Suuri ulkopuolinen niitto

Eli o-soto-gari eli evankeliumi japanilaisella judosanastolla kerrottuna (mieheni Hannu on oppilastason korkeimman vyöasteen judoka) - eli ENKELEIDENNÄKIJÄSTÄ JUMALAN KANSSA PAINIJAKSI - eli tarina, jossa on moninkertaista petosta, keittotaitoa, enkeli-ilmestyksiä ja lopuksi otetaan randoria itsensä Elohimin kanssa.

Juttu kokonaisuudessaan löytyy Genesiksestä.

Tiivistelmä:

Herra sanoo Rebekalle: "Kaksi kansaa on sinun kohdussasi … vanhempi palvelee nuorempaa.”

Esau syntyy ensin, sitten syntyy Jakob.

Ensinsyntynyt ei esikoisuuttaan arvosta vaan myy sen keittolautasesta veljelleen, muttei pysykään diilissä kun isä tarjoaa esikoissiunausta herkkuruokaa vastaan.

Tässä perheessä kunnon sapuska on arvossaan.

Mutta äitikin osaa kokata ja niillä eväillä saa pikkuveli huijattua siunauksen itselleen: ”… Kansat palvelkoot sinua ja kansakunnat kumartakoot sinua. Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua”, lupaa Isak-isä olettamalleen Esaulle.

Siunauksen sisältö Esaulle kohdistettuna on vastoin Rebekan saamaa Herran ilmoitusta, joten ilmeisesti Isak ei usko vaimonsa saamaa profetiaa, vaan pitää sitä akkojen joutavana höpötyksenä (Raamatussa on monta tapausta, jossa miehet kieltäytyvät uskomasta naisten saamia Herran ilmoituksia) mutta tässä siunaus osuukin Herran tarkoittamaan kohteeseen koska oletettu Esau onkin valepukuinen Jakob.

Josta oikea Esau raivostuu niin että Jakobin on henkensä edestä pötkittävä pakoon Mesopotamiaan.

Pakomatkalla Jakob näkee unessa taivaaseen ulottuvat tikapuut ja enkeleitä ja vielä itse JHVH Elohiminkin ja joutuu pelon valtaan.

Sitten aramilainen eno pettää Jakobia mennen tullen sekä naimakaupoissa että palkanmaksussa. Kaksivaimoisen ja kaksijalkavaimoisen Jakobin naiset taistelevat Jakobin rakkaudesta niin kiivaasti että yksi lapsistakin nimetään Naftaliksi, koska "Jumalan taisteluja (naphtulim Elohim) minä olen taistellut sisareni kanssa ja olen voittanut".

Vaimojen käytyä taistelunsa on Jakobin vuoro ottaa matsia Jumalan kanssa.

Siksikö? Siihen, mihin ajoit vaimosi, tapahtuu nyt itsellesi?

Ensin tulee Elohimin enkeleitä vastaan, josta Jakob sanoo: "Tämä on Jumalan sotajoukkoa" ja lopuksi tulee se kuuluisa painimatsi, jonka tuoksinassa Jakob saa tärskyn lonkkaansa ja uuden nimen.

"Päästä minut, sillä päivä koittaa". Mutta hän vastasi: "En päästä sinua, ellet siunaa minua". Ja hän sanoi hänelle: "Mikä sinun nimesi on?" Hän vastasi: "Jaakob". Silloin hän sanoi: "Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan (Elohim) ja ihmisten kanssa ja olet voittanut". Ja Jaakob kysyi ja sanoi: "Ilmoita nimesi". Hän vastasi: "Miksi kysyt minun nimeäni?" Ja hän siunasi hänet siinä. Ja Jaakob antoi sille paikalle nimen Penuel, "sillä", sanoi hän, "minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin (panim el-panim), ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut".

Mitäs tästä voisi ajatella?

Vaikka että:

A: Jumalan kohtaa ihmisiä yllättävillä tavoilla. Jos tätä ei olisi Raamatussa, kuvittelisiko kukaan, että tappelemalla?

B: Jakobin jumalakäsitys taisi olla vähän vinksallaan. Eikä ihme, hänen elämäänsä sisältyi niin paljon petosta, että sen täytyi vaikuttaa identiteettiinkin. Ihminenhän tahtoo peilata jumalakäsityksensä oman identiteettinsä kautta ja sen mukaan miten tulee kohdelluksi ja itse kohtelee muita ihmisiä.

Jakobin jumalakohtaamisissa näkyy kehittyvä kaava. Ensin tikapuut, jossa ei vielä mitään uhkaa pitäisi olla, mutta joka saa aikaan pelkoa, sitten sotajoukko ja lopulta ollaan jo käsirysyssä, eli progressiivista aggressiota. Jumalahan tapaa puhua ihmiselle sitä kieltä mitä tämä ymmärtää. Eikö rauhanomainen taktiikka tähän mieheen tehonnut?

Miten hän edes päätyi siihen tappeluun? Raamattuhan ei taida kertoa – mikäli olen ymmärtänyt – kumpi teki hajimen, kumpi hyökkäsi toisen kimppuun ja mistä syystä. Tajusiko Jakob edes vielä painin alkaessa kenen kanssa oli tekemisissä ja asia valkeni vasta matsin edetessä?

Oliko tämä opetus, että miten kohtelet ihmisiä, niin kohtelet itse asiassa Jumalaa? Rusikoidessasi ihmisiä mätätkin turpiin Jumalaa?

Vai oliko hänellä jo niin piintyneenä tapana sekä turvautua salakähmäisiin petoksiin että odottaa kaikilta petoksia, että tarvitsi vastaan jonkun, joka haastoi face-to-face matsiin asioiden selvittämiseksi?

Kouristuksenomainen tarve kontrolloida tilanteita että vasta kaaoksen vastaanottaminen salli vapauteen tarttumisen?

Vanhat kansantarinathan ovat pullollaan kertomuksia vihamiehistä, jotka kunnon rehellisen verissäpäin tappelun tuloksena alkavat kunniottaa toisiaan, tekevät sovinnon ja rupeavat sydänystäviksi.

Jumalahan pitää tämän ottelun tasaväkisenä – antaa Jakobin jopa voittaa - vaikka asetelma on kuin kymmenennen dan mustavöinen vastaan valkeavöinen. Tarvitsiko Jakobin psyyke iskunkestävän harjoitusvastustajan jonka kanssa päästellä patoutuneita höyryjä ulos?

Siksikö painikaveri kesken otteluntuoksinan kysyy Jakobin nimeä? Ei siksi ettei sitä tietäisi, vaan jotta Jakob oivaltaisi että todellisuudessa käy taistelua oman egonsa kanssa. Että vaikka jo ennen syntymäänsä oli saanut lupauksen asemastaan, ei ollut luottanut Jumalan järjestelykykyyn vaan kumikatana oli itse orkestroida tilanteita. Että nyt on aika vaihtaa do; sekä nimeä että identiteettiä että toimintatapoja. Että ennen kuin siunausta voi saada, on sisäinen rauha saatava kuntoon.

Miten hän edes päätyi siihen painimaan Jumalan kanssa? Ajatelkaa itse; jos Jumala ilmestyisi teille, mitä tekisitte? Tulisiko mieleen hyökätä tappelemaan?

Jumala ainakin näyttää jo huutavan ”maitta”: "Päästä minut, sillä päivä koittaa", mutta Jakob hyväksyy ipponiksi vain siunauksen eikä päästä irti vaikka on jo ukemissa lonkkakin rikki.

Oliko Jakobin tapa suhtautua Jumalaan kuin otteluvastustajaan? Rukoukset kädenvääntöä Jumalan kanssa, jossa Jumala piti ensin lannistaa ennen kuin mitään saattoi kuvitella saavansa?

Siksikö hansoku ja isku lonkkaan? Itsevarmuuteen kohdistuva kuzushi? Kysymyksenä: pelataanko sääntörikkomuksilla vai ilman? Näytiksi että vasta siinä heikkoudessa jossa Jumalan on tunnustettu korkeammaksi senseiksi voi siunauksen saada?

Ja siitä seuraava irtipäästämättömyys ymmärrystä, ettei voi vanhassa identiteetissään jatkaa ja on saatava siunaus joka vie uudestisyntyvään sieluntilaan?

Vastaavalla kiihkeydelläkö meidänkin pitäisi takertua Jumalaan, vaikka lonkka- tai muutenkinrikkoisena ja tavoitella Jumalalta ”uutta nimeä”?

Jota emme voi saada, ennen kuin entisen vääryyteen perustuneen identiteettimme on Suuri itsestämme Ulkopuolinen Voima niittänyt o-soto-garilla tatamiin ja olemme huutaneet Senseillemme ”maitta”, ”antaudun”.

PS: Ja tämän Senseimme ylösnousemuksesta voisi sanoa että hänpä jigoku jime -otteesta nousi vielä voittajaksi. Se jigoku-jime tunnetaan yleisimmin nimellä "helvetin kuristus" tai "krusifiksi". Nimi tulee muodosta jonka hyökkääjä muodostaa vastustajan kehon kanssa suorittaakseen kuristuksen.

-Ulla Rautiainen-