perjantai 7. joulukuuta 2018

Evankeliumi Tähtien Lapsien mukaan


 ”Saharassa kaivoista vettä nostetaan yhä pimeän aikaan, jotta sitä haihtuisi mahdollisimman vähän. Jokaisella veden käyttäjällä on oma tähtensä, ja sen noustessa taivaalle on hänen vuoronsa saada vettä. Tähteään odottelevat viettävät yönsä kaivolla. He kutsuvat itseään tähtien lapsiksi.”
Tämä kerrotaan Sven Lindqvistin kirjassa Tappakaa ne saatanat.
Erinomaisen tehoisasti sekä tunteita että järkeä järisyttävä kirja. Kertoo tosiasioita ihmiskunnan pimeämmästä (hyvin pimeästä) puolesta. Todellisuuden horroria siirtomaapolitiikan kauheuksista. Kirjoitin enemmän kirjan sisällöstä tuolla: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2017/03/pimeyden-sydamessa.html

Alussa olevaa sitaattia en siinä vielä käsitellyt.
Jätin sen tarkoituksella odottamaan oikeaa vuodenkierron aikaa.
Asian kun voi linkittää jouluun.

Tälleen: Saharassa yhä käytössä oleva vedennostamis jonotusjärjestelmä on tietenkin ikivanha.
Ehkä laajemminkin tunnettu niissä maailmanosissa.
Ehkä tunnettiin myös Lähi-Idässä niinä maailmanaikoina kun Se Tähti nousi itäisillä mailla ja johdatti tietäjiä Betlehemiin erään tietyn vastasyntyneen lapsen luo.

Lapsen, joka olisi elävän veden lähde ihmiskunnalle.

Kyllä ainakin juutalaiset tiesivät, mitä elävän veden lähde -metafora tarkoitti vaikkapa Jeremia 2:13 ja 17:13:sta. Joten kun se lapsi aikuistuttuaan alkoi puhumaan tarjoamastaan elävästä vedestä, niin kuin vaikkapa Johanneksen evankeliumin Joh. 4:14 tai 7:37-38:ssa viesti oli aika selvää kauraa kirjansa lukeneille juutalaisille.

Eli jouluevankeliumin voisi kertoa vaihteeksi näinkin: kansa, joka koko Vanhan Testamentin ajan on odottanut synnin pimeässä elävän veden lähteelle pääsyä, näkee nyt tähtensä nousevan ja tietää että nyt on koittanut aika päästä vettä ammentamaan eli saada yhteys Jumalaan.

Varmaan tietäjät olivat tähtientuntijoita ja osasivat lukea taivaan merkeistä kuningasmerkityn tähden. Mutta sen lisäksi, jos tämä kaivotapa oli tunnettu ja käytössä siellä päin, ehkä joku muukin osasi siitä maailmanhistorian mullistavan uutisen ymmärtää.


-Ulla Rautiainen-

tiistai 4. joulukuuta 2018

Hitlerin tabut


Kuinka kokonainen kansakunta hurahti toteuttamaan yhden mielipuolen järjetöntä visiota? Miksi Kolmas valtakunta saattoi tapahtua?
Perehtymisen arvoinen kysymys. Mitä tekijöitä tarvitaan että sen kokoluokan hulluus alkaa näyttää niin järkevältä, että sen toteuttamiseen kannattaa uhrata niinkin paljon mitä siellä tehtiin?
Natsivallan nousun (ja tuhon) mahdollistuminen oli tietenkin useamman sopivasti yhteennatsanneen tekijän summa.


Norman Ohlerin kirja Hitlerin tabut antaa yhden kiinnostavan palasen vastaukseen.
Ohlerin mukaan kyse oli kemiasta.
Pöytä katettiin valmiiksi heti ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa. Hävityn sodan traumaa lääkittiin syöksymällä farmakologiseen todellisuuspakoisuuteen.

”Berliinin yöelämä, voi pojat, sellaista maailmassa ei ole vielä nähnyt! Joskus ennen meillä oli ensiluokkainen armeija; nyt meillä on ensiluokkaisen turmeltuneita tapoja!” totesi kirjailija Klaus Mann. Saksalaisesta kaupungista tuli kuuluisa ”Babylonin huora”, jonne muualtakin maailmasta tultiin kokemaan tapainturmelusta.

Siihen kuuluivat vapaasti saatavat huumeet.
Apteekit myivät laillisesti morfiinia, heroiinia ja kokaiinia. Kaikkea oli saatavilla ja sitä kaikkea myös käytettiin. Tajuntaa laajentavien aineiden käytöstä tuli yhtä tavallista kuin kahvin.

Sitten huumehuuruihin syöksynyt kansakunta äänesti natsit valtaan.
Eivätkä pelkästään huumehuuruihin sotkeutuneet, vaan huumehuuruisen tolkuttomuuden kauhistelijatkin.

Aluksi natsien nousu kun näytti moraalin pelastukselta (niin irvokkaalta kuin se jälkikäteen kuulostaakin). Kansallissosialistit esiintyivät moraalinvartijoina saarnaten siveellisterveellistä elämäntapaa ja soveltaen tiukkaa huumeidenvastaista ohjelmaa.
Absoluuttisen raitis, tupakoimaton kasvissyöjä Führer oli terveiden elämäntapojen esikuva. Uudesta germaanisesta valtakunnasta tulisi terveiden ja korkeamoraalisten ihmisten ihanneyhteiskunta.

Tietenkään valheiden valtakunnassa mikään ei ollut sitä mitä päällepäin esitettiin.
Ei kansanterveyteen pyrkiminenkään.
Kyse oli siitä, että kansallissosialismin ja Führerin palvonnan tuli olla ainoa huume. Suuruudenhullu ja ylimielinen ideologia yli-ihmis-ideoineen ja spektaakkelimaiset hurmoksellista tunnetilaa lietsovat joukkotapahtumat loivat samaa todellisuuspakoista euforiaa, jota kemialliset tajunnantilaa muuntavat aineet saivat aikaan.

Hitlerin kirjassa Taisteluni luki, että maailmanhistorialliset päätökset oli saatava syntymään hurmiollisen ihastuksen tai mahdollisesti hysterian tilassa.

Pelkkä ideologia ei kuitenkaan tahdo tosipaikan tullen riittävään hurmokseen riittää. Silloin vaikutusta tehostettiin farmakologisilla aineilla.

Huumekeittiöinä toimivat tehtaat tuottivat ennennäkemättömiä määriä psykoaktiivisia aineita. Metamfetamiinia toimitettiin armeijalle kuin elintarviketta.
Hysteerisen energisiksi ja ylivireän uhkarohkeiksi huumatut sotilaat eivät nukkuneet, syöneet eivätkä epäilleet toimintansa mielekkyyttä. Alun sotamenestys tehtiin piripöllyisellä armeijalla...
...jota johti vielä pahemmassa huumepäissään houraileva ylipäällikkö.

Sillä Führerinkin raittius oli pelkkää valhetta. Hitlerin henkilääkäri oli ennemminkin hänen henkilökohtainen huumediilerinsä joka järjesti melkoisella speedballilla ”potilaansa” houreiseen todellisuuspakoisuuteen.
”Huumeet pysyivät polttoaineena ja puuttuvan antaumuksen korvikkeena: vahvistusta harhaluuloilleen Hitler sai enää huumausaineista. … edessään aina uusi turha sotatoimi, seuraava trippi... Hän toimi kuin jatkuvassa sumussa. Doupattu kilpaurheilija, joka ei voinut enää lopettaa, kääntyä takaisin ja joka jatkoi vääjämättömään romahdukseen saakka.”
Valtakunnan ylipäällikön tärkeimmät päätökset syntyivät houreisessa huumepöllyssä. Vielä sodan loppuvaiheessa, kun maailma ympärillä oli jo hajoamassa, megalomaanisen huumeharhaisessa euforiassaan führer yhä kuvitteli olevansa kulkemassa voitosta voittoon.
Todellisuus alkoi pilkottaa vasta, kun sodan aivan loppumetreillä huumeiden saatavuus estyi.

Hitlerille tapahtui juuri se sama kuin kelle tahansa narkkarille joka ei enää saa annostaan. Vieroitusoireet tekivät huumeriippuvaisesta tutisevan, sekavasti käyttäytyvän ihmisraunion. Se oli jo fyysisestikin kamalaa, mutta kun kemiallinen suoja todellisuutta vastaan oli romahtanut, tällä narkkarilla todellisuuden ja harhojensa välinen kuilu oli tavallista mittavampi.
Maansa ja kansansa tuhonnut kaikkien vihollinen ei keksinyt pakotietä muusta kuin itsemurhasta.

Jotta tämäkin katastrofi saataisi linkitetyksi Raamattuun (niin kuin tässä blogissa tapana on), niin Ilmestyskirjasta 18:23 löytyy kohta, jossa tuomitun ja tuhotun kaupungin yhdeksi synniksi mainitaan ”velhoutesi (joka) villitsi kaikki kansat”.

Kiinnostavaa on, että sana ”velhous” kreikankielisessä tekstissä on ”farmakeia”, joka noituuden lisäksi viittaa myös huumeisiin (noituudessa käytettiin (ja käytetään) usein erilaisia huumaavia taikajuomia toistodellisuuden saavuttamiseksi).
Todellisuudesta vieraannuttavat huumeet siis Raamatunkin mukaan ovat yksi niitä vakavia tuhoa kohti luisuttavia ihmiskunnan vitsauksia.

Natsivaltakunnan tuhosta olen kirjoittanut myös täällä: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2017/03/pahan-jalkeen.html


-Ulla Rautiainen

lauantai 17. marraskuuta 2018

Kirkasta pimeyttä


Tanssia reunalla
valon ja pimeyden välissä.
Mutta kummin päin?
Valoko edessä ja pimeä takana?
Vai valo selkäni takana ja edessä omat varjoni?

Ja mikä valo ja mikä pimeys?
Sekö valo,
joka on Maailman Valkeus?
Vai sekö pimeys,
jota lähestyen Mooses Siinailla kohtasi Hänet?

Syleilläkö pimeyttä
vai suudellako valoa?
Roviolla rukoileva ei ano
samaa kuin talviyöhön eksynyt.

Anna siis pimeys, anna valo!
Kunhan se vain on
Sinun ilmestymisesi.

Joskus Hän esiintyy arvoituksena
etten luulisi liikoja tietäväni
Äärimmäisestä Vastauksesta. 


-Ulla Rautiainen-

perjantai 16. marraskuuta 2018

Jobilta opittua


Jobin kirja on yksi Raamatun kiinnostavimmista kirjoista.
Sopii käänteiseksi sielunhoito-oppaaksi: Miten Ei Tule Puhua Kärsivälle Ihmiselle.
Rautalankamalli siitä, että vaikka Raamattu kokonansa onkin Jumalan Sanaa, niin se ei silti kokonansa ole Jumalan Sanoja.
Eli kaikki, mitä Raamatussa on, ei ole tarkoitettu ilmaisemaan Jumalan tahtoa eikä suuriksi viisauksiksi saati sellaisenaan noudatettaviksi. Niihin osiin, jotka eivät ole suoraan Jumalan suusta tulevaa ”näin sanoo Herra” -puhetta tai Jeesuksen repliikkejä on syytä suhtautua varauksellisesti.

Raamattu sisältää kyllä Jumalan puhetta, mutta myös ihmisten sanoja ja jopa paholaisen sanoja. Siksi on otettava huomioon kuka puhuu, kenelle puhuu, missä tilanteessa ja missä tarkoituksessa.
Eivät edes kaikki Jumalan sanomatkaan ole tarkoitettu kaikille eikä kaikkiin tilanteisiin eikä edes kenenkään noudatettaviksi (kuten kehoitus Jobille opettaa Jumalaa).
Tarkoittaa, että vaikka Raamattu on Jumalan luomus, on osa sisällöstä tarkoitettu näytiksi siitä mitä eri henkilöt missäkin tilanteissa tekevät, ajattelevat ja ymmärtävät.
Jotkut ovat varoittavia esimerkkejä.

Kuten Jobin neljästä kaverista kolme; teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar, joiden suulaat puheenvuorot on talletettu Jobin kirjaan, mutta joihin Jumalan viha syttyy kun puhuvat pelkkää lööperiä.
(Siitä saakin miettiä, että jos Raamatussa ei olisi sanottu että näitten puheet ovat vääriä otaksumia, niin ottaisimmeko ne ohjeellisina ”koska se on Raamatussa”. Ja että onko siellä enemmänkin semmoista, josta ei ole sitä suoraan sanottu, mutta joka pitäisi itse vääräksi tunnistaa?)

Luvusta 38 alkaa Jumala itse puhua (hieman sarkastissävyisesti) ja se onkin sitten pelkkää verbaalista juhlaa (vaikka jo edellisetkin puhujat yltävät melkoiseen verbaaliakrobatiaan).

Jobin kirjasta tekee erityisen kiinnostavan että siinä on lukuisia mystisiä ja kryptisiä viittauksia outoihin juttuihin. Mitä otuksia ovat leviathan ja behemot? Kuka on kauhujen kuningas? Pimeyden asuinsija? Mitä ovat taivaan lait? Jne...
Entä mikä juttu oikein oli se alussa taivaasta kuvattu kohtaus, jossa Jumalan pojat (keitä ne ovat?) ja saatana tulevat Herran eteen? Ja miksi saatana oli ollut maata kiertämässä ja siellä kuljeksimassa?
Kysymyksiä, joista on väännetty vaikka minkälaisia selityksiä.
Mysteerejä, jotka kaikkien selitysten jälkeen kuitenkin tahtovat jäädä mysteereiksi.


-Ulla Rautiainen-

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Mikä on se suurin laki?


2. Moos. 20:1-17 Jumala Siinain vuorella kirjoittaa kivitauluihin kymmenen käskyä.
Niiden lisäksi tuli kyllä vielä lisääkin lakeja, mutta nuo kymmenen ensimmäistä olivat eräänlainen koko lain tiivistelmä, synopsis, yhteenveto ja loput enemmänkin täsmentämistä ja täydentämistä erilaisiin tilanteisiin.

Kymmenessä käskyssä Jumala ilmoittaa olevansa Herra sinun Jumalasi, kieltää pitämästä muita jumalia, tekemästä jumalankuvia tai muitakaan kuvia kumarrettavaksi ja palveltavaksi ja lausumasta turhaan Jumalan nimeä.
Sitten pitää pyhittää lepopäivä ja kunnioittaa isää ja äitiä. Eikä saa tappaa, tehdä huorin, varastaa, sanoa väärää todistusta lähimmäisestä eikä himoita toisten omaisuutta.

Aika selvää, mutta on noistakin osattu ongelmaa vääntää.

Kuten että ovatko kaikki käskyt samanarvoisia vai onko niillä jotain aste-eroja. Voiko kymmenen käskyn lakeja laittaa arvo- ja tärkeysjärjestykseen vai onko kaikista samat sanktiot tulossa? Että jos aion jotain niistä rikkoa, niin saisiko jollain lievemmän Jumalan vihan päällensä kuin jollain muulla?

Monesti vastaukseksi tarjotaan Jaak. 2:10 ”Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
Että sama mitä niistä rikot, yhtä paha kaikki.

Tämä selitys liian yksioikoisella tavalla teoreettisesta väitteestä käytännön tasolle siirrettynä johtaa kyllä omituisiin toteutuksiin. Niin kuin vaikka, että jos jotain pientä rikettä on jo tullut tehtyä niin mitäpä hyvejää enää enämpää varoa vaan sama syöksyä synkempiinkin synteihin. Että jos aion joltain varastaa, niin sama tappaa samantien koska aivan sama.
Ja sitten vielä mieleen syntyy epäilys, että onkos Jumala vähän tyhmä, jos ei osaa suhteuttaa asioita? Eihän maallinenkaan oikeus tuomitse erilaisista rikoksista samaa tuomiota.

Asiaa funtsittiin jo Raamatun aikaankin. Matt. 22:36-40 joku tuli kysymään Jeesukselta että: "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?" Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

Tämä vastaus on vähän ovela, niin kuin Jeesuksen vastaukset usein tapasivat olla. (Hän ei ollut tyhmä, eikä antanut muittenkaan olla.) Jeesus ei useinkaan ojentanut valmiiksipureksittuja, yksioikoisen simppeleitä vastauksia, joihin olisi tarvinnut vain niin ja amen myöntyä, vaan jotain semmoista, joka haastoi kysyjän itse ajattelemaan ja oivaltamaan oikean vastauksen.

Kun oli luomistyössään ihmisten päähän aivot laittanut niin edellytti niitä myös käytettävän.
Sitäpaitsi itsepäisyyteen suuntautuvalle ihmisluonnolle uuden tiedon omaksuminen tapahtuu tehokkaimmin, jos oppilas itse hoksaa asian kuin jos sitä ulkoapäin tyrkytettäisiin. Viisas opettaja ohjaa oppilasta itseoivallukseen.

Jeesuksen vastaus sisältää kaksi osaa, niin kuin kymmenen käskyäkin jakaantuu kahteen osaan. Käskyjen alkupykäläthän käsittelevät ihmisen suhtautumista Jumalaan, loput ihmisen toimia toisia ihmisiä kohtaan.

Jeesuksen vastauksen eka osa samoin viittaa Jumalaan: ”Rakasta Jumalaa kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi” ja toinen osa ihmisten välisiin suhteisiin: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”.

Revippä siis siitä. Vaikkapa että jos tosissasi rakastat Jumalaa yli kaiken, niin kuinka edes haluaisit loukata Häntä epäjumalilla tai turhentamalla Hänen nimeään? Ja jatkaen että jos oikeasti pidät Jumalaa Jumalanasi ja Herranasi, niin on itsestäänselvää että noudatat kaikessa Hänen tahtoansa.

Se on aika yhtäpitävää Jaakobin ajatuksen kanssa. Jos heität yhdenkin lain pois elämästäsi, niin heität samalla pois Jumalan oikeuden olla elämäsi herrana. Mitä tahansa lain kohtaa rikkomalla olet siis rikkonut ensimmäistä käskyä vastaan ja jos kiellät Jumalaa olemasta sinun Jumalasi, niin sepä onkin jo niin megamonumentaalisen kokoinen majesteettirikos, ettei sitä muulla korvata.

Vastauksen toinen osa: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi on se tosiovela ja ajattelemaan haastava. Jeesus ei rupea listaamaan käskyjä tärkeysjärjestykseen vaan käskee soveltamaan niiden rikkomuksia kysyjään itseensä kohdistuen.
Että ajattelepas jos ne käskyjen kieltämät asiat tehtäisiin sinulle, niin miltäpä tuntuisi, olisiko sinusta aivan sama himoitseeko joku sinun omaisuuttasi vai tappaako sinut? Jos joutuisit valitsemaan mitä sinulle tehdään, niin mihin järjestykseen silloin ne laittaisit?

Että käskyjen tärkeydellä voit viisastella niin kauan kuin ajattelet ne tosielämästä irrallisina ideoina ilman rikkomusten uhreja, niitä joihin rikokset kohdistuvat. Sitten kun potku osuukin omaan nilkkaan, niin alkaa tärkeysjärjestys ihmeesti konkretisoitua.
Jeesus ajatteli kysymystä käytännön- ja ihmisläheisesti. Niitten kannalta, joista sanotaan väärää todistusta, joilta varastetaan ja joita tapetaan.
Kehoitti järjen käyttöön.
Että monet kysymykset saavat vastauksen ajattelemalla, että miltä se minusta tuntuisi jos minulle tapahtuisi.

Ja sitten se Jaakobin teesi. On siinäkin järkeä. Ensinnäkin asiayhteydessään pidettynä se on vastaus siihen että seurakunnankokouksissa oli sorruttu kohtelemaan ihmisiä eriarvoisesti. Jaakob ei siis vastannut siihen kysymykseen, että ovatko käskyt samanarvoisia vaan ovatko ihmiset samanarvoisia.
Siinä on pieni ero.
Vastaukset yleensä pitäisi liittää oikeisiin kysymyksiin eikä sekoittaa toisiin.
Ehkä siinä ajettiin takaa sitä ajatusta, että jos kohtelet joitain ihmisiä halventavasti, niin todennäköisesti ennenpitkää teet niille muutakin ikävää.
Ja vielä luulen että Jaakobin lausuma yhdenkin rikkomuksen kokonaisturmelevasta vaikutuksesta tarkoitti myöskin verrata Jumalan absoluuttista puhtautta ihmisen vajavaisuuteen.

Ja oliko käynyt niin, että kun nyt oli ymmärretty se Jeesuksen vastaus, niin siinä oli menty oletuksissa liian pitkälle ettei se enää toiminutkaan oikein? Jotenkin niin että kun kerran eri synneillä on aste-eroja, niin eipä niistä vähäisemmistä kannata niin huolta pitää?
Ettei käskyjen tärkeysjärjestykseen laittaminen pienempiin ja suurempiin rikkomuksiin tarkoita sitä, ettei absoluuttisen synnitön Jumala piittaisi niistä pienemmistä.
Vaan että kaikki synnit, niin isot kuin pienimmätkin ovat oikeita syntejä, sielun puhtaudentilan tahraavia ja tarvitsevat yhtälailla parannuksentekoa ja jumalallista sovitusta.


-Ulla Rautiainen-

maanantai 5. marraskuuta 2018

Lippu


Tämän aamun rukous
oli kuin nostettu lippu linnoituksessa,
levitetty enkelien (ja ihmistenkin) nähdä.
Kuin leimuava merkkituli vuoren laella,
laulettu laulu, teemasävel joka kiertää vuoren seinämillä
kuin kuuluttavat julisteet,
tunnussana kertomassa kenen riveissä seison.

Sellainen rukous
ei ole pyyntöjä (anna sitä, anna tätä)
ei edes ylistystä tai palvontaa.
Vaan julistus, manifesti, ilmoitus,
allekirjoitus asiakirjassa,
sotilasvala annettuna Ylipäällikölle,
telttavaarnan lyöminen siihen maahan,
johon sieluni on laitettu asumaan.

Sellainen rukous
ei ole tarkoitettu lausuttavaksi (tai laulettavaksi) tähän maahan,
vaan sinne missä enkelit (sekä hyvät että pahat) liikkuvat.
Todistukseksi heille Sielujen Herran, Henkien Isän oikeudesta
pitää kättään kasvojeni edessä,
niin että silmissäni näen
en tätä maailmaa
vaan Hänen käteensä lyödyn merkin.
Sen joka todistaa julki
kuin nostettu lippu, leimuava merkkituli, tunnus ja allekirjoitus
Hänen valtuudestaan
asettaa telttavaarnansa minun sieluuni
ja tehdä sydämestäni Hänen maansa jossa asua.
 
 
 
-Ulla Rautiainen-

maanantai 29. lokakuuta 2018

Kutsu

 
Tämän aamun rukouksessani
sieluni kuohui
kuin ylitsekiehuva pata tulella
kun Hän,
joka kädellään tähtiäkin
maailmankaikkeuden maljassa sekoittaa
kosketti ja laittoi liikkeelle
henkeni syvimmät valtavirrat,
isot ja pienet purot, uomat ja kymit
vereni lähteiden pohjapyörteistä asti.
Silloin henkeni kurottui Häntä kohti
ja sieluni värisi ylistystä kuin viritetty soitin.

Hän levittää läsnäoloansa
telttana päälleni.
Nostaa teltanhelman lievettä
ja astuu sisään.
Istuu matolle viereeni (ihan viereen käsivarteni Hänen käsivarteensa kiinni).
Tekee hiekalle nuotion,
paistaa leivän,
jonka jakaa kanssani,
syötyämme puhuu matkasuunnitelmastaan.

Hän kääntää silmäni Hänen silmiinsä.
Näyttää minulle silmistänsä
sen minkä Hän näkee.
Pyytää päästämään Hänet mieleni, sieluni, sisimpäni sisään.
Tulemaan Hänen mielensä sisään.
Pitemmälle, syvemmälle kuin koskaan ennen.

Tarttuu kädellään sydämestäni kiinni.
Sieluni taivaalla
tähdet liikkuvat radoiltaan,
muodostavat toisia kuvioita,
siirtyvät kiertämään uusia aurinkoja.

Nuotion sammuttua
liityn Hänen karavaaniinsa,
joka suunnistaa niiden tähtien mukaan,
jotka Hän on taivaalle asettanut.
Erämaan laitaan kohti keidaskaupunkia,
josta olen vain hämäriä taruja kuullut,
mutta jonka Hän vakuuttaa olevan totta.

Koska Hän itse on sen
kaivot kaivanut,
puut istuttanut
ja talot rakentanut
ja sillä kaupungilla
on Hänen nimensä.
 
-Ulla Rautiainen-