Itselleen kuolemisesta

Hengellisessä opetuksessa puhutaa paljon itselle kuolemisesta ja riisumisesta jne senkaltaisesta.
Tähän aiheeseen olisi hyvä määritellä mitä tämä ”riisuminen” ja ”itselle kuoleminen” tarkalleen merkkaa.
Ettei se tarkoita sitä että tarvitsee repiä itseään (ja vielä vähemmän muita) siitä Jumalan luomasta persoonastaan irti joka itsekullekin on tarkoittettu tai mitätöidä mahdollisuuksiaan olla ja toimia siinä kutsumuksessa jonka on Jumalalta saanut.

Ennemminkin itsekkyydestä ja suhteettoman ison tilan toisten kustannuksella rohmuamisesta. Että oppisi katsomaan asioita muittenkin näkökulmasta eikä vain oman navan ympärillä pyörivällä itsekkäällä putkinäöllään.

Että ymmärtää muillakin olevan arvoa ja arvokasta annettavaa eikä esim. suuna päänä vaienna lähimmäisiään omalla isolla egollaan (monien seurakunnallisten pienryhmien (ja suurempienkin) ongelma, jossa yksi ”saarnatautinen” omalla paasaustulvallaan tekee mahdottomaksi kenenkään muun saada suunvuoroa - eli olettaa itsestäänselvänä asiana ettei kellään muulla kuin hänellä itsellään ole mitään kuulemisen arvoista sanottavaa.)

Ja kenelle se suunnataan...
Huomata, että Raamatussa Jeesus ei ikinä ns. potki jo maassa makaavaa. Kaikki nöyrtymisvaatimukset Hän suuntaa niille, jotka jo jollain tavalla kukkona tunkiolla ovat, ei niille valtarakenteiden runtelemille, jotka jo muutenkin ovat heikoilla. Jeesus läksyttää kovasanaisesti vallanpaikoilla olevia (tai vallanpaikkoja hamuavia), ei näiden vallanpitäjien alistamia.
Esim. ”joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne” on suunnattu johtajanasemasta riiteleville miespuolisille opetuslapsille.

Kiinnostavaa on huomata että evankeliumeissa ei ole yhtään kohtaa, jossa Jeesus komentaisi jo muutenkin siinä yhteiskunnassa miehiä ahtaamaassa ja heikommassa asemassa olevia naisia vielä lisää alentamaan tai pienentämään itseään.
(Paitsi se kanaanilaisnainen jolle sanookin aika pahasti, mutta syystä (joka tosin ei käy meidän Raamatusta ilmi, mutta aramealaisesta kyllä, että oli tekopyhä ja teeskentelevä ihmisten mielistelijä (samaa sanaa käytetään Jes.10:6) joten todennäköisesti Jeesuksen tyly vastaus oli jonkinlainen revanssi ja asenteenparannuskehoitus naisen omalle suhtautumiselle muihin ihmisiin.)

Naiset kun oli jo pienestä asti muutenkin opetettu palvelemaan (varsinkin miehiä) joten ei heitä ollut enää syytä palvelijaksi alentumiskäskyillä enempää kiusata. Betanian Mariankin Jeesus nosti keittiöpalvelijasta arvostettuun opetuslapsen asemaan. Korotti paikalle, johon siinä kulttuurissa ei kukaan muu katsonut naista älyllisesti ja moraalisesti kelvolliseksi.
Kaikki Jeesuksen palvelijaksinöyrtymiskäskyt on suunnattu miehille, joille se ei niin luonnostaanlankeavaa jo valmiiksi ollut.


-Ulla Rautiainen-

Ämmäin taruista

Tulihan nyt selvyyttä siihen 1Tim 4:7 kohtaan jossa näyttää kuin Paavali pahasti sanoisi naisista kun (33/38 käännöksessä) varoittelee ”epäpyhistä ämmäin taruista” (-92 käännöksessä se on jo korrektimmasti muotoiltu ja King James sanoo ”old wives fables”).
Katsoin Novumista ja kyllä se kreikankielinen puhuu vanhemmista naisista (graodes).

Enpähän turhaan lukenut satujen historiaa käsittelevää kirjaa. Siitäpä selvisi mitä nuo ”ämmäin tarut” ovat.
Että ei ilmaisu ollut Paavalin omaa keksintöä eikä tarkoittanut solvata naisia eikä viedä naisilta puheoikeutta.

Kun tämä ”ämmäin tarut” oli antiikin aikana yleisesti käytetty sanonta jolla tarkoitettiin lapsille kerrottuja satuja. Lasten hoitajat olivat ilmeisesti vanhempia naisia.
Esim. Platon (427-347eKr) nimitti satuja ”imettäjien tarinoiksi”. Yleisesti Rooman kirjailijat suosivat nimitystä ”vanhojen akkojen jutut”.

Paavali siis tarkoitti että ei pidä sotkea satuja ja tarinoita evankeliumiin eikä lisäillä keksittyjä ihmelegendoja jotka ovat faktatasoltaan mielikuvituksesta ja taikauskosta sepitettyjen lastensatujen tasoa vaan pysyä tosiasioissa.


-Ulla Rautiainen-

Rauta rautaa hioo...

Arvokkaita aarteita on kaverit, jotka tietää enemmän kuin minä.

Opin että se Sananlaskujen kirjan kohta ”Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo” (Sananl. 27:17) on monesti suomalaisilla väärinpäin ymmärrettynä.

Muistan monta opetusta tästä silleen että verrataan kuinka meren rannalla kivet aallokossa hiotuvat samankaltaisen pyöreiksi ja että silleen ihmisetkin toisistaan hioo luonteen kulmia loivemmiksi.

Kuitenkin tuo hiomiseksi käännetty heprean verbi ”chadad” on ennemminkin ”olla terävä, terottaa”. (Englanninkielisessäkin Raamatussa käytetään sanaa ”sharpeneth”.)

Lienee suomalainen kulttuuriluonne tässä sanantulkinnassa saanut vallan. Sen sijaan että hionnassa olisi ajateltu vaikkapa miekan hiomista teräväksi on aatos rientänyt tylsyttämiseen, pyöristämiseen ja loiventamiseen. Vaikka senkaltaisella hiomisella hepreassa on eri sana: ”marat”.

Tässä nyt taitaa näkyä miten eri tavoin eri kulttuureissa ihmisten yhteiselon vaikutus koetaan.

Suomalainen yhteisöllisyys ymmärtää että erakkoihmiset ovat äkkivääriä, mutta sosiaalisuus vaatii sopeutumista, kompromissejä, mukautumista. Että tärkeämpää on tulla toimeen toisten kanssa kuin olla oikeassa eikä ainakaan liian joukosta erottuvan (ja ärsyttävän) persoonallinen saa olla.

Syntyy näkymättömyyskulttuuria,”sen on paras olla, joka parhaiten on piilossa”. Lopputulokseksi tulee hajuttomuus, mauttomuus ja tapetinkuvioksi muuttuminen. Valju persoonattomuus, jonka sopuisuus ei millään tavalla ketään ärsytä, mutta josta ei oikein mitään kukaan saakaan.

Chadad-hiominen/teroittaminen ihmisten kesken oisko ajatus niin että liian suuressa yksinäisyydessä persoonallisuus katoaa kun ei ole ketään kelle olla mitään. Mutta (varsinkin) jos löytää oikeanlaisia ihmisiä niin näiden antama informaatio, opetus, tuki, inspiraatio ja esimerkki teroittaa ajatusta, luonnetta ja mielenlaatua uusille urille, yllyttää korkeampaan lentoon ja haastaa rohkeampaan olemiseen niin että persoonasta ja elämästä tulee täsmennetympää ja uniikimpaa.

Niin kuin nytkin tältä Raamattua itseäni paremmin osaavalta kaveriltani sain tämän infopalasen tästä heprean sanasta ja siitä ajatus juohtui näihin mietelmiin, joita en muuten yksinäisenä itsenäni olisi osannut ruveta ajattelemaan lainkaan ja niin sekä raamatunymmärrykseni että itseni ymmärtäminen taas terävöytyi hieman.


-Ulla Rautiainen-

אלף ות

Jotkut sanovat ettei Hän esiinny Vanhassa Testamentissa.
Höh, eivät ole lukeneet Kirjaa.
Jo Genesiksen (hepreankielisen) neljäs sana on Hänen nimensä.
(Suomalaisessa Raamatussa se ei näy, mutta heprealaisessa kyllä (katsoin ja tarkistin ihan itse)).

Se nimi, jonka Hän viimeisessä kirjassa itsestään ilmaisee:
Ilm. 1:8
Ilm. 1:17
Ilm. 2:8
Ilm. 22:13

Esittelee itsensä Jesajassakin sillä nimellä:
Jes. 44:6
Jes. 48:12

A ja O
Alfa Ja Omega
Ensimmäinen ja Viimeinen.

Hepreaksi: את
Alef ja Tav.
”Minä Olen alef ja tav (Anochi alef v'tav)
Ensimmäinen ja Viimeinen (rishon v'acharon)

Ja on tämä Sakarjassakin 12:10, siinä lauseessa joka siis Heprealaisessa Raamatussa menee näin: ”He katsovat minuun את (Alef ja Tav) jonka he ovat lävistäneet.”

Ja se ensimmäinen lause: ”Alussa loi Jumala את (Alef ja Tav) taivaan ja maan.”

Ja löytyi tämä nimi myös temppelipalveluksesta:
Ylimmäisen papin rintakilvessä sydämen päällä kannettuna.
2. Moos. 28:30
”Urim” alkaa alef:lla, ja ”tummim” alkaa tav:lla.
Ne jumalanvastauksia antavat arpakivet, joilla ylimmäinen pappi sai ilmoitusta Jumalan tahdosta. 2.Moos.28:30, 4.Moos. 27:21.
Siinä voisi olla vihjettä, keneltä on vastauksia haettava.
Urim suomeksi: "valo", "kirkkaus" tai "ilmoitus", ja tummim: "täydellisyys", "totuus" tai "oikeus".
”Maailman Valo” (Or HaOlam) tai ”Maailman valkeus” kuten KR 33/38 sanoo, mutta sama asia.
Myöskin UT:ssa sanotaan moneen kertaan että Hän on ”totinen” joka on huono käännös ja vie ajatukset huumorintajuttomuuteen vaikka pitäisi olla totuudellinen, oikeudenmukainen.

Ja vielä alef ja tav kuvakielellä...
Heprealaiset kirjaimet kun ovat myös kuvia
Alef on härkä (merkitsee voimaa, mutta härkä on myös uhrieläin)
Tav vanhemmalla kirjoitustavalla on ristin muotoinen merkki (tarkoitti liittoa).
alef ja tav = ”voima liitto” tai ”uhri ristillä”.
Tai ”Jumala ristillä”, koska yksi Jumalan nimistä, EL merkitsee voimaa.

Entä kieliopillisesti
tämä mysteeri sana
mikä on?

Heprean kielen yleisin sana.

Esiintyy Raamatussa 11050 kertaa.
Ei itsessään tarkoita mitään
vaan rakenteellinen sana
prepositio, akkusatiivi
Silta verbin ja objektin välillä.
Määrittelee tekemisen ja kohteen.
Ratkaisee arvoituksia.

Kiksejä yhdestä sanasta.
En edes yritä selittää miltä tämä sana tuntuu tai tekee minulle.
Maailmojen Rakentajan sana.
Koossapitäjän.
Liittäjän.
Määrittelijän.
Sana valtavaa suuruutta.
Sinkoaa mieleni lentämään multiuniversumeja laidoista laitoihin.
Maailmankaikkeuden perusta.
Lujin ja järkkymättömin, kestävin ja pysyvin.

Koska: 
”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” (Joh. 1:1)


-Ulla Rautiainen-

Moniavioisuuskysymyksestä

Totta, että Mooseksen laista löytyy oikein ohjeita miten mies järjestää moniavioisen avioliittolaitoksensa. Tarkoittaako se että monivaimoisuus olisi Jumalan hyväksymä, jopa siihen yllyttämä avioliittomalli?

Jotkut miehet lukevat sen niin.

Mooseksen laissa on muitakin nykylukijaa arveluttavia käskyjä (ja niistäkös Raamattua dissaavat riemastuvat). Raiskatut naiset tai sotasaaliina ryöstetyt neitsyet pakotetaan naimisiin raiskaajansa tai ryöstäjänsä kanssa naisen omaa mieltä kysymättä... on kirovesituomioita ja neitsyyden merkin vahtimista jne... jne... siveysvaatimuksia jotka koskevat yksinomaan naisia, muttei miehiä... Ylipäänsä lait ovat nykyfeministin katsomana naisille pöyristyttävän epäedullisia.

Miksi näin?
Onko Jumala naisvihaaja kun vasiten tekee puolelle ihmiskunnasta elämän kurjaksi?

Ei ole Jumala misogyyni.
Ihmiset ovat.
Siksi näin.

Paratiisissa Jumala antoi ensimmäisen kerran avioliittomallin: ”...mies ... liittyköön vaimoonsa (siis vaimo kieliopillisesti yksikkömuodossa), ja he (nämä kaksi puheenaolevaa yksi mies ja yksi nainen) tulevat yhdeksi lihaksi.”
Ei ollut Aatamia ja haaremia, ei jalkavaimoja, sivusuhteita, seksiorjia eikä maksullisia naisia huvittelukäyttöön.

Sitten langettiin syntiin ja paratiisista pois ja miesväelle juolahti mieleen että näitä kaikkia voisikin olla.

Seuraavan kerran seksitapoihin tulee oikaisua kun antediluviaanisessa maailmassa Jumalan pojat huomaavat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottavat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsovat ja seuraavana asiana se maailma huuhtoutuu vedenpaisumuksen alle.

Sitten päästään Siinaille ja tulee kymmenen käskyä jossa sanotaan ”Älä Tee Huorin”. Sukupuolineutraalisti kohdennettuna kaikille.
No, kielletäänhän siellä tappaminenkin.
Johon välillä Jumala kuitenkin suorastaan velvoittaa.
??????

Kymmenen käskyä on eräänlainen Jumalan ihanne, utopia täydellisestä maailmasta.
Niiden jälkeen saadaan iso joukko lakeja, jotka on tarkoitettu reaalimaailmaan.
Jumalalla on nimittäin ongelma.
Paratiisissa tuli annettua maailman hallinta ihmiskunnan käsiin.

Hyvän- ja pahantiedonpuusta syömisen seurauksena tämä ihmiskunta alkoi kuvitella että sillä oli itsellään itsenäinen kyky tunnistaa hyvä ja paha eikä Jumalan moraalieettiset määritelmät enää niin kiinnostaneet.
Enemmänkin käärmeen ehdotukset.

Luvattu mikä luvattu kuitenkin, ihmiskunnalla oli nyt oikeus luoda omat lakinsa, vaikka kuinka kieroutuneet.
Voisihan Jumala kaikkivaltiaana pakottaa ihmiset ihannettaan tottelemaan.
Niin hän ei kuitenkaan tee.
Ei hän sitä lupaustaa riko missä antoi maailman ihmisille.
Tehkööt siis sillä pääsääntöisesti mitä haluavat, Jumalan vain sivusta välillä puuttuessa joihinkin yksittäisiin juttuihin.

Hesekiel 20:25 Jumala jo tunnustaa: ”Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää”.
Kun realiteetit ovat mitä ovat, on toimittava niiden mukaan. Ihmiskunta oli järjestänyt olonsa siihen tilaan, että valittavana oli vain huonoja vaihtoehtoja ja niiden ”ei-hyvien-käskyjen” tarkoitus oli olla estämässä vielä pahempaa.
Lapselta ei voi vaatia sitä mitä teini-ikäiseltä eikä teini-ikäiseltä sitä mitä aikuiselta.
Ihmiskunta ei ollut vielä moraaliselta tasoltaan lähelläkään aikuisuutta.

Yhteiskunnassa, jossa monivaimoisuus oli niin paukapäisen tiukasti jo juurtunut yleiseksi tavaksi, että sen suora kieltäminen ei olisi aiheuttanut minkäänlaista ymmärtämisreaktiota oli pelastettava mitä pelastettavissa vielä oli ja annettava jonkinlaiset säännöt edes alkeellisen säällisen käytöksen toteutumiseen ja niissä puitteissa jossa se voisi toteutuakin. Täyden ihanteen vaatiminen olisi johtanut vain koko lain sivuuttamiseen.

Huomioitavaa, että Mooseksen lait voi oikeastaan jakaa kahteen osaan.

On niitä jotka koskevat ihmisen suhtautumista Jumalaan (jumalanpalveluslait sun muut semmoiset); niissä Jumala on tiukkana ja vaatii tottelemista vaikkeivat kaikki lainpykälät ymmärrettäviä olekaan. Sillä vaikka maailma olikin ihmiskunnan hallussa, niin ei sentään Taivas ollut.

Sitten on lakeja, jotka kohdistuvat ihmisten keskinäisiin väleihin. Näissä lait myötäilevät ihmisten olemassaolevia käytänteitä vain siistien pahimpia rosoja pois. Naisten oikeuksien ajamista tai orjuuden kieltämistä olisi ollut turha alkaa vääntämään maailmassa, jossa edes naiset tai orjat eivät käsittäneet olevansa emansipaation tarpeessa.

Kun äiditkin hankkivat pojilleen useita vaimoja tai orjilla saattoi olla itselläänkin orjia ja koko yhteisö perustui voimasuhteiden määräämään hierarkiaan niin yleisessä asenteissa olisi ensin ollut tapahduttava niin suurellisia muutoksia ettei semmoisia äkkiä tapahtunut ennen kuin oikeasti oikeudenmukaisia ja tasa-arvoisia lakeja olisi voinut tarjota.

Esimerkki tästä miten Jumala ihmisten asioissa menee ihmisten ehdoilla on kuninkuus. 1 Samuelin kirja 8 luvussa Herra sanoo Samuelille: "Kuule kansan ääntä kaikessa, mitä he sinulle sanovat; sillä sinua he eivät ole pitäneet halpana, vaan minut he ovat pitäneet halpana olemaan heidän kuninkaanansa.”
Jumalan ihanne olisi siis ollut teokratia, jossa hallinto olisi toteutunut Jumalan valitsemien tuomarien kautta. Mutta kun ihmiset halusivat periytyvän kuningashallinnon niin Jumala suostui siihen ja alkoi toimia sen mallin puitteissa.

Välillä kuitenkin tulee pistokokeenomaisesti korjauksia aviollisiin valintoihin.
Niin käy esim. Esran viimeisessä luvussa jossa miehet komennetaan eroamaan muukalaiskansaisista vaimoistaan, jotka olivat vetämässä miehiään epäjumalanpalvelukseen.
Kyse kun oli siis Jumalan asiasta, ei pelkästään ihmisten välisestä.
Ja vaikka Jumala toisaalta ei avioeroja kannatakaan, niin tästä tulee ennakkotapaus opettamaan, ettei ihan niinkään voi pelata, että ensin rikotaan selvää jumalallista kieltoa ja sitten kuvitellaan että nyt Jumala on pakotettu hyväksymään tilanne.

Sitten Uuteen Testamenttiin.

Avioliittoasia tulee taas esille Matteus 19 ja Markus 10 luvuissa. Puhutaan Mooseksen määräämästä erokirjasta ja Jeesus selväsanaisesti sanoittaa että eromahdollisuus (ilman kunnon syytä) oli vain käytännön sanelema pakko ihmiskunnan pahuuden takia (etteivät vielä ikävimmillä tavoilla alkaisi hankkiutua eroon puolisoistaan) eikä se mikä Jumalan ykköstahto oli. Kyse oli siis kahdesta pahasta pienemmän hyväksymisestä.

Hyvä malli Jeesuksen mukaan on: ”mies ... liittyköön vaimoonsa. Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.” Ja Jeesuksen tässä Genesiksestä lainaamassaan sitaatissa todellakin kaikilla kielillä on se ”kaksi” sana määrittelemässä montako ihmistä yhteen avioliittoon mahtuu.
"Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee huorin...” taas kyllä aika selvää kauraa luulisi olevan että jos kerran hylättyään, niin vielä enemmän yhdessä ollessa on lisävaimojen ottaminen huoruutta.

Ainahan voi tietysti yrittää pelata niin kuin entisinäkin aikoina että kaikki yhteiskunnan hyväksymät avioliittomallit ovat käypiä ja Jumalankin on mukisematta vain hyväksyttävä ne. Niin kuin ennenkin sen moniavioisuuden.

Kysymys on siitä haluaako noudattaa Jumalan ykkösihannetta vaiko hätäratkaisuvaihtoehtoja.

Moniavioisuusaiheesta lisää tuossa linkissä: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2016/08/pyhitettya-polygyniaa.html



-Ulla Rautiainen-

Jeesuksen sukuluetteloista

Niissä on kiinnostava yksityiskohta, joka kertoo kuinka tarkasti Jumala perimäasiat hallitsee. Jeesuksellehan on Raamatussa kolme sukuluetteloa; Matteuksella yksi ja Luukkaalla kaksi.
Matteuksen on Joosefilta, johon sukuun tämä ilman maallista isää oleva lapsi adoptoitiin. Luukkaan toinen on ilmeisesti Marian puolelta ja toinen 3:22 jakeen ”Sinä olet minun rakas poikani” ilmoittaa jumalallisen alkuperän.

Kahdessa maallisessakin sukupuussa on kiinnostavaa infoa. Molemmat sukuluettelot menevät Daavidin kautta (joka todistaa Jeesuksen messiaanisuuden) mutta etenevät eri Daavidin poikien kautta: Matteuksella Salomonin, mutta Luukkaalla Naatanin.

Merkityksellinen kohta on Matt.1:11 Jekonja joka on Salomonin sukulinjaa, mutta ei Naatanin.
Sillä Jeremia 22:30 Herra sanoo Jekonjasta: ”...ei kenellekään hänen jälkeläisistänsä sitä onnea tule, että istuisi Daavidin valtaistuimella ja hallitsi vielä Juudaa." (Jekonjaa kutsutaan siinä nimellä Konja, ja isätkin ovat eri nimisinä, Joosia ja Joojakim, mutta sama henkilö tässä kuitenkin on. Nimissä on käännösteknisistä ja muistakin syistä joskus vaihtelevuutta Raamatussa.)

Siksi piti Jeesuksen olla kahden sukulinjan kautta ihmiskuntaan linkittyneenä. Koska hänen tehtävänsä oli olla synninkantajana koko ihmiskunnalle, samaistui hän tämän ”kirotun” sukulinjan kauttakin ihmiskunnan syntiin (siksi tämä sukulinja on hänellä se biologinen, Marian kautta tuleva, koska se on hänen ihmisyysosaansa), mutta toinen sukulinja, joka Naatanin kautta ohittaa Jekonjalle langetetun kirouksen, oikeuttaa hänet Daavidilaiseen kuninkuuteen.

Näitten lisäksi on vielä neljäskin viittaus Jeesuksen sukujohtoon. Marian sanotaan olevan jotain sukua Johannes Kastajan äidille, Elisabetille (Luuk.1:36) , joka taas on leeviläistä sukukuntaa (Luuk.1:5).
Tämä on merkityksellistä siinä että pelkkä Juudan sukukuntaan kuuluminen ei olisi oikeuttanut Jeesukselle pappeutta. Mutta koska suku risteytyy myös leeviläisiin, niin Jeesus voi Mooseksen lakia rikkomatta olla Uuden Liiton ylimmäinen pappi.
Jeesuksessa siis näin laillisesti yhdistyy sekä kuninkuus että pappeus.

Lisää tästä aiheesta tuosta linkistä: https://apowiki.fi/wiki/Joosefin_kaksi_is%C3%A4%C3%A4?fbclid=IwAR1JirCbsO4AgbgrTBGsoh-UFP27bj8QgMy6m8HxlA5Z40Cve_pAMFiDhrU


-Ulla Rautiainen-

Jumalan ja Riidenliekon eroavaisuudesta

A: Herra puhui minulle... aloitus joka toimii tehokkaana sisäänheittäjänä ja antamaan painoarvoa sananjulistajan/raamatunopettajan/evankelistan saarnalle/tekstille. Harvemmin julistaja tieten valehtelee; yleensä kun noin sanoo, uskoo ainakin itse Herran puhuneen hänelle, jopa suorastaan sanelleen sanoman sisällön.

B: Suuri osa kirjailijoista kuulee henkilöhahmojensa ”puhuvan”, kokee hahmojensa äänet päänsä sisällä kirjoittaessaan, saa henkilöhahmoistaan näkö- tai muita aistihavaintoja ja tuntee hahmojensa oleskelevan samassa tilassa kanssaan kirjoittaessaan.

Kyseessä on aivotoiminnallinen juttu, aivojen luoma todellisuus. Mutta koska kaikki muukin ulkoisesta todellisuudesta aistien kautta saatu informaatio muotoutuu aivojen kautta ymmärrettäväksi näyttäytyy tämä kokemus miltei samankaltaisena ja yhtä todellisena kuin todellinen todellisuus.

Herää nyt kysymys ovatko nämä A ja B kokemukset sama ilmiö? Jos mieli askartelee ahkerasti Jumalaa ajatellen, niin tekevätkö aivot saman tempun ja luovat mieleen elävän ja kuuluvan kuvan ajatustensa kohteesta niin että ihminen kuvittelee tosissaan keskustelevansa Jumalan kanssa?

Koska minulla on pitkän aikavälin kokemusta molemmista niin voin tarjota vertailevaa analyysiä. Olen viimeiset kymmenen vuotta kirjoittanut useampia fiktiivisiä romaaneja (ei ole (vielä) julkaistu) ja jotkut luomistani hahmoista todellakin käyttäytyvät kohta B:ssä kuvatulla tavalla. Anra Lukinlapsi, Riidenlieko Suonvartija ja Valkoinen Prinssi Seireenisyntyinen ovat minulle todellisempia kuin jotkut todelliset ihmiset.

Mutta myös Jumala ottaa minuun silloin tällöin (aika useinkin) yhteyttä. Mistä tiedän, ettei nämä Jumalan yhteydenotot ole samaa aivojen huijausta kuin Riidenliekon kanssa seurustelu?

Juuri Riidenliekon takia tiedän. Jos en tuntisi Riidenliekoa, vakava epäilys olisi vallalla. Kun ei olisi vertailukohtaa.

Mutta olen kokenut molemmat eivätkä ne tunnu, näytä, kuulosta, ole sisällöltään eikä jälkiseurauksiltaan ollenkaan samankaltaisia. (On tietenkin tapauksia, joissa on kyse samasta asiasta, ihminen erehtyy kuvittelemaan omia ajatuksiaan ja mieleenjuohtumiaan Jumalan puheeksi, ”ottavat sanansa omalta kieleltään”, ”oman sydämensä näkyjä he puhuvat” kuten Raamatussakin varoitellaan valheprofeetoista.)

Mutta aito Jumalan yhteydenotto on laadullisesti ihan eri levelillä.

B-ilmiössä oikeasti keskustellaan itsensä kanssa. Vaikka kokemus olisikin luovan riemukas, niin kaikki, mitä siinä ulos tulee, on jotain mitä on sisälle joskus laitettu. Niin sanotusti maalataan vain niillä väreillä, joita paletissa on.

Silloinkin, kun näennäisesti saan Riidenliekolta ”uutta ideaa” se on jotain joka jossain aikaisemmassa vaiheessa on uponnut alitajuntaani ja pintamuistista unohtunut ja pulpahtaa nyt esiin tai järjestyy uudelle tavalle korkeintaan näyttäen tuoreelta ja ennenkokemattomalta. Monet tällaisista ”uusista ideoista” olenkin onnistunut jäljittämään mistä ne ovat aikaisemmin muistiini säilöytyneet.

Myöskin itseluomani hahmot toimivat minun omien asenteideni, arvojeni, moraalini ja maailmannäkemykseni puitteissa. Näennäinen ”villiintyminen” on vain jotain, joka korkeintaan uudelleenjärjestää eri ilmiasuun omia kokemuksiani ja näkemyksiäni.

Tärkeimpänä kaikista, luomani hahmot pysyvät mieleni sisällä. Niillä ei ole konkreettista kykyä muutella todellista todellisuutta. Rukouvastauksia ei tapahdu, ennustukset eivät toteudu, ei mitään, mikä vaatisi itsestäni riippumatonta asioihinpuuttumista tai olisi jo muutenkin itsestäänselvästi tapahtumassa.

A-ilmiössä sensijaan tapahtuu. Konkreettisia, todellisia asiota. Sellaista, jota en mitenkään oman mieleni voimalla voi aikaansaada. Joissa selvästi on vaikuttajana Ulkopuolinen Taho. Tulee informaatiota jota en mitenkään ole voinut mistään saada ja ideoita jotka saattavat olla täysin oman ajatteluni vastaista.

Tyypillistä myös on, että kun Jumala sanoo jonkun minulle uuden asian, niin vahvistus siihen tulee yleensä melko pian jostain muusta (itseni ulkopuolisesta) lähteestä että näin tosiaan on. Riidenlieko ei sitä koskaan ole tehnyt.

Sitten on vielä Se Tuntu. Mielikuvitusystävät ovat vahvimmillaankin kovin haileita ja hämäriä, ”läpinäkyvän kuultokuvamaisia” verrattuna siihen kallionlujaan jämeryyteen jolla Jumalan esiintulo tapahtuu. (Vain jos en olisi koskaan Jumalaa kohdannut, voisin luulla kokemuksia samankaltaisiksi.) Ei ole sellaista tietynlaista ”voiman läsnäolon tuntua”, vaikeasti selitettävää sille joka ei ole itse sitä kokenut, mutta jotka ovat, tietänevät tasan tarkkaan mitä tarkoitan.

Pitkän tarinan lopuksi, kokemukseni on, että ei näitä kahta sekoita jos todellisia ovat.

Toinen tarina on, miksi ilmiö B on ihmisaivoihin luotu? Käsittääkseni mm. siksi, että olisi juuri esittämäni vertailukohde ja toiseksi siksi että siitä saisimme osviittaa ymmärtää mikä on Luojan suhde luotuihinsa. Luodun vapaan tahdon dilemma (kirjailijan hahmot saattavat ajoittain käyttäytyä aika omavaltaisesti) Luojan kaikkivaltiutta vastaan (kirjailija loppupeleissä hallitsee hahmojansa) ja vielä siksi että Luojamme kuvina meillä olisi samantapainen kyky luoda jotain jne... ...


-Ulla Rautiainen-