torstai 24. tammikuuta 2019

Wanhoia hywie? aicoia


Käytätkö asustuksessasi harmaata huivia? Tiedätkö, mitä se sata vuotta sitten olisi kertonut sinusta?

Yksi asia, joka minua erityisesti tympäisee, on “vanhojen hyvien aikojen” paatoksellinen kaipailu.
Uskovat harrastavat sitä erityisen paljon. Jostain syystä konservatiivisuudesta on joillekin tullut suorastaan kristillisyyden synonyymi.
Tympäisee siksi, että ainakaan minun muistojeni ja historiantietojeni perusteella eivät ne entisajat nykyistä kasevampia olleet.
Mikään aikaisempi vuosiluku ei ole sellainen, johon haluaisin palata takaisin.

Kun tällainen entisaikoihin hinkuaminen ei juuri koskaan perustu todelliseen entisaikojen tuntemiseen. Kyseessä on retrotopiaksi nimetty ilmiö, jossa viitataan menneisyyteen, joka mielikuvissa on hienompaa kuin mitä menneisyys koskaan todellisuudessa on ollutkaan ja tulevaisuuden suunnittelun sijaan palataan nostalgiseen entisyyteen. Valikoivasti muisteltu, ihannoitu utopia siirtää ja eristää huomion ja läsnäolon pois olemassaolevasta tilanteesta. Eräänlaista todellisuuspakoisuutta siis.

Epäilyttävästi tämä haluttu historianhetki, johon kaiken kehityksen haluttaisiin seisahtuvan yleensä on se, johon oman elämän parhaat ajat sijoittuivat. Se aika, jolloin osattiin, jaksettiin, oltiin kukkona tunkiolla ja parhaassa vauhdissa.
Sitten tuli uudet asiat, joita ei enää jaksettaisi eikä osattaisi opetella, uusi sukupolvi syrjäyttämään vanhat konkarit ja kelkasta putoaminen. Ei ihme, jos tuntuu että ennen oli kaikki paremmin.

Ongelma tästä kaihoilusta tulee, jos seurakunnassa tosissaan aletaan toteuttamaan ajan pysäyttämistä. Ensinnäkin, mikä on se tarkka vuosiluku, johon halutaan jämähtää? Eri ikäisillä “vanhat ajat” tarkoittavat eri aikoja. Jo muinaiset roomalaiset pitivät omaa aikaansa rappion aikana, ja kaihosivat kadonneeseen kultaiseen kauteen, jolloin moraali oli korkeampaa, miehet urheampia ja tavat uljaampia.
Ja eikö myös ole aika suuruudenhullua kuvitella, että juuri minun mieleiseni vuodet olisivat historian kulminaatiopiste ja Jumalan viimeinen sana vuosituhansia jatkuneelle muutokselle?
Entisaikaan juuttuneesta yhteisöstä tulee Amerikan amishien kaltainen kummajaisuus, jolla ei outoutensa takia enää ole mitään mahdollisuutta saavuttaa evankeliumilla ulkopuolista maailmaa.

Suurin ongelma kuitenkin on, että entisajat eivät oikeasti ole olleet parempia. Aika kultaa muistoja ja ikävät puolet häipyvät unohduksiin. Ehkä huonommin olleita asioita ei ole edes huomioitu. Ei oman aikansa kaikkia ilmiöitä välttämättä tunne tai niitä liian lähellä oleminen sokeuttaa ymmärtämästä niiden merkitystä.
Oikeasti historiaa tuntevista tuntuu omituiselta, että joku (varsinkin kristillisen moraalin takia) vasiten haluaisi takaisin ajat, jolloin Suomessakin esim:
  • naisilla ei ollut äänioikeutta
  • perheväkivalta oli suositeltavaa
  • heroiinia sai ostaa apteekista
  • lapsia joutui nykyistä useammin seksuaali- ja henkirikosten uhreiksi
  • prostituoituja oli enemmän kuin nykypäivänä
  • kunniallinen perheenisä piti velvollisuutenaan opastaa poikansa bordellien asiakkaaksi
Mielestäni yksi Pyhän Hengen ohjauksessa olemisen merkki on, että pystyy olemaan missä tahansa ajassa, johon Jumala on asettanut (koska Jumala ei ole sidottu mihinkään yksittäiseen aikakulttuuriin) ja soljumaan jouhevasti muuttuvissa tilanteissa ja tavoissa kristillistä identiteettiään silti menettämättä.
Mielestäni maailmanhenkisyyttä on, että juuttuu johonkin yksittäiseen maailmanaikaan niin ettei kykene olemaan luontevasti siinä hetkessä, jossa tosiasiallisesti on tarkoitus olla.

Sillä kuinka voimme vaatia parannuksentekoa jumalattomilta, jos itse annamme esimerkin muutoskyvyttömyydestä ja jästipäisestä tottumuksiin jumiutumisesta. 
Ja eikö aidosti jumalallisessa ohjauksessa olevan pitäisi olla kulttuurillisesti edelläkävijä, uudenluoja ja ympäröivää maailmaa muuttava voima eikä perässälaahaaja, valmiita latuja hiihtävä ja jälkijunassa myöhästelijä?

Niin, se harmaa huivi. Se oli 1800 luvulla annetussa keisarillisessa ohjesäännöksessä suosituksena merkiksi, jotta asiakas tunnisti kadulta seksiä myyvät naiset.


-Ulla Rautiainen-

lauantai 19. tammikuuta 2019

Adonai



Kuinka Sinusta voisi olla innostumatta?
Rakastamatta niin että maailmat kääntyvät?
Menet veriini,
lävistät sielun ja sydämen,
valtaat unet ja valveet,
pyyhit menneet ja kuvitat tulevat.
Olet tuli luissani,
liekki sielussani,
iloni ja kyyneleeni,
viisauteni ja hulluuteni,
aamunnousuni ja illanlaskuni,
taivaani keskustähti,
jota kohti kompassini osoittaa.
Sinä Elämänhenkäykseni
olet puhunut sydämelleni
ja ottanut asuntoosi.
Siinä kodissa ovat
seininä Sinun syleilevät käsivartesi,
kattona kämmenesi pääni päällä
ja lattia laitettu askeleittesi jäljistä.
Sellaisen kodin Sinä minulle laitoit
ja siitä kodista
minä maailmankiertolainen,
muukalainen tässä maailmanpiirissä
en joudu lähtemään pois milloinkaan.
 
 
-Ulla Rautiainen-

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

...sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.



Hän on istuttanut valtaistuimensa ihmissydämeen,
nostanut lyhdyt ja lamput
valaisemaan sydänholvien salaisuuksia.
Vetämään esiin pimeän loukoista
ne elämänvoimaa ahmivat hirviöt
jotka kutsuvat putoamaan pimeän portaisiin,
kaunaisiin, katkeriin, vihamielisiin,
niihin mielen alimpiin jätekuiluihin
joissa vain ruumismadot ja haaskanjärsijät juhlivat.

Hän häätää hirviöt ulos,
lopettaa kuoleman pidot,
huuhtoo valollaan roskat pois
tekee siistiä jälkeä perimmäisiin nurkkiinkin.

Sitten Hän nostattaa valopilareita,
rakentaa niistä korkealle katsovia tornihuoneita
(joissa on valoa kuin auringossa).
Laittaa niihin pitosaleja,
kattaa pöydät,
tarjolle leivät ja viinit (ja muutakin),
orkesterin soittamaan, laulajat laulamaan,
kutsuu muitakin juhliin liittymään.
Juhlapuvut päälle!
Sitten tanssitaan niin että taivas heiluu.

Jumalan valtakunta on tullut.
 
-Ulla Rautiainen-

tiistai 15. tammikuuta 2019

Parousia


Yö on unien juhlaa,
mielen valtaistuin,
jossa muistin ja ajattelun palaset
valvetietoisuuden ohittaen
ravistetaan, sekoitetaan ja kootaan
toiseen järjestykseen
luomaan muistin kryptasta
absurdin mixerin,
jossa koettu tuttuus
saa oudon muodon ja merkityksen,
surrealistisen variaation todellisuudesta,
joka on kuin pimeässä kirjoitettua
josta ei aamulla mitään selvää saa.
Aivojen kohinaa,
sielu keskustelemassa itsensä kanssa.


Mutta joskus
on toisenlaisia unia:
kirkasrajaisempia,
yksityiskohtaisempia,
sisältäen enemmän energiaa ja inspiraatiota
eivätkä ne aamun tullen
(eivätkä vuosienkaan jälkeen)
sula muistista pois.
Ne unet
tuntuvat ja näyttävät valvettakin todellisimpina,
jäävät mieleen enemmän elettyjen muistikuvien
kuin unien kaltaisina.

Niissä unissa
on Korkeamman Läsnäolon tulemus,
valtaistuimen haltuunotto
toisenluontoisiin näkyihin.

Ne unet ovat
esiripun halkeaminen,
taivaiden avautuminen,
näkeminen kasvoista kasvoihin niitä ilmestyksiä,
joita valvetilainen mieli ei kykenisi vastaanottamaan.

Ne unet ovat
 kauniita kuin sapatti
kun Kaikkein Pyhin
juhlii ihmissielun kanssa,
näyttäytyy, puhuu ja ilmaisee itseänsä,
virtaa sielun sisään unen avaamista mielenporteista,
tempaamaan katseen Hänen näkyihinsä
näkemään niiden porttien taakse,
jotka Paratiisista karkotuksessa suljettiin
näkemästä salattuja
joihin paljain silmin
nyt vain enkelit saavat katsoa.
Isän, Pojan ja heidän Pyhimmän Henkensä
parousiaa ihmissielun saleihin.
 
 
-Ulla Rautiainen-

perjantai 4. tammikuuta 2019

Josefukselta lisäinfoa Raamattuun


Flavius Josefuksen kirjottama Juutalaissodan historia sisältää Raamattu-fanille innostavan kiinnostavia yksityiskohtia linkittymään Raamatun kertomuksiin. Josefus (syntynyt 37/38 jKr) oli juutalainen pappi, isän puolelta pappissukua, äidin puolelta yhteyttä Hasmonien kuningassukuun ja kirjoitti aikalaiskuvausta Uuden Testamentin tapahtuma-ajalta ja -alueelta.

Josefuksesta kirjoitin jo aikaisemmin tuolla:
https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2018/12/flavius-josefusta.htmlhttps://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2018/12/flavius-josefusta.html
Ja tuolla:
http://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2018/12/jouluevankeliumin-vakivaltaisempi-versio.htmlhttp://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2018/12/jouluevankeliumin-vakivaltaisempi-versio.html

Tässä vielä muutamia Josefuksen muistiinmerkitsemiä pikkudetaljeja , jotka antavat lisävalaistusta ja taustoitusta UT:n juttuihin.

***

- Luuk. 6:15. Jeesuksen yksi opetuslapsi on Simon Kiivailija ”zelotes” kreikaksi. Näistä selooteista Josefus kertoo paljonkin. Olivat tikarimiehiksi kutsutun kapinallisliikkeen jatkoa ja taistelivat roomalaisvaltaa vastaan. Erittäin vaarallisia ja väkivaltaisia. Seloottiliike tuhoutui Masadan linnoituksen taistelussa, jossa viimeiset tekivät joukkoitsemurhan.

***

- Luukas 19: 12-27. Se Raamatunkohta, jossa Jeesus kertoo leiviskä-vertausta. Jossa jalosukuinen mies lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen itsellensä kuninkuuden. Mutta hänen kansalaisensa vihasivat häntä ja lähettivät lähettiläät hänen jälkeensä sanomaan: ”Emme tahdo tätä kuninkaaksemme”. Palattuaan kuningas käski: ”viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa, tuokaa tänne ja teloittakaa minun edessäni”.

Tämä Jeesuksen kertoma vertaus oli ihan todellisuuteen perustuva tarina, jonka kuulijat kyllä ymmärsivät. Juuri näin siellä toimittiin. Rooman miehitysvallan alaisuudessa Juudan kuninkaiden oli käytävä Rooman keisarin luona saamassa kuninkaaksi nimityksensä.
Joskus kävi, (kuten Arkhelaokselle), että keisarin luokse lähti toinenkin lähettiläsjoukko anomaan ettei keisari tätä tyyppiä kuninkaaksi nimittäisi vaan jonkun muun. Se oli melkoista uhkapeliä: ei hyvä heilahtanut niille, jotka jäivät hävinneeseen puolueeseen. Kuninkuuden saanut tietenkin ensi töikseen teloitti vastustajansa.

***

- Luuk. 16:1-8 on Jeesuksen kertoma vertaus ovelasta huoneenhaltijasta. Tämänkin tarinan tapaisia tapahtui Josefuksen mukaan tosielämässä: ”...sitten he toivat palavia aineita julkiseen arkistoon haluten tuhota rahanlainaajien velkakirjat estääkseen niin velkojen takaisin perinnän. Heidän pyrkimyksenään oli voittaa velallisten joukko puolelleen ja saada köyhät rangaistusseuraamuksia pelkäämättä nousemaan rikkaita vastaan.”

***

- Luuk. 13:1. Jeesukselle kerrotaan niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen saa Josefukselta selvennystä.
Että semmoista tapahtui monestikin. Isojen juhlien aikana temppeliin kokoontui valtavia ihmismääriä ja useammankin kerran kapinannostattajat käyttivät väenpaljoutta roomanvallan vastaisen kansannousun yrittämiseen tai roomalaisten epäkunnioittava käytös toimi sytykkeenä mellakkaan. Lopputuloksena oli temppelialueen muuttuminen sotatantereeksi ja läjittäin ruumiita.

Siitä voikin huomata, että kun Jeesus ruoskalla ajoi ulos niitä, jotka myivät ja ostivat pyhäkössä, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet, eikä sallinut kenenkään kantaa mitään astiaa pyhäkön kautta – eli käytännössä otti temppelin haltuunsa - onnistui hän tekemään sen ilman verenvuodatusta. Alkoi siinä opettaa ja illalla lähti pois. Niin räjähdysherkässä asemassa se oli melkoinen temppu.

Ne tilanteet kun saattoivat lähteä hyvinkin pienestä ja riistäytyä hallitsemattomasti lapasesta:
Eräänkin kerran yksi muurilla vartioinut roomalainen sotilas keksi paljastaa takapuolensa, pyllistää ja pieraista kohti pyhää aluetta. Juutalaiset suuttuivat ja alkoivat viskoa kiviä sotilaiden päälle, johon sotilaat vastasivat aseilla ja pian oli iso määrä ruumiita temppelissä.

***

- Ap. t. 21:38. Se Apostolien tekojen kohta, jossa Paavali joutuu Jerusalemissa mellakan keskellä pidätetyksi ja roomalainen luulee häntä siksi egyptiläiseksi, joka hiljakkoin villitsi ne neljätuhatta murhamiestä ja vei heidät erämaahan.

Egyptiläisestä ei sen enempää Raamatussa mainita, mutta Josefuspa antaa tarkemman selostuksen egyptiläisen tapauksesta. Eroavaisuutena tosin on, että Josefuksen mukaan tällä profeetaksi julistautuneella oli peräti 30 000 kannattajaa. Josefus joko liioittelee tai roomalainen vähättelee lukumäärää tai sitten laskutapa on kummallakin erilainen. Ehkä egyptiläinen aloitti neljällätuhannella mutta suosion nosteessa lisää liittyi häneen????

Jokatapauksessa erämaahan menivät siksi että sieltä oli tarkoitus kiertotietä ja aseistettuna tulla Öljymäelle ja sieltä Jerusalemiin, kukistaa roomalainen varusväki ja egyptiläisen ryhtyä hallitsemaan kansaa yksinvaltiaana. Hanke ei onnistunut, roomalaiset tulivat raskasaseistettuina vastaan, ruumiita tuli paljon, mutta pääjehu itse pääsi livahtamaan karkuun. Ja sitten Paavalin luultiin olevan tämä karannut kapinannostattaja.

***

- Luuk. 21:20-21. Jeesus varoittaa, että: ”...kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö”.

Eikä turhaan varoittanut, sillä oleminen piiritetyssä Jerusalemissa oli kauheaa. Josefus kuvaa näin:
”Katot olivat täynnä menehtymäisillään olevia naisia ja pikkulapsia, kujat täynnä kuolleita vanhuksia. Lapset ja nuorukaiset harhailivat taudin pöhöttäminä kuin aaveet pitkin toreja ja kaatuivat siihen paikkaan, missä kuolema heidät kohtasi. Sairauden heikentämänä kukaan ei jaksanut haudata omaisiaan … Monet kuolivat niiden päälle, joita olivat hautaamassa. Monet taas menivät hautoihinsa jo ennen kuin heidän lähtöhetkensä oli vielä koittanut. Eikä … kuulunut itkua eikä valitusta, sillä nälkä ehkäisi tunteiden ilmaisut. Kuivin silmin ja suut tuskan vääristäminä hitaasti kuolevat tuijottivat niitä, jotka olivat päässeet lepoon ennen heitä. Syvä hiljaisuus ympäröi kaupunkia, ja kuoleman yö vallitsi sitä.”

***

 - Mark. 13:2. Jeesuksen ennustus ettei Jerusalemin temppelistä ole jäävä kiveä kiven päälle maahan jaottamatta toteutuu.
Josefus kuvaa tuhoa: ”Polttouhrialttarin ympärille kertyi suuri määrä ruumiita.Veri virtasi vuolaana temppelin portaita alas, ja ylempänä surmattujen ruumiit valuivat alaspäin.”
Sitten tuli tuhosi kaiken palavan ja lopuksi roomalaiset repivät rakennusten rauniot maan tasalle.
Josefuksen mukaan temppelin totaalinen tuho oli oikeastaan työtapaturma taistelun tuoksinassa: keisari Titus olisi tahtonut säilyttää komean monumentin valloituksensa muistomerkkinä, mutta sodan melskeessä tapahtumat riistäytyivät kaaosmaiseksi ja tapahtui mitä tapahtui.

Merkittävää on vielä huomio, että tämä toisen temppelin palo tapahtui juuri samassa kuussa ja samana päivänäkin, Av-kuun kymmenes, jolloin babylonialaiset laittoivat ensimmäisen temppelin palamaan.


-Ulla Rautiainen-

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Sodoman tuho arkeologian mukaan


Siellä täällä Raamattua on yksittäistä infoa Sodomasta ja Gomorrasta.
1. Mooseksen kirjassa 19. luvussa kerrotaan Sodoman, Gomorran ja niiden ympärysalueiden tuhosta. Raamatullinen tarina menee tiivistettynä näin:

Nämä kaupungit olivat sen ajan merkittäviä tekijöitä siinä maassa. Rikkaita kaupunkivaltioita, jotka kävivät sotaa ja ryöstivät naapurialueita. Itsellään oli mukavaa elämää: leivän yltäkylläisyyttä ja huoletonta lepoa, viinitarhoja ja viljelyksiä, sillä alue oli runsasvetistä seutua niinkuin Herran puutarha, niinkuin Egyptin maa.

Ei ollut hyvä. Herran eteen tuli suurta valitushuutoa, sillä olivat kovin pahaa ja syntistä kansaa. Rikkauksia ei käytetty huonompiosaisten avuksi: ”kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut”, kuten Hesekiel asian ilmaisi.
Sen lisäksi seksuaalisuus oli niin vääristynyttä, että kun kaupunkiin tuli kaksi enkeliä, niin yrittivät joukkoraiskata nämä.
Herra katsoi, että tilanne oli nyt semmoinen, että eivät tuosta parannusta enää tee, vaan jos annetaan jatkaa niin pahemmiksi vain pilaantuvat.
”Ja Herra antoi sataa Sodoman ja Gomorran päälle tulikiveä ja tulta, Herran tyköä taivaasta ja hävitti nämä kaupungit ynnä koko lakeuden sekä kaikki niiden kaupunkien asukkaat ja maan kasvullisuuden … ja katso, maasta nousi savu niinkuin pätsin savu.”
"...tulikiven ja suolan, kun koko maa on poltettu, niin ettei siihen kylvetä eikä se kasva eikä siitä ruohonkortta nouse-niinkuin oli silloin, kun Sodoma ja Gomorra, Adma ja Seboim hävitettiin, kun Herra vihassaan ja kiivastuksessaan ne hävitti."
Näin siis Raamattu.

Sitten tulee arkeologian vuoro kertoa tämä tarina.
Sillä tänä syksynä julkistettiin tietoja jo useita vuosia tehdyistä kaivauksista.
Kysymys on useamman yliopiston voimin tehdystä yhdestä aikamme isoimmasta arkeologisesta tutkimuksesta.
Kohteena Kuolleenmeren pohjoisympäristö, paikka nimeltä Tall el-Hammam, jonka nyt arvellaan olevan se, jota Raamatussa kutsutaan Sodomaksi.

Arkeologian mukaan tapahtui tämmöistä:

Kuolleenmeren ympäristössä 3700 vuotta sitten oli tärkeiden kauppareittien risteyspaikoissa sijaitsevia rikkaita kaupunkeja. Alue oli viljelykseen hyvää maaperää ja kasvillisuus kukoisti.

Sitten yhtäkkiä yllättäen taivaalta putosi meteoriitti, joka räjähti matalalla ilmassa juuri tuon alueen yläpuolella. Tuli valtaisa paineaalto ja kuumuus, joka tuhosi hetkessä kaiken elävän. Kuumus oli niin hurjaa että keraamiset ruukut sulivat lasiksi. Paineaalto imaisi Kuolleenmeren vedet, nostatti taivaalle ja satoi ja hyökyi tulikuumana tulva-aaltona ja suolasateena pitkin lakeutta niin että koko tienoo 25 kilometrin säteellä suolautui viljelykelvottomaksi suola-aavikoksi. Kaikki elämä tuhoutui hetkessä ja pysyi elinkelvottomana seuraavat 700 vuotta.

Niin se siis arkeologian mukaan tapahtui. Uskon varaan jää enää kysymys, oliko pelkkää sattumaa, että juuri siitä paikasta tuli avaruudessa ajelehtineen kiven pysähdyspaikka vai oliko tappajataivaankappaleen ilmaantuminen Jumalan täsmätuomio? Tekikö Herra syntisistä kaupungeista varoittavan esimerkin vai olisiko se voinut pudota yhtähyvin minne muualle tahansa?

Siihen eivät mitkään kaivaukset voi vastata, Jumala ei jätä itsestään sellaisia merkkejä. Näemme vain, että löytyneet faktat tapahtuneen jäljistä vastaavat tarkasti sitä, mitä Raamatussa kuvataan.

Tässä linkkejä sivuille, joissa lyhennetyt tiivistelmät arkeologien tuloksista:

https://www.ancient-origins.net/news-history-archaeology/sodom-meteor-0011030?fbclid=IwAR3oBWR7huTgaz6x6u28bZsC2kAMB9kHJiz8m24sOHXlwwxTEQfz-LqGPeE

https://www.sciencenews.org/article/exploding-meteor-may-have-wiped-out-ancient-dead-sea-communities?fbclid=IwAR3h3Cd5eaxlAgNEdbIVgeQDmNrNimdSyc0Yv_vKCT9h1OgqVhn4P1W6GYM


-Ulla Rautiainen-

torstai 20. joulukuuta 2018

Flavius Josefusta


Nythän Ulla vasta aarteen pariin pääsi! En edes tiennyt että tämäkin teos on jo suomennettu! Vihdoinkin! Onkin ollut kumma, että tätä historian perusteosta, jonka viittauksia on suunnilleen joka roomalais-aikakautta käsittelevissä jutuissa ei ole ennen (vuotta 2004) päässyt suomeksi lukemaan.

Flavius Josefus (syntynyt 37/38 jKr) oli juutalainen pappi, kirjoittamiensa tapahtumien aikalainen ja kokija. Kirja on Uuden Testamentin ajan ja paikan tärkein historiallinen lähde kuvailemaan mm. Herodeksen, Pontius Pilatuksen ja Rooman keisareiden toimia ja sodankäyntitapoja.
Antaa mahtavaa taustoitusta ja lisäymmärrystä UT:n juttuihin ja yksityiskohtiin. (Niistä lisää myöhemmin.)
Josefuksen Juutalaissodan historia on tavallaan rinnakkaisteos Uudelle Testamentille sillä tavoin, että kertovat samasta aikakaudesta samalla alueella, risteävät samoja tapahtumia ja henkilögalleriassa on samoja tyyppejä.

Erona on eri näkökulma, josta tapahtumat kerrotaan.
Jeesus ja apostolit vaikuttivat tavallisen kansan keskuudessa, olivat itsekin tavallista kansaa. Niinpä Raamatun kerronta on enemmän kansan tasolta kuvattua.
Josefus taas oli juutalaista aristokratiaa, isän puolelta pappissukua, äidin puolelta yhteyttä Hasmonien kuningassukuun. Kerronta liikkuu ylhäisten palatseissa, keskittyy yläluokan poliittiseen vehkeilyyn, valtataisteluun ja sotimiseen. Alemman kansanluokan tekemiset mainitaan vain milloin ne vaikuttavat sodankäyntiin ja valtakunnan politiikkaan.

Siksi ei ole ihmeteltävää, miksi Jeesuksen toiminta-aikakin Josefuksen historiikissa ohitetaan ilman mainintaa galilealaisesta rabbista. Kansan parissa pysynyt vaikuttaja, joka ei kruunua havitellut eikä miekkaa heilutellut ei kiinnostanut ylimysten valtaistuinpeliin ja sotimiseen keskittynyttä historioitsijaa.

Jeesushan ei ollut aikansa ainoa messiaskanditaatti eikä ristiinnaulitseminenkaan ylittänyt uutiskynnystä. Isompaa rähinää asevoimin aiheuttaneita kapinajohtajia oli enemmänkin, ja risteille ripustettiin niin rutkasti väkeä, että piti jo erilaisia variaatioita siitäkin teloitustavasta keksiä, ettei tylsäksi kävisi. Mahtipäiden silmissä pelkästään puhumalla vaikuttaneen maalaissaarnaajan merkitys katosi Rooman rauhaa ravisuttavien tekijöiden varjoon kuin puu metsään.

Mikä on traagista. Historiankirjoittaja ei huomaa eniten historiaa muuttanutta henkilöä.
Josta herää kysymys, kuinka paljon omana aikanamme hoksaamme, mitkä ja ketkä ovat niitä todellisia vaikuttajia, jotka tulevaisuutta muuttavat.

Vaikka ei ole niin, etteikö Josefus olisi tiennyt Jeesuksesta. Toisessa kirjassaan Antiquities (jota ei ole suomennettu) hän mainitsee (kreikasta englanniksi käännettynä) että:
”About this time there lived Jesus, a wise man, if indeed one ought to call him a man. For he was one who performed surprising deeds and was a teacher of such people as accept the truth gladly. He won over many Jews and many of the Greeks. He was the Messiah. And when, upon the accusation of the principal men among us, Pilate had condemned him to a cross, those who had first come to love him did not cease. He appeared to them spending a third day restored to life, for the prophets of God had foretold these things and a thousand other marvels about him. And the tribe of the Christians, so called after him, has still to this day not disappeared.”
Suomeksi:
"Tänä aikana siellä asui Jeesus, viisas ihminen, jos häntä pitäisi kutsua ihmiseksi. Sillä hän teki yllättäviä tekoja ja oli tällaisten ihmisten opettaja, jotka hyväksyivät totuuden mielihyvin. Hän voitti puolelleen monia juutalaisia ja monia kreikkalaisia. Hän oli Messias. Ja kun Pilatus päämiehiemme syyttämänä oli tuominnut hänet ristille, ne, jotka olivat ensin oppineet rakastamaan häntä, eivät luopuneet hänestä. Hän ilmestyi heille kolmantena päivänä palautettuna elämään, sillä Jumalan profeetat olivat ennustaneet nämä asiat ja tuhannet muut ihmeet hänestä. Ja kristittyjen sukukunta, jota hänen nimeensä siten kutsutaan, ei ole vielä tähän päivään saakka kadonnut."
Tietenkin tätä tai ainakin osaa tästä on kovasti epäilty myöhemmäksi lisäykseksi.

Voi olla tai voi olla että ei. Varmuutta alkuperäisyydestä puoleen tai toiseen on näin jälkikäteen enää mahdotonta saada, kuten mistään muustakaan tekstin osasta tai mistään muustakaan tuon aikakauden kirjoituksista.

Voipa myös olla, että jos ennakkoasenteena on vakaumus ettei Jeesusta historiallisena henkilönä koskaan ollut olemassakaan, saa puolueellinen katsantokanta tuommoisen tekstinpätkän näyttämään irralliselta ja sopimattomalta.

Oli miten oli, kenenkään usko tai uskomattomuus tuskin seisoo tai kaatuu Josefuksen mukana. On vain mielenkiintoinen lisäpontta antava uskonvahvistus mikäli arvelee tekstin alkuperäiseksi.


-Ulla Rautiainen-