maanantai 17. joulukuuta 2018

Jouluevankeliumin väkivaltaisempi versio


Monesti törmää epäilyihin, että mahtoiko sitä Betlehemin lastensurmaa oikeasti tapahtuakaan kun ei siitä Raamatun lisäksi muissa historianlähteissä mainita. Flavius Josefuksen (aikalaishistorioitsija, synt. 37 jKr) selostus Juutalaissotien historiassa antaa Herodeksen toimista kyllä aika hyvän vastauksen siihen että miksi ei mainita.

Koko Herodes Suuren vaikutuskausi kun näyttäytyy yhtenä suurena katkeamattomana veriorgiana. Juonitteluissa, salaliittoissa ja valtataisteluissa tapetaan kansaa oikein urakalla. Valtaistuinpeli on hurmeisempaa kuin Game of Thronesissa.
Tapetaan siellä ja täällä, omia ja vieraita, ystäviä ja perheenjäseniä, summamutikassa isoja joukkoja varmuuden vuoksi, kokonaisia kylällisiä ihmisiä pyyhkäistään pois, kerrotaan että tietkin olivat niin täynnä ruumiita että kulkemista haittasi, ihmetellä vain saattaa miten kukaan siellä onnistui selviämään hengissä.

Pikkukylä Betlehemin muutaman lapsen tapaus oli pelkkä pikkujuttu joka ilman Matteusta olisi isompien tappotöiden tuoksinassa kadonnut historian nieluun. Jota ei tullut mainittua kun oli niin paljon muita hirmutekoja kerrottavana. Josefuksen kuvaukseen Herodeksesta ennemminkin olisi epäuskottavaa, ettei vanha vainoharhainen olisi tapansa mukaan reagoinut uuteen kuninkuuden tavoittelijaan.

Herodeksen oma loppukin oli surkea: ”Häntä vaivasi sietämätön kutina kaikkialla ihossa, jatkuvat vatsakivut, vesipöhön kaltaiset paisumat jaloissa, tulehdus vatsanpohjassa ja sukuelimiin muodostuneet mätämadot.”
Viimeisinä käskyinään kuoleva hallitsija käskee tappamaan oman poikansa ja vangitsemaan johtavia miehiä joka kylästä ja tappamaan nämä heti hänen kuoltuaan jotta koko Juudea saataisi itkemään.
Jälkimmäistä käskyä jälkeenjääneet eivät sentään toteuttaneet.

Mutta ei tilanne paljoa parantunut Herodeksen kuoltuakaan.
Matteus kertoo Egyptistä palaavasta pyhästä perheestä että ”Mutta kun hän (Joosef) kuuli, että Arkelaus hallitsi Juudeaa isänsä Herodeksen jälkeen, niin hän pelkäsi mennä sinne. Ja hän sai unessa Jumalalta käskyn ja lähti Galilean alueelle.” (Matt 2:22)

Ei ihmekään, että pelkäsi. Josefus kertoo Arkhelaoksesta kamalia asioita: jo ennen kuninkuutensa virallistamista hän lähetti armeijan kesken pääsiäisjuhlien temppelissä uhraavan kansan kimppuun. 3000 kuolee ja loput pakenevat vuorille. ”Temppeliin oli kertynyt ruumiita niin paljon, ettei moista kasaa saisi aikaan edes äkkiarvaamatta kimppuun hyökännyt verenhimoinen vihollinenkaan.”

Meillä on monesti liian kiiltokuvamaisen idyllinen kuva niistä olosuhteista, joissa Jeesus maanpäällisen aikansa vaikutti. Tosiasiassa se oli äärettömän turvatonta, korruptoitunutta, raakaa ja väkivaltaista aikaa.

Josefus kuvaa sitä aikakautta synkästi: ”Yleensäkin tuo aikakausi oli juutalaisten keskuudessa kaikin tavoin pahuuden täyttämä, niin ettei mitään pahaa tekoa jäänyt tekemättä. Jos joku olisi halunnutkin laatia vielä jonkun mielettömyyden lisää, ei ollut mitään uutta keksittäväksi. Näin kaikki olivat sairauden tilassa, niin yksityiset kuin koko yhteisökin. Vallitsi keskinäinen kilpailu Jumalan herjaamisessa ja vääryyden tekemisessä lähimmäisille. Ne, joilla oli valtaa, sortivat kansaa, ja kansa puolestaan pyrki innolla tuhoamaan mahtajia.”

Sellaisiin olosuhteisiin Jeesus siis syntyi.
Se kertoo kuinka taitava ja vahva persoona Jeesus oli, kun pystyi säilyttämään toimintansa puhdashenkisenä semmoisissa oloissa.

Ja että messiasprofetia: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus." (Jes 9:1) oli kirjaimellisesti totta.

-Ulla Rautiainen-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti