maanantai 29. maaliskuuta 2021

Viikunapuun alla

 

Joh 1:45-51 Jeesus ilmoittaa Natanaelille nähneensä tämän viikunapuun alla. Siitä vaikuttuneena Natanael intoutuu: ”Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas”.

Tarkoitusko kertoa Jeesuksen selvänäköisyyskyvyistä? 

Mutta saa tästäkin episodista enemmänkin irti jos taustatietoja viitsii esiin kaivaa.

Jos on uskomista, että Talmudin kirjoittajat tiesivät aikansa ja paikkansa tavoista enemmän kuin me nykyihmiset, niin voimme sieltä oppia, että viikunapuun alla oli tapana opiskella Tooraa ja rukoilla.

Oli myös sanonta: ”se, joka rukoilee, eikä rukoile Messiaan tulemisen puolesta, ei ole ollenkaan rukoillut”.

Joten todennäköisesti Natanael oli siellä puun alla rukoilemassa Messiaan tulemusta ja tutkimassa kirjoituksista tämän tulemuksen merkkejä.

Sitä taustaa vasten Jeesuksen ensimmäinen repliikki Natanaelille: "Katso, oikea israelilainen” käy ymmärrettävämmäksi; "oikea israelilaisuus" kun miellettiin noina päivinä Messiaan odotuksena.

Jeesus siis ei vain ilmoittanut tietävänsä Natanaelin olinpaikkaa vaan vielä tämän messiasodotuksistakin. 

Ja sekö oli se, mikä teki Natanaeliin vaikutuksen: kuka muu kuin Messias itse olisi voinut tietää hänen yksityisistä Messiaalle kohdistetuista rukouksistaan?

 Jeesus sanoi Natanaelista vielä: ”jossa ei vilppiä ole!”

Natanaelin vilpittömyyttä oli, että hän oli valmis korjaamaan ennakkoasenteitaan – kuten nasaretilaisuuteen kohdistuvia epäilyksiään – ja sovittamaan Kirjoituksista oppimansa Jeesukseen. Hän halusi oikeasti tuntea totuuden, ei vain jästipäisesti pitää kiinni päähänpinttymistään.

Mikä ei kaikilta kirjanoppineilta onnistunut.

Siitä mennäänkin toiseen viikunapuu-tarinaan.

 Matt. 21:19-20 Jeesus kiroaa hedelmättömän viikunapuun, joka kuivettuu äkisti siihen paikkaan.

Mitäs sillä yritti sanoa?

Ehkä tätä: koska viikunapuiden alla oli tapana opiskella Kirjoituksia, oli viikunapuu symboli kirjanoppineisuudesta.

Joka siinä uskonnollisessa tapahtumamiljöössä liian paljon oli jästipäisten päähänpinttymien, vääristyneiden tulkintojen ja ihmistekoisten perinnäissääntöjen kuivettamaa, niin etteivät kyenneet odottamaansa Messiasta tunnistamaan, kun tämä heidän eteensä ilmielävänä ilmaantui.

 Mutta mennäänpä vielä varhemman viikunapuun alle 1Moos 3:7, jossa viikunapuun lehtiä sidotaan alastomuutta peittämään.

Mitä se hyvä ja paha tieto oli ja miksi se puu edes oli siellä? Ihanko vain että Jumala pääsisi katsomaan että mitenkähän kauan malttavat olla kiellettyyn koskematta?

 Ehkä se puu ja hedelmä olivat vähän kuin Raamattu myöhemmässä maailmassa? Jotain, joka antaa tedon, mutta jota ei kuitenkaan voi oikein omaksua eikä käyttää muuten kuin Jumalan itsensä avaamana.

Ehkä jossain vaiheessa hedelmä ja sen tieto olisikin annettu Jumalan omasta kädestä ja Hänen kontrolloimanaan? Ehkä se virhe oli mennä omin päin ja varsinkin käärmeen ohjeistamana sitä ottamaan?

Ja oliko sekin omatekoinen lehtivaatetus samantapaista yritystä, kuin myöhempien yritys tulkita raamatunkirjoituksia oman päänsä mukaan ilman Jumalan ohjausta.

Epäonnistunut hanke, jossa mentiin pahasti pieleen.

 Mutta turha syyttää Jeesuksen ajan kirjanoppineita tai Paratiisin hedelmävarkaita kun nykykristillisyydessäkin on paljon vääristynyttä raamatuntulkintaa.

Kirjanoppineisuus itsessäänhän ei ole paha asia. Jeesus ilmaisi hyväksyntänsä Natanaelin vilpittömään pyrkimykseen oppia kirjoitettua ilmoitusta Jumalasta ja Jeesus itse tunsi kirjoitukset paremmin kuin kukaan ikinä.

Ongelma tulee, jos kirjoituksista ei ole tarkoitustakaan etsiä aitoa totuutta, vaan käyttää tarkoitushakuisen valikoivalla tavalla omia päähänpinttymiään tukemaan.

Vielä viikunapuu esiintyy Raamatussa aikojen täyttymisen merkkinä esim Luuk. 21:29: "Katsokaa viikunapuuta…”. Perinteisesti tämä on ymmärretty Israelin valtion kartalle ilmaantumisena, mutta voisi sen ajatella sellaiseksi raamattuherätykseksikin, jossa todella vilpittömästi, innolla ja Pyhän Hengen ohjaamana – niin kuin Natanael - etsitään Raamatusta Jumalan alkuperäistä ja todellista ilmoitusta.


-Ulla Rautiainen-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti