Tapaus Akiane Kramarik

Vuosi 1994 oli hyvä vuosi. Silloin syntyi minun lahjakas tyttäreni. Kaksi kuukautta myöhemmin valtameren toisella puolella syntyi vielä lahjakkaampi Akiane Kramarik. Tyttö, jonka lahjakkuus on sitä luokkaa, että häntä kutsutaan ihmelapseksi, indigolapseksi, enkeliksi maan päällä, Jumalan lähettilääksi, evoluution hyppäykseksi tai huijariksi aina sen mukaan mistä kukakin hänen ihmeellisten kykyjensä uskoo olevan peräisin.

Akiane maalaa tauluja.
Joista ensimmäiset hän teki 4 vuotiaana. Sen jälkeen hän on tehnyt niitä lisää, useita joka vuosi ja nyt niitä on todella paljon.
Kaikki 4 vuotiaat piirustelevat.
Mutta eivät niin kuin Akiane.
Eivätkä saa inspiraatiotaan niin kuin Akiane.
4 vuotiaana Akiane alkoi saada ”näkyjä Jumalalta.”
5 vuotiaana hän katosi useiksi tunneiksi, häntä etsittiin satojen ihmisten voimin ja kun hän yhtäkkiä ilmestyi takaisin omaan kotiinsa, eivät häntä etsineet voineet ymmärtää, missä hän oli ollut. Hän itse sanoo kyllä tietävänsä missä oli ollut - eikä se paikka ollut tässä maailmassa.

Hän alkoi maalata ihmeellisiä kuvia Taivaasta. Hänen kuuluisimman työnsä, Prince Of Peace, kuvan Jeesuksesta hän maalasi 8 vuotiaana. Teoksen, joka on tarkka kuin valokuva.

Juuri siitä onkin tullut ongelma. Kuvat ovat liian hyvä, kuin valokuvia katsoisi.
Akiane Kramarikista on tullut uskon asia. Jotka haluavat uskoa ihmeeseen, uskovat hänen näkyjensä, taivasvierailunsa ja Jumalalta saadun erikoislahjakkuuden olevan totta.

Jotka eivät halua uskoa, sanovat, että kyseessä on taitava huijaus. Akiane ei ole voinut maalauksiansa tehdä, eihän hän ole saanut mitään taidekoulutusta, pitää pensseliäkin kädessään väärässä asennossa eikä perhekään ole mikään kulttuuriperhe ja tyttö tienaakin vielä kuvillaan liian hyvin...

Joku aikuinen on siis tehnyt kuvat, ne on kopioitu valokuvista tietokoneohjelmien avulla jne... Ja etteivät taulut mitään oikeata taidetta edes ole. Arvotonta toritaidetta, lapsellista kitschiä, sentimentaalista uskonnollista roskaa... 
Ei edes riittävän syvällinen persoona taiteilijaksi; väittää että Jeesus on ainoa tie Jumalan luo ja rukoilee joka päivä että kaikki ihmiset seuraisivat Jeesuksen opetuksia.
Uskonnollinen hihhuli.

No nyt luulisi, että uskovaiset innostuvat.
Eipä se niin yksinkertaista olekaan.

Akiane on liian villi. Ei ole antanut valjastaa taidettaan yhdenkään kirkkokunnan imagonkohottajaksi eikä uskonnollisten johtajien kontrollin alaisuuteen. ”En kuulu milleen kirkkokunnalle enkä uskonnolle. Minä kuulun Jumalalle. Jeesus on minun korkein auktoriteettini.”
Sillä tavalla ei kirkkojen tukea saa.
Mutta on varmasti yhtenä syynä siihen, että teokset ovat niin innostavia. Ei ole ollut rasitteenaan uskonnollisia traditioita kahlitsemassa eikä amputoimassa ilmaisua.

Ainakin Suomessa uskovaisten piirit ovat vaienneet tehokkaasti tapaus Akiane Kramarikista kun taas new agelaiset enemmänkin ovat hänestä olleet kiinnostuneita.
Joka sekin on heittänyt epäilyttävän varjon; jotain väärää täytyy tässä olla, jos kerran niissä piireissä suositaan.
Joskus sitä väärää etsitään niin innokkaasti että sokeudutaan näkemästä oikeaa.

Jokatapauksessa, Akianen taiteesta voi jokainen tehdä omia päätelmiään. Akianen Galleria löytyy tästä linkistä: https://akiane.com/ 
Ja  koostevideo tässä: https://www.youtube.com/watch?v=Y3g-lc8zfQk

Hänen kertomansa oma elämän- ja taiteensa tarina (englanniksi) tästä videolinkistä. Kannattaa kuunnella jos kielitaito riittää, on kyllä dramaattinen:
https://www.youtube.com/watch?v=Wm9BGxpf0hU

Googlettamalla löytyy lisää maalauksia ja muuta tietoa.
Akianen facebook sivulta voi seurata ajankohtaisia uutisia.

Toivon totisesti, ettei näin inspiroiva tarina ole huijaus. Olisikin surkeaa, jos tämä(kin) osoittautuisi flopiksi.


-Ulla Rautiainen-

Sinä Olet

Mikä aukko elämässä ilman Sinua!
Olla tuntematta Maailmankaikkeuden Valtiasta?

Sinä olet Sana, Jumalan puhe ihmisille,
Ääni, Kirjoitus, Riimumerkki,
Kerrottu tarina, Runo, Legenda, Saaga.

Kuinka runoilija voisi olla rakastamatta Sinua?
Sehän olisi luonnonlakien vastainen mahdottomuus,
joka vääntäisi mielen vinoon,
järjen hulluuteen,
tekisi tyhjää huutavaksi kummitukseksi
vaeltamassa epämaailman valottomuudessa
kieltäneenä sen ainoan luovuuteni lähteen
jonka leipää koko ajan olen syönyt.

Mutta kunnia Sinulle, Jumalan Sana.
Ja myönnän, että kaikki hyvä
mitä olen tehnyt – jos sitä on –
on auringon heijastamaa välkettä veden pinnassa,
ylhäältä tullutta
ja tuuli on se, joka vettä liikuttamalla
tekee aallonväreisiin erilaisia kimalluskuvioita.

Siis mikä ilo
saada rakastaa Sinua täysin rinnoin,
kaivata Sinua pakahtuakseen.
Sellainen kuin Sinä olet,
että se on mahdollista.

Kuka määrittelee jumaluuden,
millainen Sinun on oltava
muu kuin Sinä itse?

Voisithan olla
etäinen, julma, välttelevä,
et lainkaan rakastettava,
jopa paha.

Sinä itse päätit olla se mikä olet.
Ihana, lähestyttävä, palvottava.

Ja kiitos siitä,
että saan riemulla hukuttautua ihailuusi
ja rakastaa Sinua huimasti!

-Ulla Rautiainen-

Enkelten katselua

Hetki valveen jälkeen, hetki ennen nukahtamista siinä epäselvässä olotilassa, jossa mieli kulkee kahden todellisuuden välissä silmieni editse sivaltaa näky, nopea kuin siivenisku, hidas kuin ikuisuus.
Tiedän, sille on olemassa selitys; hypnagogia, lucid dream, valveuni, hermoratojen huijaus, aaveita aivoissa...

Silti...
Enkö saisi uskoa mahdottomaan..?
Toiseen maailmaan ja toiseen todellisuuteen..?

Että jos Toinen Todellisuus on todella olemassa ja tämäkin ilmiö tarkoituksella luotu ihmiseen hetkittäin avautuvaksi portiksi nähdä sinne toiselle puolelle. Vaikkakin tässä paratiisinjälkeisessä maailmantilassa enimmäkseen sotkeentuneena ihmismielen omaan labyrinttiinsä nostattamassa oman mielen kuvia ja vain poikkeustilanteissa palautuneena tarkoitettuun tarkoitukseensa hetkinä kun Jumalan kosketus kääntää tajun oman mielen kehästä Hänen näkyjänsä näkemään.
Niihin, joita siinä sivaltavan nopeassa ja ikuisuuden hitaassa näyssä näin.
Uskoa enkeleihin.

Jos näky oli todellinen, voin sanoa vain:
Ne ovat hurjia.
Hurjia sanan äärimmäisessä merkityksessä. Niin äärimmäisessä, ettei sellaista tässä maailmantodellisuudessamme ole.
Kaukana pikkusievistä kiiltokuva- ja joulukoriste-enkeleistä tai pulleista barokkitaiteen lapsikerubeista pilvenreunan päällä kellottamassa.
Hesekielin ensimmäinen luku antaa realistisen kuvauksen.
Paino sanalla peljättävä.

Ja kauniita. Sanan äärimmäisessä merkityksessä. Niin äärimmäisessä, ettei sellaista tässä maailmantodellisuudessamme ole.

Tietenkään en sano että enkelit olisivat pelkästään tällaisia. Luullakseni enkeleitä on monenlaisia ja  muuttavatko muotoaankin kuin transformerit sen mukaan kenelle ilmestyvät ilmiasunsa ollessa osa viestiä. Kerron nyt vain sen minkä minä siinä hetkessä näin. Joku toinen kertoisi toisin.

Iho kuin loistavaa koristetaottua metallia. Muodolta ei ihmisiä, ei eläimiä, jotain siltä väliltä. Ei kuitenkaan niin kuin muinaiset egyptiläiset tai kreikkalaiset kornit jumalkuvat, jossa ihmisruumiisilla on eläimen pää tai toisinpäin. Ei niin kuin erillisistä palasista koottuja vaan kuin solut (tai mistä rakennusaineista ne sitten onkaan tehty) sekoitettuna. Joka kohdassa molempia ettei voi sanoa mistä ihmismuoto loppuu ja eläinmuoto alkaa.
Kuin ihmisruumis jonka sisällä on leijona, kotka tai joku muu. Tai niiden eläimien ominaisuuksia; hurjuutta, uljautta, ylväyttä, ryhtiä, liikkumistapaa...
Ja jotain eläimen tunnusmerkkejä, mutta niin luontevasti sulautettuna että näyttää että niin kuuluukin olla. Yhdelläkin näin päästä lähtevän jonkinlaiset sarventapaiset ulokkeet, ei niin kuin eläimen sarvet, vaan ... kuin … tuota… taivaallisen olennon sarvet, jotka tekivät siitä vain upean.

Hesekielinkin kuvaushan on vähän sekava: kasvot ihmiskasvojen kaltaiset mutta oikealla puolella yhden eläimen, vasemmalla puolella toisen ja sitten vielä kolmannenkin. Ja vielä siivet ja vasikansorkat ja pyörät alla, mutta muutoin kyllä, joo ihmisen hahmo.
?????
Kun eihän niitä voi kuvata sellaiselle, joka ei ole nähnyt, kun ei sellaista tässä maailmantodellisuudessamme ole. Miten selittää syntymäsokealle mikä on punainen, maasyntyiselle mikä on taivas?

Fantastisia hahmoja. Mikä tahansa fantasiaelokuva ottasi ne ilomielin esiintyjikseen ja saisi välittömästi kaikki Oscarit. Sellaista maskeerausta tai edes tietokonehahmoa ei pysty tekemään.
Ei oikeasti pysty.
Kuvittele Thranduil ja hänen hirviratsunsa sulautettuna yhdeksi ja se korotettuna potenssiin miljoona.
Ei ainakaan sellaisella hurjuudella, peljättävyydellä ja voimalla. Yleensä ihmiselle ilmestyessään enkelit ottavatkin vähemmän huomionvetävän hahmon.

Ja ne ovat järjettömän vahvoja. Niin kuin 2 Kuningasten kirjan 19 luvun enkeli, joka yhtenä yönä yksinään löi kuoliaaksi 185 000 assyrialaista sotilasta.
Kyllä, peljättäviä.

Sellainen vaikutelma siinä tuli, että sillä tavalla armottomia, ettei niitä saa muuttamaan toimintaansa, johon ne ovat saaneet Luojaltansa käskyn. Enkelien rukoileminen ja niihin vetoaminen on siis täysin turhaa. (Tämä tietynlainen armottomuus lienee ainakin osin jonkinlaisena selityksenä sille, miksi armollisen Jumalan ohjauksesta irtautuneet enkelit suistuivat äärimmäiseen pahuuteen.)

Enkelit, niin ihmeellisiä kuin ovatkin ovat siis vain Taivaan palvelijoita, sormia Jumalan kädessä ja annettujen käskyjen toteuttajia ja rukoukset, pyynnöt ja armonanomukset on kohdistettava sille Ylimmälle Taivaanvallalle, joka Hesekielin ensimmäisen luvun loppujakeissa kuvataan; niiden Herralle joka näitä olentoja liikuttaa.


-Ulla Rautiainen-

Lucifer-efekti

Lucifer-efektiksi kutsutaan ilmiötä, jossa toisia syrjivä tai jopa tappava käytös lähtee lähes kenessä tahansa liikkeelle, kunhan tilanne on otollinen.
Niin kävi Natsi-Saksassa. Niin kävi Ruandassa. Niin on käynyt monessa paikassa maailmanhistorian aikana.

Vuonna 1971 toteutettu Stanfordin vankilakoe oli psykologinen koe, jossa tutkittiin ihmisen reagointia valtasuhteisiin vankilanomaisessa ympäristössä. Siinä laitettiin vapaaehtoisia kokeeseenosallistujia kahteen joukkoon: toiset vangeiksi ja toiset vartijoiksi. Vartijat alkoivat käyttäytyä sadistisesti vankeja kohtaan ja vangit alistuivat eivätkä tajunneet, että olisivat voineet lopettaa osallistumisensa ja lähteä pois.

Hälyttävintä oli kuitenkin, ettei kokeen järjestäjä ja johtajakaan, joka kokeessa esitti vankilanjohtajan roolia tunnistanut, milloin vartijat menivät ylitse rajojen ja lopettanut koetta. Tilanne vei mennessään hänetkin. Piti tulla ulkopuolinen taho keskeyttämään koe.
Kokeen opetus oli, että tuiki tavallinenkin ihminen valtaa saatuaan muuttuu kusipääksi ja että mielivaltaisen vallankäytön kohteeksi joutuminen murtaa ja lamauttaa nopeasti tasapainoisenkin ihmisen.

Sitä sietää miettiä, jos kuuluu mihin tahansa yhteisöön, järjestöön tai järjestelmään, jossa osaa jäsenistä sorretaan, alistetaan tai kohdellaan huonosti millä tahansa tavalla.
Kummalla puolella olen ja jos olen, niin miksi olen?
Onko minun pakko käyttäytyä määrätyn roolini mukaisesti?
Vai peräti haluanko käyttäytyä roolini mukaisesti?
Ettei vain olisi kivaa olla kusipää, kun siihen kerran on tilaisuus ja lupa annettu?
Tai luulenko että ansaitsen alistamisen ja huonon kohtelun, kun kerran sen kohteeksi joudun?

Ja sietää miettiä, onko tämä koko maailma yksi iso vankilakoe, joka odottaa vain ulkopuolisen tahon saapumista viheltämään peli poikki ja sanomaan että hei, ei tätä enää jatketa?
Messiasodotusta.
Kävihän täällä 2000 vuotta sitten se yksi tyyppi sanomassa, että hei, ei tarvitse olla kusipää eikä tehdä toisille sitä mitä et soisi itsellesi tehtävän ja eikä edes olla uhri, vaan jonka Poika vapauttaa niin se on sitten vapaa.
Että sisäistäkääpä nämä ohjeet ja tulen sitten jonkin ajan päästä katsomaan miten menee ja pistämään oikeasti pelin poikki.


-Ulla Rautiainen-

Pahasta puhumista

”Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua (Jeesus) se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat.” (Joh.7:7)

Miksi ihmeessä pitää todistaa pahasta? Eikö hyvä kristitty ole aina kaikkeen positiivisesti suhtautuva, kaikessa hyvää näkevä, lempeä ja hyväntuulinen ihminen, joka ei syytä eikä loukkaa ketään ja joka osaa hienotunteisesti sivuuttaa kiusalliset ja epämiellyttävät asiat piiloon niin että kaikilla on hänen seurassaan aina pelkästään mukavaa?

Ongelma on vain siinä, että sillä asenteella todellisuudentaju alkaa heittää. Ellei sitten ole niitä onnekkaita, joiden elämä on pumpuliin suojattua eikä mitään, ainakaan pahempaa ikävää ole konsanaan koettu.
Mutta silloin alkaa empatiakyky rapautua. Jos aina ajattelee, että koska minulla on ihan mukavaa, niin täytyyhän muillakin olla ja jos väittävät ettei ole, niin ovat turhasta valittajia ellei peräti valehtelijoita.

Sellainen ihminen on lempeiden kasvojensa ja kauniin hymynsä takana oikeasti ikävä ihminen, kova ja armoton ainakin hätää kärsiville. Kykenemätön auttamaan pahan uhreja, sillä miten voi auttaa, jos ei edes tunnusta pahaa todelliseksi?
Sellainen on kuin se laupiaan samarialaisen tarinassa ohi kiiruhtavat pappi ja leeviläinen, jotka käänsivät katseensa sivuun tienposkessa rötköttävästä ryöstetystä eivätkä lianneet käsiään toisen onnettomuuteen.
Saati että olisivat lähteneet jahtaamaan niitä rosvoja, tappelemaan niiden kanssa ja toimittamaan vankilaan niin etteivät pääsisi ryöstämään enää ketään.

Kyllä pahasta on puhuttava ja varoitettava ja paljastettava näkyviin siellä, missä sitä ei muuten tunnisteta. Että paha voitaisiin poistaa, vääryydet korjata ja uhreille antaa todellista apua. Siinä tietysti helposti saa rettelöitsijän maineen, mutta niin sai Jeesuskin.


-Ulla Rautiainen-

Good business

”It´s just... good business”, lausuu lordi Cutler Beckett poissaolevasti fantastisessa Pirates of the Caribbean Maailman laidalla elokuvassa hänen laivansa hajotessa merirosvojen tulituksessa.
”Orders, sir?” pyytävät hänen alaisensa yrittäen saada komentajaansa reagoimaan, mutta hänen persoonansa ei ole enää mukana tilanteessa.
Ennen taistelun alkua hän on lausunut ”It's nothing personal Jack, it´s just good business.”

Jack on kapteeni Jack Sparrow, järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytynyt piraatti, joka vapaudenkaipuussaan taistelee sen aikakauden ehkä pahinta orjuuttajaa, Itä-Intian Kauppakomppaniaa vastaan.
Jonka komentaja lordi Cutler Beckett on. Hän on siis tarinan pahis, jonka pahuus saa palkkansa ja katsoja riemuitsee piraattien voittaessa vapautensa. Nykytiedon valossa katsottuna.
Siihen aikaan ainakin Euroopasta katsottuna olisi tarinan hyvikset ja pahikset nähty toisinpäin.

Itä-Intian kauppakomppania oli 1600-1800 luvuilla poliittisin ja sotilaallisin keinoin kaupankäyntiä (mm. huumekauppaa) Aasian siirtomaissa hallitseva valtioiden suojelema järjestö, joka päällisin puolin näytti kunnialliselta, lailliselta ja hyödylliseltä. Nykykatsomuksen mukaan se oli yksi historian pahimmista rikollisliigoista aiheuttaen suunnatonta kurjuutta ja tuhoa siirtomaiden alkuperäisväestölle.

Se oli bisnestä, jonka käyttämistä keinoista ja vaikutuksesta siirtomaiden oloihin Euroopan päässä tiedettiin vähän. Tai jos tiedettiiin, ei välitetty. Nehän olivat vain sivistymättömiä alkuasukkaita, joiden olemassaolon tarkoitukseksi Jumala oli säätänyt ”sivistyneen” Euroopan hyödyttämisen.

Se oli bisnestä, ostamista, myymistä ja kaupankäyntiä.
Jota Itä-Intian kauppakomppania hallitsi, määräsi säännöt ja valvoi niin ettei kukaan, jolla ei sen merkkiä ollut, voinut ostaa eikä myydä sen isännöimillä alueilla.
Ei mitään henkilökohtaista, vain kauppaa ja täysin laillista.

"Abandon ship!" tekevät elokuvassa merimiehet johtopäätöksensä toimintakykynsä menettäneestä komentajastaan. Beckett jää yksin yhä rikkeettömän eleganttina herrasmiehenä astelemaan laivankappaleiden sinkoillessa ympärillään kuin toisessa todellisuudessa minkään koskettamatta hänen ruumistaan, sieluaan ja persoonaansa (niin kuin elämänsäkin on elänyt) kunnes tulipallo nielaisee laivan ja hänet.

Vain hyvän kaupankäynnin takia.
Pahan merkin valtuuttamana.
Jonka hän ei ollut koskaan ajatellut olevan henkilökohtaista.
Hänen persoonaton ruumiinsa päätyy mereen Kauppakomppanian merkeillä varustetun lipun päällä uppoamaan.

Eeppinen kohtaus on nähtävillä tässä :

Lisää ”hyvästä bisneksestä” natsivaltakunnan harjoittamana (keskitysleirien rakentamiseen ja varustamiseen osallistui vuosien mittaan 500 saksalaista yritystä) löytyy erittäin kiinnostava blogi tästä linkistä:
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2006/04/auschwitz-oli-monille-hyv-bisnes.html


-Ulla Rautiainen-

Se jännä 666

"Ja se saa kaikki ... panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi." (Ilm. 13:16-18)

Sitä sitten ihmettelemään, mikä tämä pahamaineinen merkki tarkalleen ottaen on. Tatuonti? Sosiaaliturvatunnus? Viivakoodi maitopaketin kyljessä? Mikrosiru, jota ilman ei kaupan kassalla pääse asioimaan?

Henkilökohtaisesti minä en usko, että 666 tunnistaminen olisi noin ilmiselvää, vaikka arvostetutkin teologit ovat noita vaihtoehtoja esittäneet.
Enkä, että apokalypsin viimeisen 7 vuoden pahin vitsaus Ennen Suurta Loppurysähdystä olisi, ettei rikkaan länsimaailman asukas pääse markettiin shoppailemaan.
Kun maailmansivu aina on ollut ihmisiä, joilla ei varallisuutta elintärkeiden hyödykkeiden ostamiseen ole muutoinkaan ollut.
Olisi liian helppoa. Luulen, että kyseessä on jotain ovelampaa.
Jotain, joka ”näyttää paremmalta ja tuntuu pahemmalta” kuten Frodo Reppuli Pomppivan Ponin majatalossa vihollisen palvelijoista Aragornille sanoi.

Ennemminkin mikä tahansa jumalanvastainen yhteiskunnallinen, poliittinen, uskonnollinen, aatteellinen, tieteellinen tai moraalinen järjestelmä, joka sitoo ihmiset itseensä ja edellyttää noudattamaan pahan ideologiaansa joko aktiivisten tai passiivisten sanktioiden uhalla.
Sellaiseen lipeää helposti ja huomaamatta mukaan.
Onhan noita esimerkkejä.

Ajatellaanpa vaikka Amerikan etelävaltioita orjuuden aikana.
Olihan siellä muutamia idealisteja, jotka yrittivät plantaasin pitoa ilman orjatyövoimaa. Ei se kiellettyä ollut, mutta käytännössä mahdotonta. Halvalla orjavoimalla toimivat plantaasit polkivat hintoja niin, etteivät palkkaväkeä käyttävät voineet kilpailla siinä mitenkään. Kun vastakkain oli oma elinkeino ja ihmisoikeudet, siinä periaatteellisia orjuuden vastustajiakin luisui orjanomistajiksi.

Tai ajatellaan Natsi-Saksaa.
Hannah Arendtin mukaan jos ei halunnut käyttäytyä natsien tavoin, ainoa mahdollisuus elää kolmannessa valtakunnassa oli pysytellä näkymättömissä, vetäytyä osallistumasta julkiseen elämään, elää hylkiönä oman kansansa keskuudessa sokeasti uskovien massojen keskellä.
Sodan aikana ainakaan ei ollut yhtään organisaatioita tai julkista instituutiota, joka ei olisi ollut osallinen natsien tekoihin.

Jotka eivät osallistuneet, lakkasivat yksinkertaisesti olemasta. Jos halusi missään olla mukana, oli suostuttava jollain tavalla toimimaan petokoneiston osasena mahdollistamassa sen olemassaoloa. Vaati suunnatonta valveutuneisuutta, moraalista selkärankaa ja riskinottoa irrottautua kaikesta, mikä liitti normaaliin yhteiskuntaan.

Harva niin epämukavaan asemaan itsensä ehdoin tahdoin ajaa. Lauman mukana meneminen ja silmien sulkeminen vääryyksiltä niin kauan kuin paha ei kohdistu suoraan itseen on uskomattoman helppoa.
Tätä näkemättömyyden helppoutta kuvaa erinomainen elokuva Good – Natsi vastoin tahtoaan (pääosassa Viggo (LOTR:n Aragorn) Mortensen). Siinä ”hyvä” ihminen kohoaa natsihierarkiassa tajuamatta ollenkaan, missä on mukana.

Niin kävi monelle oikeastikin. Mein Kampfissa kerrottiin kaikki, Hitlerin puheissa kerrottiin kaikki, juutalaisnaapurien katoamista ei voinut olla huomaamatta, tuhoamisleirien lihankäryinen katku levisi laajalle...
Mutta kun oma elämä oli täynnä omiakin ongelmia, kuka sitä jaksoi enää kiinnittää huomiotaan sellaiseen, joka ei suoraan omaa itseään koskenut?
Ja kun vaakalaudalla oli koulupaikka, työpaikka, sosiaaliset suhteet, jäsenyys jossain hyödyllisessä yhteisössä, kirkossa, kerhossa, seurassa. Välttämättömiä asioita.
Sitäpaitsi demokraattisessa maailmassa on opetettu uskomaan, että enemmistö on oikeassa ja vaaleilla valittu johtaja kunnollinen.
Kun näki ne natsitervehdykseen nousseet käsien meret... Olisivatko he kaikki voineet olla väärässä?

Omantunnon voi hiljentää monin tavoin. Monet – ainakin sodan jälkeen – selittelivät olleensa mukana vain korjatakseen asioita sisältä päin, ”lievittääkseen” vääryyksiä ja estääkseen ”todellisten natsien” pääsyn heidän paikalleen.

Sopii kyllä kysyä, kumpi vaikutus yleensä "sisältä päin vaikuttamisessa" todellisuudessa on suurempi; korjaavako vai ylläpitääkö ja vahvistaako mukana olo pahan järjestelmää, ainakin kun kyse on normaalin ylittävästä pahasta?
Ja että onko todellinen motiivi todellakin halu ”korjata sisältäpäin” vai ehkä sittenkin pitää kiinni niistä etuuksista, joita järjestelmään kuuluminen tarjoaa. Palkallinen työ, arvostettu asema, ystävien hyväksyntä, turvattu olo epävarmoina aikoina. Kuinka moni on oikeasti valmis luopumaan vain ideologisista syistä yhdestäkään noista?

Minä luulen, että pedon merkki ei ole jokin näkyvä fyysinen juttu, leima otsassa tai siru kädessä, vaan pahan rienaava vastaveto Pyhän Hengen ohjaukselle ihmisessä tästä Raamatun paikasta:

”Painakaa siis nämä minun (Jumalan) sanani sydämeenne ja mieleenne ja sitokaa ne merkiksi käteenne, ja ne olkoot muistolauseena otsallanne.” (5Moos. 11:18)

Eli se henkinen asennoituminen ja moraalinen ymmärrys, jolla valintoja hyvän ja pahan välillä tehdään.
Otsa merkitsemässä ajatuksia ja käsi tekoja.
”Oikea käsi” vastakohtana ”vasemman käden polulle”.
Turmelus vääristämään pahan työkaluksi sen, mikä normaalioloissa olisi hyvää, moraalista ja oikeaa. Petos, jonka lävitse on vaikeampi nähdä, kuin jos se ilmestyisi suoraan saatanalliset kasvonsa paljastaen.

Että koska pedon luku on sama kuin ihmisen luku, tarkoittaa se että paha ilmestyy ihmistä käsikassaranaan käyttäen. Tavallisia, tavallisen näköisiä ihmisiä tavallisessa ihmisten elämässä ja tavallisissa ihmisten muodostamissa järjestelmissä.

Silloin kysytään onko kykyä tunnistaa paha ja moraalista selkärankaa ja uhrimieltä olla lähtemättä siihen mukaan vaikka menettäisi kaiken. Ettei, kuten 2Kun.17:17 sanotaan, myisi itseään tekemään sitä, mikä on pahaa Herran silmissä.

Ei myisi sieluaan, tahtoaan ja moraaliaan pahaa tekevälle järjestelmälle hintana omalle menestykselle, pärjäämiselle ja selviytymiselle.
Että sitä se ostaminen ja myyminen siinä tarkoittaisi.


-Ulla Rautiainen-