torstai 21. maaliskuuta 2019

Sumerin kielestä opittua


Aleksi Sahalan kirja Johdatus sumerin kieleen suurella kiinnostuksella luettu.
Kirjassa opetetaan sumerin kieltä. Siis sitä nuolenpääkirjoitusta, joka puhuttuna kielenä oli käytössä Mesopotamiassa joskus 3000-1700 eKr.
Kielinäyte: eren-be gig gal-e im-mi-ku, ”hän laittoi suuret kirveet leikkaamaan setripuuta”.
Kirjoitusnäyte takakannesta: 
 

Kirja alkaa historiatiivistelmällä.
Kiinnostavaa, koska kuvatut asiat ajoittuvat ja maantieteellisesti sijoittuvat yhteen VT:n kanssa.
Abrahamin olemisen ajankohta sijoitetaan yleensä jonnekin 2000- 1700 eKr. eli Isin-Larsan aikakauteen.

- Hesekielin maininnat Jerusalemista, jonka isänä on amorilainen, saa selityksen. Isin-Larsaa edeltäneet Urin kolmannen dynastian aikana (2112-2000 eKr) Mesopotamiaan vaelsi amorilaisia. Kansainvaellusta pidettiin niin suurena uhkana, että Urin kuningas Šū-Sîn rakennutti muurin (!!!!) Tigriin ja Eufratin väliin estääkseen maahantulon.
Tämä siis ennen Abrahamia. Joten voi ajatella, että oliko patriarkan suku näitä amorilaisia ennemminkin kuin kanta-urilaisia?

- Seurasi sekasortoa: sotia, nälänhätää ja kulkutauteja. Joten Abrahamin päätös lähteä kotikonnuiltaan päämäärättömään vaelteluun vieraaseen maahan saattoi olla Herran käskyn lisäksi olosuhteidenkin motivoimaa.
Herran kannalta käsky myös oli järkevä jos kerran aikoi uutta uskontoa perustaa. Urin koko talous ja oikeastaan kaikki mahdollinen oli niin sumerilaisen uskonnon temppeleiden alaisuudessa, että olisi käytännössä ollut mahdotonta yrittää olla olematta niiden kanssa tekemisissä. Voidakseen keskittyä vain Herran palvelemiseen oli pakko lähteä fyysisesti pois.

Historian jälkeen seuraa yhteenvetoa mitä löytyneissä nuolenpääkirjoitustaulujen tekstisisältönä on.
Mm. että ennen oli kaikki paremmin. Ihannoidaan vanhoja hyviä aikoja ja paheksutaan nuorison rappiollisuutta.
Muuta kiinostavaa:

- Hymnit ja ylistysrunot kinnnostavat, koska niissä rakenteen puolesta on samankaltaisuutta Raamatun Psalmirunouteen. Hymnit luokitellaan säestyssoittimien, laulujen esittäjien, esitystyylien, sävellajien, soitinten viritysten tai rytmitysten perusteella. Myös monien Psalmien alkulauseena on tämmöistä luokittelua.
Runoriimityksessä tyypillistä ovat toistot, joka on tyypillistä myös Psalmeissa.

- Kertomuksia unientulkinnoista. Että ei ollut ainutlaatuista sekin Raamatun kohta jossa Daniel tulkitsee Nebukadnessarin unia. Unien ymmärtäminen jumalallisiksi ilmoituksiksi, joita sitten ammattimaiset tulkitsijat selittivät kuului sumerilaiseen uskontoon.
Tässä Daniel-jutussa Jumala otti siis Nebukadnessariin yhteyttä tavalla, joka ensialkuun oli kuin suoraan sumerilaisuskonnon oppikirjasta. Se, ettei nyt oltukaan sumerilaisjumalien kanssa tekemisissä paljastui vasta, kun tietäjät eivät kyenneetkään selittämään unta, mutta Daniel osasi.
Opetus nykyaikaankin: ei pidä arvioida sanomaa sen muodon vaan sisällön mukaan. Ja että Jumala ei kammoksu käyttää niitäkään keinoja, joilla päältäpäin näyttäisi olevan linkitystä johonkin pakanalliseen juttuun vaan päinvastoin voipi kaapata väärässä käytössä olleen käytännön omaan käyttöönsä.

- Sananlaskuja ja viisauksia. Niissäkin on samankaltaisuutta Raamatun sananlaskujen kanssa. Niin sisällöllisesti kuin tyylillisesti. On mm. ns. ruhtinaspeili-tyyliä, jossa hallitsijat antavat elämänohjeita perillisilleen.

- Näistä voi päätellä, että Raamattu on kirjoitettu tapahtumakuvausaikakautensa tyypilliseen tyyliin. Juuri niin kuin siihen aikaan oli tapana kirjoittaa.

- Tokenit. Olivat pieniä, asioita kuvaavia patsaita. Kun kauppias lähetti karavaanin mukana tavaraa, laittoi hän lähetyksen mukaan näitä tokeneita, jotka kuvasivat, mitä tavaraa lähetyksessä piti olla. Vastaanottaja näki sitten vastasiko saapunut kuorma lähetettyä sisältöä, vai oliko joku pöllinyt jotain matkan varrella.
1 Samuelin kirjan 6 luvussa on ilmeisesti tämmöisiä tokeneita; kultahiiriä ja kulta-ajoksia, jotka filistealaiset lähettävät liitonarkin mukana israelilaisille. Tietysti se oli myös lahja, koska olivat kultaisia, tavallisesti tokenit olivat savesta, mutta ehkä idea saatiin niistä.


-Ulla Rautiainen-

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Mitä Minna Canth sanoi?


”Kumpi vaarallisempaa: antaa vääryksien hallita ja vallita, antaa epäkohtien kasvaa peittojen suojassa, koettaa vaan ennen kaikkea säilyttää suloista rauhaa. Vaiko: pelkäämättä katsoa totuutta vasten silmiä, etsiä syyt epäkohtiin ja rehellisesti miettiä tehokkaimpia keinoja niiden poistamiseen? Paraneeko mätähaava sillä, että sitä pinnalta koetetaan umpeen saada, vai täytyykö olla uskallusta juuria myöten käyvän leikkauksen tekoon. Ja kristinoppia vastaanko sotisi pyrintö, jonka perusteeena on: ihmisrakkaus, oikeus ja totuus?”  (Minna Canth)

Minna Canth on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on saanut oman liputuspäivän, 19. maaliskuuta. Liputuspäivän virallisena nimenä on Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä.
Suomen Messusäätiö on rahoittanut Minna Canth -palkinnon, joka myönnetään vuosittain ”yhteiskuntamme ravistelijalle”. Palkinnon suuruus on 5000 euroa.
Norwegian Air Shuttle maalautti Canthin kuvan yhden Boeing 737-800 -koneensa pyrstöön vuonna 2013.


Suvi Ahola on kirjoittanut kirjan Mitä Minna Canth todella sanoi? Loistava kokoomateos, joka esittää tiivistetysti mitä Canthilla oli maailmalle sanottavaa.
Tämän kirjan löytäminen oli minulle riemastuttava, voimaannuttava ja uskoa palauttava lukuelämys. Löysin hengenheimolaisen, soulmaten, sielunsiskon.
Jos olisin kaikkivaltainen diktaattori, määräisin jokaikistä maailman ihmistä lukemaan tämän kirjan.

Omana aikanaan Minna Canth (1844- 1897) oli aikansa vihatuimpia naisia.
”Kyllä saan jo vähitellen ruveta tyytymään. Kun 1. Helsingin kirkoissa varoitetaan seurakuntaa minusta, kun 2. Yliopiston professorit antavat arvonimen ”rietas nainen” ja kun 3. ne jotka ovat likemmin oppineet tuntemaan, kuvaavat juorujen jumalattareksi ja vertaavat Potipharin emäntään, niin alkaa tuo jo riittää. Laskut selvänä maailman kanssa! Emme tule toisiamme kaipaamaan…”
Miksi tällainen vihakampanja?

Minna Canth ei ollut mikään korrektin silottelevasanainen, joka olisi säästänyt lukijoitansa epämiellyttäviltä tosiasioilta. Hänellä ei näyttänyt myöskään olevan sellaista itsesuojeluvaistoa, jolla olisi loiventanut sitä suorapuheisuuttaan jolla saattoi itsensä vaikutusvaltaisten vihoihin. Hän ennemminkin piti oikeana kristillisyytenä itsensä uhraamista aatteen takia ja iskujen vastaanottamista heikompien puolesta.

Hän sivalsi ja kovaa yhteiskuntajärjestyksen epäkohtia ja nimeltä mainiten näitä epäkohtien ylläpitäjiä. Sanoi asiat niin kuin hän ne näki kumartelematta tahoja joilla oli valta aiheuttaa hänelle hankaluuksia.
”Piispa Johansson tosin paimenkirjeessään vakuuttamistaan vakuutta, että tämä kaikki on ”Jumalan pyhä maailman järjestelmä”. Mutta minä puolestani uskon, että herra piispa aivan suotta Jumalaa siitä syyttää. Kyllä se järjestelmä vaan on miesten laittama, ei se muutoin olisi niin luonnottomaksi tullut. Etupäässä pelkään paavien ja piispojen olleen uskollisesti mukana siinä toimessa.”
Canthin keskeisempänä missiona oli sukupuolten tasa-arvo, siveellisen seksuaalimoraalin vaatiminen myös miehenpuolilta, juopottelun hillitseminen ja raittiusaate, eriarvoistavan säätyjaon purkaminen ja köyhyyden syiden korjaaminen.

1800-luvulla raittiusaatetta pidettiin syntinä, sukupuolten ja säätyjen eriarvoisuutta Jumalan märäämänä järjestyksenä, miesten vapaata rietasteluoikeutta miesten biologisena ominaisuutena ja köyhyyttä köyhien laiskuudesta johtuvana.

Siispä moisen ohjelman julistuksesta Minna sai Jumalaa vastaan kapinoitsijan, pakanan ja ateistin maineen. Häntä sanottiin yhteiskuntarauhaa ja jumalallista oikeutta rikkovaksi anarkistiksi.
Canth omasta mielestään oli syvästi uskova kristitty, joka toiminnallaan nimenomaan toteutti Jeesuksen antamaa mallia.
”Kristinoppi, joka alkujaan oli sorretun turvana sortajaansa vastaan, on nyt sortajan kädessä aseena, jolla kansaa pakoietaan tyvenesti kärsimään sorron painoa. Niin pitkälle on päästy, että Kristuksen perkaama ura on melkein umpeen kasvettunut.”
Ei Minna tietenkään erehtymätön ollut. Hän oli aikansa lapsi vaikkakin useassa asiassa kykenikin nousemaan aikansa maailmanhengen yläpuolelle. Lisäksi hänen aikansa maailma oli käytännössä niin erilainen kuin omamme, että jotkin meidän mielestämme virheelliset mielipiteet tulevat ymmärretyiksi kun sovitetaan ne senaikuisiin olosuhteisiin eikä meidän tilanteeseemme.

Esim. nykykristittyä hätkähdyttää hänen harhapolkunsa spiritismiin. Kuitenkaan 1800-luvulla ei spiritismiä välttämättä yleisemmässä mielipiteessä mielletty jumalattomaksi touhuksi.
Raamattua tulkittiin pitkään tavalla että koska sieltäkin löytyy kuvaus nekromanciasta (kuningas Saul En-Dorin henkienmanaajan luona) niin täytyyhän sen olla ihan OK. Asiaa pidettiin lähinnä sivistyneistön seuraleikkinä, johon kaikki osallistuivat.

Mielestäni yleisesti ottaen Minna Canth on esikuva, jolla oli suorastaan profeetallinen näkemys oikeudenmukaisuudesta ja totuudesta.
Ja huimaavan kahlitsematon rohkeus ja usko tuoda julki näkyään.


-Ulla Rautiainen-

maanantai 18. helmikuuta 2019

Linnunradan ihme


"Realistissa ei usko synny ihmeestä, vaan ihme syntyy uskosta. Jos realisti kerran uskoo, niin hänen on juuri realisminsa vuoksi pidettävä mahdollisena myös ihmettä."                                                Fjodor Dostojevski: Karamazovin veljekset
Tämä kirjoitus sisältää tosikertomuksen Jumalasta ja ihmeestä. Joten alarm! Jotka eivät suurin surminkaan tahdo maailmankuvaansa käsitystä todellisuudessamme interaktiivisesti toimivasta Jumalasta, kantsii lopettaa lukeminen tähän.

Tämä tapahtui eilispäivänä.
Minä nyt arkielämääni leijailen muutoinkin toistodellisissa vyöhykkeissä, mutta tässä tapahtui semmoista, että jopa aviomiehenikin, joka on aika skeptinen mitä ”Jumalan puheen kuulemiseen” tulee (mikä minun vastaparinani on hyvä että pitää tervettä kriittisyyttä yllä eikä hyväksy muita kuin niitä tapauksia joissa selvästi konkreettisesti tapahtuu jotain todistettavasti totta) oli niin ällikällä lyöty että välittömästi avasi viinipullon ja halusi että nyt tämän kunniaksi nostetaan maljat Le Chaim ja Le Jeshua Adonai.
Että juhlat pystyyn.

Tapahtui siis näin:
Minulla oli isompi eksistentiaalinen kriisi jylläämässä mitä kirjoittamiskutsumukseeni tuli. Että onko edes mitään kutsumusta ja jos on niin onko sillä mitään onnistumisen mahdollisuutta, kuinka pahasti olen jo epäonnistunut ja ennen kaikkea mitä JUMALA touhuiluistani ajattelee? Joko kohta heittää kuuman kiven taivaasta päähäni?
Siinä sitä onkin monumentaalisen kokoista kriisiä kun alkaa epäillä jo Jumalankin olevan vastaan.

Autoradiossa soi Juha Tapion laulu Kuka näkee sut.


Siinä alkoi Jumala puhella minulle (Jumalan puhe ei siis ole semmoista korvilla kuultavaa vaan enemmänkin henkeen syötettyä kaiken kielellisyyden ohittavaa ymmärrystä jossa on semmoinen itsensä ulkopuolelta tuleva hyvin vahva ja tunnistettava Läsnäolon tuntu - Jumalan paino sieluni sisällä - jota on ihan mahdoton selittää semmoiselle joka ei vastaavaa ole kokenut).

Siis alkoi puhella ja semmoista että alahan kuunnella tarkkaan tätä biisiä sillä niissä sanoissa on juuri se, mitä Hän haluaa minulle nyt sanoa sen suhteen siitä mitä kirjoitushommiini tulee.
No joo, tuohon asti olisi vielä voinut olla että kriisinsä järkytyksessä alkaa kuvittelemaan omia mielenliikkeitään Jumalan puheeksi, mutta tämän tarinan kohokohta on vasta tulossa.

Ei käskenyt pelkästään siinä autossa kuuntelemaan Juha Tapion laulua vaan sanoi vielä että heti kun pääset kotiin niin avaat tietokoneen ja YouTuben ja etsit sieltä tämän biisin ja katsot sen videon ja siitä tiedät että juuri tämä biisi on se, minkä sanoilla Hän haluaa minulle minun facebook- ja blogikirjoittelustani puhua.
Heti!

Tein sitten heti niin kun pääsin kotiin.
Yllätys, joka oli pudottaa tuolilta.
Sitä ei olisi vilkaskaan mielikuvitus voinut luoda.
(Enkä siis ole nähnyt tätä videota koskaan aikaisemmin.)

Että kuinka tilastollisesti todennäköistä, että YouTube jonossa ensimmäisenä tästä biisistä tarjolla oli video, jossa kuvituksena on tämä kuva.
Siis Tämä Kuva!!!!
Juuri tässä biisissä kaikista miljardeissa maailman biiseistä.
Jonka videota Jumala oli juuri äsken käskenyt katsomaan.
On kaikista netissä ajelehtivista miljardeista kuvituskuvista videon tekijä laittanut kuvitukseksi juuri Tämän Kuvan.
Tismalleen se sama Linnunradan kuva, joka on minun blogini taustakuvana!!!!
Netissä ajelehtii miljardeja kuvia ja Linnunradastakin paljoonia kuvia.
Niistä kaikista valittu tähän juuri Tämä Kuva.
Melko epätodellinen tilastollinen yhteensattuma.

Että juuri kun Jumala puhuu minulle että tässä biisissä on se mitä Hän minulle haluaa blogikirjoittelustani sanoa ja videon katsottuani tietäisin että tämän laulun sanat minun kuulemana ja blogikirjoitteluni kuuluvat yhteen.
Vahvistus että se on totta.

Eikä tietenkään ole yhtään epäselvää, kuka tämä laulun Kuka on ainakin silloin kun minä sitä kuuntelen.
Hän, Hän, Hän itse tietysti.
Jeshua Adonai, Lnnunradan, musiikin, kirjoitustaidon ja tilastollisten epätodennäköisyyksien Luoja.
Minun Jumalani.

PS. biisissä mainitaan se kahvikin, joka on se minun äärimmäisten turhautumisien hetkien lääke, jota äärimmäisissä epätoivon hetkissä jolloin en Jumalaa tavoita sorrun käyttämään päästäkseni eskapistiseen liitoon tästä maailmantodellisuudesta irti. Ei hyvä. Mitään jumalankorvikkeita ei pitäisi olla. Ne vain sotkevat kaikkea entistä sekavammaksi.


-Ulla Rautiainen-

perjantai 15. helmikuuta 2019

Rajattomuudesta ja rajojen laittamisesta


Tämä kirjoitus syntyi tästä rabbi Elimelech Biderman Shlitan viisauden innoittamana:
”The ideal bitachon is to trust in Hashem, and to know that Hashem can help in various, and even infinite ways. If one had bitachon in that spirit, he will merit salvations. But when one thinks that Hashem will help him by a specific means, it limits the influence of bitachon.”
Hashem = Jumala
bitachon = luottamus

Rajattomuutta vertikaalisessa suunnassa, eli suhteessamme Jumalaan (Hänelle kaikki oikeudet minuun ilman rajoituksia) ja meidän luottamuksessamme Jumalan halukkuuteen, mahdollisuuksiin ja ultraluovaan kykyyn ratkaista ongelmia ja viedä tilanteita eteenpäin mielikuvituksellisen yllättävilläkin tavoilla.

Horisontaalisesti, eli vertaistasolla (vaikkapa seurakunnassa) taas sellaiset rajat on oltava, jossa yhteisön on mahdollista toimia tiiminä ja pelata yhteen.
Rajattomuus suhteessa ihmisiin on epäkunnioittavaa epäjärjestystä, jossa isoegoisemmat valtaavat itselleen niin suurta tilaa, että se painaa muita näkymättömiin. Tai epäsosiaalista vetäytymistä omaan sulkeutuneisuuteen, jossa itsestään ei anneta mitään eikä niin ollen olla avuksi, tueksi eikä inspiraatioksi kellekään.

Rajat on pidettävä tavalla, jossa ei viedä toisilta eikä anneta viedä itseltämme mahdollisuutta ja tilaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja toteuttaa Jumalalta saamaamme kutsumusta ja peroonallisuutta.
Rajallisuus tarkoittaa myös senkaltaista omilla jaloillaan seisomista ja itsestään vastaamista, ettemme suuntaa suhteettoman suuria vaatimuksia ja odotuksia toisia ahdistamaan.

Jumalaa kohtaan on taas epäkunnioittavaa asettaa Hänelle tai Häneen (tietoisesti tai tiedostamattomasti) rajoituksia omien henkilökohtaisten mieltymysten, sympatioiden, antipatioiden, mukavuuksien, tottumuksien ja tapojen mukaan.

Jumalassa on äärettömyys. Niin ollen Hänellä on myös äärettömät mahdollisuudet hoitaa asioita äärettömästi monitahoisimmilla tavoilla kuin voimme kuvitellakaan. Jumalan kanssa on oltava muuntautumiskykyinen, valmis yllätyksiin ja halukas vastaanottamaan asioita tottumuksiamme ylittävilläkin tavoilla.

Omien kokemuksieni perusteella voin sanoa, että Jumalalla on enemmänkin taipumusta yllättää kuin mukautua meidän odotuksiimme. Näin Hän pitää meidät valppaina tunnistamaan Hänen ohjaustaan emmekä pääse turtumaan saman toistossa.


-Ulla Rautiainen-

tiistai 12. helmikuuta 2019

Jumalan hiljaisuus


Joskus
Jumalan hiljaisuus
ei ole
Kaikkivaltiaan vaikenemista siksi
että Hän
olisi jättänyt minut yksin,
kääntänyt selkänsä,
eikä halua vastata.
Vaan
keskittynyttä kuuntelemista.
Hän vie minut tilaan, jossa vaientaa kaikki muut äänet
(myös omansa) jotta huomaisin 
Hänen kiihkeää läheisyyttä
ja intensiivistä läsnäoloa
kun Hän fokusoi tarkkaavaisen huomionsa
putoamaan kuin sade pilvistä tai valo auringosta päälleni.

Joskus taas
Hänen hiljaisuutensa ei vastaa koska
en koko sydämeni murhetta tai iloa
vielä ole laskenut Hänen eteensä.
Hän odottaa
minun puhuvan Hänelle kaikki
mitä tunnen ja ajattelen
kaunistelematta, loiventamatta, oikomatta
mitään siihen lisäämättä ja pois jättämättä
koko tunteitteni kiivaalla rehellisyydellä.
Parkaisten koko tuskani, revittelemällä kaikki raivoni ja juhlimalla riemuni
kaikella sieluni voimalla.
Uskoen Hänelle kaikki mielessäni kiehuvan
juuri sillä hurjalla rajuudella kuin se on.

Hiljaisuudellaan Hän siis houkuttelee minua puhumaan
lisää ja todempaa.
Kun ei Hänelle riitä
puolittainen, teeskennellyn korrekti, mekaanisen kaavamainen rukous,
liuta fraaseja ja kliseitä, kulissimaisia sanoja,
josta oman itseni syvin puuttuu.
Hän odottaa aitoa reaktiota,
rehellisempää avautumista
kaunista tai rujoa
paljastamaan sydämeni kätketyimmän.

Koska haluaa minut niin paljon kiihkeämmin
ettei Hänelle vähempi kuin kaikki riitä mitenkään.
 
 
-Ulla Rautiainen-

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Luomiskertomuksen sokea piste


"Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo." (1Moos. 2:22)
Paljon luettu lause luomiskertomuksessa, josta jotenkin lauseen loppuosa on jäänyt huomaamatta.

Perinteisessä malegaze -raamatunlukutavassa maalataan Paratiisista kuvaa Aadamista ensin yksinään seurustelemassa Jumalan kanssa, sitten hän herää Eeva vierellään ja siitä mennäänkin kohti kielletynhedelmän-katastrofia.

Kiinnostaa kuitenkin tämä ”toi” -sana.
Viittaa johonkin, joka perinteisestä paratiisikertomuksessa jää kertomatta.
Niin kuin toi mistä?
Että Eeva ei heti alussa olisikaan ollut Aadamin luona.
Että ennen kuin tuli miehen luo, hän oli jossain muualla.
Jumalan kanssa?
Että Jumala olisi toiminut Eevan kanssa samoin kuin Aadaminkin: antanut ensin kahdenkeskisen Jumala-hetken ennen kuin toi toisen ihmisen yhteyteen.
Että Eevakin ensin oli pelkästään Jumalan kanssa. Sai nähdä Jumalan, oppia tuntemaan Jumalaa ja luoda ihan omaa suhdetta Jumalaan.
Ennen kuin aloitti suhdetta Aadamin kanssa.
Kaunis ajatus minusta.


-Ulla Rautiainen-

lauantai 9. helmikuuta 2019

Temppelihetkessä

Se Kirja
ei ole kuin muut kirjat
- ainakaan minulle.
Minulle Raamatun avaaminen
tuntuu, näyttää ja on kokemuksessani
kuin astuisi sisään temppeliin,
Pyhälle paikalle
jossa kynnyskivetkin vapisevat serafien laulun ääntä
ja jossa kirkkauden sakraalisavu valkeana pilvenä huonetta täyttää.

Sellaisia näkyjä silmissäni on kun ajattelenkin Raamattua.
Näen temppelirakennuksen sisältäpäin,
sen seinät, laipiot, lattiat, kantavat pilarit, koristelut ja kalusteet,
arkkitehtoonisen virheettömyyden,
rakennustaiteen kauneuden kulminaation.
Rakennuksen, jonka sisällä ihmisen on tarkoitus kohdata Jumalansa.

Näin siis pelkästään kun ajattelen Raamattua.
Sitten on lukeminen:
Se on
löytää temppelin sisältä katettu pöytä,
aterioida kasvokkain
Ylimmäisen Papin kanssa
kun Hän omalla kädellään tarjoilee
täysinäisistä ruokakulhoista ja yliläikkyvistä juomamaljoista
aina lisää ja lisää.

Valkeaa leipää valkeimmiksi seulotuista jauhoista,
hunajakakkuja, niin makeita että mesi noroina valuu,
tuoksuvia yrttejä ja kypsyyttään halkeilevia hedelmiä,
jotka ovat kermaa sisältä ja sokeria päältä.
Koko Kirja kädessäni on elävää maitovirtaa johon silmiä myöten upota
ja jokainen sana, jopa kirjain
on viinimalja ja leipäpala Ylipappini kädestä.
Tunnen suussani paksun kerman ja sakean viinin
(ihan oikeasti – synesteetikon etuoikeuksia)
ja näen vuolaina ylitseni tulvivia maitokuohuja ja vesiryöppyjä,
kaikki kirkkaalla valolla sekoitettua.

Siltä minusta tuntuu Raamatun lukeminen
joten älkää ihmetelkö että luen sitä enemmänkin.
Se ei ole minulle vain kirja.
Se on Elämys, Temppelihetki.
Läpinäkyvä kuultokuva,
jonka lävitse
Jumalan kasvot kohti katsovat.
 
-Ulla Rautiainen-