Synkronisoitua läsnäoloa

Evankeliumeista – eikä kirkollisesta perinteestä – kun tekee päähenkilön luonneprofilointia, niin (aineskiin minua) ihastuttaa se villi hurjuus, pitelemätön friikkiys ja omaperäinen riehakkuus elämäntapanansa.

Joka kuitenkin joka tilanteessa on täysin hallittua, pikkutarkan suunnitelmallista, aina oikeaan osuvan koreografioitua ilman pienimpiäkään virheitä.

Se, miten nämä näennäisesti vastakkaiset kvaliteetit onnistui synkronoimaan yhteen ilman sisäistä kitkaa on se taitotemppu; monikin osaa riehua päättömästi ja vielä monempi olla neuroottisen kontrolloitu, vaan että samassa paketissa ja vielä täydessä sisäisessä rauhassa ja selväjärkisyydessä…

Salaisuus lienee multiversaalisessa todellisuudenkokemuksessa. Että rinnakkaisesti ja samanaikaisesti eli kahta kansalaisuutta: tämän maailman todellisuudessa olemisen ja taivaallisen alkuperänsä. Ei toista ilman toista eikä kumpaakaan todellisuuspakoisesti huomiostaan poissulkien.
Mutta näiden kahden tärkeys- ja arvojärjestys selkeästi ja johdonmukaisesti jokaisessa teossa huomioituna.

Taivas antoi Hänelle vapauden ravistaa päältänsä ne tämän maailman vaatimukset, jotka eivät yhteen käyneet taivastodellisuuden ja taivaan lakien kanssa. Tekemään suoranaista pilkkaa maallisista vaatimuksista, vetämään hilpeän överiksi milloin niitä oli pakko noudattaa (veroraha kalan suusta, anna ihokkaasi lisäksi vaippasikin jne…) ja niin välttäen alistumasta pokkuroimaan älyttömyyksiä.

Ja sekös pelkästään tätä maailmaa ymmärtävien silmissä sai Hänet näyttämään järkiheitolta outolinnulta, päästään vinksahtaneelta ellei peräti riivatulta.

Eikä läheinen taivaskosketuksensa erakoittanut eikä transsittanut Häntä muihin maailmoihin haihattuneeksi hajamieleksi, vaan oli koko ajan täydessä läsnäolossa ja tarkasti kartalla ympärillään tapahtuvasta. Arvostelukykynsä, oikeudentajunsa ja ymmärryksensä mitä milloinkin oli meneillään kristallinkirkaana.

Näkikö Hänet hulluna vai nerona riippui mistä suunnasta katsoi; tämän maailman rajoittuneisuudesta vai Taivaan taholta.

-Ulla Rautiainen-

Memra ja Miltha

Joh 1:1: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.”
Eteenpäin luettaessa käy selväksi että tämä Sana on Jeesus.

Siitä mennäänkin arameaan:
Arameassa on kaksi vaihtoehtoa korvaamaan kreikan ”sanaa” eli logosta: 

Memra מימרא ja Miltha מלתא .

Koska molemmissa viimeisenä kirjaimena on alef  א tarkoittaa että sana on määräisessä muodossa, Vastaa englannin "the" eli eräs tietty sana. 

Arameankielinen Targum – siis se raamatunkäännös ja -selitysteos, jota aloitettiin kirjoittaa Nehemian aikana ja jota Jeesuksen ajan synagogissa luettiin ja jota evankeliumeissakin paikka paikoin siteerataan – siis esikristillistä juutalaisuutta - on tulvillaan Memraa.
Esim. 1Moos 3:8 Targumissa: ”He kuulivat Memran kävelevän Puutarhassa.”

Memra tulee heprean sanasta אמר ”amar”, joka on se puhumista kuvaava sana, jota Genesiksen alussa käytetään kun Jumala sanallaan tekee luomista.

Jeesuksen ajan juutalaisille oli itsestäänselvää, että ”Sana” oli nimenomaan persoonallinen Jumala.

Koska:
Memra sanaa käytetään Targumissa lukuisissa kohdissa Jumalallisen voiman fyysisenä ilmentymänä, Jumalan lähettiläänä tai itse Jumalana. Myös ymmärtäen se maailmaan tulevan Messiaan yhdeksi nimeksi: ”Memra -- on -- maailman tunkeutuva voima, todellisuus aineen tai mielen maailmassa, läsnäoleva muoto Elohimista, peittäen läsnäolollaan kaiken kaikkialla."

Kiinnostavaa, että Memrasta käytettiin myös hellittelynimeä ”Poika”.

Kiinnostavaa on myös, että ”Memra” pelaa Raamatulle tyypillistä sanapeliä ” אמרה imra, karitsa” sanan kanssa ollen ääntämykseltään miltei yhteneviä.

Sitten vielä se Miltha. Arameankielinen Johanneksen evankeliumi alkaa enkkukieleksi käännettynä ”In the beginning there was The Miltha {The Word}, and He, The Miltha {The Word}, was with Alaha {God}. And Alaha {God} Himself was The Miltha {The Word}.

Miltha sisältää puhutun sanan lisäksi fyysisen, aineellistuneen ilmentymän ja on niin syvällinen sana, ettei sitä voida sanoa riittävästi länsikielillä ja siksi sitä ei ole tuossa käännetty vaan annettu olla sellaisenaan.

Arameankielen puhuja ja tutkija Paul Younan toteaa ettei Milthalla ole suoraa englanninkielistä vastinetta. Se voi tarkoittaa mm. ‘Word’, ‘Manifestation’, ‘Instance’, tai ‘Substance’, eli aineellistunutta ilmentymää ja että tässä yhteydessä se olisi parempi jättää kääntämättä.
Toinen arameankielinen puhuja, Victor Alexander, kääntää Milthan usein manifestaatioksi.

Kaikki nämä määritelmät mätsäävät hyvin siihen, mitä Johannes kertoi meille.

Hän ei ole vai luomisessa vaikuttanut puhe, vaan Hän on myös sanotun sanan näkyvä olemus uloshenkäistynä, ollen myös se teko, joka saattoi puhutun sanan olemassaolevaksi fyysiseksi todellisuudeksi.

Kuvassa arameankielinen Joh 1:1, jossa ympyröityinä näkyy se מלתא Miltha -sana.

Valon salaisuudesta

 

”Jehi Or” – ”Tulkoon valo” Jumalan ensimmäinen repliikki Raamatussa luomisen ensimmäisenä päivänä.

Mikä siis on tämä ensimmäisen päivän ”valo” kun aurinko, kuu ja tähdet luotiin vasta neljäntenä päivänä?

Tähän olisi hyvä osata jotain vastata, jos käy keskustelua raamatusta muidenkin kuin jo valmiiksi uskovien kanssa, koska tämä ”ristiriita” monesti nostetaan esiin osoittamaan Raamatun muka-älyttömyyttä.

Vastaus: on valoja ja on The Valo. Neljännen päivän luomukset, auringon, kuun ja tähtien valot vain kuvana originaalista, personoituneesta ja ikuisesta Alkuvalosta, joka esitellään juuri luodulle maailmalle Jumalan ensimmäisessä maailman tietoon saatetussa repliikissä.

Mikä-Kuka?

Valo, jonka näemme vain valossa? (Psalmi 36:10)
Valo, joka asuu Jumalan luona? (Daniel 2:22)
Valo, jolla on Isä? (Jaakob 1:17)
Jne… Valo (valkeus-muodossa 33/38 suom. käännöksessä) sana on lukemattomia kertoja Raamatussa yhteyksissä, joissa sen voi linkittää tiettyyn juttuun.

Vanhan ajan rabbit kyllä tiesivät valo-sanan aramealaisen muodon - Nehora - yhdeksi Messiaan salaisista nimistä. Asia ilmenee monissa vanhoissa rabbiinisissa teksteissä.

Pesikhta Rabbah – juutalainen raamatunselitysteos - kysyy: "Kenen valo tämä on, joka lankeaa Herran seurakunnan päälle? " ja vastaa: "Se on Messiaan valo".
Myös Yalqut Shimoni – juutalainen kokoelma vanhempia raamatuntulkintoja ja -selityksiä - lisää tämän ajatuksen jakeen esitykseen: "Tämä on Messiaan valo, kuten on kirjoitettu Psalmissa 36: 10.
Midrash – muinaisia juutalaisia raamatunselityksiä - ymmärtää Danielin 2:22 sanat messiaanisesti: "Ja Nehora asuu hänen luonaan." Tämä on Messias-Kuningas, sillä on kirjoitettu: "Nouse, loista, sillä sinun valosi on tullut" "(Jes.60: 1).

Että sinä ensimmäisenä luomisen päivänä ja Jumalan ensimmäisessä ihmiskunnan tietoon annetussa repliikissä lyötiin lukkoon suunnitelma Messiaan roolista maailman valona ja lunastajana.
Että se valkeuden erottaminen pimeydestä tarkoitti sitä.

Hänhän itsekin sanoi itsestään: ”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.” (Joh. 12:46)

Ja Hänhän puhui arameaa, joten kun niin sanoi, asiayhteys sen ajan Kirjoitukset lukeneille oli kyllä ilmeinen.
Koska se Danielin 2:22 jossa valo (Nehora) asuu Jumalan luona on kirjoitettu arameaksi.
Ja siinä sanan viimeinen kirjain on א joten sana on määräisessä muodossa, ei siis mikä tahansa valo, vaan The Valo.

Näin luomisen ensimmäisen päivän Valon ymmärtäminen Messiaaksi kiertyy yhteen Ilmestyskirjan 21:23-24 kanssa: ”Eikä kaupunki (taivaallinen Jerusalem) tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valossa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.”

Palataan siis takaisin siihen luomisen ensimmäisten päivien alkutilaan, jossa ennen auringon luomista oltiin ja jossa maailman valona on Or-Nehora, The Valo, Jeshua Messias.

Tähän ei siis tarkoita, että Jeesus itse olisi luotu siinä luomisen ekana päivänä, vaan Jeesuksen messiaaninen tehtävä. Että se oli se asia, josta kaikki aloitettiin ja maailma ja kaikki siinä oleva luotiin oikeastaan Messiasta ja Hänen lunastustehtäväänsä varten. Että suunnitelma oli olemassa jo ennen syntiinlankeemusta.

Näyttää Raamatun tässäkin asiassa eheäksi kokonaisuudeksi.
Kokonaistarinan rakenne peilaa alun ja lopun samankaltaiseksi;
Alussa on valo ilman aurinkoa ja samoin myös lopussa.

Kuvassa Daniel 2:22 jossa on se ”Nehora”.

-Ulla Rautiainen-

Ihmisen Poika

Evankeliumeissa Jeesus käyttää tiuhaan itsestään titteliä ”Ihmisen Poika”. Ilmausta, joka esiintyy yli sata kertaa VT:ssa tarkoittaen yleisesti ihmistä – Adamin jälkeläistä. Esiintyy moneen kertaan esim. Hesekielissä. (Suomalaisessa VT:ssa se on järestään käännetty ihmislapseksi.)

Tarkoittiko Jeesus siis tittelillään identifioitua ihmiskuntaan?

Ehkä – mutta ehkä enemmänkin.

Hepreaksi ihmisen poika on בן אדם ”ben adam” ja sillä tavalla se VT:n miltei kaikissa yli sadassa kohdassa onkin. Mutta aramean kielellä, jota Jeesus puhui, se on ”bar enash” ja bar enash muodossa ilmaus esiintyy tasan yhden kerran VT:ssa; 

Daniel 7:13 ”…taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan ( בר אנש ) kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.”

Että harmittomalta kuulostanut titteli olikin viittaus siihen Raamatun kohtaan, jossa se termi ainoana koko Kirjoituksissa on juuri siinä samassa muodossa ja jossa se puhuu siitä nimenomaisesta ihmisen pojasta, joka taivaan pilvissä saapuu Vanhaikäisen tykö ja joka taatusti on enemmän kuin pelkkä tavis ihminen.

Kaifaan edessä kuulusteltavana ollessa Jeesus itse vielä vahvistaa olevansa juuri se Daniel 7:13 Ihmisen Poika:

"… oletko sinä Kristus, Jumalan Poika?", Kaifas kysyy ja Jeesus vastaa:  

”…saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.” (Matt.26:63-64)

Se ratkaisee; Kaifas julistaa jumalanpilkkatuomion ja seuraa passitus ristille.

Selittäisi, miksi Danielin kirja on kirjoitettu osaksi hepreaksi ja osaksi arameaksi. Seuraavassa 8 luvussahan palataan jälleen hepreaan ja siellä 17 jakeen ihmisen poika (ihmislapsi) jolla tarkoitetaan Danielia itseään taas onkin heprealaisittain ben adam. Antaa näin mahdollisuuden tälläkin sanalla pelata sitä nerokasta kielipeliä, jota Raamattu on täynnänsä.

-Ulla Rautiainen-

Bereshit

 

Missä kohdassa Raamattua eka kertaa kerrotaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta?
Miettikääpä
Vastaus: Raamatun ensimmäisessä sanassa. 

Genesis alkaa sanalla ”alussa”, hepreaksi bereshit,  בְּרֵאשִׁית
Siinä se kerrotaan.

Näin: vanhimmassa muinaishepreassa jokaisella kirjaimella on äänteellisen merkityksen lisäksi kuvallinen merkitys. Kirjaimet ovat siis kuvia, jotka ovat symboleita määritellyille asioille.
Huom. Hepreaa luetaan oikealta vasemmalle.

Eka kirjain on beit, tarkoittaa huonetta, telttaa, majaa.
Toka kirjain on resh, kuva on ihmisen pää ja tarkoittaa korkea-arvoista henkilöä.
Tähän asti: juuri tässä luotavassa huoneessa eli maailmassa majailee korkea-arvoinen henkilö.

Kuka tämä henkilö on?
Yhdistetään nämä kaksi kirjainta omaksi sanaksi – saadaan בְּרֵ ”bar”, poika.

Kenen poika?
Kolmas kirjain on alef, joka esittää härän päätä ja symboloi vahvinta johtajaa ja myös Jumalaa.
Nyt on siis saatu Jumalan Poika.

Mistäs Jumalasta on kysymys?
Neljäs kirjain on shin, joka nykymuodossa esittää kolmeliekkistä tulta ja on Jumalan symboli, koska aloittaa Shaddai-sanan, joka on yksi Jumalan nimistä.
Siis se Jumala, joka esiintyy palavassa pensaassa, johtaa erämaavaellusta tulenpatsaassa ja antaa lakeja tulena palavalla vuorella. Ja on kolme persoonaa yhdessä.

Mitäs tälle Jumalan Pojalle tapahtuu?
Pysytään vielä shin -kirjaimessa. Muinaishepreassa se esittää hampaita ja tarkoittaa puremista, murtamista ja tuhoamista.
Sitten viides kirjain joka on jud. Se on käsi, työ ja tehtävä.
Kuudes on tav, joka on risti, tarkoittaa merkkiä ja liittoa.

Luetaanko vaikka näin: Luodussa huoneessa eli maailmassa majailee kolmiyhteisen Jumalan Poika joka ensin näyttäytyy tulen keskellä, mutta sitten murretaan/tuhotaan ja se teko tehdään ristillä ja on merkki liitosta.

Tämä siis kerrotaan Raamatun ensimmäisessä sanassa: bereshit, alussa.

Katso kuva:

-Ulla Rautiainen_

Ajan arvoituksesta

Raamatun hepreassa se mikä näyttää futuurilta nykyhepreassa, onkin imperfekti ja toisinpäinkin: profetiat ovat menneessä imperfekti aikamuodossa, vaikka näyttävät tulevaan.

Vielä: verbi "olla" on olemassa vain menneisyydessä ja tulevaisuudessa, mutta ei nykyhetken preesens muodossa

Vain yksin Jumala voi sanoa "Minä olen se, joka olen".

Ehkä koska kaikki olemassaoleva on olemassa vain Jumalassa – Jumalan itsensä olevan olemassaolon määritelmänä – preesens aikamuoto olemisessa on varattu vain Jumalan käyttöön. Ja vihjeenä että jokaisessa olemassaolevassa hetkessä seisomme Jumalan edessä ja varassa ja jokaisen olemassaolevan hetken voimme kokea vain Jumalan kautta.

Profetioiden imperfektisuus taas havainnollistaa tekstin sisällöntuottajan olevan ajan ulkopuolelta katsova. Puhuu tulevaisista jo tapahtuneina ja kertoo jo tapahtuneita viittaamassa tuleviin, koska ajasta riippumattomana näkee ja liikkuu, ei lineaarisesti vaan yhtäaikaisesti kaikkiin aikoihin ja kaikissa ajoissa.

Kuinka ajan ulkopuolella voisi olla olemista?

Eikö tässä jo mennä scifin puolelle?

Itse asiassa tieteen puolelle ainakin.

Arkiajattelussa aika ymmärretään vakionopeutisena käsitteenä, mutta mitä enemmän aikaa tieteessä tutkitaan, sitä epäselvemmäksi, jopa mielikuvituksellisemmaksi käsite ajasta käy.

Einsteinin suppean suhteellisuusteorian mukaan liike ja painovoima vaikuttavat ajan kulumiseen. Kappaleen liikkuessa lähellä valon nopeutta aika kulkee yhä hitaammin. Valonnopeutta lähestyttäessä kappaleen kokema aika suhteessa ympäristöönsä hidastuu. Valonnopeudessa liikuttaessa aika olisi jo täysin pysähtynyt ja ylivalonnopeudessa syyt ja seuraukset vaihtaisivat paikkojaan.

Nopeasti kiitävässä avaruusaluksessa aika kuluisi siis hitaammin kuin meidän aikamme. Esimerkiksi jos avaruusaluksen nopeus on 99,9999999996 prosenttia valonnopeudesta ja alus viipyy avaruudessa päivän, on sen palatessa Maassa kulunut tuhat vuotta paikallista aikaa.

Ilmiö on myös mitattu sekä hyvin tarkoilla atomikelloilla, joita on lennätetty satelliiteissa (kellojen käyntinopeus todellakin muuttui), että mittaamalla hiukkaskiihdyttimissä liikkuvien myonien hajoamisnopeuksien kestoa (elinkaarien pituuksiin tuli muutoksia).

Myöskin suuressa painovoimakentässä suhteellisuusteorian mukaan aika kuluu hitaammin kuin pienessä painovoimakentässä. Korkean vuoren huipulla aika kulkee nopeammin kuin maanalaisessa syvänteessä. Tutkijat ovat onnistuneet mittaamaan ajan kulun nopeutumisen jopa 33 centtimetrin korkeuserossa.

Syy, miksi emme jokapäiväisessä elämässämme (vaikkapa hissillä noustessamme) havaitse aikavääristymiä, on että aivot ja havainnot toimivat samalla aikaan sidotulla nopeudella. Tietyllä tavalla aivomme siis aika-asiassa valehtelevat meille.

Tämän mietinnön jälkeen Raamatun heprean vuorovaikutteisten aikamuotojen antama vaikutelma Kaikkivaltiaan suhteesta aikaan ja ajattomuuteen ei kuulostakaan niin taruperäiseltä. Ennemminkin että ajan ulkopuolella tosiaan on Joku, joka Ajan Herrana siirtelee kosmoksen kelloja.

-Ulla Rautiainen-

Se Ihminen

”…ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee" (5Moos.8:3).

Lause on rakenteeltaan kiinnostavampi kuin äkkiä luulisikaan. Sitä ovat viisaat rabbitkin pähkäilleet ja luoneet selityksiä miksi se on sellainen kuin on.

En ole viisas enkä rabbi, mutta heitänpä minäkin sekaan omaa villiä pähkäilyäni.

Hepreaksi siinä nimittäin ”ihminen” ha´adam on kahteen kertaan, lauseen keskellä ja uudelleen viimeisenä sanana, vaikkei välttämätöntä olisi. Aivan kuin haluttaisi oikein hoxhox osoittaa huomiota tähän sanaan.

Lisäksi sanassa molemmilla kerroilla on ”ha” etuliite, joka on samantapainen kuin englannin ”the” eli määräinen muoto. Että ei kuka tahansa ihminen tai ihmiset yleensä vaan ”se ihminen” eräs tietty määritelty ihminen.

Kuka???

Lauseen tapaamme uudestaan UT:n puolella kun eräs tietty ihminen on erämaassa 40 päivää paastoamassa. Paikalle änkeää seuraksi toinenkin hahmo yllyttämään: ”Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi”. Siihen tämä tietty ihminen vastaa tällä Kirjoituksen lauseella.

Ja vielä toisen kerran Sykarin kaivolla lauseen muotoa hieman soveltaen, mutta idean pysyessä samana: "Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa”.

Eli sanooko tässä että minä olen se ha´adam, joka en elä pelkästään leivästä, vaan Herran suusta lähtevillä sanoilla ja tekemällä Herran tahdon?

Kokonaisuudessaan VT:n virke puhuu siitä kun mannaa satoi erämaavaelluksen aikana: "Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee."

Argumenttihan on tavallaan ristiriitainen; ilman mannaahan riuduttiin jo nälässä ja olisi pian kuoltu, joten todistettavasti ei pelkillä Herran sanoilla pitkälle olisi pötkitty.

Olisiko virke luettavakin kaksiosaisena ja jonkinlaisena peilirakenteena? Alku kertomassa erämaassa haahuileville tapahtuneesta ihmeestä, jonka ”Hän” aikaansai, mutta kohdan ”opettaaksensa sinut ymmärtämään” toimiessa saranana, jossa lauseen merkitys käännähtääkin profetaaliselle levelille puhumaan tulevasta ”siitä ihmisestä” joka ei eläkään täysin samojen lainalaisuuksien alaisuudessa kuin mannalla ruokitut, vaan jonka varsinainen elämänlähde on jossain muualla.

Ja vielä; peilaavatko alun ”hän” ja jälkiosan ”se ihminen” toisiaan vastaten kysymykseen kenestä on kysymys?

Samasta henkilöstä?

Siksikö Jeesus ei vastannut kiusaajalle koko virkkeellä vaan vain sen jälkiosalla? Osoittaakseen että nyt oli se hetki, johon se osa viittasi ja hän nyt esiintymässä ”se ihminen” -hahmossa?

Että ei hänen tässä nyt tarvinnut todistaa jumaluuttaan taikomalla leipiä kivistä, vaan nimenomaan ettei tehnyt sitä, todisti sen.

Kyllähän Jeesus leipäihmeitä myöhemmin vielä teki, mutta ne tunnusteot oli tarkoitettu sen aikakauden ihmisten ihmeteltäviksi. Kiusaaja sen sijaan oli mannaihmeen aikanakin ollut olemassa ja varmaan nähnytkin tapauksen, joten jos tälle olisi vielä käynyt uutta vastaavaa ihmettä tekemään, niin tavallaan olisi mitätöinyt edellisen todistusvoiman.

Siten ajatellen kiusaus oli todella kiero. Kysymys ei siis ollut pelkästä houkutuksesta käyttää supervoimiaan itsekkääseen tarkoitukseen, vaan kysymys oli, oliko tämä ihminen ”se ihminen”, se sama, joka oli mannaihmeen tehnyt.

No jos tähän sanoo, ettei ihmislihaan pukeutunut Jeesuskaan loputtomiin olisi ruuatta selvinnyt, niin silloin pitää katsoa siihen hautakammioon, jossa kolme päivää sitten ristiinnaulittu makaa niin kuolleena ettei siihen mikään määrä leipää enää elämää antaisi.

Mutta juuri silloin tapahtuu profetian täyttyminen: ei leivän, vaan Herran sanan voimalla ”se ihminen” nousee haudastaan ylös elävämpänä kuin yksikään leipää syövä elävä.

-Ulla Rautiainen_

Herodes Agrippan kahdesti dokumentoitu kuolema

Apostolien tekojen 12:21-23 tapahtuu kummallinen episodi: ” Niin Herodes määrättynä päivänä pukeutui kuninkaalliseen pukuun, istui istuimelleen ja piti heille puheen; siihen kansa huusi: "Jumalan ääni, eikä ihmisen!" Mutta heti löi häntä Herran enkeli, sentähden ettei hän antanut kunniaa Jumalalle; ja madot söivät hänet, ja hän heitti henkensä.”

Mitä ihmettä tuossa tapahtui? Ja miksi mainitaan erityisesti kuninkaallinen puku? Eikös ylimyksellä aina komeaa vaatetusta ole? Olikos tässä asusteessa jotain erityistä?

Tämä huomautus puvusta ja Herodeksen kurjasta lopusta ei turhaan Raamatussa ole. Tämäkin yksityiskohta on yksi niitä tekstin sekaan ripoteltuja tärppejä, jotka antavat näyttöä Raamatun uskottavuudesta. Tapahtuma nimittäin on dokumentoitu toisessakin aikalaishistoriikissa.

Tämä Herodes ei ole se Betlehemin lastenmurhaaja Herodes Suuri eikä Johannes Kastajan mestaaja Herodes Antipas vaan Herodes Suuren pojanpoika Herodes Agrippa, jonka isän Aristobuloksen Herodes Suuri teloitti ja joka Roomassa oleskellessaan pääsi keisari Galigulan suosioon ja sai siitä hyvästä kuninkuuden ja joka vainosi ja kidutti kristittyjä, mestautti Jaakobin ja vangitsi Pietarin. Hänen poikansa Agrippa II esiintyy Apostoelien tekojen 26 luvussa kuulustelemassa Paavalia.
Herodes Agrippan mystisestä kuolemasta kertoo UT:n lisäksi myös Flavius Josefuksen Antiquities. Kumpikin mainitsevat tapahtumapaikaksi Kesarean.

”Toisena päivänä meni Agrippa jo varhain teatteriin puvussa, joka oli valmistettu ihmeellisellä taidolla hopeasta. Täällä hopea, johon nousevan auringon ensisäteet osuivat, loisti häikäisevällä loistolla ja sokaisi silmiä siinä määrin, että ihmisten täytyi kääntyä kauhistellen poispäin. Pian huusivat hänen imartelijansa kaikkialta ja nimittivät häntä jumalaksi ja sanoivat: `Ole meille armollinen! Jos olemme sinua tähän asti pitäneet vain ihmisenä, niin tahdomme tulevaisuudessa kunnioittaa sinua ylimaallisena olentona.´
Kuningas ei moittinut heitä lainkaan tämän vuoksi eikä torjunut heidän jumalaapilkkaavia imartelujaan. Mutta kun hän kohta sen jälkeen käänsi päänsä ylös, näki hän päänsä yläpuolella köyden päällä istumassa pöllön … Lintu ilmoitti hänelle … lähellä olevan kuolemansa. Pian alkoivatkin voimakkaat tuskat hänen ruumiissaan, jotka kiduttivat häntä heti sairauden alusta lähtien ennen kuulumattoman ankarasti.”

Josefuksen mukaan Agrippa kuoli viisi päivää sairastettuaan.

Entäs ne madot?

Vaikkei Josefus madoista mitään puhukaan Agrippan yhteydessä, jotain vihjettä silti on: Herodes Suuren kuolemassa mainitsee matojen syöneen tämän sukuelimet.

Oliko ehkä kyse jostain perinnöllisestä sairaudesta? Samankaltaisista elintavoista? Sukupuolitauti? Ruuasta tulevat loiset? Eivätkö  olleet niin tarkkoja juutalaisten ruokalakien noudattamisesta ja senaikaisista sioista tuli helposti loismatotartuntaa. Tai lämpimässä ilmastossa tulehduksiin pesiytyi äkkiä kärpäsen toukkia? Vai olivatko madot joku kummallinen hoitokeino? Vai jumalallisen koston merkki?

Ja ovatko UT:n enkeli ja Josefuksen pöllö sama? Enkeli ilmestynyt pöllön hahmossa kuten Pyhä Henkikin kyyhkysenä Jeesuksen kasteen yhteydessä?

Jokatapauksessa tämäkin lisää kiinnostusta Raamatun yksityiskohtiin. Niinkin sähketyylillä kirjoitettussa tarinassa jokainen yksityiskohta merkitsee jotain. Kun vaikka mainitaan puku, ei se ole mikä tahansa kolttu vaan jotain jonka muutkin historioitsijat huomioivat.

-Ulla Rautiainen-

Armoistuimen arvoitus

 

Se esine, HaKapporeth joka tehtiin Mooseksen aikana 2.Moos. 25:19 Herran ohjeen mukaan: ”Tee toinen kerubi toiseen päähän ja toinen kerubi toiseen päähän. Tehkää kerubit armoistuimesta kohoaviksi, sen kumpaankin päähän.”

Esine sijoitettiin Liitonarkin päälle joka sijoitettiin ensin Ilmestysmajan ja sitten Salomon Temppelin Kaikkein pyhimpään, Kodesh HaKodashimiin, huoneeseen, jossa ei ollut ikkunoita eikä lamppuja valoa antamassa ja johon ylipappi sai kerran vuodessa tulla Suurena Sovituspäivänä, Jom HaKippurim pirskottamaan syntiuhrin verta armoistumelle kansan sovitukseksi ja jossa paikassa kerubien välissä Herra ilmestyi.

Mitäs tämän oli tarkoitus esittää?

Arvoitus syvenee vielä kun koko Liitonarkki Armoistuimineen katosi ennen kuin babylonialaiset ehtivät ryöstämään Salomonin Temppeliä – Jeremian kirjan viimeisessä luvussa on lista Temppelistä ryöstetyistä tavaroista ja siinä nämä esineet loistavat poissaolollaan – joten todennäköisesti papit ehtivät piilottaa ne jonnekin josta eivät ole koskaan esille tulleet.

Toisessa Temppelissä, siinä Jeesuksen aikaisessa Sovituspäivän seremonia eteni ulkonaisesti kuten ennenkin, vain Kaikkein Pyhimpään menevä ylipappi näki kammottavan totuuden, saman jonka traditio kertoo roomalaisen Tituksen nähneen juutalaissodassa vallatussa Temppelissä: että itse Temppelin sydän, Kaikkein Pyhin, Herran ilmestymisen paikka olikin typötyhjä.

Mitäs tämän on tarkoitus kertoa?

Siirrytään kohtaukseen josta Joh.20:12 kertoo: ”Kun hän (Maria Magdalena) näin itki, kurkisti hän hautaan ja näki kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istuvan, toisen pääpuolessa ja toisen jalkapuolessa, siinä, missä Jeesuksen ruumis oli maannut."

Voisiko ajatella:

* Kaikkein Pyhin pimeä huone = hautakammio

* Armoistuin jossa toinen kerubi toisessa päässä ja toinen kerubi toisessa päässä ja joiden väliin uhriveri pirskotettiin = hautapenkki, jossa kaksi enkeliä istuu sen molemmissa päissä välissään veriset käärinliinat

* Paikka jossa Herra ilmestyy = siinä käärinliinojen sisällä oli vielä äsken ruumis

* Ylipappi = Jeesus

* Kaikkein Pyhimmän huoneen sisältä salaperäisesti kadonnut esine = Jeesuksen ylösnoussut ruumis jonka jälkeen hauta oli tyhjä

* Poisvierinyt hautakivi = Temppelin revennyt esirippu

* Maria Magdalena = esiripun revettyä Kaikkein Pyhimpään oli näkyvyys niilläkin, joilla ei ollut ennen lupaa sitä nähdä – ei kellään naisella koko Temppelien historian aikana – ja siksi hän on juuri se, joka haudassa näkee Armoistuinta esittävän kuvaelman - tai sen mitä Armoistuin kuvasi.

-Ulla Rautiainen-