Evankeliumi poropaimenen mukaan

Maailmankaikkeuden radoilla

universumin horisontin takaa

tullut hurja-askelinen

Raitio

juovattaa peurakorvina viilliintyneitä

pakenevia ihmissieluja.

On siihen oikeus:

omasta hengestänsä luomiaan

oman kätensä rakentamassaan kaikkeudessa

Talon Isäntä on liikkeellä

ja rajussa tahdossa.

Mikään ei ole liikaa

kaikki on liian vähän

kun hurjassa suunnitelmassaan yhdistää

Luomattoman Henkensä

luodun maan tomuun.

Rakentaa itsestään syötin

sielunsa verestään

ansan maailman ruhtinaiden kaatua

luodun koskiessa Luomattomaan.

Puusta se alkoi

puuhun se päättyi.

Kapina ja sovitus.

Velka ja lunastus.

Naulat vaikertavat puuhun iskeytyessään.

Repeytyvä liha välissä kirkuu palavaa tuskaa.

Siinä teossa rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki.

Suistosta siulojen kautta kaarteeseen

maailmankaikkeuden kirnussa

hurjasydäminen

askeltaa sinne ja takaisin

tuonelan pohjilta Taivaiden kärkeen.

Laukaisee ansansa ja ottaa paikkansa

heittää lassonsa luomakuntansa ylitse

kiertää suopunkinsa maanpiiriin kiinni

tarttuu maailmanvaltoja sarvista

kaataa saaliin

merkitsee ihmissielut omaan tokkaansa

itselleen kylkeen lukumerkki.

Sivaltaa sanat

leikkaa lovet

puukonterällä tekee teot:

Pistel, pykälä, hanka, poikki, haara, halki, päätä vita, alta vita, terotus, ketunkanto, vastahanka, reikä ja reiästä halki, linnunvarvas, tiili, rappuhanka, hanka ja hangan sisään sekä vatma.

Kaikki ne ovat hänen nyt

Isäntä on ottanut omansa

kerran menetetyn

nyt takaisin palautetun.

🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌🦌

PS. Etelän ihmisille sanaston selitystä:
Raitio = poropaimen
Juovattaa = seurata jälkiä
Peurakorva = korvamerkitsemätön poro
suisto, siulo ja kaarre = poroerotusaitauksen osia
kirnu = poroerotusaitaus

suopunki = lasso
tokka = suuri porolauma
lukumerkki = eloporo merkitään puukolla kylkeen viiltämällä
sanat, lovet, teot = porojen korvamerkkien leikkaamista
pistel, pykälä, hanka jne koko se sanarimpsu vatmaan asti = porojen korvamerkkejä

-Ulla Rautiainen-

Kymmenestä Käskystä Isä Meitään

 

Oottekos huomanneet kuinka VT:n Kymmenen Käskyä ja UT:n Isä Meidän -rukous peilaavat toisiaan? Itse asiassa ovat saman asian sanominen vain eri sanoin.
Ihmekös tuo, Jeesushan itse oli JHVH-hahmossa Käskyjä antamassa, joten että opettamansa rukous menee samassa linjassa on loogista.
Yhdessä ne ovat vuoropuhelu, jossa Jumala Käskyissä esittää direktiivit ja johon Isä Meidän -rukouksessa ihminen vastaa luvaten noudattaa näitä ehtoja.
Tällä tavalla:

Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

 > Isä meidän, joka olet taivaissa.

Tunnustamme vain ja ainoastaan Herran olevan olevan meidän Jumalamme ja Taivaallinen Isämme.

Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä. 

> Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Muista pyhittää lepopäivä. 

> Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Lepopäivähän ei siis ole vain työstäloma vaan muistuttaa että ”seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti…. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.”  2Moos. 20:10-11
Seitsemännen päivän pyhittämisellä tunnustamme ensinäkin Jumalan Luojaksi ja lisäksi katsomme tulevaan - juutalaisen tradition mukaan, jota monet kristitytkin lopunajanselittäjät myötäävät - että kuusituhatta vuotta on tätä maailman aikaa ja seitsemäs vuosituhat on Messiaan valtakuntaa, jolloin Hänen hallintavaltansa toteutuu myös maan päällä. Kertoo siis että sekä alku että loppu ovat Jumalan ja mekin haluamme niin olevan.

Kunnioita isääsi ja äitiäsi että kauan eläisit.

 > Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

Matt. 15:5 Jeesus ilmaisee tämän käskyn tarkoittavan vanhenevista vanhemmista huoltovastuuta, eikä niin kuin oli käynyt että uhrattiinkin temppelille se millä vanhuksia olisi pitänyt elättää.
Emme siis voi pyytää Jumalalta ”jokapäiväistä leipää” jos itse emme huolehdi niiden ihmisten päivitäisistä tarpeista jotka meidän vastuullamme ovat.

Älä tapa. 

> Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Kyse on vanhan maailman verikostokäytänteen vaihtamisesta kostosta pidättäytyvään anteeksiantoon ja tarvittavien rankaisutoimenpiteiden jättämisestä yhteiskunnan virallisille tuomioistuimille tai peräti Herralle.
Verikostokulttuuri kun saattoi paisua järjettömiin mittasuhteisiin - kuten keskiajalla kirjoitetussa Poltetun Njállin saagassa näkyy – vihaväleissä olevien sukujen tehdessä vuorotellen kostoiskuja toisilleen kunnes jommankumman suku oli hävitetty viimeiseen asti.

Älä tee huorin. Älä varasta.

> Äläkä saata meitä kiusaukseen... 

Varjele meitä siis tekemästä noita juttuja koska haluamme säilyttää moraalisen puhtauden emmekä keksiä tekosyitä päästä tekemään noita juttuja.

Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi 

> …vaan päästä meidät pahasta.

Ihmisen maineen mustaaminen varsinkin vanhan maailman kunnia/häpeäkulttuurissa oli sosiaalinen lynkkaus joka suisti uhrin todella pahaan jamaan.

Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.

 > Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.

Huone on Jumalan valtakunta, seurakunta on Jumalan morsian ja tuleva vaimo, valtakunta koostuu Hänen palvelijoistaan ja palvelijattaristaan, härkä ja aasi kuvaavat voimaa ja kunnia on yksin Herran eikä Hän sitä toiselle anna kuten Jes. 42:8 sanoo. Joten ei kannata himoita ja itselleen omia toisen omaa, varsinkaan jos se toinen on Jumala.


PS. Tässä järkeilyssä ei sitten ole kysymys että pelastuksen ehtona olisi lain rikkeetön noudattaminen vaan että ” Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.” Joh. 14:15. Että ei armo tarkoita että kaikki on sallittua eikä mikään ole kiellettyä, vaan että armo tulee siinä vastaan kun aikuisten oikeesti tosissamme yritettyämme kuitenkin epäonnistumme.


PS.2. Isä Meidän -rukous ei ollut Jeesuksen siinä paikassa keksimä, eikä uutta oppia opetuslapsille, vaan yleisesti tunnettu iltarukous, joka edelleen löytyy juutalaisesta Siddur-rukouskirjasta.
Joka olisi vastaus siihen miksi Jeesus ainoana rukouskaavana opetti tämän opetuslapsiensa varsin hyvin jo tunteman rukouksen. Että ei mitään Korkeampaa Tietoa ennen kuin perusta on kunnossa.

-Ulla Rautiainen-