Se isoin kalajuttu

Joonan kirja VT:ssa on monelle enemmän uskoa koetteleva kuin uskoa nostattava.
Tarina on niin fantastinen että kuulostaa enemmän lasten sadulta.
Ja vielä aika humoristinenkin. Pyhältä Kirjalta enemmän totista juhlavuutta odottavalle farssinomaiset juonenkäänteet voivat olla kuin ahventa takaperin yrittäisi nieleksiä.
Joona näyttää enemmän antisankarilta kuin sankarilta. Tästä profeetasta kerrotaan vain noloja asioita.

Herran sanan saatuaan Joonan reaktio on lähteä livohkaan.
Kun laivalla on hätätilanne, jossa tarvitaan pelastustöihin osallistujia, Joona vetelee sikeitä paatin pohjalla. Pakanalaivurin on komennettava tämä Herran palvelija rukoilemaan.
Sitten tulee kala nielaisemaan Joonan, vie merten syvyyksiin ja oksentaa (yök) rannalle.
Jonka jälkeen Joona lopulta menee toimittamaan Herran antamaa tehtävää ja saa sanomalleen kaikkien aikojen sensaatioisimman menestyksen. Edes Jeesus ei onnistunut julistukselleen saamaan niin kaikenkattavan myötämielistä vastakaikua.
Josta Joona pahastuu: että vielä menivät ottamaan tosissaan hänen profetiansa.
Sitten istutaan risiinikasvin alla toivomassa kuolemaa.

Joonalle ei kuitenkaan kannata pilkaten naureskella. Moniko meistä on vielä pöhkömmin torjunut Herran antamat kutsumukset ja tehtävät? Tai suuttunut Jumalalle, kun tämä osoittaa hyvyyttänsä semmoiselle taholle, jolle meidän mielestä ei tarvitsisi?

Ja Joonan kuolemantoiveetkin käyvät ymmärrettävimmiksi, kun muistaa, että Mooseksen laissa profeetta, jonka ennustus ei toteudu määrätään surmattavaksi (5 Moos. 18:20-22). Joonalla oli siis ikävyyksiä edessä kun Niiniven päälle ei tulta ja tulikiveä tippunutkaan.

Joonan tarina jatkuu kuitenkin UT:n puolella ja siellä saa arvokkaimman mahdollisen päätöksen. Itse Jeesus ilmoittaa Joonan omaksi esikuvakseen: ”Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki. Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.” (Matt. 12:39-40)

Josta päästäänkin kinkkisiin kysymyksiin: minkä kalan nielu on niin iso että voi nielaista aikuisen miehen? Ja minkälaiset elinolot meripedon vatsassa oli? Miksei Joona tukehtunut ja sulanut syövyttäviin mahahappoihin?
Ongelmaan on kolme vastausta:

1. Koko tarina perustuu ihmeeseeen, jossa voi mitä tahansa luonnonlakien vastaista tapahtua.
2. Jumala oli kaukaa viisaasti tätä tapausta silmällä pitäen luonut tarpeeksi isokitaisen meriotuksen jonka vatsassa oli jotain ilmataskuja tai semmoisia. Ainutkertainen olio tai nyttemmin sukupuuttoon kuolleen lajin vimeisiä edustajia.
3. Joona ei otuksen sisällä elossa pysynytkään. Että oli jo hukkunut kuoliaaksi ennen kuin kala edes tuli hotkaisemaan ja virui vainaana otuksen vatsassa samoin kuin Jeesus makasi ne kolme päivää kuolleena hautakammiossaan. Joonahan rukouksessaan mainitsee Tuonelan ja haudan joita voisi pitää vihjeenä, että vaikka ruumis jo lahosi kalmona kalan sisässä, ehkä sielu olikin jo siirtynyt ajan rajan takaiseen. Ja sitten tapahtui ihmeenomainen kuolleistaherääminen niin kuin Jeesuksellekin. Ehkä kolme päivää hiljaksiin olleen ruoka-annoksen herääminen liikehtimään sai kalalle oksennusrefleksin aikaan.

Kolmannessa kohdassa ”Joonaan merkki” vastaisi tarkemmin Jeesuksen tapausta. Ilman esikuvansa kuolemista voisi Jeesuksestakin ajatella, että ehkä olikin jotenkin selvinnyt elossa ritiinnaulitsemisesta ja muuten vain makaili haudassa toipumassa eikä mitään kuolleistaheräämistä ollutkaan.

Josta voi myös havaita, että Joonan toilailut eivät suinkaan pilanneet Jumalan suunnitelmaa vaan täydensivät kirkkaasti sitä.
Että Joonan tärkein profetia ei ollut se, mikä julistettiin Niiniven kaduilla vaan se, mikä tapahtui kalan vatsassa.


-Ulla Rautiainen-

El Shaddai

Herätä aamuun
kuin kultaiseen hohteeseen.
Nähdä edessään
Sielujensyleilijän silmät,
ne, joiden katse on
vanhempi kuin taivas,
joissa ikuisuuksien ajat
ovat alkaneet ja loppuneet,
joissa tähdet
syttyvät ja sammuvat,
joissa runoilijoiden sanat
ovat syntyneet ja kuolleet,
ja joihin minun sieluni etsii
hukkuakseen Hänen syleilyynsä.

Tämän aamun rukouksessa
sanani kääntyivät näkemiseen.
Sinä ilmaisit itsesi Sielujensyleilijänä,
Sinä
El Shaddai, joka olet Kaikki.
Tämän aamun rukouksessa
näytit minulle sydämesi.
Kutsuit luoksesi
Sinä Sielujensyleilijä
El Shaddai,
Sinun valtaistuinsaliisi.

Kävelin pitkän matkan
lattiaa, joka kuohui valkeaa pilvivaahtoa,
kahlaten pilvenhöyryissä,
valkeassa savussa.
Sekin on Sinua, minulle sanottiin:
Sinusta lähtevää taivaan hengitystä,
Sielujensyleilijän elämänhenkäystä,
jota taivas on täynnänsä
elämää ylläpitämässä.

Sitten edessä valtaistuin,
siinä Istuja.
Avasit sydämesi
kuin oven kammiohuoneeseen.
Sisältä loistavinta kultaa,
kirkasta kuin tulenlieskat,
valoa kuin auringossa,
elävää kudosta, säikeitä, suonia.
Taivaan Temppelin Kaikkeinpyhin.
Siksi ei siellä ole enää temppeliä,
Sinä olet sen temppeli
ja sydämesi temppelin kaikkeinpyhin.
Maailmankaikkeuden ja taivaankaikkeuden sisin keskus.

Raamatunpaikkoja, jotka liittyvät tähän näkyyn:
2 Moos 40:34 ”Sitten pilvi peitti ilmestysmajan, ja Herran kirkkaus täytti asumuksen”
1 Kun 6:20 ”Kaikkeinpyhin oli kahtakymmentä kyynärää pitkä, kahtakymmentä kyynärää leveä ja kahtakymmentä kyynärää korkea; ja hän päällysti sen sisältä puhtaalla kullalla, ja hän teki alttarin setripuusta.”
Ilm 21:22 ”Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.”


-Ulla Rautiainen-

Raamatun feministinen manifesti

Hoosean kirjan teemana on avioliitto.
Kahdella tavalla: 

• Jumalan ja ihmiskansan suhdetta verrataan avioliittoon niin että Jumala on aviomies ja kansa on vaimo (eikä kovin hyvä vaimo vaan porttoileva). Hoosea joutuu demonstroimaan asiaa omalla avioliitollaan näyttäessään kuinka kurjalta Jumalasta tuntuu.
   
• Kolmannessa luvussa tapahtuu jotain vallankumouksellista. Hoosea lupaa vaimolleen olla hässimättä muitten naisten kanssa: ”...älä harjoita haureutta äläkä mene muille miehille. Minä myös teen samoin sinua kohtaan." Ennenkuulumatonta sikäli, että siihen asti Raamattua (ja vielä useat nykyäänkin) ainakin miehet olivat ymmärtäneet käskyn ”Älä tee huorin” koskevan ainoastaan naisia.
  Vielä hurjempaa seuraa neljännessä luvussa. Siellä Jumala ilmoittaa todellisen sensaatio-uutisen: ”En minä rankaise teidän tyttäriänne siitä, että he porttoja ovat, enkä miniöitänne siitä, että he avion rikkovat, sillä miehet itse poikkeavat syrjään porttojen kanssa ja uhraavat pyhäkköporttojen kanssa; ja ymmärtämätön kansa kukistuu.”

Tätä raamatunlausetta ei ikinä saarnata kirkoissa. Eikä julkaista Ristin Voitossa. Lähetin kerran RV:oon kirjoituksen siitä miten puolueellisesti Raamattua tulkitaan. Asiana oli, miten naisten toimintaa rajoitetaan muutaman idioottikirjaimellisesti tulkitun lauseen avulla ja laitoin tämän raamatunkohdan esimerkiksi siitä että mitä jos samoin yhtä yksisilmäisen kirjaimellisesti tätä lausetta luettaisiin niin antaisiko se naisväelle luvan huorata vapaasti.

Tietenkään moista ideaa ei lehdessä julkaistu ja tuo raamatunkohtakin oli sensuroitu pois ja koko kirjoitukseni väännetty sellaiseen muotoon että sai minut kuulostamaan pöhköltä. Seuraavana sunnuntaina seurakunnassa, jossa silloin kävin oikein saarnaspöntöstä pilkattiin kirjoitustani: mahtipontinen pönöttäjäukko poikkesi kesken saarnansa sivuraiteelle ja alkoi ivata että naisten oikeuksista Ristin Voittoon kirjoittelevien pitäisi mennä Pohjois-Koreaan että oppisivat olemaan vaatimatta mitään oikeuksia.
Lähetin päätoimittajalle kiukkuisen oikaisupyynnön, johon en minkäänlaista vastausta ikinä saanut.

Hoosean kirja on oiva esimerkki siitä, miten Raamattua enimmäkseen selitetään miesnäkökulman kautta. Lukuisat ovat ne sananselitykset, joissa Hoosea-ressua säälitään kun joutuu niin kovaan kohtaloon kuin naimisiin huoraavan kaamean porttonaisen kanssa. No, kyllähän se tietysti kunnian päälle kävi kun joutui avioliitossaan petetyksi, mutta, mutta...

...entäs ne kaikki Raamatun naiset, joiden aviomiehille ei tule mieleenkään omistautua yhtä vaimoaan varten? Oliko kivaa joutua jakamaan mies haaremillisen muita naisia kanssa (sillä mitä muuta moniavioisuus on kuin laillistettua huoruutta)? Entä kuinka häväistyksi nainen tuntee itsensä seuratessaan voimattomana vierestä kun ukko panee jalkavaimojaan, orjattariaan, tienvarsien porttoja ja naapurien emäntiä eikä kelleen tule mieleenkään että rikkoisivat sillä avioliittoaan ja särkisivät naisensa sydäntä?

Sananselittäjät jopa saarnaavat etteivät naiset siitä välitä. Että se kaikki on ihan okei. Sellaista voi kuvitella, kun kieltäytyy kuulemasta naisnäkökulmaa asiaan ja luo todellisuutta oman miesmielensä mukaiseksi. Jos kulttuuri ja tavat olivat sellaiset että se vaati naisia hyväksymään aviomiehensä huoraamisen niin se tarkoittaa vain että naiset olivat niin miehistä riippuvaisessa asemassa ettei syvintäkään tuskaa ollut varaa näyttää.

Mutta Hoosean kautta Jumala jyrähtää, että ymmärtää kyllä naisten turhautumisen eikä tuomitse näitä jos nyt sortuvatkin samaan kuin mitä miehet ovat itselleen iät ajat sallineet.
Ja että oikeasti kyllä Jumala vaatii miehiltä ihan samaa moraalia kuin mitä miehet ovat naisilta iät ajat vaatineet.

Hoosean kirja on oikeastaan oikea feministinen manifesti.
Vaikka se perinteisissä sananselityksissä yritetäänkin pimittää ja keskitytään säälimään Hoosea-parkaa aivan kuin kelleen muulle ei olisi niin käynyt, vaikka puolelle väestöstä koko ajan kävi.


-Ulla Rautiainen-

Se Iso Tarina

Minulla on meneillään Raamatun läpilukuprojekti. Taas kerran. Tämä on 18 kierros Alusta Ameneen. Pitäisi siis jo suunnilleen tietää mitä se kirja sisältää ja mitä ei sisällä.
Mutta ei sitä tarinaa vielä ole puhkiluettu. Pyhä Kirja antaa aina yllätyksiä ja tarjoaa uusia yksityiskohtia huomioitavaksi.
Tai tällä kierroksella ei niinkään yksityiskohtia ja yksittäishenkilöiden seikkailuja vaan laajan panorama-kuvan, kokonaisnäyn Suuresta Tarinasta.

Raamattu on yhtenäinen kirja. Siinä on alusta loppuun etenevä juoni, joka kulkee monen sivujuonen seassa ja näyttäytyy vasta kun lukee koko tarinan järjestyksessä ja sellaisella lukunopeudella, ettei ehdi jo unohtaa aikaisempia tapahtumia ennen kuin pääsee loppuun asti.

Onhan tietysti paikkansa ja hyötynsä ajoittain syventyä yksittäisiin juttuihin, lukuihin ja jakeisiinkin mutta ei pienempien kokonaisuuksien tarkastelu poissulje sitä, että oma hyötynsä on ainakin joskus ottaa Raamattu haltuun kokonaisuutena.

Nähdäkseni Raamatun kokonaistarina on jotenkin tällainen:
Jumala jostain kumman syystä päättää alkaa yhteiselämän itseluomansa elämänmuodon kanssa. Projekti aloitetaan luomalla ihmispari ja heille sopiva biotooppi elinympäristöksi, jossa tarkoitus on lisääntyä isoksi populaatioksi.
Suunnitelma ilmeisesti on, että ihmisten päätehtävä olisi tuottaa jälkeläisiä ja kasvattaa nämä jälkeläiset Jumalan tuntemiseen. Ensimmäinen pari pääsee ihanneoloissa tuntemaan Jumalan läheisesti. Jos he pysyisivät niissä ihanneoloissa ja siirtäisivät jumalatietonsa ja jumalasuhteensa jälkeläisilleen ja nämä taas omille jälkeläisilleen niin koko lisääntyvä ihmiskunta tuntisi Jumalan ja yhteys olisi mahdollista ja oleminen ihanteellista.

Ei onnistu. Paritanssiin tarvitaan kaksi, mutta tässä tanssissa ihmiskunta on harannut vastaan joka askeleella.
Suunitelma rikkoutuu, kun eka pari päättää ihanneoloissa olla tottelematta sitä ainoata kieltoa, joka on heille asetettu: Älä Syö Siitä Puusta.
Sitten joudutaan ihanneoloista pois ja kohta miesväki hoksaa, että jälkeläisiä voipi siittää ilman että tarvitsee mitenkään osallistua niiden kasvattamiseen tai edes elättämiseen. Irtoseksi tuottaa äpärälapsia, joilla ei isästään mitään tietoa ole.
Lisäksi vielä keksivät että vaimoja voipi ottaa useampia. Monivaimoisissa perheissä lapsiluku kasvaa niin valtavaksi, että isät tuskin tuntevat lapsiaan saati ehtivät näitä juuri mihinkään opettaa. Toisaalta vain harvat miehet edes pääsevät avioon. Kun yhdet rohmuavat useita vaimoja, ei kaikille riitä yhtäkään. Opettaminen jää naisten varaan, mutta hekin missaavat mahdollisuutensa kun päähuomio kääntyy hankalissa olosuhteissa joko yh-äiteinä tai haaremihierarkian valtataistelussa omaan selviämiseen. Sukupolvelta toiselle jatkuvan tiedon ketju katkeaa.

Jumalan seuraava missio on keskittyä kasvattamaan yhtä etnistä ryhmää omaksi pappisvaltakunnakseen, joka Jumalalle omistautumisellaan olisi innostavana esimerkkinä muille kansoille hylätä turhat epäjumalat ja tutustua tähän Jumalaan. Jumalatuntemus leviäisi kansoista kansoihin ja niin koko ihmiskunta olisi taas Jumalan yhteydessä.

Ei onnistu sekään. Kulttuurinvaihto eri kansojen välillä tapahtuukin väärään suuntaan: pappisvaltakunnaksi tarkoitettu kansa tykästyykin muiden kansojen epäjumaliin ja hylkää oman Jumalansa.

Seuraavaksi Jumala itse astuu ihmiskunnan sekaan ja yrittää kommunikaatiota heidän omalta tasoltaan. Mutta varsinkin uskonnolliset johtajat ovat niin valtapelinsä juovuttamia, etteivät kykene tunnistamaan elävää Jumalaa edessänsä.

Jos tässä tapauksessa ykkösmahdollisuutena oli, että uskonpuhdistus olisi aloitettu temppelistä niin että juutalaisuus siirtyisi jouhevasti messiaaniseen aikaan ilman että pitäisi perustaa uutta seurakuntasysteemiä sitä varten niin ei tapahtunut. Kuten Iso Kirja itse sanoo: fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan (Luuk. 7:30).

Muttei kristinuskoksi eriytynyt jumalanpalveluskaan kovin hyvin ole kaikkiaan onnistunut. Vaikka Jumala antoi lähetyskäskyn mennä kaikkeen maailmaan tekemään kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan, niin erinäisistä syistä tavoite etenee hitaasti.
Saa nähdä, onko Jumalalla vielä jokin ässä hihassaan ja keino saada tavoitteensa toteutetuksi.
Sen verran näyttää sinnikkäältä yrityksessään että tuskin kesken ja epäonnistuneeksi hankettaan jättää.



-Ulla Rautiainen-

Fantasia Toisesta Maailmasta

Häntä voisi kutsua Uneksijaksi. Se ei ole hänen tosinimensä, mutta sillä nimellä hän itseään kutsuu siinä Toisessa Maailmassa, jonne aina silloin tällöin, ja ajan kuluessa yhä useammin onnistuu pakenemaan.

Toinen Maailma on toisenlainen. Todempi, alkuperäisempi, jotenkin oikeampi, vahvempi ja ehjempi ainakin. Aina kun on saanut vilahduksen Toisesta Maailmasta, tuntuu tässä todellisuudessa oleminen kuin olisi jäljennöksessä. Kuin kuulisi kaiun, muttei itse ääntä. Kaikki on melkein oikein, mutta silti niin kuin rikki. Kuin pienillä säröillä, valmiina hajoamaan milloin tahansa. Kaikki huutaa puutetta jostain. Vaillaolevaisuus on ilmeistä. Jotain ei ole. Jotain on mennyt, lähtenyt pois eikä ole palannut.

Mutta Toinen Maailma on puhtaanselkeä, syvänkirkkaampi ja olemisen läsnäolo on kaikkialla. Se, mikä täältä puuttuu, on siellä ja on vastaansanomattoman väkevänä ja suorastaan tunkeilevan lähellä olemassa ja todellisena. Ja kuitenkin Uneksija ymmärsi, että se mitä hän Toisesta Maailmasta sai nähdä, oli vain paperinohut häivähdys, kuin perhosen huokauksen synnyttämä ilmanliikahdus hirmumyrskyyn verrattuna. Mutta sen vähäinenkin kokeminen synnytti Uneksijassa kiihkeää kaipausta, joka poltti mieltä ja halua ja ajoi etsimään.

Toisen Maailman Metsä toivotti hänet tervetulleeksi ja antoi hänelle ihmeellisen talon asuttavaksi. Öisin talo oli tavallisen näköinen pyöreärunkoinen hirsimökki, jonka vankassa suojassa hän sai turvallisesti ja mukavasti yönsä viettää. Mutta aina päivisin mökin hirret heräsivät takaisin kaatamistaan edeltäneeseen puuelämäänsä ja ponnahtivat paikoiltaan pystyasentoon, kasvattivat äkisti juuret ja oksiston ja seisoivat elävinä puina muodostaen metsän siihen kohtaan, jossa öisin oli talo. Yöksi puut taas vetivat oksansa ja juurensa runkonsa sisälle ja lakoutuivat seinien, lattian ja katon muotoon pinoutuen ja ollen taas erehdyttävästi tavallisen näköinen hirsimökki.

Niinpä monet ohikulkumatkalla olevat vieraat, jotka pyysivät ja saivat yösijan talosta, kokivat melkoisia yllätyksiä, ja varsinkin ne, jotka varoituksista välittämättä yrittivät nukkua niin pitkään kuin halusivat ja silloin kuin halusivat huolimatta siitä järjestyksestä, joka tähän maahan oli asetettu. Sitten he joutuivat siihen ryskeeseen joka tapahtui kun puut alkoivat järjestäytyä pystyasentoon eivätkä monet siksi halunneet tulla uudelleen. Niinpä Uneksijan oli vaikea saada pitkäaikaisia ystäviä.

Mutta Uneksija viihtyi siellä hyvin. Hän lauloi lehteville ja havuisille puille ja tanssi hameenhelmat kipinöitä iskien kukkia kuohuvilla niittyaukeilla. Hän kasvatti itsessään läheisen tuntuman ympäröivään luontoon, avoimeen taivaaseen ja maahan eikä arastellut ulkoilmaa kuten liian paljon sisätiloihin tottuneet tapaavat tehdä.

Eläminen siinä talossa oli väliaikaista, sen hän hyväksyi. Tämä maa antoi hänelle suojan ja asuinpaikan öiksi, mutta sitäkään ei koskaan voinut pitää itsestäänselvyytenä eikä seuraavasta yöstä olla koskaan ihan varma ja päivät hänen oli selvittävä paljaan taivaan alla. Mutta se oli unelmassa elämisen hinta, omaan määräysvaltaan perustuvasta turvallisuudentunteesta luopuminen ja heittäytyminen unelman varaan.

Hänen oli suostuttava lumeen, pakkaseen, taivaansateiden kastelemaksi tai tuulen piiskaamiin päiviin. Kokemaan maan säiden voimat itsessään omaan ruumiiseensa osuen, eikä vain sivustakatsojana ikkunan lävitse itse kosketetuksi joutumatta, kuin näytelmän yleisö, joka ei näytelmään osallistu. Hän oli aina mukana ja osallisena kaikesta, mitä sen maan luonnossa tapahtui.

Muta öisin hänelle annettiin armo ja lepo mökin suojassa ja se oli lahja. Hän ymmärsi arvostaa puiden uhria, kun ne suostuivat kuolemaan öisin hänen rauhansa takia. Siinä mökissä asuessaan hän oppi kuolemasta ja ylösnousemuksesta sen menetetyn tiedon, joka hän olisi voinut oppia jo tässä maailmassakin, jos olisi osannut nähdä. Nyt se sama opetettiin hänelle joka ilta ja aamu. Ja se epävarmuus ja pelkässä luottamuksessa ja uskossa eläminen oli hänen rangaistuksensa ja palkintonsa.

-Ulla Rautiainen-

Näkijät

Jotkut ihmiset,
Jumalannäkijät,
kutsuttu kertomaan,
että Jumala on:
räiskyvää elämää,
tunnetta ja tahtoa,
tilannetajuista visiota ja energiaa,
kohti käyvää läsnäolevaisuutta.
Villi ja hurja,
sanojen antaja, jotka ovat
villiä ja hurjia,
niin kuin Hän itse on.

Mekaanisen jumalakuvat omaavat
eivät pysty
niitä sanoja vastaanottamaan.
Heille kauhistus,
kaikki mikä rikkoo
fossiiliseksi kivettyneen hengellisyyden.

Tarjoavat kuolleita lehtiä viime vuoden puusta.
Menneen kesän muistelua
piiloutuen kellareihin
tämän päivän auringolta.
Huitovat jo kauhtuneita varjoja
ammoin ruostuneilla miekoilla.
Pitävät laivat satamissa
varoitellen aavojen vesien vaaroista.

Mutta sinä, jos olet Näkijä:
Lyö poikki laituriin sidottu köysi,
levitä purjeesi
ja anna laivasi hyökätä hurjempiin hyökyihin.
Ota vastaan tuuli ja aurinko
ja kuule Jumalan nauravan iloansa.

 

 

-Ulla Rautiainen-