Hänen papilliset lähtiäissanansa

JEESUS …nosti kätensä ja siunasi heidät. Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen kerrotaan Luuk. 24:50-51.

Oottekos ajatelleet, minkä voisi olettaa olevan se siunaus, jonka Jeesus siinä lähtiäissanoiksi lausui?
Johtolankasanat ovat ”nosti kätensä”.

On yksi ikivanha siunaus, jota kutsutaan Nesiat Kapayim eli käsien kohotus siunaukseksi. Siunaus, joka tunnetaan myös Birkat Kohanim eli pappien siunauksena, koska papit aina Aaronista alkaen lausuivat sen kohottaen kädet tietynlaiseen sormienasentoon.

Me tunnemme sen Herran siunauksena:
”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.” 4Moos 6:24-26

Tätä siunausta kutsutaan myös ”kolminkertainen” tai ”kolme yhdessä siunaus”, koska se alkaa kolmella sanalla, koostuu kolmesta osasta, kutsuu Jumalaa kolmesti, jokainen kolmesta siunauksesta alkaa jud-kirjaimella.

Ja se mainittu kohotettujen käsien tietynlainen sormiasento näkyy kuvassa olevassa synagogan mosaiikissa.
Kyllä, juuri tästä siunauksesta se on kopsattu Star Trek leffaan. Leonard -Spock- Nimoy oli juutalainen ja näki tämän käsieleen synagogassa ja teki siitä vulcanilaisen tervehdyksen.

Sormet on jaettu kolmeksi nipuksi, niin että siinä voi nähdä kolmisakaraisen shin kirjaimen ש joka on El Shaddain, Jumalan yksi hepreankielisestä nimistä tunnus.

Ja nyt voi itsekukin miettiä, mitä tästä kolminkertaisuudesta tulee mieleen.

Huomaa myös, että Raamatussa sanat puhutaan kieliopillisissa yksiköissä kohdistaen sinuun, eikä monikkomuodoissa teille kuten kirkoissamme on tapana, ajatellen Jumalan kohtaavan ihmiset yksilöllisen henkilökohtaisesti eikä yleisenä joukkona.


-Ulla Rautiainen-

Kulmakiven salaisuudesta

”Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi” sanoi Jeesus itsestään. Lause oli lainaus Psalmi 118:22 jossa se kulmakivi on ראש פנה rosh pinnah, eli pääkulmakivi.

Psalmin edellinen jae on: ”Minä kiitän sinua siitä, että vastasit minulle ja tulit minulle pelastajaksi.” Pelastajaksi tuossa hepreaksi on Jeshuaksi eli Jeesukseksi. 

Joten oli se aika osoittavasti sanottu.
Ja hylkäys oli suurempi kuin uskonnolliset johtajat kuvittelivat: ”kivi” even אבן voi nähdä yhdistelmänä sanoista בן ja אב - poika ja isä. Joten ei siinä hylätty pelkästään Jeesusta vaan hänen Taivaallinen Isänsäkin.

Sitähän Jeesuskin sanoi Luuk. 10:16 ”joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt”, koska ”Minä ja Isä olemme yhtä" Joh. 10:30.

Kulmakiven tapaamme Jesaja 28:16 ”näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä lasken Siioniin peruskiven, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene.”

Myös Job 38:6 ”Mihin upotettiin sen perustukset, tahi kuka laski sen kulmakiven”

Siinä kysytään Maailmankaikkeuden Suurinta Arkkitehtia ja historian perustusten Rakentajaa.

Kulmakivi oli pääkivi, jolla perustus seisoi ja seremoniallinen ensimmäinen kivi, joka osoitti rakentamisen alkamista.

Juutalainen traditio kertoo että se peruskivi eben shetiyya, josta maailman luominen lähti alkuun on se kivi, joka seisoi Jerusalemin Temppelin sydämessä, Kaikkein Pyhimmässä ja jonka päälle Liitonarkki oli sijoitettu.

Talmudissa kuvataan sen kiven olleen kolme sormea maata korkeampi ja että Toisen Temppelin aikana, kun Liitonarkkia ei enää ollut ja kivi oli Kaikkein Pyhimmän ainut kalustus ylipappi Suurena Sovituspäivänä asetti suitsukkeen ja pirskotti uhriveren kiven päälle. 

Sanotaan vielä että veri pirskotettiin ”kuin se joka ruoskii.”

Ymmärtämättä, mistä moinen ruoskimistapa oli tullut – sitä ei Tooran laissa ole – ylipapit tietämättään teolla profetoivat Messiaan, jota kivi edusti joutuvan sovitustehtävässään ruoskituksi.

Kivet huutavat…

…että Jeesus on se täydellinen kulmakivi, Hän, josta koko elämämme riippuu, Elävä Temppeli, joka lunastaa meidät.

Tämä on se, mihin Jeesus viittaa Matt.16:16-18 ”tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani” eikä se kallio suinkaan ole Pietari, vaikka paaviutta puoltava teologia niin kuvitteleekin vaan se, mitä Pietari sanoo Jeesuksesta: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika".

Että se, että Jeesus on Messias ja Jumalan Poika on se perustus, jonka varaan seurakunta rakentuu. Että se kivi, joka oli perustana ensin maailman luomiselle ja sitten Temppelille oli esikuva Todellisesta Peruskivestä, jonka varaan Jumalan Valtakunta ja jumalasuhteemme rakentuu.

Eikä varmaan sattumaa sekään että kivi oli kolme sormea korkea. Kolme kun on se numero, joka myös olennaisesti liittyy Jumalaan.

Tämäkin näyttää siis, että jokainen Temppelin esine ja seremonia tavalla tai toisella osoitti Jeesukseen.

- Ulla Rautiainen -

Alefista eli kolmen salaisuudesta

Otetaan (heprealaisen) VT:n ensimmäisen lauseen kolmas kirjain, joka on א alef, ja joka on myös אמן amen sanan alkukirjain ja siten UT:n kolmanneksi viimeinen kirjain. Huomatkaa tässä Raamatun peilaava symmetria.
Alef lasketaan konsonantiksi, vaikka se äännetään vokaalina. Eikä sillä ole omaa ääntä, eli se on äänetön kirjain kertomassa, että siinä paikalla on kyllä jokin vokaali. Siis äänetön ääni, kuin näkymätön, mutta läsnäoleva olemassaolevaisuus.

Monet Jumalan nimistä alkavat alefilla: Adonai, El, Elohim, Elohei, Elyon, Elah … jne…

Vanhemmalla heprealla, joka oli kuvakirjoitusta, alef on härän päätä kuvaava merkki. Symbolina tarkoittaa voimaa, johtajaa ja Jumalaa. Härkä oli myös yksi uhrieläimistä kuten se punainen hieho syntiuhrina. Numerona tarkoittaa ykköstä, mutta myös tuhatta. Muistuu mieleen se 2.Piet. 3:8 "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä."

Ajatellaan vielä Jumalaa.

Alef esiintyy kolme kertaa ensimmäisinä kirjaimina siinä Jumalan kolmisanaisessa nimessä, jonka Jumala ilmoitti Moosekselle palavasta pensaasta: אהיה אשר אהיה ehjee aser ehjee "Minä olen se, joka minä olen".

Alefin kuvio itse muodostuu kolmesta osasta; kahdesta jud kirjaimesta ja yhdestä vav kirjaimesta. Vav on keskellä oleva vinoviiva ja judit ovat sen ala- ja yläpuolella olevat pienemmät kuviot. Koko kirjain on siis trinitymäinen kolme yhtenä - tai yksi joka sisältää kolme -kuvio.

Jud kuvana merkitsee: käsi, työ, tehtävä. Vav on koukku, kiinnitin, vaarna, naula.

Mitä tässä nähdään?

Kaksi kättä, jotka naula lävistää.

Tai: kolmiosaisessa kuviossa ylin jud on piilotettu ja salattukasvoinen Isä Taivaassa, alempi jud on Jumalan ilmestyminen ja läsnäolo maailmassa Messiaana ja vav jumaluuden kolmas persoona, Pyhä Henki kiinnittimenä yhdistämässä nämä kaksi toisiinsa.

Koska hepreassa kirjaimet ovat numeroita, voi jud-vav-jud kuviosta laskea luvun. Judin numeroarvo on 10 ja vav on 6. joten 10 + 6 + 10 = 26.

Jumalan nimi JHVH lukuarvo kirjaimet yhteen laskettuna on 10 + 5 + 6 + 5 = 26

Kun sanaan ”maanpaossa” גולה  oh-lah lisätään alef kirjain, saadaan גאולה geh-ooh-lah, lunastus. Juutalainen Alter Rebbe opettaa tästä, että kun maanpaossa otamme alefin eli Jumalan elämäämme, saamme lunastuksen.



- Ulla Rautiainen -

Kaksi Messiaan merkkiä

UT:n aikaisilla juutalaisilla oli ongelma; KUINKA TUNNISTAA MESSIAS?

VT:ssa on annettu monia yksityiskohtia jotka osoittavat Messiaaseen, missä ja milloin syntyisi, mitä tekisi jne…
Muista sen aikaisista juutalaisista kirjoituksista näkee, mitä he VT:ssa annettujen vihjeiden perusteella ymmärsivät ns. Messiaan merkeiksi.

Messiaan merkkejä, eli siis ihmeitä, joita vain oikea Messias kykenisi tekemään, oli useita, esim. spitaalisen ja ramman parantaminen.

Jeesus paransi useita tällaisia.

Luukas 5 luvussa kerrotaan kaksi tapausta.

Siihen aikaan spitaaliin ei ollut parannuskeinoa ja se johti aina hyvin tuskalliseen kuolemaan.
3Moos. luvut 13-14 on spitaalitautia koskeva laki. Siitä näkee minkälaista oli siihen sairastuneen tilanne:
"Spitaalitautia sairastavan tulee käyttää repaleisia vaatteita, pitää hiuksensa hajallaan ja kasvojensa alaosa peitettynä sekä huutaa: 'Saastainen, saastainen!' … Hänen on asuttava erillään leirin ulkopuolella.”
Spitaaliset oli eristetty yhteiskunnan ulkopuolelle, eli sairastuminen oli sosiaalinen kuolema.
Eristettynä myöskin Jumalasta, koska synnit sai anteeksi uhraamalla temppelissä ja kun ei temppeliin päässyt, ei syntejäkään saanut anteeksi.
Saastaisuus ei siis ollut vain fyysistä vaan hengellistäkin.

Luukkaan kertomassa tapauksessa Jeesusta lähestyvä spitaalinen otti ison riskin.
Luukas sanoo: ”yltä päältä spitaalin saastuttama” eli hän oli jo taudin loppuvaiheessa, kuolemaa lähellä.
Ehkä hän ajatteli ettei ollut enää menetettävää.
Hän tuli ihmisten ilmoille eristyksestä.
Hänet olisi voitu kivittää sen takia.
Ehkä hän ajatteli: Jeesus joko parantaa hänet tai hänet kivitetään kuoliaaksi.
Se oli kaikki tai ei mitään ratkaisu. Paluuta ei enää olisi.

Spitaaliseen ei saanut missään tapauksessa koskea tai koskija saastui itsekin ja joutui karanteeniin ja suorittamaan puhdistumistoimenpiteitä.
Jeesus ojensi kätensä ja kosketti.
Olisihan Hän voinut parantaa pelkästään sanomalla sanan. Kaukoparansihan hän muitakin, mutta nyt Hän kosketti.
Ihme tapahtui: spitaalinen parantui eli saastainen tuli puhtaaksi eikä toisinpäin.
Jeesuksen puhtaus siirtyi sairaaseen, mutta sairaan saastaisuus ei siirtynyt Jeesukseen.

Jeesus sanoi ex-spitaaliselle: "Mene, näytä itsesi papille, ja uhraa puhdistumisestasi, niinkuin Mooses on säätänyt, todistukseksi heille".
Tämä on merkittävää!
Spitaalisen parantaminenhan tiedettiin yhdeksi Messiaan merkiksi.

Ei ole yhtään dokumentoitua tapausta, ei Raamatussa eikä Raamatun ulkopuolella että siihen mennessä kukaan koskaan olisi onnistunut parantamaan spitaalista.

VT:ssa on kaksi parantunutta; 4.Moos. 12 luvussa Mooseksen sisko Mirjam ja 2.Kun. 5 luvussa Naeman, Aramin kuninkaan sotapäällikkö. Kummankaan parantumisessa ei kukaan ihminen ollut osallisena. Mirjam parani eristyksissä yksikseen ja Naeman parani kun sukelsi Jordaniin seitsemän kertaa.

Siksi Elisa, jonka luo Naeman tuli apua hakemaan ei edes suostunut tapaamaan häntä eikä ottamaan lahjaa vastaan. Elisa tiesi ettei ollut Messias eikä siksi olisi voinut tätä Messiaan merkkiä suorittaa. Parantuminen piti tapahtua tavalla, ettei se näyttäisi kenenkään ihmisen tekemältä.

3Moos. 14 luvussa on ohje kuinka parantuneen puhdistautumisseremonia toimitetaan. Kannattaa lukea niin tajuaa jutun jujun. Rituaali on suorastaan naurettavan monimutkainen ja kestää kahdeksan päivää.
Sitä ei varmaan milloinkaan oltu tehty.
Mirjamin tapauksessa ei mainita että olisi tehty ja Naeman ei ollut israelilainen, joten tuskin katsoi tarpeelliseksi noudattaa israelilaisten lakia.

Siksi Jeesus käski ex-spitaalista mennä temppeliin, näyttäytymään papeille ja vaatimaan rituaalia jota ei ikinä ennen oltu tehty. Viesti heille että nyt vihdoinkin vuosisataisten odotusten jälkeen Messias on täällä.

Siksi rituaali on niin mutkikas. Että kun sitä lopulta aletaan suorittamaan ei jäisi huomaamatta. Siksi puhdistettavan piti ”mennä leiriin; asukoon kuitenkin ulkona teltastansa seitsemän päivää”. Piti olla asutusalueella, mutta asunnon ulkopuolella kaikkien näkyvissä se seitsemän päivää.
Että mahdollisimman moni huomaisi.

Huomiota tulikin.
Heti tämän jälkeen Luukas kertoo että fariseuksia ja lainopettajia tuli kaikista Galilean ja Juudean kylistä ja Jerusalemista Jeesusta kuulemaan.
Uskonnollisilla johtajilla oli suurta kiinnostusta Jeesukseen eikä ollut sattumaa että tulivat heti sen spitaalitapauksen jälkeen.
Toisen temppelin aikaan oli erityisiä tarkkailijoita ottamassa selvää henkilöistä, jotka väittivät olevansa Messiaita ja raportoimaan sanhedrimille – suurelle neuvostolle.

Siihen kuului kaksi vaihetta; ensin katsoa ja kuunnella muttei sanoa tutkittavalle mitään, toisessa vaiheessa tehtiin kysymyksiä.
Luukas kertoo, että fariseukset ja kirjanoppineet toimivat tässä juuri näin. Tässä kohdassa he eivät vielä puhu suoraan Jeesukselle, vaikka Jeesus puhuu heille. Se tulee sitten myöhemmin. Tässä vasta tarkkaillaan.
Jeesus on juonessa mukana ja antaakin totisesti tarkkailijoille jotain kerrottavaa. Hän tekee toisen ”Messiaan merkin”. Parantaa ramman eli halvatun.

Ensin Jeesus kuitenkin sanoo halvatulle: ”Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut".
Ne eivät ole mitä tahansa sanoja, vaan juuri ne spesiaalit, jotka pappi lausui syntiuhrin ja polttouhrin jälkeen. Sanat tulevat 3Moos. 6:7 jossa hepreaksi sanotaan, että Jumala antaa anteeksi.
Ei siis ihme, että he alkoivat ajatella ja sanoa toisilleen: "Kuka tämä on, joka puhuu Jumalan pilkkaa? Kuka voi antaa syntejä anteeksi, paitsi Jumala yksin?"
Ymmärsivät, että niillä sanoilla Jeesus sanoi olevansa Jumala.

Jeesus ei lopeta vielä tähän. Hän osoittaa jumaluuttansa sillä että tietää tarkkailijoiden ajatuksetkin. ”Jeesus tiesi heidän ajatuksensa, vastasi hän ja sanoi heille: "Mitä te ajattelette sydämessänne?”
Sitten hän tekee heille suoran kysymyksen: ”Kumpi on helpompaa, sanoako: 'Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut', vai sanoa: 'Nouse ja käy'?”
Fariseukset ja kirjanoppineet kuitenkin pysyvät ennaltapäätetyn tarkkailijan roolissaan eivätkä lähde keskustelemaan Jeesuksen kanssa.
Niinpä Jeesus vastaa itse heille: ”Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi…"

Sitten Jeesus havainnollistaa syntien anteeksiantamis valtuutensa parantamalla halvatun.
Kansa riemuitsee ja pelkoa täynnä he sanoivat: "Me olemme tänään nähneet ihmeellisiä".
Pelko tuli siitä että tajusivat nähneensä Messiaan.

Tarkkailijat veivät sanhedrinille raportin tapahtuneesta.
On 3 vaihtoehtoa: tämä mies on hullu, valehtelija tai tosi Jumala.
He eivät valinneet vaihtoehtoa ”tosi Jumala”.

Myöhemmin 132-135 jKr juutalaiset kävivät viimeisen sodan Roomaa vastaan. Kapinajohtajana oli itsensä messiaaksi julistanut Bar Kokhba. Tämän iso osa juutalaisista johtajista hyväksyi messiaaksi, vaikkei tämä täyttänyt yhtään ”messiaan merkkiä”.
Huonostihan tämän antimessiaan johtama sota päättyi, juutalaiset kokivat murskatappion.

Oikein Jeesus siis ennusti: ”Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.” Joh. 5:43

-Ulla Rautiainen-

Suuri ulkopuolinen niitto

Eli o-soto-gari eli evankeliumi japanilaisella judosanastolla kerrottuna (mieheni Hannu on oppilastason korkeimman vyöasteen judoka) - eli ENKELEIDENNÄKIJÄSTÄ JUMALAN KANSSA PAINIJAKSI - eli tarina, jossa on moninkertaista petosta, keittotaitoa, enkeli-ilmestyksiä ja lopuksi otetaan randoria itsensä Elohimin kanssa.

Juttu kokonaisuudessaan löytyy Genesiksestä.

Tiivistelmä:

Herra sanoo Rebekalle: "Kaksi kansaa on sinun kohdussasi … vanhempi palvelee nuorempaa.”

Esau syntyy ensin, sitten syntyy Jakob.

Ensinsyntynyt ei esikoisuuttaan arvosta vaan myy sen keittolautasesta veljelleen, muttei pysykään diilissä kun isä tarjoaa esikoissiunausta herkkuruokaa vastaan.

Tässä perheessä kunnon sapuska on arvossaan.

Mutta äitikin osaa kokata ja niillä eväillä saa pikkuveli huijattua siunauksen itselleen: ”… Kansat palvelkoot sinua ja kansakunnat kumartakoot sinua. Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua”, lupaa Isak-isä olettamalleen Esaulle.

Siunauksen sisältö Esaulle kohdistettuna on vastoin Rebekan saamaa Herran ilmoitusta, joten ilmeisesti Isak ei usko vaimonsa saamaa profetiaa, vaan pitää sitä akkojen joutavana höpötyksenä (Raamatussa on monta tapausta, jossa miehet kieltäytyvät uskomasta naisten saamia Herran ilmoituksia) mutta tässä siunaus osuukin Herran tarkoittamaan kohteeseen koska oletettu Esau onkin valepukuinen Jakob.

Josta oikea Esau raivostuu niin että Jakobin on henkensä edestä pötkittävä pakoon Mesopotamiaan.

Pakomatkalla Jakob näkee unessa taivaaseen ulottuvat tikapuut ja enkeleitä ja vielä itse JHVH Elohiminkin ja joutuu pelon valtaan.

Sitten aramilainen eno pettää Jakobia mennen tullen sekä naimakaupoissa että palkanmaksussa. Kaksivaimoisen ja kaksijalkavaimoisen Jakobin naiset taistelevat Jakobin rakkaudesta niin kiivaasti että yksi lapsistakin nimetään Naftaliksi, koska "Jumalan taisteluja (naphtulim Elohim) minä olen taistellut sisareni kanssa ja olen voittanut".

Vaimojen käytyä taistelunsa on Jakobin vuoro ottaa matsia Jumalan kanssa.

Siksikö? Siihen, mihin ajoit vaimosi, tapahtuu nyt itsellesi?

Ensin tulee Elohimin enkeleitä vastaan, josta Jakob sanoo: "Tämä on Jumalan sotajoukkoa" ja lopuksi tulee se kuuluisa painimatsi, jonka tuoksinassa Jakob saa tärskyn lonkkaansa ja uuden nimen.

"Päästä minut, sillä päivä koittaa". Mutta hän vastasi: "En päästä sinua, ellet siunaa minua". Ja hän sanoi hänelle: "Mikä sinun nimesi on?" Hän vastasi: "Jaakob". Silloin hän sanoi: "Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan (Elohim) ja ihmisten kanssa ja olet voittanut". Ja Jaakob kysyi ja sanoi: "Ilmoita nimesi". Hän vastasi: "Miksi kysyt minun nimeäni?" Ja hän siunasi hänet siinä. Ja Jaakob antoi sille paikalle nimen Penuel, "sillä", sanoi hän, "minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin (panim el-panim), ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut".

Mitäs tästä voisi ajatella?

Vaikka että:

A: Jumalan kohtaa ihmisiä yllättävillä tavoilla. Jos tätä ei olisi Raamatussa, kuvittelisiko kukaan, että tappelemalla?

B: Jakobin jumalakäsitys taisi olla vähän vinksallaan. Eikä ihme, hänen elämäänsä sisältyi niin paljon petosta, että sen täytyi vaikuttaa identiteettiinkin. Ihminenhän tahtoo peilata jumalakäsityksensä oman identiteettinsä kautta ja sen mukaan miten tulee kohdelluksi ja itse kohtelee muita ihmisiä.

Jakobin jumalakohtaamisissa näkyy kehittyvä kaava. Ensin tikapuut, jossa ei vielä mitään uhkaa pitäisi olla, mutta joka saa aikaan pelkoa, sitten sotajoukko ja lopulta ollaan jo käsirysyssä, eli progressiivista aggressiota. Jumalahan tapaa puhua ihmiselle sitä kieltä mitä tämä ymmärtää. Eikö rauhanomainen taktiikka tähän mieheen tehonnut?

Miten hän edes päätyi siihen tappeluun? Raamattuhan ei taida kertoa – mikäli olen ymmärtänyt – kumpi teki hajimen, kumpi hyökkäsi toisen kimppuun ja mistä syystä. Tajusiko Jakob edes vielä painin alkaessa kenen kanssa oli tekemisissä ja asia valkeni vasta matsin edetessä?

Oliko tämä opetus, että miten kohtelet ihmisiä, niin kohtelet itse asiassa Jumalaa? Rusikoidessasi ihmisiä mätätkin turpiin Jumalaa?

Vai oliko hänellä jo niin piintyneenä tapana sekä turvautua salakähmäisiin petoksiin että odottaa kaikilta petoksia, että tarvitsi vastaan jonkun, joka haastoi face-to-face matsiin asioiden selvittämiseksi?

Kouristuksenomainen tarve kontrolloida tilanteita että vasta kaaoksen vastaanottaminen salli vapauteen tarttumisen?

Vanhat kansantarinathan ovat pullollaan kertomuksia vihamiehistä, jotka kunnon rehellisen verissäpäin tappelun tuloksena alkavat kunniottaa toisiaan, tekevät sovinnon ja rupeavat sydänystäviksi.

Jumalahan pitää tämän ottelun tasaväkisenä – antaa Jakobin jopa voittaa - vaikka asetelma on kuin kymmenennen dan mustavöinen vastaan valkeavöinen. Tarvitsiko Jakobin psyyke iskunkestävän harjoitusvastustajan jonka kanssa päästellä patoutuneita höyryjä ulos?

Siksikö painikaveri kesken otteluntuoksinan kysyy Jakobin nimeä? Ei siksi ettei sitä tietäisi, vaan jotta Jakob oivaltaisi että todellisuudessa käy taistelua oman egonsa kanssa. Että vaikka jo ennen syntymäänsä oli saanut lupauksen asemastaan, ei ollut luottanut Jumalan järjestelykykyyn vaan kumikatana oli itse orkestroida tilanteita. Että nyt on aika vaihtaa do; sekä nimeä että identiteettiä että toimintatapoja. Että ennen kuin siunausta voi saada, on sisäinen rauha saatava kuntoon.

Miten hän edes päätyi siihen painimaan Jumalan kanssa? Ajatelkaa itse; jos Jumala ilmestyisi teille, mitä tekisitte? Tulisiko mieleen hyökätä tappelemaan?

Jumala ainakin näyttää jo huutavan ”maitta”: "Päästä minut, sillä päivä koittaa", mutta Jakob hyväksyy ipponiksi vain siunauksen eikä päästä irti vaikka on jo ukemissa lonkkakin rikki.

Oliko Jakobin tapa suhtautua Jumalaan kuin otteluvastustajaan? Rukoukset kädenvääntöä Jumalan kanssa, jossa Jumala piti ensin lannistaa ennen kuin mitään saattoi kuvitella saavansa?

Siksikö hansoku ja isku lonkkaan? Itsevarmuuteen kohdistuva kuzushi? Kysymyksenä: pelataanko sääntörikkomuksilla vai ilman? Näytiksi että vasta siinä heikkoudessa jossa Jumalan on tunnustettu korkeammaksi senseiksi voi siunauksen saada?

Ja siitä seuraava irtipäästämättömyys ymmärrystä, ettei voi vanhassa identiteetissään jatkaa ja on saatava siunaus joka vie uudestisyntyvään sieluntilaan?

Vastaavalla kiihkeydelläkö meidänkin pitäisi takertua Jumalaan, vaikka lonkka- tai muutenkinrikkoisena ja tavoitella Jumalalta ”uutta nimeä”?

Jota emme voi saada, ennen kuin entisen vääryyteen perustuneen identiteettimme on Suuri itsestämme Ulkopuolinen Voima niittänyt o-soto-garilla tatamiin ja olemme huutaneet Senseillemme ”maitta”, ”antaudun”.

PS: Ja tämän Senseimme ylösnousemuksesta voisi sanoa että hänpä jigoku jime -otteesta nousi vielä voittajaksi. Se jigoku-jime tunnetaan yleisimmin nimellä "helvetin kuristus" tai "krusifiksi". Nimi tulee muodosta jonka hyökkääjä muodostaa vastustajan kehon kanssa suorittaakseen kuristuksen.

-Ulla Rautiainen-