Kaksi Messiaan merkkiä

UT:n aikaisilla juutalaisilla oli ongelma; KUINKA TUNNISTAA MESSIAS?

VT:ssa on annettu monia yksityiskohtia jotka osoittavat Messiaaseen, missä ja milloin syntyisi, mitä tekisi jne…
Muista sen aikaisista juutalaisista kirjoituksista näkee, mitä he VT:ssa annettujen vihjeiden perusteella ymmärsivät ns. Messiaan merkeiksi.

Messiaan merkkejä, eli siis ihmeitä, joita vain oikea Messias kykenisi tekemään, oli useita, esim. spitaalisen ja ramman parantaminen.

Jeesus paransi useita tällaisia.

Luukas 5 luvussa kerrotaan kaksi tapausta.

Siihen aikaan spitaaliin ei ollut parannuskeinoa ja se johti aina hyvin tuskalliseen kuolemaan.
3Moos. luvut 13-14 on spitaalitautia koskeva laki. Siitä näkee minkälaista oli siihen sairastuneen tilanne:
"Spitaalitautia sairastavan tulee käyttää repaleisia vaatteita, pitää hiuksensa hajallaan ja kasvojensa alaosa peitettynä sekä huutaa: 'Saastainen, saastainen!' … Hänen on asuttava erillään leirin ulkopuolella.”
Spitaaliset oli eristetty yhteiskunnan ulkopuolelle, eli sairastuminen oli sosiaalinen kuolema.
Eristettynä myöskin Jumalasta, koska synnit sai anteeksi uhraamalla temppelissä ja kun ei temppeliin päässyt, ei syntejäkään saanut anteeksi.
Saastaisuus ei siis ollut vain fyysistä vaan hengellistäkin.

Luukkaan kertomassa tapauksessa Jeesusta lähestyvä spitaalinen otti ison riskin.
Luukas sanoo: ”yltä päältä spitaalin saastuttama” eli hän oli jo taudin loppuvaiheessa, kuolemaa lähellä.
Ehkä hän ajatteli ettei ollut enää menetettävää.
Hän tuli ihmisten ilmoille eristyksestä.
Hänet olisi voitu kivittää sen takia.
Ehkä hän ajatteli: Jeesus joko parantaa hänet tai hänet kivitetään kuoliaaksi.
Se oli kaikki tai ei mitään ratkaisu. Paluuta ei enää olisi.

Spitaaliseen ei saanut missään tapauksessa koskea tai koskija saastui itsekin ja joutui karanteeniin ja suorittamaan puhdistumistoimenpiteitä.
Jeesus ojensi kätensä ja kosketti.
Olisihan Hän voinut parantaa pelkästään sanomalla sanan. Kaukoparansihan hän muitakin, mutta nyt Hän kosketti.
Ihme tapahtui: spitaalinen parantui eli saastainen tuli puhtaaksi eikä toisinpäin.
Jeesuksen puhtaus siirtyi sairaaseen, mutta sairaan saastaisuus ei siirtynyt Jeesukseen.

Jeesus sanoi ex-spitaaliselle: "Mene, näytä itsesi papille, ja uhraa puhdistumisestasi, niinkuin Mooses on säätänyt, todistukseksi heille".
Tämä on merkittävää!
Spitaalisen parantaminenhan tiedettiin yhdeksi Messiaan merkiksi.

Ei ole yhtään dokumentoitua tapausta, ei Raamatussa eikä Raamatun ulkopuolella että siihen mennessä kukaan koskaan olisi onnistunut parantamaan spitaalista.

VT:ssa on kaksi parantunutta; 4.Moos. 12 luvussa Mooseksen sisko Mirjam ja 2.Kun. 5 luvussa Naeman, Aramin kuninkaan sotapäällikkö. Kummankaan parantumisessa ei kukaan ihminen ollut osallisena. Mirjam parani eristyksissä yksikseen ja Naeman parani kun sukelsi Jordaniin seitsemän kertaa.

Siksi Elisa, jonka luo Naeman tuli apua hakemaan ei edes suostunut tapaamaan häntä eikä ottamaan lahjaa vastaan. Elisa tiesi ettei ollut Messias eikä siksi olisi voinut tätä Messiaan merkkiä suorittaa. Parantuminen piti tapahtua tavalla, ettei se näyttäisi kenenkään ihmisen tekemältä.

3Moos. 14 luvussa on ohje kuinka parantuneen puhdistautumisseremonia toimitetaan. Kannattaa lukea niin tajuaa jutun jujun. Rituaali on suorastaan naurettavan monimutkainen ja kestää kahdeksan päivää.
Sitä ei varmaan milloinkaan oltu tehty.
Mirjamin tapauksessa ei mainita että olisi tehty ja Naeman ei ollut israelilainen, joten tuskin katsoi tarpeelliseksi noudattaa israelilaisten lakia.

Siksi Jeesus käski ex-spitaalista mennä temppeliin, näyttäytymään papeille ja vaatimaan rituaalia jota ei ikinä ennen oltu tehty. Viesti heille että nyt vihdoinkin vuosisataisten odotusten jälkeen Messias on täällä.

Siksi rituaali on niin mutkikas. Että kun sitä lopulta aletaan suorittamaan ei jäisi huomaamatta. Siksi puhdistettavan piti ”mennä leiriin; asukoon kuitenkin ulkona teltastansa seitsemän päivää”. Piti olla asutusalueella, mutta asunnon ulkopuolella kaikkien näkyvissä se seitsemän päivää.
Että mahdollisimman moni huomaisi.

Huomiota tulikin.
Heti tämän jälkeen Luukas kertoo että fariseuksia ja lainopettajia tuli kaikista Galilean ja Juudean kylistä ja Jerusalemista Jeesusta kuulemaan.
Uskonnollisilla johtajilla oli suurta kiinnostusta Jeesukseen eikä ollut sattumaa että tulivat heti sen spitaalitapauksen jälkeen.
Toisen temppelin aikaan oli erityisiä tarkkailijoita ottamassa selvää henkilöistä, jotka väittivät olevansa Messiaita ja raportoimaan sanhedrimille – suurelle neuvostolle.

Siihen kuului kaksi vaihetta; ensin katsoa ja kuunnella muttei sanoa tutkittavalle mitään, toisessa vaiheessa tehtiin kysymyksiä.
Luukas kertoo, että fariseukset ja kirjanoppineet toimivat tässä juuri näin. Tässä kohdassa he eivät vielä puhu suoraan Jeesukselle, vaikka Jeesus puhuu heille. Se tulee sitten myöhemmin. Tässä vasta tarkkaillaan.
Jeesus on juonessa mukana ja antaakin totisesti tarkkailijoille jotain kerrottavaa. Hän tekee toisen ”Messiaan merkin”. Parantaa ramman eli halvatun.

Ensin Jeesus kuitenkin sanoo halvatulle: ”Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut".
Ne eivät ole mitä tahansa sanoja, vaan juuri ne spesiaalit, jotka pappi lausui syntiuhrin ja polttouhrin jälkeen. Sanat tulevat 3Moos. 6:7 jossa hepreaksi sanotaan, että Jumala antaa anteeksi.
Ei siis ihme, että he alkoivat ajatella ja sanoa toisilleen: "Kuka tämä on, joka puhuu Jumalan pilkkaa? Kuka voi antaa syntejä anteeksi, paitsi Jumala yksin?"
Ymmärsivät, että niillä sanoilla Jeesus sanoi olevansa Jumala.

Jeesus ei lopeta vielä tähän. Hän osoittaa jumaluuttansa sillä että tietää tarkkailijoiden ajatuksetkin. ”Jeesus tiesi heidän ajatuksensa, vastasi hän ja sanoi heille: "Mitä te ajattelette sydämessänne?”
Sitten hän tekee heille suoran kysymyksen: ”Kumpi on helpompaa, sanoako: 'Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut', vai sanoa: 'Nouse ja käy'?”
Fariseukset ja kirjanoppineet kuitenkin pysyvät ennaltapäätetyn tarkkailijan roolissaan eivätkä lähde keskustelemaan Jeesuksen kanssa.
Niinpä Jeesus vastaa itse heille: ”Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi…"

Sitten Jeesus havainnollistaa syntien anteeksiantamis valtuutensa parantamalla halvatun.
Kansa riemuitsee ja pelkoa täynnä he sanoivat: "Me olemme tänään nähneet ihmeellisiä".
Pelko tuli siitä että tajusivat nähneensä Messiaan.

Tarkkailijat veivät sanhedrinille raportin tapahtuneesta.
On 3 vaihtoehtoa: tämä mies on hullu, valehtelija tai tosi Jumala.
He eivät valinneet vaihtoehtoa ”tosi Jumala”.

Myöhemmin 132-135 jKr juutalaiset kävivät viimeisen sodan Roomaa vastaan. Kapinajohtajana oli itsensä messiaaksi julistanut Bar Kokhba. Tämän iso osa juutalaisista johtajista hyväksyi messiaaksi, vaikkei tämä täyttänyt yhtään ”messiaan merkkiä”.
Huonostihan tämän antimessiaan johtama sota päättyi, juutalaiset kokivat murskatappion.

Oikein Jeesus siis ennusti: ”Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.” Joh. 5:43

-Ulla Rautiainen-

Suuri ulkopuolinen niitto

Eli o-soto-gari eli evankeliumi japanilaisella judosanastolla kerrottuna (mieheni Hannu on oppilastason korkeimman vyöasteen judoka) - eli ENKELEIDENNÄKIJÄSTÄ JUMALAN KANSSA PAINIJAKSI - eli tarina, jossa on moninkertaista petosta, keittotaitoa, enkeli-ilmestyksiä ja lopuksi otetaan randoria itsensä Elohimin kanssa.

Juttu kokonaisuudessaan löytyy Genesiksestä.

Tiivistelmä:

Herra sanoo Rebekalle: "Kaksi kansaa on sinun kohdussasi … vanhempi palvelee nuorempaa.”

Esau syntyy ensin, sitten syntyy Jakob.

Ensinsyntynyt ei esikoisuuttaan arvosta vaan myy sen keittolautasesta veljelleen, muttei pysykään diilissä kun isä tarjoaa esikoissiunausta herkkuruokaa vastaan.

Tässä perheessä kunnon sapuska on arvossaan.

Mutta äitikin osaa kokata ja niillä eväillä saa pikkuveli huijattua siunauksen itselleen: ”… Kansat palvelkoot sinua ja kansakunnat kumartakoot sinua. Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua”, lupaa Isak-isä olettamalleen Esaulle.

Siunauksen sisältö Esaulle kohdistettuna on vastoin Rebekan saamaa Herran ilmoitusta, joten ilmeisesti Isak ei usko vaimonsa saamaa profetiaa, vaan pitää sitä akkojen joutavana höpötyksenä (Raamatussa on monta tapausta, jossa miehet kieltäytyvät uskomasta naisten saamia Herran ilmoituksia) mutta tässä siunaus osuukin Herran tarkoittamaan kohteeseen koska oletettu Esau onkin valepukuinen Jakob.

Josta oikea Esau raivostuu niin että Jakobin on henkensä edestä pötkittävä pakoon Mesopotamiaan.

Pakomatkalla Jakob näkee unessa taivaaseen ulottuvat tikapuut ja enkeleitä ja vielä itse JHVH Elohiminkin ja joutuu pelon valtaan.

Sitten aramilainen eno pettää Jakobia mennen tullen sekä naimakaupoissa että palkanmaksussa. Kaksivaimoisen ja kaksijalkavaimoisen Jakobin naiset taistelevat Jakobin rakkaudesta niin kiivaasti että yksi lapsistakin nimetään Naftaliksi, koska "Jumalan taisteluja (naphtulim Elohim) minä olen taistellut sisareni kanssa ja olen voittanut".

Vaimojen käytyä taistelunsa on Jakobin vuoro ottaa matsia Jumalan kanssa.

Siksikö? Siihen, mihin ajoit vaimosi, tapahtuu nyt itsellesi?

Ensin tulee Elohimin enkeleitä vastaan, josta Jakob sanoo: "Tämä on Jumalan sotajoukkoa" ja lopuksi tulee se kuuluisa painimatsi, jonka tuoksinassa Jakob saa tärskyn lonkkaansa ja uuden nimen.

"Päästä minut, sillä päivä koittaa". Mutta hän vastasi: "En päästä sinua, ellet siunaa minua". Ja hän sanoi hänelle: "Mikä sinun nimesi on?" Hän vastasi: "Jaakob". Silloin hän sanoi: "Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan (Elohim) ja ihmisten kanssa ja olet voittanut". Ja Jaakob kysyi ja sanoi: "Ilmoita nimesi". Hän vastasi: "Miksi kysyt minun nimeäni?" Ja hän siunasi hänet siinä. Ja Jaakob antoi sille paikalle nimen Penuel, "sillä", sanoi hän, "minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin (panim el-panim), ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut".

Mitäs tästä voisi ajatella?

Vaikka että:

A: Jumalan kohtaa ihmisiä yllättävillä tavoilla. Jos tätä ei olisi Raamatussa, kuvittelisiko kukaan, että tappelemalla?

B: Jakobin jumalakäsitys taisi olla vähän vinksallaan. Eikä ihme, hänen elämäänsä sisältyi niin paljon petosta, että sen täytyi vaikuttaa identiteettiinkin. Ihminenhän tahtoo peilata jumalakäsityksensä oman identiteettinsä kautta ja sen mukaan miten tulee kohdelluksi ja itse kohtelee muita ihmisiä.

Jakobin jumalakohtaamisissa näkyy kehittyvä kaava. Ensin tikapuut, jossa ei vielä mitään uhkaa pitäisi olla, mutta joka saa aikaan pelkoa, sitten sotajoukko ja lopulta ollaan jo käsirysyssä, eli progressiivista aggressiota. Jumalahan tapaa puhua ihmiselle sitä kieltä mitä tämä ymmärtää. Eikö rauhanomainen taktiikka tähän mieheen tehonnut?

Miten hän edes päätyi siihen tappeluun? Raamattuhan ei taida kertoa – mikäli olen ymmärtänyt – kumpi teki hajimen, kumpi hyökkäsi toisen kimppuun ja mistä syystä. Tajusiko Jakob edes vielä painin alkaessa kenen kanssa oli tekemisissä ja asia valkeni vasta matsin edetessä?

Oliko tämä opetus, että miten kohtelet ihmisiä, niin kohtelet itse asiassa Jumalaa? Rusikoidessasi ihmisiä mätätkin turpiin Jumalaa?

Vai oliko hänellä jo niin piintyneenä tapana sekä turvautua salakähmäisiin petoksiin että odottaa kaikilta petoksia, että tarvitsi vastaan jonkun, joka haastoi face-to-face matsiin asioiden selvittämiseksi?

Kouristuksenomainen tarve kontrolloida tilanteita että vasta kaaoksen vastaanottaminen salli vapauteen tarttumisen?

Vanhat kansantarinathan ovat pullollaan kertomuksia vihamiehistä, jotka kunnon rehellisen verissäpäin tappelun tuloksena alkavat kunniottaa toisiaan, tekevät sovinnon ja rupeavat sydänystäviksi.

Jumalahan pitää tämän ottelun tasaväkisenä – antaa Jakobin jopa voittaa - vaikka asetelma on kuin kymmenennen dan mustavöinen vastaan valkeavöinen. Tarvitsiko Jakobin psyyke iskunkestävän harjoitusvastustajan jonka kanssa päästellä patoutuneita höyryjä ulos?

Siksikö painikaveri kesken otteluntuoksinan kysyy Jakobin nimeä? Ei siksi ettei sitä tietäisi, vaan jotta Jakob oivaltaisi että todellisuudessa käy taistelua oman egonsa kanssa. Että vaikka jo ennen syntymäänsä oli saanut lupauksen asemastaan, ei ollut luottanut Jumalan järjestelykykyyn vaan kumikatana oli itse orkestroida tilanteita. Että nyt on aika vaihtaa do; sekä nimeä että identiteettiä että toimintatapoja. Että ennen kuin siunausta voi saada, on sisäinen rauha saatava kuntoon.

Miten hän edes päätyi siihen painimaan Jumalan kanssa? Ajatelkaa itse; jos Jumala ilmestyisi teille, mitä tekisitte? Tulisiko mieleen hyökätä tappelemaan?

Jumala ainakin näyttää jo huutavan ”maitta”: "Päästä minut, sillä päivä koittaa", mutta Jakob hyväksyy ipponiksi vain siunauksen eikä päästä irti vaikka on jo ukemissa lonkkakin rikki.

Oliko Jakobin tapa suhtautua Jumalaan kuin otteluvastustajaan? Rukoukset kädenvääntöä Jumalan kanssa, jossa Jumala piti ensin lannistaa ennen kuin mitään saattoi kuvitella saavansa?

Siksikö hansoku ja isku lonkkaan? Itsevarmuuteen kohdistuva kuzushi? Kysymyksenä: pelataanko sääntörikkomuksilla vai ilman? Näytiksi että vasta siinä heikkoudessa jossa Jumalan on tunnustettu korkeammaksi senseiksi voi siunauksen saada?

Ja siitä seuraava irtipäästämättömyys ymmärrystä, ettei voi vanhassa identiteetissään jatkaa ja on saatava siunaus joka vie uudestisyntyvään sieluntilaan?

Vastaavalla kiihkeydelläkö meidänkin pitäisi takertua Jumalaan, vaikka lonkka- tai muutenkinrikkoisena ja tavoitella Jumalalta ”uutta nimeä”?

Jota emme voi saada, ennen kuin entisen vääryyteen perustuneen identiteettimme on Suuri itsestämme Ulkopuolinen Voima niittänyt o-soto-garilla tatamiin ja olemme huutaneet Senseillemme ”maitta”, ”antaudun”.

PS: Ja tämän Senseimme ylösnousemuksesta voisi sanoa että hänpä jigoku jime -otteesta nousi vielä voittajaksi. Se jigoku-jime tunnetaan yleisimmin nimellä "helvetin kuristus" tai "krusifiksi". Nimi tulee muodosta jonka hyökkääjä muodostaa vastustajan kehon kanssa suorittaakseen kuristuksen.

-Ulla Rautiainen-

Kuin Matrix

Mikä on totuus?

Maailmastamme, jonka tunnemme,

jossa asumme,

jonka luulemme todeksi?

Luulemme? Eikö?

Olenko näkemässä unta että olen hereillä

vai hereillä uskoen että olen unessa?

Kumpi on totuus, siellä vai täällä?

Pääni sisällä vai ulkona?

Onko todellisuudeksi luulemani vain aivojeni tulkitsemaa sähkösignaalia?

Eiväthän väritkään ole muuta kuin valon aaltopituuksia jotka aivomme tulkitsevat väreiksi.

Ja mitä se tarkoittaa aivojen ulkoiselle todellisuudelle 

– että maailmassa ei oikeasti värejä olekaan.

Tai eihän ääntäkään ”oikeasti” ole olemassa sellaisena kuin se ääniaaltoina aistiemme kautta aivoihimme muodostuu.

Kun puu kaatuu metsässä,

jossa ei ketään korvallista ole kuulemassa… ...

Värillinen, äänekäs todellisuus

on vain aivojemme tuottamaa harhaa… ...

Todellisuudessa ympäröivä maailmamme on hiljainen ja väritön.

Mikä shokki ymmärtää se.

Lisäksi elämme menneisyydessä.

Koko ajan.

Kaikki tieto ympäröivästä todellisuudesta

prosessoituu aivojemme kautta viiveellä.

Kaikki ”nyt” luulemamme onkin jo mennyttä.

Aivokellomme ei ole synkronoitu reaaliaikaan

emmekä edes tiedä sitä.

Mikä siis on totuus?

Ihmisaisteihin sidottuna mahdoton tietää.

Onko siis maailma vain jotain,

joka on vedetty silmillemme peittämään totuutta?

Luola, jonka peräseinään heijastuvia varjoja luulemme ainoaksi todeksi?

Ja totuus on että olet syntyneenä vankilaan jota et voi havaita 

– mielesi vankilaan, joka ei totuutta kykene välittämään.

Jotenkin vain aavistaen että maailmassa on jotain vikaa.

Mutta jos ihminen on enemmänkin kuin ruumis.

Enemmän kuin niitä aivojen fysiologisia ja kemiallisia ominaisuuksia 

jotka ovat sidottuja tähän maailmaan.

Jos on sielun aisteja joilla pudota kaninkoloon... ...

Ja jokainen sielu saamassa hetkensä valita

jatkanko untani luullen olevani hereillä

vai heräänkö johonkin jossa näen kaiken tutuksi luulemani olleen unta

ja miten syvälle kaninkoloon haluan/suostun menemään

miten pitkälle sinne Toiseen Todellisuuteen

tapaamaan kasvoista kasvoihin sitä

Persoonaa

Joka tässä elokuvateollisuutta Isommassa Tarinassa on myös se

The One

joka sieltä Toisesta Todellisuudesta

tätä epätodeksi havaittua koko ajan ohjelmoi olevaksi.

Luulitko, että tietokonevirtuaalimaailmat olivat ihmiskunnan keksintö?

-Ulla Rautiainen-

Se Sananlaskujen tyhmä nainen

Sananlaskut 9:13: ”Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä.” (33/38 käännös)

Siis voi kauhistus! Jos Raamattu todella on Jumalan kirjaimellista sanaa, niin tämäkö on Kaikkivaltiaan suhtautuminen naisiin? Onko Jumala misogyyni, naisvihaaja, joka tuomitsee tyhmyyden nimenomaan naiselliseksi ominaisuudeksi ja naiseuden tyhmyydeksi?

Miksi, miksi oi, Jumalani olet moisen lausuman Kirjaasi laittanut? Pitäisikö minunkin naisena pitää pääni kiinni ja lakata blogiinikaan laittamasta Raamattu-aiheisia postauksia, kun en kerran mistään kuitenkaan mitään tiedä?

Ja kuinka voin luottamuksellista sydänyhteyttä kehittää Jumalaan ja rakastaa kaikesta sydämestäni, sielustani ja mielestäni kun rakkauden kohde dissaa minua syntyperäiseksi idiootiksi ja sijoittaa sukupuoleni ihmiskunnan hölmömmäksi puoliskoksi? Kyllä noin armoton loukkaus suhdetta hiertää ja pahasti.

Välillä sitä aina kateellisena miettii miten paljon helpompaa miesväen on uskossa olla, kun ei tarvitse painia jumalasuhteessaan tällaisten identiteettikriisien kanssa.

No, eihän Jumala sitä noin Raamattuun olekaan laittanut, se on suomentajan tekosia.
Jos et osaa hepreaa lukea, katso edes miten tuo kohta ja koko luku on englantilaiseen Raamattuun käännetty.

Sananlaskujen 9 luku on nimittäin peilimäiseksi rakennettu kokonaisuus, joka valitettavasti ei suomalaisesta Raamatusta käy ilmi, koska alkuosa on käännetty sukupuolineutraaliksi, mitä se ei hepreassa eikä englannissakaan ole.

Luvun alku ja loppu peilaavat siis vastakohtaisesti toisiaan, käyttäen samoja ilmauksia, mutta kääntäen asian päinvastoin. Paljon käytetty kerronnantapa Raamatussa, sama, kuin esim. ”Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten”.

Luku alkaa esitellen mitä kaikkea viisaus on tehnyt. ”Viisaus” on feminiinisana ja kaikki verbit eli viisauden tekemiset feminiinimuodossa eli tämä ”viisaus” on tässä personoitunut naiseksi.
Luvun keskikohdassa on yleisiä viisauteen liittyviä ohjeita.
Sen jälkeen tarinaan ilmaantuu viisaan naisen vastakohdaksi tyhmä nainen. Huom! siis tyhmä nainen – ei että ”nainen” ylipäänsä esitettäisi synonyymiksi tyhmyydelle!!!

Tämä raamatunluku siis vertailee viisauden ja tyhmyyden eroa tarinankerronnallisista syistä personoiden kummankin substantiivin naiseksi.
Samaan tapaan kuin Matteuksen 7 luvussa, jossa verrataan ymmärtäväistä ja tyhmää miestä, toisen rakentaessa taloa kalliolle ja toisen hiekalle.

Sananlaskujen viisas nainen on aikaansaava ja tehnyt paljon, tyhmä nainen vain istuksii paikoillaan. Molempien tapaa kutsua vieraita kuvataan samoilla sanoilla: "Joka yksinkertainen on, poiketkoon tänne". Ja sille, joka on mieltä vailla, hän sanoo:...”

Sitten näkyy ero. Viisas nainen kutsuu vieraitaan kauempaakin, kattaa pöydälleen itse leipomaansa leipää ja itse sekoittamaansa viiniä ja ohjeistaa vieraitaan: ” Hyljätkää yksinkertaisuus, niin saatte elää, ja astukaa ymmärryksen tielle.”
Tyhmä nainen ei kutsuja viitsi vartavasten lähetellä, vaan huutelee satunnaisille ohikulkijoille oveltansa ja tarjoilee vain vettä ja sekin on varastettua ja leipäkin ilmeisesti hämäräperäisesti hankittua kun pitää salaa syödä. Ja jos viisauden pippaloissa sai ohjeita elämää varten, tyhmän talossa ollaan suistumassa tuonelaan.

No joo, oikeesti, en ole miehille kateellinen, vaikka kauhistelenkin, mitenhän moni nainen on evankeliumin torjunut kun tällaisia asiayhteydestä irrotettuja ja huonosti käännettyjä lauseita on Jumalan nimissä käytetty lyömäseina naisten halventamiseen.

Sillä henkilökohtaisesti, nämä vaikeat raamatunkohdat ovat haastaneet tarkempaan tutkimukseen ja tarkempi tutkimus tuonut syvempää ymmärrystä Jumalasta, joka taas on lähentänyt suhdettani Jumalaan sellaiseksi minä ja Jumala yhdessä contra mundum.

Ja ehkä Jumalakin arvostaa, etten ole heittänyt Raamattuani jorpakkoon heti ensimmäiseen naisvihamieliseen lauseeseen törmättyäni, vaan sittenkin, silti, kaikesta huolimatta olen halunnut tietää tästä Jumalasta enemmän.

Moniko mies saa edes tilaisuutta niin ehdottomasti todistaa Jumalalleen rakkauttaan?

-Ulla Rautiainen_

Valitusvirsien rakenteesta

Valitsen nyt tämän VT:n kirjan tarkastelun tulokulmaksi rakenteellisuuden, jota ei suomalaisessa käännöksessä näy.

Kirjoittajaksi veikataan Jeremiaa ja tekstiä runolliseksi loppuvedoksi pitemmälle profeettakirjalleen, joten kantsisi ensin lukea se Jeremia, niin tietää mistä puhutaan.

Valitusvirret on heprealaisessa Raamatussa nimeltään איכה Eikah, sana, joka on 1, 2 ja 4 lukujen ensimmäisenä sanana. Se on se sama sana, jolla heprealaisessa Raamatussa Jumala huutelee hedelmävarkauden jäljiltä puitten taakse piiloutuneita Aatamia ja Eevaa, ja joka suomalaiseen Raamattuun on siinä kohdin käännetty ”Missä olet?”.
Valitusvirret voi siis ajatella samantapaiseksi Jumalan kutsuksi.

Kirjan 1, 2, 4 ja 5 luvuissa on 22 jaetta. Syystä: heprealaisessa aakkostossa on 22 kirjainta ja luvut 1, 2 ja 4 ovat alfabeettisiä niin että ensimmäisen jakeen ensimmäinen sana alkaa aakkoston ensimmäisellä kirjaimella, toisen jakeen eka sana toisella kirjaimella, kolmas kolmannella ja jne koko aakkosto järjestyksessä läpi.

Kolmannessa luvussa on 66 jaetta ja alfabeettisesti rakentuu sekin, mutta niin että kaikkia kirjaimia on aina 3 peräkkäin; ensimmäisten kolmen jakeen ekat sanat alkavat aakkosten ensimmäisellä kirjaimella, 4,5,6 jakeen ekat sanat alkavat aakkosten toisella kirjaimella, 7,8,9 aakkosten kolmannella jne… taas aakkosto loppuun.

Tämä kolmikertaisuus kolmannessa herättää kiinnostusta.

Sen lisäksi, että kuten noissa muissakin alfabeettisissä luvuissa, eka kirjain on alef ja viimeinen tav - heprealaiset vastineet sille, mitä Ilmestyskirjassa kreikaksi on A ja O, alfa ja omega - tämän kolmannen luvun ensimmäinen sana on ”Ani” eli ”Minä” ja viimeinen sana ”JHVH” eli Jumala.

Voisko siis kuvitella, että jos alku- ja loppu- sekä kirjaimet että sanat yhdistää, olisi se vihje keheen niiden välissä oleva teksti viittaa?

Että vaikka kaksi edellistä lukua kuvaisikin Jeremian aikaisen temppelin tuhoa, niin kolmannessa hypätäänkin profetaalisiin leveleihin näkemään tulevaa: synniksi tehdyn ihmiskuntaan inkarnoituneen Jumalan tuskaa kun hänen ruumiinsa temppeli tuhotaan ristillä?

Neljäs luku antaako jo selvempää osviittaa: 20 jakeessa ”elämänhenkemme” on heprealaisessa ”henki sieraimissamme”, joka viittaako luomistapahtumaan kun Jumala puhalsi ihmisen sieraimiin elämän hengen ja ”Herran voideltu” on heprealaisessa selväsanaisesti Messias JHVH.

Viides, viimeinen luku ei enää mene aakkoston mukaan, vaikka jakeita edelleen on aakkoston verran. Miksei? Siksikö että vielä äsken järjestyksessä olevat kirjaimet ovat nyt sikinsokin visualisoiden tuhoutuneen temppelin levälleen kaadettujen kivien raunioitunutta sekasortoa?

Viides luku on muutenkin erilainen: ei enää pohdintaa, ei selityksiä, ei päätelmiä eikä runollisen pitkiä lauseita vaan nopeatempoista, staccatotahtista tiivistettyä kuvausta kurjuudesta johon on jouduttu. Vain yksi lause keskellä surkeutta loistaa positiivisuutta kuin majakka pimeässä. Jae 19: ”Sinä, Herra, hallitset iankaikkisesti, sinun valtaistuimesi pysyy suvusta sukuun”.

Tuosta linkistä voi itse katsoa miten hepreassa tämä on: https://www.mechon-mamre.org/p/pt/pt3203.htm?fbclid=IwAR3bPPj1YTATrlqzygrJxB9iWFck6-aKOY8j94-uyZzzqJPY8bt9tskxX4A

-Ulla Rautiainen-

Kal v´chomer - mikä on?

Jeesuksen repliikkien muodosta: 

Jo äkkiä etsien Matt.6:25, Matt.6:30, Matt.7:11, Matt.10:25, Matt.10:28, Luuk.11:13, Luuk.12:23, Luuk.12:28, Luuk.16:10, Luuk. 16:17 ovat ajanlaskumme alun molemmin puolin vaikuttaneen rabbi Hillelinkin kirjaaman Kal v'chomer – ”kuinka paljon enemmän” - periaatteen mukaisia.

Joka tarkoittaa loogista päättelyä, jossa siirrytään kevyemmästä painavampaan, yksinkertaisesta monimutkaiseen. Jos jokin pätee vähempiarvoiseen asiaan, vielä varmemmin se pätee suurempiarvoiseen asiaan.

Näyttää Jeesuksen opetuspuheiden tälläkin osin olevan muodoltaan autenttisen tyylipuhtaasti sen ajan rabbiinista kaavaa.

Josta voisi päätellä että kirjattu lähellä tapahtuma-aikaa hyvin aikansa juutalaiset tavat ja puheenparret tuntien eikä pitkien aikojen päästä epämääräisen perimätiedon pohjalta hellenistisen kulttuurin piirissä kuten Raamattua mitätöivät yrittävät väittää.

Ja ettei Jeesus höpissyt miten sattuu vaan muotoili sanottavansa tarkasti ja tyylikkäästi.

-Ulla Rautiainen-

Synkronisoitua läsnäoloa

Evankeliumeista – eikä kirkollisesta perinteestä – kun tekee päähenkilön luonneprofilointia, niin (aineskiin minua) ihastuttaa se villi hurjuus, pitelemätön friikkiys ja omaperäinen riehakkuus elämäntapanansa.

Joka kuitenkin joka tilanteessa on täysin hallittua, pikkutarkan suunnitelmallista, aina oikeaan osuvan koreografioitua ilman pienimpiäkään virheitä.

Se, miten nämä näennäisesti vastakkaiset kvaliteetit onnistui synkronoimaan yhteen ilman sisäistä kitkaa on se taitotemppu; monikin osaa riehua päättömästi ja vielä monempi olla neuroottisen kontrolloitu, vaan että samassa paketissa ja vielä täydessä sisäisessä rauhassa ja selväjärkisyydessä…

Salaisuus lienee multiversaalisessa todellisuudenkokemuksessa. Että rinnakkaisesti ja samanaikaisesti eli kahta kansalaisuutta: tämän maailman todellisuudessa olemisen ja taivaallisen alkuperänsä. Ei toista ilman toista eikä kumpaakaan todellisuuspakoisesti huomiostaan poissulkien.
Mutta näiden kahden tärkeys- ja arvojärjestys selkeästi ja johdonmukaisesti jokaisessa teossa huomioituna.

Taivas antoi Hänelle vapauden ravistaa päältänsä ne tämän maailman vaatimukset, jotka eivät yhteen käyneet taivastodellisuuden ja taivaan lakien kanssa. Tekemään suoranaista pilkkaa maallisista vaatimuksista, vetämään hilpeän överiksi milloin niitä oli pakko noudattaa (veroraha kalan suusta, anna ihokkaasi lisäksi vaippasikin jne…) ja niin välttäen alistumasta pokkuroimaan älyttömyyksiä.

Ja sekös pelkästään tätä maailmaa ymmärtävien silmissä sai Hänet näyttämään järkiheitolta outolinnulta, päästään vinksahtaneelta ellei peräti riivatulta.

Eikä läheinen taivaskosketuksensa erakoittanut eikä transsittanut Häntä muihin maailmoihin haihattuneeksi hajamieleksi, vaan oli koko ajan täydessä läsnäolossa ja tarkasti kartalla ympärillään tapahtuvasta. Arvostelukykynsä, oikeudentajunsa ja ymmärryksensä mitä milloinkin oli meneillään kristallinkirkaana.

Näkikö Hänet hulluna vai nerona riippui mistä suunnasta katsoi; tämän maailman rajoittuneisuudesta vai Taivaan taholta.

-Ulla Rautiainen-