Silence

Leffavinkki astetta kinkkisempien teologisten kysymysten pohdintaan. Scorsesen spektaakkelimainen Silence elokuva on 1600-luvulle sijoittuva tarina Euroopasta tulleista jesuiittapapeista Japanissa.
Kirkon institutionaalisen valta-aseman luoman omahyväisen itsevarmuuden ja naivin mustavalkoisen teologisen kuplan suojasta altavastaajan asemaan rantautuneille todellisuus rysähtää pohjia pudottavana kaaoksena vastaan.

Sisältää raskaamman sarjan ideologisten ja moraalifilosofisten probleemien pohdintaa.
Esim. perinteisen marttyyrin kruunun saa uhraamalla itsensä uskonsa puolesta. Mutta entä jos uskonsa puolesta joutuukin uhraaman muita? Onko oikein puolustaa uskoansa jos kärsijöinä onkin muut vai olisiko uhrattava uskonsa pelastaakseen muut? Millaisia valintoja on oikeus tehdä jos seuraamukset sälyttyvätkin toisten kärsittäviksi?

Leffa ryskyttää myös historiallis-yhteiskunnallista näkökulmaa lähetystyöhön ja siihen liittyvistä oheisilmiöistä. Minkälaisella asialla Euroopasta tulevat kristinuskon tuojat japanilaisten puolelta katsottuna näyttivät olevan? Kohdistuiko vastustus todella varsinaisesti itse uskoon vaiko lähetystyön siivellä kristitystä maailmasta suuntautuviin kolonialistisiin pyrkimyksiin?
Olisiko lähetystyö onnistunut paremmin, jos sen taustalla ei olisi ollut uhkaamassa niin vahvoja maalliseenkin politiikkaan kietoutuneita kirkollisia valtarakenteita?

Elokuvan nimi Silence – hiljaisuus – viittaa siihen epätoivoon, mikä syntyy kun mahdottomien valintojen painaessa päälle ei Jumalakaan anna selviä vastauksia.
Siinä voi uskova katsoja panna pohtimaan miksei anna.
Elokuvassa siihen ei selvyyttä tule, mutta tarkoitus ilmeisesti onkin laittaa katsoja itse ajattelemaan.

Jos minulta kysytään, niin se olisi myös Jumalan tarkoitus. Elokuvan pappien usko on kirkollisten auktoriteettien hallussa ja muovaamaa eikä niinkään henkilökohtaista eikä omasyntyistä. Jos Jumala jatkaisi samalla linjalla antamalla valmiit vastaukset ilman oman ajattelun vaivaa eivät nämä ihmisinä kasvaisi siinä mihinkään.
Ehkä tarkoitus oli, että he alkaisivat itse käyttää aivojaan ja järkeilemään tilanne tilanteelta ja siihen liittyvät kaikki seikat huomioonottaen mikä on oikein ja väärin. Eikä vain olemaan auktoriteettien ulkoaohjaamina ymmärtämättä itse mistään mitään.


-Ulla Rautiainen-

Heprean pieniä sanoja

4 Moos. 22 luvussa kuvataan merkillinen tapahtumaketju. Jumala näyttää omituisesti soutavan ja huopaavan. 12 jakeessa kieltää Bileamia menemästä mooabilaisten mukaan, sitten 20 jakeessa käskee: "... nouse ja lähde heidän (Mooabin päämiesten) kanssaan...” Bileam lähtee, mutta 22 jakeessa Jumalan viha jo syttyy. Miksi Jumala suuttuu, kun Bileam tekee vain sen, mitä Jumala käski hänen tehdä?

Löysin eräältä nettisivulta yhdenlaisen selityksen, että vastaus löytyisi kahdesta (raamatullisen) heprean pienestä sanasta. Tuossa linkissä: https://myhebrewwords.wordpress.com/2014/03/07/1-%d7%90%d7%aa-et-the-most-common-word-in-the-hebrew-language/?fbclid=IwAR06J1KirE-mhIW3XmhkAqCu9aNCCo-mTye6kSws7kI6Oh6PkFwCY-u-YGk

Ensimmäisessä kiellossa mukaan menemisestä Jumala käyttää sanaa עם.
Kun Jumala käskee Bileamin menemään, on lauseessa eri sana: את.
Mutta kun Bileam todella menee, kanssakulkemista kuvataan sanalla עם.
Tässä on se ero, että kun käytetään sanaa עם, se ei ole vain joukon jatkona tallustamista vaan viittaa perusteellisempaan identifioitumiseen, samaistumista yhdeksi heistä, heidän tapojensa ja mentaliteettinsa omaksumista (mm. osallistumista epäjumalanpalvelukseen).
Ja se on se, miten Bileam tosiasiassa mooabilaisten mukana kulkee.
Joka ylittää törkeästi Jumalan antaman ohjeistuksen: ”tee vain se, mitä minä sinulle sanon”.
Kun ei taatusti sanonut että osallistupa epäjumalanpalvelukseen.

Tämän näyttää jae 40: ”Balak teurasti uhriksi nautoja, lampaita ja vuohia ja toimitti osan niistä Bileamille...” (-92 raamatunkäännös on tässä jakeessa samoin kuin hepreassa, toisin kuin 33/38 Raamattu, joka jättää mainitsematta teuraiden olleen uhrieläimiä.)

Eivätkä ne ole niitä uhreja, joita seuraavana päivänä uhrataan Herran alttarille, koska niitä aletaan siinä vasta hankkimaan (ja vaikka olisivatkin olleet Herran uhria varten, niin Bileamin eikä mooabilaisten päämiehien ei olisi ollut lupa syödä niitä koska eivät olleet leeviläisiä pappeja). Edellisenä iltana oli siis pidetty epäjumalanpalvontabileet, johon Bileamkin osallistui ainakin ottamalla uhrilihat vastaan.

Kun Bileamin tarina etenee eteenpäin Raamatussa, sanotaan se useammankin kerran jo suoraan että epäjumalanpalvelijahan tämä oli. Viimeisenä kertana Ilmestyskirjassa, jossa kerrotaan Bileamin opettaneen: ”Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat.”

Siinä onkin opetusta nykykristityllekin. Herra ei käske eristäytymään jumalattomista ihmisistä (kuinka jostain piilosta voisimme evankelioida heitä?) mutta jumalattomien jumalattomuuksiin ei tule yhtyä.
Voimme kulkea heidän kanssaan, mutta emme heidän kaltaisinaan.

Bileamista enemmän: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2019/07/bileam-beorin-pojan-valinta.html


-Ulla Rautiainen-

Psalmi 119 salaisuudesta

Room.10:4 ”Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.” Sanovat kieliä osaavat että vähän harhaanjohtava suomennos. Kun siitä saattaa saada mielleyhtymää että Jeesus olisi antanut piutpaut Mooseksen laille.
Vaikka itsekin Jeesus Matt. 5:17 sanoo: ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään”.

Sanovat kreikkaa osaavat että ”lain loppua” parempi käännös olisi ”lain päämäärä”, ”lain tarkoitus”, jotain semmoista kuin loppupäätelmä, johon kaikki yksityiskohdat johtavat ja liittyvät.
Aramealaisesta käännetyssä vielä kivemmin: ”Sillä se, mitä se kirjoitettu sana odottaa, on hän, Messias...”
Ja että aramean sana tulee auringon nousun odotuksesta.
Että Messiaassa laki ei kumoudu vaan kirkastuu ymmärrettäväksi.

Niin että ei Jeesus suinkaan romukoppaan VT:n lakia paiskannut. Noudatti ja piti itse pilkuntarkasti jokaisen pykälän. Itse asiassa juuri Hän on koko ihmiskunnasta se ainoa, joka koskaan koko lain ilman yhtään hutia onnistui toteuttamaan.
Ihmisperäiset perinnäissäännöt olivat sitten asia erikseen, samoin kun vinoon vinksahtaneet laintulkinnat, josta ottikin isompaa suukopua uskonoppineiden kanssa.

Se nyt ei tietenkään tarkoita, että nykyihmisen pitäisi sovittautua Mooseksen ajan sääntöihin. Vaikka kymmenen käskyä on voimassa edelleen, osa lakipykälistä oli tietyyn aikaan, paikkaan ja olosuhteisiin tarkoitettuja ja tilanteiden muuttuessa lakkasivat olemasta tarkoituksellisia.
Silti niiden tutkiminen on kiinnostavaa. Monet UT:n jutut kun tulevat ymmärretyiksi vasta kun peilaa niitä lakia vasten.

Että koko laki on kuin osoitinviitta, kompassineula joka osoittaa Messiaaseen ja Messias itse valaiseva lasersäde joka osoitti lakiin ja antoi käsittämättömillekin lainkohdille merkityksen.
Tai vielä enemmän, Messias on itse The Laki, lihaksi tullut Toora, elävä Sana.

Tähän viittaa Psalmi 119, joka on kokonansa pelkkää lainylistystä.
Tämä Psalmi onkin rakenteellisesti huikea: kahdeksalla kerrottu alfabeettinen. Siis hepreankielisenä, suomennokseen tämä hienous ei ole kääntynyt.
Jokaisen jakeen ensimmäinen kirjain menee kahdeksankertaisesti heprealaisten aakkosten järjestyksessä alusta loppuun. Siis kahdeksan ensimmäistä alkaa alefilla, kahdeksan seuraavaa beitillä, kahdeksan gimelillä, kahdeksan daletilla jne... koko aakkosto järjestyksessä läpi (lukuunottamatta niitä viittä sofit -kirjainta jotka ovat eri muodossa sanan loppukirjaimena).

Alkaa siis alefilla ja loppuu taviin.
Siis Alef ja Tav.
Alkaako sytyttää?
Ensimmäinen ja Viimeinen.
Alfa ja Omega kreikaksi.
Ilmestyskirja 22:13 ”Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.”
Eiköhän tämä Psalmi siis kerro Hänestä. Hän on se Laki, jota tässä ylistetään.

Kahdeksikko raamatullisessa numero-opissa on täyttymyksen, ylösnousemuksen ja Messiaan tulemuksen, tulevan ajan, uuden aikakauden luku ja yhdistetään myös Viimeiseen Tuomioon.
Tuossa linkissä on pitempi selostus tästä ja muistakin numeroista: http://www.kolumbus.fi/gematria/lukuja.htm

Vaikka olen tästä Psalmista toisenkin teorian esittänyt: että se kuvailisi jonkinlaista välähdystä Jeesuksen päänsisäiseen elämään ja sielunliikkeisiin maanpäällisen elämänsä aikana. Hänen kiihkeää haluaan elää synnittömästi ja rakkauttaan Isänsä tahdon miellyttämiseen. Tuossa linkissä: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2017/07/lakeja-ja-kaskyja.html

Voihan olla molempiakin tai sitten ei. Raamatun tekstit tahtovat olla usein monikerroksellisia sisältäen enemmänkin kuin yhtä ulottuvuutta.
Psalmi 119 hepreaksi voi itse katsoa tuolta: https://biblehub.com/interlinear/psalms/119-1.htm?fbclid=IwAR3gwRcsbH1tI0T-q3jTkD17ANlpBLxEUt1jYVLludNF7hmkpISyMwl5_Jo

Luetaan oikealta vasemmalle ja aakkoset kuvassa jos ei osaa kirjaimia. Tämä toimii siis hepralaisissa aakkosissa. Meidän kirjaimiin litteroituna näyttäisi jossain kohdassa olevan jotain häikkää. Aakkoslistasta sofit kirjaimet tunnistaa siitä että on kaksi samanäänteistä kirjainta peräkkäin. Toinen niistä siis hypätään yli.

-Ulla Rautiainen-

Tupsuja ja viitankulmia

Tsitsit – tupsut Jeesuksen viitan kulmissa.
Joita harvemmin Jeesuksesta maalatuissa kuvista löytyy.
Oli Jeesuksella ne kuitenkin.
Ainakin Matt.9 ja Luuk.8 luvuissa kun se verenjuoksua sairastanut nainen parani tupsua koskiessaan.

Tupsut itse Jumala määrää 4Moos.15:38-40: "Puhu israelilaisille ja sano heille, että heidän on sukupolvesta sukupolveen tehtävä itsellensä tupsut (tsitsit) viittojensa kulmiin (kanaph) ...”
Tupsujen tarkoitus oli että ”... muistaisitte kaikki Herran käskyt ja ne täyttäisitte...”

Tarkoituksen huomioiden verenjuoksu-naisen toiminnassa on ristiriitaa.
Herran käsky kun 3Moos.15:19, 25 on että naisen sairastamassa taudissa oli saastainen, ja jokainen joka häneen koskee saastui myös.
Nainen ei lain mukaan olisi saanut mihinkään väentungokseen edes mennä saati vasiten käydä jonkun vaatteen tupsuja hiplailemaan.
Jos siis nainen ei olisi parantunut siinä silmänräpäyksessä, olisi koko sen sakin Jeesusta myöten pitänyt pestä vaatteensa, peseytyä vedessä ja olla saastainen iltaan asti.
Siitäpä naispolo olisikin kiitosta saanut.
Ei ihmekään että yritti piilokkain toimia.

Tämän huomioiden tarinaan liittyy enemmänkin kuin vain että olipa hienoa että sairas tuli terveeksi.
Haggai 2:12-14 Jumala esittää kysymyksen että kuinkapäin ihmisillä pyhittymisen ja saastumisen tartutus kulkee ja toteamukseksi tulee että saastuttaa kyllä voivat mutteivat pyhyyttä siirtää eteenpäin.

Se, että nainen parani, eikä niin että Jeesus olisi saanut hänestä saastaisuustartunnan, oli merkki, että nyt oli tässä joku, joka ei kuulunut Haggaissa esitettyyn määritelmään ihmisistä ja jossa pyhyyden ja saastaisuuden tartunnan kulkusuunta kääntyi toisinpäin kuin kaikilla muilla ihmisillä.

Ja kun vielä otetaan Malakia 4:2: ”Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien (kanaph) alla...”
Huomaa sana ”kanaph”, sama sana kuin viitan kulmasta (jossa se tupsu oli). ”Vanhurskauden aurinko” on tässä tietenkin kielikuva Jumalasta, niin kuin Psalmissa 84 sanotaan: ”...Herra Jumala on aurinko...”.
Joten tämänkin tarinan tarkoitus ei ole vain kertoa hauska tarina ihmeestä vaan siinä ilmaistaan Jeesuksen todellinen henkilöllisyys.
Ihmiskunnan ulkopuolelta tullut ”Vanhurskauden Aurinko” tai ”Maailman valkeus/valo”.


-Ulla Rautiainen-

Kyreniuksen maaherruudesta

Luuk. 2:2 ”Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.”

Tästäkin on sanottu että olisi raamatullinen kömmähdys, koska Publius Sulpicius Quirinius tuli Syyrian maaherraksi vasta v. 6 jKr.
Kömmähdys kuitenkin on suomalaisessa käännöksessä, ei alkuperäisessä jumalansanassa.

Kun ei liion kreikkalaisessa eikä aramealaisessa teksteissä puhuta mitään maaherroista vaan johtajan tai korkean toimeenpanevan virkamiehen asemassa olevasta henkilöstä.

Ja kyllä Quirinius ainakin Tacituksen mukaan oli siihen aikaan sillä alueella keisarin lähettämänä jonkinlaisena virkamiehenä.

Josefus kertoo vielä mielenkiintoisempaa:
”Quirinius, roomalainen senaattori, joka oli edennyt kaikkien julkisten virkojen kautta konsuliksi ja joka oli muutoinkin erittäin huomattava mies, saapui Syyriaan, jonne keisari oli lähettänyt hänet toimimaan tuon kansakunnan käskynhaltijana ja arvioimaan sen omaisuuden.”

Joten kuka vastasi Juudean asukasten (verotettavan) omaisuuden arvioijana ensimmäisen väestönlaskennan aikana? Aivan kuten Raamattu on koko ajan sanonut: Quirinius.

On myös Raamatun ilmoitusta vesittäen väitetty että tällaista väestönlaskentaa, joka vaatii henkilöiden kotikonnuilleen palaamista, ei muka olisi milloinkaan ollut.
Kuitenkin on löytynyt historiallisia tekstejä siitä että onkin ollut.

Esim. teksti v 104 jKr. väestönlaskennasta sisältää samanlaisen sanamuodon kuin evankeliumista löytyy:
"Egyptin prefektista Gaius Vibius Maximusista. ...on pakollista, että kaikki kotipaikkansa ulkopuolella asuvat miehet palaavat kotimaahansa, jotta väestölaskenta voidaan suorittaa. ... "

Myös 48 jKr. laskennasta on kirjattu ihmisten paluun kotimaahansa väestölaskentaa varten. Se kuuluu seuraavasti:
"Minä Thermoutharion yhdessä huoltajani Apolloniuksen kanssa vakuutin Tiberius Claudius Caesarille, että edellisessä asiakirjassa annetaan tarkka kuvaus paluumuuttajista, jotka asuvat kotitaloudessani ja että minun kanssani ei ole ketään muuta, ei ulkomaalaista, eikä Aleksandrian, ei vapaamielisiä, ei Rooman kansalaisia, eikä egyptiläisiä. Jos kerron totuuden, onko minulla hyvin, mutta jos väärin, päinvastoin. Tiberius Claudius Augustus Germanicuksen yhdeksäntenä hallitusvuonna. "

Mielenkiintoista huomata, että nämä kaksi väestölaskentatietoa vaativat henkilön palaamaan kotimaahansa rekisteröitäväksi ihan niin kuin evankeliumissakin.
Kaksi varhaisen kirkon johtajaa, Justin ja Tertullian, uskoivat myös, että väestölaskentarekisteri yhdessä Josephin ja Marian rekisteröinnin kanssa löytyy Augustus Caesarin hallinnon virallisista asiakirjoista. He mainitsevat kirjoituksissaan, että jos joku kyseenalaistaa Herran neitsyt syntymän, heidän tulee mennä ja itse tarkistaa Rooman valtion kirjanpito.

Tämä raamatunkohta on yksi niistä joita väärin lukemalla on päästy sanomaan Raamattua faktatiedoiltaan epäluotettavaksi.
Osasyyllisenä epätarkka suomennos.
Kun on luettu niin että tässä muka väitettäisiin:
A: että tämä verollepano olisi ollut ensimmäinen historiassa, että Augustus muka olisi keksinyt verotuksen. Mitä tietenkään ei ollut. Onhan jo Vanhan Testamentin puolellakin lukuisia mainintoja veronkannosta.
B: että roomalaiset olisivat jotenkin onnistuneet laajentamaan veronkantoaan kirjaimellisesti koko maailmaan Tyynenmeren saaria myöten.

Raamatussa sanat eivät aina tarkoita kirjaimellisesti mitä lingvistisesti tarkoittavat. Tässä yhteydessä ”koko maailma” oli aikakauden sanonta, joka käsitti roomalaisten hallitsemat alueet.

Mitä taas verotukseen tulee, lause alkukielisesti luettuna tarkoittaa että tämä veronkanto oli Augustuksen (tai Kyreniuksen) hallintokauden aikana ensimmäinen. Siis ensimmäinen Augustuksen määräämä.

Sitten vielä että vaikka suomenkielinen käännös kääntää huomion veroihin, niin kreikan- sekä arameankielisessä tekstissä ei oikeastaan edes puhuta verotuksesta vaan kirjautumisesta/ väestönlaskennasta/rekisteröinnistä (joka tosin tietenkin liittyi verotukseen, mutta myös sotilaskutsuntoihin – jälkimmäinen tarkoitus ei tietenkään kohdistunut juutalaisiin kun eihän niitä rooman armeijaan otettu.)

Kiinnostavaa, että samaa sanajuurta olevaa sanaa käytetään Raamatussa myös Taivaan Kirjoihin kirjautumisesta.

Mutta mitä verotukseen tulee, niin tästä nimenomaisesta verotuksestakin Josefus kertoo mainiten Juudas Galilealaisen verokapinan v. 6 jKr. ”oli sen Juudaksen jälkeläinen … joka oli taivuttanut suuren joukon juutalaisia kieltäytymään veronmaksusta, kun Qirinius oli lähetetty verottamaan Juudeaa.”

Tästä Juudas Galilealaisesta Josefus kertoo että murtautui Sepforiksen kaupungin asevarastoon ja oli messiaaksi julistautuneen rosvopäällikkö Hiskian pojanpoika.
Miekkonen mainitaan Raamatussakin: Ap.t. 5:37 ”…Juudas, galilealainen, verollepanon päivinä…”

Mutta eikös Jeesus syntynyt ennen vuotta 6 jKr?

Tämän laajuinen verollepano oli sen verran iso hanke, ettei sitä hetkessä eikä toisessakaan suoritettu, vaan ensin toimitettiin kansan kirjautuminen ja omaisuuden kartoitus ja vasta sen jälkeen koitti varsinainen veronmaksun aika. Koko operaatioon kului helposti sen päälle kymmenenkin vuotta.

Joten loogista ja uskottavaa on, että se kirjautumisosio alkoi Jeesuksen syntymän aikoihin ja kun se oli saatu valmiiksi ja joka iikka arkistoihin merkityksi, veronkeruu sitten v. 6 jKr, johon mennessä se Juudas Galilealainenkin oli saanut koottua joukkoja verokapinaan – joka tietenkin päättyi huonosti kapinallisten kannalta, kuten Luukaskin Apostolien teoissa sanoo.



-Ulla Rautiainen-

Ei hyvä

Nyt tarkistetaan kuinka tarkkaan olette Raamatunne lukeneet. Melkein kaikesta luomistyöstänsä Jumala sanoo että se on hyvä. Vain yhdestä Hän ei sano että olisi hyvä. Mikä ei ollut hyvä?

Vastaus on että se kun hän toisena luomisen päivänä erotti taivaanvahvuuden vedet luomansa maaplaneettaa peittävistä vesistä. Siitä kohdasta loistaa poissaolollaan loppukaneetti: hyvä.

Kertoisko se jotain Jumalasta?
Hänen halustaan olla yhteydessä luomaansa.
Niin kiihkeästä, innokkaasta, intohimoisesta, hurmioituneesta, palavasta, rakastuneesta halusta yhteyteen että jopa itsetekemä erottelu taivaan ja maan, itsensä ja luomansa välillä saa Hänet kokemaan että ei hyvä.

Miksi sitten? Eikö taivasta ja maata olisi voinut alun perin pitää yhdessä?
Ehkä erottelun tarkoitus oli että Hän halusi rakkauden ja halun yhteyteen olevan vastavuoroista ja molemminpuolista.
Että ihmiskunta-morsian omasta halustaan rientäisi riemulla Jumala-sulhasensa syliin.
Tuntisi samoin Häntä kohtaan kuin Hän ihmistä kohtaan.
Kiihkeää, innokasta, intohimoista, hurmioitunutta, palavaa, rakastunutta halua yhteyteen.
Siinä odotukset taisivat olla kyllä ylimitoitettuja.
Kun hurjinpiinkin Jumalan rakkaudenilmaisuihin (kuten se ristille meno) enemmänkin palautteeksi on tullut vahva EVVK.
(Hesekielin 16 luku antaa surullisen kuvauksen.)

Luomiskertomuksen jälkeen loppu Raamattua näyttääkin olevan Jumalan puolelta tätä yhteyden hakemista. Omalta osaltaan Hän tekee kaiken mahdollisen saadakseen ihmiskunnan huomion ja korjatakseen katkennutta yhteyttä ihanteensa mukaiseksi.

Ja kyllä tässä romanssissa Happy End on. Ilmestyskirjan kaksi viimeistä lukua kuvaavat miten uudeksi luotu maa yhdistyy taivaalliseen ja Jumala ja Hänelle sydämensä avanneet ihmiset ovat taas yhdessä.


-Ulla Rautiainen-

Okkultismista

Kristillisissä piireissä varoitellaan paljon okkultismista. Okkultismi on Iso Paha jota tulee kauhulla kavahtaa tai demonit hyökkää jos siihen vahingossakaan hipaisee.
Jos niin on, pitäisi suojautuakseen ensin tietää mitä okkultismi ylipäänsä on.

Wikipedia sanoo: ”Okkultismina voidaan pitää sellaista henkistä oppia ja toimintaa, jonka sisältöä tai menetelmiä ei ole päästetty yleiseen tietoon.”
Nykynettiaikana tämä määritelmä ontuu sikäli että käytännössä niin salaisia oppeja, joiden sisältöä ei etsivien löydettäväksi olisi vuotanut, on aika vähän.

Toinen määritelmä on: ”erilaisista lähteistä koostuva maailmankuva, jonka jokainen sen harjoittaja itse kokoaa itselleen. Okkultisti pyrkii tutkimaan maailmaa yliaistillisin keinoin, sitten kun on kehittynyt luomansa maailmankuvan tavoitteiden mukaiseksi”.
Tässäkin määritelmässä ongelmana on, että käytännössä kaikki muodostavat maailmankuvansa kokoamalla sen valitsemistaan lähteistä itselleen sopivaksi. Ei kukaan omaksu kaikkia maailmassa tarjolla olevia väitteitä ja uskomuksia. Jonkinlaista valintaa on jokaisen tehtävä.
Yliaistillisuuskin kuuluu, ainakin karismaattiseen kristilliseen hengellisyyteen olennaisesti.
Joten?

Tämän saivartelun jälkeen todetaan nyt että käytännössä kristillisissä piireissä okkultismi on synonyymi mille tahansa jossa mennään yliluonnolliseen kristillisten raamien ulkopuolelta ja yritetään vääntää kättä toistodellisen kanssa ilman että Jumala on siinä mukana.

Siitäkin voidaan kuitenkin käydä saivartelemaan.
Ei kaikki, mikä menee kristillisyyden nimikkeellä ole okkultismivapaata.
Karismaattinen noituus on ihan oma juttunsa eikä niin harvinaistakaan. Pyhäksi Hengeksi naamioitua manipulointia, jossa psykologisin keinoin (syyllistämisellä, imartelulla, pelottelulla, katteettomilla lupauksilla, keinotekoisesti tarpeita luomalla jne...) muokataan tunteita ja ohjataan käytöstä voi kyllä ihan hyvin kutsua okkultismiksi.

Sitten vielä: kuulin seurakunnassa kun yksi ihminen mielestään keksi ratkaisun kärsimyksen ongelmaan: jos meillä ei sairauksia tai muita vaikeuksia olisi joihin rukoilla apua niin mihin me silloin Jumalaa tarvitsisimme?
Minusta sekin on okkultismia että tavoittelee jumalallisia voimavaikutuksia ilman halua kohdata Jumalaa itseään. Käyttää Jumalaa vain välineenä ongelmiensa ratkaisuun ilman kiinnostusta Jumalan itsensä persoonaan.

Oma määritelmäni okkultismista olisi jotain sellaista että mikä tahansa jota yritetään kaapata irti Jumalan kontrollista ja hallinnasta omiin tarkoituksiin ja senkaltainen hengellisyys jossa yrittäisin käyttää ja ohjailla Jumalaa sen sijaan että antaisin Jumalan käyttää ja ohjata minua.


-Ulla Rautiainen-