maanantai 24. syyskuuta 2018

El Shaddai



Herätä aamuun
kuin kultaiseen hohteeseen.
Nähdä edessään
Sielujensyleilijän silmät,
ne, joiden katse on
vanhempi kuin taivas,
joissa ikuisuuksien ajat
ovat alkaneet ja loppuneet,
joissa tähdet
syttyvät ja sammuvat,
joissa runoilijoiden sanat
ovat syntyneet ja kuolleet,
ja joihin minun sieluni etsii
hukkuakseen Hänen syleilyynsä.

Tämän aamun rukouksessa
sanani kääntyivät näkemiseen.
Sinä ilmaisit itsesi Sielujensyleilijänä,
Sinä
El Shaddai, joka olet Kaikki.
Tämän aamun rukouksessa
näytit minulle sydämesi.
Kutsuit luoksesi
Sinä Sielujensyleilijä
El Shaddai,
Sinun valtaistuinsaliisi.

Kävelin pitkän matkan
lattiaa, joka kuohui valkeaa pilvivaahtoa,
kahlaten pilvenhöyryissä,
valkeassa savussa.
Sekin on Sinua, minulle sanottiin:
Sinusta lähtevää taivaan hengitystä,
Sielujensyleilijän elämänhenkäystä,
jota taivas on täynnänsä
elämää ylläpitämässä.

Sitten edessä valtaistuin,
siinä Istuja.
Avasit sydämesi
kuin oven kammiohuoneeseen.
Sisältä loistavinta kultaa,
kirkasta kuin tulenlieskat,
valoa kuin auringossa,
elävää kudosta, säikeitä, suonia.
Taivaan Temppelin Kaikkeinpyhin.
Siksi ei siellä ole enää temppeliä,
Sinä olet sen temppeli
ja sydämesi temppelin kaikkeinpyhin.
Maailmankaikkeuden ja taivaankaikkeuden sisin keskus.



Raamatunpaikkoja, jotka liittyvät tähän näkyyn:
2 Moos 40:34 ”Sitten pilvi peitti ilmestysmajan, ja Herran kirkkaus täytti asumuksen”
1 Kun 6:20 ”Kaikkeinpyhin oli kahtakymmentä kyynärää pitkä, kahtakymmentä kyynärää leveä ja kahtakymmentä kyynärää korkea; ja hän päällysti sen sisältä puhtaalla kullalla, ja hän teki alttarin setripuusta.”
Ilm 21:22 ”Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.”


-Ulla Rautiainen-

lauantai 22. syyskuuta 2018

Raamatun feministinen manifesti


Hoosean kirjan teemana on avioliitto.
Kahdella tavalla: 
  • Jumalan ja ihmiskansan suhdetta verrataan avioliittoon niin että Jumala on aviomies ja kansa on vaimo (eikä kovin hyvä vaimo vaan porttoileva). Hoosea joutuu demonstroimaan asiaa omalla avioliitollaan näyttäessään kuinka kurjalta Jumalasta tuntuu.
     
  • Kolmannessa luvussa tapahtuu jotain vallankumouksellista. Hoosea lupaa vaimolleen olla hässimättä muitten naisten kanssa: ”...älä harjoita haureutta äläkä mene muille miehille. Minä myös teen samoin sinua kohtaan." Ennenkuulumatonta sikäli, että siihen asti Raamattua (ja vielä useat nykyäänkin) ainakin miehet olivat ymmärtäneet käskyn ”Älä tee huorin” koskevan ainoastaan naisia.
    Vielä hurjempaa seuraa neljännessä luvussa. Siellä Jumala ilmoittaa todellisen sensaatio-uutisen: ”En minä rankaise teidän tyttäriänne siitä, että he porttoja ovat, enkä miniöitänne siitä, että he avion rikkovat, sillä miehet itse poikkeavat syrjään porttojen kanssa ja uhraavat pyhäkköporttojen kanssa; ja ymmärtämätön kansa kukistuu.”
Tätä raamatunlausetta ei ikinä saarnata kirkoissa. Eikä julkaista Ristin Voitossa. Lähetin kerran RV:oon kirjoituksen siitä miten puolueellisesti Raamattua tulkitaan. Asiana oli, miten naisten toimintaa rajoitetaan muutaman idioottikirjaimellisesti tulkitun lauseen avulla ja laitoin tämän raamatunkohdan esimerkiksi siitä että mitä jos samoin yhtä yksisilmäisen kirjaimellisesti tätä lausetta luettaisiin niin antaisiko se naisväelle luvan huorata vapaasti.

Tietenkään moista ideaa ei lehdessä julkaistu ja tuo raamatunkohtakin oli sensuroitu pois ja koko kirjoitukseni väännetty sellaiseen muotoon että sai minut kuulostamaan pöhköltä. Seuraavana sunnuntaina seurakunnassa, jossa silloin kävin oikein saarnaspöntöstä pilkattiin kirjoitustani: mahtipontinen pönöttäjäukko poikkesi kesken saarnansa sivuraiteelle ja alkoi ivata että naisten oikeuksista Ristin Voittoon kirjoittelevien pitäisi mennä Pohjois-Koreaan että oppisivat olemaan vaatimatta mitään oikeuksia.
Lähetin päätoimittajalle kiukkuisen oikaisupyynnön, johon en minkäänlaista vastausta ikinä saanut.

Hoosean kirja on oiva esimerkki siitä, miten Raamattua enimmäkseen selitetään miesnäkökulman kautta. Lukuisat ovat ne sananselitykset, joissa Hoosea-ressua säälitään kun joutuu niin kovaan kohtaloon kuin naimisiin huoraavan kaamean porttonaisen kanssa. No, kyllähän se tietysti kunnian päälle kävi kun joutui avioliitossaan petetyksi, mutta, mutta...

...entäs ne kaikki Raamatun naiset, joiden aviomiehille ei tule mieleenkään omistautua yhtä vaimoaan varten? Oliko kivaa joutua jakamaan mies haaremillisen muita naisia kanssa (sillä mitä muuta moniavioisuus on kuin laillistettua huoruutta)? Entä kuinka häväistyksi nainen tuntee itsensä seuratessaan voimattomana vierestä kun ukko panee jalkavaimojaan, orjattariaan, tienvarsien porttoja ja naapurien emäntiä eikä kelleen tule mieleenkään että rikkoisivat sillä avioliittoaan ja särkisivät naisensa sydäntä?

Sananselittäjät jopa saarnaavat etteivät naiset siitä välitä. Että se kaikki on ihan okei. Sellaista voi kuvitella, kun kieltäytyy kuulemasta naisnäkökulmaa asiaan ja luo todellisuutta oman miesmielensä mukaiseksi. Jos kulttuuri ja tavat olivat sellaiset että se vaati naisia hyväksymään aviomiehensä huoraamisen niin se tarkoittaa vain että naiset olivat niin miehistä riippuvaisessa asemassa ettei syvintäkään tuskaa ollut varaa näyttää.

Mutta Hoosean kautta Jumala jyrähtää, että ymmärtää kyllä naisten turhautumisen eikä tuomitse näitä jos nyt sortuvatkin samaan kuin mitä miehet ovat itselleen iät ajat sallineet.
Ja että oikeasti kyllä Jumala vaatii miehiltä ihan samaa moraalia kuin mitä miehet ovat naisilta iät ajat vaatineet.

Hoosean kirja on oikeastaan oikea feministinen manifesti.
Vaikka se perinteisissä sananselityksissä yritetäänkin pimittää ja keskitytään säälimään Hoosea-parkaa aivan kuin kelleen muulle ei olisi niin käynyt, vaikka puolelle väestöstä koko ajan kävi.


-Ulla Rautiainen-

perjantai 21. syyskuuta 2018

Se Iso Tarina


Minulla on meneillään Raamatun läpilukuprojekti. Taas kerran. Tämä on 18 kierros Alusta Ameneen. Pitäisi siis jo suunnilleen tietää mitä se kirja sisältää ja mitä ei sisällä.
Mutta ei sitä tarinaa vielä ole puhkiluettu. Pyhä Kirja antaa aina yllätyksiä ja tarjoaa uusia yksityiskohtia huomioitavaksi.
Tai tällä kierroksella ei niinkään yksityiskohtia ja yksittäishenkilöiden seikkailuja vaan laajan panorama-kuvan, kokonaisnäyn Suuresta Tarinasta.

Raamattu on yhtenäinen kirja. Siinä on alusta loppuun etenevä juoni, joka kulkee monen sivujuonen seassa ja näyttäytyy vasta kun lukee koko tarinan järjestyksessä ja sellaisella lukunopeudella, ettei ehdi jo unohtaa aikaisempia tapahtumia ennen kuin pääsee loppuun asti.

Onhan tietysti paikkansa ja hyötynsä ajoittain syventyä yksittäisiin juttuihin, lukuihin ja jakeisiinkin mutta ei pienempien kokonaisuuksien tarkastelu poissulje sitä, että oma hyötynsä on ainakin joskus ottaa Raamattu haltuun kokonaisuutena.

Nähdäkseni Raamatun kokonaistarina on jotenkin tällainen:
Jumala jostain kumman syystä päättää alkaa yhteiselämän itseluomansa elämänmuodon kanssa. Projekti aloitetaan luomalla ihmispari ja heille sopiva biotooppi elinympäristöksi, jossa tarkoitus on lisääntyä isoksi populaatioksi.
Suunnitelma ilmeisesti on, että ihmisten päätehtävä olisi tuottaa jälkeläisiä ja kasvattaa nämä jälkeläiset Jumalan tuntemiseen. Ensimmäinen pari pääsee ihanneoloissa tuntemaan Jumalan läheisesti. Jos he pysyisivät niissä ihanneoloissa ja siirtäisivät jumalatietonsa ja jumalasuhteensa jälkeläisilleen ja nämä taas omille jälkeläisilleen niin koko lisääntyvä ihmiskunta tuntisi Jumalan ja yhteys olisi mahdollista ja oleminen ihanteellista.

Ei onnistu. Paritanssiin tarvitaan kaksi, mutta tässä tanssissa ihmiskunta on harannut vastaan joka askeleella.
Suunitelma rikkoutuu, kun eka pari päättää ihanneoloissa olla tottelematta sitä ainoata kieltoa, joka on heille asetettu: Älä Syö Siitä Puusta.
Sitten joudutaan ihanneoloista pois ja kohta miesväki hoksaa, että jälkeläisiä voipi siittää ilman että tarvitsee mitenkään osallistua niiden kasvattamiseen tai edes elättämiseen. Irtoseksi tuottaa äpärälapsia, joilla ei isästään mitään tietoa ole.
Lisäksi vielä keksivät että vaimoja voipi ottaa useampia. Monivaimoisissa perheissä lapsiluku kasvaa niin valtavaksi, että isät tuskin tuntevat lapsiaan saati ehtivät näitä juuri mihinkään opettaa. Toisaalta vain harvat miehet edes pääsevät avioon. Kun yhdet rohmuavat useita vaimoja, ei kaikille riitä yhtäkään. Opettaminen jää naisten varaan, mutta hekin missaavat mahdollisuutensa kun päähuomio kääntyy hankalissa olosuhteissa joko yh-äiteinä tai haaremihierarkian valtataistelussa omaan selviämiseen. Sukupolvelta toiselle jatkuvan tiedon ketju katkeaa.

Jumalan seuraava missio on keskittyä kasvattamaan yhtä etnistä ryhmää omaksi pappisvaltakunnakseen, joka Jumalalle omistautumisellaan olisi innostavana esimerkkinä muille kansoille hylätä turhat epäjumalat ja tutustua tähän Jumalaan. Jumalatuntemus leviäisi kansoista kansoihin ja niin koko ihmiskunta olisi taas Jumalan yhteydessä.

Ei onnistu sekään. Kulttuurinvaihto eri kansojen välillä tapahtuukin väärään suuntaan: pappisvaltakunnaksi tarkoitettu kansa tykästyykin muiden kansojen epäjumaliin ja hylkää oman Jumalansa.

Seuraavaksi Jumala itse astuu ihmiskunnan sekaan ja yrittää kommunikaatiota heidän omalta tasoltaan. Mutta varsinkin uskonnolliset johtajat ovat niin valtapelinsä juovuttamia, etteivät kykene tunnistamaan elävää Jumalaa edessänsä.

Jos tässä tapauksessa ykkösmahdollisuutena oli, että uskonpuhdistus olisi aloitettu temppelistä niin että juutalaisuus siirtyisi jouhevasti messiaaniseen aikaan ilman että pitäisi perustaa uutta seurakuntasysteemiä sitä varten niin ei tapahtunut. Kuten Iso Kirja itse sanoo: fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan (Luuk. 7:30).

Muttei kristinuskoksi eriytynyt jumalanpalveluskaan kovin hyvin ole kaikkiaan onnistunut. Vaikka Jumala antoi lähetyskäskyn mennä kaikkeen maailmaan tekemään kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan, niin erinäisistä syistä tavoite etenee hitaasti.
Saa nähdä, onko Jumalalla vielä jokin ässä hihassaan ja keino saada tavoitteensa toteutetuksi.
Sen verran näyttää sinnikkäältä yrityksessään että tuskin kesken ja epäonnistuneeksi hankettaan jättää.



-Ulla Rautiainen-

torstai 13. syyskuuta 2018

Fantasia Toisesta Maailmasta


Häntä voisi kutsua Uneksijaksi. Se ei ole hänen tosinimensä, mutta sillä nimellä hän itseään kutsuu siinä Toisessa Maailmassa, jonne aina silloin tällöin, ja ajan kuluessa yhä useammin onnistuu pakenemaan.

Toinen Maailma on toisenlainen. Todempi, alkuperäisempi, jotenkin oikeampi, vahvempi ja ehjempi ainakin. Aina kun on saanut vilahduksen Toisesta Maailmasta, tuntuu tässä todellisuudessa oleminen kuin olisi jäljennöksessä. Kuin kuulisi kaiun, muttei itse ääntä. Kaikki on melkein oikein, mutta silti niin kuin rikki. Kuin pienillä säröillä, valmiina hajoamaan milloin tahansa. Kaikki huutaa puutetta jostain. Vaillaolevaisuus on ilmeistä. Jotain ei ole. Jotain on mennyt, lähtenyt pois eikä ole palannut.

Mutta Toinen Maailma on puhtaanselkeä, syvänkirkkaampi ja olemisen läsnäolo on kaikkialla. Se, mikä täältä puuttuu, on siellä ja on vastaansanomattoman väkevänä ja suorastaan tunkeilevan lähellä olemassa ja todellisena. Ja kuitenkin Uneksija ymmärsi, että se mitä hän Toisesta Maailmasta sai nähdä, oli vain paperinohut häivähdys, kuin perhosen huokauksen synnyttämä ilmanliikahdus hirmumyrskyyn verrattuna. Mutta sen vähäinenkin kokeminen synnytti Uneksijassa kiihkeää kaipausta, joka poltti mieltä ja halua ja ajoi etsimään.

Toisen Maailman Metsä toivotti hänet tervetulleeksi ja antoi hänelle ihmeellisen talon asuttavaksi. Öisin talo oli tavallisen näköinen pyöreärunkoinen hirsimökki, jonka vankassa suojassa hän sai turvallisesti ja mukavasti yönsä viettää. Mutta aina päivisin mökin hirret heräsivät takaisin kaatamistaan edeltäneeseen puuelämäänsä ja ponnahtivat paikoiltaan pystyasentoon, kasvattivat äkisti juuret ja oksiston ja seisoivat elävinä puina muodostaen metsän siihen kohtaan, jossa öisin oli talo. Yöksi puut taas vetivat oksansa ja juurensa runkonsa sisälle ja lakoutuivat seinien, lattian ja katon muotoon pinoutuen ja ollen taas erehdyttävästi tavallisen näköinen hirsimökki.

Niinpä monet ohikulkumatkalla olevat vieraat, jotka pyysivät ja saivat yösijan talosta, kokivat melkoisia yllätyksiä, ja varsinkin ne, jotka varoituksista välittämättä yrittivät nukkua niin pitkään kuin halusivat ja silloin kuin halusivat huolimatta siitä järjestyksestä, joka tähän maahan oli asetettu. Sitten he joutuivat siihen ryskeeseen joka tapahtui kun puut alkoivat järjestäytyä pystyasentoon eivätkä monet siksi halunneet tulla uudelleen. Niinpä Uneksijan oli vaikea saada pitkäaikaisia ystäviä.

Mutta Uneksija viihtyi siellä hyvin. Hän lauloi lehteville ja havuisille puille ja tanssi hameenhelmat kipinöitä iskien kukkia kuohuvilla niittyaukeilla. Hän kasvatti itsessään läheisen tuntuman ympäröivään luontoon, avoimeen taivaaseen ja maahan eikä arastellut ulkoilmaa kuten liian paljon sisätiloihin tottuneet tapaavat tehdä.

Eläminen siinä talossa oli väliaikaista, sen hän hyväksyi. Tämä maa antoi hänelle suojan ja asuinpaikan öiksi, mutta sitäkään ei koskaan voinut pitää itsestäänselvyytenä eikä seuraavasta yöstä olla koskaan ihan varma ja päivät hänen oli selvittävä paljaan taivaan alla. Mutta se oli unelmassa elämisen hinta, omaan määräysvaltaan perustuvasta turvallisuudentunteesta luopuminen ja heittäytyminen unelman varaan.

Hänen oli suostuttava lumeen, pakkaseen, taivaansateiden kastelemaksi tai tuulen piiskaamiin päiviin. Kokemaan maan säiden voimat itsessään omaan ruumiiseensa osuen, eikä vain sivustakatsojana ikkunan lävitse itse kosketetuksi joutumatta, kuin näytelmän yleisö, joka ei näytelmään osallistu. Hän oli aina mukana ja osallisena kaikesta, mitä sen maan luonnossa tapahtui.

Muta öisin hänelle annettiin armo ja lepo mökin suojassa ja se oli lahja. Hän ymmärsi arvostaa puiden uhria, kun ne suostuivat kuolemaan öisin hänen rauhansa takia. Siinä mökissä asuessaan hän oppi kuolemasta ja ylösnousemuksesta sen menetetyn tiedon, joka hän olisi voinut oppia jo tässä maailmassakin, jos olisi osannut nähdä. Nyt se sama opetettiin hänelle joka ilta ja aamu. Ja se epävarmuus ja pelkässä luottamuksessa ja uskossa eläminen oli hänen rangaistuksensa ja palkintonsa.



-Ulla Rautiainen-

torstai 6. syyskuuta 2018

Näkijät


Jotkut ihmiset,
Jumalannäkijät,
kutsuttu kertomaan,
että Jumala on:
räiskyvää elämää,
tunnetta ja tahtoa,
tilannetajuista visiota ja energiaa,
kohti käyvää läsnäolevaisuutta.
Villi ja hurja,
sanojen antaja, jotka ovat
villiä ja hurjia,
niin kuin Hän itse on.

Mekaanisen jumalakuvat omaavat
eivät pysty
niitä sanoja vastaanottamaan.
Heille kauhistus,
kaikki mikä rikkoo
fossiiliseksi kivettyneen hengellisyyden.

Tarjoavat kuolleita lehtiä viime vuoden puusta.
Menneen kesän muistelua
piiloutuen kellareihin
tämän päivän auringolta.
Huitovat jo kauhtuneita varjoja
ammoin ruostuneilla miekoilla.
Pitävät laivat satamissa
varoitellen aavojen vesien vaaroista.

Mutta sinä, jos olet Näkijä:
Lyö poikki laituriin sidottu köysi,
levitä purjeesi
ja anna laivasi hyökätä hurjempiin hyökyihin.
Ota vastaan tuuli ja aurinko
ja kuule Jumalan nauravan iloansa.
 
 
-Ulla Rautiainen-

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Lakiko niin kuin luetaan?


Vanhan Testamentin Mooseksen kirjojen lakiluettelot ovat melkoinen pala luettavaksi. Järjettömiltä, brutaaleilta ja epäoikeudenmukaisilta kuulostavat käskyt, jotka oikein antavat ohjeita orjien pitämiseen ja kohtelevat naisia miesten omistamina esineinä ovat monelle nykylukijalle kompastuskivenä ja uskonmitätöijänä (ja ateisteille riemunaiheena: kaameita käskyjä levitellään todisteeksi uskomisen hölmöydestä).
Kuinka hyväksi ja oikeudenmukaiseksi mainostettu Jumala moiseen yllyttää?

Mooseksen laista onkin tullut uskovaisten keskuudessa vähän sellainen hys-hys-juttu, virtahepo olohuoneessa, kiusankappale, jonka olemassaolon jokainen tietää, mutta jota yritetään olla huomaamatta aivan kuin sitä ei olisikaan.
Moni ei lue Mooseksen kirjoja ollenkaan ja säilyttää niin mielenrauhansa.

Muutama selitys hankalille käskyille:

- Kaikkia käskyjä ei ole tarkoitettu kaikkien, kaikissa tilanteissa ja kaikkina aikoina sellaisenaan noudatettavaksi, vaan ne on laitettava siihen aika- ja tilakontekstiin, mihin ne on tarkoitettukin. Tuhansia vuosia vanhat erämaaleiriolot vaativat erilaisia hygienia- ja turvallisuusmääräyksiä kuin nykyaikainen kaupunkiasunnossa eläminen.

- Osan käskyistä on tarkoitus luoda oma juutalainen kulttuuri, joka eroaisi muista ympäryskansojen kulttuureista ja näin pitää kansa yhtenäisenä ja muihin kansoihin sekaantumattomana.

- Osa käskyistä sisältää profetaalista sisältöä (esim. uhraamiseen liittyvät) ja siksi kuulostavat kummallisilta. Kansa laitettiin siis joissakin toimintatavoissa esittämään eräänlaista performanssia, jonka sisältö aukeni vasta tietyssä tulevaisuuden tapahtumassa, jolloin asiayhteys ja merkitys paljastui.

Mutta entäs ne orjuutta ja naisten sortoa suosivat lait?

Mitäs Jumala itse sanoo: Hes 20:25 mukaan: ”Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää...”
Eli eivät ne lait olleet Jumalankaan mielestä ihanteellisia.

Taisi olla niin, että ne lait olivat Jumalan diplomaattinen kompromissi senaikuiselle ihmiskunnalle, joka ei tavoiltaan ollut sillä tasolla (niinkuin kertomuksessa näkyy), että olisi parempaa käsittänyt.
Ne pahimmatkin lainpykälät olivat sentään parempaa kuin yleinen käytäntö siihen maailmanaikaan oli. Jos mentaliteetti oli ”surmaan miehen haavastani ja nuorukaisen mustelmastani”, niin ”silmä silmästä ja hammas hampaasta” oli jo huomattavaa edistystä. Enempiä vaatimuksia ei olisi noudatettu lainkaan. Ei kannata määrätä lakeja, jotka ovat niin kaukana totutuista tavoista, yleisestä yhteiskuntajärjestyksestä ja ajattelutavasta että menevät täysin yli kaikkien käsityskyvyn.
Että kunhan nyt oppisivat edes näittenkin mukaan elämään...

Niin että niitä naisia ja orjia koskevissa laeissa ei pidä ottaa vertailukohteeksi nyky-länsimaista yhteiskuntaamme, vaan senaikuinen. Meistä ne saattavat tuntua sortavilta, mutta siihen, mitä ilman niitä lakeja olisi tapahtunut, oli suuntaus kohti parannusta.

Raamatusta löytyy ainakin kaksi vihjettä, että Jumala todellakin sovelsi lakinsa olemassaolevaan tilanteeseen ja ihmiskunnan ehdoilla (olihan hän antanut Paratiisissa ihmiselle hallintavallan maapallolla, ja siten luvan oman yhteiskuntajärjestyksen luomiseen) vaikkei se hänen ihanteensa olisi ollutkaan.

Jo Mooseksen laissa on säädöksiä kuninkaita varten. Kuitenkaan ajatus kuningasvetoisesta valtakunnasta ei ollut Jumalan ykkössuunnitelma kuten   1 Sam. 8:6-7 näkyy. Mutta kun kerran väenvängällä halusivat kuninkaan, niin olkoot, Jumala otti suunnielma B:n käytäntöön vaikkei se paras mahdollinen ollutkaan ja teki lait sitä varten.

Toinen lakipykälä, joka ei Jumalan mieleen ollut, oli avioerolaki. Matt. 19:7-8 Jeesus tekee selväksi, että Jumalan tarkoitus olisi ollut, että ihmiset olisivat hoitaneet suhteensa niin ettei avioeroja olisi tarvittu. Mutta kun niin ei tapahtunut, niin eron salliminen sentään on pienempi paha kuin se, minkälaisia keinoja pahimmillaan saatettaisi käyttää epämieluisaksi käyneestä puolisosta irti pääsemiseksi.

Entäs sitten se laki, jossa käsketään kivittämään vanhempiaan tottelematon poika? Tätähän mieluusti otetaan esimerkiksi, kun halutaan todistaa Raamatun olevan älytön kirja.
Harva lakia kauhisteleva vain lukee, mitä 5 Moos 21:18-21 kokonaisuudessaan sanoo. Kysymyshän ei ole pikkulapsen uhmakohtauksesta, vaan aikuisesta miehestä (koska tottelemattomuus ilmenee juopottelevana ja irstailevana elämäntapana). Laki oikeastaan sanoo, että rikollista ei vanhempien pidä suojella vain siksi että tämä sattuu olemaan oma jälkeläinen.

Lait eivät myöskään olleet sementtiinvalettuja. Muutosehdotuksia sai esittää Jumalalle, niin kuin Selofhadin tyttäret tekivät ja saivat aikaan lakimuutoksen (4. Moos. 27:1-8). Jumala siis antoi jonkinlaisen perustan ja halusikin ihmisten itse oivaltavan, miten niitä voisi parantaa. Ei tietenkään omavaltaisesti, mutta Jumalan suostumuksella.


-Ulla Rautiainen-

Sarpatilaisen ihmeen edellytys


Raamattua voi lukea monella tavalla.
Yksi tapa on tavoitteellinen raamatuntulkinta: ensin kyhätään päätelmä, miten tarinan pitäisi mennä, mitä sen pitäisi kertoa ja mitä siitä tulisi oppia. Sen jälkeen tarina rajataan niihin osiin, jotka sopivat ennakko-odotukseen, häivytetään sopimattomat elementit näkymättömiin, korostetaan omaa ajatusta tukevaa materiaalia ja selitetään koko tarina itselle sopivalla tavalla.
Ja kun tulkinta on saanut vakiintuneen aseman ja tarpeeksi arvovaltaisia tahoja taakseen, perinteitä ja auktoriteetteja kunnioittava sanankuulija ei rohkene lukea asiaa niin kuin se on kirjoitettu.

Eipä sitten ihmekään, jos Raamatun lukeminen tuntuu työläältä kun mielen on koko ajan sensuroitava ja käännettävä tekstiä ennakko-odotusten mukaiseksi. Ja kun tuntuu vaikealta lukea, niin sitä vähemmän luetaan, ja sitä enemmän ollaan alttiita mitä mielivaltaisimmille tulkinnoille.

Yksi tällainen huonoa hedelmää tuottanut tulkintatapa on Elian ja Sarpatin lesken tapaus.
Tarina kerrotaan 1 Kuningasten kirjan 17 luvussa heti korppijutun jälkeen.
Juttu menee tiivistettynä näin: On kuivuuden aiheuttama nälänhätä. Elia menee Herran käskystä Sarpatiin ja esittää siellä nälkäkuoleman partaalla hoippuvalle leskivaimolle että tämän pitäisi antaa viimeinen leipänsä Elialle. Nainen tekee käskyn mukaisesti ja palkinnoksi uhrauksestaan tapahtuu ihme: elintarvikkeet lisääntyvät ihmeenomaisesti niin että sekä naisen luo elätettävksi asettunut Elia että nainen poikineen pysyvät muonassa katokauden lävitse.

Liian moni ”jumalanmies tai -nainen” on hyväksikäyttänyt tätä tarinaa omaksi hyödykseen selittämällä kertomuksen tavalla, että lesken esimerkkiä seuraten kenen tahansa kurjalaisenkin on uhrattava viimeiset varansa hengenmiehen tai -naisen hyväksi ja luotettava että kyllä Jumala tekee jonkin ihmeen, jolla ontoksi pumpattu uhraaja selviää pulasta.

Yleensä nämä vaatijat eivät jää katsomaan miten uhraajalle käy tai jos jäävät, eivät ota mitään vastuuta pulaan syössyn ahdingosta jos ihmettä ei tapahdukaan.

Minullakin on henk. koht. kokemusta tämmöisestä. Sain kerran omituisen puhelun eräältä melkokin tunnetulta hengelliseltä vaikuttajalta. Puhelimessa tämä tyyppi julisti, että Jumala on ilmoittanut, että minun pitäisi ruveta tekemään ilmaiseksi työtä hänen firmalleen (josta hän minua huomattavasti korkeammasta elintasostaan päätellen nosti mojovaa voittoa). Palkka maksettaisi sitten kuulemma taivaassa.
En lähtenyt.

Sillä Sarpatin lesken tapauksessa olisi huomioitava yksi yksityiskohta (1 Kun. 17:9) : ”...Katso, minä olen käskenyt leskivaimon elättää sinua siellä.”
Näyttäisi siis siltä, että Herra oli puhunut asiasta leskivaimolle itselleen ennen kuin Elialle. Elia ei siis hyökännyt esittämään pöyristyttävää vaatimustaan yllätyksenä, vaan nainen oli jo suostunut asiaan, tiesi odottaa Herran lähettämää  autettavaa ja Elian käyttämä sanamuoto oli vain jotain, josta tunnistaa kohde kaikista muista kerjäläisistä (joita siinä pula-ajassa varmasti riitti).

Joten eiköhän tarinan opetus liene, että isojen uhrausten ja riskialttiiden uskontekojen kyseessä ollessa Jumala puhuu niistä kaikille osapuolille – ja ainakin sille, jolla siinä eniten hävittävää on. Ei tarvitse mukautua mahdottomiin vaatimuksiin, vaikka niitä kuinka ”Herran nimessä” esitettäisiin, jos ei ole mitään omakohtaista tuntumaa että asia todella tulee Herralta.


-Ulla Rautiainen-