torstai 16. maaliskuuta 2017

Pimeyden sydämessä

 
”Sinä tiedät jo riittävästi. Niin minäkin. Ei meiltä tietoa puutu. Meiltä puuttuu rohkeutta käsittää mitä me tiedämme ja tehdä johtopäätökset.”
Sven Lindqvist: Tappakaa ne saatanat.
Joseph Conradin kirja Pimeyden sydän on vuonna 1899 kirjoitettu fiktiivinen kirja. Sven Lindqvistin Tappakaa ne saatanat on 1992 julkaistu bestseller niistä tositapahtumista, joihin Pimeyden sydän pohjautuu. Kirjat kannatta lukea samaan putkeen, sillä ne täydentävät ja selittävät toisiaan.

Kirjat kuvaavat siirtomaavallan pimeää puolta. Ihmisen kyvystä pahuuteen olosuhteissa, joissa mikään ulkoinen pidäke ei ole rajoittamassa tekoja:
”… edessäni oli olento, johon en voinut vedota minkään korkean tai alhaisen nimessä. ...Mitään ei ollut hänen yläpuolellaan eikä mitään hänen alapuolellaan, ja minä tiesin sen. Hän oli potkaissut itsensä irti maasta. Se kirottu mies – hän oli potkaissut itse maankin hajalle. Hän oli yksin, ja minä seisoin hänen edessään tietämättä, olivatko jalkani maassa vai liitelinkö minä ilmassa. … Näin käsittämättömän mysteerion, sielun, joka ei tuntenut pidäkkeitä, ei uskoa eikä pelkoa...”
Joseph Conrad: Pimeyden sydän.
Pimeyden sydän kertoo itseään korkeasti ihanteellisena pitävän norsunluukauppias Kurtzin harhaisesta sortumisesta oman mielensä pimeyteen. Kurtz on luonut Kongon viidakkoon oman valtakuntansa, jossa aidanseipäät on koristeltu irtileikatuilla päillä, alkuasukaspäälliköt ryömivät polvillaan hänen edessään ja jossa häntä palvotaan jumalana:
”...hän isännöi tietyissä keskiyön tansseissa, jotka päättyivät sanoinkuvaamattomiin palvontamenoihin. Niistä tiedoista päätellen, joita silloin tällöin tuli minun vastahakoisiin korviini, uhrimenot suoritettiin hänelle – ymmärrättekö? – herra Kurtzille itselleen.”
Joseph Conrad: Pimeyden sydän.
Sven Lindqvistin Tappakaa ne saatanat kirja kertoo kuinka tällainen oli mahdollista. Sillä Conradin kirja perustuu tositapahtumiin ja todellisiin henkilöihin, vaikkakin todellisuus oli vieläkin pahempaa kuin fiktiivisessä kertomuksessa:
”Jalo ihmisystävä Leopold II antoi syyskuun 29. päivänä 1891 asetuksen, millä hänen edustajansa Kongossa saivat monopolin kumilla ja norsunluulla käytävään ”kauppaan”. Samalla kantaväestölle määrättiin toimitus- ja työvelvollisuus, mikä käytännössä teki kaupankäynnin tarpeettomaksi.
Leopoldin edustajat aivan yksinkertaisesti vaativat kantaväestöltä maksutta työtä, kumia ja norsunluuta. Kieltäytyjien kylät poltettiin, lapset murhattiin, kädet hakattiin irti.”
Sven Lindqvist: Tappakaa ne saatanat.
Siirtomaat olivat paikkoja, joissa kukaan ei rajoittanut itsensä ylimmäksi roduksi määritelleiden ja alkuasukkaita halveksivien eurooppalaisten tekemisiä. Tuliaseet antoivat ylivoiman keihäillä varustautuneisiin paikallisiin, syvällä viidakoissa tapahtuneet asiat eivät kantautuneet eurooppalaisten yleiseen tietouteen ja niin pahimpiakin hirmutekoja tehneet saattoivat palata kotipuoleensa sankareina ja hyvän maineen kanssa valehdellen urotöistään niin paljon kuin mielikuvitusta riitti.

Kun oma itse on ainoana moraalinvartijana olosuhteissa, joissa käytännössä on kaikki valta tehdä mitä ikinä haluaa ilman rangaistuksen pelkoa, sielun pimeämpi puoli helposti ottaa vallan.

Niin kävi monille. Eurooppalaisille herrasmieskristityille, joiden olisi pitänyt ymmärtää ainakin Jumalan näkevän, mutta joille jumalanpelko oli senverran pintapuolista, ettei se tositilanteessa koskettanutkaan oman ylemmyydentuntonsa turruttaman sielun moraalista puolta.

Kolonialismin pimeä historia on hirmuista, mutta vähän kerrottua. Hitlerin masinoimaa holokaustia kauhistellessa helposti unohtuu, ettei se ollut ainoalaatuinen ilmiö:
”Sen sijaan kukaan ei puhu siitä kuinka saksalaiset hävittivät Lounais-Afrikan hererokansan sukupuuttoon Hitlerin lapsuuden aikoihin. Kukaan ei mainitse kansanmurhia, joita ranskalaiset, britit ja amerikkalaiset ovat tehneet. Kukaan ei korosta, että jo Hitlerin lapsuudessa oli eurooppalaisessa ihmiskäsityksessä merkittävä sija vakaumuksella, että luontokin on tuominnut ”alemmat rodut” tuhoon; ylempien rotujen piti olla todella armeliaita ja auttaa alemmat tuhon alkuun.”
Sven Lindqvist: Tappakaa ne saatanat.
Toki jotkut aina tiesivät, mutta kuinka moni välitti? Taloudelliset edut yhdistettynä siirtomaiden paikallisväestön rodulliseen halveksintaan vaiensi arvostelevat äänet.

Sekä Conradin että Lindqvistin kirjat ovat hyödyllistä luettavaa. Varsinkin, jos ajatus aukenee miettimään, kuinka paljon nykyajan maailmassakin on asioita, jotka kyllä jollakin tavalla tiedämme, mutta joista emme ole halukkaita tekemään asianmukaisia johtopäätöksiä.


-Ulla Rautiainen-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti