Kollektiivisen ratkaisun ongelma

Olipa kerran maailma, jossa Jumalan pojat (keitä he sitten olivatkin; Jumalan liekehtivien kasvojen edestä alas suistuneita enkeleitä? pyhiä miehiä? uskonnollisia johtajia? itsensä jumaliksi korottaneita valtakuntien ruhtinaita ja kuninkaita? niitä, joilla oli erityisen läheinen suhde Jumalaan, joiden olisi pitänyt tietää, mikä oli sopivaa ja mikä ei?) huomasivat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
Kaikki?
Kysyttiinkö näiden tyttärien mieltä vai otettiinko ”parhaiksi katsotut” niin kuin esine tai älytön eläin otetaan omistukseen ja käyttöön?
Eikö yksi vaimo riittänyt yhdelle miehelle paratiisillisen alkumallin mukaisesti, tuliko naisista keräilyesineitä, joita koottiin kokoelmaksi asti?
Ja jäikö tavallisille miehille enää vaimoja lainkaan, jos ”kaikki” ahnehdittiin muutamaan haaremiin?

Tuliko Jumalan pojille (keitä he sitten olivatkin) heidän maallinen valta tai ylimaallisempi alkuperä välineeksi rajattoman seksin saamiseen ihmistyttärien kanssa?
Seksistä muutaman etuoikeutetun ylin päämäärä, tavoiteltu maali, tarvehierarkian ylimmäinen, jonka takia keinoja kaihtamatta poljettiin kaikkien muiden oikeudet niin että maa tuli täyteen väkivaltaa?
Keskisormen näyttämistä Jumalalle, pilkkaava osoitus ettei Luoja Jumalan asettamia rajoja eikä kieltoja tarvinnut noudattaa?
Turmella yhdeksi lihaksi tulemisen pyhyys alemmaksi vietiksi.
Taivaallisen asemansa menettäneiden olentojen keino saastuttaa ihmisrotu luonnottomilla nefilijälkeläisillä?

Se maailma katosi vedenpaisumuksen alle.

                                                              * * * * * * * * * *

Olipa toisen kerran kaupunki, jonne tuli vieraisille enkeleitä (he olivat oikeita enkeleitä liekehtiväkasvoisen Jumalan edestä) varoittamaan yhtä miestä, Loot-nimistä, Aabrahamin veljenpoikaa perheineen pakenemaan siitä kaupungista (josta oli tullut paljon valitusta Jumalan eteen).
Mitä tehdä, kun kaupunkiin tulee enkeleitä? Olisiko kiinnostusta kysyä jotain Jumalasta? Saada silminnäkijäkuvaus Taivaallisesta Korkeimmasta Hengestä? Onko näillä ehkä viestiä Kaikkivaltiaalta? Opetusta, miten Jumalaa miellytetään?
Kaupungin väki halusi raiskata enkelit.
Saada eksoottista seksiä eksoottisilta vierailta. Ehkä tavallinen jyystäminen tavallisten ihmisten kanssa oli käynyt tylsäksi. Kaikki seksin muodot oli jo kokeiltu, eikä niistä enää virinnyt riittäviä kiksejä. Tässä oli tilaisuus ylimaalliselle ja ennenkokemattomalle erotiikalle.
Mitä jos pelkkä Jumala itsessään ei kiinnosta? Tee siis pyhästä väline eksoottiseen seksiin, Jumalan lähettiläistä seksileluja, luo temppeliprostituutio, pyhäkköportot ja jumalanpalvelushuoneesta bordelli.

Se kaupunki katosi tulen ja tulikiven alle.

                                                                 * * * * * * * * * *

Joskus maailmassa väkivallan määrä paisuu niin valtavaksi, muuttuu tavallisuudessaan tunnistamattomaksi normaaliudeksi, paisuu poikkeuksesta kollektiiviseksi elämäntavaksi, imeytyy yhteisön rakenteisiin ja käytänteisiin niin perusteellisesti, ettei hyvää ja pahaa ole kykyä enää toisistaan erottaa ja periytyy opittuina tapoina sukupolvelta toiselle joka kierroksella pahemmaksi kertautuen ja tapojaan ympärilleen kuin virustartuntaa levittäen että ainut keino lopettaa paha on eliminoida kerralla koko yhteisö.

Joskus Jumalan asettamien lakien rikkominen menee sellaisten rajojen yli, joista ei enää ole kääntymistä takaisin.
Niin kuin vedenpaisumuksessa, niin kuin Sodomassa ja Gomorrassa.

Niissä maailmoissa oli jo menty sen pisteen ohi, jossa parannuksenteko pahasta olisi ollut vaihtoehto. Sitä ei olisi tapahtunut, vaikka aikaa olisi annettu kuinka paljon. Rajat oli ylitetty liian kauaksi. Kun Jumalan pojaksi korotettu asema tai enkelien vierailu saa ainoaksi reaktioksi suuntautumisen väkivalloin otettavaan seksiin, niin millä muulla enää saisi järkiinsä?

Silloin rajattu, ennenaikaistettu maailmanloppu on ainoa toimiva tapa.
Silti Jumalaa on paljon syytetty tästä ratkaisutavasta.
Ei kai nyt kokonaista ihmisyhteisöä saisi kertalaakilla poispyyhkäistä?

Ihmisille ei sellaiset ongelmanratkaisut tietenkään ole luvallisia (vaikka niin kyllä on tehty), mutta Jumala onkin eri juttu.
Koska Jumala on jumala. Säätäjä ja Toteuttaja, Aloittaja ja Lopettaja.

Maailmanaikahan on jokatapauksessa suunniteltu rajalliseksi. Henkilökohtaisesti jokaiselle yksilölle ja maanlaajuisesti koko maapallolle. Loppu tulee aina ennemmin tai myöhemmin. Jollekin yhteisölle ennenaikaistettu maailmanloppu on vain se ennenaikaistettu, joka on tulossa kaikille muillekin myöhemmässä ajassa.

Sitäpaitsi Jumalalle ei varsinaisesti kuolleita siinä mielessä kuin meille oikeastaan ole. Jumalalle on vain sieluja, jotka vielä ovat ruumiiden sisällä ja sieluja, jotka ovat poistuneet ruumiiden sisältä ja kaikki ne ovat hänelle yhtä olemassaolevia ja eläviä. (Vähän siihen tapaan kuin Terry Pratchettin kirjojen Kuolemalle.) Ja kun poistaa sielun ruumiin sisältä, saa paremmin sen ihmisen huomion.

Eikä Jumala ihan mitä tahansa siedä. Jumalan armollisuus ei ole asia, jonka varjolla voi vetää Jumalaa nenästä ja välttää rangaistukset. Vaatimus, että ihmiskunnalla olisi oikeus mielivaltaiseen pahantekoon ilman että Jumalalla on siihen nokan koputtamista, on erittäin typerää röyhkeyttä.

                                                              * * * * * * * * * *

Olipa vielä kolmannenkin kerran maailma, jonne liekehtiväkasvoinen (kirkastusvuorella sellaisena näyttäytynyt) Jumalan Poika (se ihan oikea) teki vierailun. Ihmiskunta riisui hänet alasti, pahoinpiteli, häpäisi ja löi ristille kuolemaan. Kun hän nousi haudasta, entinen järjestys päättyi, alkoi uusi maailmanaika, mutta kyllä sillekin vielä loppunsa tulee, niin kuin Ilmestyskirjassa luvataan.

Sitä odotellessa olisi hyvä harkita tarkoin, miten hänet ottaa vastaan, kun hän ihmissielua lähestyy.


-Ulla Rautiainen-

Ihmisen profilointia

1Moos 6:11 ”Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa.”

Jesaja 10:1-3 ”Voi niitä, jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka turmiollisia tuomioita kirjoittelevat, väärentääksensä vaivaisen asian ja riistääksensä minun kansani kurjilta oikeuden, että lesket joutuisivat heidän saaliiksensa ja orvot heidän ryöstettäväksensä! ”

Jesaja 59:3-4 ”Sillä teidän kätenne ovat tahratut verellä ja sormenne vääryydellä; teidän huulenne puhuvat valhetta, teidän kielenne latelee petosta. Ei kukaan vaadi oikeuteen vanhurskaasti, eikä kukaan käräjöi rehellisesti. He turvautuvat tyhjään, ja puhuvat vilppiä, kantavat kohdussansa tuhoa ja synnyttävät turmion.”

Jesaja 59:6-7 ”...heidän työnsä ovat vääryyden töitä, ja heidän kätensä ovat täynnä väkivallan tekoa. Heidän jalkansa juoksevat pahuuteen, kiiruhtavat vuodattamaan viatonta verta; heidän ajatuksensa ovat vääryyden ajatuksia, tuho ja turmio on heidän teillänsä.”

Jeremia 5:31 ”...pofeetat ennustavat valhetta, ja papit hallitsevat yksissä neuvoin heidän kanssaan...”

Jeremia 7:9 ”...Te varastatte, tapatte, rikotte avion, vannotte väärin, poltatte uhreja Baalille ja seuraatte vieraita jumalia...”

Jeremia 8:12 ”...he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä.”

Jeremia 18:5 ”...ovat rakentaneet uhrikukkuloita Baalille ja polttaneet tulessa lapsiansa polttouhreiksi …”

Hesekiel 16:49-50 ”Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut. He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni, ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois.”

Hesekiel 22:26-27 ”Sen papit tekevät väkivaltaa minun lailleni ja häpäisevät sitä, mikä on minulle pyhitetty, eivät tee erotusta pyhän ja epäpyhän välillä, eivät tee tiettäväksi, mikä on saastaista, mikä puhdasta, ja sulkevat silmänsä minun sapateiltani, niin että minä tulen häväistyksi heidän keskellänsä. Sen päämiehet siellä ovat niinkuin saalista raatelevaiset sudet: he vuodattavat verta, hukuttavat sieluja kiskoaksensa väärää voittoa.”

Hoosea 6:9 ”Ja väijyväisten rosvojen kaltainen on pappien joukko...”

Miika 3:2 ”...vihaatte hyvää ja rakastatte pahaa, jotka raastatte ihmisten nahan heidän päältänsä ja lihan irti heidän luistansa?”

Miika 3:11 ”Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta.”

Miika 7:2-4 ”Poissa ovat hurskaat maasta, eikä oikeamielistä ole ihmisten seassa, kaikki he väijyvät verta, pyydystävät verkolla toinen toistansa. Pahantekoon molemmin käsin! Sitä taidolla tekemään! Päämies vaatii, tuomari maksusta tuomitsee, ja mahtava puhuu julki sielunsa himon; senkaltaista he punovat. Paras heistä on kuin orjantappura, oikeamielisin pahempi kuin teräväokainen aita.”


-Ulla Rautiainen-

Jumalan profilointia

Vanhan Testamentin Jumala on lyhytpinnainen ja arvaamaton äkäpää, joka kiivaudenvimmassaan paiskoo vihaansa ja tuomioitaan viattomia ihmisraukkoja kurittamaan. Hän on laatinut pitkän ja ankaran listan järjettömiä lakeja, joiden ainoana tarkoituksena on ankeuttaa ihmisten elämä hankalaksi.

Uuden Testamentin Jumalan Poika taas on VT:n vihaisen Jumalan vastakohta. Lempeyttä huokuva kaikkia rakastava ja kaikkea suvaitseva maailmansyleilijä ei tuomitse mitään eikä ketään eikä ole kovin kiinnostunut ihmisten elämän yksityiskohdista. Kaikki on sallittua, jos vain itsestä hyvältä tuntuu, jokainen valitkoon vapaasti elämäntyylinsä. Oikeaa ja väärää ei oikeastaan edes olekaan, ja jos on, niin anteeksi saa jokatapauksessa joten sama, miten asiansa hoitaa. Kuin kaikenvaranvakuutus, joka ei sisällä omavastuuta eikä ehtoja.

Tulipahan todistetuksi, ettei ainakaan Raamatun Jumalaa voi olla olemassa, sillä eihän oikeasti mikään jumala voisi olla kummankaan näistä kaltainen. Kukapa nyt haluaisi jumalallensa psykopaatin persoonallisuuden ja jälkimmäinen skenaario taas miellyttäisi vain siihen asti, kun se rajoittuisi pelkästään minuun kohdistumaan. Ei olisi ollenkaan hyvä, jos vihamiehenikin saisi osakseen rajatonta hyväksyntää ilman rangaistuksen uhan rajoittavaa vaikutusta juuri kun hän on pieksemässä, ryöstämässä, raiskaamassa ja murhaamassa minua.
Eläköön siis ateismi!

Näinkö??????????

Aloitetaanpa alusta.

Väittelyterminä olkiukko on vastapuolen näkemyksestä luotu yksinkertaistettu, yksipuolistettu, liioiteltu tai virheellinen versio. Alkuperäisen väitteen sijaan hyökätään tätä vääristeltyä karikatyyriä vastaan, todistetaan se helposti älyttömäksi ja kas, vastapuoli näyttää naurettavalta, typerältä ellei peräti vastenmieliseltä.

Nämä kaksi kuvausta Jumalasta ovat juuri tällaisia olkiukkoja. Raamatun kanssa niillä ei paljonkaan ole tekemistä.
Millaista näyttöä Raamattu oikeasti antaa Jumalan luonteesta?
Jeesus sanoo: Joka on nähnyt minut, on nähnyt isän (Joh.14:9). Joten Isän ja Pojan luonneprofiilin ei pitäisi erota radikaalisti toisistaan.

Itse asiassa VT:a lukiessa päinvastoin ihmetyttää Jumalan kärsivällisyys ja pitkämielisyys, jolla hän ihmiskunnan toilailua sietää. Ei hän suinkaan hyökkää varoittamatta kansansa kimppuun, vaan vetoaa kerta toisensa jälkeen, monesti useammankin sukupolven ajan tekemään parannusta pahoista teoista ennen kuin alkaa toimia.
Aika ajoin lopulta Jumala kyllä kiivastuu kun paatumuksen syventyessä sukupolvi sukupolvelta pahanteko vain pahenee ja lähettää lopullisia ratkaisuja katumattomuuteen röyhkeytyneiden synnintekijöiden päälle. Mutta aika harvakseltaan kuitenkin verraten siihen millaista meno oli.

Siis mitkä ne asiat olivat, joista Jumala VT:ssa menetti malttinsa?
Eivät todellakaan mitään pikkurikkeitä.
Näiden asioiden takia Jumala vihastui:

Maa oli täynnä väkivaltaa: petosta, ryöstöjä, raiskauksia, murhia.
Rikkaat ahnehtivat lisää rikkauksia riistämällä ja hyväksikäyttämällä köyhiä. Riistetyt sortuivat kurjuuteen, jossa kaikki elämänehdot menetettiin.
Lakeja vääristeltiin ja väkivaltaa tehtiin lain varjolla. Tuomarit olivat korruptoituneita. Oikeudenjako oli oikeuden irvikuva, jossa ratkaisut ostettiin lahjuksilla.
Harjoitettiin yleisesti epäjumalanpalvelusta, jossa lapsia uhrattiin polttamalla elävältä.

Olisiko Jumala ollut oikeamielinen ja hyvä, jos olisi ollut näihin puuttumatta?

Entä oletettu Jeesuksen suurpiirteisyys?
Nöyrästi vaikeneva alistuja, jonka pääharrastuksena on käännellä loputtomasti poskiaan läimittäväksi ja joka koveutuu korkeintaan silloin, kun komentaa jo valmiiksi sorrettuja alistumaan vielä pahempaan sortoon? Kas, kun pahalle ei saa tehdä vastarintaa.

VT:n käskyt ovat aika suuntaa antavia verrattuna siihen täsmätykitykseen, jolla Jeesus lakia lukee. Uusi Testamentti vaati enemmän kuin vanha laki. Ennen riitti ulkonaisesti siivo käytös, Jeesus laajensi vaatimukset ajatuksiin asti.

Sitäpaitsi mielikuva lempeästi kaikelle hymistelevästä Jeesuksesta on potaskaa. Jeesus oli aika raju tyyppi, joka pää punaisena huusi solvauksia vääryyksiä laillistaville Isoille Kihoille. Hellävaraisen lempeä ja loukkaamaton hän oli sorrettuja, alaspainettuja ja heikkoja kohtaan, mutta varsinkin tekopyhät ja väärämieliset vallankäyttäjät saivat elämänsä pahimman läksytyksen tältä galilealaiselta maallikkosaarnaajalta.

Jumala ei siis ole jakomielinen jekyll-hyde, joka vaihtaa persoonallisuuttaan VT:n ja UT:n taitteessa. Kiivaus pahantekijöiden suuntaan ja lempeys rikosten uhreja kohtaan eivät ole toistensa vastakohtia tai toisiansa mitätöiviä asioita vaan kokonaisuuden ja syiden ja seurausten ymmärtämistä.


-Ulla Rautiainen-

Paatuneen faaraon ongelma

Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kun tulet takaisin Egyptiin, niin katso, että teet faaraon edessä kaikki ne ihmeet, jotka minä olen pannut sinun käteesi. Mutta minä paadutan hänen sydämensä, niin että hän ei päästä kansaa.”
(2Moos 4:21)

Näin sitten tapahtuu. Mooses veljensä Aaronin kanssa käyvät kerta toisensa jälkeen faaraon edessä vaatimassa hebrealaista orjakansaa vapauteen. Faarao kieltäytyy, kierros kierrokselta pahenevat vitsaukset vyöryvät egyptiläisiä kauhistuttamaan. Faarao ei anna periksi, esitys päättyy vasta faaraon sotajoukon tuhoutumiseen kahtia jakautuneen meren vesimassojen syöksyessä takaisin paikoilleen.

Mikäs järki tässä nyt on? Ensin Jumala paaduttaa faaraon sydämen ja sitten rankaisee syytöntä kansaa kun paatunut faarao ei päästä orjiaan menemään???
On siinä järkeä enemmän kuin ensikuulemalta uskoisi. ehkä ongelma onkin että tarinaa on tavattu katsoa väärästä suunnasta ja se on tehnyt episodista järjettömän tuntuisen.

Kokeillaanpa toista katsontasuuntaa:

Ehkä Jumala paadutti faaraon, koska ei ollutkaan tarkoitus, että faarao tekisi päätöstä orjien vapauttamisesta. Se, mitä faaraon valtaistuimen edessä lausuttiin, ehkä ei oikeasti oltukaan suunnattu faaraolle. Ehkä tässä tarinassa Faarao oli vain kulissi, jonka edessä keskustelut käytiin Jumalan katsoessa ihan toiseen suuntaan, kun hän vastausta odotti, vaikka kysymys näennäisesti valtaistuimen edessä esitettiinkin.

Sillä mikä faarao oikeastaan oli? Hän ei ollut maan keulakuva samassa mielessä kuin vaikkapa Sauli Niinistö Suomelle.
Faarao oli jumalista syntynyt jumalien poika, kaikkien Egyptissä palvottujen jumalien ylipappi, joka johti kaikkea jumalien palvontaa ja joka toimi välittäjänä jumalten ja kansan välillä. Hän sai auringon nousemaan ja Niilin tulvimaan. Häntä kutsuttiin nimellä netjer (jumala) tai nefer netjer (hyvä jumala) tai aa netjer (suuri jumala). Faarao oli maan päällä elävä jumala.

Eikä se asiantila käynyt Moosekselle ilmestyneen Minä Olen Jumalan pirtaan.
Laki oli kiveen kaivertamista vaille valmis: Älä pidä muita jumalia...

Ehkä siinä oli syy, miksi Jumala paadutti faaraon sydämen. Minä Olen Jumalalla ei ollut tarkoitus käydä neuvottelua tämän jumalaksi korotetun ihmisen kanssa. Minä Olen oli tullut käymään ottelua, tyrmäämään valejumalan ja osoittamaan Egyptin kansalle ettei tämä heidän jumalansa mikään jumala ollut.

Minä Olen Jumala ja faarao jumala olivat kuin kaksi nyrkkeilijää, jotka nousevat kehään ja alkavat otella mestaruudesta. Kerta toisensa jälkeen Minä Olen tyrmää faaraon ja odottaa, että tuomari kumauttaisi gongia erän päättymiseksi ja julistaisi voittajan.

Sillä eiväthän ottelijat voittajasta päätä. Ei siksi faaraonkaan sitä pitänyt tehdä. Päätöksen ottelun jatkumisesta ja voittajasta pitää tehdä niiden, jotka ottelua seuraavat. Tuomari ei ole se, jolla on hanskat kourassa. Paaduttamalla faaraon päätöksentekokyvyttömäksi Jumala heitti pisteenlaskutehtävän niille, joita faarao hallitsi. Näiden oli päätettävä mitä uskoa ja kenen antaa hallita itseään.

Faaraon palatsissa oli varmasti paljonkin väkeä seuraamassa Mooseksen ja Aaronin audienssia.
Jo ensimmäisestä varsin harmittomasta tunnusteosta, kun Aaronin käärmeeksi muuttunut sauva nielee egyptiläisten tietäjien esiin loihtimat matelijat olisi katsojien pitänyt käsittää, kumpi on vahvempi jumala. Sääskipaisumuksen kohdalla tietäjät jo myöntävätkin, että tämä on Jumalan sormi. Kun karjaa alkaa kuolla, luulisi jo jokaisen tajuavan että nyt on tosi kyseessä eikä tätä ottelua kannata päästää pidemmälle.

Käytännössä hallitsija on vain niin vahva, kuin mitä häntä tukeva armeija on. Armeijan ylin johto oli varmasti palatsissa faaraon lähettyvillä näkemässä tapahtumat. Kenraalit olisivat voineet vain lakata tottelemasta faaraota ja valita paremman hallitsijan joka ei kuvittele itseään jumalaksi.

Uskonnolliset vaikuttajat tietäjien hahmossa siellä ainakin olivat. Tietäjien olisi tarvinnut vain ilmoittaa kansalle, että entiset jumalat olivat osoittautuneet mitättömiksi ja pyytää Moosesta ja Aaronia ennen lähtöään opettamaan tästä vahvemmasta Jumalasta, niin että egyptiläisetkin olisivat voineet alkaa palvoa tätä ja luopua kehnoiksi osoittautuneista epäjumalista.

Olisi ollut aika kansan nousta kapinaan, aloittaa kansannousu ja keikauttaa valejumalaksi osoittautunut faarao valtaistuimeltansa alas. Olihan ilmiselvää, että tilanne oli karannut faaraon lapasesta eikä tällä ollut mitään valtaa pysäyttää yhä pahemmaksi äityvää vitsausten sarjaa.

Ehkä se olisi ollut Jumalan ykkössuunnitelma. Olihan jo aikaisemminkin, Joosefin aikana egyptiläisille tarjottu tilaisuus tutustua hebrealaisten Jumalaan. Tämä oli jo toinen kutsu.

Siksi faarao ei saanut olla se, joka sai vitsaukset päättymään. Jokainen vitsaus, jota faarao ei pysty estämään on isku hänen väitettyä jumaluuttaan vastaan. Tämä auringon ja Niilin nostattaja ei kykenekään hoitamaan tehtäväänsä vaan luonnonvoimat riehuvat hänestä piittaamatta. Jos vitsaukset olisivat lakanneet faaraon päätöksellä, se olisi vain ollut tunnustus hänen jumalallisesta asemastaan ja käsky kansan olla ajattelematta itse ja jättää ajatteleminen hallitsijalle olipa tämä millainen kahjo tahansa.

Jumala vapautti hebrealaiset orjuudesta, mutta samalla usutti myös egyptiläisiä ottamaan vastuuta omasta valtakunnastaan, vapauttamaan itsensä huonosta hallitsijasta ja turhiksi osoittautuneista epäjumalista. Kansalla oli valinnan paikka: antaisivatko he yhden suuruudenhullun miehen jääräpäisyyden todellakin syöstä koko valtakunnan tuhoon. Ottelua seuraavien ei olisi pitänyt antaa kerran toisensa jälkeen tyrmätyn faaraon nousta jatkamaan kilpailua vaan keskeyttää ajoissa vaarallisen epätasaiseksi käynyt matsi.
Ehkä vapautuksen olisi kuulunut olla laajempi kuin miksi se sitten jäi.

Valitettavasti jostain syystä kansa ei osannut ottaa onkeensa tilanteesta. Kansannousua ei tapahtunut, epäjumalista ei luovuttu ja armeija totteli yhä faaraota, vaikka Jumala asetti näiden eteen viimeiseksi varoitukseksi pilvenpatsaan ja tulenpatsaan. Silti sotaväki syöksyy faaraon paatumuksen tarttuttamana kahtia jakautuneeseen mereen.
Siitä ei kyllä voi enää syyttää muita kuin itseään kun vesimassat päälle putoavat.


-Ulla Rautiainen-

Turmeltu

Olen tarkoitukseni varjo,
suunnitelmasi rujona käyvä irvikuva.
Se, mitä ikuisuuksissa uneksit
minua laatiessasi
ei ole toteutunut
tässä vinoon vääntyneessä,
turmeltuneessa maailmassa.
Jossa ihminen,
puhtaudentilaiseen Paratiisiin luotu
ei voi omana itsenään vapaana elää.
Vaan vieraassa ympäristössä
vääristyy sen vääristymän mukaan
lahjansa, kykynsä ja viisautensa turmellen
heikoksi jäljitelmäksi
alussa olleesta suunnitelmasta.

Ne vaistot, kyvyt, lahjakkuudet ja ymmärrykset,
jotka minuun laitoit
ovat valahtaneet käyttämättöminä
tai vajaasti käytettyinä pois
tai – vielä pahempaa –
väärinkäytettyinä kieroutuneet
pilkkaamaan asettamaasi tarkoitusta.

Niin, että sen, jonka piti
olla Sinun kuvanasi,
todistuksena Sinusta
onkin kääntynyt itsensä vastakohdaksi.
Joka kapinoitsevien joukossa
on nostanut aseensa Sinua vastaan.

Armahda meitä, armollinen Luoja,
itseltämme meidät pelasta!

-Ulla Rautiainen-

Pahan jälkeen

”... hänen (Hitlerin) hahmonsa kasvoi ja kohosi sfääreihin, arjen yläpuolelle. Myytti sai uskonnon piirteitä. Führerinä ja valtakunnankanslerina hänestä tuli menestyksensä ansiosta messias, joka oli liitossa Jumalan johdatuksen kanssa. Uskonnollinen symboliikka ja kielenkäyttö heräämisestä ja ylösnousemuksesta aina aameneen asti olivat osa hänen esiintymisiään.”

Florian Hubertin kirja Lupaathan tappaa itsesi. Kansan perikato kolmannessa valtakunnassa 1945 käsittelee natsisaksan tuhon jälkeistä aikakautta ja minkälaisilla menetelmillä entiset natsit tekojaan käsittelivät.

Natsismista ei haluttu luopua helpolla. Niille, jotka oli hyväksytty arjalaisiksi yli-ihmisiksi, natsismi oli loistava aate, joka tarjosi suunnattomia mahdollisuuksia. Hitler oli jumalan kaltainen pelastaja johdattamassa valittujaan pois ankeasta mitättömyydestä kohti mielikuvituksellisen ylevää tulevaisuutta. Käsitys omasta yli-ihmisyydestä ja oman kansan ylivoimaisuudesta oli huumetta, johon oli tullut riippuvaisuus.

”Saksalaisten sinnikäs taistelu ja käsittämättömän pitkä vastarinta eivät selity pelkästään hallinnon pakkovallalla ja sen propagandalla. Heitä ajoi pelko tyhjyydestä ja elämän tarkoituksen menettämisestä.”

Mielipuolisuuteen asti pidettiin vielä viimeisillä hetkilläkin yllä mielikuvaa voitosta:
” ...19 huhtikuuta hän osallistui Hitlerjugendin juhlaan Berliinin olympiastadionin kupukattoisessa salissa. Venäläisten tykistön jyly kuului jo idästä, kun he veivät vielä kerran läpi kymmenvuotiaiden poikien ja tyttöjen jäseneksiottoseremonian.”

Vääjäämätön loppu kuitenkin tuli. Hitler teki itsemurhan bunkkerissaan ja sodan hävinnyt kansa jäi selviämään tuhosta miten kukakin taisi.

Moni ei muuta pakotietä katastrofissa keksinyt kuin kuoleman. Valtaisia itsemurha-aalto hyökysi hävinneen kansan ylitse. Kymmenettuhannet ihmiset päättivät mieluummin päivänsä oman käden kautta kuin jäivät elämään sortuneiden unelmiensa raunioille.

Tietenkin suurena vaikuttimena itsemurhaepidemiaan oli myöskin se raaka kohtelu, jolla liittoutuneiden sotilaat hävittyä viholliskansaa käsittelivät, mutta se ei selitä kaikkea. Keskitysleirivangitkin joutuivat kestämään käsittämätöntä väkivaltaa ja häväistystä, mutta itsemurhat eivät tuhoamisleireillä koskaan yltyneet vastaavaan mittakaavaan. Kauheimmissakin oloissa enimmäkseen elämästä haluttiin yhä pitää kiinni.

Florian Hubertin arvion mukaan yli-ihmisyyden hurmoksesta heräävien natsien kirouksena oli syyllisyys, tiedostettu tai tiedostamaton, jota ei natsien uhreilla taakkanaan ollut. Natsit olivat tehneet kauheita tekoja, jotka nyt väistämättä tulivat näkyville ja jotka koko muu maailma tulisi tuomitsemaan. Sellaisen oivaltaminen kävi ylivoimaiseksi monelle mielelle.

Ne, jotka jäivät eloon, valitsivat selviytymiskeinokseen muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta sekä tosiasioiden että syyllisyytensä kieltämisen:
”...ei tahtonut uskoa … sanomalehtien ja ilmoitustaulujen valokuvia ruumiskasoista. Pelkkiä valheita, hän sanoi itselleen. Kaikki parjasivat sitä hyvää ja suurta, mikä oli täyttänyt hänen elämänsä.”

Liittoutuneiden vangitsemat natsit:
”...eivät kyseenalaistaneet uskonsa kulmakiviä (Hitleriin) kertaakaan, kun he viettivät päivät pitkät joutilaina ja kuulusteluissa. He tunsivat itsensä maan uskollisiksi ja puolustivat vakaumustaan. Kun vartijat näyttivät heille valokuvia ruumiskasoista ja kuolevista keskitysleirivangeista, he väittivät niitä lavastetuiksi. Ainoa heikkous, jonka he sallivat itselleen, oli itsesääli.”

Itsesäälistä tuli syyllisyyden väistämisen mahdollistava väline:
”Sodan lopun väkivaltaorgiat muuttivat saksalaiset omissa silmissään natsihallinnon uhreiksi.”

Se oli kätevää, sillä:
”Uhriuden tunne... vapautti heidät pakosta tutkia omaa omaatuntoaan.”

Silminnäkijät kertoivat:
”Hän näki kaikkialla saksalaisten pakenevan todellisuutta. Kun hän puhui heidän kanssaan, he kuittasivat muiden kärsimyksen omalla kärsimyksellään. Kun hän kritisoi heitä siitä, he kiistivät syytökset jäätävästi. Kun hän kysyi heiltä katastrofin syitä, he väistivät ja viittasivat epämääräisesti ihmisten pahuuteen. He kieltäytyivät jyrkästi näkemästä oman kulttuurinsa arvojen romuttumista. Silti heidän ajatteluaan hallitsi menneisyys, torjuivatpa he sen tai eivät. Keinot, joiden avulla Arendt näki heidän livahtavan vastuusta, olivat itsesääli, huomion suuntaaminen muualle ja turtuminen. Tapahtuneen kieltäminen onnistui, koska ihmisiltä puuttuivat aidot tunteet.”

”Tämä yleinen tunnekylmyys sekä ilmeinen sydämettömyys, joka toisinaan peitetään halpaan tunteiluun, on kuitenkin vain silmiinpistävin oire syvään juurtuneesta, jääräpäisestä ja ajoittain julmasta asenteesta, jolla he kieltävät sen, mitä todella tapahtui, ja kieltäytyvät selvittämästä tilejään sen kanssa.”

”...liitoutuneet ... ihmetelivät sitä, että tuskin kukaan myönsi olleensa mukana tapahtumissa.”

”Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä kenraalit ja puolueen aluejohtajat, ministerit ja ylipäälliköt esiintyivät väliin huonomuistisina ja tietämättöminä, väliin alistettuina ja ylemmältä taholta ohjattuina. Jopa natsieliitin huiput väittivät olleensa vain Hitlerin toimeenpanevia käskyläisiä.”

Hitler oli kuollut, kaikki syy oli helppo vierittää ylimmän johtajan päälle, tuskin kukaan muu koki olevansa vastuussa mistään. Vaatimukset asioiden selvittämiseen kohtasivat tyrmistynyttä vastarintaa kuin heille tässä oltaisi nyt pahaa tekemässä:
”Hän halveksi vaatimusta, että menneen vuosikymmenen tapahtumat oli selvitettävä oikeudessa.”

Kansa lukkiutui pitkäkestoiseen traumaan, kun vilpitöntä katumusta ja syntien tunnustamista ei tapahtunut.

Natsisaksan tapahtumat eivät ole ainoalaatuinen ilmiö tämänkaltaisesta syyllisyyden torjunnasta, mutta niin selkeä ja kiistämätön, että sitä on helppo käyttää esimerkkinä.
Maailma on täynnä eri kokoisia, eri ideologioihin pohjautuvia ja eri ilmiasussa esiintyviä ihmisyhteisöjä, joissa on tehty tai tehdään pahoja asioita ja rikosten esilletullessa kieltäydytään ottamasta mitään todellista vastuuta tapahtuneista.

Väistömekanismit tahtovat olla hyvin samankaltaisia. Tosiasioiden röyhkeä kieltäminen, huomion suuntaaminen muualle, syyllisten tekeytyminen uhreiksi ja tunne-elämän jähmettäminen niin ettei omatunto pääse vaivaamaan.
Hintana on ihminen, joka elää torjuntamekanismiensa muurien sisällä menettäneenä kosketuksensa sekä todelliseen itseensä että itsensä ulkopuoliseen todellisuuteen.

Siksi Jumala on asettanut syntien tunnustamisen ehdoksi pelastukseen. Jumala haluaa tarjoamassaan pelastuksessa ihmisen vapautuvan kokonaisvaltaisesti, eikä se ole mahdollista niin kauan kuin syyllinen piiloutuu valheellisten suojaustensa taakse.


-Ulla Rautiainen-

Pimeyden sydämessä

 

”Sinä tiedät jo riittävästi. Niin minäkin. Ei meiltä tietoa puutu. Meiltä puuttuu rohkeutta käsittää mitä me tiedämme ja tehdä johtopäätökset.”
Sven Lindqvist: Tappakaa ne saatanat.

Joseph Conradin kirja Pimeyden sydän on vuonna 1899 kirjoitettu fiktiivinen kirja. Sven Lindqvistin Tappakaa ne saatanat on 1992 julkaistu bestseller niistä tositapahtumista, joihin Pimeyden sydän pohjautuu. Kirjat kannatta lukea samaan putkeen, sillä ne täydentävät ja selittävät toisiaan.

Kirjat kuvaavat siirtomaavallan pimeää puolta. Ihmisen kyvystä pahuuteen olosuhteissa, joissa mikään ulkoinen pidäke ei ole rajoittamassa tekoja:

”… edessäni oli olento, johon en voinut vedota minkään korkean tai alhaisen nimessä. ...Mitään ei ollut hänen yläpuolellaan eikä mitään hänen alapuolellaan, ja minä tiesin sen. Hän oli potkaissut itsensä irti maasta. Se kirottu mies – hän oli potkaissut itse maankin hajalle. Hän oli yksin, ja minä seisoin hänen edessään tietämättä, olivatko jalkani maassa vai liitelinkö minä ilmassa. … Näin käsittämättömän mysteerion, sielun, joka ei tuntenut pidäkkeitä, ei uskoa eikä pelkoa...”
Joseph Conrad: Pimeyden sydän.

Pimeyden sydän kertoo itseään korkeasti ihanteellisena pitävän norsunluukauppias Kurtzin harhaisesta sortumisesta oman mielensä pimeyteen. Kurtz on luonut Kongon viidakkoon oman valtakuntansa, jossa aidanseipäät on koristeltu irtileikatuilla päillä, alkuasukaspäälliköt ryömivät polvillaan hänen edessään ja jossa häntä palvotaan jumalana:

”...hän isännöi tietyissä keskiyön tansseissa, jotka päättyivät sanoinkuvaamattomiin palvontamenoihin. Niistä tiedoista päätellen, joita silloin tällöin tuli minun vastahakoisiin korviini, uhrimenot suoritettiin hänelle – ymmärrättekö? – herra Kurtzille itselleen.”
Joseph Conrad: Pimeyden sydän.

Sven Lindqvistin Tappakaa ne saatanat kirja kertoo kuinka tällainen oli mahdollista. Sillä Conradin kirja perustuu tositapahtumiin ja todellisiin henkilöihin, vaikkakin todellisuus oli vieläkin pahempaa kuin fiktiivisessä kertomuksessa:

”Jalo ihmisystävä Leopold II antoi syyskuun 29. päivänä 1891 asetuksen, millä hänen edustajansa Kongossa saivat monopolin kumilla ja norsunluulla käytävään ”kauppaan”. Samalla kantaväestölle määrättiin toimitus- ja työvelvollisuus, mikä käytännössä teki kaupankäynnin tarpeettomaksi.
Leopoldin edustajat aivan yksinkertaisesti vaativat kantaväestöltä maksutta työtä, kumia ja norsunluuta. Kieltäytyjien kylät poltettiin, lapset murhattiin, kädet hakattiin irti.”
Sven Lindqvist: Tappakaa ne saatanat.

Siirtomaat olivat paikkoja, joissa kukaan ei rajoittanut itsensä ylimmäksi roduksi määritelleiden ja alkuasukkaita halveksivien eurooppalaisten tekemisiä. Tuliaseet antoivat ylivoiman keihäillä varustautuneisiin paikallisiin, syvällä viidakoissa tapahtuneet asiat eivät kantautuneet eurooppalaisten yleiseen tietouteen ja niin pahimpiakin hirmutekoja tehneet saattoivat palata kotipuoleensa sankareina ja hyvän maineen kanssa valehdellen urotöistään niin paljon kuin mielikuvitusta riitti.

Kun oma itse on ainoana moraalinvartijana olosuhteissa, joissa käytännössä on kaikki valta tehdä mitä ikinä haluaa ilman rangaistuksen pelkoa, sielun pimeämpi puoli helposti ottaa vallan.

Niin kävi monille. Eurooppalaisille herrasmieskristityille, joiden olisi pitänyt ymmärtää ainakin Jumalan näkevän, mutta joille jumalanpelko oli senverran pintapuolista, ettei se tositilanteessa koskettanutkaan oman ylemmyydentuntonsa turruttaman sielun moraalista puolta.

Kolonialismin pimeä historia on hirmuista, mutta vähän kerrottua. Hitlerin masinoimaa holokaustia kauhistellessa helposti unohtuu, ettei se ollut ainoalaatuinen ilmiö:

”Sen sijaan kukaan ei puhu siitä kuinka saksalaiset hävittivät Lounais-Afrikan hererokansan sukupuuttoon Hitlerin lapsuuden aikoihin. Kukaan ei mainitse kansanmurhia, joita ranskalaiset, britit ja amerikkalaiset ovat tehneet. Kukaan ei korosta, että jo Hitlerin lapsuudessa oli eurooppalaisessa ihmiskäsityksessä merkittävä sija vakaumuksella, että luontokin on tuominnut ”alemmat rodut” tuhoon; ylempien rotujen piti olla todella armeliaita ja auttaa alemmat tuhon alkuun.”
Sven Lindqvist: Tappakaa ne saatanat.

Toki jotkut aina tiesivät, mutta kuinka moni välitti? Taloudelliset edut yhdistettynä siirtomaiden paikallisväestön rodulliseen halveksintaan vaiensi arvostelevat äänet.

Sekä Conradin että Lindqvistin kirjat ovat hyödyllistä luettavaa. Varsinkin, jos ajatus aukenee miettimään, kuinka paljon nykyajan maailmassakin on asioita, jotka kyllä jollakin tavalla tiedämme, mutta joista emme ole halukkaita tekemään asianmukaisia johtopäätöksiä.


-Ulla Rautiainen-