sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Musiikkiin pakattuja lahjoja


On se lahja!
Kun yllättäen Pyhä Henki ohjaa löytämään kätketyn aarteen, uutta ymmärrystä Jumalaan. Jotain mitä ei olisi osannut odottaa.
Toissailtana selailin netistä kaikenlaista sekalaista ja löysin tämän.
Miten Sefanja 3:17 englantilaisessa Raamatussa menee.
Suomalaisessa käännöksessähän se on eri tavalla siitä lopun yksityiskohdasta.

Olen aina ollut sitä mieltä että kaikkiin karismaattisiin ilmiöihin pitäisi löytyä vastaavuus Raamatusta. (Hyvä syy miksi vahvemmin karismaattisuuteen suuntautuneiden olisi hyvä opetella tuntemaan Raamattunsa kunnolla. Ovathan ilmestykset, näyt sun muut Hengen manifestaatiot kivoja ja paljon antavia, mutta niissä on se ongelma, että koskaan ei voi ihan sata varma olla kuinka paljon ne ovat oman mielen kepposia tai onko niihin sekoittunut kuinka paljon oman alitajuntani nostattamia elementtejä. Kyllähän Hengelle herkällä tietynlainen tuntuma on tunnistaa Jumala muista aivoriehaantumisista, mutta silti tällä alueella terve varovaisuus ei ole pahitteeksi.)

Olisi aina hyvä olla joku itsensä ulkopuolinen todiste.
Ja niistä ulkopuolisista Raamattu on se luotettavin todistekappale. Pitävä ankkuri, joka estää ajelehtimasta väärille vesille.
Joten ihan vakavaksi ohjeeksi, joka haluaa karismaattisuutta, kannattaa ihan oikeasti aloittaa opettelemalla tuntemaan ihan oikeasti Raamattu kunnolla.

Minulla on vuosia ollut ongelma.
Jumala on ilmaissut itseään minulle hyvin aktiivisesti (myös) eräällä tietyllä tavalla.
En vaan ole löytänyt siihen Raamatusta mitään tukea, vaikka juttu on elämässäni niin voimallisesti läsnäolevana, ettei sitä kieltääkään ole voinut.
Nyt eilisiltana löysin siihen Raamatusta selvän vahvistuksen.
JA NYT OLEN NIIN ILOINEN JA INNOISSANI!!!

Mennään siis asiaan:
Joskus musiikkia kuunnellessani käy niin että musiikki ikään kuin ”hyppää” toiseen ulottuvuuteen, aivan kuin se yhtäkkiä kytkettäisiin toiseen virtalähteeseen, isompaan, enemmän tehoa antavaan tai kuin miksauspöydästä käännettäisiin jotain nappuloita eri leveleille. Elämys, joka resonoi sielussani ja hengessäni tavalla jota on mahdoton selittää ellei ole itse kokenut.
Pyhä myrsky, joka pyyhkäisee sieluni lävitse.
Pääni sisällä alkaa vilistämään kuvia kuin elokuvaa katsoisi (hyvin tarkkoja ja yksityiskohtaisia) tai jotain ideaa striimaa mieleeni syötettynä semmoisena kaiken kielellisyyden ohittavana ymmärryksenä, jonkinlaisena tiivispakattuna informaationa (vertaa esim. miten tietokoneessa dataa siirretään), jossa on semmoinen Shekina-Läsnäolon tuntu - Jumalan paino sieluni sisällä - jota on ihan mahdoton selittää semmoiselle joka ei vastaavaa ole kokenut.

Hyvin usein toistuva teema näissä elämyksissä on että musiikkia laulava artisti häviää taka-alalle ja katoaa mielestäni ja tilalle tulee Jumala (milloin Isän, milloin Jeesuksen, milloin Pyhän Hengen persoonassa) itse laulamaan kyseistä esitystä. (Laulut ovat tietenkin sellaisia jotka eivät riitele jumalallisia arvoja vastaan, ei siis mitään riettaita renkutuksia). Saattaa sanoja muutella joskus jos niin tarpeen on.

Joskus laulusta tulee eräänlaista duettoa, jossa Hän laulaa osan ja minä (joko pelkästään itseni tai ihmiskunnan yleisenä edustajana) osan niin että tarinasta tulee vuoropuhelua.

Tämä on Hänen luovuuttaan, Luoja-persoonansa toimintaa. Että Hän muuttaa jonkun ihan tavallisen (samoin kuin Hän otti maan tomua ja teki siitä ihmisen) ja nostaa sen korkeampaan sfääriin tehden maallisesta hengellistä (osoittaen että Hänellä tosiaan on kaikki valta maailmassa ja että se valta ei ole tuhoavaa vaan uuttaluovaa).
Lisäksi että Hän käyttää näihin laulusessioihin ihmisten tekemää musiikkia (Taivaassa saamme sitten kuulla Hänen tekemää musiikkiaan ja se se vasta jotain sitten on) on viesti Häneltä halusta osallistua ihmisten elämään ja kaikkiin tekemisiin mitä teemmekin (kunhan se ei ole jotain epäsopivaa ja pahaa).

Ymmärrämme monesti väärin itsensä kuolettamisen idean; että Jumala ei olisi kiinnostunut ja haluaisi jopa mitätöidä kaiken ihmiselämässä olevan inhimillisen. Päinvastoin Hän haluaa aktiivisesti osallistua elämämme kaikkiin alueisiin ja olla mukana kaikessa missä mekin. (Kuin isä tai äiti joka osallistuu lapsen leikkeihin ihan yhdessätekemisen ilosta.)

Raamatusta en kuitenkaan löytänyt muuta mainintaa Jumalasta laulamassa kuin että viimeisen ehtoollisen päätteeksi veisasivat kiitosvirren ja kait siinä Jeesuskin muitten mukana lauloi. (Jos nyt joku suom. Raamatusta muita mainintoja löytää, niin ilmoittakoot asiasta minulle.)

John Burke: Taivaan rajalla -kirjasta luin kyllä että joku olisi kuolemanrajakokemuksessa ja taivasvierailussaan kuullut Jumalan laulavan rakkauslauluja ihmisille. Kaunis ajatus, ja olin jo siitäkin innoissani, mutta kirja ei ollut Raamattu, joten ei täysin todistusvoimainen.

Nyt toissailtana nettiä selaillessani asia selkisi. Se Sefanja 3:17 kohta joka suom. Raamatussa on”...hän (Jumala) sinusta riemulla riemuitsee." onkin englantilaisessa Raamatussa ”...he will joy over thee with singing.” eli ”...hän iloitsee sinusta laulamalla.”

Etsin sitten heprea-englanti interlineaarisesta miten alkulähteessä, Heprealaisessa Raamatussa tuo lause on: בְּשִׂמְחָ֗ה יַחֲרִישׁ֙ בְּאַ֣הֲבָתֹ֔ו יָגִ֥יל עָלַ֖יִךְ בְּרִנָּֽה׃ ja sille näyttäisi olevan useampia käännösvaihtoehtoja, jonkinlaista äänekästä riemuitsemista ylipäänsä, yhtenä vaihtoehtona tuo laulaminen.

Jokatapauksessa olihan kiva löytää ideaa Jumalasta laulamassa ihmisilleen. Että eivät ne minun pääni näyt ihan tyhjästä ole nyhjäytyneet.

Olen kertonut näistä musiikkielämyksistäni pari esimerkkiä:
https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2019/02/linnunradan-ihme.html
Ja toinen:
https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2017/11/visuaalista-musiikkia.html

Ja se Sefanjan kohta Heprealaisesta Raamatusta löytyy tuolta:
https://biblehub.com/interlinear/zephaniah/3-17.htm 

-Ulla Rautiainen-


torstai 28. marraskuuta 2019

Laodikealaisuudesta


Se oli se Ilmestyskirjan ( Ilm. 3:14-22) seurakunta, joka sai Jeesukselta laatan lentämään.
Mikäs niin pahaa oli? Oliko siellä ylettömän synkeitä syntejä?
Ei päällepäin katsoen ja se olikin juuri se ongelma.
Oltiin niin kunniallisen sisäsiistejä että alettiin todella uskoa että ollaan siistejä.
Silti se oli se ainut seurakunta, josta Jeesuksella ei ollut mitään hyvää sanottavaa ja vaan halusi päästä eroon mokomata yökötyksestä. Aika paha jos saa Jumalankin jo oksentamaan.

Laodikealaisista Jeesus sanoi :
- et ole kylmä etkä palava vaan penseä/haalea.
- että kuvittelevat etteivät mitään tarvitse.
- jättivät Jeesuksen oven taakse kolkuttelemaan.

Yletön kylmyys ja kuumuus saavat tekemään muutoksia olosuhteisiin. Siltä väliltä on ihan liian mukava lillua vastustamassa kaikkea mikä ei ole tuttua ja totuttua ja jossa pitäisi liikahtaa johonkin suuntaan. Kaikkihan on jo parhaimmillaan ja kaikki muutokset pahempaan päin.

Ja kun kuvittelee ettei mitään tarvitse, se on sitä että luulee päässeensä jo Lopulliseen Totuuteen ja Täydelliseen Tietoon. Että kenenkään ei tarvitse enää tulla mitään opettamaan. Hyväksytään vain umpitutuista fraaseista ja kliseistä koostuvat saarnat, joissa pelkästään vahvistetaan jo olemassaolevia uskomuksia, asenteita ja luulemuksia. Mitään korjausliikkeitä ei tarvitse tehdä, tutkia, oppia eikä tarkistaa eikä kyseenalaistaa mitään.
Liotaan vain omassa pöhöttyneessä erinomaisuudessaan itseään ihastelemassa ja kaikki viat ja paha ulkoistetaan oman porukan ulkopuolelle.

Semmoisessa yhteisössä niinkin radikaalihenkinen henkilö kuin mitä Jeesus on ei katsota korrektiksi saamaan suunvuoroa vaan jätetään ulos ovea paukuttamaan.
Eikä edes huomata että jotain oleellista tästä jumalanpalveluksesta nyt puuttuu.


-Ulla Rautiainen-

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Targumista


Luen Targumin suomennosta. Targum = arameankielinen selitysteos heprealaisesta Raamatusta.

"Targumin historia alkaa Nehemiasta, joka sääti, että (Raamatun) teksti on opetettava niin, että kansa ymmärtää. (Aramea oli sivuuttanut heprean kansankielenä ja heprean ymmärtäminen alkoi rapistua.) Jeesuksen aikana targumin teksti puhuttiin synagogassa ääneen sen jälkeen, kun raamatusta oli ensin luettu hebrean kielinen teksti.
Jeesus viittaa usein targumiin ja sen kuulemiseen. Esimerkiksi, Mark.4:24, ”Ja hän sanoi heille: Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan”. Tämä on lainaus Jesaja 27:8, targum Joonatan. Suomenkielisessä käännöksessä ei ole mitään sinne päinkään, mutta latinan kielinen Vulgata menee suunnilleen targumin mukaan. Samoin KJV puhuu jotain mittaamisesta. Luuk. 11:27, ”Eräs nainen kansanjoukosta korotti äänensä ja sanoi hänelle: "Autuas on se kohtu, joka on kantanut sinut, ja ne rinnat, joita olet imenyt".” Tämä on sanatarkasti targum Neofiti 1, 1Moos.49:25, Joosefin siunauksesta. Jeesus vastaakin, ”Niin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat”. Molemmissa tapauksissa Jeesus viittaa puhuttuun ja kuultuun tekstiin, ja evankeliumit lainaavat targumeja. Näitä kohtia on enemmänkin."
(Sulkeissa olevaa lukuunottamatta lainaus Tuomas Leväseltä.)

Targum on tarkkuudeltaan kuin mikä tahansa käännös, enemmän tai vähemmän alkuperäisen mukaan menevää, paitsi huomattava että joidenkin kirjojen sisältö on paremminkin selitystä ja kommentaaria. Niitä selittäviä ja kommentoivia jos verrataan esim. Novumiin tai Kommentaariraamattuun, jossa ensin on varsinainen Raamatunteksti ja alla kommentit siitä tekstistä niin on niin kuin ne kommentit. Paljon Raamatun ulkopuolista järkeilyä ja selitystä.

Miksi lukea?
Koska Jeesuskin lainasi Targumia, sopii kait minunkin sitä lukea.
Antaa kuvaa siitä miten Raamatuntekstejä ymmärrettiin Jeesuksen aikana ja antaa siis taustaa UT:n teksteihin (minkälaisiin kysymyksiin, järkeilyyn ja uskomuksiin Jeesuksen ja apostolien opetukset vastasivat).
Targumissa tulee selitetyiksi varsinaisessa Raamatussa esiintyviä kielikuvia. Joten siltä osin se auttaa oikean Raamatun ymmärtämistä kun yksittäiset ilmaisut tulevat sitä kautta ymmärretyiksi.

Varoitus: ei missään tapauksessa korvaa kanonisoitua Raamattua, sen verran outoja juttuja paikoin sieltä löytyy ettei pidä sanatarkkana Jumalan ilmoituksena ottaa, kuten ei varmaan ole tarkoitettukaan (kuten ei Kommentaariraamatun kommenttejakaan). Olisi ehdottoman tarpeellista ensin tutustua kunnolla varsinaiseen Raamattuun ennen tätä että osaisi erotella jyviä akanoista.

Targumin Saarnaajan kirjasta huomioita:

Helvetti -käsite oli olemassa jo ennen UT:ta toisin kuin joskus väitetään. Miksi helvetillä ei kuitenkaan varsinaisessa Vanhassa Testamentissa uhkailla – ehkä koska Jumala katsoi että koska sovitusta ei ollut vielä tapahtunut olisi helvetillä uhkaileminen ollut epäsopivaa vielä siinä vaiheessa. Kanonisoidussa Raamatussahan vasta Jeesus ottaa ensi kertaa infernon lieskat puheeksi. Mutta tästä näkee, että jostain se tieto oli rabbeille kuitenkin jo sitä ennen tullut.

Jeesus teki paljon ihmetekoja. Miten kerrottavaksi valittiin ne tapaukset jotka evankeliumeihin päätyivät? Ehkä sillä että ne olivat niitä, joita tulevan messiaan odotettiinkin tekevän, messiaan merkkejä.

Esim. 7.13 kiinnostava lause:
”...kuka on niin viisas, että pystyy suoristamaan yhdenkään heistä (kumaraselkäisistä), ellei se maailmankaikkeuden Herra, joka on hänen selkänsä kumaraan taivuttanut?”
Vertaa Luuk. 13: 11-13 jossa Jeesus parantaa naisen joka on koukistunut ja kykenemätön oikaisemaan itseänsä. Kyse ei siis ollut vain sairaan paranemisesta, vaan Jeesus teki jotain, jolla hän todisti jumaluutensa. Ei siis ihme, että vastustajat siitä niin suuttuivat ja yrittivät kääntää huomion sapattirauhan rikkomiseen.

7.26 ”Minä löysin jotain, joka on miehelle katkerampaa kuin kuolinpäivän katkeruus; naisen, joka aiheuttaa aviomiehelleen monia murheita ja jonka sydän on verkkoa ja ansaa. Hänen kätensä ovat niin sidotut, ettei hän voi niillä palvella. Herran edessä on oikein, että mies eroaa hänestä erokirjalla ja pakenee häntä, mutta sellainen on syyllinen Herran edessä, joka nai hänet ja sekaantuu hänen haureuteensa.”
Vastaavuus Matt. 5:32 kohtaan jossa Jeesus sanoo: ”...joka nai hyljätyn, tekee huorin.” Jeesuksen kova sana tässä tulee selitetyksi. Kyse ei siis ole syyttömästi hyljätystä, vaan pettäjästä, joka ensin omalla huoraamisellaan on rikkonut avionsa. Syyllistä ei siis tule palkita uudella avioliitolla ja joka niin tekee syyllistyy sen asenteen levittämiseen että aviollinen uskottomuus on ihan ok-juttu eikä siitä tarvitse niin tarkkana olla.
Selitetyksi tulee myös ne Saarnaajan kirjan naisvastaiset kohdat. Kyse ei siis ole yleisestä naissukupuolen mustamaalaamisesta vaan että siinä puhutaan haureellisesti avionsarikkovista naisista.

12:11 antaa vihjeen siitä mikä on se tutkain, jota vastaan Apt. 26:14 Paavalin on työläs potkia: ”Kirjanoppineiden sanoja voi verrata tutkaimeen ja nauloihin, jotka kiinnittyvät viisauden opettamiseen niille, jotka ovat tietoa vailla, aivan niin kuin tutkain ohjaa lehmää..”

Paavali oli siis ilmeisesti tietoinen (olihan hän korkeasti koulutettu kirjanoppinut) kirjoituksissa esiintyvistä yksityiskohdista, joista Jeesus olisi pitänyt tunnistaa messiaaksi, mutta yhtä tietoisesti kieltäytyi niitä huomioimasta. Sillä tavalla hän siis ”potki tutkainta” (kirjoitettua sanaa) vastaan ja työlästähän se varmasti oli kirjoituksia rakastavalle ihmiselle. Jeesuksen ilmestyminen oli siis melkoinen vapautus sisäisestä ristiriidasta.

Mikä selittänee sitäkin, miksi Jeesus ilmestyi juuri Paavalille eikä muille. Paavalilla taisi olla jo jonkinlainen sisäinen prosessi aluillaan asian suhteen. Mikä psykologisesti selittää raivoisan vihan kristittyjä kohtaan – asia oli niin mielessä ettei siihen voinut suhtautua passiivisesti vaan mieltä kaihertava epäilys oli suunnattava toiminnaksi, jolla yritti pitää itsensä vanhassa vaikka uusi jo kiusaavasti kutsuikin.

Targumin suomennoksia löytyy tuosta linkistä:  http://www.apokryfikirjat.com/?fbclid=IwAR1ZgsykQL_dueRvXd5elNn-S92QNg2f9gFAZOhx_WSv27lhdOscH94fCKo


-Ulla Rautiainen-

perjantai 8. marraskuuta 2019

Kanoottiruno


Päästä sinne ylös, pyysin,
missä Sinun valtavat vetesi loiskuavat,
mistä elämän virta saa alkunsa.
Ja näin, ettei se olekaan mikään pieni puronen hiljaa lipumassa,
jossa tuskin kengänpohjat saa kasteltua yli harpatessa.
Vaan valtava hyökyvesi,
joka jyrisevinä koskina,
huimaavan korkeina putouksina
ja mahtavana tulvavuoksena
syöksyy leveänä ja syvävetisenä maan halki,
ja jonka rannat ovat tiheänä viidakkona,
kosteuden kasvattamia runsashedelmäisiä puita.

Ja siihen virtaan Sinä käskit minun kanoottini työntää.
Niin, lupasit sentään tulla mukaan veneeni perälle ohjaamaan,
mutta uskaliasta se silti olisi.

Mutta kun Sinä haluat jotain,
niin sehän kyllä tehdään!

Istuit jo mela kädessä tukevasti perälaudalla
ja jotenkin sait minut siirtymään rannalta
vedessä kelluvaan kanoottiin.

Ja sitten jo työnsitkin alusta
irti rannasta keskelle uomaa.
Ja kehoitit minua ottamaan airon käteeni
ja melomaan niin kovaa
kuin käsistä voimaa lähtisi.

Voi hirvitys,
tiedätkö Sinä ihan varmasti aina
mitä olet tekemässä,
ja panet vielä minutkin tekemään?
Katso nyt tätä virran vauhtia,
miten kovaa se kanoottiamme vie!
Noita korkeiksi pärskähteleviä kuohuja
ja syviä pyörteitä
vedestä kohoavien kivien välissä!

Olinhan aina hylännyt kaiken,
jota en voinut hallita.
Mutta Sinä olet villimpi ja hurjempi
kuin tahtoisinkaan.
Eikä kiittämätön tuntoni
ymmärrä vapautuksesi määrää
kun en millään uskaltaisi astua häkkini ahtaudesta
salisi suurenmoiseen avaruuteen.
 
-Ulla Rautiainen-

Muutoskykyisyydestä


Olen sitä mieltä, että kristillisyys, joka on menettänyt dynaamisen muutoskykyisyytensä ei ole Pyhän Hengen ohjauksessa vaan on vajonnut kulttuurikristillisyydeksi, jolla ei päämääränä enää ole evankeliumin eteenpäin vieminen (vaikka näennäisesti siitä puhuisikin) saati Jumalaan lähentyminen vaan motiivina on pitää uskonilmenemismuoto omalla mukavuusalueella ja sementoida siihen kulttuurinmuotoon johon oma tottumus on jämähtänyt.

Muutoksella en tarkoita, että Raamatun perustotuuksia pitäisi muutella. Tarkoitan että erotetaan mikä oikeasti on Raamatun ja Pyhän Hengen ohjauksen kautta Jumalan antamaa ohjeistusta ja mikä kulttuuriinsopeutumista.
Esim. seurakunnissa käytettävä musiikki on aina kulttuuriinmukautunutta. Eihän missään ainakaan suomalaisessa seurakunnassa soiteta musiikkia semmoisena kuin mitä se raamatunaikana oli.

Pyhän Hengen ohjauksessa oleminen päinvastoin on ultramuutoskykyistä. Koska ei ole tarvetta jumittaa missään tottumuksissa eikä tämän maailman kulttuurissa vaan liidellään ennemminkin taivaallisessa.
Ja se taivaallinen jokatapauksessa ihan varmasti on jotain joka tässä maailmassa on vierasta.
Raamatun tarinoista jos jotain oppii, niin ainakin sen, että Jumalan kelkassa oleminen vaatii melkoista muutoskykyisyyttä. Sen verran yllätyksellisiä ja erikoislaatuisia juonenkäänteitä biblikaanisille henkilöille vähän väliä tapahtuu.
Ja vielä vanhoilla päivilläänkin.
Joten ikääntyminenkään ei ole tekosyy änkyröityä tottumuksiinsa.
Päinvastoin.
Mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä elastisempi olisi syytä olla isoihin muutoksiin. Koska se The Iso Muutos eli Rajan Takaiseen siirtyminen lähestyy. Ja onhan aika ilmeistä että se mitä Taivaassa tapaamme, ei taatusti ole sitä mihin täällä maaelämässämme olemme tottuneet.

Joten vanheneminen on fressiyttävä juttu uskovalle. Antaa hyvän syyn viskata selkänsä taakse nuoruudenpäivien kaavat ja mallit ja heittäytyä vauhdikasliikkeisen originaaliksi.

Joten, kuten tässä Happoradion biisissä sanotaan: ”...Emmekä näihin tyveniin - Jumitu ruosteiseen ankkuriin - Vaan vielä saamme kurssin muuttumaan - Poteroistamme liikekannalle...”



-Ulla Rautiainen-

perjantai 13. syyskuuta 2019

Tšernobylista nousee rukous


”Teidän täytyy muistaa, ettei edessänne enää ole miehenne eikä se ihminen jota rakastatte, vaan erittäin voimakkaasti säteilevä radioaktiivinen kohde.”
26 päivä huhtikuuta vuonna 1986 ihmiset Tšernobylissa olivat valmistautumassa pääsiäisen viettoon. Tästä juhlasta ei tullut symbolinen, Egyptin vitsaukset ja Jerusalemin kärsimysnäytelmä tuli itse koetuksi. Eikä tässä passiossa ollut kolmantena päivänä tapahtuvaa ylösnousemuksen riemua vaan katastrofin painajainen jatkuu yhä.


Svetlana Aleksijevitsin Tšernobylista nousee rukous kirja on kaunis ja kauhistuttava. Monologein esitetty kerronta on kuin runoutta; slaavilaista fatalismia, filosofiaa ja mystiikkaa, lauseita kuin koruja, surun sinfoniaa pienten ihmisten voimattomuudesta inhimillisen käsityskyvyn ylittävän onnettomuuden edessä.

Kirja kertoo tragedian tunteista; sankaruuden ja rakkauden, surun ja neuvottomuuden, suuttumuksen ja häpeän kokemuksesta. Se on kuvausta ihmisten sieluista, ei niinkään teknisistä faktoista.
”Neuvostoliiton jokaisen ydinvoimalan kassakaapissa oli suunnitelma onnettomuuden varalta. … Se oli laadittu vuosia ennen onnettomuutta ja esimerkkinä mainittiin Tšernobylin voimala. … Ja sitten katastrofin piti sattua juuri tuossa voimalassa ... Oliko se sattumaa? Vai mystiikkaa?”
Mielleyhtymä on kuin Ilmestyskirjan rinnakkaisteosta lukisi; onnettomuudet, katastrofit ja vitsaukset vyöryvät kauheuksissaan toisensa ylittäen. Luulinko etteivät Johanneksen näyt voisi olla toteutuvia? Tässä ne tapahtuivat jo. Vaikkakaan valkovenäläinen paikalliskatastrofi tuskin vielä oli Pyhän Kirjan viimeisen kirjoituksen aktualisoituminen, mutta ehkä merkki ja varoitus että jos sielläkin, niin miksei muuallakin?

Ydinteknologiaa ei enää koskaan naivin itsevarmasti voitaisi pitää täysin turvallisena.
”Ennen tiedemiehet olivat jumalia, nyt he ovat langenneita enkeleitä.”
Sanotaan että Tšernobyl oli lähtölaukaus Neuvostovallan kaatumiselle. Romahdutti uskon valtiovaltaan ja sen kykyyn hoitaa asioita kun järjestelmän heikkoudet nousivat liian räikeästi näkyville. Reaktorin mukana räjähti koko entinen arvojärjestelmä, joten sen systeemin maailmanloppu se kyllä oli.
”...joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on, ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa.”
Ei oltu Jerusalemissa eikä sotajoukkoja (vielä) näkynyt, mutta Raamattuun kirjoitettu ohje olisi ollut se noudattamisen väärti siihen tilanteeseen. Kiireinen pako ilman säteilyn jo saastuttamia tavaroita olisi ollut se mitä olisi pitänyt tehdä.

Mutta kun vastakkain olivat valtion salailukulttuuri jossa tietoja ei annettu ja jossa valehdeltiin musta valkoiseksi ja toisaalla kansan tietämättömyys - lika on muste-, multa- ja rasvatahroja, ei puoliintuvia isotooppeja - ja vanhoillisuus, jossa totuttuja tapoja ei muutettu – oman pellon perunaa on syöty ennenkin, ei niissä vikaa siis nytkään voinut olla ja isiltä peritty ovikin on evakkoon otettava mukaan – oli tuloksena absurdi kaaos jossa mikään ei toiminut.

Siihen lisäksi jokaisessa maailmanlopussa toimiva pahuuden mekanismi jossa juonittelulla, petoksella, rosvoudella, lahjonnalla ja imartelulla ostetaan ja myydään etuuksia ja jossa vähäväkiset sortuvat järjestelmän ruhjomiksi.
Lapsen kertomus: ”Yöllä minä lennän... Lennän kirkkaassa valossa... Se ei ole todellisuutta eikä tuonpuoleisuutta. Se on molempia plus vielä jotakin kolmatta. Unessa tiedän, että voin astua siihen maailmaan... Haluan sulautua johonkuhun, mutta en näe ketään... Vain valon... Minun ja jonkun toisen välille syntyy yhteys... Haluan tavata hänet, mutta sairaalan harmaat seinät estävät sen... Yritän nähdä... Alan nähdä korkeammalle... Äiti kävi eilen, ripusti potilashuoneen seinälle ikonin... Proffessori, lääkärit ja hoitajat eivät sano mitään. Luulevat etten aavista mitään... Etten tiedä että kuolen kohta. He eivät tiedä että opettelen öisin lentämään..."
Kirjasta voi poimia myös kuvausta ateistisessa neuvostoajassa kansan riveissä eläneestä uskonnollisuudesta. Venäläinen sielunmaisema on henkisyyteen kallistuva eikä valtiovallan taholta toimitettu uskonnon poiskitkeminen koskaan täysin onnistunut.

Kauheimmankin keskellä Tšernobylistä nousi rukous.


-Ulla Rautiainen-

tiistai 10. syyskuuta 2019

Isä Meidän arameaksi


Vaikka Uuden Testamentin alkukielen ajatellaan olevan kreikka, oli Jeesuksen ja apostolien äidinkieli aramea.

Siihen aikaan niillä main aramea oli jo syrjäyttänyt heprean arkikielenä, mutta toki heprea oli edelleen käytössä uskonnollisena kielenä. Rukoukset ja pyhät kirjoitukset luettiin edelleen hepreaksi joten kyllä sitäkin sen verran ainakin osattiin. Ja sukulaiskieliä kun ovat niin jos toista osaa niin on toisestakin jotain älyä.

Tässä Isä Meidän -rukous arameankielellä laulettuna. Tästä voi kuunnella miltä suunnilleen kuulosti kun Jeesus omalla kielellään puhui. Aramean puhujia on edelleen olemassa, mutta kieli on jakaantunut useaksi eri kieleksi. Tämän videon kieli on maroniittien arameaa, joka on lähellä sitä minkä muinaisemman muodon galilealaismurretta Jeesus puhui ja laulu on se miten syyrialaisissa kirkoissa tämä rukous aina lauletaan.

PS. Arameaksi `minä rakastan sinua´ sanotaan: ”Ina rachamo na lach”. Tämä ei sisälly Isä Meidän -rukoukseen mutta voisi olla se lause, jonka Jeesus meille jokaiselle haluaa sanoa.

Elul-kuussa


Juutalaisen kalenterin mukaan meidän syyskuun alkaessa alkaa Elul-kuu (אלול).

”Elul” on muinainen akkadialainen sana, joka tarkoittaa ”sadonkorjuu” ja muistuttaa aramealaista juuriverbiä ”etsiä”. Mutta sanotaan myös että olisi ”ani l'dodi v'dodi li” (Minä olen rakkaani ja rakkaani on minun, (Korkea Veisu 6:3) alkukirjaimista. Muistutus siitä että olemme Jumalan rakastamia.
Elul-kuusta alkaa 40 päivän Teshuva-jakso, joka huipentuu Jom Kippuriin, suureen sovituspäivään.
Teshuva (תשובה) = palaamista Jumalan yhteyteen katumuksen ja parannuksenteon kautta.

Ajatelkaa kuinka kauniisti tässä rohkaistaan teshuvaan. Jumalaa ei esitellä pelotteena, joka rangaistusten voimalla ajaa syntisiä ihmiskurjia parannuksentekoon, vaan kutsuu ”ani l'dodi v'dodi li” rakkaudestaan käsin poispoikenneita ihmisiä takaisin yhteyteensä.

Elul-kuu on maallisen (juutalaisessa ajanlaskussa on kaksi kalenteria) kalenterin 12 kuukausi, eli viimeinen ennen vuodenvaihtumista ja hengellisessä ajanlaskussa taas 6 kuukausi.
Voisi ajatella, että maallinen loppuu siihen kun pääsemme Jumalan yhteyteen ja hengellisessä mielessä taas tämä katumuskuukausi vaihtuu 7:een eli lepopäivään (sapatti) ja Jumalan yhteyteen pääseminen on sitä lepoa.

Tässä - olkaa hyvä- teshuva musiikkia kuulolle:

lauantai 31. elokuuta 2019

Teshuva, תשובה


Jeesuksen mukaan Jumalan lain suurin käsky on: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi” (Matt. 22:36-37).

Loppujen lakien noudattaminen on lähinnä tämän mentaliteetin sujuvaa seurausta.
Koska: "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani... ...Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani.” (Joh.14:23-24)

Siis joka rakastaa Jumalaa, rakastaa myös Hänen käskyjään, koska Hänen käskynsä ovat Hänen moraalisen luonteensa ilmaus, ja rakkaus joka ei ulotu kohteensa luonteeseen asti ei kyllä kovin syvällistä rakkautta ole.

Elul (juutalaisessa kalenterissa nyt alkava) -kuukauden teemana on teshuva eli parannuksenteko synneistä. Vuosittain vietettävänä kertoo että parannuksenteon pitäisi olla jatkuva prosessi eikä kuvitella että täydellisiksi jollain ihmeellisellä tavalla on tässä jo tultu eikä mielenmuutoksiin, asennetarkistuksiin tai elämäntapojen korjausliikkeisiin tarvetta olisi.

Tämän katumuskuukauden sanoma on että Jumalalla nimenomaan on mieleemme, asenteisiimme ja elämäntapoihimme kohdistuvia vaatimuksia. Ei ole niin että kaikki on sallittua eikä mikään ole kiellettyä ja voimme itse luoda omat sääntömme miten satttuu huvittamaan.

Pelkkä tunteenomainen Jumalan rakastaminen ilman Jumalan tahdon kunnioittamista on kuin viettäisi romanssia roskaläjässä.
Jumalan rakastaminen Hänen sanaansa noudattamalla taas on kuin hopeana kimaltava järvi jota yltä kultahehkuinen taivas valaiseen.

(Noiden kahden viimeisen lauseen esittämän kuvan näin tämän aamun rukouksessani ja siitä tämä kirjoitus inspiroitui.)


-Ulla Rautiainen-

lauantai 17. elokuuta 2019

Oseaaninen fantasia



Joskus rukous
on ajan ulkopuolelle katsomista,
pysähtymistä jähmettyneeseen hetkeen
menneen ja tulevan väliin asettumista.
Tavallisen muuttumista fantasiaksi.


Tällä kertaa Hän vei merelle,
pysäytti valtameren työntämän jättiläisaallon,
tiedäthän,
sellaisen joka sisältä avoimena tuubina rullaa avomereltä.
Ja kun se seisahtui
oli se vesiseinäinen huone,
merenkrypta, vesiholvi, akvamariininen kappeli,
vihreän, sinisen, turkoosin läpikuultavaa
kuin muotoon puhallettua lasia
vaahtokruunuisella harjalla.
Sellaisen rukouskammion Hän minulle nyt rakensi.

Siinä merensalissa
Hän kertoi että ihmeellinen
ei ole aina jotain uutta ja outoa
vaan nähdä tuttu ja tavallinen toisella tavalla
tarkemmin ja lähemmin,
pysäyttää näkemään
yksityiskohtia siitä mitä kiireiset silmämme
luonnollisessa katseessa ohittavat.

Että Hän voi luoda tavallisesta ihmettä,
ettei fantasiaan aina tarvita outoja elementtejä
vaan Hänen katseellaan katsomista,
- myös itsekussakin ihmisessä
näin nähden ihmeellisen.
 
-Ulla Rautiainen-

maanantai 5. elokuuta 2019

Nimi Jeshua Adonai


"Minun rakkaani on valkoinen ja punainen” Korkea Veisu 5:10
Jotkut sanat ovat minulle enemmän kuin merkityksellä leimattuja äänteitä. Näen sanat kuvina, muotoina, väreinä, liikkeenä tai minä tahansa joka lisää niiden informatiivisuutta ja tunnetta.

Esim. ”Jumala” -sana on kuin korkealla vuorella oleva vahva ja ikivanha linnoitus. (Eikä ikivanha raunioituvalla vaan iänkaiket kestävällä tavalla.) Sellainen jonka kivimuureista vihollisen ampumat nuolet kimpoavat turhina pois ja jonka suojassa on kaikilta vaaroilta turvassa, jonka torneista näkee kauas laajoja maisemia ja jonka aarreholveissa on arvokkaita ja loisteliaita aarteita.

Mutta vahvimman mielikuvan antava sanapari on ”Jeshua Adonai”.

Sanat ovat hepreankieltä ja tutustuin niihin kielillärukouksessani jossa ne toistuivat (ja huomiota vaatien) tuon tuosta. Merkitys selvisi kun aloin tutkia Raamatun alkukielen hienouksia.

Jeshua on ”pelastus” ja Jeesuksen hepreankielinen nimi. Adonai on ”herrani”. Nettigooglaus kertoo että: “Adon” means: lord, master, owner, chief, husband, king, governor, ruler. The suffix “ai”, means “my”.

Yksityisissä rukouksissani puhuttelen Häntä enimmäkseen sillä nimellä.
Koska niissä sanoissa on minulle aika paljon sisältöä.

”Jeshua” -sana näkyy minulle korkealle nostettuna ja vahvassa tuulessa hurjasti liehuvana verenpunaisena lippuna – tai vereen kastettuna lippuna.

”Adonai” näyttäytyy puhtaimpana valkeutena. Paksuna, kermamaisena maidonvalkeana virtana. Absoluuttiselta puhtaudelta.

Aika selvää symboliikkaa: verinen lippu tietysti on se mitä Jeesus ihmiskunnalle merkitsee. Lippu on merkki, johon katse tulee kohdistaa. Veri on hänen sinettinsä ja lunnasrahansa jolla hän osti oikeuden ihmiskuntaan ja mahdollisti synnin turmeleman ihmiskunnan palaamisen Jumalan yhteyteen. Tuuli on Pyhä Henki joka ilmoittaa Jeesusta näkyville.

Adonain valkeus kertoo puhtaudesta. Sanotaan että valta turmelee, mutta Häntä ei. Vaikka Hän on Maan ja Taivaan kuningas, silti hänen valtansa kestää täydellisen rikkeettömänä ja oikeutensa korruptoitumattomana. Hänessä ei ole mitään virhettä eikä pilausta. Vain täydellinen ja puhdas.

Maitoisuus ja kermaisuus taas on ruokkiva elementti. Jeesuskin Sykarin kaivolla sanoi että hänen ruokansa on että tekee Isänsä tahdon. Meille taas Jeesuksen herrauden tunnustaminen ja valtansa alla oleminen on se mikä ruokkii meitä. Ei poisottavaa vaikutusta niin kuin ihmisten vallankäyttö usein tahtoo olla vaan elämänantavaa hengen yltäkylläisyyttä.


-Ulla Rautiainen-

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Peesausta, hevosia ja koskenlaskua



Tanssiharrastajat kutsuvat sitä ”peesaamiseksi”. Hyvin peesaamisen osaava voi tanssia tuntemattomiakin monimutkaisia tansseja kuin osaisi niitä. Ei tarvitse osata askeleita valmiiksi vaan tarvitsee osata keskittää niin huomionsa ohjaajaan että liikkuu automaattisesti tämän mukana. Se on tanssinopiskelijan yksi tärkeimmistä taidoista.

Se on myös Jeesuksen seuraajan tärkeimpiä taitoja. Osata liikkua Hänen mukanaan Hänen askelissaan yhteisessä liikkeessä. Hengellisessä kielessä sitä kutsutaan profetaalisuudeksi.

Eli sitä yksinkertaisimmin ilmaistuna profetaalisuus on: keskittämistä niin huomionsa Häneen että automaattisesti liikkuu Hänen mukanaan, Hänen tahdissaan, siellä ja sillä tavalla kuin Hän liikkuu.

Joka ei ole passiivista mielensä tyhjentämistä niin kuin itämaisissa meditoinnissa vaan erittäin aktiivista fokusoimista ja niin kuin jo sanoin, tila jossa pystyy tekemään enemmän kuin mihin omat taidot riittäisivät.

Tanssin lisäksi voi verrata huippunopeaa kiitolaukkaa nelistävällä hevosella ratsastamiseen – tarvitsee mukauttaa oman ruumiinsa tasapaino hevosen liikkeisiin pysyäkseen selässä. Parhaimmillaan tunne on kuin sulautuisi yhdeksi olennoksi.

Kolmantena vertauksena voi käyttää kanootilla koskenlaskua. Siinäkin kuohujen heitellessä on istuttava rennosti (laidoista ei pidä pidellä kiinni, silleen kanootin saa varmasti kaadettua) ja lukea koskea (eikä siinä menossa paljon muuta ennätä huomioida) niin että osaa ennakoida miten seuraavaksi heilahtaa niin pysyy paatissa.

Näiden hurjempien esimerkkien jälkeen sanotaan vielä että se on myös kietoutumista Hänen viittansa sisään, poskensa painamista Hänen poskeaan vasten, kuulemista Hänen korvaani kuiskailut, hengittämistä Hänen hengitystään...
Voisi vielä sanoa että profetaalisuus on sitä kun todellisuudentajuni, maailmannäkemykseni ja olemassaoloni hengittää Jumalaa.

Selkiskö? Jos ei niin mene israelilaisten kansantanssien kurssille.

Ja joo, olen tanssinut tuotakin videolla näkyvää tanssia vauhdikasta (ja äänekästä) israelilaista opettajaa peesaten ja pysynyt oikein hyvin mukana vauhdissa ja askelissa.


-Ulla Rautiainen-

lauantai 3. elokuuta 2019

Runoilun lahjasta


Blogiani ja facebook sivuani lukevat ovat huomanneet, että kirjoitan runoja.

Aika siis kertoa mistä ne tulevat.

Puhun kielillä. Jotka eivät tiedä, mitä se tarkoittaa, niin tuosta linkistä infoa: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2017/12/teeseja-ja-vastateeseja-eli-kuinka.html

Puhun siis kielillä. Vuosia sitten tapahtui niin, että kielillärukoukseni alkoivat tulla runomuotoisina: alku- tai loppusointujen, riimien, runorytmin ja -poljennon kanssa. Sitä harjoitusta kesti jonkin aikaa, lausuin tai lauloin kielillärukousta kuin vieraskielistä runoa, josta en mitään ymmärtänyt. Sitten alkoi rukoillessani mieleen nousta (kuin pulputen vettä lähteen pohjalta) suomenkielisiä runolauseita.

Niitä sitten olen kirjannut talteen sitä mukaan kun niitä tulee. En omalla taidollani pysty sepittämään minkäänlaista jos Korkeammalta Taholta tulevaa inspiraatiota ei tipu. Siksi välillä on taukoja.

Jotkut runot tulevat kokonaisuutena, joistakin enemmän tai vähemmän yksittäisiä lauseita joita omalla taidollani täydennän. Jotkut tulevat kuvina. Näen unia tai päänsisäisiä näkyjä, kuin valveunia joita sanoitan runomuotoon. Nämä kuvat tulevat rukouksessani, tai joskus musiikkia kuunnellessani (ja silloin tuntuu kuin Jumala tulisi sinne musiikin sisään ja ilmaisisi itseään sitä kautta) tai vain Jumalaa ajatellessani (rukous ja Jumalan ajattelemisen ero nyt tietenkin on aika liukuva käsite).

Nämä runot eivät ole loppusointuisia, syystä että käsittääkseni ne ovat käännöksiä tuosta rukouskielestäni. Alkumuodossaan kuulen niissä enemmän verbaalisia hienouksia (niissä on alku- tai loppusointuja ja muutakin sana-akrobatiaa) kuin siinä muodossa jossa ne kääntyvät suomenkielelle.

Minään sanatarkkoina profetioina niitä ei lukijoiden kannata ottaa. Sellaisiksi niitä ei ole tarkoitettu. Osa ja osia niistä kyllä on sanatarkasti Korkeammasta Luovuudesta lähtöisin ilman aina edes omaa ymmärrystä mitä yksityiskohdat tarkoittavat ja ilmaisujen avauduttua vasta aikojen päästä kun ne ovat alkaneet toteutumaan tai selitystä on tullut jostain muuta kautta.

Muutama runo on kyllä täysin alusta loppuun asti saatuja ilman omaa ajatusta. En kuitenkaan yleensä käy kelleen erittelemään mitkä runot tai kohdat ovat Pyhän Hengen säkeitä mitkä omiani, syystä että kenen tahansa lukijan olisi tärkeää kehittää kykyä tunnistaa jumalallista kipinää ja oppia itse henkienerottelua. (Eihän ole turvallista ulkoistaa jumalantunnistuskykyään kenellekään toiselle. Jokainen kun kuitenkin lopulta joutuu itse yksin vastaamaan omasta jumalasuhteestaan.)

Minun tapauksessani Jumala ei tehnyt minusta sanelukonetta, jonka kautta olisi antanut pelkkää valmista tekstiä, vaan tiimiläisen jonka kanssa yhdessä luodaan tekstiä, sekoittaen omaa ajatustaan minun ajatuksiini, käyden dialogia tai duettona vuorolaulua jossa vuorotellen kysymme ja vastaamme toisillemme, antaen valmiita lauseita, ajatuksia ja visioita joihin minä vastaan lisäämällä taukopaikkoihin omilla sanoillani kuitenkin Hänen näyttämäänsä visiota ja inspiraatiota.

Kokemus muistuttaa pari- tai ohjattua tanssia, jossa yksi ohjaa ja toinen seuraa, mutta seuraajankin on itse ne askeleet otettava joten ne siinä mielessä ovat kyllä omia askeleita vaikkakin viejän ohjaamaan suuntaan (tästä ns. ”peesaamisesta” kirjoitan myöhemmin pidemmän selostuksen).

Prosessiin kuului myös että Jumala käskee minun lukemaan tiettyjä teoksia joista saan lisäoppia runojen muodostamiseen ja sanavarastoni laajentamiseen. Kutsumus täytyy näet ottaa senverran tosissaan että viitsii opiskella aihetta.

Henkilahjojen tarkoitus kun ei ole olla korvaamassa tai oikeuttamassa laiskuutta vaan päinvastoin olla yllykkeenä ahkerointiin. Koska jokainen on tarkoitettu olemaan osana ihmiskuntaa niin että kunnioittaa toisten osaamista eikä ylpistyä olemaan erillinen saareke jonka ei muka tarvitse vertaistasolta ottaa oppia keneltäkään. (Tästä tasapainottelusta Jumalan kuulemisen ja ihmisten kuulemisen välillä kirjoitan myös myöhemmin laajemmin.)

Tämän selostuksen tarkoituksena on olla valaisevana palana siitä mitä profetaalisuus käytännössä on ja miten se esim. toimii. Painottaen että tämä on nimenomaan vain minun kokemukseni (ja tässä asiassa muutoksia voi tulla milloin tahansa ja yleensä tuleekin heti jos alkaa jumiutua enemmän toimintatapaan kuin Toiminnanohjaajaan). Jumala kohtelee ihmisiä yksilöllisesti ja toimii eri ihmisten kanssa eri tavoin.

Yhdellä ilmaisulla sanottuna profetaalisuus on Pyhän Hengen syleilyssä olemista, Isän Jumalan tunteiden tuntemista omassa sielussaan ja yhteisellä äänellä PH:n kanssa Jeesuksen rakastamista ja Jeesuksen rakkauden vastaanottamista ja Jeesuksen ylistämistä.

Ylistäminen = osallistumista Jeesuksen kruunaamiseen maan ja taivaan kuninkaaksi. (Siitähän siis tiivistettynä koko uskovaisuudessa on kyse; olenko oma jumalani vai annanko Hänen, Jeshua Adonain olla minun Jumalani.) (Ylistämisellä en siis tarkoita mitään musiikkigenreä).

Esimerkki yhdestä ensimmäisistä ja kokonaisimpina saaduista runoistani on tuon linkin takana: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2018/07/runo-unelmasta.html


-Ulla Rautiainen-

Kun maailma ei riitä


"Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua".

Moniko maailman mahtipäistä oli jo tarjoukseen tarttunut ja ostanut asemansa pimeyttä syleilemällä?

Luultavasti aika moni ja siksikö luuli tarjoustansa hyväksikin?

Mutta tässä tapauksessa se iski kirveensä kiveen ja nuolensa ohitse maalin.

Se oli tullut hulluksi.

”... näytti hänelle kaikki maailman kuningaskunnat ja niiden loiston.”

Siinä sen kuuli miten näköala kapenee kun irrottautuu Luojastansa. Tämä kauppa kannatti vain jos kutisti todellisuutensa maarajaiseksi ja tähtien alaiseksi.

Mutta mitätön tarjous sille, joka oli katsonut maailmaa tähtien takaa ja jonka kuningaskunnassa Maaplaneetta oli pelkkänä jalkajakkarana Valtaistuimen edessä.

”Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman."

Niin että revi siitä ja mietihän missä ja kenen hallussa maailmankaikkeuden todellinen vallan ydin ja loisto sijaitsee.

Sillä vuorella Hän ei käynyt rihkamakauppiaan kanssa diilaamaan. Ei tarvinnut, oli laajempi visio mielessä ja paljon isompi sopimus jo taskussa.


-Ulla Rautiainen-

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Bileam Beorin pojan valinta


”Vaikka ihmisillä olisi rahaa ja valtaa, voimme silti tarjota heille seksiä.” tiesi Anton LaVey, saatanan kirkon perustaja. Tarkoittaen, että luvaton seksi on se helppo syötti, jolla ihmiset saa vedettyä eroon Jumalasta. Istutetaan vain ensin ihmisen mieleen halu ja uskotellaan että hänellä on oikeus toteuttaa tuota halua.

Sen tiesi jo Bileam Beorin poikakin ja käyttikin menestyksekkäästi sitä syöttiä kammetakseen Valittua Kansaa eroon Jumalastaan. Seksuaaliset riitit ja temppeliprostituutio kuuluivat oleellisena osana Israelia ympäröivien kansojen uskonnollisiin menoihin ja lihan iloja hinkuvat israelilaismiehet oli helppo saada osallistumaan epäjumalanpalvelukseen tarjolla olevan eksoottisen seksin houkuttamana.

Bileam pääsi taas kuninkaan suosioon, joka olikin notkahtanut epäonnistuneen loitsimisyrityksen jälkeen. Taikuus ja noituus ei Jumalan suojelemaan kansaan tehonnut mutta kun israelilaisleiriin tuotettiin mooabilaisia yön daameja niin johan syötti nappasi ja kohta olivat kiimaiset miehenpuolet kumartamassa Baal-Peoria.

Ja sitten Jumala vihastui. Epäjumalanpalvelus on Jumalaa kohtaan sama juttu kuin aviorikos ihmisten kesken. Vain avioliittoonsa välinpitämättömästi suhtautuva ilman tunteiden kuohahdusta pettämisen ottaa.

Eikä Jumalan luonteeseen välinpitämättömyys kuulu.

4.Moos.25:4 Herra sanoi Moosekselle: "Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vasten aurinkoa...” (Suom. 1992 käännös ei auringosta puhu mitään, mutta heprealainen teksti kyllä.)

Se tuomio oli irvokas sitä-saa-mitä-tilaa seuraamus. Mooabilaisuskontoihin kuuluivat ihmisuhrit, joten oli vain synkkää oikeudenmukaisuutta että niistä innostuneet itse joutuivatkin uhrin paikalle. ”Vasten aurinkoa” on jo todella synkänmustaa ironiaa. Mooabilaisjumaluudet käsitettiin auringon tai auringonsäteiden personoitumiksi ja jos kerran auringonpalvojiksi halusitte niin siinäpä on paikka kokea miten paljon taivaankappale apua antaa.

Ei Bileamillekaan hyvin käynyt; kaatui sodankäynnissä israelilaisten miekkaan (4Moos 31:8) ja jätti jälkipolville itsestään pahan maineen. Bileam putkahtaa esiin vielä Miikan profeettakirjassa 6:5 ja Uudessa Testamentissakin. 2.Pietari 2:15 ja Juuda 1:11 mainitsevat hänet petollisena palkan tähden eksyttäjänä ja Ilmestyskirjassa 2:14 hänen nimissään on seurakunnan sisään ujuttautunut haureuteen ja epäjumalien palvontaan viettelevä oppirakennelma.

Siis mikä tämä Bileam Beorin poika oikein oli?

Oikea Herran profeettako, jolla läheinen yhteys Jumalaan oli noussut hattuun niin että kuvitteli jo voivansa määräillä ja ohjailla Jumalaa? Että sensijaan että palvelisi Jumalaa olettikin Jumalan palvelevan häntä? Vai mesopotamialaisten epäjumalien okkultisti ja tietäjä joka koki elämänsä yllätyksen kun tällä kertaa ihka oikea Jumala ilmaantui juttelemaan hänen kanssaan?

On hänestä arkeologistakin näyttöä. Sukkotin laaksosta Deir Allan rauniokummusta on löydetty 800-700 eKr ajoitettuja rappauslaastin paloja, joissa on tekstiä Bileam Beorin pojan unessa saamia näkyä jumalten teoista. Osin teksti on niin identtistä Raamatun kanssa että näyttäisi samasta Bileamista olevan kyse.
Joka enkkukieltä osaa voipi katsoa tuolta sivulta:
https://www.hidabroot.com/archaeological-testimony-of-balaam-ben-beors-inscription-in-jordan/

Juutalainen traditio kertoo että Mooabin kuninkaan lisäksi Bileam olisi ollut faaraonkin neuvonantajana. Joten tavallista kylänoitaa tasokkaampi myrrysmies, joka maksua vastaan välitti henkivalloilta vastauksia ja palveluksia aikansa mahtipäille.

Tapa, jolla hän Baalakin komennusta yrittää hoitaa, kertoo hänen käsitystään miten jumalten kanssa toimitaan. Rituaaleja suorittamalla hän yrittää kiskoa Jumalalta haluamaansa vastausta. Niin kuin häneltä ostetaan tietäjänpalveluksia, niin hänkin kuvittelee voivansa ostaa jumalilta haluamaansa.

Mutta sitten hän törmäsi israelilaisten Jumalaan eikä mikään mennytkään niin kuin tapana oli ollut.

4 Mooseksen kirjassa 22-24 luvuissa kerrotaan outoa tarinaa jossa Mooabin kuningas Baalak palkkaa Bileamin kiroamaan israelilaiset. Bileam soutaa ja huopaa asiassa edestakaisin. Puheissaan antaa ymmärtää että toimii vain Jumalan käskystä juuri niin kuin oikean profeetan kuuluukin tehdä, mutta Baalakin lupaaman palkan toivossa kinuaa Jumalalta jo saatuun (kieltävään) vastaukseen uutta päivitystä.

Seuraa kummallinen tapahtumasarja, jossa Jumala joka välissä ilmoittaa että Valittua Kansaa ei tässä nyt kirota, muttei silti pysäytä prosessia kokonaan. Se on kuin kalastaja väsyttämässä rimpuilevaa saalista. Jumala antaa siimaa ja päästää tietäjän jatkamaan toimiaan mutta ratkaisevalla hetkellä nykäisee aina takaisin. Ilmoittaa että kirousta ei tipu, antaa tietäjän kuitenkin lähteä matkaan, pysäyttää matkalla, antaa jatkaa vielä eteenpäin. Tehdä alttarit, uhrata uhrit ja suorittaa ennusmerkit. Kolmesti yritetään, että josko jo saataisikin tämä hankala Jumala toimimaan halutulla tavalla. Mutta kun rituaalit on suoritettu Jumala ilmestyy kääntämään kiroukset siunauksiksi.

Ehkä prosessin tarkoitus oli Jumalan yritys saada itsepäinen tietäjä käännytettyä puolelleen? Varhaisempi versio Saulus Tarsolaisesta, mutta tämä jukuripää ei kääntynyt tieltänsä vaan puski itsepäisesti loppuun asti. Ehkä Jumalalle ei riittänyt vain pysäyttää tapahtumien kulku, vaan Hän olisi halunnut saada Bileamin itsensä. Saada tämä ei vain pakolla tottelemaan vaan haluamaan omasta halustaan jättää muut jumalat ja noudattaa sen Jumalan tahtoa joka hänelle tässä ilmestyi.

Siinä oli Bileamin elämän tähtihetki, jonkalaista vain harvoille suodaan - Jumala henkilökohtaisesti ilmestyi puhumaan hänelle ja vielä näyttämäänkin itsensä (”Minä näen hänet, en kuitenkaan nyt, minä katselen häntä, en kuitenkaan läheltä.”) Mahdollisuus elämässään suunnanmuutokseen. Se ei silti riittänyt - etuudet kuninkaallisten hovinoitana ehkä houkuttelivat enemmän - tai hän ei ymmärtänyt saamaansa tilaisuutta ja kutsua, muutosta hänessä ei tapahtunut.

Tapaus varoittaa kahdesta asiasta: korottamasta ketään jalustalle vain koska on onnistunut profetoimaan oikein ja toisena asiana arvioimasta profetioiden oikeellisuutta sen mukaan minkälainen profetoiva henkilö on.

Opetus: arvioi sanoma sen sisällön eikä välittäjän mukaan ja vaikka jotain olisikin oikein, ei tarkoita että kaikki muukin sen tyypin toimissa olisi oikein.

Bileam Beorin poika ei ainakaan ollut oikeanlainen. Silti täräytti Raamatun yhden tunnetuimmista messiasprofetioista: ”...Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohoaa Israelista...” Targum Onkelos (arameankielinen Toora) sanoo sen vielä selvemmin: ”...Kuningas nousee Jakovista, Messias voidellaan Israelista...” Sen lisäksi vielä lopun aikojen tapahtumistakin.

Kun ei saanut Jumalalta tinkaamaansa kirousta, niin toista tietä kuitenkin suoritti Baalakilta saamansa tehtävän: houkutteli mooabilaisnaisia käyttäen israelilaisia haureuteen ja epäjumalanpalvontaan ja oli sillä tavoin vähällä kääntää Valitun Kansan ihmisiä uhraaviksi ja aurinkoa palvoviksi pakanoiksi. Kun päämiehet oli jo mukaan viekoiteltu niin äkkiäkös tauti olisi siitä koko kansaan levinnyt.

Tauti sanan lääketieteellisessäkin mielessä: sen maan seksitavat olivat sen laatuisia että sukupuolitaudit olivat levinneet valtoimenaan aiheuttaen suurta tuhoa väestössä ja siksikin seksuaalinen yhteys noiden kansojen kanssa olisi äkkiä saastuttanut israelilaisetkin.

Eikä kannata pilkata Bileamia rahanahneen toilailunsa takia. Miettiä sen sijaan sopii monestiko itsekin olemme jättäneet varsin hyvin tietämäämme Jumalan tahtoa tottelematta.



-Ulla Rautiainen-

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Välisoitto elämässä



Joskus yllättäen
sielunihme tapahtuu
kun Toinen Todellisuus
siihen etsimättä tai hakeutumatta
murtautuu äkisti ja voimalla
kuin heitetyn keihäänkärjen tunkeutuminen
arkisimman olemisen keskelle
runottomaan hetkeen johon dramatiikkaa ei odota.


Kietoo
kuin käsi päälle laskeutuisi
korkeampaan atmosfääriin,
jossa maasyntyinen tomuruumiini
tuntee ajanalaista haurautta
kuin särkyvää lasia olisi
ja rikkiräsähtäen voisi
hetkessä pölypisrtaleiksi murentua
Läsnäolon Suuren Voiman alla.

Mutta samaan aikaan
henkeni juhlii
ja sieluni riemuitsee
heittäytyen kasvoilleen kumartamaan
sen Ikiaikaisen ja loistavan Majesteetin eteen,
jonka jalkojen juureen ja helmojen liepeisiin
sain kutsun olemaan
tässä odottamattomassa Taivaan syleilyssä.
 
-Ulla Rautiainen-

Kiusauksensa


Suuri vaara sille, joka nälkäisenä juuri on ollut erämaassa 40 vuorokautta seuranaan kivet, jotka eivät muutu leiviksi on joutua sieltä suoraan temppelinharjalle.
Alla uhrilihojen herkullisen kypsyvä tuoksu ja kansanjoukko, joka haastaa leiskauttamaan näyttävää merkkiä voimastasi.
Saada kerralla asia heille todistetuksi; tässä on se jota enkelit kannattelevat eikä sinulla enää olisi kiusanaan heidän epäilyksiään vaan pääsy pappien pöytään.
Kuinka paljon enemmän voisitkaan saada aikaan kun aloittaisit palvelutyösi suoraan Jerusalemista eikä tarvitsisi nyhjätä niissä peräkylien nuhjuisissa pikkusynagogissa joissa taivaan teologiaa ei kuitenkaan ymmärretä?

Mutta vedestä noussut oli jo saanut Isänsä mieltymyksen ja sen, ja päälle laskeutuneen kyyhkysen piti olla se minkä varassa riippua.

Koska olet sen vallan alla, jolta olet valtuutuksen saanut.

Palvelutehtävä joka pohjautuu ihmisiltä saatuun valtuutukseen riippuu näiden ihmisten mielialojen kuohuilujen ja aaltoilujen, heidän uskomustensa ja luulojensa varassa. Mukautuu heidän maailmankulttuuriinsa, heidän odotuksiinsa ja haluihinsa ja tietämättömyyteensä. Jää ihmistasolle kuin jalaton mato luikertamaan tomun tasalla ja vääntäytymään ihmisten himojen ja pelkojen mukaiseksi. Joutuu loputtomasti kysymään heidän arviotaan eikä koskaan voi olla varma kestääkö suosio vielä.

Eikä nouse sinne huikaisevaan korkeuteen josta se kyyhkynen laskeutui eikä kuule sitä ääntä joka ihmiskorvissa kuulostaa ukkosen jyrähdykseltä.
Eikä koskaan ole vapaa toteuttamaan kutsumustaan niin kuin se Taivaasta annetaan.


-Ulla Rautiainen-

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Varangerin Vardø


Norjan itäisimmässä kolkassa Jäämeren hyisessä syleilyssä sijaitsee Varangerin niemimaa; varjagien, viikinkien, merisaamelaisten ja kveenien maa. Siellä pohjolan myrskytuulet repivät maata hirmuisella vimmalla ja ylpeästi aallot jymisevät vuorenkorkuisina harjanteina miljoonien lintujen asuttamia korkeita rantakallioita vasten. Ihmisiä on vähemmän kuin lintuja. Harvat haluavat vakituiseen asua niin rajulla seudulla.

Kesälläkin niemimaata huuhtova meri on jäätävän kylmä muttei silti edes keskisimmällä talvellakaan peity jääkannen alle, vaan avoimin aalloin lainehtii kilpaa kaamoksen mustaamalla taivaalla liehuvien revontulten kanssa. Tämä on maan äärimmäinen reuna, jossa kesä on pelkkää laskematonta auringonvaloa ja talvi nousemattoman auringon pimeyttä. Mitähän sekin ihmisen sielulle tekee aina puolen vuoden välein heiteltäessä ylenpalttisesta valkeudesta pitkään pimeään ja taas takaisin?

Ennen kuin tie sukeltaa Vardøn saarelle johtavaan tunneliin, kulkee se Domen-tunturin päällitse. Tämä tunturi on pahamaineinen. Ennen sen uskottiin olevan oikea noitavuori, noitasapattien viettopaikka jonka juurella olevista luolista on suora kulkutie helvetin syvyyksiin ja joista pirut nousevat ylös noitia tapaamaan.
Ja noitia näiltä seutuvilta löytyikin erityisen paljon. Harvaanasutun seudun väkimäärään nähden itä-Varangerin noitavainot olivat pahimmasta päästä koko Eurooppaakin ajatellen. Lähemmäksi sata noituudesta syytettyä poltettiin elävältä 1600- luvulla luterilaisen kirkon otettua vallan Ruijan rannikolla.

Olivatko syyllisiä vai eivät, kuinka noituus käsitetään sillä siihen aikaan oli kaikenlaisten taikojen teko tavalliseen elämään kuuluvana tapana. Oli veteen piirretty viiva milloin yleisesti hyväksytyt ja vanhoilta opitut perinnäistavat muuttuivat noitumiseksi. Niinpä noitien etsijät löysivät yleensä mitä hakivat niinkuin ihmisillä yleensäkin on taipumusta nähdä sitä mitä halutaan nähdä ja mihin kiinnostus kohdistuu.
Uhreina oli naisia, jopa hyvinkin nuoria tyttöjä, lapsia oikeastaan ja muutamia saamelaismiehiä ja se kyllä kertoo ketkä siinä yhteiskunnassa valtaa pitivät. Norjalaismiesten joukosta ei roviolle menty.

Paikka jossa suurin osa noituudesta syytetyistä poltettiin sijaitsee saaren eteläpäässä heti tunnelin suuaukon oikealla puolella ja sinne on helppo kävellen nousta.

Paikka näyttää tavalliselta tundraniityltä jonka kivikkoisia liepeitä meri huuhtelee. Ei mitään synkkähenkistä, ei jälkiä hurjasta menneisyydestä. Silti tämä on julma paikka. Aalto aallon perään vyöryy rantaan kuin yhä yrittäen pestä pois kirotun maan syntiä.

Yritän luoda mieleeni kuvia siitä mitä täällä on tapahtunut. Suljetuin silmin näen roihuavat roviot, tikkaisiin sidotut uhrit jotka työnnetään tuleen. On huutoa, kirkumista, palavan lihan käryä, taivaan peittävää savua... Ja ympärillä meri lainehtimassa sydäntäsärkevän kauniina valkeitten lintujen leijaillessa tuulessa.

Ja kentällä katsojat seisomassa - niin mitä tuntien ja ajatellen – uteliainako, pelokkainako odottaen josko noita viime hetkellään vielä tekisi jonkin luvattoman taikatempun. Kokevatko he nyt omahyväisen olonsa turvallisemmaksi kirkon saatua taas voiton pahasta? Tuli puhdistaa, pelastaa, karkottaa pahat henget, tulen läpi taivaskelpoiseksi, sanottiin. Mutta mitä ihminen ajattelee palaessaan roviolla johon papit ja hurskaat uskovaiset ovat hänet työntäneet?

Mitä täällä oikein tapahtui? Mikä hulluus sen yhteisön riivasi? Kuinka helppo onkaan kauhistella; se oli silloin mutta eihän nyt eikä ainakaan meidän keskuudessamme. Rajata näin paha toiseen aikaan ja paikkaan katsoen itsemme puhtaiksi aivan kuin emme me voisi tehdä vääryyttä lähimmäisillemme ja kuitenkaan se ei niin outoa ole.

Ei nykypäivän uskovien yhteisöissäkään hengellinen väkivalta ole tapahtumaton eikä edes harvinainen ilmiö. Ketään ei roviolle enää työnnetä mutta kuinka helposti ihmisen itsetunto, itsenäisyys ja persoonallisuus voidaan tuhota ahdaskatseisen oikeaoppisuuden nimissä kun valtaapitävät erehtyvät pitämään oman sydämensä mieltymyksiä, pelkoja, ennakkoluuloja ja muita väheksyvää ylemmyydentunnettaan Jumalalta tulleena lakina.
Eivät pahimmat ihmiset useinkaan ole uskonnottomia eikä paholainen epäile Jumalan olemassaoloa. Liian usein suurin paha löytyy uskovaisuuden kaapuun koristautuneena ja vilpittömästi itsekin uskoen toimivansa Jumalan asialla ja valtuuttamana.

Ja niin Ainoalta Puhtaalta saamamme suurin rakkaudensanoma vääristyi väkivallan välineeksi heti kun se annettiin ihmisten käsiin, iljettävimmäksi synniksi jolla Jumalan sydän särjettiin sillä ihmisen vallitsevin ominaisuus on pilata kaikki mihin hän koskee.


P.S. Noitien polttamispaikalla on nykyään muistomerkki. Tässä kuvattu vierailuni siellä tapahtui ennen muistomerkin pystyttämistä ja siksi kuvaan kentän autioksi.

-Ulla Rautiainen- 

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Juudaksen valinta


Yksi paljon arvuuteltuja asioita Raamatussa on kysymys miksi Juudas Simoninpoika Iskariot teki sen?
Toki Raamatussa annetaan varsin sokeerava syy: kesken viimeisen ehtoollisen meni saatana häneen (Joh. 13:27).
Se kyllä herättää rutkasti lisäkysymyksiä.
Voiko saatana niin äkkiarvaamatta mennä kehen tahansa ja panna tekemään pahuuksia?

Juudas oli kuitenkin kolme vuotta ollut Jeesuksen lähintä opetuslapsipiiriä, kävellyt, syönyt ja nukkunut, elänyt niin arkea kuin juhlaa Jeesuksen kanssa, kuullut kaikki Jeesuksen opetukset ja nähnyt ihmeteot ja ilmeisesti itsekin tehnyt ihmetekoja. Kukaan nykykristitty ei pääse niin konkreettisen läheisesti tuntemaan Jumalan Poikaa.
Eikös se suoja riittänyt?

Tietenkään saatana ei täysin pyytämättä ja yllättäen oikeamielistä ihmistä niin valtaansa saa.
Jotain oli tapahtunut jo sitä ennen.
Oli perkele jo aikaisemmin pannut ikävää ideaa Juudaksen sydämeen ja nyt tuli vain toteutuksen hetki (Luuk. 22:3).
Lisäksi mainitaan että varasti yhteisestä rahakukkarosta. (Joh. 12:6).

Pelkkä rahanhimo kuitenkin saa oudon juonenkäänteen, kun ne kolmekymmentä hopearahaa saatuaan palasi paiskaamaan hynät takaisin ja vielä hirtti itsensä.
Jokin hänen tarkoituksessaan ilmeisesti meni pahasti pieleen.
Aivan kuin se, että Jeesus todellakin tuomittiin olisi tullut yllätyksenä.
Eikö hän odottanut sitä ja tajusi tekonsa seurauksen vasta liian myöhään?
Tämän verran Raamattu kertoo, loput arvailut syistä ovatkin sitten luovaa spekulaatiota.
Kaikenlaisia motiiveja aikojen kuluessa onkin esitetty. Tässä pari lisää yleisemmin tunnettujen lisäksi:

Jonkinlaiseksi kulminaatiopisteeksi Matteus antaa luvussa 26 kerrotun tapauksen, kun Maria, Martan ja Lasaruksen sisar (henkilöllisyys kerrotaan Joh.12 luvussa) holauttaa kolmensadan denarin nardusvoiteen Jeesuksen päälle.
Juudas antaa ojennusta Marialle arvoaineen haaskauksesta, josta Jeesus antaa ojennusta Juudakselle Marian mielenpahoittamisesta josta loukkaantuneena Juudas painelee ylipappien luo ystävänmyyntiin.

Oliko kyse pelkästään menetetystä rahasummasta, vai ottiko itsetunnolle, kun joutui julkisesti rabbinsa ripitettäväksi?
Huomaamatta, että juuri itse oli vielä loukkaavammin julkisesti herjannut narduksensa uhrannutta naista.
Vai sekö erityisesti kaiversikin?
Naisväkeä vähättelevän kulttuurin tuotostako otti päähän kun joutui nolatuksi akkaihmisen takia?
Misogyyninen vihareaktio kääntyi kiistassa naista puolustavaa vastaan?
Kosto tuntui aluksi suloiselta.

Toinen arvaus mahdollisesta yllykkeestä:

Näin kauan jälkeenpäin on joskus vaikea hahmottaa silloin vallinnutta Jeesus vastaan papisto asetelmaa. Evankeliumeja lukiessamme helposti kuvittelemme itsemme Jeesuksen joukkueeseen. Mutta mitenhän olisi?

Siirretäänpä tilanne nykypäivään ja omaan rakkaaseen ja turvallisen tuntuiseen kotiseurakuntaamme:

Joku takapenkin oppimaton tahvo alkaa työntyä saarnaamaan yhä useammin. Eikä vain saarnaamaan, vaan hän hyökkää ruoskalla mätkien seurakunnan palvelijoiden kimppuun. Hän solvaa seurakunnan vanhimmistoa kyykäärmeitten sikiöiksi ja isästä perkeleestä oleviksi ja yllyttää rikkomaan vanhoja ja koeteltuja perinteitä ja sääntöjä.
Seurakuntamme johtajisto rankkaa hänen toimensa epäasiallisiksi ja antaa porttikiellon rukoushuoneeseen. Tyyppi jatkaa kuitenkin itsepäisesti saarnaamistaan jossain kirkon ulkopuolella (ehkä kirjoittaa nettiinkin blogia ja facebookiin mielipiteitään) ja saa ison osan väestä villiintymään mukaansa.
Tyyppi tekee kyllä vaikuttavia ihmeitä, mutta pastorimme sanoo niiden olevan paholaisesta peräisin ja vanhimmisto antaa käskyn, että jos joku tietää hänen olinpaikkansa, niin olisi ilmoitettava heille.

Mitä tekisit?

Varsinkin, jos uskonelämäsi alusta asti olisit kyllästetty opetuksella että seurakuntasi johtajat ovat Jumalan välikäsiä ja oikea kutsumus tulee esiin vain seurakunnan yhteydessä ja sen johtajiston siunauksessa, kontrollissa ja alaisuudessa.
Mitä ajattelisit tästä omatekoisesta saarnaajasta, joka pää punaisena käy raivoisaa riitaa kirkkosi johtajiston kanssa?
Eikö kuitenkin kannattaisi luottaa ennemmin vakiintuneen ja järjestäytyneen hengellisyyden edustajiin ja heidän arvostelukykyynsä kuin johonkin epämääräiseen tyyppiin josta kukaan ei tiedä mikä tämän tarkoitus oikein on ja mihin tämän kanssa lopulta päätyy?

Ei niin helppoa ole päättää ketä uskoa.

Olettiko Juudas siis että papit ottaisivat Jeesuksen lempeään ja viisaaseen puhutteluun jossa suunnastaan eksynyt saarnaaja palautettaisiin takaisin ruotuun ja papillisen kaitsennan alaisuuteen? Jeesus korjaisi virheensä ja suostuisi temppeliorganisaation osaseksi?
Opetuslapsetkin saisivat hengelliseen uraansa jämäkämpää nostetta järjestäytyneen jumalanpalveluksen puitteissa kuin epävarmassa irtolaisuudessa jonkun kuljeksivan maankiertäjän liepeissä roikkuen? Rakentavan rauhanomainen ratkaisu, win-win jossa kaikki voittaisivat?

Jos tarkoitus oli parantaa suhteita papistoon niin yritys ei olisi voinut pahemmin päättyä. Diplomatiaksi tarkoitettu taktinen takinkääntö tuhosikin kaikki mahdollisuudet eikä paluuta takaisin ollut.
Pettymys niihin joiden luuli olevan niitä järki-ihmisiä ja hyvän ja oikean puolella on sietämätön taakka kantaa.
Jos ei temppeliin voi luottaa niin mihin sitten?

Vähemmästäkin alkaa köyden tie kutsua.

Tarinan opetus: saatana ei aina pahaan houkutellessaan esittele pahaa pahana vaan naamioi pahan näyttämään järkevältä, maltilliselta, rakentavalta, rakkaudelliselta ja rauhaan johtavalta. Siksi olisikin tarpeellista tutkia ja miettiä asioita perusteellisesti mitä ne oikeasti ovat. Kaikki kun ei ole sitä miltä äkkikatsomalta näyttää.


-Ulla Rautiainen-

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Jeesuksen persoonasta


Verbaalisesti lahjakas: missään tilanteessa ei kukaan onnistunut laittamaan hänelle jauhoja suuhun. Kaikkia hän ei saanut vakuuttuneeksi, mutta sanattomaksi hän ei koskaan jäänyt. (Paitsi silloin kun käytti vaikenemista tarkoituksellisena tehokeinona.)

Vahvatunteinen ja fiiliksiään avoimesti näyttävä: ilot, surut ja vihastumiset räiskyivät aidolla Lähi-idän ihmisen railakkaalla tempperamentilla.

Erehtymätön: missään evankeliumien kohdassa ei löydy tapausta, jossa Jeesus olisi tehnyt virheitä, mokannut tai möhlännyt missään. Hänen ei tarvinnut pyydellä anteeksi, korjailla eikä ottaa uusiksi mitään. Ristillä hän sovitti muiden syntejä, ei omiaan.

Itsevarma: tiesi tasan tarkkaan mitä oli tekemässä ja minne menemässä. Ei epäröinyt, jahkaillut, hermoillut, häilynyt eikä varsinkaan kysellyt keltään ihmisiltä ohjeita eikä lupia tekemisilleen.
Suorastaan itsepäinen: kun päätti jotain tehdä niin teki sen myös vaikka vastustusta kuinka olisi ollut.

Missioonsa omistautunut: se aika, jona julkista toimintaansa toteutti, ovat pelkästään sen tekemistä. Ei mitään sivubisneksiä, oheistoimintaa, muita harrastuksia tai muita sektoreita elämässä. Ei vapaapäiviä tai lomia tehtävästään. Kun hän alkoi missiotaan toteuttaa, hän teki sitä satatäysillä ja pelkästään. Harva aspergerikaan pystyy niin perusteellisen totaaliseen yhteen asiaan uppoutumiseen.

Identiteetistään tietoinen: oli jo 12 vuotiaana selvillä todellisesta Isästään ja alkuperästään eikä missään vaiheessa myöhemminkään osoittanut minkäänlaista epäilystä asemastaan maailmankaikkeuden järjestyksessä.

Luotti kuulijoidensa älyyn: ei antanut kaikkia opetuksiansa valmiiksipureksittuina ja läpiselitettyinä vaan usutti ajattelemiseen ja itseoivaltamiseen.

Jopa rasittavan suorapuheinen: moitti, torui, oikaisi opetuslapsiaan vähän joka käänteessä. Fariseuksia halveksi avoimesti. Esim Matteus 23 koko luku on pelkkää fariseusten dissausta.

Rehellinen: ei kieroillut, viekastellut eikä manipuloinut. Oli kaikissa tilanteissa sama; ei muuttanut sanomaansa eikä käytöstään hyväksynnän takia.

Salaperäinen: ei julistanut eikä näyttänyt julki jumalsyntyisyyttään eikä todellista olemustaan eikä juurikaan kertoillut elämästään ennen ihmiseksituloa (ihan lähintä lähipiiriään lukuunottamatta muutamassa poikkeustapauksessa). Antoi seuraajiensa itse hoksata kuka oikein oli. Henkilökohtaisen rukouselämänsä hoiteli yksinäisyydessä jossain vuorilla jossa ei ollut ihmisiä näkemässä.

Karismaattinen persoona: sai ihmisjoukot pitämään itsestään ja uskomaan häneen: ”sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.”

Kohteli ihmisiä heidän persoonansa, ei asemansa mukaan: tittelit ja arvonimet eivät tehneet häneen mitään vaikutusta. Näki arvoa niissä joissa ei kukaan muu.

Lahjomaton: Ei yrittänyt miellyttää valtaapitäviä, ei tehnyt kompromisseja saadakseen hyväksyntää, seurusteli huonomaineisten ihmisen kanssa pilaten niin omankin maineensa ja teki provosoivan avoimesti asioita, joilla sai uskonnollisten johtajien vihat päälleen.

Vastusti autoritaarisuutta: Matteus 23 luvussa kieltää uskonnolliset auktoriteetti asemat joissa joku ihminen tulisi Jumalan ja ihmisten väliin. Hierarkioihin perustuvassa maailmassa julistus ”te olette kaikki veljiä” oli kerrassaan radikaali idea. Ei itsekään pakottanut ketään mihinkään eikä väkisin sitonut seuraajiaan itseensä.

Itsenäinen ja riippumaton: toimintansa nousi täysin ”omalta pohjaltaan” ilman kenenkään ihmisten tukea, suosituksia eikä valtuutuksia. Aikuisiällään ei antanut kenenkään ihmisen kontrolloida itseään eikä ollut tilivelvollinen kenellekään.

Täydellisesti Isän Jumalan ohjauksessa: ei ikinä tehnyt mitään mikä ei kuulunut Isän suunnitelmaan. Noudatti ennemmin Isän tahtoa kuin omaansa.


-Ulla Rautiainen-

torstai 6. kesäkuuta 2019

Etsikkoajasta


Suomalaisessa kristillisyydessä on takavuosina kummitellut ja vanhakantaisemmissa piireissä edelleenkin erikoislaatuinen, etsikkoajaksi nimitetty opinkappale.
Teesi menee suunnilleen niin että ihmiselämässä on kaksi tai kolme rajattua ajanjaksoa, jolloin Jumala vetää puoleensa ja jolloin voi tulla uskoon. Jos nämä kaksi tai kolme hetkeä ohitit niin sorry,  menetit mahdollisuutesi.

Oppi on ollut käytännöllinen herätyssaarnajien käytössä: kahdenvaiheilla olevia käännytyskohteita on peloteltu että tämä saattaa olla se viimeinen tilaisuus ja jos et siihen tartu niin loppuelämä onkin luisua kohti kadotusta.
Etsikkoaika-opista kiinnipitävät väittävät idean tulevan Raamatusta.
Hmmm. Mitenkähän lienee?

Koko oppi linkittyy Raamattuun kyllä aika löyhästi. Käytännössä vain kahteen jakeeseen.
Termi ”etsikkoaika” on poimittu Luuk. 19:44, jossa Jeesus profetoi Jerusalemin tuhon ja sanoo mm: ”eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut.”

Asiayhteys on että Jerusalemin uskonnolliset johtajat eivät Jeesuksen maanpäällisessä vaikutusajassa tunnistaneet keskuuteensa tullutta messiasta.
Ihannetilassa, jos olisivat tunnistaneet, olisi juutalaisuus voinut jouhevasti muuntua messiaaniseksi ilman että kristinuskon olisi tarvinnut tehdä juuriltaan irtirepäisyä omaksi uskonnokseen. (Ehkä ristiinnaulitseminen olisi tapahtunut roomalaisten aloitteesta, koska sen nyt kuitenkin oli tapahduttava.) Tilaisuus kuitenkin meni ohitse ja sitten roomalaiset tuhosivat temppelin eikä juutalaisuus enää koskaan voinut olla sellaista kuin se temppeliaikana oli ollut. Se aika oli ohitettu.
Kyse siis oli kansallistasoisesta asiasta. Apostolien teoissa 6:7 kerrotaan että tämänkin jälkeen tuli vielä pappeja uskoon niin etteivät he henkilökohtaista uskoontulomahdollisuuttaan etsikkoajan ohitse mentyä suinkaan olleet menettäneet.

Varsinaisesti ”kahden tai kolmen tilaisuuden” teesi nojaa suomalaiseen 1933 Raamatun käännökseen Job 33:29-30 ”Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle, palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa.”

Pelkästään tämän yhden jakeen perusteella on nyt sitten tiedetty että Jumala kutsuu ihmistä vain nuo kaksi tai kolme kertaa eikä yhtään enempää.

Tässä on nyt vaan lingvistinen ongelma. Termi ”kahdesti ja kolmastikin” heprealaisessa alkutekstissä pa'amayim shalosh on heprealainen sanonta, ja kuten sanonnat, se ei tarkoita sitä mitä se sanatarkasti tarkoittaa.
Hepreaa osaavat kääntävät sen ”kerran jos toisenkin” tai ”kerta toisensa jälkeen”. Usein ja uudestaan ja uudestaan monet monituiset kerrat.

King James Raamattukin kääntää tämän kohdan ”oftentimes” eli usein. (Siksi englantilaisessa maailmassa ei moista etsikkoaika-oppia tunnetakaan.)
Suomalainen 1992 käännös on tässä kohdassa korjannut 1933 palikkakäännöstä tarkemmaksi: ”kerran toisensa jälkeen” (josta etsikkoaika-oppiin ihastuneet ovat sitten suuttuneet että ei saa heidän dogmiaan vesittää).

Samantapaisia sanontoja on Raamatussa useampiakin. Aamoksen kirjassa 1933 käännöksessä toistetaan sanontaa ”...kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden...” Ei liene uskottavaa, että mainitut kaupungit olisivat tehneet kirjaimellisesti vain kolme tai neljä rikosta. 1992 kääntää tämänkin ”rikoksen rikoksen jälkeen”.

Samoin Matt.18:19-20 on samantapainen fraasi ”missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä". Ei kai ole järkevää ajatella että kolmea isommassa joukossa ei Jeesusta olisikaan mukana?

Joten itseasiassa, jos oikeasti raamatullisia ollaan (eikä vain Raamattua mielivaltaisesti omatekoisten oppien pönkittämiseen käyttäviä) niin koko asia kääntyykin päinvastaiseksi. Jumala kutsuu ihmistä loputtoman uudestaan ihan viime henkäykseen saakka. Ei heitä hanskoja tiskiin eikä pyyhettä kehään eikä ghostaa tavoittamattomiin kesken ihmiselämän että olkoot olojaan, ei kiinnosta enempää. EVVK.

Onneksi. On hyvä tietää, että kutsu on voimassa, eikä loppuunkulunut vaikka sen paristi tai kolmasti olisikin ensin erehtynyt torjumaan.


-Ulla Rautiainen-

perjantai 31. toukokuuta 2019

Jeftan valinta


Tuomarien kirjan 11 ja 12 luvuissa kerrottu Jeftan tarina on yksi kiusallisimmista niille, jotka haluavat jaotella Raamatun henkilöt ja heidän toimensa mustavalkoisesti joko pelkästään esikuvallisiksi ja ohjeellisiksi tai läpimädiksi arkkipahiksiksi.
Heprealaiskirjeen 11 luvussa kun Jefta luokitellaan uskonsankareiden joukkoon ja Tuomareissa vielä kerrotaan että Herran henki tuli Jeftaan. Oliko siis kaikki Jeftan toimet Herran hengen vaikutusta?

Se hankala kohta tarinassa tiivistettynä menee näin:
Jefta oli sotaurho, joka lähti taistelemaan ammonilaisia vastaan.
Jefta teki lupauksen Herralle ja sanoi: "Jos sinä annat ammonilaiset minun käsiini, niin tulkoon kuka tulkoonkin minua vastaan taloni ovesta, kun minä voittajana palaan ammonilaisten luota, hän on oleva Herran, ja minä uhraan hänet polttouhriksi"
Jefta palasi voittajana kotiin ja hänen tyttärensä tuli ulos häntä vastaan.
Jefta pani täytäntöön lupauksensa, jonka oli tehnyt.

Kuka nyt haluaisi tämän uskonsankarin isäkseen?

Raamatunselityksissä Jeftan tarinasta kulkee kaksi linjaa. Toiset loiventavat biblikaanisen kauhutarinan niin että ei tämä Jumalan mies nyt suinkaan lastaan tappanut vaan uhraaminen tarkoittikin ettei tyttö ikänänsä naimisiin mennyt.
Toiset sanovat että kyllä se oli juuri niin kuin kirjoituksissa kerrotaan ja kyllä polttorovio roihusi kun kerran niin sanotaan.

Jälkimmäinen tulkinta herättääkin kysymyksiä.

Pitäisiko päätellä että tyttären hengen vaatinut lupaus oli Herran hyväksymä, ellei peräti yllyttämä?
Vai onko niin että Herran hengen ohjauksen lisäksi ohjattava keksii omiakin ideoita?
Jotka eivät niin hyviä olekaan.

Tilanne oli semmoinen että Moosekselta saadun lain tuntemus oli retuperällä ja juutalaisuskontoon sekoittunut niin paljon kanaanilaisuskontojen käytäntöjä että luultiin tosissaan - bona fide - että ihmisuhritpa ne vasta Herraa ilahduttaisivat.

Jeftahan ei nähnyt itse lupauksessaan mitään vikaa. Vika oli tytössä joka työntyi väärään aikaan väärään paikkaan: ”...sinä masennat minut maahan, nyt sinä syökset minut onnettomuuteen! Sillä minä avasin suuni Herralle enkä voi sanaani peruuttaa."

Miksei voinut peruuttaa? Onko ääliömäiset lupaukset pakko toteuttaa?

Niissä kanaanilaisuskonnoissa, joista oli vaikutteita otettu ei ilmeisesti voinut peruuttaa. Niissä jumalat olivat armottomia ja tilannetajuttomia ja vaativat ahneesti luvattuja lahjoja vaikka minkälaisen tuhon hinnalla. (Samanlaista suhtautumista vanhojen tarinoiden mukaan oli suomalaisillakin esikristillisillä jumalilla.)

Lisäksi kysymys oli sen maailman kunniakulttuurista jossa valan rikkominen oli suunnaton häpeä. Jeftan maine keikkui muutoinkin kiikkeränä. Veljiensä kotoa karkottama porton poika oli sosiaalinen hylkiö eikä hänellä ollut varaa menettää ainoaa mahdollisuuttaan kun viimeinkin oli sankariksi ylennyt.
Tyttären on pakko hyväksyä tilanne; jos perheenpää menettäisi kunniansa, syöksisi se koko suvun niin kestämättömään onnettomuuteen että parempi suostua suosiolla uhriksi.

Mutta oliko Herran tahto sama kuin aikansa kulttuurin vaatimukset?
Olisiko Jeftalla ollut uskonnollisessa mielessä ulospääsytietä?

Olisi ollut. Jos olisi paremmin Mooseksen lakia tuntenut.
Herra on kaukaa viisas ja oli jo järjestänyt perääntymismahdollisuuden hankalasta tilanteesta. Jumala oli asettanut lakiinsa ulospääsymahdollisuuksia hankaliksi käyneistä lupauksista.

Toinen oli ujutettu käytössä olleen ihmisten välisen hierarkiajärjestyksen sisään. Korkea-arvoisemmalla oli oikeus mitätöidä vallassaan olevan tekemät lupaukset; isällä tyttärensä ja aviomiehellä vaimonsa (4.Moos. 30). Siitä olisi Jumalaa pelkäävä mies voinut päätellä, että on se hänelläkin auktoriteetti yläpuolellaan: Jumala.
Ja koska Jumala oli ehdottomasti kieltänyt ihmisuhrit, olisi voinut järkeillä että Jumala ehdottomasti haluaa mitätöidä semmoiset typeryydet jotka niinkin räikeästi rikkovat hänen lakiaan.

Toinenkin mahdollisuus esitetään 3.Moos. 27. Lunastusmaksulla oli mahdollista ostaa luvattu takaisin. Jefta olisi voinut vain maksaa vaaditun rahan tyttärestään ja asia olisi ollut sillä selvä.

Kolmas mahdollisuus olisi ollut seurata Jumalan itsensä esimerkkiä. Siellä täällä Raamattua törmää kummallisiin kohtiin, jossa Jumala jotain päätettyään muuttaakin mieltään ja katuu suunnitelmiaan: vedenpaisumuksessa katuu koko ihmisten tekemistä, sitten erinäisiä suunnittelemiaan tuhotoimia kuten kultainen vasikka -jutussa, se tuhoojaenkeli -tapaus jebusilaisen Araunan puimatantereella, Joonan aikainen Ninive jne... Saulin kuninkuuttakin Jumala katuu ja esimerkkejä löytyy lisääkin.

Kuinka ihmeessä kaikkiviisas Jumala erehtyy että pitää jälkikäteen katua?
Ei erehdykään. Kyllä Kaikkiviisas tietää mitä tekee eikä mokaile.
Kyse on esimerkistä. 
Ja armollisuudesta.

Jumala ei vaadi ihmiseltä mitään mitä ei itseltäänkään. Jos hän odottaa ihmisen katuvan virheitään, niin hän itsekin laittaa itsensä silloin tällöin katumaan. Jotta katuminen olisi ihmiselle hyvän esimerkin innoittamana helpompaa.
Siksi hän välillä ”katuu”, ”peruuttaa” ja ”korjailee” suunnitelmiaan. Näyttääkseen kuinka se tehdään, että ihmisetkin sitten osaisivat samaa mallia noudattaen katua virheitään ja korjata tekojaan.

Jefta olisi voinut ajatella, että jos kerran Jumalakin joskus katui lupauksiaan ja jätti ne toteuttamatta niin voisi hänkin niin tehdä. Jos Jumalan kunnia sen kesti niin miksei Jeftankin. Ei tarvitse olla Jumalaa jääräpäisempi. Eikä hölmöjä suunnitelmia pöhköpäisesti loppuun viedä.

Jefta ei katunut eikä muuttanut suunnitelmaansa. Hän pani täytäntöön lupauksensa, jonka oli tehnyt.

Ympäröivä yhteisö näyttää hyväksyneen tapahtuman; Jeftasta tehdään Israelin tuomari ja tytöstä kansallissankari, jonka muistoa Israelin tyttäret lauluin ylistivät neljän päivän ajan joka vuosi.

Kun kansalla on tuommoinen oikeudentaju ja käsitys Herran tahdosta ei siitä hyvää seuraa.

Semmoista perimätietoa on että uhrattu tyttö olisi apoteoosittu jonkinlaiseksi puolipakanalliseksi jumalatarhahmoksi jota olisi niinä neljänä päivänä vuodessa palvottu ja näin saatu vielä yksi uusi epäjumala muiden epäjumalien rinnalle kansalle eksytykseksi ja lisäharminaiheeksi Herralle.

Jeftan menestyksekkäät sotatoimet ammonilaisia vastaan luisuivat sisällissodaksi jossa neljäkymmentäkaksi tuhatta efraimilaista tapettiin. Jeftalta ei jäänyt jälkeläisiä. Ei tietenkään kun tappoi sen ainoansa.

Jeesus sanoo vielä oman sanansa tähänkin episodiin liittyen: Matt. 5:33-37 antaa ohjeistusta että ei kannata ollenkaan valoja vannoa. Ettette tällää itseänne tilanteeseen jossa vahingokseen vannottuaan onkin sidottu mahdottomiin valintoihin joista vain pahaa seuraa.

Jumalan laki on aika arkijärkistä ja käytännönläheistä jos sen ottaa sellaisenaan eikä sotke siihen mitään kummallisuuksia.


-Ulla Rautiainen-

tiistai 7. toukokuuta 2019

Sylinläheltä


On niitä profeettoja, jotka profetoivat tietämättään. Sanovat jotakin, joka tuleekin Jumalalta vaikka luulevat sitä ikiomaksi ideakseen (esim. Kaifas Joh.11:49-51).

On niitä profeettoja, joilla on oma idea siitä mitä pitäisi profetoida, mutta Jumala laittaakin profetoimaan jotain muuta (esim. Bileam 4Moos: 22,23,24).

Sitten on niitä, jotka käyvät dialogia Jumalan kanssa. Kysyvät, saavat vastauksia, kommentoivat, saavat Jumalan puolelta reaktiota, palautetta, informaatiota. Eivät saa vain sanomaa, vaan olemisen niin lähituntumassa Jumalaan että pääsevät tuntemaan itse Jumalan persoonaa ja näkemään maailman tapahtumat niin kuin Jumala ne näkee.

Profeettoja, jotka suljetaan Jumalansa syleilyyn.

Vanhan Testamentin Habakuk oli viimeksimainitun kaltainen. Nimensä חבקוק (Ḥavaqquq) etymologiasta on useampia mielipiteitä, mutta yleisimmin sanotaan merkitsevän ”syleilijää”.

Jumalan syleilijä tai Jumalan syleilemä.

Habakukin kirjan teksti saattaa vaikutta sekavalta jos ei ymmärrä, että kyseessä on dialogi Jumalan ja profeetan välillä. Osa on Habakukin sanoja, osa Jumalan vastauksia Habakukille. Niitä ei tekstissä ole eroteltu toisistaan, joten ne on tunnistettava huolellisella sisälukutaidolla.

Kokonaisuus kuitenkin menee niin että profeetta vaikertaa vaikeita aikoja kun kauheita tapahtuu. Jumala vastaa siihen kertoen että vaikka kauheita tapahtuukin niin homma on hänellä hyvin hanskassa ja etenee suunnitelmansa mukaan. Viimeisessä luvussa profeetta virittää kiitoslaulun koska näkee nyt tapahtumat Jumalan näkökulmasta. Että vaikka kauheita tapahtuukin niin kun kääntää katsantonsa Jumalan puolelta näkeväksi niin eipä hätiä mitiä.

Profetointi ei siis ole vain ennustamista, vaikka niin yleisin käsitys luulee eikä varsinkaan mekaanista saatujen sanojen toistamista. Profetointi on ennemminkin eksistentiaalinen kokemus hukkumisesta niin Jumalaan että tuntee niin kuin Jumala tuntee, omaksuu Jumalan mielipiteet asioihin ja näkee tapahtumat Jumalan perspektiivistä.

Sellainen näkökulma tulee sylilähellä Jumalaa olemisesta.
Kun vaan sellaiseen pääsisi.


-Ulla Rautiainen-

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Paatunut faarao – osa 2


2Moos 4:21 sanotaan että Jumala vartavasten paadutti faaraon sydämen että pääsisi viskomaan vitsauksia egyptiläisten päälle. Miksi, sitä on kysytty useamminkin. Miksi ihmeessä faaraon piti olla niin paatunut? Eikö olisi ollut kaikille parempi, jos Jumala olisi paaduttamisen sijaan kääntänyt faaraon sydämen heprealaisten vapautushankkeelle suosiolliseksi? Valittu Kansa olisi marssinut maasta ulos ilman kelleen koituvaa vahinkoa.

Koska Jumala on ihmisjärkeä monitahoisemmin katsova, kauempaa viisas ja laaja-alaisemmin suunnitelmansa tekevä niin onhan siinä joku järki.

Yhdenlaista selitystä spekuloin jo aikaisemmassa Paatuneen faaraon ongelma -kirjoituksessani. Siinä näkökulma on egyptiläisten puolella ja katastrofispektaakkelin sanoma että olisi ollut kansalla saumaa hoksata ettei heidän jumalanaan palvoma faarao mikään jumala ollutkaan. Jutun voi lukea tuolta: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2017/03/paatuneen-faaraon-ongelma.html

Tässä tulee nyt jatkona sille toinen potentiaalinen selitys. Ja vastoin edellistä ei pelkästään minun älynväläystä, vaan vanhempaa juutalaista viisautta. Juutalaisilta rabbeilta oppii paljon. On pitemmät perinteet kuin meillä kristityillä ymmärtää VT:n tapahtumia, joten ovat ehtineet oivaltaa jo enemmän.

Kun siinä faaraon paatumuksen seurannaisena tapahtui muutakin kuin vitsauksia. Kruunupää tulkitsi päästä-minun-kansani-vetoomuksen niin että on heprealaisilla liikaa joutilasta aikaa ideoida vapaa-ajanviettorientoja ja käynnisti aktiivimallin, jossa työn määrä lisääntyi mahdottomaksi.

Hepreankielisessä Exoduksessa käytetään egyptiläisten juutalaisiin kohdistamasta sorrosta/pakkotyöstä sanaa סִבְלֹת (sov'lot). Juutalaiset oppineet sanovat että tässä jakeessa käytetty sana ”taakat” voidaan lukea myös ”passiivisuus” (s'vilut): ”Minä vapautan teidät orjuutenne passiivisuudesta...”

Tästä lähtee nyt tämmöinen idea:
Orjuus ylipäänsä on passivoivaa. Joku määrää miten olla ja mitä tehdä. Ei tarvitse itse ajatella juuri mitään. Tavallaan helppoa.
Varsinkin jos orjuus on jotenkuten siedettävää. Olot ei nyt niin kauheita, kyllähän tätä jaksaa ja mistä tietää vaikka vapauden villiydessä olisi pahempia ongelmia edessä. Onhan tässä ruoka ja majoitus työsuhde-etuna ja jos vastikkeeksi ruoskan alla pitääkin raataa niin jotainhan sitä jokatapaksessa olisi tehtävä. Voi suhtautua kuten Shakespearen Hamlet, että parempi: ”ett ennen kärsimme nää tietyt vaivat kuin uusiin riennämme, joit' emme tunne”.

Ihminen ilman pakottavaa syytä on aika muutoshaluton. Tuttu tuntuu turvalliselta, vieras vaaralliselta. Muutokset sisältävät epävarmuustekijöitä. Ties mihin sitä joudutaan, totutussa ainakin tietää mitä on meneillään. Voi selitellä ettei status quo niin paha juttu ole, hyväksyä ja rationalisoida orjuuskin perustelluksi. Ei niin harvinaista ole, että alistetussa asemassa oleva jopa puolustelee olotilaansa eikä suostu vapautumaan vaikka vaihtoehtoja tarjottaisiin.

Ehkä ilman faaraon paatumuksen kiukussa tapahtunutta olojen pahenemista kestämättömiksi olisi liian moni funtsinut että kannattaakohon sitä moiselle retkelle lähteäkään. Että eipä nyt hötkyillä ja vanhassa vara parempi. Äkkilähtö erämaataipaleelle kohti tuntematonta ei välttämättä ole sen houkuttelevampi diili.

Ehkä vapautettavat oli ensin ajettava siihen pisteeseen jossa mikä tahansa muutos lupasi parannusta ja kun vapautuksen hetki koitti, ei änkyröity vastaan, jumitettu vitkastelemaan, jääty katastelemaan ja tuumailemaan vaan oitis siltä seisomalta reipasta rynnökkömarssia lähdettiin lyömään sandaalia maahan.

Joten tästä opiksi nykyjäkkäröille. Onko käynyt joskus että kun oikein on rukoiltu helpotusta johonkin ongelmaan niin tilanne onkin pahentunut? Ei välttämättä tarkoita että Jumala ei kuulisi. Päinvastoin voi tarkoittaa että kuulee erittäin hyvin ja onkin jo aloittanut asioidenuudelleenjärjestelyprosessin.

Onkin vain suunnitellut avustuspaketiksi senverran monumentaalisen reformin, että se vaatii tilanteessa olevalta isompaa muutosvalmiutta kuin mihin ilman rajumpaa motivointia olisi halua.

Sanotaanhan että hyvä on parhaan vihollinen. Että kun on kohtuullisen hyvin, niin parempaa ei kaivata. Ja sitten kun Jumala haluaa antaa parhaan, joskus se on tehtävä ensin pudottamalla se hyvä tila pahemmaksi ja siedettävä tosihädäksi että muutokseen suostuttaisiin.

Niin että rukoillessa kantsii huomioida että kiillotuksen sijaan saattaa tullakin juurihoito. Remontin tilalle uudisrakennus ja työehtoneuvottelut vaihtuvatkin alijaan ja muuttoon Luvattuun Maahan.


-Ulla Rautiainen-

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Kuolemalla kuolemisen päivän arvoitus


Yksi kirjoitustaiteen ohjeita on, että kirjoittajan olisi hyvä kunnioittaa lukijoiden älyä ja kirjoittaa mieluummin hieman yli kuin ali lukijakunnan ymmärryksen menevästi että mielenkiinto säilyisi. On tympeää lukea tekstiä, josta paistaa että kirjailija pitää lukijoita tyhminä.

Yksi kirjamaailman eniten älyä haastavista teoksista on Raamattu. Ei mikään helppo kirja ymmärtää.
Mikä ei ihmekään ole, onhan sen sisältö sentään Maailmankaikkeuden Korkeimman Intelligenssin tuottamaa. Joka kirjallaan näyttää haastavan lukijakuntaakin venyttämään hoksaamiskykyään äärirajoille asti.

Raamatussa on siis paljon vaikeita kohtia. Päällepäin ristiriitaisilta ja virheellisiltä vaikuttavia outouksia ennen kuin niiden juju tulee hoksatuksi.

Yksi äkkilukemalta näyttävä kämmi on heti alussa kun Jumala varoittaa ettei hyvän- ja pahantiedon puusta tule syödä tai muuten: ”sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman" (1.Moos. 2:17). Hedelmä kuitenkin syötiin eikä samantien kaaduttu kuolleina maahan vaan elettiin vielä aika monta sataa post-paratiisillista vuotta.

Lapsus vai enigma?
Virhe vai salaisuus?

Oikeaoppisessa arvoituksessa ratkaisun täytyy löytyä arvoituksen sisältä. Kirjoitustaiteen ohjeita on myös että jos tarinaan sisältyy arvoitus, on siitä oltava johtolankoja tarinan sisällä. On huonoa kerrontaa jos esim. dekkarin murhaaja ei ole joku kertomuksessa esitellyistä henkilöistä.

Nyt siis hoksottimet toimimaan ja miettimään mysteeriä kuinka on mahdollista että kuolemalla kuollaan samana päivänä, vaikka kuitenkin eletään satoja vuosia sen päivän jälkeen.
Vihje: ratkaisu löytyy Raamatun sisältä.

No en minäkään sitä pelkästään Raamatusta keksinyt, vaan valaistuminen tuli vasta kun luin Riemuvuosien kirjaa jossa ratkaisu esitetään selkokielisesti että tyhmempikin tajuaa. (Riemuvuosien kirja ei ole kanonisoitua Raamattua vaan apokryfikirja. Kyllä apokryfeistäkin joskus jotain ideaa löytyy, vaikka varsinaisesti ovatkin enemmän fanfiction genreä kuin varsinaista Jumalan Sanaa.) Löytyy suomennettuna tuosta linkistä jos kiinnostaa lukea: http://apokryfikirjat.com/riemuv.htm?fbclid=IwAR2LXiELk2owojo7UhQqPuPLmJCckla7temvBXBInhI79Tm_R1ZYxxQxiZo

Annetaan nyt sitten vihjeitä.
Vihje yksi tässä (1.Moos. 5:5): ”Niin oli Aadamin koko elinaika yhdeksänsataa kolmekymmentä vuotta; sitten hän kuoli.”

Tästä pitäisi jo valo alkaa valjeta joten tätä miettimään.
Jos ei vielä auennut, niin Pietariin asti Bibliaa lukemalla pitäisi jo selvetä.

Siis vihje kaksi (2. Piet. 3:8): ”Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä”.

Niinpä. Aadam eli ”vain” yhdeksänsataa kolmekymmentä vuotta. Seitsemänkymmentä vuotta jäi vaille tuhannesta. Joten jos tässä kohdin ”yksi päivä” luetaan tuhanneksi vuodeksi (jonkinlaisen taivaallisen kalenterin mukaan eikä maankierron mukaan) niin Aadam kuoli sen yhden päivän aikana. Sinä päivänä, joka alkoi jo Paratiisista ja jolloin hedelmävarkaissa käytiin.

Niin kuin se Riemuvuosien kirjassa sanotaan: ”Ja häneltä (Aadam) puuttui seitsemänkymmentä vuotta tuhannesta vuodesta; sillä tuhat vuotta on kuin yksi päivä taivaiden todistuksessa, ja siksi on kirjoitettu tiedon puuhun liittyen: ’Sinä päivänä, kun syötte siitä, te kuolette.’ Tästä syystä hän ei täyttänyt tämän päivän vuosia, vaan kuoli sen aikana.”


-Ulla Rautiainen-

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Valtakunnanomenasta haukattua


Raamatun alussa kerrotaan hyvän- ja pahantiedon puusta. Siinä tarinassa ei oikein hyvin käynyt. Tuli karkotus paratiisista ja se olikin lopun alkua.

Herättää yksityiskohdistaan rutkasti kysymyksiä. Niin kuin mikä tämä hyvän- ja pahantiedon hedelmä tarkalleen ottaen oli? Oliko kielto syödä puusta kielto pelkästään kiellon takia? Tottelevaisuustesti? Olisiko kielto voinut yhtähyvin koskea mitä muuta tahansa?

Oliko hedelmä vain symboli vai oliko siinä itsessään jotain muutoksentekijää joka aiheutti draamaattiset seuraukset? Miksi puu edes oli olemassa? Jos eivät kiellettyä evästä olisi ominpäin käyneet ottamassa, niin olisiko ehkä toisessa tilanteessa, luvan kanssa ja myöhemmin sillä voinut olla jotain käyttöä?

Ja mitä hyvä- ja pahatieto tässä tarkalleen ottaen on? Eivätkö ylipäänsä tienneet hyvän ja pahan käsitettä? Vai tarkoittaako että teoriatiedosta on nyt siirrytty käytännön harjoituksiin ja nyt tiedetäänkin oikein kokemusperäisesti mitä se on kun pahasti on tehty?

Image result for valtakunnanomena imagesSellaistakin joku on esittänyt että se hedelmä olisi ollut eräänlainen regaali, valtuuksien antaja ja hedelmän omistaja se, jolla oli oikeus laatia lait. Niin kuin myöhempien monarkkien valtakunnanomena hallintavallan tunnuksena.

Puun jättäminen Jumalalle olisi siis ollut tunnustus Jumalan oikeudesta määrittää hyvä ja paha. Hedelmän ottaminen vallankaappaus, omiminen itselleen oikeus luoda omatekoinen moraali ja itsetehty eettisyys.
Jos niin oli, niin rikosnimike oli vakavampi kuin pelkkä toisen omaisuuteen kajoaminen. Kyse oli vallankaappauksesta ja maanpetoksesta.
Tyyliin, nyt me päätetään itse mikä on hyvää ja mikä pahaa ja otetaan oikeus fixata Jumalan määräämät säännöt mieleisemmiksi.

Ei ihmekään että ihmiskunta on huonossa jamassa. Ihminen on aika huono itse arvioimaan omien tekojensa hyvyyttä ja pahuutta.

Ääriesimerkin ihmisen sokeudesta itseään kohtaan ja kyvystä selittää pahat tekonsa puhtaiksi antaa esim. Barbara U.Cherishin kirja Isäni, Auschwitzin komendantti.
Teoksen kirjoittajan isä ei ole kuka tahansa jokamies, vaan Arthur Liebehenschel, mies joka toimi kaikkien aikojen pahamaineisimman tuhoamisleirin johdossa ja joka 1948 tuomittiin hirtettäväksi sotarikollisena.

Kirja sisältää runsaasti otteita Liebehenschelin kirjeistä ja kuulustelupöytäkirjoista. Niissä lukija sukellutetaan todella outoon mielenmaastoon. Liebehenschelin oma käsitys tekojensa luonteesta on kuin absurdin irvokasta vaihtoehtoistodellisuutta kun tietää mikä paikka Auschwitz oli.

Keskitysleiriä johtanut komendantti ei myönnä syyllistyneensä minkäänlaiseen pahantekoon. Omien sanojensa mukaan hän:
“ei käyttänyt asemaansa pahantekoon”
“johti leiriä ja sen ihmisiä kunniallisesti ja inhimillisesti”
“teki hyviä tekoja Auschwitzissa”
“ei ollut koskaan vahingoittanut ketään eikä tarvinnut pyytää mitään anteeksi”
ja että hän se tässä olikin vainottu ja väärinkohdeltu viaton uhri.

Omasta mielestään hän jopa auttoi ja pelasti juutalaisia ja näki vangit niin kiitollisina ja kiintyneinä komendanttiinsa että yksikin karannut vanki muka palasi takaisin leiriin vain koska “ei halunnut aiheutta vaikeuksia komendantille.”

Ihmisen kyky selittää asiat itselleen parhain päin näyttää olevan loputon.

Totta tosin oli, että Liebehenschel teki joitakin yksittäisiä lievennyksiä vankien oloihin. Kyse kuitenkin oli kokonaisuuteen katsottuna mitättömistä asioista tai puolitotuuksista. Se, ettei nimenhuudossa vankien tarvinnut riisua lakkia päästä ei muuttanut sitä että vangit olivat edelleen vankeja ja matkalla kaasukammioon.
Ja jos ystävällisesti kävikin kyselemässä “miltä keitto maistuu” ei se parantanut ruokahuoltoa eikä estänyt leiriläisiä kuihtumasta luurankohahmoiksi.
Ja kun hän kehuu hyväksi työksi että otti pakkotyöhän vain parempikuntoisia vankeja, niin jättää mainitsematta, että ne huonompikuntoiset lähetettiin kaasutettavaksi.

Kysyä tietysti voi, oliko Liebehenschel todella niin kyvytön erottamaan pahaa hyvästä vai yrittikö selittelyillään vain pelastaa nahkansa. Oliko kyse kaksilla korteilla pelaamisesta? Varsinkin sodan loppupuolella viisaimmat alkoivat nähdä mitä oli tulossa ja yrittivät pahimman varalle järjestää itselleen puolustusta hankkimalla ystäviä vainottujen puolelta.

Oli myös selvää että leirillä harjoitettiin “hajota ja hallitse” politiikkaa. Vankien kapinaan mahdollistava yhtenäisyys murrettiin eriarvoisella kohtelulla. Osalle annetut etuoikeudet toisten kustannuksella eivät olleet hyväntekeväisyyttä vaan keino ajaa vangit toisiaan vastaan.

Lisäksi kyse on vertailuharhasta. Äärimmäisen pahan keskellä vähemmän paha alkaa näyttää hyvältä.

Ehkä hän omaa omatuntoaan rauhoittaakseen pieniä auttamistekoja tekikin, mutta ei milloinkaan mitään, joka olisi itse järjestelmää muuttanut tai hänen omaa urakehitystään natsieliitin huipulla estänyt.

Hän myös selitti että yritti muuttaa vikoja sisältäpäin (yleinen selitys natseilla, kun sodan jälkeen joutuivat vastaamaan teoistaan). Kysyä vain sopii, kuinka paljon sisältäpäin on oikeasti mahdollista parantaa niinkin jättiläismäisiä vikoja vai onko vaikutus järjestelmän ylläpitäjänä suurempi.

Hämmentävintä on että ainakin oman todistuksensa mukaan Auschwitzin komendantti oli hartaasti Jumalaan uskova. Kirjeet ovat niin täynnä kauniita mainintoja Jumalasta että äkkiä luulisi lukevansa hartauskirjaa.
Jumalaan uskominen ei siis automaattisesti estä ihmistä luisumasta pahan puolelle. Joskus se voi jopa pahentaa. Jääräpäinen usko että Jumala onkin puolellani teinpä mitä tahansa sokeuttaa virheilleen.

Siksi ajan rajan takana tapahtuva Viimeinen Tuomio on tarpeellinen että hyvän ja pahan ero tulee kunnolla selvitettyä. Kun me ihmiset emme itse kykene oikein tekojemme luonnetta arvioimaan on lopputilintarkastus tehtävä firman ulkopuolelta.

Paras siis vapaaehtoisesti ojentaa sen tiedon hedelmä takaisin sille, joka sitä oikein osaa käyttää ja tuomiovalta sille Ainoalle Viisaalle, joka omalla synnittömällä elämällään todisti kykynsä oikein tunnistaa hyvä ja paha.

Ettei taas tule Hänen kasvojensa edestä karkotetuksi.

Lisää syyllisyydenvälttelystä: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2017/03/pahan-jalkeen.html

Ja tuolta vielä lisää: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2017/07/eichmann-jerusalemissa.html


-Ulla Rautiainen-