keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Infinitum


Unelmoida kuin Jumala.
Nähdä niitä näkyjä joista maa ja taivas luotiin.
Saada kosketus ja visio
tyhjentymättömään inspiraatioon,
rajattomaan luomisvoimaan,
sanoihin, joissa on ihmettä,
näkyihin absoluuttisesta kaikkimahdollistavuudesta,
salaisuuksiin, jotka virtaavat
siitä Ylimmästä Tahdosta
jonka ajatus olemassaolon peruspilarina
kaikkeutta kannattelee.
 
-Ulla Rautiainen-

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Uudestisyntyminen


Hänen kohtaamisensa
painui kuin nuoli sydämeen.
Siitä kaatua Hänen käsivarsilleen,
tiukkaan syliotteeseen,
jossa entinen elämäni
(se surkea, jota sieluani jalkoihin talloen olin elänyt)
suli kuin sumu auringossa pois,
kuin haipuva uni josta ei jälkeä jää.


Hän henkäisi kasvoilleni,
tarttui kädellään sydämeeni,
herätti omalla elämänvoimallaan
toiseen elämään,
Hänen elämäänsä,
(loistavaan kuin kruununjalokivi kuninkaan otsalla)
jossa liitettynä sydän hänen sydäntään vasten,
sielu hänen sieluunsa kiinni
veri Hänen vereensä,
uneni Hänen uniinsa,
tahtoni Hänen tahtoonsa
näkemään Hänen näkyjään,
Hänen silmiensä,
Hänen sydämensä,
Hänen sisimmän sydänkammionsa
Hänen elävän sydänverensä kautta.


-Ulla Rautiainen-

torstai 14. kesäkuuta 2018

Mestarisärabbeja


”Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.” (Matt 23:8-10)
Rabbi tarkoitti opettajan lisäksi valtiasta. Mestari on alkutekstissä sananmukaisesti "johtaja, auktoriteetti", joten siinä Jeesuksen mielipide ihmisille johtajaksi havitteluun.

Tätä raamatunkohtaa harvemmin kirkoissa saarnataan. Itse asiassa en muista koskaan kuulleen tätä missään seurakunnassa.
Eikä ihmekään, niin viljalti kaikenlaisia kirkkoisiä, johtajia ja auktoriteetteja hengellisissä yhteisöissä vilisee. Olisi päällystölle epäsuotuisa suuntaus, jos väki oikeasti alkaisi tätä Jeesuksen opetusta tarkemmin funtsimaan.

Kuinka suuri juopa hengellisten auktoriteettien ja tavallisen kristirahvaan välillä vallitsee, vaihtelee ja on vaihdellut eri yhteisöissä ja eri aikakausina.
Joskus ei tavallisella tollolla ollut kuolemanrangaistuksen uhalla lupa edes Raamattua avata (tyhmyyksissään kuitenkin pyhän tekstin väärin ymmärtäisi ja harhautuisi kerttiläiseksi) ja ylhäinen kirkkoruhtinas oli Jumalan Sijainen Maan Päällä, yhtä erehtymätön ja yhtä kaikkivaltainen. Nykyään jo saatetaan kyllä kauniista puhua veljeydesta, samanarvoisuudesta ja yleisestä pappeudesta mutta käytännössä tahtovat toiset olla tasa-arvoisempia kuin toiset.

Johtajat ovat niitä, jotka valikoivat seurakunnan palvelutehtävistä mieluisammat; ne joista maksetaan rahapalkkaa, joissa pääsee käyttämään valtaa, joissa saa näkyvyyttä ja arvostusta ja (kolmesta edellä mainitusta syystä) paljon kavereita ja jotka ovat toimenkuvaltaan ”siistiä sisätyötä, jossa ei tarvitse nostella raskaita esineitä.”
Muille jäävät ne ikävämmät hommat, yksinään puurtaminen ilman kannustusjoukkoja ympärillä ja palkka maksetaan vasta taivaassa.

Lain voimalla ei nykypäivän Suomessa enää ketään voi pakottaa lopettamaan ajattelua ja alistumaan hengellisen auktoriteetin alamaisuuteen. Manipulaatisilla keinoilla hyvinkin voi. Olen nähnyt hengellisiä yhteisöjä, joissa autoritaarisen johtajan alaisuudessa ajattelu on ulkoistettu johtajan toimeksi ja kirkkokansa on taantunut mieleltään milteipä lapsen tasolle.

Sellaisesta yhteisöstä on syytä kiireesti kalppia karkuun. Ei ole pakko sopeutua. Ei Jeesuskaan sopeutunut aikansa auktoriteetteja pokkuroimaan.
Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n sivulla on erinomainen lista hälyttävistä merkeistä uskonnollisessa yhteisössä. Kannattaa tutustua, jos tuntuu, että yhteisössä, johon on menossa tai jossa jo on ei kaikki ihan kohdallaan ole. Linkki tuosta:
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonyhteisoista/milloin-huolestua/


-Ulla Rautiainen-

Ratkeaako Saku Sammakko aina ryyppäämään?


”...ja osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja iloitse, sinä ja perheesi.” 5.Moos.14:26
”...ja sanoi hänelle (Jeesukselle): "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."” Joh. 2:10
Nyt viimeistään poltan sillat siihen herätysliikkeeseen, jonka piirissä pitkään olin.
Siellä kun perinteisesti on vaadittu absoluuttista täysraittiutta alkoholiin. Ennen väitettiin käskyn tulevan Raamatusta, tänä päivänä jo kakistellen myönnetään, että Raamattu ei täyttä pidättäytymistä iloliemestä vaadi ... mutta... no... tuota... öh... niin... ääh... kyllä ei sitä viinaa saa uskova juoda, sillä … tuota... öh... no... ääh... kulttuurilliset syyt... siis... tuota... huono esimerkki... ja siis tuota... ei vaan saa juoda, äläkä kysy miksi.
Rappiolle ojan pohjia möyrimään päädyt kuitenkin, jos sen ensimmäisenkään kulauksen otat. Ja jos et itse päädykään, niin ainakin aiheutat viettelyksen heikolle veljelle vieressä joka sinne päätyy. Ja se on sitten sinun syysi.

Kumma kyllä, näille heikoille veljille eivät kesäiset terassit, jossa näkysällä kansa kaljaa vetää tai kauppojen oluthyllyt ole viettelykseksi eivätkä aiheuta lankeamisia ryyppyputkeen. Ainoastaan jos saavat kuulla uskonystävän ottavan viinilasillisen hyvän ruoan kyytipojaksi niin jo Bacchus kutsuu ja lankeaminen rappiojuopoksi on sitten uskonystävän vastuulla.

Epäilys herää, että kysymys on vallankäytöstä. Jotain halutaan kieltää vain kieltämisen vuoksi.
Ja kateudesta. Kun en minä saa, niin ei muutkaan saa saada. Että raitistuneet juopot eivät olekaan niin parantuneita, kuin optimistisissa todistuspuheissa vakuutetaan. Addiktio on vain vaihtunut toiseksi. Jos ennen terrorisoitiin ympäristöä kännäämisellä, niin nyt terrorisoidaan raittiudella. Lopputulos on sama. Raitistuneen juopon ehdoilla lähimmäiset joutuvat edelleenkin elämään.

Ja olisiko myös, että seurakunnissa ylipäänsä on liian paljon epätasapainoisia ja ahdistuneita ihmisiä (ja sitä voisi kysyä miksi), jotka eivät kykene kohtuudessa pysymään, jos vähänkin kireyttä lievittävää ainetta maistaisivat.
Mutta se onkin kummallista, miksi juuri uskovien joukossa itsekurin puutos ja terveessä kohtuudessa pysyminen on muka niin mahdotonta. Luulisi, että Jumalan yhteydessä eläminen tekisi erityisen vahvaksi, mutta puheista päätellen näyttääkin, että juuri nämä ovat kaikkein löperöimpia lipeämään hillitömyyteen pienimmästäkin sysäyksestä. Yksikin drinkki muka avaa samantien ryyppyputken rappiolle, vaikka tavalliselle pulliaiselle se ei aiheuta mitään vahinkoa.
Jokin siinä yhtälössä ei täsmää.

Kyse on tietysti myös perinteestä. Kun on niin kauan ehditty viinapirusta saarnata, niin eihän edellisten sukupolvien opetusta voi yhtäkkiä kumota ja virheelliseksi julistaa. Sehän saattaisi aiheuttaa epäilyksen, että nykysaarnoissakin olisi vaatimuksia, jotka seuraava sukupolvi kumoaa yhtä virheellisinä. Menisi uskottavuus puhtaan oikeaoppisuuden ja lopulliseen totuuden saavuttamisesta.
Lisäksi alkoholikielto käy hyvästä shibbolet-testistä. Nopea, kätevä ja yksinkertainen tapa erotella jyvät akanoista ja oikeat uskovat maailmallisista syntisäkeistä.

Monet kyseisen herätysliikkeen pastoreistakin ryyppäävät salaa. Kukaan ei niin urheaksi kuitenkaan uskaltaudu, että rukoushuoneensa saarnaspöntöstä ilmoittaisi iloisesti viinaa vetävänsä. Se olisi hengellisen uran itsemurha.

Raamatussa kyllä varoitellaan liiallisesta juopottelusta ja juopuneena remuamisesta – samoin kuin tuomitaan ylensyöntikin ja rahanahneus. Viinilasia ei uskovan anneta kallistella, mutta isomahaisia ja läskiposkisia tai maallista mammonaa hamuavia pastoreita kyllä näkee ilman, että siinä raamatullista rikkomusta tunnistettaisiin.

Alkoholin nauttimisen ja känniörveltämisen välillä on kuitenkin yhtä iso ero kuin kohtuusyönnillä ja ruoalla mässäilyllä tai mielipide-eroavaisuuksista keskustelemisella ja nyrkkitappelulla.
Liiallisuuksiin menevänä ei mikään näistä ole Raamatun mukaan luvallista.

Olen haavellut tilanteesta, jossa seurakunnan johtomiehet saisi julkisessa tilanteessa juotettua umpikänniin. Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu kun estot poistuvat ja hengenmiesten todellinen luonto pääsee valloilleen. Mitä sieltä tulisi esille.
Ehkä juuri sen takia täysjuomattomuudesta on tullut vaatimus.
Sen takia mitä sieltä tulisi esiin.
On helpompi pitää kulisseja pystyssä kuin korjata sitä esiintulevaa.

Alkoholi satunnaisesti juotuna ei muuta ihmisen persoonallisuutta. Humalatila toimii jonkinlaisena totuusseerumina, joka paljastaa todellisen luonteen. Niillä, joilla käytös muuttuu radikaalisti siitä mitä selvinpäin, kyse on että selvinpäin on onnistuttu piilottamaan jotain, joka estojen poistuttua ryöpsähtää esiin.
Tietysti on hyvä olla viinaa juomatta, jos humalassa tekee asioita, joita ei pitäisi tehdä. Raittius on välttämätön vaihtoehto jos kuppia kumottua berserkkiraivossa hyökkää rusikoimaan lähimmäisiään.

Kaikki eivät kuitenkaan hyökkää rusikoimaan lähimmäisiään.
Ei viina kaikista tee ikäviä ihmisiä. Jotkut muuttuvat jopa mukavammiksi.

Ehkä siksi Jumala Mooseksen laissa jopa käski ottaa väkijuomaa silloin tällöin. Ettei hyvää mainetta onnistuttaisi pitämään pelkkien ulkoisen itsehillinnän varassa ja kiellettyjen halujen piilottamisella. Vaan luonteen siivoamisen pitäisi tapahtua niin syvälle sieluun, ettei kännipäissäänkään sieltä mitään ikävää ilmestyisi.
Olisi ihan hyvä testi jokainen hengelliseksi johtajaksi aikova juottaa humalaan ja katsoa, mikä käytös on kun estot häviävät.
Siinä näkisi kellä oikeasti on kelvollista karakteeria.
Luonteen syvimpiin ulottuvaa sielunpuhtautta.

Kerran Galileassa oli mies, joka muutti vettä viiniksi, nyt monet hänen seuraajansa haluavat muuttaa viiniä vedeksi. Ja kuten Raamatusta selvästi käy ilmi (vaikka toisinkin on tarkoitushakuisen virheellisesti saarnattu), se oli sitä viiniä, josta juovutaan. Ja sitä tarjoiltiin jo valmiiksi juopunelle joukolle. Kysymys kuuluu, ollako tämän miehen seuraaja – vai hänen seuraajiensa seuraaja, jotka kääntävät liiankin monta asiaa nurinpäin?

Uskotaanko ennemmin ihmistekoisia perinnäissääntöjä vaiko että Jumala on antanut viinin ilahduttamaan ihmisen sydämen, niin kuin Psalmissa 104:14-15 sanotaan?


-Ulla Rautiainen-

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Genetiikkaa ja Genesistä


Stanfordin yliopiston uusi tutkimus sanoo, että 5000-7000 vuotta sitten tapahtui jotain kummallista, joka näkyy yhä geeneissämme. Miesten y-kromosomien moninaisuus väestössä romahti hurjalla tavalla, vain erittäin harva mies siirsi geenejään eteenpäin. Näyttää siltä, että 95 % miehistä katosi jälkeläisiä jättämättä. Nais-dna:ssa moista pullonkaulaa ei esiinny.

Miesgeenien kadon mysteeriin on esitetty erilaisia syitä kuten sodat, jossa valtaosa lisääntymisikäisistä miehistä kuoli tai monivaimoinen avioliittokulttuuri, jossa muutamat valtasuhteissa korkealla olevat miehet rohmusivat kaikki naiset itselleen muiden jäädessä ilman.

Sangen mahdollista, mutta Raamattuun uskova löytää vielä yhden selityksen äkilliselle miesgeeni kadolle.
Ajoituskin täsmää.
Muistatko vedenpaisumustarinan kun Nooa meni perheensä kanssa arkkiin?
Siis Nooa ja kolme Nooan poikaa.
Neljä miestä, joilla oli samat geenit.
Ja neljä naista, jotka eivät olleet (todennäköisesti) lähisukua. Nooan vaimo ja Nooan poikien vaimot.

Vedenpaisumuksen jälkeisessä maailmassa Nooa oli siis yksi ainoa mies, jonka geenit (poikiensa kautta) siirtyivät eteenpäin. Naisväestöllä sen sijaan oli laajempi kanta; neljän eri naisen geenit lähtivät leviämään tulevaan ihmikuntaan.
Suunnilleen Stanfordin yliopiston löytöä mukaillen.

Siinäpä mietittävää mihin uskoa.


-Ulla Rautiainen-

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Obadjan ohjeita


Vanhan Testamentin Obadjan kirja on Raamatun lyhin kirja: 21 jaetta. Profeetan henkilöllisyyttä verhoaa kertomaton salaperäisyys. Kirja aloittaa suoraan profetialla ilman vähäisintäkään esittelyä itse profeetasta. Tästä Jumalan puhetorvesta tiedetään vain nimi; Obadja (Obadiah, עבדיה ) joka tarkoittaa Jahven palvelija.

Ehkä sekin on osa profetiaa: keskity sanomaan, älä sanoman välittäjään.
Ja että profeetasta oleellisin tiedettävä asia on, että hän on Jahven palvelija (ainakin siinä profetoinninsa hetkessä).

Kirjassa on huomattavan paljon samankaltaisuutta Jeremia 49:7-22 kohdasta. Siitäpä ne tahot, jotka eivät jumalalliseen ilmoitukseen usko, ovat päätyneet päättelemään että toinen olisi plagioinut toiselta. Jumalalliseen ilmoitukseen uskoville yhteneväisyyden selitys on, että viestin jakajana on yksi ja sama taho, Jumala.

Sanomassa kyse on kahden sukukunnan vainoväleistä. Obadja lataa rankkaa syytöstä Eesaun jälkeläisille. Ovat olleet tekemässä pahoja Jaakobin sukulinjalle ja nyt on tuleva revanssin paikka: ”Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi.”

Se on kuin negatiiviversio Jeesuksen sanasta: ”...kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille.” (Matt 7:12)

Tarkoitus ei kuitenkaan ole valtasuhteiden päittäin kääntäminen sillä periaatteella että nyt jaakobilaiset vuorostaan pääsisivät kyykyttämään exkiusaajiaan. Kirjan viimeinen lause sanoo ettei päällepäsmäriksi sovi kumpikaan osapuoli, vaan: ”...kuninkuus on oleva Herran.”

Niin että hyvityksen saaneen osapuolen on katkaistava pahan ketju siihen, eikä jatkaa pahan perintöä enää eteenpäin.


-Ulla Rautiainen-

maanantai 28. toukokuuta 2018

Ristin Uni


Dream of the Rood on joskus 700-luvulla muinaisenglanniksi kirjoitettu runo, josta ei tietääkseni ainakaan tunnettua julkaistua suomennosta ole.
Tyttäreni, (se bloginimellä miss equna täällä esiintyvä) tutustui tähän runoon yliopisto-opiskelunsa muinaisenglannin kurssilla, käänsi runon äidilleen sanatarkaksi palikkasuomennokseksi, jonka minä taas muokkasin lukijaystävällisesti hieman sujuvampaan muotoon. Joten semmoisella yhteistyöllä Ristin Uni on tässä nyt luettavana.

Runon tarinan kertojaminä näkee unta Kristuksen rististä. Unessa risti alkaa puhumaan ja kertoo Golgatan tapahtumat omasta näkökulmastaan.
Runossa on yksityiskohtia, jotka liittyvät senaikuisiin kirkollisiin menoihin, ja jäävät nykylukijalta ymmärtämättä jos ei niihin ole tutustunut.
Esim. ristin vaihtuvat värit verestä kultaan viittaavat kulkueessa kannettuun ristiin, jonka toinen puoli oli maalattu veriseksi ja toinen puoli koristettu kullalla kertomassa sekä Kristuksen kärsimystä että taivaallista kunniaa. Ristiä kannettaessa katselijat siis näkivät vuorotellen ristin molemmat puolet.



Hwæt, ic swefna cyst secgan wylle...
Eli:
Kuule, unestani parhaasta kertoa aion.
Kuule, siis uneksin keskiyöllä
kun puheen-kantajat, ihmiset sängyissään jo olivat.
Näytti minulle ilmestyvän kaikista ihmeellisin puu.

Taivaalle nostettu, valoon kiedottu
puista kirkkain.
Merkki, päällystetty kullalla.
Jalokivet kauniina allansa, vielä viisi poikkipuussa.
Ikuisuudessa kauniiden, Herran enkelien nähtävänä.

Ei ollut tässä puu pahan miehen. Vaan puu ristinmuotoinen,
jota pyhät henget katsoivat
ja ihmiset maan päällä, kaikki upeat luodut.
Uljas oli se voitonpuu
ja minä synneillä tahrittu, rikkeillä haavoitettu
näin sen uljaan puun,

Koristettu - vaatteillako?
Kuin lipullako tai sotamerkillä marssivien joukkojen edellä kannetulla?
– vai oliko se – verta?
Loisti kauniisti kultaa ja jalokiviä
päällystäen upeasti tämän valtiaan puun.
Silti sen kaiken loistavan kullan läpi
näkyi yhä ikivanha ristiinnaulitsijoiden viha,
joka veren laittoi vuotamaan kyljestä.

Olin kaikin murheissani ja peloissani
sen kauniin näyn edessä.
Näin jalon merkin,
välillä märkänä valuvasta verestä, välillä loistavin aartein koristeltuna
vaihtavan verhoansa ja väriänsä:
väliin verestä kasteltu, väliin aartein koristettu.

Viivyin siinä pitkän aikaa
katsoen suruissani Parantajan puuta
ja kuulin sen puhuvan.
Alkoi sanoja puhua puista parhain.

Sanoi: Oli kauan sitten, vielä muistan
kun minut kaadettiin metsän laidasta,
raastettiin juuriltani. Vahvat viholliset veivät minut,
Tekivät minusta itselleen näytöksen,
käskivät minua nostaa esille heidän rikollisensa.
Ne miehet kantoivat minua harteillaan,
kunnes kukkulalle asettivat,
Monet viholliset minut sinne kiinnittivät.
Siellä näin minä Ihmiskunnan Herran.
Lähestyi rohkeasti, halusi hän minulle nousta.

Silloin en uskaltanut edes taipua
– olisi ollut vastoin Herran sanoja –
tai palasiksi rikkoutua
vaikka maakin järisi.
Olisin kyllä pystynyt viholliset iskemään, mutta varmana seisoin.
Riisuutui tuo nuori soturi, ( hän, Jumala Kaikkivaltias),
oli vahva ja rohkea. Kiipesi ylös ristille.

Oli rohkea monien silmissä,
siellä hän ihmiskunnan toivoi lunastavan.
Minä vapisin, kun minua se soturi syleili. Enkä uskaltanut kaatua maahan,
kaatua alas maan pinnalle, vaan täytyi minun vakaana seisoa.
Ristiksi oli minut nostettu ja minä ristille nostin suuren kuninkaan.

Nostin Taivaan Herran, enkä uskaltanut kumartua.
Minut lävistettiin synkillä nauloilla.
Ovat minussa yhä arvet näkyvissä,
avonaiset pahantahtoisten iskujen jäljet.
Enkä uskaltanut niitä naulitsijoita takaisin haavoittaa.
He pilkkasivat meitä molempia yhdessä. Yltympäri olin veren peitossa.
Märkänä tämän miehen kylkiverestä,
kun hän oli lähettänyt sielunsa edelleen.

Sillä kukkulalla monia julmia tekoja kestin.
Minä näin suuresti levittäytyviä joukkoja.
Pimeys oli pilvillä peittänyt
Herran hohtavan kirkkauden ruumiin.
Varjot esiin astuivat,
oli pimeä pilvien alla. Itki koko luomakunta,
valittivat kuninkaan kaatumista. Kristus oli ristillä.

Silti siellä valmistautuneet (Joosef Arimatialainen ja kumppanit)
kaukaa saapuivat sen Prinssin luo.
Minä sen kaiken näin.
Katkerasti olin murheiden vaivaama, silti kumarruin miesten käsiin,
vaatimattomalla rohkeudella.
Siellä veivät he Jumalan Kaikkivaltiaan,
nostivat hänet raskaasta rangaistuksesta.
Hylkäsivät minut seisomaan märkänä; 
naulojen, kuin nuolten haavoittamana.
Laskivat hänet alas velttona, asettuivat hänen ruumiinsa päänpuolelle
katsoivat siinä Taivaan Herraa, ja hän lepäsi siinä jonkun aikaa,
väsyneenä jälkeen suuren taistelun.

Alkoivat hänelle hautaa valmistamaan
minun, hänen surmanvälineensä näkyvillä;
hakkasivat sen kirkkaasta kivestä,
sinne asettivat Voittojen Herran.
Alkoivat hänelle surulaulua laulamaan
kurjat iltapäivän aikaan, kun tahtoivat uudestaan kulkea
väsyneenä uljaan Prinssin kanssa. Lepäsi hän siinä pienessä joukossa.

Ja me, (kolme ristiä) siellä itkimme hyvän aikaa
seisoimme paikallamme kun laulajien äänet nousivat.
Ruumis kylmeni
se kaunis elämäntalo.
Sitten alkoivat meitä kaataa,
Meitä kaikkia ristejä maahan. Se oli kauhistuttava tapahtuma.

Hautasivat meidät syvälle kuoppaan. Siltikin minut sieltä Herran oppilaat,
hänen ystävänsä löysivät,
ja vaatettivat minut kullalla ja hopealla.
Nyt sinä voit kuulla,
mitä pahantekijöiden työtä olen kokenut.
Surullista kipua.

Mutta aika on nyt tullut
että minua kunnioittavat lähellä ja kaukaa
ihmiset maan päällä ja kaikki tämä ihmeellinen luomakunta
he rukoilevat tähän merkkiin.
Minulla Jumalan Poika kärsi aikansa.
Siksi minä uljaana nyt
nousen taivaan alla, ja pystyn parantamaan
jokaisen, joka minua kunnioittaa.

Ennen olin rangaistuksista raskain,
valtakunnan vihatuin, ennen kuin oikean elämän tien
avasin ihmisille, puheenkantajille.

Kuule siis, kunnioitti minua Kunnian Prinssi
yli muiden metsän puiden hän; Taivaan Valtakunnan Vartija!
Aivan kuten hän hänen äitiään Mariaa
kaikkien ihmisten Kaikkivaltias Jumala
kunnioitti yli kaikkien naisten.

Nyt minä sinua käsken,
että tämän näyn kerrot ihmisille,
paljasta sanoilla, että se on tämä runko
jolla kaikkivaltias Jumala kärsi
syystä ihmiskunnan monien syntien
Ja Adamin vanhojen tekojen.

Kuolemaa hän siellä maisteli, siltikin myöhemmin Herrana nousi
kanssa suuren voiman ihmisiä auttamaan.
Hän sitten taivaaseen nousi. Kohti uudestaan lähtee
tähän taivaan ja tuonelan väliseen keskimaahan
ihmiskuntaa tuomiopäivänä etsimään. 
Hän, Herra itse

Kaikkivaltias Jumala, ja hänen enkelinsä hänen kanssaan.
Ja hän tuomitsee, hän jolla on valta tuomita
jokaisen niin kuin kukin on tässä
väliaikaisessa elämässään ansainnut.

Ei pysty silloin kukaan peloitta olemaan
takia sanojen jotka Herra puhuu.
Kysyy hän ihmiskunnalta missä se mies on,
joka Herran nimeen kuolemaa toivoisi.
Karvasta maistaa, kuten hän (Kristus) aiemmin sillä puulla teki.

Mutta he silloin pelkäävät, eivätkä osaa ajatella
mitä he Kristukselle alkaisivat sanoa.
Ei ole tarvetta silloin pelätä
sen, joka rinnassaan kantaa merkkiä parasta,
joka ristin kautta valtakuntaa etsii.

Jokainen sielu, joka maailman kautta kulkee,
joka Herran kanssa asua aikoo.
Rukoilin silloin sitä ristiä kohti onnellisin mielin
ja suurella rohkeudella, ja olin yksin.
Oli mieleni ajautunut monesti
kaipaukseen (kohti tuonpuoleista), on minulle nyt elämäni toivo
jotta minä ristinpuuta etsiä saan. 
Yksin sitä ja useammin,
ja hyvin sitä kunnioittaa.
Minulla on sielussani siihen suuri halu
ja minun suojani on
siinä ristissä.
Ei minulla ole monia
vahvoja ystäviä maan päällä,
sillä he nousevat maailman iloista, etsivät maailman kuningasta.
Tai elävät nyt taivaassa Jumalan kanssa,
ja asuvat loistossa, kun minä vielä odotan
päivää sitä, kunnes minut Herrani risti
jonka minä kerran täällä maan päällä unessani näin
tässä väliaikaisessa elämässäni, saapuu hakemaan
ja tuo minut sinne missä on suuri riemu,
Ilo taivaassa, missä Herran väki on istumassa pidoissa.

Siellä on ikuinen riemu,
ja minut asetetaan sinne, missä minä saan
asua loistossa, pyhien kanssa
ja ilosta nauttia. Olkoon Herra ystäväni,
hän, joka täällä maailmassa
kärsi ristinpuulla ihmisten syntien takia.
Hän meidät vapautti ja antoi meille elämän
ja taivaallisen kodin.
Onnekas ilo on palautettu
kanssa loiston ja kanssa riemun niille jotka täällä tulen kestivät.

Se Poika oli voitokas sillä matkallaan.
Voimakas ja voitokas, kun hän saapui
kanssa sielujen joukon Jumalan valtakuntaan,
hän, Herra Kaikkivaltias, enkelien iloksi
ja kaikkien pyhien
jotka taivaan loistossa asuvat. Kun heidän Herransa,
Kaikkivaltias Jumala tuli takaisin sinne,
missä hänen kotimaansa on.


Tuosta linkistä tämä sekä muinais- että nykyenglanniksi: http://www.englishfolkchurch.com/poems/rudeoe.htm