Legenda lesken rovosta

Mark.12:40-44 ja Luuk.20:45-47, 21:1-6 kerrotaan lesken rovosta. Tarinat ovat molemmissa sunnilleen identtiset ja se, että tapaus kerrotaan kahdessa evankeliumissa tarkoittanee, että asiaan liittyy tähdellistä huomioitavaa.

Ja on tätä tarinaa sitten sananopetuksessa runsasmääräisen paljon viljelty ja selitetty. Enimmäkseen kolehdinkeruun edellä uhraamishalukkuuden vauhdittajana. Seurakunnat, joiden talous perustuu vapaaehtoiseen antamiseen kun tapaavat olla kroonisessa rahapulassa. Silloin nousevat arvoon arvaamattomaan ne julistajat, jotka osaavat käyttää raamatunlauseita tavalla, joka avaa kuulijoiden kukkaronnyörit seljälleen ja siirtää pankkitilien sisällöt seurakunnan tilinvajausta lihottamaan.

Tarinaan yleensä liitetään vielä Vanhan testamentin Sarpatin lesken tapaus (1.Kun.17:9-16), jossa Eliaan edesauttamana köyhä, mutta antelias leski kokee ihmeen annettuaan viimeisen leipänsä profeetalle.

Näin käytettynä tarinan tulkinnassa on kuitenkin (tarkoitettu tai tarkoittamaton) väärinkäsitys. Jeesus ei missään Raamatussa sano, että leski teki järkiteon luovuttaessaan viimeiset roponsa temppelin pulleaan uhriarkkuun ja että kaikkien muittenkin köyhäläisten pitäisi tehdä samoin.

Väärinkäsitystä on edesauttanut se, että ropoja antavan lesken tarina kerrotaan vajavaisena; alku ja loppu jätetään pois.

Tarina kokonaisuudessaan ja vapaasti kääntäen menee näin: Jeesus on temppelissä asettunut istumaan vastapäätä uhriarkkua. Siinä hän isoäänisesti kaiken kansan kuullen dissaa ahneita, tekopyhiä ja ylpeitä kirjanoppineita leskien huoneiden syömisestä ja uhkaa näitä kovalla tuomiolla.
Juuri kun leskien huoneitten syöminen on mainittu, kuin tilauksesta siihen tulla köpöttelee köyhä leski panemaan kaksi ropoa arkkuun.
Kaksi ropoa on mitätön raha, joka ei temppelin pohjattomissa kuluissa merkitse mitään, mutta tälle köyhälle kaikki mitä hänellä on. Jeesus älähtää asiasta; siinä pani puuttenalainen polo koko elämisensä menemään. Milläs nyt aikoo pärjätä? Kuoleeko kohta nälkään?
Paikalla jotkut opastamaan rabbia taloudellisiin realiteetteihin: kyllä temppelilahjoja tarvitaan jos aiotaan pyhäkkö kauniina pitää. Katso nyt näitä kauniita kiviä, temppelilahjoilla ne on hankittu. Jeesus äkämystyy entisestään: ei kiveä kiven päälle maahan jaottamatta teidän temppelistänne jää! Turha siihen on leskien elämät uhraamalla varoja investoida.

Sellainen tarina, olisiko kolehtipuheeksi tällaisena? Mihin opetuksen keihäänkärki oikeastaan osoittaa?

Että köyhän on annettava viimeinenkin elantonsa seurakunnalle ja luotettava, että kyllä Jumala huolehtii niin kuin Sarpatin leskestäkin? Vai olisiko niin, että Sarpatin tapaus ei mitenkään liity tähän tapaukseen, oli vain yhteen hetkeen tarkoitettu yksittäinen kohtaus, jota ei koskaan ole tarkoitettu yleiseksi säännöksi ottaa ja on yhtä mielivaltaisesti liitettyä kuin jos keksittäisiin vaatia, että nykyajan maanviljelijöiden pitää lahjoittaa viidesosa viljasta valtion säiliöihin koska Vanhan testamentin Joosef kerran käski niin tekemään.
Tai että isien pitää ruveta poikiensa uhraamispuuhiin ja luottaa siihen että kyllä Jumala viime hetkellä puukolla iskevän käden pysäyttää kun teki niin Aabrahamin kanssakin?
Tai jos satut uskomaan itsesi Jumalan Pojaksi, niin käy hyppäämässä temppelin harjalta, kyllä enkelit sinua käsin kannattelevat, eikö niin muka Raamatussa luvata? Jaa, niin, eihän Jeesuskaan sitten hypännyt, liekö heikkouskoinen vai..?

Tai ehkä typerien riskien ottaminen ei ole muuta kuin typerää? Ehkei Jumalaa ole tarkoitus pakottaa ihmeiden antamiseen sillä keinoin, että ehdoin tahdoin ajaa itsensä pulaan. Eikä varsinkaan ole tarkoitus ajaa toisia ihmisiä pulaan ja vierittää vastuu seurauksista Jumalan hoideltavaksi.

Niin kuin mahtaisikohan Sarpatin leskestä saarnaaminen vähetä, jos saarnaajia vaadittaisiin allekirjoittamaan juridisesti pätevä asiakirja, jossa he lupaavat maksaa omista varoistaan takaisin korkojen kanssa jokaiselle, jonka on saanut ihmeitä lupaavilla kolehtisaarnoillaan antamaan enemmän kuin järkevää on ja joille ei sitten luvattua ihmettä tapahdukaan? On nimittäin helppo uskoa paljon, kun ei itse tarvitse vastata mistään ja joku toinen on se, jolle käy köpelösti.

Sitäpaitsi Sarpatissa Elia todella pystyi saamaan aikaan ihmeen. Moniko seurakunta oikeasti nykypäivänä pystyy näyttämään, että vastaavaa olisi ihan oikeasti tapahtunut niille, jotka tilinsä seurakunnan kassaan ovat tyhjentäneet? Ennemminkin hyväuskoinen uhraaja joutuu sossun luukulle asioimaan, mitä ei varsinaisena ihmeenä oikein voi pitää, omaisuutensa holtittomasti hävittäneet puliukotkin kun päätyvät ihan samaan.

Niin että, jos ihmeitä aletaan luvata, niin kyllä ne pitää silloin myös saada aikaan, muuten kyseessä on petos.

Minusta näyttää siltä, että lesken rovon tarina on tarkoitettu varoittavaksi esimerkiksi ahneille uskonnollisille johtajille, jotka ovelasti manipuloivat ihmisiä antamaan enemmän kuin järkevää olisi. Varoitukseksi siitä, että köyhä ihminen oikeasti saattaa menettää elämisen edellytyksensä.

Sen ajan uskonnolliset johtajat keksivät niin rutkasti ja niin mahdottomia perinnäissääntöjä kansan kannettavaksi, ettei niitä kukaan oikeasti voinut noudattaa. Jatkuvassa syyllisyydentunnossa kärvisteleviltä olikin sitten helppo lypsää loputtomasti uhrauksia syntiensä sovittamiseksi. Temppelin kassa karttui eikä kukaan välittänyt, miten köyhimmille kävi.

Nykyään saatetaan letkauttaa, että elämäsi epäonni johtuu siitä, ettet ole uhrannut tarpeeksi. Kunhan vain annat enemmän rahaa kolehtiin, niin jo siunausten hanat avautuvat sinullekin.

Jeesus tuskin kiitteli leskeä kaikkensa antamisesta, vaikka kolehtisaarnoissa sellainen lisäys usein mukaan ympätään. Minä luulen, että Jeesus ennemminkin itki leskiparan puolesta ja oli vihainen niille uskonnollisille johtajille, jotka olivat höynäyttäneet naisparkaa luulemaan, että Jumala vaatii kohtuuttomia uhrauksia muutoinkin tiukoilla olevalta kurjalaiselta.

Kolehdin kantoa ei liene syytä lopettaa, mutta voisiko kolehtipuheeksi ottaa maininta, että antakoot ne, joilla on varaa antaa ja köyhät olkoot hyvällä omallatunnolla antamatta jos viimeisten eurojen poisheittäminen tuntuu kohtuuttomalta.

Ja miksi Sarpatin lesken rooliin aina halutaan se köyhä ihminen? Miksei seurakunta voisi ollakin se ihmeisiin uskova, joka luottaa että kyllä Jumala kirkkonsa taloudesta huolehtii, kunhan seurakunta itse on armollinen vähäväkisimmilleen eikä riistä eikä raasta köyhiltä viimeisiä? Voisiko seurakunta olla jopa se avustava osapuoli, joka olisi jakamassa rahoja yhteisönsä vähävaraisimmille ja saada sillä keinoin Sarpatin lesken siunausta?

Sillä sehän se vasta ihme olisikin, kun johtajat itse alkaisivat tosissaan uskoa omaan opetukseensa niin että ihan itsekin kävisivät sitä noudattamaan.


-Ulla Rautiainen-

Punaisten lyhtyjen naiset

Intiassa, Kalkutan pohjoisosassa, lähellä turistien ihailemaa ihanaa Marble Palacea, levittäytyy Sonagachi, Aasian toiseksi suurin punaisten lyhtyjen alue, huorakaupunginosa, jättiläismäinen bordelli, elävä helvetti maan päällä.

Kukaan ei tarkalleen tiedä, kuinka paljon seksityöläisiä siellä on, varovaiset arviot sanovat 10 000, mutta 13 000 saattaa olla lähempänä totuutta. Väkimäärän muutos elää nopeampana kuin kukaan ehtii laskea, jos sitä joku yrittääkään. Elinikä on lyhyt; AIDS, muutkin taudit, väkivalta ja epäonnistuneet raskauden keskeytykset niittävät satoa kiivasta tahtia, mutta täydennystä tyttömäärään tulee jatkuvalla syötöllä Intian köyhistä osista ja naapurimaista Nepalista ja Bangladeshista.

Tytöt myydään pieninä lapsina Sonagachiin, he aloittavat työnsä kun vielä ovat lapsia, eivätkä poistu sieltä milloinkaan. Isä, veli tai muu sukulaismies saattaa haluta vaikkapa moottoripyörän tai tarvitsee rahoja viinaan ja mielihalunsa rahoittaakseen he kauppaavat vallassaan olevat tytöt parittajalle. Tytön mieltä ei kukaan kysy. Ei silloin kun hänet myydään, ei silloin kun hänet luovutetaan asiakkaiden raiskattavaksi, eikä silloin kun hän ilman minkäänlaista lääkärinhoitoa kuolee tappavaan tautiin.

Sitten ovat vielä ne, jotka syntyvät Sonagachissa. Useamman sukupolven huorat, jotka eivät tiedä muusta maailmasta eikä muusta elämäntavasta mitään. He syntyvät, elävät ja kuolevat Sonagachissa. Vankilassa, jonka vartijoina ovat parittajat ja muureina mahdottomuus heidän kaltaistensa selviytyä missään normaalielämässä. Huorille ei Sonagachin ulkopuolisessa yhteiskunnassa ole paikkaa olla.

Parhaimmillaan naiset ovat arkipäiväisen näköisiä tavallisia ihmisiä. Pikkutyttöjä ja tomeria nutturapäisiä matroonoita arkiaskareita suorittamassa. Huonoimmillaan kurjia, likaisia, sairaalloisia, pelästyneitä lapsia ja ennenaikaisesti vanhenneita eukkoja tyhjin katsein tuijottamassa. He asuvat ja tekevät työtänsä ahtaissa ja kolkoissa kopperoissa, jotka kuhisevat syöpäläisiä ja haisevat kaikille mahdollisille ihmiseritteille. Jotkut yrittävät kaunistaa huoneitaan muovikukilla, mutta koristusta tarvittaisiin enemmän riittääkseen viemään huomiota kärpäsparvista ja spermassa jäykiksi lionneiden vuodevaatteiden saastaisuudesta.

Hollannin Amsterdamissa Punaisten lyhtyjen kaupunginosassa prostituoidut ovat yksityisyrittäjiä, jotka ovat vuokranneet oman ikkunapaikan ilman tytön tienestit ryöstävää parittajaa, päättävät itse mitä tekevät ja ovat vapaita lopettamaan milloin haluavat. Naisten henkilötietojen on oltava rekisterissä, iän vähintään 21-vuotta ja on puhuttava sujuvasti jotakin EU:n virallista kieltä, koska viranomaisten kanssa on pystyttävä kommunikoimaan heidän varmistaessaan, ettei kyseessä ole vastentahtoisesti alalle huijattu ihmiskaupan uhri.

Työläiset kuuluvat ammattiliittoon, maksavat veroja, alueella partioi valtaisa määrä virkapukuisia poliiseja ja toinen sama määrä siviileiksi naamioituneina turvallisuutta takaamassa. Tarjolla on ilmainen gynegologin palvelu niin usein kuin tarvitsee, kaikissa ikkunoissa on hätätilanteita varten valvontakamerat ja naisten käden ulottuvilla paniikkinappulat, jota painamalla ilmoitus menee suoraan poliisille tai talon isännöitsijälle, jolla on velvollisuus aina olla enintään 5 minuutin päässä paikasta.

Näin on ainakin virallinen totuus. Eri asia tietysti on, onko tämänkin paremmin järjestäytyneen toiminnan alla toiset markkinat, joissa asiat eivät mene näin hyvin. Mutta jokatapauksessa tämän vuonna 2000 tehdyn järjestäytymisen jälkeen ilotyttöjen murhaluvut ovat Amsterdamissa puolittuneet, ja nekin joille vielä kehnosti käy, ovat pääsääntöisesti niitä, jotka erehtyvät poistumaan asiakkaan mukana alueelta valvomattomille tienoille ehkä paremman palkkion toivossa.

Tässä on kaksi ääriesimerkkiä tämän päivän seksibisnes-todellisuudesta. Näiden välillä tapahtuu kaikkea mahdollista. Sitten on vielä internetin kautta leviävä nettiporno, josta kukaan ei tiedä, missä oloissa sitä tehdään.

Sitten kysymys lukijalle: kumpi edellä esitetyistä kertomuksista herätti enemmän paheksuvia tunteita?

Eihän, eihän, eihän mieleen edes livahtanut ajatus, että Amsterdamin ilolinnuilla on liian hyvät oltavat? Että olisi parempi, jos syntisen elämän valinneet naikkoset kituisivat kurjuudessa niin kuin esimmäisessä esimerkissä. Olisivatpa nöyrempiä tekemään parannusta paheellisuudestaan heti, kunhan joku heille vain evankeliumia menee esittämään. Liian hyvissä oloissa saattavat jopa nauttia synnin tekemisestä.

”Maailman vanhinta ammattia” on aina ja kaikkialla ollut joko piilotettuna tai avoimesti. Iso osa työläisistä on väkisin alalle joutuneita vailla mahdollisuutta irrottautua siitä. Vapaaehtoistenkin vapaaehtoisuus on monesti vain näennäistä vapaaehtoisuutta: ehkä taloudellisessa ahdingossa ja työttömyydessä kaikki muut vaihtoehdot ovat vielä huonompia, ehkä tyttö on jo lapsena joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi tai ehkä saanut kasvatuksen, jossa on annettu ymmärtää, että nainen on miestä alempiarvoisempi ja miesten tarpeiden tyydyttäjä ja hän valitsee ammattinsa näin saadun identiteetin mukaan.
Terveen itsekunnioituksen omaava ihminen, jolla on todellisia mahdollisuuksia yhteiskunnallisesti arvostettuihin elämänuriin, harvemmin kokee kutsumusta katuhuoraksi.

Seksibisneksessä ostajat ovat valtaosaltaan miehiä ja myyjät naisia ja tässä on asian pointti. Tämä ala ei katoa, ennen kuin naisten yhteiskunnallinen asema on niin vahva, ettei tarvitse tälle alalle joutua ja ennen kuin miesten harjoittama kysyntä markkinoilla lakkaa.

Liian paljon tästä alasta puhuttaessa huomio rajautuu pelkästään siinä työskenteleviin naisiin, eikä edes heidän ongelmiaan ymmärtäen vaan syyllistäen ja leimaten huonoiksi ja syntisiksi ikään kuin he vain omaa moraalitonta kevytmielisyyttään olisivat tekemässä sitä.

Sen sijaan tiedostetusti tai tiedostamatta katse on käännetty pois seksiä ostavista asiakkaista, parittajista ja tyttöjä bordellehin myyvistä miehistä. Langennut nainen on jo klisee, mutta koskaan ei puhuta syntisestä seksinostajamiehestä. Evankelioimisaktiot eivät traktaatteineen ja raamatunlauseineen hyökkää parittajien kimppuun vaatien parannuksentekoa syntisestä elämästä. Tyttärensä bordelliin myyneet isät säilyttävät yhteisöissään kunniallisen aseman. Yhdysvalloissa on presidenttiehdokkaana mies, joka omistaa liudan strippiklubeja. Hänen vankin kannattajakuntansa on uskovat kristityt.

Tiedossa on, että vapaiden suuntien seurakuntien pastoreista ja vanhimmistoveljistä iso osa on nettipornoriippuvaisia. Eivät kuitenkaan he, eivätkä heidän yhteisönsä miellä heitä niin syntisiksi, että olisivat sopimattomia hengellisiksi johtajiksi. Asiaan suhtaudutaan kuin dietillä olevan sortumista ylimääräiseen suklaapatukkaan. Harmillinen hairahdus (joka toistuu päivittäin), mutta ei niin paha, että sen takia tarvitsisi johtajan ja opettajan asemasta syrjään siirtyä. (Samaan aikaan, kuin näissä samoissa seurakunnissa nämä samat miehet kieltävät naisilta pääsyn mihinkään vaikutusvaltaisempaan asemaan ”raamattu-uskollisuuteen” vedoten. Omassa irstaassa elämäntavassaan he eivät kuitenkaan näe mitään ristiriitaa raamatullisten johtajavaatimusten kanssa.)

Tämä kertoo siitä, miksi seksibisnestä on vaikea kitkeä pois. Palveluiden käyttäjät, jotka ylläpitävät alaa eivät yksinkertaisesti näe mitään väärää omassa osuudessaan. Jos edes Raamattua ylimpänä auktoriteettinaan pitävät hengelliset johtajat eivät kykene siihen, kuinka muu väki?

Jos asiassa auttamiseen heräsi kiinnostusta, laitan tähän jo aiemmankin postauksen yhteyteen laittamani nettilinkin:  www.vapautauhri.fi  Suosittelen tutustumaan. Ja varsinkin niiden, jotka luulevat nettipornon katselemisen olevan harmitonta huvia.
Tässä toinen linkki tähän aiheeseen:  https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/kristityt-ja-porno/


-Ulla Rautiainen-

Ahasveroksen morsian

Vanhan Testamentin Esterin kirja on niitä paljon sananopetuksissa käytettyjä kertomuksia.
Olen kuullut ja lukenut niitä useita.
Muutama järjellinenkin selitys aiheesta on saatu aikaan, mutta valitettavan suuri osa on ollut kauniista rakkaustarinasta hymistelyä ja ah, ihanaa kuinka onnekkaasti herttaiselle Esterille kävi kun voitti kauneuskilpailut ja pääsi ihan kuninkaan kanssa naimisiin.
Ja sitten tietysti joukkoon varoituksia huonosta Vasti-vaimosta, joka ei osannut olla asianmukaisen alamainen aviomiehelleen ja joutikin syrjäytetyksi.
Varsinkin tätä kohtaa on naisille suunnatussa opetuksessa niin alleviivaavan korostetusti tuotu esille, että se on kuulostanut jo uhkaukselta. Että älkää olko kapinallisia Vasteja vaan nöyriä ja vaatimattomia Estereitä – tai muuten....

Mutta?
Mitkä ihmeen kauneuskilpailut? Tytötkö hymyilivät rivissä ja raati antoi pisteitä? Hävinneet huokaisivat harmista ja lähtivät kotiin jatkamaan elämäänsä?

Intiasta Etiopiaan 127 maakuntaa hallinneen kuningas Ahasveroksen (hepreaksi אֲחַשְׁוֵרוֹשׁ, Achaschwerosch) henkilöllisyydestä on erimielisyyksiä, mutta enimmäkseen hänen arvellaan olleen 485-465 eKr hallinnut Persian jumalkuningas Xerxes 1. (persiaksi Khshayarsha). Viihdemaailmasta tyyppi on tuttu 300-elokuvan kakkososasta, jossa hänet esitetään varsin erikoislaatuisesti pukeutuneena.

Ukko oli varsinainen hirvitys aviomieheksi. Juoppo huoripukki, naisvihaaja (piti naisista kyllä fyysisessä mielessä ja kunhan nämä pysyivät orjan asemassa) ja rajattoman vallan turmelema kammottavan väkivaltainen kusipää.
Kerrotaan tarinaa, että eräänkin isän anoessa pojalleen vapautusta sotaanlähdöstä, käski tämä  hakkaamaan pojan keskeltä kahtia ja panemaan puolikkaat molemmin puolin tietä marssivan sotajoukon nähtäväksi.
Että ettei kukaan enää moista uskaltautuisi pyytämään.

Ensimmäinen kuningatar Vasti joutui erotetuksi vaimonvirastaan, kun ei suostunut seitsemän vuorokautta putkeen ryypänneen kännissä örveltävän miesjoukon töllisteltäväksi niin kuin myöhempi Salome Herodeksen synttäripippaloissa teki.

Kieltäytyminen ei ollut tyhmä teko; jos olisi suostunut, olisiko turvallisuus viinasta villiintyneiden miesten keskellä ollut taattua? Ja vielä: olisiko kuningas juopumuksesta selvittyään rangaissut naisparkaa vielä ankarammin epäsiveellisestä itsensä näyttelemisestä?
Joten Vastin tilanne oli mene sutta pakoon, tulee karhu vastaan ja hän päätti säilyttää ainakin oman itsekunnioituksensa.

Mutta Vastin kapinasta oli tulla kuninkaalle ja hänen hoviherroilleen karmeampi tappio kuin lähitulevaisuudessa tapahtuva Salamiin meritaistelun häviäminen: mitä, jos naiset kautta valtakunnan Vastin tempauksesta kuultuaan lakkaavat tottelemasta aviomiehiään. Siinäpä kiteytyikin miessukukunnan ikiaikainen ja kauhein pelonaihe.

Ja sitten piti hankkia uusi kuningatar.

Sitä varten haettiin ympäri valtakuntaa nuoria neitsyitä (tuskin tyttöjen halukkuutta kysyen) Suusanin linnaan. Ja koska aikana, jolloin tyttöjen oli normaalia avioitua lapsimorsiamina vielä erikseen mainitaan, että tytöt olivat nimenomaan nuoria, olivat nämä neitsyet ilmeisesti todella nuoria.

Eikä mistään viattomasta missikisasta ollut kyse, vaan kuningas koekäytti jokaista neitsyttä yhden yön, minkä jälkeen ei-enää-neitsyt siirrettiin sivuvaimojen säilytyspaikkaan unohduksissa tylsistymään. Ihana Esterkin pääsi/joutui tähän seksitestaukseen.

Siinä pelattiin kovaa peliä. Ei riittänyt, että saisi kuninkaan suosion. Ensin piti miellyttää haareminvartijaa. Näyttää siltä, että jopa päivittäisen ruoka-annoksen saaminen kangerteli, ellei osannut olla tämän eunukin mieleen.

Ja kun lopulta vuoden odottelun jälkeen h-hetki koitti, oli ekakerta äärimmäisen paineistettu. Yksi yö oli kokemattomalla tytöllä aikaa tehdä vaikutus ventovieraaseen ja hengenvaaralliseen aviomieheen ja näyttää niin ylivertaiset kyvyt erotiikan alalla, että sillä peittosi muut kilpasiskot.
Esterillä taisi olla jotain erityisen herkkuja temppuja ohjelmistossaan, koska voitti jo neljä vuotta käynnissä olleen kisan.
Jos kuningas todella jaksoi suorittaa testipökkimistään joka yö, oli 1460 neitsyttä kisan alkamisesta kulkenut hänen vuoteensa kautta. Ei ihme, että samaan aikaan käytävä Kreikan valloitusyritys meni mönkään; oli kuninkaalla aivot pudonneet jalkojen väliin.

Ester sai suorituksestaan palkkioksi kruunun.
Kuningatar-arvonimi ei tietenkään antanut minkäänlaista hallintavalta-asemaa. Olipahan vain jonkinlainen lupaus, että hänen poikansa, jos niitä syntyisi saattaisivat – jos hyvin käy, eikä niin kuin Vastille – päästä mukaan kilpailuun kruununperimyksestä. (Jos sitä nyt hyvänä asiana piti, siinä kisassa hävinneillä kun usein oli huono elinajanodotus. Valtaistuinpelin voittanut ei mielellään sietänyt kilpailevia veljiä kruununsa lähelle.)

Vaimot kuningattaresta vähäisimpiin jalkavaimoihin pitkästyivät sisältöä vailla olevassa elämässään haaremin lukkojen takana ja jos erehtyivät näyttäytymäänkään ilman kutsua aviomiehensä silmien eteen, niin oli pyövelillä taas tekemistä. Akkaväen emansipaatiota pelkäävä Ahasveros ei antanut naisenpuolten silmille hyppiä.

Eikä ihastuminen Esteriin hillinnyt vaihtuvien neitseiden makaamisen makuun päässyttä rietastelijaa. Kuningas tilasi neitsyitä maakunnista vielä Esterin kuningattareksi kruunaamisen jälkeenkin niin ettei tyttöpolo kovinkaan usein armasta aviomiestään päässyt näkemään.
Että se siitä kauniista rakkaustarinasta.

Esterin tarina ei ole kertomus onnesta vaan onnettomuudesta.
Nuori tyttö joutuu psykopaatin raiskattavaksi ja vangiksi haaremin turhanaikaiseen elämään eunukkien ja kanssavaimojen kiusattavana. Unelmat rakkaudesta todellisen aviomiehen kanssa ja elämä oikeassa perheessä ovat murskana.

Silti miespuoliset raamatunopettajat ja näitä miellyttämään pyrkineet naisetkin ovat sitkeästi häivyttäneet tarinasta naisiin kohdistuvan julmuuden näkymättömiin – varsinkin kun se on ollut miesten aiheuttamaa ja selittäneet naisten kärsimykset pois. Esterin karmea kohtalo on käännetty romanttiseksi rakkaustarinaksi vanhojen disney-satujen tyyliin. Tiedostetusti tai tiedostamatta miesvallan kannattajat ovat tästäkin tarinasta vääntäneet utopiaa, kuinka mukavaa naisilla on patriarkaalisen järjestelmän alaisuudessa olla.

Muuten Esterin kirja itsessään on loisto-esimerkki huikeasta tarinankerronnasta. Juonenkäänteet ovat yllättäviä ja humoristisiakin jos arvostaa mustaakin mustempaa huumoria. Kirja päättyy tämän (herttaisen, vaatimattoman ja nöyrän?) nuoren tytön organisoimaan valtaisaan verilöylyyn.

Tarinassa on myös tutunoloisia kaikuja muusta yhteydestä. Tulee mieleen Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Šeherazade.
Villi arvaus: voisiko olla mahdollista, että tämä ikivanha itämaita kiertänyt (kammottava) satu olisi saanut juurensa tositapahtumista, jotka kuvataan Esterin kirjassa?

Šeherazaden satu menee näin: Sulttaani pettyy ensimmäiseen vaimoonsa. Niinpä hän kostaa koko naissukupuolelle ottamalla joka päivä uuden vaimon, viettää yhden yön tämän kanssa ja aamun tullen teloituttaa vaimonsa. Näin jatkuu, kunnes hän saa vaimokseen Šeherazaden, joka kertoo hänelle tarinaa ja joka aamu lopettaa tarinansa jännittävään kohtaan. Sulttaani haluaa aina kuulla tarinan lopun ja siirtää Šeherazaden teloitusta seuraavalle päivälle. Näin jatkuu tuhat ja yksi yötä, kunnes sulttaani lopulta päättää uskoa, ettei tämä nainen petä häntä vaan ansaitsee eloonjäännin.

Molemmissa tarinoissa on hallitsija, joka vihastuu ensimmäiseen vaimoonsa ja ottaa sen jälkeen yhden yön vaimoja, joista luopuu aamun tullen. Tuskin Ester sentään pelkällä sadunkerronnalla onnistui herättämään seksiaddiktioituneen miehen kiinnostuksen, mutta ehkä hänellä oli jokin uusi eroottinen temppu, jolla sai kaikkeen kyllästyneen elostelijan uskomaan, että jotain enemmänkin voisi vielä olla luvassa?

Tai suorempi yhtymäkohta Raamatusta: Ester kutsuu kännäämiseen mielistyneen miehensä järjestämiinsä juominkeihin. Mies arvaa, että vaimolla on jotain asiaa ja iloisessa nousuhumalassa lupaa antaa mitä ikinä tyttö pyytäisi. Ester tajuaa, että haluamansa asia on senverran iso, että tarvitaan vankempi humalatila sen hyväksytyksi saamiseen ja jättää asian sillä erää kesken. Mies jää arvailemaan, mitä vaimo on vailla ja uteliaana palaa seuraavana päivänä pitoihin.

Eikä Šeherazade-nimen vanhempi versio Shirazad niin kaukana ole Ester-nimen persialaista muotoa Isthar. Kaikilla tarinoilla on yleensä jollain tavalla juurensa todellisuudessa. Miksipä ei tälläkin?


-Ulla Rautiainen-

Maria Magdaleena

Maineeltaan ikoninen hahmo. Raamatun henkilöistä uskovaispiirien ulkopuolellakin eniten tunnettuja. Tehdäänpä testi: kerro kaikki, mitä tiedät Maria Magdaleenasta. Jokaiselle tulee mieleen jotain, jos ei suorastaan Raamatusta kumpuavaa, niin ainakin taiteen ja viihdeteollisuuden esittämiä mielikuvia. Maria Magdaleena esiintyy tiuhaan tahtiin veistoksissa, maalauksissa, musiikissa, romaaneissa ja elokuvissa.

Miksi tästä Magdalan naisesta tuli niin suosittu?

Ja testin purku: mitä osasit kertoa hänestä?

Näinkö: hekumallisen kaunis nuori prostituoitu nauttii miesten huomiosta tanssiessaan alastomana bordellin pöydällä valkea kaula ja korkea povi viattomia miesparkoja turmioon houkutellen. Eräänä päivänä irstas naikkonen kohtaa Jeesuksen, tulee synnintuntoon, katuu rietasta elämäntapaansa ja päättää olla ikinä enää palaamatta siihen taloon, jonka ovella punainen lyhty palaa. Suuri syntinen on tehnyt parannuksen.

Suunnilleen tällaisen tarinan kertoi ainakin erään kristillisen kustantamon julkaisema kirja, jota jo lapsena luin opiksi ja ojennukseksi kuinka syvimmässäkin synnissä rypevä voi tulla Jeesuksen luo ja muuttaa elämänsä. 

Mielikuva viettelijätär-portosta tarttui pitkäksi aikaa. Tosin ihmettelin jo silloin miespuolisen kirjailijan oudon yksityiskohtaista paneutumista naisen viettelevyyden kuvaukseen. Olihan kyseessä hengellinen kirja, jonka tarkoituksena piti olla varoittaa synnistä eikä tehdä sitä mielenkiintoiseksi.

Aikuisena katsoin jo Raamatusta, mitä Maria Magdaleenasta siellä kerrotaan. Maineeseen verraten hänestä puhutaan yllättävän vähän. Vain muutama lyhyt ja hajanainen maininta.

            Jeesus ajoi hänestä ulos seitsemän riivaajaa (Mark.16:9).

Hän seurasi muiden opetuslasten mukana Jeesusta (Luuk.8:1-2). Mikä oli shokeeravan radikaalia; kukaan muu rabbi siihen maailmanaikaan ei suvainnut naisia opetuslastensa joukkoon. Kas, ennemmin polttivat pyhät kirjat, kuin olisivat antaneet saastaisten naisten oppia niistä mitään.

Hän oli Golgatalla katsomassa Jeesuksen kuolemaa (Mark.15:40) ja hautaan panemista (Mark.15:47).

Hän oli todistamassa Jeesuksen haudan aukeamista ja tyhjää hautaa (Matt.28:1-6).

Kuolleista noussut Jeesus ilmestyi hänelle (Joh.20:11-17). Maria ei aluksi tosin tunnista tätä, ehkä siksi että kulttuurinsa opin mukaisesti ei naisena voi katsoa vierasta miestä päin kasvoja, koska mies, hänkin kulttuurinsa opetuksen mukaisesti ymmärtäisi sellaisen seksuaaliseksi kutsuksi.

Hän vei lukittujen ovien takana piileksiville miesopetuslapsille sanaa Jeesuksen kuolleistaheräämisestä (Luuk:24:10-11). Miehet tosin pitivät hänen puheitaan turhina eivätkä uskoneet, luultavasti koska mieleen oli iskostunut lujaan vallalla oleva asenne, että akkojen höpinät eivät kelpaa minkään todisteeksi.

    

Tässä siis kaikki Raamatusta. Mitä jäi puuttumaan? Ei sanaakaan bordelleista, ei prostituoiduista eikä miesten viettelemisestä. Mistä siis kaikki kansanperinteessä rehottavat tarinat kauniista ja katuvasta huorasta tulevat?

No, koko nämä kaksituhatta vuotta raamatunselitys on ollut pääsääntöisesti miesten hallussa. Ja koska miehillä ikiaikoihin asti on ollut vaikeuksia nähdä naisia muuna kuin seksiobjekteina, on sananjulistuskin muokkautunut mielessä pyörivien fantasioiden mukaiseksi.

Olihan Mariassa ollut seitsemän riivaajaa, mutta se ei välttämättä tarkoita porttona toimimista. Raamatussa kerrotaan useista miehistäkin, joista ajettiin riivaajia ulos, mutta yhdellekään näistä eivät kirkkoisät ole kehitelleet legendaa miesprostituoidun elämästä. Ero onkin siinä, että aina kun naisen yhteydessä mainitaan sana syntinen tai riivattu, miesten mieleen tapaa syttyä kuin automaattiohjauksella sanat seksi ja huora.

Vastaavaa yhteyttä ei synny syntisten miesten kohdalla. Kun Raamatussa Pietari ilmoittaa olevansa syntinen ihminen ja Paavali peräti syntisistä suurin, ei miesten ajatuksiin leimahda kuvaa miesprostituoidusta, saati että alettaisiin kirjoittaa romaaneja Pietarin tai Paavalin aiemmasta elämästä homobordellin huoramiehenä. Tuskin sellaista käsikirjoitusta yksikään, ainakaan kristillinen kustantamo ottaisi vastaan - rienauksena pidettäisiin. 

Mutta sanoista ”syntinen nainen” tai ”riivattu nainen” miesaivoissa alkaa välittömästi välkkyä voimakkaana kuva alastomasta naisesta tanssimassa bordellin pöydällä, eikä enää muisteta, ettei se tulekaan Raamatusta vaan omista fantasioista.

Tähän kiukaaseen on sitten populaaritaide ja viihde lyönyt lisää löylyä. Nuori, kaunis katuva portto on inspiroinut monia taiteilijoita vahvistamaan legendaa.

Vaikkei Raamatussa edes ole ainuttakaan mainintaa Maria Magdaleenan iästä tai ulkonäöstä. Yhtä hyvin nainen saattoi olla ikäloppu ja ruma kuin viitahiisi.

Niin että olisi aika hyvä, kun raamatunopettajiksi saataisi tasamäärä naisia miesylivoimaan nähden. Voisi muutama sanantulkinnan vinoutuma toisesta näkökulmasta katsottuna tulla korjatuksi.

Alussa mainitun kristillisen kirjan tarinassa on monta epäuskottavaa kompastuskohtaa.

Ensinnäkin: portto kuvataan nauttimassa ammatistaan. Tämä on yleinen harhaluulo, jota maksullisen seksin käyttäjät mielellään pitävät yllä. Syyllisyys hyväksikäytöstä hälvenee, kun annetaan itselle lupa uskoa palvelun tarjoajan iloisuuden ja nautinnon eleiden olevan totisinta totta eikä asiakaspalvelun takia teeskenneltyä teatteria.

Toiseksi: tarinassa syntisyys rajataan pelkästään naiseen. Seksiä ostavien miesten tai naisen omistavan parittajan osuus häivytetään näkymättömiin. Heitä ei kuvata näyttävästi säkissä ja tuhassa tekemässä parannusta synneistään. Asiakkaat kuvataan jopa viattomina uhreina viettelevän porton ahnaissa kynsissä.

Kolmanneksi: nainen on vapaa lähtemään bordellista ja aloittamaan uuden elämän, millä viitataan siihen, että hän on siellä ollutkin koko ajan vapaaehtoisesti ja omasta halustaan. Näin ei tosielämässä yleensä ole. Bordellit niin silloin kuin edelleenkin ovat enemmänkin ja enimmäkseen vankiloita, joiden sisälle sinne myydyt naiset on lukittu. Ja jos ulos pääsikin, uuden elämän aloittaminen ainakin siihen aikaan oli aika hankalaa. Portto oli yhteisön hylkiö, joka sai kivisateen päällensä jos kunnon ihmisten näkyville eksyi tai joutui vihastuneen parittajansa listimäksi, varoittavaksi esimerkiksi muille karkaamista suunnitteleville ilotalon työläisille.

Mutta koska seksibisneksessä niin omistajat kuin ostajat ovat enimmäkseen miehiä, ja koska puhevalta niin uskonnossa, kuin muussakin maailmassa on tähän asti enimmäkseen ollut miesten hallussa, ei alaa ole kuvattu naisten riistona ja orjuuttamisena. Asetelma mieluusti sen sijaan on käännetty röyhkeästi ylösalaisin, ja tehty naisista pahiksia, moraalittomia syntisiä, joita patistetaan parannuksentekoon.

Tähän aiheeseen en malta olla liittämättä toistakin raamatunkohtaa, joka liittyy asiaan:

Joosua 2:sta löytyy farssinomainen tarina, jossa irvaillaan kuin parhaassa sketsissä tätä miesten pakkomielteistä kiinnostusta rahanalaista rakkautta tarjoavia yön daameja kohtaan.

Hyökkäystä suunnitteleva sotapäällikkö Joosua lähettää kaksi vakoojaa Jerikoa tutkimaan. Mitä sotilaallisten tiedustelijoiden luulisi selvittävän; kuinka kaupungin puolustus on järjestetty, millaisia ja miten varustautuneita sotilaat ovat, mitkä ovat muurien ja porttien heikot kohdat, kuinka kauan kestää piiritystä, millainen on asemakaava?

Kuin magneetin vetämämä miehet painelevat suoraa päätä porton taloon. Siellä ilmeisesti sitten käy kuin hobiteille Pomppivan Ponin majatalossa; talon humutunnelmassa miehet riehaantuvat esiintymään niin näkyvästi, että vihollinen panee merkille heidän läsnäolonsa ja sana kaupunkiin soluttautuneista vakoojista leviää hetkessä kuninkaalle asti. Siitä onkin jo lähdettävä muurin ylitse karkuun. Muuta ei sitten kerettykään näkemään.

Mahtoi siinä Joosua lyödä päätä palmupuun runkoon salaisten agenttiensa palatessa ainoana raportoinnin aiheena, että jo vain, on siellä kaupungissa tosi kiva portto. No, yrittivät sentään selittää, että kyllä ainakin maaseudulla pelkäävät kuollakseen meitä – vaikka, no, tuota, höm pitikin niitä pelkureita kolme päivää henkihieverissä paeta ja vuoren louhissa piilotella. Mutta se portto, voi pojat...

-Ulla Rautiainen-

Syntinen? nainen Sykarin kaivolla

Joh..4:5-29

Löyhämoraalinen samarialainen nainen, joka haureellisesti on pelehtinyt viiden miehen kanssa ja joka elelee nyt miehen kanssa, joka ei hänen omansa ole, osuu yhtä aikaa Jeesuksen kanssa kaivolle. Jeesus oitis paljastaa naisen syntisyyden, mutta portto on niin paatunut, ettei itkien heittäydykään Jeesuksen jalkojen juureen tekemään parannusta, vaan ovelasti yrittää kääntää keskustelua teologiseen kiistakysymykseen siitä, missä maantieteellisessä paikassa olisi parasta rukoilla.

Jeesus ilmoittaa naiselle olevansa odotettu messias ja siitä vaikuttuneena nainen rynnistää niin kiireellä kertomaan koko kaupungille profeetasta, joka tietää hänen huoraavasta elämäntavastaan, että unohtaa vesiastiansakin kaivolle. Holtiton siis taloustöissäkin.

Tarinan opetus: suurimmatkin syntiset saavat kuulla evankeliumia ja kun Jeesuksesta lähdetään kertomaan, siinä arkiset askareet joutaa heittää sivuun.

Montako kohtaa edellisessä raamatuntulkinnassa meni pieleen?

Juuri tällä tavalla olen sitä lukemattomia kertoja kuitenkin kuullut kerrottavan. Otsikon lauseesta, (ilman kysymysmerkkiä) on tullut suorastaan klisee, joka tunnetaan paremmin, kuin varsinainen raamatunteksti. Itse asiassa, muunlaista tulkintaa en ole kuullutkaan.

Raamattua lukiessani on mieleeni kuitenkin juohtunut toisenlainenkin selitys tästä tapahtumasta.

Ensinnäkin, missään kohdassa Raamattua naista ei kutsuta syntiseksi tai portoksi. Jeesus ei myöskään käske naista tekemään parannusta, niin kuin hän monelle muulle sanoo. Toteaa vain, että nainen on ollut monen miehen kanssa eikä tämänhetkisen kanssa ole aviossa.

Eikö nainen silloin ole syntinen?

Ei välttämättä.

Sillä voihan kysyä, oliko nainen omasta tahdostaan valinnut elämäntapansa? Oliko itse hankkiutunut näitten miesten petileluksi?

Vai oliko hänet omistanut mies; isä, veli, sukulaismies, aviomies myynyt häntä mieheltä toiselle – naisen mieltä kysymättä ja naisen siihen mitenkään voimatta vaikuttaa? Oliko nainen nykykielellä ilmaistuna ihmiskaupan uhri ja seksiorja?

Nainen tuli kaivolle keskellä päivää, kuumimpana aikana, jolloin yleensä raskaita ulkotöitä vältettiin. Tuliko tähän aikaan siksi, että huonomaineisena naisena häpesi tulla vedenhakuun yhdessä muiden kaupungin naisten kanssa, kuten yleensä naisen huorahtavuutta kannattavissa tulkinnoissa esitetään? Vai oliko niin, että häntä parittava mies esti häntä liikkumasta silloin, kun tavalliset ihmiset olivat liikkeellä? Ilmiö on yleinen nykyajan seksiorjuudessa. Parittajat järjestään yrittävät pitää uhrinsa eristettynä ja estää kontaktit niihin ihmisiin, joilta uhri voisi apua saada.

Nainen jätti vesiastiansa kaivolle, miksi? Huonomuistisuuttaanko vai tarkoituksella? Saattoiko olla, että Jeesuksen sanat ”se (mies) joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi”, itse asiassa tarkoittikin: ei sinun tarvitse sitä miestä palvella ja passata ja selkä vääränä sille ukolle vielä vettä kantaa. Ei hän ole kunniallista avioliittoa sinulle antanut, ei sinulla siis mitään velvoitteita ole häntä palvella. Jätä nyt se turha raataminen ja mene kertomaan kaikille, missä ahdingossa olet ja pyydä apua.

Ja kun nainen menee kaupunkiin ja kertoo, kuinka on kaivolla tavannut profeetan, joka tietää kaikki mitä hän on tehnyt, tarkoittaako se, että hän huonoudestaan musertuneena tunnustaa julkisesti kuinka syntinen on (mikä ei olisi viisasta, koska siitä voisi seurata kivitys) – vai huutaako tässä Jeesuksen kohtaamisesta voimaantunut uhri uusi toivo mielessään: kuulkaa, mitä minut on pakotettu tekemään ja auttakaa minut vapaaksi?

Siksikö Jeesus jää kahdeksi päiväksi sinne? Antamaan koko väestölle opetusta, joka saa aikaan sellaista muutosta ihmisten ajattelutavassa, etteivät he enää palauta naisparkaa parittajansa käyttöön.

Jäikö hän varmistamaan, ettei nainen vapautumisyrityksessään joutuisi ojasta allikkoon ja omistajansa koston ja rankaisutoimien kohteeksi?

Seksiorjuus on ilmiö, jota tunnistetaan huonosti silloinkaan, kun sitä tapahtuu ihan silmien edessä. Tyypillistä on, että uhrit syyllistetään viettelijöiksi ja huonoiksi naisiksi ja heidän kärsimyksensä mitätöidään esittämällä, että heillä on kivaa ammatissaan ja he ovat siinä omasta halustaan. Miesten hallitsemat media, viihdeteollisuus ja uskonnollinen opetus synnyttävät ja ylläpitävät tehokkaasti tätä mielikuvaa.

Varmasti seksityöläisissä on naisia, jotka pärjäävät hyvin, mutta nämä muutamat ovat hyvin kapea jäävuoren kärki, jota tarkoituksellisesti pidetään esillä muka esimerkkinä siitä kuinka reilusti koko ammattikunnalla asiat ovat laajemman kokonaisuuden upotessa näkymättömyyksiin. Sama kuin Donald Trumpin ylellistä elämäntapaa esitettäisiin mallina kehitysmaan slummi-asukkaan elämästä.

Jos seksiorjuuteen ja ihmiskauppaan sen karuimmassa muodossa kiinnostaa tutustua, suosittelen lukemaan Pia Rendicin kirjan Ihmiskaupan kasvot. Varoitus: kirjaa lukiessa tulee hyvin vihaiseksi ja niin pitääkin. Muutosta ei tapahdu niin kauan kuin yleinen välinpitämättömyys peittelee rikosta.

Pia Rendicillä on myös erinomaiset nettisivut www.vapautauhri.fi, jossa saa ajankohtaista informaatiota ja neuvoja, kuinka yksityinen ihminen voi taistella tätä vastenmielistä asiaa vastaan. Kehoitan katsomaan.


-Ulla Rautiainen-

Betanialainen skandaali

Luuk.10:38-42 kerrotaan tarina Martasta ja Mariasta. Tarina menee näin: Jeesus tulee kylään Martan ja Marian kotiin. Martta alkaa puuhata monissa palvelutoimissa, Maria istahtaa Jeesuksen jalkojen juureen kuuntelemaan vieraan puheita. Martta sanoo Jeesukselle: ”Herra, eikö sinulle merkitse mitään se, että sisareni on jättänyt minut yksin huolehtimaan palvelemisesta? Käske hänen siksi ryhtyä auttamaan minua.” Jeesus sanoo: ”Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.”

Tätä raamatunkohtaa on paljon sananopetuksissa käytetty. Opetus menee poikkeuksetta jotenkin näin: Martta on pinnallinen työnarkomaani, joka viis veisaa Jeesuksen opetuksista. Hän laiminlyö epäkohteliaasti vieraan kanssa seurustelua pakenemalla keittiöön tohottamaan maallisia touhuja.

Maria sensijaan fiksusti laittaa asiat oikeaan arvojärjestykseen ja pitää hengellisen opetuksen kuuntelua tärkeämpänä kuin ylettömän runsasmääräisen tarjoilun järjestämistä. Jeesuksen vastaus Martalle selitetään: ”Relax, hei, älä nyt niin montaa ruokalajia touhua, vähempikin riittää.”

Ei kovin suurta draamaa. Opetukseksi jää, että kotitöissä ahkeroivien emäntienkin pitäisi joskus malttaa hellittää ja ottaa ansaittu lepotauko ennen kuin väsyy ja katkeroituu ja alkaa syytellä muita laiskuudesta.

Tarinan tosin voi lukea toisinkin. Toisenlaista näkökulmaa tähän kohtaukseen herättää esimerkiksi Kenneth E. Bailey kirjassaan Jeesus Lähi-idän asukkaan silmin. Kun tapahtuma siirretään takaisin sen todelliseen paikkaan ja -aikaan, sen aikaiseen käyttäytymiskoodistoon, asennemaailmaan ja Jumalan lain tulkintaan, esiintyy tarina huomattavasti dramaattisempana, kuin on ollut tapana selittää.

Todennäköinen syy Martan närkästykseen ei olisikaan ollut epätasainen työnjako – vaikka hän niin asian esittääkin yrittäen hädissään häivyttää näkyvistä vielä pahempaa, nimittäin sisaren säädytöntä, maineen pilaavaa, vieraita ja jopa Jumalaakin loukkaavaa käyttäytymistä.

Kun taloon tuli miesvieraita, oli tavan mukaan naisten vetäydyttävä näkymättömiin. Miehet asettuivat talon parhaaseen huoneeseen puhumaan keskenään, naiset pysyttelivät takahuoneissa.

Maria teki kuitenkin jotain ennenkuulumatonta: hän tunkeutui samaan huoneeseen miesten kanssa!

Martalla oli syytäkin olla vihoissaan, Marian maine oli lopuksi ikäänsä pilattu, tokko kunnollisiin naimisiinkaan tämän tempauksen jälkeen pääsisi. Kuka kunnon mies ottaisi vaimoksi naista, joka ei osannut käyttäytyä säädyllisesti vaan julkeasti änkesi vieraitten miesten sekaan itseään näyttelemään ja näitten kosketteluille altistumaan?

Ja oli tämä loukkaus vieraitakin kohtaan. Hurskaat miehet joutuivat sietämään naisen häiritsevää läsnäoloa kun nämä olisivat halunneet puhua keskenään tärkeistä asioista. Ei mahtaisi vieraitakaan, ainakaan kunniallisissa aikeissa tämän jälkeen taloon tulla. Maine leviäisi, että tässä talossa naiset kuleskelivat miesten joukossa kuin missäkin porttolassa.

Ja Marian käytös oli kapinaa Jumalaakin vastaan. Jumala oli säätänyt voimassa olevat sukupuoliroolit ja vain umpijumalaton ihminen niitä rikkoisi.

Kukaan muu rabbi ei ottanut opetuslapsikseen naisia, päinvastoin sanoivat, että parempi polttaa lain kirjat, kuin antaa naisten lukea niitä. Sanonta ”istua jalkojen juuressa” Jeesuksen äidinkielellä ei tarkoittanut pelkästään kohteliasta seurustelua vieraan kanssa, vaan nimenomaan opetuslapsena olemista.
Paavali käyttää Ap.t. 22:3 samaa sanontaa kuvaamaan olemistaan rabbi Gamalien oppilaana. Sanonta on tunnettu muuallakin rabbiinisessa kirjallisuudessa.

Martta yritti pelastaa mitä pelastettavissa vielä oli. Jossain kohdassa hän onnistui pääsemään Jeesuksen puheille: älä hyvä mies ole niin kiltti, aja nyt tuo ymmärtämätön tytönletukka omalle puolelleen itseäsi häiritsemästä ja sinunkin mainettasi pilaamasta.

Tässä kohdassa Jeesus vallankumouksellisesti rikkoi sekä sopivaisuussäännöstöä että sukupuolirooleja. Mahtoi siinä naamat venähtää useammaltakin, kun Jeesus kehui Marian valinneen hyvän osan ja yllytti häntä pysymään valitsemallaan paikalla. Montakohan vierasta lähti silloin ovet paukkuen ja loukkaantuneena talosta pois?

Vastoin yleistä selitystapaa Marian valinnan puolustaminen ei ollut varsinaisesti naisparan suojelemista vaan jopa päin vastoin. Marian elämä olisi ehkä vielä voinut palata raiteilleen jos hän nyt olisi kiireesti pyytänyt röyhkeyttään anteeksi ja nöyrästi luikkinut takaisin naisten tiloihin. Mutta jäätyään ”kielletylle paikalle” hän oli julistanut itselleen oikeuksia, joista äärimmäisen patriarkaalinen yhteiskunta häntä vielä tulisi rankaisemaan.

Sillä Maria ei valinnut kotitöissä ahkeroimisen ja olohuoneessa laiskottelun välillä vaan valinta oli paljon rajumpi. Lyhyt hetki saada kuunnella Jeesuksen opetusta saattaisi maksaa hänelle maineensa, avioliittomahdollisuudet ja jopa taivaspaikan. Hänestä tulisi yhteisönsä hylkiö, se huono nainen, joka loukkasi kunniallisia vieraita ja joka kapinoi Jumalan säätämää järjestystä vastaan naiselle määrätystä paikasta niin kuin sen ajan teologia siitä opetti.

Jeesus ei siis oikeastaan sanonut – vaikka niin on monesti ymmärretty – että vähempikin tohotus tarjottavien ruokien kanssa riittäisi, vaan vapaasti käännettynä ennemminkin jotain tällaista: ”Hiiteen ihmistekoiset sovinnaisuussäännökset, arvostan Marian uhkarohkeaa yltiöpäisyyttä, jolla hän pani koko elämänsä peliin minun takiani ja uskalsi rikkoa typerää sääntöä ettei nainen voisi olla rabbin opetuslapsena”.

Tähän tarinaan löytyy vastine Vanhan Testamentin puolelta (1Moos.18:1-15) niin kuin kaikkiin Jeesuksen toimiin. Kolmen mystisen vieraan tultua puhumaan Aabrahamille Mamren tammistossa piileksii Saara oven takana naureskelemassa. Silloinkin vieraat alkoivat puhua Saaralle suoraan ja Saara joutui vastaamaan näille piilostaan. Nämäkin vieraat rikkoivat tavan, joka pakotti naiset pois näkyvistä. Kun ymmärretään, keitä nämä vieraat olivat, ei Jeesuksen reaktio Martan ja Marian talossa ole yllätys.

-Ulla Rautiainen-

Kuin silta

Usko on
kulkea kristallisiltoja pitkin
vuoren huipulta toiselle.
Ja onhan se pelottavaa
laskea jalkansa niille näkymättömille teille.
Varata askelensa sen uskon varaan,
että alla on kiinteää ainetta,
jota sen puhtaan kirkkauden takia
ei tomusta tehdyt silmät pysty näkemään.
Vain auringon säteen leimahdus
tai kuutamon heijastus
sillointällöin kristallipinnasta taittuneena välähdyksenä
antaa ihmeenomaisen merkin sillan olemassaolosta.
Mutta sitä tapahtuu harvoin näinä raskaan pilvisinä aikoina.
Enimmäkseen on vain uskottava.

Mutta vuorten huiput ovat näkemisen paikkoja.
Korkeita, kiinteitä maan torneja,
jotka nostavat lakensa pilvenhöyryjen yläpuolelle,
ja siellä ylhäällä aurinko paistaa ikuisesti
eikä tarvita enää uskoa,
koska kaikki on näkyvissä.
Mutta niille paikoille pääsee vain siltoja pitkin.
Sillä ilman uskoa ei näkeminen ole hyväksi.

Usko on tahdon ja toiveen ilmentymä.
Kuva siitä minkä haluaa olevan totta.
Usko itsessään ei ole päämäärä,
eikä ensimmäisen askel sillalle ole perilläoloa.
Usko on kompassinneula
osoittamassa minnepäin kulkea.

Ja vuorenhuipulla oleva,
minua odottava
Ihmeelllinen
Ihana
ja Ikuinen

haluaa minun haluni.
Jos näkisin suoraan
en voisi osoittaa haluani
enkä halussani olevaa rakkauttani.

-Ulla Rautiainen-