Juudaksen valinta

Yksi paljon arvuuteltuja asioita Raamatussa on kysymys miksi Juudas Simoninpoika Iskariot teki sen?
Toki Raamatussa annetaan varsin sokeerava syy: kesken viimeisen ehtoollisen meni saatana häneen (Joh. 13:27).
Se kyllä herättää rutkasti lisäkysymyksiä.
Voiko saatana niin äkkiarvaamatta mennä kehen tahansa ja panna tekemään pahuuksia?

Juudas oli kuitenkin kolme vuotta ollut Jeesuksen lähintä opetuslapsipiiriä, kävellyt, syönyt ja nukkunut, elänyt niin arkea kuin juhlaa Jeesuksen kanssa, kuullut kaikki Jeesuksen opetukset ja nähnyt ihmeteot ja ilmeisesti itsekin tehnyt ihmetekoja. Kukaan nykykristitty ei pääse niin konkreettisen läheisesti tuntemaan Jumalan Poikaa.
Eikös se suoja riittänyt?

Tietenkään saatana ei täysin pyytämättä ja yllättäen oikeamielistä ihmistä niin valtaansa saa.
Jotain oli tapahtunut jo sitä ennen.
Oli perkele jo aikaisemmin pannut ikävää ideaa Juudaksen sydämeen ja nyt tuli vain toteutuksen hetki (Luuk. 22:3).
Lisäksi mainitaan että varasti yhteisestä rahakukkarosta. (Joh. 12:6).

Pelkkä rahanhimo kuitenkin saa oudon juonenkäänteen, kun ne kolmekymmentä hopearahaa saatuaan palasi paiskaamaan hynät takaisin ja vielä hirtti itsensä.
Jokin hänen tarkoituksessaan ilmeisesti meni pahasti pieleen.
Aivan kuin se, että Jeesus todellakin tuomittiin olisi tullut yllätyksenä.
Eikö hän odottanut sitä ja tajusi tekonsa seurauksen vasta liian myöhään?
Tämän verran Raamattu kertoo, loput arvailut syistä ovatkin sitten luovaa spekulaatiota.
Kaikenlaisia motiiveja aikojen kuluessa onkin esitetty. Tässä pari lisää yleisemmin tunnettujen lisäksi:

Jonkinlaiseksi kulminaatiopisteeksi Matteus antaa luvussa 26 kerrotun tapauksen, kun Maria, Martan ja Lasaruksen sisar (henkilöllisyys kerrotaan Joh.12 luvussa) holauttaa kolmensadan denarin nardusvoiteen Jeesuksen päälle.
Juudas antaa ojennusta Marialle arvoaineen haaskauksesta, josta Jeesus antaa ojennusta Juudakselle Marian mielenpahoittamisesta josta loukkaantuneena Juudas painelee ylipappien luo ystävänmyyntiin.

Oliko kyse pelkästään menetetystä rahasummasta, vai ottiko itsetunnolle, kun joutui julkisesti rabbinsa ripitettäväksi?
Huomaamatta, että juuri itse oli vielä loukkaavammin julkisesti herjannut narduksensa uhrannutta naista.
Vai sekö erityisesti kaiversikin?
Naisväkeä vähättelevän kulttuurin tuotostako otti päähän kun joutui nolatuksi akkaihmisen takia?
Misogyyninen vihareaktio kääntyi kiistassa naista puolustavaa vastaan?
Kosto tuntui aluksi suloiselta.

Toinen arvaus mahdollisesta yllykkeestä:

Näin kauan jälkeenpäin on joskus vaikea hahmottaa silloin vallinnutta Jeesus vastaan papisto asetelmaa. Evankeliumeja lukiessamme helposti kuvittelemme itsemme Jeesuksen joukkueeseen. Mutta mitenhän olisi?

Siirretäänpä tilanne nykypäivään ja omaan rakkaaseen ja turvallisen tuntuiseen kotiseurakuntaamme:

Joku takapenkin oppimaton tahvo alkaa työntyä saarnaamaan yhä useammin. Eikä vain saarnaamaan, vaan hän hyökkää ruoskalla mätkien seurakunnan palvelijoiden kimppuun. Hän solvaa seurakunnan vanhimmistoa kyykäärmeitten sikiöiksi ja isästä perkeleestä oleviksi ja yllyttää rikkomaan vanhoja ja koeteltuja perinteitä ja sääntöjä.
Seurakuntamme johtajisto rankkaa hänen toimensa epäasiallisiksi ja antaa porttikiellon rukoushuoneeseen. Tyyppi jatkaa kuitenkin itsepäisesti saarnaamistaan jossain kirkon ulkopuolella (ehkä kirjoittaa nettiinkin blogia ja facebookiin mielipiteitään) ja saa ison osan väestä villiintymään mukaansa.
Tyyppi tekee kyllä vaikuttavia ihmeitä, mutta pastorimme sanoo niiden olevan paholaisesta peräisin ja vanhimmisto antaa käskyn, että jos joku tietää hänen olinpaikkansa, niin olisi ilmoitettava heille.

Mitä tekisit?

Varsinkin, jos uskonelämäsi alusta asti olisit kyllästetty opetuksella että seurakuntasi johtajat ovat Jumalan välikäsiä ja oikea kutsumus tulee esiin vain seurakunnan yhteydessä ja sen johtajiston siunauksessa, kontrollissa ja alaisuudessa.
Mitä ajattelisit tästä omatekoisesta saarnaajasta, joka pää punaisena käy raivoisaa riitaa kirkkosi johtajiston kanssa?
Eikö kuitenkin kannattaisi luottaa ennemmin vakiintuneen ja järjestäytyneen hengellisyyden edustajiin ja heidän arvostelukykyynsä kuin johonkin epämääräiseen tyyppiin josta kukaan ei tiedä mikä tämän tarkoitus oikein on ja mihin tämän kanssa lopulta päätyy?

Ei niin helppoa ole päättää ketä uskoa.

Olettiko Juudas siis että papit ottaisivat Jeesuksen lempeään ja viisaaseen puhutteluun jossa suunnastaan eksynyt saarnaaja palautettaisiin takaisin ruotuun ja papillisen kaitsennan alaisuuteen? Jeesus korjaisi virheensä ja suostuisi temppeliorganisaation osaseksi?
Opetuslapsetkin saisivat hengelliseen uraansa jämäkämpää nostetta järjestäytyneen jumalanpalveluksen puitteissa kuin epävarmassa irtolaisuudessa jonkun kuljeksivan maankiertäjän liepeissä roikkuen? Rakentavan rauhanomainen ratkaisu, win-win jossa kaikki voittaisivat?

Jos tarkoitus oli parantaa suhteita papistoon niin yritys ei olisi voinut pahemmin päättyä. Diplomatiaksi tarkoitettu taktinen takinkääntö tuhosikin kaikki mahdollisuudet eikä paluuta takaisin ollut.
Pettymys niihin joiden luuli olevan niitä järki-ihmisiä ja hyvän ja oikean puolella on sietämätön taakka kantaa.
Jos ei temppeliin voi luottaa niin mihin sitten?

Vähemmästäkin alkaa köyden tie kutsua.

Tarinan opetus: saatana ei aina pahaan houkutellessaan esittele pahaa pahana vaan naamioi pahan näyttämään järkevältä, maltilliselta, rakentavalta, rakkaudelliselta ja rauhaan johtavalta. Siksi olisikin tarpeellista tutkia ja miettiä asioita perusteellisesti mitä ne oikeasti ovat. Kaikki kun ei ole sitä miltä äkkikatsomalta näyttää.


-Ulla Rautiainen-