Ajan arvoituksesta

Raamatun hepreassa se mikä näyttää futuurilta nykyhepreassa, onkin imperfekti ja toisinpäinkin: profetiat ovat menneessä imperfekti aikamuodossa, vaikka näyttävät tulevaan.

Vielä: verbi "olla" on olemassa vain menneisyydessä ja tulevaisuudessa, mutta ei nykyhetken preesens muodossa

Vain yksin Jumala voi sanoa "Minä olen se, joka olen".

Ehkä koska kaikki olemassaoleva on olemassa vain Jumalassa – Jumalan itsensä olevan olemassaolon määritelmänä – preesens aikamuoto olemisessa on varattu vain Jumalan käyttöön. Ja vihjeenä että jokaisessa olemassaolevassa hetkessä seisomme Jumalan edessä ja varassa ja jokaisen olemassaolevan hetken voimme kokea vain Jumalan kautta.

Profetioiden imperfektisuus taas havainnollistaa tekstin sisällöntuottajan olevan ajan ulkopuolelta katsova. Puhuu tulevaisista jo tapahtuneina ja kertoo jo tapahtuneita viittaamassa tuleviin, koska ajasta riippumattomana näkee ja liikkuu, ei lineaarisesti vaan yhtäaikaisesti kaikkiin aikoihin ja kaikissa ajoissa.

Kuinka ajan ulkopuolella voisi olla olemista?

Eikö tässä jo mennä scifin puolelle?

Itse asiassa tieteen puolelle ainakin.

Arkiajattelussa aika ymmärretään vakionopeutisena käsitteenä, mutta mitä enemmän aikaa tieteessä tutkitaan, sitä epäselvemmäksi, jopa mielikuvituksellisemmaksi käsite ajasta käy.

Einsteinin suppean suhteellisuusteorian mukaan liike ja painovoima vaikuttavat ajan kulumiseen. Kappaleen liikkuessa lähellä valon nopeutta aika kulkee yhä hitaammin. Valonnopeutta lähestyttäessä kappaleen kokema aika suhteessa ympäristöönsä hidastuu. Valonnopeudessa liikuttaessa aika olisi jo täysin pysähtynyt ja ylivalonnopeudessa syyt ja seuraukset vaihtaisivat paikkojaan.

Nopeasti kiitävässä avaruusaluksessa aika kuluisi siis hitaammin kuin meidän aikamme. Esimerkiksi jos avaruusaluksen nopeus on 99,9999999996 prosenttia valonnopeudesta ja alus viipyy avaruudessa päivän, on sen palatessa Maassa kulunut tuhat vuotta paikallista aikaa.

Ilmiö on myös mitattu sekä hyvin tarkoilla atomikelloilla, joita on lennätetty satelliiteissa (kellojen käyntinopeus todellakin muuttui), että mittaamalla hiukkaskiihdyttimissä liikkuvien myonien hajoamisnopeuksien kestoa (elinkaarien pituuksiin tuli muutoksia).

Myöskin suuressa painovoimakentässä suhteellisuusteorian mukaan aika kuluu hitaammin kuin pienessä painovoimakentässä. Korkean vuoren huipulla aika kulkee nopeammin kuin maanalaisessa syvänteessä. Tutkijat ovat onnistuneet mittaamaan ajan kulun nopeutumisen jopa 33 centtimetrin korkeuserossa.

Syy, miksi emme jokapäiväisessä elämässämme (vaikkapa hissillä noustessamme) havaitse aikavääristymiä, on että aivot ja havainnot toimivat samalla aikaan sidotulla nopeudella. Tietyllä tavalla aivomme siis aika-asiassa valehtelevat meille.

Tämän mietinnön jälkeen Raamatun heprean vuorovaikutteisten aikamuotojen antama vaikutelma Kaikkivaltiaan suhteesta aikaan ja ajattomuuteen ei kuulostakaan niin taruperäiseltä. Ennemminkin että ajan ulkopuolella tosiaan on Joku, joka Ajan Herrana siirtelee kosmoksen kelloja.

-Ulla Rautiainen-

Se Ihminen

”…ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee" (5Moos.8:3).

Lause on rakenteeltaan kiinnostavampi kuin äkkiä luulisikaan. Sitä ovat viisaat rabbitkin pähkäilleet ja luoneet selityksiä miksi se on sellainen kuin on.

En ole viisas enkä rabbi, mutta heitänpä minäkin sekaan omaa villiä pähkäilyäni.

Hepreaksi siinä nimittäin ”ihminen” ha´adam on kahteen kertaan, lauseen keskellä ja uudelleen viimeisenä sanana, vaikkei välttämätöntä olisi. Aivan kuin haluttaisi oikein hoxhox osoittaa huomiota tähän sanaan.

Lisäksi sanassa molemmilla kerroilla on ”ha” etuliite, joka on samantapainen kuin englannin ”the” eli määräinen muoto. Että ei kuka tahansa ihminen tai ihmiset yleensä vaan ”se ihminen” eräs tietty määritelty ihminen.

Kuka???

Lauseen tapaamme uudestaan UT:n puolella kun eräs tietty ihminen on erämaassa 40 päivää paastoamassa. Paikalle änkeää seuraksi toinenkin hahmo yllyttämään: ”Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi”. Siihen tämä tietty ihminen vastaa tällä Kirjoituksen lauseella.

Ja vielä toisen kerran Sykarin kaivolla lauseen muotoa hieman soveltaen, mutta idean pysyessä samana: "Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa”.

Eli sanooko tässä että minä olen se ha´adam, joka en elä pelkästään leivästä, vaan Herran suusta lähtevillä sanoilla ja tekemällä Herran tahdon?

Kokonaisuudessaan VT:n virke puhuu siitä kun mannaa satoi erämaavaelluksen aikana: "Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee."

Argumenttihan on tavallaan ristiriitainen; ilman mannaahan riuduttiin jo nälässä ja olisi pian kuoltu, joten todistettavasti ei pelkillä Herran sanoilla pitkälle olisi pötkitty.

Olisiko virke luettavakin kaksiosaisena ja jonkinlaisena peilirakenteena? Alku kertomassa erämaassa haahuileville tapahtuneesta ihmeestä, jonka ”Hän” aikaansai, mutta kohdan ”opettaaksensa sinut ymmärtämään” toimiessa saranana, jossa lauseen merkitys käännähtääkin profetaaliselle levelille puhumaan tulevasta ”siitä ihmisestä” joka ei eläkään täysin samojen lainalaisuuksien alaisuudessa kuin mannalla ruokitut, vaan jonka varsinainen elämänlähde on jossain muualla.

Ja vielä; peilaavatko alun ”hän” ja jälkiosan ”se ihminen” toisiaan vastaten kysymykseen kenestä on kysymys?

Samasta henkilöstä?

Siksikö Jeesus ei vastannut kiusaajalle koko virkkeellä vaan vain sen jälkiosalla? Osoittaakseen että nyt oli se hetki, johon se osa viittasi ja hän nyt esiintymässä ”se ihminen” -hahmossa?

Että ei hänen tässä nyt tarvinnut todistaa jumaluuttaan taikomalla leipiä kivistä, vaan nimenomaan ettei tehnyt sitä, todisti sen.

Kyllähän Jeesus leipäihmeitä myöhemmin vielä teki, mutta ne tunnusteot oli tarkoitettu sen aikakauden ihmisten ihmeteltäviksi. Kiusaaja sen sijaan oli mannaihmeen aikanakin ollut olemassa ja varmaan nähnytkin tapauksen, joten jos tälle olisi vielä käynyt uutta vastaavaa ihmettä tekemään, niin tavallaan olisi mitätöinyt edellisen todistusvoiman.

Siten ajatellen kiusaus oli todella kiero. Kysymys ei siis ollut pelkästä houkutuksesta käyttää supervoimiaan itsekkääseen tarkoitukseen, vaan kysymys oli, oliko tämä ihminen ”se ihminen”, se sama, joka oli mannaihmeen tehnyt.

No jos tähän sanoo, ettei ihmislihaan pukeutunut Jeesuskaan loputtomiin olisi ruuatta selvinnyt, niin silloin pitää katsoa siihen hautakammioon, jossa kolme päivää sitten ristiinnaulittu makaa niin kuolleena ettei siihen mikään määrä leipää enää elämää antaisi.

Mutta juuri silloin tapahtuu profetian täyttyminen: ei leivän, vaan Herran sanan voimalla ”se ihminen” nousee haudastaan ylös elävämpänä kuin yksikään leipää syövä elävä.

-Ulla Rautiainen_

Herodes Agrippan kahdesti dokumentoitu kuolema

Apostolien tekojen 12:21-23 tapahtuu kummallinen episodi: ” Niin Herodes määrättynä päivänä pukeutui kuninkaalliseen pukuun, istui istuimelleen ja piti heille puheen; siihen kansa huusi: "Jumalan ääni, eikä ihmisen!" Mutta heti löi häntä Herran enkeli, sentähden ettei hän antanut kunniaa Jumalalle; ja madot söivät hänet, ja hän heitti henkensä.”

Mitä ihmettä tuossa tapahtui? Ja miksi mainitaan erityisesti kuninkaallinen puku? Eikös ylimyksellä aina komeaa vaatetusta ole? Olikos tässä asusteessa jotain erityistä?

Tämä huomautus puvusta ja Herodeksen kurjasta lopusta ei turhaan Raamatussa ole. Tämäkin yksityiskohta on yksi niitä tekstin sekaan ripoteltuja tärppejä, jotka antavat näyttöä Raamatun uskottavuudesta. Tapahtuma nimittäin on dokumentoitu toisessakin aikalaishistoriikissa.

Tämä Herodes ei ole se Betlehemin lastenmurhaaja Herodes Suuri eikä Johannes Kastajan mestaaja Herodes Antipas vaan Herodes Suuren pojanpoika Herodes Agrippa, jonka isän Aristobuloksen Herodes Suuri teloitti ja joka Roomassa oleskellessaan pääsi keisari Galigulan suosioon ja sai siitä hyvästä kuninkuuden ja joka vainosi ja kidutti kristittyjä, mestautti Jaakobin ja vangitsi Pietarin. Hänen poikansa Agrippa II esiintyy Apostoelien tekojen 26 luvussa kuulustelemassa Paavalia.
Herodes Agrippan mystisestä kuolemasta kertoo UT:n lisäksi myös Flavius Josefuksen Antiquities. Kumpikin mainitsevat tapahtumapaikaksi Kesarean.

”Toisena päivänä meni Agrippa jo varhain teatteriin puvussa, joka oli valmistettu ihmeellisellä taidolla hopeasta. Täällä hopea, johon nousevan auringon ensisäteet osuivat, loisti häikäisevällä loistolla ja sokaisi silmiä siinä määrin, että ihmisten täytyi kääntyä kauhistellen poispäin. Pian huusivat hänen imartelijansa kaikkialta ja nimittivät häntä jumalaksi ja sanoivat: `Ole meille armollinen! Jos olemme sinua tähän asti pitäneet vain ihmisenä, niin tahdomme tulevaisuudessa kunnioittaa sinua ylimaallisena olentona.´
Kuningas ei moittinut heitä lainkaan tämän vuoksi eikä torjunut heidän jumalaapilkkaavia imartelujaan. Mutta kun hän kohta sen jälkeen käänsi päänsä ylös, näki hän päänsä yläpuolella köyden päällä istumassa pöllön … Lintu ilmoitti hänelle … lähellä olevan kuolemansa. Pian alkoivatkin voimakkaat tuskat hänen ruumiissaan, jotka kiduttivat häntä heti sairauden alusta lähtien ennen kuulumattoman ankarasti.”

Josefuksen mukaan Agrippa kuoli viisi päivää sairastettuaan.

Entäs ne madot?

Vaikkei Josefus madoista mitään puhukaan Agrippan yhteydessä, jotain vihjettä silti on: Herodes Suuren kuolemassa mainitsee matojen syöneen tämän sukuelimet.

Oliko ehkä kyse jostain perinnöllisestä sairaudesta? Samankaltaisista elintavoista? Sukupuolitauti? Ruuasta tulevat loiset? Eivätkö  olleet niin tarkkoja juutalaisten ruokalakien noudattamisesta ja senaikaisista sioista tuli helposti loismatotartuntaa. Tai lämpimässä ilmastossa tulehduksiin pesiytyi äkkiä kärpäsen toukkia? Vai olivatko madot joku kummallinen hoitokeino? Vai jumalallisen koston merkki?

Ja ovatko UT:n enkeli ja Josefuksen pöllö sama? Enkeli ilmestynyt pöllön hahmossa kuten Pyhä Henkikin kyyhkysenä Jeesuksen kasteen yhteydessä?

Jokatapauksessa tämäkin lisää kiinnostusta Raamatun yksityiskohtiin. Niinkin sähketyylillä kirjoitettussa tarinassa jokainen yksityiskohta merkitsee jotain. Kun vaikka mainitaan puku, ei se ole mikä tahansa kolttu vaan jotain jonka muutkin historioitsijat huomioivat.

-Ulla Rautiainen-

Armoistuimen arvoitus

 

Se esine, HaKapporeth joka tehtiin Mooseksen aikana 2.Moos. 25:19 Herran ohjeen mukaan: ”Tee toinen kerubi toiseen päähän ja toinen kerubi toiseen päähän. Tehkää kerubit armoistuimesta kohoaviksi, sen kumpaankin päähän.”

Esine sijoitettiin Liitonarkin päälle joka sijoitettiin ensin Ilmestysmajan ja sitten Salomon Temppelin Kaikkein pyhimpään, Kodesh HaKodashimiin, huoneeseen, jossa ei ollut ikkunoita eikä lamppuja valoa antamassa ja johon ylipappi sai kerran vuodessa tulla Suurena Sovituspäivänä, Jom HaKippurim pirskottamaan syntiuhrin verta armoistumelle kansan sovitukseksi ja jossa paikassa kerubien välissä Herra ilmestyi.

Mitäs tämän oli tarkoitus esittää?

Arvoitus syvenee vielä kun koko Liitonarkki Armoistuimineen katosi ennen kuin babylonialaiset ehtivät ryöstämään Salomonin Temppeliä – Jeremian kirjan viimeisessä luvussa on lista Temppelistä ryöstetyistä tavaroista ja siinä nämä esineet loistavat poissaolollaan – joten todennäköisesti papit ehtivät piilottaa ne jonnekin josta eivät ole koskaan esille tulleet.

Toisessa Temppelissä, siinä Jeesuksen aikaisessa Sovituspäivän seremonia eteni ulkonaisesti kuten ennenkin, vain Kaikkein Pyhimpään menevä ylipappi näki kammottavan totuuden, saman jonka traditio kertoo roomalaisen Tituksen nähneen juutalaissodassa vallatussa Temppelissä: että itse Temppelin sydän, Kaikkein Pyhin, Herran ilmestymisen paikka olikin typötyhjä.

Mitäs tämän on tarkoitus kertoa?

Siirrytään kohtaukseen josta Joh.20:12 kertoo: ”Kun hän (Maria Magdalena) näin itki, kurkisti hän hautaan ja näki kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istuvan, toisen pääpuolessa ja toisen jalkapuolessa, siinä, missä Jeesuksen ruumis oli maannut."

Voisiko ajatella:

* Kaikkein Pyhin pimeä huone = hautakammio

* Armoistuin jossa toinen kerubi toisessa päässä ja toinen kerubi toisessa päässä ja joiden väliin uhriveri pirskotettiin = hautapenkki, jossa kaksi enkeliä istuu sen molemmissa päissä välissään veriset käärinliinat

* Paikka jossa Herra ilmestyy = siinä käärinliinojen sisällä oli vielä äsken ruumis

* Ylipappi = Jeesus

* Kaikkein Pyhimmän huoneen sisältä salaperäisesti kadonnut esine = Jeesuksen ylösnoussut ruumis jonka jälkeen hauta oli tyhjä

* Poisvierinyt hautakivi = Temppelin revennyt esirippu

* Maria Magdalena = esiripun revettyä Kaikkein Pyhimpään oli näkyvyys niilläkin, joilla ei ollut ennen lupaa sitä nähdä – ei kellään naisella koko Temppelien historian aikana – ja siksi hän on juuri se, joka haudassa näkee Armoistuinta esittävän kuvaelman - tai sen mitä Armoistuin kuvasi.

-Ulla Rautiainen-

Galilealaisten puheenparresta

"Minulla on hidas puhe ja kankea kieli", sanoo Mooses 2.Moos.4:10.

Miksi Mooseksella oli kankea kieli? Oliko fyysinen puhevika vaiko ensin faraon hovissa ja sitten midianilaisten parissa eläneenä israelilaisten orjien – joiden luo Herra nyt Moosesta oli lähettämässä – kieli ei oikein sujuvasti sujunut ja oliko 40 poissaolovuoden aikana faraon hovikielikin alkanut jo rapistua?

Ainakin tuo kieltä tarkoittava sana ”lashon” aika monessa muussa raamatunkohdassa selvästi tarkoittaa language- kieltä eikä suussa olevaa elintä – kukin kansa puhuu omaa kieltänsä jne…
Sitten 5.Moos.18:15 ”Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.” 

Yleisesti kristityt ajattelevat tämän ”Mooseksen kaltaisen” olevan Jeesus. Mutta mites puhumisen suhteen?
Miltä Jeesus kuulosti kun aukaisi suunsa ja puhkesi puhumaan? Kirjoitetusta tekstistä näemme viisauksia kun ihania helmiä putoilevan eteemme, mutta mitä aikalaiset kuulivat?

Jeesus oli galilealainen ja eiköhän myös puhunut kuin pesunkestävä galilealainen.
Galilealaiset puhuivat eri tavalla kuin muut juutalaiset, niin kuin Pietarillekin sanotaan Matt. 26:73 "kielimurteesikin ilmaisee sinut".

On olemassa muitakin aikalaistekstejä, joissa kuvataan Galilean murretta.
Eikä arvostavasti.
Vaan pilkaten ja halveksien huolimatonta, löysää ääntämystä jossa jotkut vokaalit ja konsonantit eivät artikuloidu selkeästi, niellään kokonaan pois ja jotkut sanat lausutaan eri tavalla.
Jopa esitetään etteivät galilealaiset saisi puhua temppelissä, koska väärin lausuessaan loukkaavat Jumalaa.

Jota vasten evankeliumeiden lukuisat maininnat Jeesuksesta opettamassa temppelissä saavat radikaalimpaa vivahdetta. Eipä antanut senkään paheksunnan hiljentää itseään.

Saattoihan sanataitava kaiken kielellisyyden luoja tietenkin vaihtaa ulosantinsa muotoa läänistä toiseen liikkuessaan, mutta toisaalta tällä ylenkatsottujen ystävällä oli kyllä tapana muissakin asioissa samaistua halveksittujen joukkoihin, joten olisiko vaihtanut vallan kieleen vain valtaapitäviä miellyttääkseen?

Jos näin oli, selittääkö osiltaan hienostunutta jerusalemilaista aksenttia artikuloivan pappis eliitin kyvyttömyyttä ottaa vastaan tätä pahamaineisesta Galileasta putkahtanutta miestä, joka väänsi sitä korviasärkevän löperöä takamaan murretta, joka teki kaiken sanottavan kuulostamaan vitsiltä?
Eikö galilealaisen puhuma sanoma kuulostanut uskottavalta paikallismurteeseen kohdistuvien ennakkoluulojen takia? Oliko kömpelö maalaisaksentti yksi niistä ansoista, johon itseään parempina pitävät lankesivat?

Mitäs tästä voi oppia?

Ainakin että olisi hyvä kuunnella enemmän sanoman sisältöä kuin tapaa jolla se esitetään.

Meilläkin kun uskovaispiireihin on vakiintunut tietynlainen ilmaisutapaa, saarnanuottia, sanastoa, fraaseja ja kliseitä jolla hengellisistä asioista puhutaan, kirjoitetaan ja opetetaan.
Mutta entä jos joku puhuu/kirjoittaa eri nuotilla ja toisenlaisilla sanoilla, ymmärretäänkö edes asiaa jos se ilmaistaan totutusta poikkeavalla tavalla vai torjutaanko suorilta käsiltä ”kun kuulostaa jotenkin väärältä”?

Tai toisinpäin; meneekö vääräkin oikeasta jos vain oikeilla fraaseilla ja fontilla esitetään?
Hitlerinkin esittämä sanoma upposi moniin kristittyihin uskoviinkin kuin häkä päähän kun käytti hartaussaarnoista ja rukouksista tuttua sanastoa ja paatosta ja sillä keinoin laukaisi kuulijoissa ylevältä ja turvalliselta tuntuvan tunnereaktion.

Niin että Jeesuksessa kaikki näyttää haastavan ennakkoluulojen ja kapeakatseisten tottumusten boksista ulos ja tarkastamaan asioita todellisen sisällön eikä ulkoisen muodon mukaan.

Jos oikein kiinnostaa galilean puheenparsi, niin tuolla voi perehtyä:  https://www.aramaic.rocks/2021/06/what-is-galilean-aramaic.html?fbclid=IwAR2_zcbZ_0H8T-IGIJz92YxO3y13CzUlJRon2Oz5UTFE6mc4vhY5nlI6QJA

-Ulla Rautiainen-

Galilealaisuudesta

Joh.7:41 "Ei suinkaan Kristus tule Galileasta?”
Joh. 7:52 "Oletko sinäkin Galileasta? Tutki ja näe, ettei Galileasta nouse profeettaa."

Miksei Kristus voisi olla galilealainen ja miksei sieltä voisi nousta profeettaa – olihan se kalan nielaisema Joona Amittain poikakin Gat-Heferistä joka oli Galileaa, Nasaretin naapuria sanoo 2.Kun. 14:25.
Ja ”Oletko sinäkin Galileasta?” kuulostaa tuossa yhteydessä ivailulta.
Mistä on kysymys?

Koska tuossa vaiheessa Galilealla oli synkänpaha maine; se oli kaikenkarvaisten rosvojen ja kapinaliikehdintöjen keskuspesäke. Itse asiassa sanaa ”galilealainen” käytettiin synonyyminä kapinoitseville rosvoryökäleille.

Joita velloi laumoittain Galilean rotkojen ja luolien piilopaikoista hyökkäilemässä. Roomalaiset kutsuivat heitä nimellä ”lestes” rosvo. Sama sana kuin ristinryövärit - jotka todennäköisesti olivatkin sen yhden kapinajohtaja Barabbaksen joukkoja.
Itse kutsuivat itseään Jumalan tuomion edustajiksi ja jotkut johtajiaan messiaiksi.

Galilealaiset ylipäänsä olivat siis maineeltaan rosvoihin rinnastettavia takapajuisia jääräjäkkäröitä, jotka eivät taipuneet vallalla olevaan järjestykseen ja josta vähän väliä sikisi kaikenkarvaisia levottomuuksia lietsovia omatekoisia messiaita ja kuninkaaksijulistautujia.

Juudean kaupunkilaiseliitti puhui ivallisesti galilealaisista ”maan rahvaana” Am HaArez tarkoittaen oppimatonta, jumalatonta väkeä, joka ei noudata tunnollisesti lakia (vertaa Joh. 7:49 ”Mutta tuo kansa, joka ei lakia tunne, on kirottu"). Galilealaiset jopa koettiin vähän eri kansaksi. Mishna väittääkin, että galilealaisilla oli eri säännöt ja tavat kuin muilla juutalaisilla.

Edes Hashmonitkaan – makkabealaissodasta roomalaismiehitykseen asti hallinneet pappiskuninkaat - eivät onnistuneet tekemään galilealaisista Juudeaan luomansa temppelivaltion täysiä alamaisia, saati sitten roomalaispakanat.
Mikä tietenkin johti valtaapitävien vastaiskuihin galilealaisten kurissa pitämiseksi. Josefus sanookin galilealaisten olevan ”sotaan tottuneita jo lapsuudesta lähtien”.

Herodes Suurikin (se Betlehemin lastensurmaaja) pääsi valtaan puhdistamalla Rooman hyväksi Galileaa tulella ja verellä rosvojoukoista ja tappamalla messiaaksi julistautuneen rosvopäällikkö Hiskian - jonka Sepforiksen kaupungin asevarastoon murtautunut pojanpoika Juudas Galilealainen mainitaan Raamatussakin.
Ap. teot 5:37 ”Hänen jälkeensä nousi Juudas, galilealainen, verollepanon päivinä ja vietteli kansaa luopumaan puolellensa; hänkin hukkui, ja kaikki, jotka olivat suostuneet häneen, hajotettiin.”

Näillä kapinallisilla oli tapana käyttää temppelijuhlien väentungoksia salamurhiin ja yrityksiin käynnistää kansannousuja Roomaa tai pappisvaltaa tai molempia vastaan. Ne yritykset yleensä päättyivät verilöylyyn, jossa syyllisiä ja syyttömiä ei eroteltu, kuten Luuk. 13:1 eräästä sellaisesta on mainintaa: ”kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.”
Tähän taustaan voi miettiä tarkoittiko Jeesus Luuk.19:46 syytöksellään: "'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan" - ei vain pappien harjoittamaa kaupankäyntiä, vaan kapinallisten joukkojen tapaa käyttää temppeliä omiin tarkoituksiinsa? Tässähän ”ryövärit” on juuri tuo ”lestes” sana.

Roomalaismiehityksen lisäksi galilealaiset siis vastustivat myös temppelipapistoa. Sen ajan kirjallisuudesta löytyy galilealaisia halveksumassa pappien tuhlailevaa elämäntapaa, köyhien riistämistä ja häpeällistä yhteistoimintaa roomalaisten kanssa ja toisaalta juudealaisten valituksia galilealaisten laiskuudesta temppelimaksujen, kymmenyksten ja uhrien suorittamisesta ajallaan, välinpitämättömyydestä temppelin rituaaleja kohtaa ja haluttomuudesta edes käymään temppelissä.

Tätä taustaa tuntevalle Luukas 2:41 ”Ja hänen (Jeesuksen) vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille” on tarkoituksellinen huomautus.
Että nämä eivät olleet niitä galilealaisia joilla säännöllinen osallistuminen temppelijuhliin oli leväperäisempää.

Tällainen oli siis se toimintaympäristö, jossa Jeesus pääosin vaikutti ja joka leimasi hänen persoonaansa kun hänestä arviota tehtiin.

Kertoo mitä? Ettei Jumalalta saadun kutsumuksen toteuttamiseen tarvitse hankkiutua maailman keskuspaikkoihin eikä hyvämaineisiin ja kunnioitettuihin piireihin.
Jeesus tuskin – juutalaisten piirissä pysyessään - olisi voinut pahempaa miljöötä ja epäilyttävämpiä lähtökohtia valita, mutta ajatelkaahan minkä vaikutuksen silti onnistui tekemään!

-Ulla Rautiainen-

Miksi teokratiat eivät koskaan toimi?

Margaret Atwood: Testamentit.



Koska olen Raamattuni lukenut niin esittelenpä kirjan sen kautta nähtynä.
Mikä tuskin huono tulokulma on, koska kirjan dystooppinen yhteiskunta nimenomaan perustuu eräänlaiseen raamatuntulkintamalliin. Eli jotain Raamatusta olisi hyvä tietää, ennen kuin tätä ja edeltävää Orjattaresi-tarinaa voi ihan ymmärtää.

Testamenteissa annetaan näyttöä kuinka vinksahtaneesti Gileadin teokratiassa Raamattua selitetään esimerkkinä käyttäen Tuomarien kirjan palasiksi pilkottua sivuvaimo -tapauksen tulkintaa. Raamattunsa tuntevalla on ilo hoksata ihan itse jo aikaisemmassa vaiheessa sekin vinksahdus eikä tarvitse odottaa kunnes se rautalangasta lukijalle lopulta väännetään.

Toisaalta, juuri ne, joille Raamattu suuri tuntemattomuus on, pääsevät kokemaan itse samat tunteet kuin gileadilaiset ensin tultuaan syötetyksi uskoon että Raamatussa on noin älyttömiä juttuja ja sitten ällistyneenä yllättyä että eipäs olekaan. Raamatun tunteville yllätysefekti jää toteutumatta.

Orjatar-systeemin vinksahdusta ei muistaakseni kirjailija samalla lailla kummassakaan kirjassa käy lukijalle selittämään, vaan luottaa lukijan omaan ymmärrykseen – tai jättää olemaan ymmärtämättä - että vaikka gileadilainen teologia väittääkin sitä Jumalalta tulleeksi käskyksi, ei sellaista käskyä missään raamatunkohdassa ole, vaan maininnat synnytyskoneiksi alistetuista orjattarista ovat ennemminkin varoitukseksi tarkoitettua kuvausta (sen verran paljon ongelmia kun siitä aina kehkeytyy) aikansa käytänteestä.

Mutta jos lukija ei Gileadin lainsäädännön pohjana olevan Pyhän Kirjan sisältöä tunne, putoaa hän samaan ansaan kuin gileadilaisetkin kuvittelemaan joko kauhistellen tai ihannoiden että siinä Kirjassa muka yllytettäisiin tai suorastaan käskettäisiin moista - tai muita gileadilaisen teologian erikoisuuksia - toteuttamaan.

Ratkaisu on kirjailijalta nerokas: osa lukijoista näin itse sitä huomaamattaan imaistaan interaktiiviseksi osaksi tarinaa ja lukijakunta jakaantuu kuin kirjan maailmakin kahtia; gileadilaisiin ja ulkomaailmaan. Niihin, joiden tietämys perustuu Gileadin manipuloituun informaatioon ja niihin, jotka tietävät muuta.

Atwoodin dystopian idea sekä kirjoissa että The Handmaid's Tale TV-sarjassa on, että sinne ei ole kuvattu mitään, mitä ei todellisuudessa joskus ja jossain ihmiskunnan historiassa olisi tapahtunut.

Orjatar-sijaissynnyttäjäkäytäntö Raamatun lisäksi on dokumentoitu todella olemassaolleeksi myös Keski-Turkin alueelta löytyneessä 4000 vuotta vanhassa Assyrian valtakunnan aikaisessa savitaulussa, jossa kirjattu avioliittosopimus velvoittaa hedelmättömäksi osoittautuvan vaimon antamaan orjattarensa aviomiehensä maattavaksi lastentekemistä varten.

Atwoodin luoman tarinan yksi heräte onkin laittaa oivaltamaan kuinka menneiden aikojen tai vieraiden kulttuurien käytännöt saattavat näyttää siedettäviltä, jopa romanttisilta niin kauan kun ne tapahtuvat jossain muualla. Niiden brutaali luonne paljastunee vasta oman kaltaisiimme olosuhteisiin sijoitettuna.

Itse Gilead-nimikin antaa Raamattunsa tuntevalle lisämaustetta tarinaan. Atwood kun nimen tuskin sattumalta valitsi. Sana on Vanhassa Testamentissa useaan mainittu sekä henkilö, että paikannimenä. Esim. Hoosean kirjassa sanottuna: ”Jos Gilead on pelkkää petosta ollutkin, niin he pelkäksi turhuudeksi tulevatkin.”
Gilead, גלעד -sanan etymologiasta on useampia arveluita, mutta enimmäkseen äänestetään merkitsemään ”todistuksen kukkula” puolesta.

Tarina kertoo myös miksi teokratiat eivät koskaan toimi. Vaikka päämääränä olisi puhdasmoraalinen yhteiskunta, niin niin rajoittamaton valta ihmisen käytössä kuin mitä Jumalan puhetorvena tai peräti sijaisena oleminen antaa likaa äkkiä moraalin, oikeudentajun ja terveen järjenkin ja suistaa hallinnon kauas hyvästä.

Pedon merkistä näissä kirjoissa ei nimeltä mainiten puhuta mitään, mutta kyllä sekin siellä on. Gileadin yhteiskuntamalli on rakennettu sellaiseksi, jossa käytännössä kukaan ei voi tehdä mitään likaamatta käsiään ja enemmän tai vähemmän myymättä sieluaan pahan (Gileadin) palvelukseen.

Testamentit varsinkin kuvaa sitä ristiriitaa, jossa valtaa vastaan kapinoivat, tai jopa sen vallan alaisuudessa vain selviytymään pyrkivät ovat. Voiko hyvään tähdätä käyttämällä keinoja, joissa pahuus on läsnä? Voiko yhtä aikaa olla sekä järjestelmän ylläpitäjänä että sen hajottajana? Mihin kaikkeen edes itsesuojeluvaisto oikeuttaa? Saako sovituksen, jos Raamatun Simpsonin tavoin suostuu itse tuhoutumaan tuhoamansa instituution mukana?

Atwoodin nerokkuutta on myös se, ettei järjestelmän pohjimmaisiakaan uhreja kuvata sädekehää kantavina hyviksinä. Kun teloitustilaisuuksissa orjattarille annetaan mahdollisuus purkaa patoutunutta agressiotaan, muuttuvat nämä hirviöiksi. Kärsimys ei ole jalostanut, vaan koetut traumat kostetaan sinne, mihin järjestelmä antaa luvan – kysymättä edes onko kohde se mitä sen sanotaan olevan.

Pedon merkin pahuus on siis siinä, että sen hallitsema järjestelmä tekee alaisistaan, niin uhreista kuin valtiaista petoja.

- Ulla Rautiainen -