Raamattua lukemaan

Alussa sanottakoot, että Raamattu on intohimoni. Ei se suurin, innostunein rakkauteni kohde on Jumala. Raamattu on ikkuna, jonka lävitse näen Jumalan: mikä, millainen Hän on ja mitä tahtoo.

Helpoin ja luotettavin tapa tutustua Häneen.

Raamattu on kirja, joka herättää intohimoja puolesta ja vastaan. Toisille näyttäytyy huikaisevan kauniina ja älykkäänä rakkauskirjeenä itseltään Yliylhäiseltä Jumalalta, toisille alkeellisten beduiinien nuotiosaduista koottuna mielipuolisena houreiden ja väkivallan vyörytyksenä josta ei mitään tolkkua ota.

Siinä kirja on samantapainen kuin Seitsemän veljestä tai Kalevala että kaikki sen olemassaolon tietävät tuntien yksittäisiä kohtauksia sisällöstä - oikein tai virheellisesti - mutta harvat sen ovat kokonansa lukeneet.

Erona on – kuten joidenkin foorumeiden nettikeskusteluissa näkee - että nekin, joilla ilmiselvästi ei huhupuheita enempää Kirjan sisällöllistä tuntemusta ole, ei mitään estoja ole suurella itsevarmuudella heittää mitä olkiukkomaisen randomimpia väitteitä kirjan oletetusta sisällöstä.

Selitys lienee, että näinkin kristinuskon kyllästämässä kulttuurissa jokainen on joutunut niin paljon tavalla tai toisella kosketuksiin kirjan esittämän aatemaailman kanssa, että se harhauttaa luomaan käsitystä asiantuntevuudesta ilman syvällisempää asiaan perehtymistä.

Samasta syystä lähtenevät voimakkaat sekä negaatiot että positiot. Jokaisella on omakohtaista kokemusta Raamattuun uskovaisista ihmisistä ja kokemuksen laatu helposti määrittelee suhtautumisen sen perustana olevaan kirjaan.

Eksoottisempiin maailmankatsomuksiin, joiden vaatimukset tai annit eivät ole suoraan omaan elämään vaikuttaneet ja joiden edustajista ei henk.koht. kokemusta ole, on helpompi suhtautua vähemmällä tunnevaltaisuudella.

Koska olen lukenut Raamatun parisenkymmentä kertaa erilaisina käännöksinä läpi ja tutustunut alkukielisiinkin teksteihin katson, että olisi jonkintasoista edellytystä tästä opuksesta jotain sanoa.

Kielestä ja kerrontatekniikasta:

Raamattu on alkuaan kirjoitettu heprean, aramean ja kreikan kielellä. Vanha Testamentti enimmäkseen hepreaksi, mutta osin myös arameaksi. Uuden Testamentin puoleen on eriäviä mielipiteitä onko ensimmäinen versio ollut arameaa vai kreikkaa. Länsimaissa yleensä kannatus on kreikan puolella, Lähi-idän alueilla taas äänestetään arameaa.

Arameaa puoltaisi, että se oli Jeesuksen ja apostolien äidinkieli. Meidänkin suomalainen Raamatun kaikki kääntämättä jätetyt Jeesuksen repliikit ovat arameankielisiä. Lisäksi muista sen alueen ja aikakauden kirjallisuudessa on näyttöä, että oli tapana kirjottaa samat kirjat ensin arameaksi ja sitten toisen kerran kreikaksi.

Koska nämä kielet, varsinkin heprea ja aramea eroavat niin paljon rakenteeltaan eurooppalaisista kielistä, täysin sanatarkkaa käännöstä on mahdotonta tehdä. Käännös on aina ”suudelma hunnun läpi” menettänyt osan alkuperästään.

Alkuperäinen teksti sisältää niin akrobaattista verbaalitaidetta, että sen tuomista suomalaiseen tekstiin ei ole edes yritetty. Sanataiteelliselta kannalta suomalainen Raamattu on pelkkä luuranko heprean ja aramean lyyriseen iloitteluun verrattuna. Esim. joittenkin Psalmien akrostikonisesta eli alfabeettisesta mitasta, jossa ensimmäinen virke alkaa aakkosten ensimmäisellä kirjaimella ja seuraavat virkkeet johdonmukaisesti aakkosten seuraavalla kirjaimella, käyden läpi kaikki aakkoset ei näy jälkeäkään.

Yleisesti käytettyä on myös ns. inclusio, samansisältöiset jakeet tai tekstipätkät esiintyvät teoksen alussa ja lopussa. Kerronnallisina tekniikoina on myös metaforaa, ironiaa, metonymiaa, vertausta, synekdokeeta, onomatopoeesia ja assonanssia ja ns. qinah eli 3+2 mittaa.

Ylipäänsä teksti pelaa raisua kielipeliä, jossa jokaiseen sanaan on ladattu liuta merkityksiä, leikitään heprean- ja aramean sanajuurilla, kirjainen lukuarvoilla, äänteellisellä samankaltaisuudella ja jopa visuaalisilla muodoilla, viitataan ja linkitetään muihin Raamatun kohtiin tavalla, jossa pidetään itsestään selvänä lukijan tunnistavan asiayhteydet, syyt ja seuraukset.

Alkukieliset tekstit käyttävät myös huomattavasti rajumpia ja reteämpiä sanoja ja sanontoja kuin mitä suomalaiseen käännökseen on rohjettu ottaa.

Lukijan on myös huomioitava, että kerronta on tyypillistä vanhan maailman itämaista tyyliä. Kertomus tuntuu äkkiseltään ristiriitaiselta ja sekavalta, jos ei osaa tunnistaa kielikuvia, kiertoilmaisuja, vertauksia, sanontoja, hyberbolia, spiraalimaisesti kiertyvää kerrontamuotoa, yleensäkin sen aikakauden ja kielialueen toisaalta rempseän suorasukaisen rehevää ja toisaalta häveliään kiertelevää tapaa ilmaista asioita.

Jos ei alkukieliä osaa, niin mitä käännöstä kannattaisi lukea? Oma teknikkani on, että useampia kompensoidakseen toistensa virheitä. Esim. vaikka kokonaisuutena -94 käännös on epätarkempi kuin 33/38 on siinä yksittäisiä parannuksia, esim. Bileam ei enää lankea loveen niin kuin ei heprealaisessakaan tee ja Jesaja mainitsee Galilean niin kuin hepreaksikin.

Narratiivista:

Yleensä suuri yleisö tuntee Raamatun kertomukset enemmänkin siisteiksi editoituina lasten pyhäkoulu-versioina, joista varsinkin päähenkilöiden tekemiset on leikelty ja selitetty esimerkkikelpoisiksi malleiksi seurata.

Raamattu on kuitenkin aikuisten kirja ja pääasiallisesti kertomus syntiinlangenneen ihmiskunnan rappiotilasta. Henkilögalleria on kirjava kokoelma varsinaisia hirvityksiä, enemmän varoittaviksi kuin ihannoitaviksi tarkoitettuja. Kirkollisissa kertomuksissa pyhiksi silotellut jumalanmiehet pettävät, ryöstävät, raiskaavat, huoraavat ja murhaavat estoitta. Toista niin paljon väkivaltaa sisältävää kirjaa ei montaa olekaan.

Kertomuksen tarkoituksena on nostaa siitä yksi henkilö erottumaan kuin ruusu nokkosista tai timantti roskaläjästä ja joka on ainut jonka elämä kelpaa sellaisenaan esimerkiksi. Mutta koska ristinpuulle tämä päätyi, lienee siinä juonenkäänteessä jonkinlaista ironiaa ihmiskunnan kyvystä arvioida hyvyyttä ja pahuutta.

Sekavaa käsitystä tästä kirjasta on myös lietsonut se, että suuri yleisö useasti sekoittaa varsinaisen Raamatun ja ulkoraamatulliset legendat toisiinsa. Kristinoppiin on aikojen kuluessa vakiintunut käsityksiä, joilla ei mitään tekemistä Raamatun kanssa ole, mutta silti niistä syytetään Raamattua.

Esim. Raamattu ei sano Paratiisin kielletyn hedelmän olleen omena, eikä Jeesuksen syntyneen joulukuussa eikä talliin, ei kerro itämaan tietäjiä olleen kolmea kappaletta eikä Maria Magdalenan olleen seksityöläinen.

Ja kerrotaanpa tässä vielä nekin joillekin yllätyksenä tulevat kohupaljastukset, että Nooan arkkiin meni eläimiä enemmänkin kuin vain yksi pari kutakin lajia ja että Aatamilla ja Eevalla oli muitakin lapsia kuin Kain ja Aabel.

Jos tämä analyysi nyt sai aikaan reaktion että onpas ylivoimaisen vaikea kirja, niin ei hätää. Raamattu on siitäkin nerokas, että perussanoman ymmärtää vähemmälläkin perehtymisellä. Mutta jos kiinnostusta ja kapasiteettia riittää, niin aarrearkkuna niin loputon runsaudensarvi, että asiasta innostuneelle ei koskaan pohja tule vastaan.

Tämän hypetyksen tarkoitus on innostaa raamatunlukuun ja antaa näyttöä Raamatun jumalallisesta alkuperästä. Niin älykäs kirja, ettei pelkällä ihmisälyllä ole tehty.

Amen.

-Ulla Rautiainen

Inkarnaation ihme

Taivaasta tullut ihminen,
toinen siemen toisesta paikasta
meidän keskellämme.
Liian vieras, jotta olisimme häntä ymmärtäneet.
Liian tuttu, jotta olisimme häntä kunnioittaneet.

                      

Hengellisissä piireissä aika ajoin kiistaksi asti äityy kysymys siitä, kuinka paljon Jeesuksessa maanpäällisen elämänsä aikana oli jumaluutta ja kuinka paljon ihmisyyttä. Oliko hän ihmisruumiin sisällä oleva Jumala kaikkine jumalallisine ominaisuuksineen vai Jumala, joka oli vähentynyt ihmiseksi vähän niin kuin se pieni kilpikonna Terry Pratchettin kirjassa Pienet Jumalat?

Tekikö hän ihmetekonsa omalla tahdollaan ja voimallaan vai oliko hän vain tavallista toimivampi kanava Pyhän Hengen käyttää?

Useimmiten riitelyn vaikuttimena ei ole niinkään kiinnostus tutustua lihaksi tulleen Jumalan päänsisäiseen elämään, vaan siihen, voisiko meilläkin Jumalan Hengen sopivasti koskettamina olla mahdollista tehdä samankaltaisia ihmetekoja, joita Jeesuskin teki – tai vielä mieluummin jonkun omaa reviiriä uhkaavan sananjulistajan osoittaminen harhaoppiseksi.

Raamattu antaa vain viittauksenomaisia vastauksia Jumalan Pojan sielunliikkeisiin. Pääasiassa Herramme persoonan profilointi kulminoituu Fil 2:6-7 jakeeseen ”Joka, vaikka Hänellä oli Jumalan muoto, ei katsonut saaliikseensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, hamaan ristinkuolemaan saakka” ja siihen, mitä tästä jakeesta tulisi ymmärtää.

Kysymys on kyllä kiehtova. Minkälainen kokemus ikiaikaisella, kaikkiviisaalla, kaikkivoimaisella ajan ulkopuolelta tulleella hengellä oli lihasta ja luusta rakennetun sielunlinnan rajoittuneisuudessa? Missä vaiheessa vartuttuaan hän alkoi ymmärtää todellista alkuperäänsä? Hänhän ei astunut alas taivaasta aikuisena miehenä vaan aloitti ihmiselämän hedelmöittyneenä munasoluna niin kuin muutkin ihmiset ilman aikuisen järkeä ja älyä.

Luuk.2:49 antaa ymmärtää hänen kaksitoistavuotiaana jo tienneen, kuka hänen todellinen isänsä oli. Lopullinen vakuutus tuli kolmikymmenvuotiaana kasteelta noustuaan: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt”, Matt. 3:17.

Kuinka paljon hänellä oli muistoja aikaisemmasta taivaallisesta elämästään vai oliko tiedosto pyyhitty tyhjäksi? Kuinka selvästi hän näki henkien maailmaan? Olivatko ihmeteot hänelle normaalia toimintaa vai yllättyikö hän itsekin? Kuinka varmasti hän tiesi kuolemaan mennessään heräävänsä vielä henkiin vai oliko hänen vain uskottava niin kuin meidän kaikkien muidenkin ilman sen suurempaa varmuutta?

Asian spekulointi on kiinnostavaa, mutta riitely järjetöntä.

Onko ihmismielen edes mahdollista käsittää jotain niin merkillistä kuin tämän ylhäiskorkean laskeutumista tomun tasalle ja valoruumiisen henkensä sekoittamista kuolevaan lihaan? Onko mikään määrä teologiaa riittävää selittää hänet, joka ajan alkaessa oli Luomisen Ääni, joka laski maan peruspilarit, levitti taivaanavaruuden ja laittoi tähdet syttymään ja sammumaan, ja jonka ikuisuuden nähnyt katseensa katsoi nyt maailmaa ihmisruumiin silmien kautta?

Onko kaikkea pakko edes tietää? Emmekö ennemminkin voisi hiljentyä mysteerin edessä ja tunnustaa kykenemättömyyttämme käsittää kaikkein korkeampia salaisuuksia? Sanoa vain: Hän on se mikä on. Tarpeeksi ihminen, tarpeeksi Jumala, jotta voimme häntä riittävästi ymmärtää ja kunnioittaa.

-Ulla Rautiainen

Kauniiksi kalkittuja hautoja

Ketään loukkaamattoman lempeä mies miltei autistisen poissaoleva ilme kasvoillaan pudottelee suustansa viisauksia, taivaallisen rauhan aura ympärillään säteillen. Kaunis mielikuva Vapahtajasta, tuttu monista kuvauksista. Kuinka todellinen?

Jeesuksen toiminta ajoittui poliittisesti hankalaan aikaan. Rooma oli miehittänyt Juudean ja piti sitä tiukassa kontrollissaan. Pappisylimystö oli läpeensä korruptoitunutta, virkoja ostettiin ja saatiin sen perusteella, miten hyvin he hyödyttivät Rooman vallan ylläpitämistä. Jonkin takapajulan pikkusynagogan apurabbiksi saattoi päästä vallanhaltijoita pokkuroimattakin, mutta jos mielessä siinsi komeasti yletä pääkaupungin temppelivirkaan, täytyi osata osoittaa soveliasta yhteistyökykyisyyttä valloittajia kohtaan.

Uskonnollinen johtajisto oli siksi enemmänkin poliittisesti sopivaa kuin hengellisesti pätevää. Jumalan lain ja pyhien kirjoitusten tunteminen näyttää olleen hakusessa. Esim. Joh,7:52 fariseukset väittävät, ettei Galileasta voi nousta profeettaa, vaikka 2 Kun.14:25 sanoo kuuluisan profeetta Joonaan olleen kotoisin Gat-Heferin kylästä läheltä Nasaretia. Ja Jeesusta tuomitessaan ylimmäinen pappi paheksuntaansa osoittaessaan tekee skandaalinomaisen virheen repäistessään vaatteensa (Mark.14:63) vaikka Mooseksen laki (3 Moos.21:10) sen ylipapilta nimenomaan kieltää.

Jeesus oli kyllä hellävaraisen lempeä ja loukkaamaton niitä elämän murjomia ihmispoloja kohtaan, joiden sielu oli vuotava haava ja kyyneleet päivittäistä leipää. Särkynytsieluisia hän ei kovistellut eikä alaspainetuille ärhennellyt.

Mutta sitäkin kovasanaisemmin hän hyökkäsi itselleen hyvät oltavat pedannutta ja vähäväkisiä riistävää uskonnollista valtaeliittiä vastaan. Hänen toimiaan tutkimaan lähetetyistä fariseukseuksista ja kirjanoppineista tuli hänen varsinaisia arkkivihollisiaan joiden kanssa olikin monta ja raivoisaa yhteenottoa.

Jeesusta näyttää suututtaneen hengellisen johtajiston tekopyhyys, rahanahneus ja kansan taakoittaminen valtavalla määrällä joutavia ihmistekoisia perinnäissääntöjä. Varsinkin perinnäissäännöistä tuli tiukkaa vääntöä. Kyse ei ollut mistään pikkuasiasta, vaikka voisikin kuvitella, että eikö olisi rauhan säilyttämisen vuoksi kannattanut joustaa vaikkapa pesemään kädet määräysten mukaan ja välttää riitaa.

Kyse ei kuitenkaan ollut mitättömästä asiasta. Sen jälkeen, kun Jumala oli Moosekselle antanut lain, olivat lainopettajat sukupolvi sukupolvelta tehneet siihen omakeksimiään lisäyksiä sellaiset määrät, että elämä kävi tolkuttoman hankalaksi. Tavallisen, työtätekevän kansan, joka ei uskonnon ammattilaisten tavoin voinut erottautua kokopäiväiseen hengellisyyden harjoittamiseen oli niitä kaikkia mahdotonta noudattaa. Loputon sääntöviidakko synnytti loputonta syyllisyydentunnetta ja takasi yhtä loputtoman uhrilahjavirran temppelille ja sitä kautta papiston ylellisen elämän ylläpitämiseen. Sieltä päästä ei ymmärrettävästi löytynyt intressejä ruveta purkamaan mahdottomaksi paisunutta lakikokoelmaa. Mitä enemmän lakeja, sitä tärkeämmäksi lainopettajat tulevat ja se on lainopettajien etu.

Pahempaa vielä oli, että perinnäissäännöistä oli käytännössä tullut tärkeämpiä kuin varsinaiset Jumalan lait. Järjettömät säädökset vääristivät mielikuvaa Jumalasta irvokkaaksi ja hämärsivät käsitystä oikeasta ja väärästä.

Jeesus mm. otti esille tavan, jolla isän ja äidin kunnioituksen käsky kumottiin. Aikana, jolloin mitään sosiaaliturvaa ei ollut, oli lasten velvollisuus huolehtia vanhenevien vanhempiensa elatuksesta. Nyt kuitenkin papisto manipuloi antamaan temppelilahjaksi sen, millä vanhuksista olisi pitänyt huolehtia näiden jäädessä surkeasti heitteille (Matt.15:4-6).

Jeesus ei Jumalan nimissä tehtävää vääryyttä sanattomana katsellut. Lempeäoloinen Jeesus on vain puoli totuutta. Raamatun tekstin mukainen Jeesus on myös tulisieluisen tempperamenttinen, välillä rajustikin kiivastuva, arvaamattomia tempauksia repäisevä kävelevä aikapommi, joka räjähtelee ylemmyydessään pöyhistelevien, tilannetajutonta säännöistä kiinnipitämistä ja mekaanista uskonnonharjoitusta harjoittavien fariseusten ja kirjanoppineiden silmille.

Heikompiosaisia puolustaessaan hän ei pelännyt rettelöitsijäksi leimautumista, jonka vallallaolevaa järjestelmää vastaan käyvä väkisinkin saa. Jeesuksen hyvyys ei ollut passiivista ristiriitojen välttelyä, silmien ummistamista eikä omaan rauhaan vetäytymistä toisin kuin fariseuksilla ja krjanoppineilla, jotka ylläpitivät hyvyytensä illuusiota hyväksikäyttämällä vääristynyttä jumalanpalvelusjärjestelmää. Ottivat siitä hyödyn itselleen ja ummistivat silmänsä niiden hädältä, joita järjestelmä sorti ja jossa kaikki pahanteko tapahtui järjestelmän mahdollistamana ja puitteissa niin ettei se päällepäin näyttänyt riistämiseltä ja rosvoamiselta vaan jopa hurskaudelta.

Mutta Jeesus näki kunnialliselta näyttävän julkisivun taakse eikä ollut hiljaa näkemästään. Hän ei ollut kompromisseja tekevä myötäilijä, vaan tarvittaessa rajuotteinen toiminnan mies, jolle totuus ja oikeudenmukaisuus olivat tinkimätön ja absoluuttinen lähtökohta ja joka ei kumartanut muuta valtaa kuin Isäänsä Jumalaa – eikä käskenyt seuraajiaankaan muuta tekemään.

Vaikka hän ruoskaa paukutellen ja kalusteita viskoen tyhjensi temppelinpihaa ja aiheutti sellaisen sekasorron, että sai kaapattua papeilta ja vartiostolta temppelialueen haltuunsa siksi päiväksi (Mark.11:15-18), ei hän kuitenkaan ominut sitä sen pidempään. Päivän päätyttyä hän poistui koko kaupungista, ehkä näin näyttäen, että vaikka pystyikin haltuunottamaan juutalaisten pyhimmän paikan, ei hän ollut tullut valtaistuinpeliä pelaamaan tämän maailman, edes uskonnollisten valtiaitten kanssa. Jotka halusivat häntä seurata, tekivät sen omasta halustaan hänen persoonansa takia, ei siksi, että hän olisi jotain asemaa tai valtaa käyttäen käskenyt siihen.

Siksi hän oli suuri uhka uskonnolliselle johtajistolle. Se, jolle omistaudutaan rakkaudesta, saa kuitenkin seuraajiinsa pitävämmän otteen kuin se, joka väkivallalla – henkisellä, hengellisellä tai fyysisellä pakottaa tottelemaan.

-Ulla Rautiainen

Kenen te sanotte minun olevan?

”Te kyykäärmeitten sikiöt! Te olette isästä perkeleestä ja isänne himoja tahdotte noudattaa! ...täynnä murhaa, valhetta! ...ulkokultaisuutta ja laittomuutta! ...täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä! ...käännytettävästänne teette helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman kuin itse olette!”

Arvovaltaiset miehet ovat tyrmistyneitä. Kuka on tämä, joka uskaltaa pauhata noin ilkeästi korkeasti kunnioitetuille fariseuksille ja kirjanoppineille? Eikö hengellisenä opettajana esiintyvän pitäisi olla siivompi suustaan? Ja ymmärtää, että aloittavan maallikkosaarnaajan kannattaisi olla kohteliaampi niitä kohtaan, joiden suosiosta hänen urakehityksensä on riippuvainen. Tämä tyyppihän on järjiltään, ehdoin tahdoin tekee vihollisikseen ne, joita juuri pitäisi miellyttää.

Vähän ennen tämän ilmaantumista oli ollut se Kastajaksi kutsuttu samankaltainen hurmahenki, jota sitäkin jo siksi paljon odotetuksi messiaaksi arvelivat. Melkoinen pelätti, liekkö eläessään ollut tukkaansa ja partaansa lyhentänyt, tämä sentään on säällisen siistimpi ulkoasultaan.

Itse Herodeskin suhtautui myötämielisesti siihen Kastajaan aina siihen asti, kunnes tämä kävi aukomaan päätään Herodeksen mielihalusta veljensä vaimoon – joka muuten on vielä Herodeksen toisen velipuolen tytär. Mutta silti se on sillä lailla asia, että kuninkaiden mielihaluista ei edes profeetan ole hyvä käydä mitään sanomaan, mutta sepä tyhmyyttänsä kävi sanomaan ja sai sellaisen parranajon, että on nyt päätäänsä lyhempi.

Eivätkä fariseukset yhtään ole pahoillaan että niin Kastajalle kävi. Sanoi fariseuksillekin kaikenlaista, niin että hyvä vain että siitä riesasta niin kätevästi päästiin.

Mutta sitten tuli tämä yrittäjä tilalle eikä näytä tälläkään olevan minkäänlaista politiikan tajua. Onhan se jo sanontakin, ettei Nasaretista voi mitään hyvää tulla. Oli kuulemma oman kotikylänsä synagogassaankin esiintynyt niin röyhkeästi, että koko seurakunta siitä kimmastuneena oli yrittänyt heittää hänet jyrkänteeltä alas.

Että sellainen tapaus tällä kertaa.

Olisivatkin onnistuneet keikauttamaan sieltä jyrkänteeltänsä, vaan eivät maalaistollukat osaa edes spontaania lynkkausta loppuun asti toimittaa. Ja sitten tämä palavasilmäinen ja kiihkeäkasvoinen mies onnistui tekemään muutaman ihmeteon ja yhtäkkiä onkin valtavassa kansansuosiossa. Tuhatmäärin ihmisiä takertuu ympärilleen ja väkijoukko seuraa kuin laahus hänen kierrellessä pitkin Galileaa saarnaamassa. Kansanliike on jo niin huomattava, että se on Jerusalemissakin pantu merkille.

Ja sen takia kunnianarvoisat fariseukset ja kirjanoppineet ovat tulleet paikalle. Eivät oppimaan häneltä – mitä nyt huonomaineisesta peräkylästä äkisti esille putkahtanut maalaismoukka muka arvostetuille oppineille, jotka tuntevat kirjoitukset sekä etu- että takaperin ja miltei ulkoa voisi muka antaa – vaan tarkastamaan hänen toimiaan ja palauttamaan uskonnollisen auktoriteetin alaisuuteen.

Se on se, joka pahiten ärsyttää Jeesus Nasaretilaisessa. Tämä villitsijä ei ole hengellisten johtajien kontrollin alaisuudessa. Hän on villi ”omalta pohjaltaan noussut”, tekee mitä lystää, on täysin pidättelemätön ja seurakuntakurinpidon ulottumattomissa. Hänellä ei ole papiston, fariseusten, vanhinten eikä kirjanoppineiden suosituksia eikä hän niitä edes ole hakemassa.

On itsestään selvää, että mies, joka halveksii uskonnollisen järjestelmän hierarkiapyramidia, jossa ylempänä olevat määräävät säännöt ja alempana olevat tottelevat ja jonka portaita pääsee nousemaan vain ylempiä miellyttämällä, ei voi olla Jumalasta.

Jumala on sentään luonut järjestyksen ja kyllä sitä pitää noudattaa.

Harmi, ettei häntä voi osoittaa huijariksi. Tarkastamaan tulleet fariseukset ja kirjanoppineet ovat mielipahakseen joutuneet omin silmin näkemään kuinka sairaat paranevat, leipää ja kalaa ilmaantuu tyhjästä ja jopa joku kuollutkin herää eläväksi. Eikä ihmeitä voi väittää tekemättömiksi, on liian paljon silminnäkijöitä.

Mutta eivät ihmeet aina ole Jumalasta lähtöisin. Eikä tämä mies voi Jumalasta olla, seurustelee läheisesti kaikenmaailman syntisten; porttojen, publikaanien, varkaitten, pettäjien, rötöstelijöiden ja pakanoidenkin kanssa. Syntyperäkin on epämääräinen: huhut kielivät aviorikoksesta syntyneen.

Kunpa hänet saisi kiinni jostain oikeasta synnistä – silloin voisi todistaa jumalattomaksi – tuntuu hölmöltä syyttää vain käsien pesemättäjättämisestä. Sairaita tosin parantelee pyhäpäivänäkin ja sen sentään saattaa laskea työntekemiseksi, joka on oikea rikkomus. Mutta silloin sairaan omaiset suuttuvat ja kansa vahvistaa käsitystään fariseuksista kovasydämisinä hirviöinä.

Fariseusten ja kirjanoppineiden ryhmä vetää tupsullisia viitanliepeitään sivuun välttääkseen kosketusta tungeksiviin ihmisiin. Ties mitä syntiä tarttuu kansasta, joka ei lakia tunne ja on siksi kirottua.

He ovat nyt tätä sirkusta nähneet tarpeeksi ja tehneet päätöksensä. ”Hänessä on saastainen henki. Beelsebulin, riivaajien päämiehen voimalla hän tekee ihmeensä. Kyllä, tämä mies on paholainen”, he nyökyttelevät tietävästi toisilleen ja nousevat kantotuoleihinsa. Kopealla äänellä he komentavat kantajia viemään heidät kohti Jerusalemia. Heillä on valmis raportti annettavaksi ylipapille.

Mennessään he kuulevat vielä soinnukkaasti saarnaavan äänen takaansa: ”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. En minä ota kunniaa ihmisiltä; mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne...”

Ääni hiipuu vaimeammaksi heidän loitotessaan kauemmaksi. Kohta he eivät kuule sitä enää lainkaan.

-Ulla Rautiainen

Messiasruuhkaa

Messias tarkoittaa voideltua, hepreaksi משיח , mashiach. Sana viittaa muinaisten Israelin kuninkaiden ja pappien muinaisiin virkaanastumisriitteihin, joissa kaadettiin öljyä päähän.

Aikaisemmassa kirjoituksessani haastoin valitsemaan mikä tämä nasaretilainen mies oli. Oliko hän niin kuin se eilisen taivaan tähti Yö-bändin Likaiset Legendat-biisissä: todellisuuspakoinen mielipuoli, joka tahtoi joukkoon jumalien, tahtoi nimensä tähtiin, halusi olla kuolematon? Joku, joka yritti olla jotain, mitä ei kuitenkaan ollut ja jonka vain sattuma heitti historiaan tunnetuksi hahmoksi. Oliko hän vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan, vai loiko hän itse ajan ja tilan, jossa toimia?

Oikeassa ajassa hän ainakin oli.

Vanhasta Testamentista (Dan. 9:24-27) löytyy enkeli Gabrielin Danielille antama ennustus vuosiviikoista ja voidellusta. Laskemalla vuosiviikot (vuosiviikko tarkoittaa seitsemää vuotta) tiedettiin läpi Vanhan Testamentin ennustetun sankarikuninkaan, messiaan saapumisen olevan ajankohtaista.

Odotusta oli siis runsaasti ilmassa. Roomalaisten miehitys raivostutti juutalaisia ja valloittajat pois ajava sankarikuningas olisi ollut enemmän kuin tervetullut. Jeesus Nasaretilainen ei vain ollut ainoa messiaskanditaatti. Levottomaksi kiihottuneessa ilmapiirissä messiaita sikisi kuin rouskuja rankkasateessa. Muutamien nimet ovat säilyneet meidän päiviimme asti.

Raamatussakin mainitaan näistä kolme. Apt: 5.36-37 Teudas ja Juudas Galilealainen ja Apt.21:38 egyptiläinen, joka vei neljätuhatta murhamiestä erämaahan.

Näiden lisäksi oli Juudas Galilealaisen sukulaispoika Menahem. Oli Atronges-niminen köyhä lammaspaimen, joka kruunasi itsensä juutalaisten kuninkaaksi. Oli Samarialaiseksi kutsuttu ja rosvopäällikkö Hiskia. Oli Simon Perealainen ja Simon Bar Giora.

Menestynein näistä oli Simon Bar Kokhba (Tähden Poika), joka toisen juutalaissodan aikaan sai koottua 200 000 miehen armeijan ja onnistui pitämään Jerusalemia kolme vuotta hallusaan ennen kuin roomalaiset kukistivat kapinan. Varsin väkivaltainen mies omiakin kohtaan; hänen kerrotaan vaatineen nuoria alokkaita todistamaan rohkeutensa leikkaamalla pois yhden sormistaan. Kaikki pyrkivät messiaaksi ja kaikki teloitettiin, osa ristiinnaulitsemalla.

Jeesus ei sinällään siis ollut ainutlaatuinen tapaus Juudeassa ajanlaskun molemmin puolin. Jeesuksen ero näihin muihin oli, ettei hän tavoitellut maan päällistä valtakuntaa ja se, että hän myöskin oli näistä ainoa, joka todella muutti pysyvästi historian kulkua ja saa seuraajansa vielä tänäkin päivänä uskomaan ettei yksikään, joka häneen uskoo, huku milloinkaan.

-Ulla Rautiainen

Hänen äänensä

Aamuyön kylmässä ja pimeässä,
ei aurinko vielä ole noussut
lämmittämään niitä vuoren kupeita,
joille Hän nousee
piiloutuakseen hetkeksi ihmisiltä.
Näkemään rukouksessa Isänsä kasvot.


Erämaan kuiva tomu jalkoja hiertää,
päivän kuuma helle ja yön vilu.
Ja on kiusaaja rikkomassa rauhaa,
kun ruumiin väsymys painaa
henkeä heikoksi.
Eikä nälästä riutuva katse
löydä kivien seasta leipiä,
ja Hänelle, joka oli laskeutunut taivaasta alas,
on pudotus temppelin harjalta liian korkea.
Kuuluu vain kiusaajan ilkeää jankutusta,
jota se läiskii tarkkaan tähdättyinä iskuina
hirttäen, syövyttäen uskollisuutta luovuttamaan,
vaatien kumarrusta itselleen.

Kuinka helppoa
olisikaan heittäytyä sen eteen maahan
– vain kuin lepoon.
Antaa äänellänsä sille sen vaatima ylistys
– vain saadakseen sen hiljaiseksi.


Temppelin juhlakohinassa
tungoksen töniessä,
suitsukkeiden, palavan uhrilihan ja veren hajussa
seisoo Hän köyhän kansan seassa
kuunnellen kun ylpeät papit
virkansa velvoittamana laulavat
tottunein äänin
kansan katsoessa ällistyneenä
heidän pukujensa komeutta.
Ja Hän on yksi kansan seassa
ääni sekoittuneena muihin ääniin.

Taistelunsa päivänä
ei ole soturikuningasta voitonmarssillaan,
vaan halvin orjapalvelija
ryömimässä sotakentän saastassa.
Pesemässä likaan hylättyjä aseita taistelukuntoon.
Ei ole käskevää komentosanaa joukoilleen,
ei uhittelevaa sotahuutoa viholliselle.
Vaan lihansa jauhauduttua rautaruoskan alla
ja verensä valuessa puuta pitkin maan likaiseen tomuun
on särkyneessä suussa särkynyt ääni:
”Se on täytetty”.

Ja siitä puusta tuli maailman akseli.

-Ulla Rautiainen-

Jeesuksen kadonneet vuodet

Raamatussa kerrotaan Jeesuksen aloittaneen julkisen toimintansa noin kolmikymmenvuotiaana. Siitä eteenpäin selostetaan suhteellisen tarkasti, aikaisemmat vaiheet taas katoavat salaperäisyyden verhon taakse. Raamattu ei anna juurikaan vihjeitä, mitä ihmiseksi syntyneen Jumalan pojan varhaisempiin vuosiin kuului. On vain yksi yksittäinen välähdys kaksitoistavuotiaan temppelissäkäynnistä. Sen jälkeen ei taas mitään. Suorastaan ärsyttävän uteliaisuutta herättävää. Ei hyvään tarinaan saisi jättää näin huutavia juoniaukkoja.

Luonnonlaki on, että tyhjiöillä on taipumusta täyttyä. Niinpä puuttuviin vuosiin on aikojen kuluessa ilmaantunut mitä erilaisimpia tarinoita. Joissakin tarinoissa nuori Jeesus tekee huomiotaherättäviä ihmeitä jo pikkunappulasta lähtien, joissakin reissailee huolettomana nuorenamiehenä pitkin ja poikin maailmaa aina Intiaa ja Britteinsaaria myöten, joissakin kätkeytyy erämaan hurskaiden joukkoon viisautta oppimaan ja opettamaan.

Jotenkin näistä tarinoista tulee mielikuva, että ne kertovat enemmänkin niistä haaveista, millaiseksi Jumalan johdatuksessa olevan elämän toivottaisiin omallakin kohdalla kehkeytyvän. Silmiinpistävän yhteistä näille tarinoille on, että Jeesus on niissä välttänyt taviselämän raskaat ja tylsät arkielämän ongelmat ja velvollisuudet. Vapaana maailmaa kiertelevää tai erämaafilosofien joukossa syntyjä syviä pohdiskelevaa poikamiestä ei perhehuolet rasita ja pieni ihmeidentekijä häpäisee vastustajat ja saa haluamansa sormia napsauttamalla. Eikö jokainen ainakin salaa toivo elämäänsä ainakin jotain tämänkaltaisia elementtejä?

Mutta mitä ovat faktat?

Argeologit arvioivat Nasaretin olleen rutiköyhä mitätön kyläpahanen, jonne ei johtanut kunnollista tietäkään. Yhden huoneen savitaloihin ahtautuneet asukkaat sinnittelivät haalien elatustaan mistä kykenivät tehden tilapäistöitä lähialueilla ja eläen omavaraistaloudessa. Jokaisella oli pieni peltotilkku ja muutamia eläimiä. Nasaretin vähäpätöisyydestä kertoo, ettei siitä ole mitään Uuden Testamentin ulkopuolista mainintaa ennen kuin Jeesuksen oleskelu teki paikasta kuuluisan.

Huono maine Nasaretilla aikalaisten mielissä näyttää olleen. Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää, letkauttaa Natanael ilmeisesti yleisesti käytetyn lentävän lauseen kun Jeesus esitellään hänelle (Joh. 1:46). Sivistyken ulottumattomissa kyyristelevien takapajuloiden kurjalaisilla on kaikkialla maailmassa taipumusta käyttää selviämiseensä senkaltaisia luovia ratkaisuja, jotka eivät kunniallista mainetta kasvata.

Perhe, jossa Jeesus kasvoi, ei ollut mikään pieni. Neljä veljeä mainitaan nimeltä ja sisaret monikossa, joten heitäkin oli vähintään kaksi (Mark.6:3). Jeesuksella oli siis ainakin kuusi sisarusta, todennäköisesti enemmänkin. Protestanttisen raamatuntulkinnan mukaan Jeesus oli heistä vanhin. Katolisen tulkinnan mukaan Marian ikuisen neitsyyden selitykseksi mainittujen veljien ja sisarten sanotaan olleen peräisin Joosefin aikaisemmasta avioliitosta, ja näin ollen nuorimmalle veljelle mahdollistetaan vastuista vapaat nuoruusvuodet.

Kuvitellaanpa tässä kuitenkin protestanttisen tulkinnan mukaisia olosuhteita.

Joosefista, Jeesuksen kasvatusisästä on viimeinen maininta kun Jeesus on kaksitoistavuotias (Luuk. 2: 42-51), sen jälkeen hän katoaa kerronnasta. Ristillä ollessaan Jeesus luovuttaa äitinsä opetuslapsensa huolehdittavaksi (Joh.19: 26-27), joka viimeistään kielii, ettei Marian aviomies enää ole mukana kuvioissa. Joosef siis on kuollut jossain Jeesuksen kahdentoista ja kolmenkymmenen ikävuoden välillä.

Se on ollut katastrofi Marialle; jäädä leskeksi ison lapsilauman kanssa. Kuka nyt hankkisi elantoa, suojelisi perhettä, tekisi kaikki miesten työt? Kysymys ei ollut pelkästään elannon tienaamisesta, vaikka sekin oli jo järisyttävän iso asia aikana, jossa vaimo oli sidottu kotiin lasten luo ilman suurempia mahdollisuuksia tienata koko perheelle riittävää tilipussia. Kyse oli myös siitä, että syvästi patriarkaalisessa maailmassa, jossa miesten ja naisten roolit on jyrkästi eroteltu toisistaan, on monia käytännön asioita, joita nainen ei yksinkertaisesti voi hoitaa.

Tähän asiantilaan saattaa viitata Jeesuksen kertoma vertaus väärämielisestä tuomarista (Luuk. 18: 2-8); ehkä tuomarin nihkeys ottaa leskivaimon asiaa hoitaakseen johtui siitä, että nainen yritti suoraan asioida tuomarin kanssa sen sijaan, että olisi lähettänyt jonkun miespuolisen edustamaan itseään ja puhumaan puolestaan niinkuin tapa olisi ollut. Sattuuhan nykyäänkin maissa, joissa naisten asema on heikko että naisen yrittäessä tehdä poliisiasemalla rikosilmoitusta päätyykin pilkanteon kohteeksi eikä hänen ilmoitustaan kukaan ota vastaan. Tällaisissa kulttuureissa asioiden toimittaminen ilman miestä käy hyvin hankalaksi.

Ei ihme, että Jeesus monessa opetuksessaan puhui leskien ja orpojen ahdingosta: hän oli itse elänyt perheessä joka koostui leskestä ja orvoista ja tiesi omakohtaisesti ahdingon, johon perheenisän kuolema varsinkin jo ennestään köyhän perheen syöksee.

Isän kuoleman jälkeen vanhimman pojan odotettiin astuvan isän saappaisiin ja ottavan sen vastuun, mikä perheen päälle kuului. Jos tähän asti Joosefin kanssa työskentely oli enemmänkin ollut tämän ammatin opettelemista, nyt sitä oli tehtävä tosissaan. Jos sisarusten kanssa oleminen oli ollut enemmänkin leikkimistä näiden kanssa, nyt oli oltava heille isän korvikkeena. Oli poika kahdentoista tai kolmenkymmenen, oli hänen otettava aikuisen miehen vastuu ja työt hoidettavakseen.

Raamattu ei kerro, mitä tapahtui. Jää kuvitelmien varaan, mitä Jeesus nämä vuodet teki. Minä kuvittelen sen näin.

Kuvittelen, ettei Jeesus edes yrittänyt väistää vastuutaan. Minun kuvitelmissa Jeesus eli oikein ja hyvin niin kuin sen ajan yhteiskunnassa vastuunsa tuntevan ihmisen tuli elää. Ei hän paennut maailmanmatkaajaksi jättäen perheensä oman onnensa nojaan eikä sulkeutunut minkään uskonnollisen kuplan sisään ”elämään taivaallisissa” tavalla, johon eivät arkielämän vastuut ja velvollisuudet mahtuneet.

Osaan sensijaan kuvitella, kuinka Nasaretin nuorimies hiki päässä ja jalat savessa kuokki peltoa, hakkasi halkoja, lypsi vuohia, juoksenteli pitkin vuorenrinteitä etsimässä karanneita lampaita ja lapioi tyhjäksi pihan perällä olevan huussinkuopan silloin kun ei ollut rakentajan töitä tekemässä. Organisoi perheen toimintaa, opetti ja kasvatti sisaruksiaan, pyyhki räkäneniä, suojeli siskojaan naapurin poikien kiusanteolta, meni väliin veljien tappeluihin ja sai välillä itsekin turpiin näiden kyllästyttyä isoveljen kurinpitoon.

Ja varmasti auttoi äitiään tekemällä sellaistakin, mitä ei miesten töiksi laskettukaan. Senverran reippaasti hän jäykkiä sukupuolirooleja myöhemminkin rikkoi, että voi kuvitella hänen nähneen naisen ylenmäärin taakoitetun osan ja jo kotonaan yrittäneen äitinsä kohdalla helpottaa sitä.

Tekemistä siis riitti, vaikka ahersi aamuvarhaisesta iltamyöhään perhettään palvellen. Ei ihmekään, että julkisen toimintansa aikanakin hänellä vielä oli tapana herätä ennen auringonnousua rukoilemaan. Ehkä hänellä ei näinä vuosina ollut mahdollisuutta ottaa omaa aikaa muulloin kuin aamuyön tunteina kaikkien muiden vielä nukkuessa.

Joskus on ihmetelty, miksi Jeesus odotti niinkin myöhään julkisen toimintansa aloittamista. Ehkä juuri siksi, että hänen oli odotettava, kunnes sai hommattua sellaiset työpaikat veljilleen että pärjäävät omillaan ja neuvoteltua turvalliset avioliitot sisarilleen – ja tuskin heitä ennenaikojaan lapsimorsiamiksi työnsi omaa vapautumistaan jouduttaakseen, vaikka se siinä kulttuurissa olisikin ollut mahdollista. Perheen päähuoltajana hän ei voinut lähteä kotoaan, ennen kuin nuorimmankin sisaruksen asiat olivat kunnossa.

Ja tämä tilanne myös selittää, miksei Raamatussa kukaan ihmettele että Jeesus on poikamies vielä kolmekymppisenä. Sidottuna ison perheen huoltajaksi ei hän ilmankaan tietoisuutta jumalallisesta kohtalostaan olisi voinut avioitua ja omaa perhettä perustaa ennen kuin pääsi sisaruksiensa huoltovastuusta. Kuinka köyhällä miehellä olisi ollut varaa kahden perheen elättämiseen?

Näyttää siltä, että Jeesus huolehti perheestään liiankin hyvin. Raamatussa on kohtaus, jossa Jeesuksen äiti ja veljet tulevat noutamaan aikuista poikaa takaisin kotiin (Mark. 3: 21, 31-35). Tulee mieleen, oliko kotiinpalautuksen motiivina pelkästään huoli isoveljen mielenjärkkymisestä hänen yhtäkillisesti heittäydyttyä mitä omituisempaan toimintaan, vaan myös itsekäs toive että isoveli edelleenkin jatkaisi vanhenevasta äidistään huolehtimista kotona, eikä muiden sisarusten tarvitsisi vaivautua siinä asiassa. Että kun oli ennenkin tehnyt sitä, niin joutaisi jatkamaan samaan malliin. Naimaton veli olisi erittäin hyödyllinen koko suvun ilmainen palvelija.

Tämä näkökulma selittäisi Jeesuksen oudon vastauksen,että kaikki hänen seuraajansa ovat hänen äitejään, veljiään ja sisariaan. Hän siis sanoo, ettei häntä voi omia pelkän yhden suvun hyödynnettäväksi, vaan hän on laajentanut palvelustehtävänsä koko ihmiskuntaan ja aikoo nyt huolehtia kaikista seuraajistaan niin kuin aikoinaan huolehti äidistään ja sisaruksistaan.

Tähän viittaa myös se, mitä ristillä tapahtuu. Kuolemaa tekevä Jeesus luovuttaa äidistään huolehtimisvastuun opetuslapselleen sensijaan – niinkuin luonnollisempaa olisi – jollekin veljistään. Veljet eivät ilmeisesti ole hirveän halukkaita sitoutumaan vanhenevan äitinsä turvaksi.

Jeesus hoiti perhevastuunsa silloin kun sen aika oli, mutta nyt hänen tehtävänsä oli siirtyä eteenpäin.

Joka on vähässä uskollinen, pannaan paljon haltijaksi. Ensin oli perhe huollettavana ja opetettavana, sitten jo kohta parhaimmillaan monituhatpäinen ihmisjoukko ympärillään, joka sekin piti kyetä huoltamaan ja pitämään järjestyksessä ettei se villiintyisi ympäristöä häiriköiväksi ja ryöstäväksi bandiittilaumaksi. Kyllä kai hän maailman luojana ryhmänhallintaa osasi, mutta hänen periaatteenaan oli itsekin suostua kaikkeen siihen, mitä seuraajiltaan edellytti. Ei hän olisi opettanut lähimmäisistä huolehtimista, ellei olisi itse tehnyt sitä.

Jaakobin ja Juudaan kirjeistä välittyy mielikuva, kuin kuulisi suoraan Jeesuksen opetusta, niin samankaltaista se on Jeesuksen puheisiin evankeliumeissa. Nämä Jeesuksen kaksi veljeä eivät kuitenkaan olleet hänen opetuslastensa joukossa. Ilmiselvää kuitenkin on, että Jeesuksen sisarukset kuulivat kaikki samat opetukset paljon ennen hänen varsinaisia opetuslapsiaan omassa kodissaan isoveljen pitäessä heille opetus- ja hartaushetkiä. Kun he Jeesuksen kuolleista nousemisen jälkeen havahtuivat älyämään kuka oikeastaan oli tämä heidän kotoisa isoveljensä, jonka kanssa oli leikitty ja työtä tehty, itketty ja naurettu, joka oli opettanut heidät lukemaan ja kirjoittamaan, Tooraa tuntemaan ja rukoilemaan, oli heillä kaikki sama minkä apostolitkin tiesivät hyvässä muistissa ja ehkä enemmänkin. He olivat eläneet pitempään ja läheisemmin hänen kanssaan.

Tämän kirjoitelman tarkoituksena on tasapainottaa mielikuvaa Jeesuksen maallisen elämänsä aikana suorittamasta palvelutyöstä. Liian helposti näemme vain julkisen toiminnan ja saamme mielikuvan, että oikea hengellinen työ on sitä, mitä tapahtuu seurakuntien estradeilla yleisön edessä.

Suurimman osan elämästään Jeesus kuitenkin käytti samassa arkisessa aherruksessa kuin kaikki köyhät suurperheelliset. Joka tahtoo suurin olla, olkoot kaikkien palvelija toteutui hänen elämässään kirjaimellisesti. Olihan hän varsin ikävässä asemassa. Naimattomana hän ei saanut seksuaalisia iloja eikä perheenisännälle kuuluvaa arvostusta yhteisössä, joka piti miestä oikeastaan aikuisena vasta kun tämä oli avioitunut, mutta perheen vanhimpana miespuolisena kaikki vastuu perheestä kuitenkin kaatui hänen päällensä.

Olkoon tämä kirjoitus myös lohdutuksena kaikille arkiaherruksen väsyttämille ihmisille, joista tuntuu että elämä ”vain” kotoisia velvollisuuksia suorittaen valuu hukkaan. Älkää huoliko, olette tekemässä juuri samaa, mihin Jeesuskin isoimman osan maallisesta elämästään käytti. Vaikkei jumalallisessa johdatuksessa oleva elämä kehkeytyisikään seurakunnan edessä palavasti saarnaavaksi lavaleijona-evankelistaksi tai kaukomailla seikkailevaksi lähetystyöntekijäksi, olette silti tekemässä ihan oikeaa ja jumalallista Herran palvelutyötä.

-Ulla Rautiainen

Uneksijan uskontunnustus

C.S.Lewis kirjoitti:

”Yritän tässä estää ketään sanomasta mitään niin typerää ajatusta, mitä ihmiset usein sanovat Hänestä: ´Minä todella hyväksyn Jeesuksen suurena moraalisena opettajana, mutta en hyväksy Hänen väitettään, että Hän olisi Jumala´.
Noin ei pitäisi sanoa. Mies, joka olisi vain ihminen ja sanoisi asioita, joita Jeesus sanoi, ei olisi suuri moraalinen opettaja. Hän olisi joko mielipuoli – samalla tavalla kuin joku sanoisi olevansa keitetty kananmuna – tai hän olisi paholainen helvetistä. Sinun pitää tehdä päätöksesi. Joko Hän oli ja on Jumalan Poika, tai mielipuoli tai jotain pahempaa. Sinä voit pitää Häntä hulluna, tai sylkeä Hänen päälleen tai voit kaatua Hänen jalkojensa juureen ja kutsua Häntä Herraksi ja Jumalaksi. Mutta älä sano mitään niin alhaista ja järjetöntä, että Hän olisi vain suuri moraalinen opettaja. Hän ei antanut meille tuota vaihtoehtoa.”

Perinpohjaisia muutoksia vierastava mielenlaatu valikoi Jeesuksen toimista ja opetuksista äärimmäisyydet pois ja maalaa hänestä korrektin harmittoman hahmon, vaikka Uuden Testamentin Jeesus on reipashenkisen hurja ja villi, joka sopii vallitsevia valtarakenteita ja traditioita myötäilevään tekopyhään uskonnollisuuteen kuin kolmikulmapalikka pyöreään reikään.

Hän kumosi uskonnollisten johtajien opetuksia ja määräyksiä. Hän oli röyhkeä kapinallinen – tai sitten tiesi enemmän.

Hän antoi Jumalaa vastaan tehtyjä syntejä anteeksi. Millä valtuuksilla? Anteeksianto on sen oikeus, jota vastaan on rikottu tai jolla on valta langettaa rangaistuksia.

Hän käski seuraajiansa luopumaan kaikesta ja kadottamaan elämänsä hänen takiaan. Toisten elämiä tuhoava narsisti – ellei sitten todella pystynyt tarjoamaan enemmän.

Hän sanoi olleensa olemassa jo parituhatta vuotta aikaisemman Aabrahamin aikana ja ettei ole tästä maailmasta. Harhainen mielipuoli – tai sitten jumalikäinen ”toinen siemen toisesta paikasta”, niinkuin entisajan rabbit messiaasta sanoivat.

Hän sanoi olevansa ainoa tie Jumalan luo. Suuruudenhulluutta – vaiko totta?

Meillä on tässä mies, joka antaa suureellisia lupauksia paratiisipaikoista seuraajilleen ja ilman minkäänlaista itsesuojeluvaistoa syöksyy päistikkaa riitautumaan niiden kanssa, jotka toimittavat ihmisiä ristiinnaulittavaksi.

Vastuuton järkiheitto – tai sitten se, jolle kuolema on vain hyvin suunniteltu ryöstöretki tuonelaan hakemaan avaimet pois sen senhetkiseltä hallitsijalta.

Itsetuhoinen valehtelija, joka huijaa seuraajiaan turmiollisilla lupauksilla – tai sitten se, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja joka tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Minä päätin uskoa hänet Jumalan Pojaksi. Todisteitako? Valitan, niitä ei ole antaa. Usko on uskoa, todisteiden jälkeen se olisi tietoa, ja sitä ei hän meille koskaan luvannut.

Ehkä hän ei halunnut meidän tietävän hänen olevan olemassa. Ehkä hän halusi meidän haluavan hänen olevan olemassa. Ihastuvan hänen persoonaansa sellaisena kuin se meille esiteltiin niin ettemme voisi olla haluamatta hänen olevan todellinen. Ehkei hän saa tyydytystä vastentahtoisesta väkisinkiskotusta uskontunnustuksesta. Ehkä hän haluaa rakkautemme ja halumme häneen. Haluaa olla se sydäntäpolttava unelmamme, jota toiveikkain silmin etsimme.

Onhan ihmisen kyky uskoa haluamansa loputon. Kysykää vaikka Skepsis ry:ltä minkälaisiin hullutuksiin ihmiset ovat kykeneväisiä uskomaan.

Sitäpaitsi, minkälainen todiste olisi riittävä? Kaiken voi selittää tyhjäksi, jos ei halua uskoa, ja toisaalta mikä tahansa kelpaa todisteeksi jos haluaa uskoa. Ihmisellä on vahva taipumus havainnoida ympäristöstään vain sen, mikä vahvistaa jo olemassa olevaa todellisuuskuvaa ja muuntaa havainnointiaan uskonsa mukaiseksi. Se, mikä todistaa minulle, ei tekisi sinuun vaikutusta. Minulla on tarpeeksi todisteita vain omaa uskoani kantamaan.

Sitäpaitsi aistimme valehtelevat meille kaiken aikaa. Et ikinä tässä ruumiissasi eläessäsi voi tietää, mikä on todellisinta todellisuutta. Havaitsemamme todellisuus on vain sitä, miksi aivomme ovat muokanneet aistiemme välittämän tarinan. On olemassa ääniä, joita ihmiskorva ei kuule, on olemassa värejä, joita ihmissilmä ei näe, eläimillä on aisteja, joita ei ihmisellä ole. Norsut tiesivät paeta tulevaa tsunamia, ihmiset eivät.

Ja jos aistimme eivät kerro kaikkea, ne myös lisäävät sellaista mitä ei ole. Hallusinaatiot eivät ole harvinaisia. Tämän päivän Hesarissa sanottiin, että tutkimusten mukaan joka kymmenes meistä on kuullut todelliseksi kuviteltuja ääniä, jotka eivät kuitenkaan olleet todellisia. Joka kymmenes? Todennäköisesti vielä useampi. Jos kuulee äänen, jonka alkuperää ei voi tarkistaa, mistä tietää oliko se todellinen? Et edes huomaa harha-aistimusta.

Etkö usko, että aivosi valehtelevat sinulle? Tehdäänpä koe: katso peilin kautta itseäsi silmiin pitkän aikaa. Ovatko kasvosi silmiesi ympärillä sama kuin aloittaessasi? Kukaan ei pysty selittämään, miksi tämä tapahtuu, mutta suurelle joukolle ihmisiä, ehkä kaikille (kaikkia ei ole testattu) kasvot silmien ympärillä tarpeeksi kauan tuijotettua muuttuvat hirviön kasvoiksi.

Toinen koe: sulje silmäsi ja istu tai seiso hiljaa, liikkumatta paikallasi hetki. Mitä tunnet, pysähtyneen liikkumattomuudenko? Aivosi valehtelevat sinulle, kokemuksesi paikallaan pysymisestä on valhetta.

Uskotko omaan kokemukseesi vai tieteeseen?

Tässä on tieteen antamaa faktaa: Maapallo pyörii itsensä ympäri suunnilleen 1600 kilometrin tuntivauhtia ja oman akselinsa ympärikiertämisen lisäksi maa kiertää aurinkoa 107 200 kilometrin tuntinopeudella ja koko aurinkokunta kiertää Linnunradan keskusta 800 000 kilometrin tuntivauhtia ja koko Linnunrata kulkee kohti sitä suurempaa Andromedaa 470 000 kilometrin tuntinopeudella. Eikä tämäkään vielä ole riittävästi, vaan koko tämä suuri systeemi kiitää avaruudessa 2 200 000 kilometriä tunnissa kohti Great Attractor, eli Suuri Puoleensavetäjä-nimistä valtavaa massakeskittymää kohti. Ja vielä tämänkin takana on vielä suurempi voima; Shapley Supercluster, jota kohti kaikki nämä taivaankappaleet ja ihmiset maanpinnalla ovat kosmisella kiitoradalla vääjäämättä syöksymässä.

Jos tuntisit sen vauhdin, jossa koko ajan olet, mielesi räjähtäisi, et pystyisi elämään sen tunteen kanssa. Kysymys kuuluu, mitä kaikkea muuta aistisi jättävät sinulle kertomatta tai kertovat väärin. Et voi oikeasti koskaan olla varma, mikä on todellisuutta ja mikä aivojesi huijaus.

Jos maailma kääntyisi ympäri ja paljastaisi kivisen kuorensa alle kätketyn sisustan ja taivaat aukenisivat ja taivaankappaleet siirtyisivät syrjään näyttääkseen niitä hallitsevan voiman, jos pääsisit kiitämään palavasiipisenä ja korkealla ylitse tuntureiksi poimuttuneen maan, ylitse aaltovuorina kuohuvien merien, ylitse maan reunamien kohti purppurakultaista auringonnousua ja syöksyisit tulena roihuavan tähden liekkiin, ja näkisit edessäsi kohoamassa liekeistä rakennetun valtaistuimen ja sillä istumassa jumalolennon, jonka silmät ovat kuin tulisoihdut hehkuen luomatonta valoa ja jonka kasvojen palavaa kirkkautta maa ja taivas pakenevat, et voisi tietää, olisiko se totta, vai aivojen synnyttämä harha-aistimus.

Loppupäätelmä jäisi kuitenkin sen varaan, mitä haluat uskoa.

Minä haluan uskoa, että Shapley Superclusterin takana on vielä yksi kaikkea muuta suurempi voima, joka vetää koko tätä kaikkeutta luoksensa ja jonka ikuiseen syliin olemme syöksymässä. Sillä voimalla on monta nimeä, minä kutsun sitä voimaa siksi Jumalaksi, jolla on kaikki valta maan päällä ja taivaassa ja joka tuomitsee eläviä ja kuolleita.

Kukako minä olen mitään viisastelemaan? Sillä ei ole väliä kuka minä olen. Olen vain hengittävää tomua. Ruumiin, sielun ja hengen outo sekoitus tämän rautasydämisen tähden päällä etsimässä totuutta ja uskomassa, että Linnunrata, joka nyt on kattonani, on ylösnousemuksen aikana lattia, jonka päältä katson kasvoihin ja silmiin sitä miestä, joka kerran kävi maan päällä muuttamassa aikakaudet ja josta oli tehtävä valinta, uskoako hänet mielipuoleksi, paholaiseksi vai kaatuako Hänen jalkojensa juureen ja kutsua häntä Herraksi ja Jumalaksi.
En ole opettaja, en evankelista, en profeetta, en pyhä. En tiedä enempää kuin muutkaan. Tämä ja tulevat kirjoitukseni ovat vain henkilökohtaisia arvauksia mysteeristä, joka kokonaisuudessaan on liian suuri ihmismielen käsittää. Olen vain uneksija, joka itsepäisesti uneksii, että kaikista maailman vastaväitteistä huolimatta hän sittenkin on Jumala.

-Ulla Rautiainen