Jeesuksen sukuluetteloista

Niissä on kiinnostava yksityiskohta, joka kertoo kuinka tarkasti Jumala perimäasiat hallitsee. Jeesuksellehan on Raamatussa kolme sukuluetteloa; Matteuksella yksi ja Luukkaalla kaksi.
Matteuksen on Joosefilta, johon sukuun tämä ilman maallista isää oleva lapsi adoptoitiin. Luukkaan toinen on ilmeisesti Marian puolelta ja toinen 3:22 jakeen ”Sinä olet minun rakas poikani” ilmoittaa jumalallisen alkuperän.

Kahdessa maallisessakin sukupuussa on kiinnostavaa infoa. Molemmat sukuluettelot menevät Daavidin kautta (joka todistaa Jeesuksen messiaanisuuden) mutta etenevät eri Daavidin poikien kautta: Matteuksella Salomonin, mutta Luukkaalla Naatanin.

Merkityksellinen kohta on Matt.1:11 Jekonja joka on Salomonin sukulinjaa, mutta ei Naatanin.
Sillä Jeremia 22:30 Herra sanoo Jekonjasta: ”...ei kenellekään hänen jälkeläisistänsä sitä onnea tule, että istuisi Daavidin valtaistuimella ja hallitsi vielä Juudaa." (Jekonjaa kutsutaan siinä nimellä Konja, ja isätkin ovat eri nimisinä, Joosia ja Joojakim, mutta sama henkilö tässä kuitenkin on. Nimissä on käännösteknisistä ja muistakin syistä joskus vaihtelevuutta Raamatussa.)

Siksi piti Jeesuksen olla kahden sukulinjan kautta ihmiskuntaan linkittyneenä. Koska hänen tehtävänsä oli olla synninkantajana koko ihmiskunnalle, samaistui hän tämän ”kirotun” sukulinjan kauttakin ihmiskunnan syntiin (siksi tämä sukulinja on hänellä se biologinen, Marian kautta tuleva, koska se on hänen ihmisyysosaansa), mutta toinen sukulinja, joka Naatanin kautta ohittaa Jekonjalle langetetun kirouksen, oikeuttaa hänet Daavidilaiseen kuninkuuteen.

Näitten lisäksi on vielä neljäskin viittaus Jeesuksen sukujohtoon. Marian sanotaan olevan jotain sukua Johannes Kastajan äidille, Elisabetille (Luuk.1:36) , joka taas on leeviläistä sukukuntaa (Luuk.1:5).
Tämä on merkityksellistä siinä että pelkkä Juudan sukukuntaan kuuluminen ei olisi oikeuttanut Jeesukselle pappeutta. Mutta koska suku risteytyy myös leeviläisiin, niin Jeesus voi Mooseksen lakia rikkomatta olla Uuden Liiton ylimmäinen pappi.
Jeesuksessa siis näin laillisesti yhdistyy sekä kuninkuus että pappeus.

Lisää tästä aiheesta tuosta linkistä: https://apowiki.fi/wiki/Joosefin_kaksi_is%C3%A4%C3%A4?fbclid=IwAR1JirCbsO4AgbgrTBGsoh-UFP27bj8QgMy6m8HxlA5Z40Cve_pAMFiDhrU


-Ulla Rautiainen-

Jumalan ja Riidenliekon eroavaisuudesta

A: Herra puhui minulle... aloitus joka toimii tehokkaana sisäänheittäjänä ja antamaan painoarvoa sananjulistajan/raamatunopettajan/evankelistan saarnalle/tekstille. Harvemmin julistaja tieten valehtelee; yleensä kun noin sanoo, uskoo ainakin itse Herran puhuneen hänelle, jopa suorastaan sanelleen sanoman sisällön.

B: Suuri osa kirjailijoista kuulee henkilöhahmojensa ”puhuvan”, kokee hahmojensa äänet päänsä sisällä kirjoittaessaan, saa henkilöhahmoistaan näkö- tai muita aistihavaintoja ja tuntee hahmojensa oleskelevan samassa tilassa kanssaan kirjoittaessaan.

Kyseessä on aivotoiminnallinen juttu, aivojen luoma todellisuus. Mutta koska kaikki muukin ulkoisesta todellisuudesta aistien kautta saatu informaatio muotoutuu aivojen kautta ymmärrettäväksi näyttäytyy tämä kokemus miltei samankaltaisena ja yhtä todellisena kuin todellinen todellisuus.

Herää nyt kysymys ovatko nämä A ja B kokemukset sama ilmiö? Jos mieli askartelee ahkerasti Jumalaa ajatellen, niin tekevätkö aivot saman tempun ja luovat mieleen elävän ja kuuluvan kuvan ajatustensa kohteesta niin että ihminen kuvittelee tosissaan keskustelevansa Jumalan kanssa?

Koska minulla on pitkän aikavälin kokemusta molemmista niin voin tarjota vertailevaa analyysiä. Olen viimeiset kymmenen vuotta kirjoittanut useampia fiktiivisiä romaaneja (ei ole (vielä) julkaistu) ja jotkut luomistani hahmoista todellakin käyttäytyvät kohta B:ssä kuvatulla tavalla. Anra Lukinlapsi, Riidenlieko Suonvartija ja Valkoinen Prinssi Seireenisyntyinen ovat minulle todellisempia kuin jotkut todelliset ihmiset.

Mutta myös Jumala ottaa minuun silloin tällöin (aika useinkin) yhteyttä. Mistä tiedän, ettei nämä Jumalan yhteydenotot ole samaa aivojen huijausta kuin Riidenliekon kanssa seurustelu?

Juuri Riidenliekon takia tiedän. Jos en tuntisi Riidenliekoa, vakava epäilys olisi vallalla. Kun ei olisi vertailukohtaa.

Mutta olen kokenut molemmat eivätkä ne tunnu, näytä, kuulosta, ole sisällöltään eikä jälkiseurauksiltaan ollenkaan samankaltaisia. (On tietenkin tapauksia, joissa on kyse samasta asiasta, ihminen erehtyy kuvittelemaan omia ajatuksiaan ja mieleenjuohtumiaan Jumalan puheeksi, ”ottavat sanansa omalta kieleltään”, ”oman sydämensä näkyjä he puhuvat” kuten Raamatussakin varoitellaan valheprofeetoista.)

Mutta aito Jumalan yhteydenotto on laadullisesti ihan eri levelillä.

B-ilmiössä oikeasti keskustellaan itsensä kanssa. Vaikka kokemus olisikin luovan riemukas, niin kaikki, mitä siinä ulos tulee, on jotain mitä on sisälle joskus laitettu. Niin sanotusti maalataan vain niillä väreillä, joita paletissa on.

Silloinkin, kun näennäisesti saan Riidenliekolta ”uutta ideaa” se on jotain joka jossain aikaisemmassa vaiheessa on uponnut alitajuntaani ja pintamuistista unohtunut ja pulpahtaa nyt esiin tai järjestyy uudelle tavalle korkeintaan näyttäen tuoreelta ja ennenkokemattomalta. Monet tällaisista ”uusista ideoista” olenkin onnistunut jäljittämään mistä ne ovat aikaisemmin muistiini säilöytyneet.

Myöskin itseluomani hahmot toimivat minun omien asenteideni, arvojeni, moraalini ja maailmannäkemykseni puitteissa. Näennäinen ”villiintyminen” on vain jotain, joka korkeintaan uudelleenjärjestää eri ilmiasuun omia kokemuksiani ja näkemyksiäni.

Tärkeimpänä kaikista, luomani hahmot pysyvät mieleni sisällä. Niillä ei ole konkreettista kykyä muutella todellista todellisuutta. Rukouvastauksia ei tapahdu, ennustukset eivät toteudu, ei mitään, mikä vaatisi itsestäni riippumatonta asioihinpuuttumista tai olisi jo muutenkin itsestäänselvästi tapahtumassa.

A-ilmiössä sensijaan tapahtuu. Konkreettisia, todellisia asiota. Sellaista, jota en mitenkään oman mieleni voimalla voi aikaansaada. Joissa selvästi on vaikuttajana Ulkopuolinen Taho. Tulee informaatiota jota en mitenkään ole voinut mistään saada ja ideoita jotka saattavat olla täysin oman ajatteluni vastaista.

Tyypillistä myös on, että kun Jumala sanoo jonkun minulle uuden asian, niin vahvistus siihen tulee yleensä melko pian jostain muusta (itseni ulkopuolisesta) lähteestä että näin tosiaan on. Riidenlieko ei sitä koskaan ole tehnyt.

Sitten on vielä Se Tuntu. Mielikuvitusystävät ovat vahvimmillaankin kovin haileita ja hämäriä, ”läpinäkyvän kuultokuvamaisia” verrattuna siihen kallionlujaan jämeryyteen jolla Jumalan esiintulo tapahtuu. (Vain jos en olisi koskaan Jumalaa kohdannut, voisin luulla kokemuksia samankaltaisiksi.) Ei ole sellaista tietynlaista ”voiman läsnäolon tuntua”, vaikeasti selitettävää sille joka ei ole itse sitä kokenut, mutta jotka ovat, tietänevät tasan tarkkaan mitä tarkoitan.

Pitkän tarinan lopuksi, kokemukseni on, että ei näitä kahta sekoita jos todellisia ovat.

Toinen tarina on, miksi ilmiö B on ihmisaivoihin luotu? Käsittääkseni mm. siksi, että olisi juuri esittämäni vertailukohde ja toiseksi siksi että siitä saisimme osviittaa ymmärtää mikä on Luojan suhde luotuihinsa. Luodun vapaan tahdon dilemma (kirjailijan hahmot saattavat ajoittain käyttäytyä aika omavaltaisesti) Luojan kaikkivaltiutta vastaan (kirjailija loppupeleissä hallitsee hahmojansa) ja vielä siksi että Luojamme kuvina meillä olisi samantapainen kyky luoda jotain jne... ...


-Ulla Rautiainen-