Teologiaa varkaiden mukaan

Opin hepreantaitoiselta kaveriltani mitä rabbi Y.Nachanon on sanonut:

”Heprean kielessä on kaksi sanaa varkaalle, gazlan ja ganav. Ganav varastaa huomaamattomasti, gazlan näkyvästi. Gazlan ei välitä ihmisistä sen enempää kuin Kaikkivaltiaastakaan. Hän tekee syntiään avoimesti ja peittelemättä. Ganav pelkää ihmisiä, joka näkyy siinä tosiasiassa, että hän tulee huomaamatta, mutta hän ei välitä Kaikkivaltiaasta.”

Tästä nyt innoittua pohtimaan, kumpi on törkeämpää rötöstelyä, gazlan vaiko ganav?

Äkkiä ajatellen voisi funtsia, että gazlan on näistä se röyhkeämpi, koska julkeuttaan ei rikoksiaan edes välitä peitellä. Näyttää pitkää nenää hillitsemään pyrkiville ja heittää piutpaut niin ihmisten kuin Jumalankin tuomioille. Varsinaista hävyttömyyttä.

Ganavin lkitöiden salailut kuitenkin osoittavat pelkoa sanktioista. Eli tunnustaa ja kunnioittaa tuomiovoiman mahtia ylitsensä. Ja ymmärtää, että teko on rankaisun väärti.

Kysymyksestä saa kuitenkin mutkikkaamman, jos ajatellaan teologisesti.

Koska vastaushan riippuu näkökulmasta, miltä taholta asiaa katsotaan.

Edellinen ratkaisu on ihmisnäkökulmainen. Ganav huomioi ihmisten reaktiot ja välttää psykopaatin diagnoosin toisin kuin gazlan-röyhkimys. Se että piittaa, mitä muut hänestä ajattelevat, saa ganavin vaikuttamaan sympaattisemmalta.

Jumalalähtöisesti ajatellen tästä tulee hankalampaa. Lähtökohta kun on sama; kumpikaanhan näistä ei pelkää Jumalan tuomiota. Jos pelkäisi, niin ei rötöstelisi lainkaan.

Yksinkertaisin selitys voi tietysti kummallakin olla, etteivät pidä Taivaallista Prinsiippiä huomionarvoisena, koska eivät pidä sellaisen olemassaoloa todennäköisenä.

Mutta oletetaan, että pitävät.

Silloin asia kääntyy kerrassaan toisenmoiseksi. (Monet asiat kääntyvät toisenmoisiksi, kun otetaan Jumala huomioon.)

Gazlan talloo lucifermaisella ylpeydellä niin ihmisten kuin Jumalankin lait jalkoihinsa ja sylkee silmille mahdollisuutta, että kumpikaan näistä voisi rankaisuja hänelle toimittaa. 

Ei hyvä, kysyttiinpä sitten ihmisiltä tai Jumalalta.

Mutta entä ganav? Hän on peittelyhommillaan tunnustanut ihmisten vallan rankaista, jos synnit tulisivat ilmi. Täytyy hänen kuitenkin tietää, että Jumalalta mitään ei voi salata, mutta se ei häntä pysäytä. Ganav siis pelkää ihmisiä, muttei Jumalaa.

Ei todellakaan hyvä, sillä eikö ole suurempi loukkaus Jumalaa kohtaan kun näkee vaivaa piilottaakseen ilkityönsä ihmisiltä, mutta ei arvota Jumalaa sen pätöiseksi, että pelätä pitäisi? Käytännössä nostaa ihmiset Jumalan yläpuolelle ja tärkeämmäksi tekijäksi. Niin että ihmisten mielipide kiinnostaa, mutta Jumalan ei.

Gazlan sentään pitää itselleen ihmiset ja Jumalan samalla viivalla ja kohtelee samalla tavalla.

Ganav alentaa Jumalan ihmisten alapuolelle ja vähemmän tärkeäksi.

Joten näin ajateltuna aikaisempi arvio heittääkin päälaelleen. Ganavin majesteettirikos onkin huimaavasti gazlania törkeämpi.

Kuten rabbi Y.Nachanoni sanoo:

”Jos ihminen tekee syntiä salassa, se on sama kuin heittäisi pois Pyhän Hengen ja tietoisesti näyttää, ettei Kaikkivaltias näe ja seuraa maailmaa”.

Tästä tuleekin mieleen äskeinen Ristin Voitossa ollut Mika Yrjölän kirjoitus, jossa hän pyytää anteeksi herätysliikkensä sisällä tapahtuneita väärinkäytöksiä: https://www.ristinvoitto.fi/ristin_voitto/paakirjoitukset_/vainojen_uhrit/

Tämä on merkittävä suunnankorjaus uskonyhteisön vaikuttajalta. Takavuosina kun pääintressinä ennemminkin on ollut pitää kulisseja ihmisten suuntaan katseenkestävinä ja (ainakin yrittää) lakaista ikävät asiat näkymättömiin.
Mutta jos seurakunta vaikenee ja piilottelee keskuudessaan tapahtuneita väärintekoja, niin se on tämmöinen ganav-tekijä, joka luulee, että asiat ovat hyvin, jos onnistuu salaamaan ikävät jutut ihmisiltä. Ganav-seurakunta ei ajattele (tai piittaa) että Jumala kuitenkin näkee kaiken, ja että vaikka väärinteot pidettäisikin ihmisiltä piilossa, niin Jumalan takia ne pitäisi kuitenkin selvittää.

Koska jos jollekin, niin seurakunnalle pitäisi aina ja kaikissa tilanteissa ykkösintressin olla se, miltä näytetään Jumalan silmissä.

Ja Jumalan alentaminen arvossa ihmisten alapuolelle on uskonyhteisölle varsin takuuvarma tie menettää Jumalan siunaukset. 

-Ulla Rautiainen-

Wanhoia hywie? aicoia

Käytätkö asustuksessasi harmaata huivia? Tiedätkö, mitä se sata vuotta sitten olisi kertonut sinusta?

Yksi asia, joka minua erityisesti tympäisee, on “vanhojen hyvien aikojen” paatoksellinen kaipailu.
Uskovat harrastavat sitä erityisen paljon. Jostain syystä konservatiivisuudesta on joillekin tullut suorastaan kristillisyyden synonyymi.
Tympäisee siksi, että ainakaan minun muistojeni ja historiantietojeni perusteella eivät ne entisajat nykyistä kasevampia olleet.
Mikään aikaisempi vuosiluku ei ole sellainen, johon haluaisin palata takaisin.

Kun tällainen entisaikoihin hinkuaminen ei juuri koskaan perustu todelliseen entisaikojen tuntemiseen. Kyseessä on retrotopiaksi nimetty ilmiö, jossa viitataan menneisyyteen, joka mielikuvissa on hienompaa kuin mitä menneisyys koskaan todellisuudessa on ollutkaan ja tulevaisuuden suunnittelun sijaan palataan nostalgiseen entisyyteen. Valikoivasti muisteltu, ihannoitu utopia siirtää ja eristää huomion ja läsnäolon pois olemassaolevasta tilanteesta. Eräänlaista todellisuuspakoisuutta siis.

Epäilyttävästi tämä haluttu historianhetki, johon kaiken kehityksen haluttaisiin seisahtuvan yleensä on se, johon oman elämän parhaat ajat sijoittuivat. Se aika, jolloin osattiin, jaksettiin, oltiin kukkona tunkiolla ja parhaassa vauhdissa.
Sitten tuli uudet asiat, joita ei enää jaksettaisi eikä osattaisi opetella, uusi sukupolvi syrjäyttämään vanhat konkarit ja kelkasta putoaminen. Ei ihme, jos tuntuu että ennen oli kaikki paremmin.

Ongelma tästä kaihoilusta tulee, jos seurakunnassa tosissaan aletaan toteuttamaan ajan pysäyttämistä. Ensinnäkin, mikä on se tarkka vuosiluku, johon halutaan jämähtää? Eri ikäisillä “vanhat ajat” tarkoittavat eri aikoja. Jo muinaiset roomalaiset pitivät omaa aikaansa rappion aikana, ja kaihosivat kadonneeseen kultaiseen kauteen, jolloin moraali oli korkeampaa, miehet urheampia ja tavat uljaampia.
Ja eikö myös ole aika suuruudenhullua kuvitella, että juuri minun mieleiseni vuodet olisivat historian kulminaatiopiste ja Jumalan viimeinen sana vuosituhansia jatkuneelle muutokselle?
Entisaikaan juuttuneesta yhteisöstä tulee Amerikan amishien kaltainen kummajaisuus, jolla ei outoutensa takia enää ole mitään mahdollisuutta saavuttaa evankeliumilla ulkopuolista maailmaa.

Suurin ongelma kuitenkin on, että entisajat eivät oikeasti ole olleet parempia. Aika kultaa muistoja ja ikävät puolet häipyvät unohduksiin. Ehkä huonommin olleita asioita ei ole edes huomioitu. Ei oman aikansa kaikkia ilmiöitä välttämättä tunne tai niitä liian lähellä oleminen sokeuttaa ymmärtämästä niiden merkitystä.
Oikeasti historiaa tuntevista tuntuu omituiselta, että joku (varsinkin kristillisen moraalin takia) vasiten haluaisi takaisin ajat, jolloin Suomessakin esim:

• naisilla ei ollut äänioikeutta
• perheväkivalta oli suositeltavaa
• heroiinia sai ostaa apteekista
• lapsia joutui nykyistä useammin seksuaali- ja henkirikosten uhreiksi
• prostituoituja oli enemmän kuin nykypäivänä
• kunniallinen perheenisä piti velvollisuutenaan opastaa poikansa bordellien asiakkaaksi

Mielestäni yksi Pyhän Hengen ohjauksessa olemisen merkki on, että pystyy olemaan missä tahansa ajassa, johon Jumala on asettanut (koska Jumala ei ole sidottu mihinkään yksittäiseen aikakulttuuriin) ja soljumaan jouhevasti muuttuvissa tilanteissa ja tavoissa kristillistä identiteettiään silti menettämättä.
Mielestäni maailmanhenkisyyttä on, että juuttuu johonkin yksittäiseen maailmanaikaan niin ettei kykene olemaan luontevasti siinä hetkessä, jossa tosiasiallisesti on tarkoitus olla.

Sillä kuinka voimme vaatia parannuksentekoa jumalattomilta, jos itse annamme esimerkin muutoskyvyttömyydestä ja jästipäisestä tottumuksiin jumiutumisesta. 
Ja eikö aidosti jumalallisessa ohjauksessa olevan pitäisi olla kulttuurillisesti edelläkävijä, uudenluoja ja ympäröivää maailmaa muuttava voima eikä perässälaahaaja, valmiita latuja hiihtävä ja jälkijunassa myöhästelijä?

Niin, se harmaa huivi. Se oli 1800 luvulla annetussa keisarillisessa ohjesäännöksessä suosituksena merkiksi, jotta asiakas tunnisti kadulta seksiä myyvät naiset.


-Ulla Rautiainen-

Adonai

Kuinka Sinusta voisi olla innostumatta?
Rakastamatta niin että maailmat kääntyvät?
Menet veriini,
lävistät sielun ja sydämen,
valtaat unet ja valveet,
pyyhit menneet ja kuvitat tulevat.
Olet tuli luissani,
liekki sielussani,
iloni ja kyyneleeni,
viisauteni ja hulluuteni,
aamunnousuni ja illanlaskuni,
taivaani keskustähti,
jota kohti kompassini osoittaa.
Sinä Elämänhenkäykseni
olet puhunut sydämelleni
ja ottanut asuntoosi.
Siinä kodissa ovat
seininä Sinun syleilevät käsivartesi,
kattona kämmenesi pääni päällä
ja lattia laitettu askeleittesi jäljistä.
Sellaisen kodin Sinä minulle laitoit
ja siitä kodista
minä maailmankiertolainen,
muukalainen tässä maailmanpiirissä
en joudu lähtemään pois milloinkaan.

 

 

-Ulla Rautiainen-

...sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.

Hän on istuttanut valtaistuimensa ihmissydämeen,
nostanut lyhdyt ja lamput
valaisemaan sydänholvien salaisuuksia.
Vetämään esiin pimeän loukoista
ne elämänvoimaa ahmivat hirviöt
jotka kutsuvat putoamaan pimeän portaisiin,
kaunaisiin, katkeriin, vihamielisiin,
niihin mielen alimpiin jätekuiluihin
joissa vain ruumismadot ja haaskanjärsijät juhlivat.

Hän häätää hirviöt ulos,
lopettaa kuoleman pidot,
huuhtoo valollaan roskat pois
tekee siistiä jälkeä perimmäisiin nurkkiinkin.

Sitten Hän nostattaa valopilareita,
rakentaa niistä korkealle katsovia tornihuoneita
(joissa on valoa kuin auringossa).
Laittaa niihin pitosaleja,
kattaa pöydät,
tarjolle leivät ja viinit (ja muutakin),
orkesterin soittamaan, laulajat laulamaan,
kutsuu muitakin juhliin liittymään.
Juhlapuvut päälle!
Sitten tanssitaan niin että taivas heiluu.

Jumalan valtakunta on tullut.

 

-Ulla Rautiainen-

Parousia

Yö on unien juhlaa,
mielen valtaistuin,
jossa muistin ja ajattelun palaset
valvetietoisuuden ohittaen
ravistetaan, sekoitetaan ja kootaan
toiseen järjestykseen
luomaan muistin kryptasta
absurdin mixerin,
jossa koettu tuttuus
saa oudon muodon ja merkityksen,
surrealistisen variaation todellisuudesta,
joka on kuin pimeässä kirjoitettua
josta ei aamulla mitään selvää saa.
Aivojen kohinaa,
sielu keskustelemassa itsensä kanssa.


Mutta joskus
on toisenlaisia unia:
kirkasrajaisempia,
yksityiskohtaisempia,
sisältäen enemmän energiaa ja inspiraatiota
eivätkä ne aamun tullen
(eivätkä vuosienkaan jälkeen)
sula muistista pois.
Ne unet
tuntuvat ja näyttävät valvettakin todellisimpina,
jäävät mieleen enemmän elettyjen muistikuvien
kuin unien kaltaisina.

Niissä unissa
on Korkeamman Läsnäolon tulemus,
valtaistuimen haltuunotto
toisenluontoisiin näkyihin.

Ne unet ovat
esiripun halkeaminen,
taivaiden avautuminen,
näkeminen kasvoista kasvoihin niitä ilmestyksiä,
joita valvetilainen mieli ei kykenisi vastaanottamaan.

Ne unet ovat
 kauniita kuin sapatti
kun Kaikkein Pyhin
juhlii ihmissielun kanssa,
näyttäytyy, puhuu ja ilmaisee itseänsä,
virtaa sielun sisään unen avaamista mielenporteista,
tempaamaan katseen Hänen näkyihinsä
näkemään niiden porttien taakse,
jotka Paratiisista karkotuksessa suljettiin
näkemästä salattuja
joihin paljain silmin
nyt vain enkelit saavat katsoa.
Isän, Pojan ja heidän Pyhimmän Henkensä
parousiaa ihmissielun saleihin.

 

 

-Ulla Rautiainen-

Josefukselta lisäinfoa Raamattuun

Flavius Josefuksen kirjottama Juutalaissodan historia sisältää Raamattu-fanille innostavan kiinnostavia yksityiskohtia linkittymään Raamatun kertomuksiin. Josefus (syntynyt 37/38 jKr) oli juutalainen pappi, isän puolelta pappissukua, äidin puolelta yhteyttä Hasmonien kuningassukuun ja kirjoitti aikalaiskuvausta Uuden Testamentin tapahtuma-ajalta ja -alueelta.

Josefuksesta kirjoitin jo aikaisemmin tuolla:
https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2018/12/flavius-josefusta.htmlhttps://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2018/12/flavius-josefusta.html
Ja tuolla:
http://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2018/12/jouluevankeliumin-vakivaltaisempi-versio.htmlhttp://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2018/12/jouluevankeliumin-vakivaltaisempi-versio.html

Tässä vielä muutamia Josefuksen muistiinmerkitsemiä pikkudetaljeja , jotka antavat lisävalaistusta ja taustoitusta UT:n juttuihin.

***

- Luuk. 6:15. Jeesuksen yksi opetuslapsi on Simon Kiivailija ”zelotes” kreikaksi. Näistä selooteista Josefus kertoo paljonkin. Olivat tikarimiehiksi kutsutun kapinallisliikkeen jatkoa ja taistelivat roomalaisvaltaa vastaan. Erittäin vaarallisia ja väkivaltaisia. Seloottiliike tuhoutui Masadan linnoituksen taistelussa, jossa viimeiset tekivät joukkoitsemurhan.

***

- Luukas 19: 12-27. Se Raamatunkohta, jossa Jeesus kertoo leiviskä-vertausta. Jossa jalosukuinen mies lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen itsellensä kuninkuuden. Mutta hänen kansalaisensa vihasivat häntä ja lähettivät lähettiläät hänen jälkeensä sanomaan: ”Emme tahdo tätä kuninkaaksemme”. Palattuaan kuningas käski: ”viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa, tuokaa tänne ja teloittakaa minun edessäni”.

Tämä Jeesuksen kertoma vertaus oli ihan todellisuuteen perustuva tarina, jonka kuulijat kyllä ymmärsivät. Juuri näin siellä toimittiin. Rooman miehitysvallan alaisuudessa Juudan kuninkaiden oli käytävä Rooman keisarin luona saamassa kuninkaaksi nimityksensä.
Joskus kävi, (kuten Arkhelaokselle), että keisarin luokse lähti toinenkin lähettiläsjoukko anomaan ettei keisari tätä tyyppiä kuninkaaksi nimittäisi vaan jonkun muun. Se oli melkoista uhkapeliä: ei hyvä heilahtanut niille, jotka jäivät hävinneeseen puolueeseen. Kuninkuuden saanut tietenkin ensi töikseen teloitti vastustajansa.

***

- Luuk. 16:1-8 on Jeesuksen kertoma vertaus ovelasta huoneenhaltijasta. Tämänkin tarinan tapaisia tapahtui Josefuksen mukaan tosielämässä: ”...sitten he toivat palavia aineita julkiseen arkistoon haluten tuhota rahanlainaajien velkakirjat estääkseen niin velkojen takaisin perinnän. Heidän pyrkimyksenään oli voittaa velallisten joukko puolelleen ja saada köyhät rangaistusseuraamuksia pelkäämättä nousemaan rikkaita vastaan.”

***

- Luuk. 13:1. Jeesukselle kerrotaan niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen saa Josefukselta selvennystä.
Että semmoista tapahtui monestikin. Isojen juhlien aikana temppeliin kokoontui valtavia ihmismääriä ja useammankin kerran kapinannostattajat käyttivät väenpaljoutta roomanvallan vastaisen kansannousun yrittämiseen tai roomalaisten epäkunnioittava käytös toimi sytykkeenä mellakkaan. Lopputuloksena oli temppelialueen muuttuminen sotatantereeksi ja läjittäin ruumiita.

Siitä voikin huomata, että kun Jeesus ruoskalla ajoi ulos niitä, jotka myivät ja ostivat pyhäkössä, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet, eikä sallinut kenenkään kantaa mitään astiaa pyhäkön kautta – eli käytännössä otti temppelin haltuunsa - onnistui hän tekemään sen ilman verenvuodatusta. Alkoi siinä opettaa ja illalla lähti pois. Niin räjähdysherkässä asemassa se oli melkoinen temppu.

Ne tilanteet kun saattoivat lähteä hyvinkin pienestä ja riistäytyä hallitsemattomasti lapasesta:
Eräänkin kerran yksi muurilla vartioinut roomalainen sotilas keksi paljastaa takapuolensa, pyllistää ja pieraista kohti pyhää aluetta. Juutalaiset suuttuivat ja alkoivat viskoa kiviä sotilaiden päälle, johon sotilaat vastasivat aseilla ja pian oli iso määrä ruumiita temppelissä.

***

- Ap. t. 21:38. Se Apostolien tekojen kohta, jossa Paavali joutuu Jerusalemissa mellakan keskellä pidätetyksi ja roomalainen luulee häntä siksi egyptiläiseksi, joka hiljakkoin villitsi ne neljätuhatta murhamiestä ja vei heidät erämaahan.

Egyptiläisestä ei sen enempää Raamatussa mainita, mutta Josefuspa antaa tarkemman selostuksen egyptiläisen tapauksesta. Eroavaisuutena tosin on, että Josefuksen mukaan tällä profeetaksi julistautuneella oli peräti 30 000 kannattajaa. Josefus joko liioittelee tai roomalainen vähättelee lukumäärää tai sitten laskutapa on kummallakin erilainen. Ehkä egyptiläinen aloitti neljällätuhannella mutta suosion nosteessa lisää liittyi häneen????

Jokatapauksessa erämaahan menivät siksi että sieltä oli tarkoitus kiertotietä ja aseistettuna tulla Öljymäelle ja sieltä Jerusalemiin, kukistaa roomalainen varusväki ja egyptiläisen ryhtyä hallitsemaan kansaa yksinvaltiaana. Hanke ei onnistunut, roomalaiset tulivat raskasaseistettuina vastaan, ruumiita tuli paljon, mutta pääjehu itse pääsi livahtamaan karkuun. Ja sitten Paavalin luultiin olevan tämä karannut kapinannostattaja.

***

- Luuk. 21:20-21. Jeesus varoittaa, että: ”...kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö”.

Eikä turhaan varoittanut, sillä oleminen piiritetyssä Jerusalemissa oli kauheaa. Josefus kuvaa näin:
”Katot olivat täynnä menehtymäisillään olevia naisia ja pikkulapsia, kujat täynnä kuolleita vanhuksia. Lapset ja nuorukaiset harhailivat taudin pöhöttäminä kuin aaveet pitkin toreja ja kaatuivat siihen paikkaan, missä kuolema heidät kohtasi. Sairauden heikentämänä kukaan ei jaksanut haudata omaisiaan … Monet kuolivat niiden päälle, joita olivat hautaamassa. Monet taas menivät hautoihinsa jo ennen kuin heidän lähtöhetkensä oli vielä koittanut. Eikä … kuulunut itkua eikä valitusta, sillä nälkä ehkäisi tunteiden ilmaisut. Kuivin silmin ja suut tuskan vääristäminä hitaasti kuolevat tuijottivat niitä, jotka olivat päässeet lepoon ennen heitä. Syvä hiljaisuus ympäröi kaupunkia, ja kuoleman yö vallitsi sitä.”

***

 - Mark. 13:2. Jeesuksen ennustus ettei Jerusalemin temppelistä ole jäävä kiveä kiven päälle maahan jaottamatta toteutuu.
Josefus kuvaa tuhoa: ”Polttouhrialttarin ympärille kertyi suuri määrä ruumiita.Veri virtasi vuolaana temppelin portaita alas, ja ylempänä surmattujen ruumiit valuivat alaspäin.”
Sitten tuli tuhosi kaiken palavan ja lopuksi roomalaiset repivät rakennusten rauniot maan tasalle.
Josefuksen mukaan temppelin totaalinen tuho oli oikeastaan työtapaturma taistelun tuoksinassa: keisari Titus olisi tahtonut säilyttää komean monumentin valloituksensa muistomerkkinä, mutta sodan melskeessä tapahtumat riistäytyivät kaaosmaiseksi ja tapahtui mitä tapahtui.

Merkittävää on vielä huomio, että tämä toisen temppelin palo tapahtui juuri samassa kuussa ja samana päivänäkin, Av-kuun kymmenes, jolloin babylonialaiset laittoivat ensimmäisen temppelin palamaan.


-Ulla Rautiainen-