maanantai 8. kesäkuuta 2020
Moniavioisuuskysymyksestä
Totta, että Mooseksen laista löytyy oikein ohjeita miten mies järjestää moniavioisen avioliittolaitoksensa. Tarkoittaako se että monivaimoisuus olisi Jumalan hyväksymä, jopa siihen yllyttämä avioliittomalli?
Jotkut miehet lukevat sen niin.
Mooseksen laissa on muitakin nykylukijaa arveluttavia käskyjä (ja niistäkös Raamattua dissaavat riemastuvat). Raiskatut naiset tai sotasaaliina ryöstetyt neitsyet pakotetaan naimisiin raiskaajansa tai ryöstäjänsä kanssa naisen omaa mieltä kysymättä... on kirovesituomioita ja neitsyyden merkin vahtimista jne... jne... siveysvaatimuksia jotka koskevat yksinomaan naisia, muttei miehiä... Ylipäänsä lait ovat nykyfeministin katsomana naisille pöyristyttävän epäedullisia.
Miksi näin?
Onko Jumala naisvihaaja kun vasiten tekee puolelle ihmiskunnasta elämän kurjaksi?
Ei ole Jumala misogyyni.
Ihmiset ovat.
Siksi näin.
Paratiisissa Jumala antoi ensimmäisen kerran avioliittomallin: ”...mies ... liittyköön vaimoonsa (siis vaimo kieliopillisesti yksikkömuodossa), ja he (nämä kaksi puheenaolevaa yksi mies ja yksi nainen) tulevat yhdeksi lihaksi.”
Ei ollut Aatamia ja haaremia, ei jalkavaimoja, sivusuhteita, seksiorjia eikä maksullisia naisia huvittelukäyttöön.
Sitten langettiin syntiin ja paratiisista pois ja miesväelle juolahti mieleen että näitä kaikkia voisikin olla.
Seuraavan kerran seksitapoihin tulee oikaisua kun antediluviaanisessa maailmassa Jumalan pojat huomaavat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottavat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsovat ja seuraavana asiana se maailma huuhtoutuu vedenpaisumuksen alle.
Sitten päästään Siinaille ja tulee kymmenen käskyä jossa sanotaan ”Älä Tee Huorin”. Sukupuolineutraalisti kohdennettuna kaikille.
No, kielletäänhän siellä tappaminenkin.
Johon välillä Jumala kuitenkin suorastaan velvoittaa.
??????
Kymmenen käskyä on eräänlainen Jumalan ihanne, utopia täydellisestä maailmasta.
Niiden jälkeen saadaan iso joukko lakeja, jotka on tarkoitettu reaalimaailmaan.
Jumalalla on nimittäin ongelma.
Paratiisissa tuli annettua maailman hallinta ihmiskunnan käsiin.
Hyvän- ja pahantiedonpuusta syömisen seurauksena tämä ihmiskunta alkoi kuvitella että sillä oli itsellään itsenäinen kyky tunnistaa hyvä ja paha eikä Jumalan moraalieettiset määritelmät enää niin kiinnostaneet.
Enemmänkin käärmeen ehdotukset.
Luvattu mikä luvattu kuitenkin, ihmiskunnalla oli nyt oikeus luoda omat lakinsa, vaikka kuinka kieroutuneet.
Voisihan Jumala kaikkivaltiaana pakottaa ihmiset ihannettaan tottelemaan.
Niin hän ei kuitenkaan tee.
Ei hän sitä lupaustaa riko missä antoi maailman ihmisille.
Tehkööt siis sillä pääsääntöisesti mitä haluavat, Jumalan vain sivusta välillä puuttuessa joihinkin yksittäisiin juttuihin.
Hesekiel 20:25 Jumala jo tunnustaa: ”Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää”.
Kun realiteetit ovat mitä ovat, on toimittava niiden mukaan. Ihmiskunta oli järjestänyt olonsa siihen tilaan, että valittavana oli vain huonoja vaihtoehtoja ja niiden ”ei-hyvien-käskyjen” tarkoitus oli olla estämässä vielä pahempaa.
Lapselta ei voi vaatia sitä mitä teini-ikäiseltä eikä teini-ikäiseltä sitä mitä aikuiselta.
Ihmiskunta ei ollut vielä moraaliselta tasoltaan lähelläkään aikuisuutta.
Yhteiskunnassa, jossa monivaimoisuus oli niin paukapäisen tiukasti jo juurtunut yleiseksi tavaksi, että sen suora kieltäminen ei olisi aiheuttanut minkäänlaista ymmärtämisreaktiota oli pelastettava mitä pelastettavissa vielä oli ja annettava jonkinlaiset säännöt edes alkeellisen säällisen käytöksen toteutumiseen ja niissä puitteissa jossa se voisi toteutuakin. Täyden ihanteen vaatiminen olisi johtanut vain koko lain sivuuttamiseen.
Huomioitavaa, että Mooseksen lait voi oikeastaan jakaa kahteen osaan.
On niitä jotka koskevat ihmisen suhtautumista Jumalaan (jumalanpalveluslait sun muut semmoiset); niissä Jumala on tiukkana ja vaatii tottelemista vaikkeivat kaikki lainpykälät ymmärrettäviä olekaan. Sillä vaikka maailma olikin ihmiskunnan hallussa, niin ei sentään Taivas ollut.
Sitten on lakeja, jotka kohdistuvat ihmisten keskinäisiin väleihin. Näissä lait myötäilevät ihmisten olemassaolevia käytänteitä vain siistien pahimpia rosoja pois. Naisten oikeuksien ajamista tai orjuuden kieltämistä olisi ollut turha alkaa vääntämään maailmassa, jossa edes naiset tai orjat eivät käsittäneet olevansa emansipaation tarpeessa.
Kun äiditkin hankkivat pojilleen useita vaimoja tai orjilla saattoi olla itselläänkin orjia ja koko yhteisö perustui voimasuhteiden määräämään hierarkiaan niin yleisessä asenteissa olisi ensin ollut tapahduttava niin suurellisia muutoksia ettei semmoisia äkkiä tapahtunut ennen kuin oikeasti oikeudenmukaisia ja tasa-arvoisia lakeja olisi voinut tarjota.
Esimerkki tästä miten Jumala ihmisten asioissa menee ihmisten ehdoilla on kuninkuus. 1 Samuelin kirja 8 luvussa Herra sanoo Samuelille: "Kuule kansan ääntä kaikessa, mitä he sinulle sanovat; sillä sinua he eivät ole pitäneet halpana, vaan minut he ovat pitäneet halpana olemaan heidän kuninkaanansa.”
Jumalan ihanne olisi siis ollut teokratia, jossa hallinto olisi toteutunut Jumalan valitsemien tuomarien kautta. Mutta kun ihmiset halusivat periytyvän kuningashallinnon niin Jumala suostui siihen ja alkoi toimia sen mallin puitteissa.
Välillä kuitenkin tulee pistokokeenomaisesti korjauksia aviollisiin valintoihin.
Niin käy esim. Esran viimeisessä luvussa jossa miehet komennetaan eroamaan muukalaiskansaisista vaimoistaan, jotka olivat vetämässä miehiään epäjumalanpalvelukseen.
Kyse kun oli siis Jumalan asiasta, ei pelkästään ihmisten välisestä.
Ja vaikka Jumala toisaalta ei avioeroja kannatakaan, niin tästä tulee ennakkotapaus opettamaan, ettei ihan niinkään voi pelata, että ensin rikotaan selvää jumalallista kieltoa ja sitten kuvitellaan että nyt Jumala on pakotettu hyväksymään tilanne.
Sitten Uuteen Testamenttiin.
Avioliittoasia tulee taas esille Matteus 19 ja Markus 10 luvuissa. Puhutaan Mooseksen määräämästä erokirjasta ja Jeesus selväsanaisesti sanoittaa että eromahdollisuus (ilman kunnon syytä) oli vain käytännön sanelema pakko ihmiskunnan pahuuden takia (etteivät vielä ikävimmillä tavoilla alkaisi hankkiutua eroon puolisoistaan) eikä se mikä Jumalan ykköstahto oli. Kyse oli siis kahdesta pahasta pienemmän hyväksymisestä.
Hyvä malli Jeesuksen mukaan on: ”mies ... liittyköön vaimoonsa. Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.” Ja Jeesuksen tässä Genesiksestä lainaamassaan sitaatissa todellakin kaikilla kielillä on se ”kaksi” sana määrittelemässä montako ihmistä yhteen avioliittoon mahtuu.
"Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee huorin...” taas kyllä aika selvää kauraa luulisi olevan että jos kerran hylättyään, niin vielä enemmän yhdessä ollessa on lisävaimojen ottaminen huoruutta.
Ainahan voi tietysti yrittää pelata niin kuin entisinäkin aikoina että kaikki yhteiskunnan hyväksymät avioliittomallit ovat käypiä ja Jumalankin on mukisematta vain hyväksyttävä ne. Niin kuin ennenkin sen moniavioisuuden.
Kysymys on siitä haluaako noudattaa Jumalan ykkösihannetta vaiko hätäratkaisuvaihtoehtoja.
Moniavioisuusaiheesta lisää tuossa linkissä: https://linnunratakirkkonikattona.blogspot.com/2016/08/pyhitettya-polygyniaa.html
-Ulla Rautiainen-
lauantai 9. toukokuuta 2020
Jeesuksen sukuluetteloista
Niissä on kiinnostava yksityiskohta, joka kertoo kuinka tarkasti Jumala perimäasiat hallitsee. Jeesuksellehan on Raamatussa kolme sukuluetteloa; Matteuksella yksi ja Luukkaalla kaksi.
Matteuksen on Joosefilta, johon sukuun tämä ilman maallista isää oleva lapsi adoptoitiin. Luukkaan toinen on ilmeisesti Marian puolelta ja toinen 3:22 jakeen ”Sinä olet minun rakas poikani” ilmoittaa jumalallisen alkuperän.
Kahdessa maallisessakin sukupuussa on kiinnostavaa infoa. Molemmat sukuluettelot menevät Daavidin kautta (joka todistaa Jeesuksen messiaanisuuden) mutta etenevät eri Daavidin poikien kautta: Matteuksella Salomonin, mutta Luukkaalla Naatanin.
Merkityksellinen kohta on Matt.1:11 Jekonja joka on Salomonin sukulinjaa, mutta ei Naatanin.
Sillä Jeremia 22:30 Herra sanoo Jekonjasta: ”...ei kenellekään hänen jälkeläisistänsä sitä onnea tule, että istuisi Daavidin valtaistuimella ja hallitsi vielä Juudaa." (Jekonjaa kutsutaan siinä nimellä Konja, ja isätkin ovat eri nimisinä, Joosia ja Joojakim, mutta sama henkilö tässä kuitenkin on. Nimissä on käännösteknisistä ja muistakin syistä joskus vaihtelevuutta Raamatussa.)
Siksi piti Jeesuksen olla kahden sukulinjan kautta ihmiskuntaan linkittyneenä. Koska hänen tehtävänsä oli olla synninkantajana koko ihmiskunnalle, samaistui hän tämän ”kirotun” sukulinjan kauttakin ihmiskunnan syntiin (siksi tämä sukulinja on hänellä se biologinen, Marian kautta tuleva, koska se on hänen ihmisyysosaansa), mutta toinen sukulinja, joka Naatanin kautta ohittaa Jekonjalle langetetun kirouksen, oikeuttaa hänet Daavidilaiseen kuninkuuteen.
Näitten lisäksi on vielä neljäskin viittaus Jeesuksen sukujohtoon. Marian sanotaan olevan jotain sukua Johannes Kastajan äidille, Elisabetille (Luuk.1:36) , joka taas on leeviläistä sukukuntaa (Luuk.1:5).
Tämä on merkityksellistä siinä että pelkkä Juudan sukukuntaan kuuluminen ei olisi oikeuttanut Jeesukselle pappeutta. Mutta koska suku risteytyy myös leeviläisiin, niin Jeesus voi Mooseksen lakia rikkomatta olla Uuden Liiton ylimmäinen pappi.
Jeesuksessa siis näin laillisesti yhdistyy sekä kuninkuus että pappeus.
Lisää tästä aiheesta tuosta linkistä: https://apowiki.fi/wiki/Joosefin_kaksi_is%C3%A4%C3%A4?fbclid=IwAR1JirCbsO4AgbgrTBGsoh-UFP27bj8QgMy6m8HxlA5Z40Cve_pAMFiDhrU
-Ulla Rautiainen-
Matteuksen on Joosefilta, johon sukuun tämä ilman maallista isää oleva lapsi adoptoitiin. Luukkaan toinen on ilmeisesti Marian puolelta ja toinen 3:22 jakeen ”Sinä olet minun rakas poikani” ilmoittaa jumalallisen alkuperän.
Kahdessa maallisessakin sukupuussa on kiinnostavaa infoa. Molemmat sukuluettelot menevät Daavidin kautta (joka todistaa Jeesuksen messiaanisuuden) mutta etenevät eri Daavidin poikien kautta: Matteuksella Salomonin, mutta Luukkaalla Naatanin.
Merkityksellinen kohta on Matt.1:11 Jekonja joka on Salomonin sukulinjaa, mutta ei Naatanin.
Sillä Jeremia 22:30 Herra sanoo Jekonjasta: ”...ei kenellekään hänen jälkeläisistänsä sitä onnea tule, että istuisi Daavidin valtaistuimella ja hallitsi vielä Juudaa." (Jekonjaa kutsutaan siinä nimellä Konja, ja isätkin ovat eri nimisinä, Joosia ja Joojakim, mutta sama henkilö tässä kuitenkin on. Nimissä on käännösteknisistä ja muistakin syistä joskus vaihtelevuutta Raamatussa.)
Siksi piti Jeesuksen olla kahden sukulinjan kautta ihmiskuntaan linkittyneenä. Koska hänen tehtävänsä oli olla synninkantajana koko ihmiskunnalle, samaistui hän tämän ”kirotun” sukulinjan kauttakin ihmiskunnan syntiin (siksi tämä sukulinja on hänellä se biologinen, Marian kautta tuleva, koska se on hänen ihmisyysosaansa), mutta toinen sukulinja, joka Naatanin kautta ohittaa Jekonjalle langetetun kirouksen, oikeuttaa hänet Daavidilaiseen kuninkuuteen.
Näitten lisäksi on vielä neljäskin viittaus Jeesuksen sukujohtoon. Marian sanotaan olevan jotain sukua Johannes Kastajan äidille, Elisabetille (Luuk.1:36) , joka taas on leeviläistä sukukuntaa (Luuk.1:5).
Tämä on merkityksellistä siinä että pelkkä Juudan sukukuntaan kuuluminen ei olisi oikeuttanut Jeesukselle pappeutta. Mutta koska suku risteytyy myös leeviläisiin, niin Jeesus voi Mooseksen lakia rikkomatta olla Uuden Liiton ylimmäinen pappi.
Jeesuksessa siis näin laillisesti yhdistyy sekä kuninkuus että pappeus.
Lisää tästä aiheesta tuosta linkistä: https://apowiki.fi/wiki/Joosefin_kaksi_is%C3%A4%C3%A4?fbclid=IwAR1JirCbsO4AgbgrTBGsoh-UFP27bj8QgMy6m8HxlA5Z40Cve_pAMFiDhrU
-Ulla Rautiainen-
sunnuntai 3. toukokuuta 2020
Jumalan ja Riidenliekon eroavaisuudesta
A: Herra puhui minulle... aloitus joka toimii tehokkaana sisäänheittäjänä ja antamaan painoarvoa sananjulistajan/raamatunopettajan/evankelistan saarnalle/tekstille. Harvemmin julistaja tieten valehtelee; yleensä kun noin sanoo, uskoo ainakin itse Herran puhuneen hänelle, jopa suorastaan sanelleen sanoman sisällön.
B: Suuri osa kirjailijoista kuulee henkilöhahmojensa ”puhuvan”, kokee hahmojensa äänet päänsä sisällä kirjoittaessaan, saa henkilöhahmoistaan näkö- tai muita aistihavaintoja ja tuntee hahmojensa oleskelevan samassa tilassa kanssaan kirjoittaessaan.
Kyseessä on aivotoiminnallinen juttu, aivojen luoma todellisuus. Mutta koska kaikki muukin ulkoisesta todellisuudesta aistien kautta saatu informaatio muotoutuu aivojen kautta ymmärrettäväksi näyttäytyy tämä kokemus miltei samankaltaisena ja yhtä todellisena kuin todellinen todellisuus.
Herää nyt kysymys ovatko nämä A ja B kokemukset sama ilmiö? Jos mieli askartelee ahkerasti Jumalaa ajatellen, niin tekevätkö aivot saman tempun ja luovat mieleen elävän ja kuuluvan kuvan ajatustensa kohteesta niin että ihminen kuvittelee tosissaan keskustelevansa Jumalan kanssa?
Koska minulla on pitkän aikavälin kokemusta molemmista niin voin tarjota vertailevaa analyysiä. Olen viimeiset kymmenen vuotta kirjoittanut useampia fiktiivisiä romaaneja (ei ole (vielä) julkaistu) ja jotkut luomistani hahmoista todellakin käyttäytyvät kohta B:ssä kuvatulla tavalla. Anra Lukinlapsi, Riidenlieko Suonvartija ja Valkoinen Prinssi Seireenisyntyinen ovat minulle todellisempia kuin jotkut todelliset ihmiset.
Mutta myös Jumala ottaa minuun silloin tällöin (aika useinkin) yhteyttä. Mistä tiedän, ettei nämä Jumalan yhteydenotot ole samaa aivojen huijausta kuin Riidenliekon kanssa seurustelu?
Juuri Riidenliekon takia tiedän. Jos en tuntisi Riidenliekoa, vakava epäilys olisi vallalla. Kun ei olisi vertailukohtaa.
Mutta olen kokenut molemmat eivätkä ne tunnu, näytä, kuulosta, ole sisällöltään eikä jälkiseurauksiltaan ollenkaan samankaltaisia. (On tietenkin tapauksia, joissa on kyse samasta asiasta, ihminen erehtyy kuvittelemaan omia ajatuksiaan ja mieleenjuohtumiaan Jumalan puheeksi, ”ottavat sanansa omalta kieleltään”, ”oman sydämensä näkyjä he puhuvat” kuten Raamatussakin varoitellaan valheprofeetoista.)
Mutta aito Jumalan yhteydenotto on laadullisesti ihan eri levelillä.
B-ilmiössä oikeasti keskustellaan itsensä kanssa. Vaikka kokemus olisikin luovan riemukas, niin kaikki, mitä siinä ulos tulee, on jotain mitä on sisälle joskus laitettu. Niin sanotusti maalataan vain niillä väreillä, joita paletissa on.
Silloinkin, kun näennäisesti saan Riidenliekolta ”uutta ideaa” se on jotain joka jossain aikaisemmassa vaiheessa on uponnut alitajuntaani ja pintamuistista unohtunut ja pulpahtaa nyt esiin tai järjestyy uudelle tavalle korkeintaan näyttäen tuoreelta ja ennenkokemattomalta. Monet tällaisista ”uusista ideoista” olenkin onnistunut jäljittämään mistä ne ovat aikaisemmin muistiini säilöytyneet.
Myöskin itseluomani hahmot toimivat minun omien asenteideni, arvojeni, moraalini ja maailmannäkemykseni puitteissa. Näennäinen ”villiintyminen” on vain jotain, joka korkeintaan uudelleenjärjestää eri ilmiasuun omia kokemuksiani ja näkemyksiäni.
Tärkeimpänä kaikista, luomani hahmot pysyvät mieleni sisällä. Niillä ei ole konkreettista kykyä muutella todellista todellisuutta. Rukouvastauksia ei tapahdu, ennustukset eivät toteudu, ei mitään, mikä vaatisi itsestäni riippumatonta asioihinpuuttumista tai olisi jo muutenkin itsestäänselvästi tapahtumassa.
A-ilmiössä sensijaan tapahtuu. Konkreettisia, todellisia asiota. Sellaista, jota en mitenkään oman mieleni voimalla voi aikaansaada. Joissa selvästi on vaikuttajana Ulkopuolinen Taho. Tulee informaatiota jota en mitenkään ole voinut mistään saada ja ideoita jotka saattavat olla täysin oman ajatteluni vastaista.
Tyypillistä myös on, että kun Jumala sanoo jonkun minulle uuden asian, niin vahvistus siihen tulee yleensä melko pian jostain muusta (itseni ulkopuolisesta) lähteestä että näin tosiaan on. Riidenlieko ei sitä koskaan ole tehnyt.
Sitten on vielä Se Tuntu. Mielikuvitusystävät ovat vahvimmillaankin kovin haileita ja hämäriä, ”läpinäkyvän kuultokuvamaisia” verrattuna siihen kallionlujaan jämeryyteen jolla Jumalan esiintulo tapahtuu. (Vain jos en olisi koskaan Jumalaa kohdannut, voisin luulla kokemuksia samankaltaisiksi.) Ei ole sellaista tietynlaista ”voiman läsnäolon tuntua”, vaikeasti selitettävää sille joka ei ole itse sitä kokenut, mutta jotka ovat, tietänevät tasan tarkkaan mitä tarkoitan.
Pitkän tarinan lopuksi, kokemukseni on, että ei näitä kahta sekoita jos todellisia ovat.
Toinen tarina on, miksi ilmiö B on ihmisaivoihin luotu? Käsittääkseni mm. siksi, että olisi juuri esittämäni vertailukohde ja toiseksi siksi että siitä saisimme osviittaa ymmärtää mikä on Luojan suhde luotuihinsa. Luodun vapaan tahdon dilemma (kirjailijan hahmot saattavat ajoittain käyttäytyä aika omavaltaisesti) Luojan kaikkivaltiutta vastaan (kirjailija loppupeleissä hallitsee hahmojansa) ja vielä siksi että Luojamme kuvina meillä olisi samantapainen kyky luoda jotain jne... ...
-Ulla Rautiainen-
torstai 13. helmikuuta 2020
Kun Jeesus seurakunnasta karkuun lähti
”...(Jeesus) meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagogaan...”
Tätä Luukkaan 4 luvun lauseenpätkää käytetään usein vakuuttamaan seurakunnassa säännöllisesti käymisen välttämättömyydestä.
Että kun kerran Jeesuskin, niin pitää meidänkin tarpeeksi tiheään kirkkossa/rukoushuoneessa näyttäytyä.
Tähän tarkoitukseen sananpaikka ei kyllä ihan osuva ole. Siksi luku jätetäänkin varsin hyvästä syystä lukematta loppuun asti. Tarina kokonaisuudessaan kun ennemminkin kävisi varoituksena uskonyhteisöistä.
Senkin synagogakäynnin lopputuloksena seurakuntaväki kun yritti tappaa Jeesuksen. Ja kyseessä sentään oli Jeesuksen oma kotiseurakunta jossa lapsesta asti oli käynyt. Pieni yhteisö, jossa kaikki tunsivat kaikki.
Eikä jatkokaan parempaa luvannut. Missionsa alussa vielä tuntemattomana tekijänä saattoi jonkin aikaa kierrellä synagogasta toiseen saarnaamassa, mutta maineen levitessä pian ovet sulkeutuivat.
Eikä pelkästään Jeesukselta. Mustalle listalle infektoituivat myös fanittajansa. Joka erehtyi häntä Messiaana pitämään sai potkut uskonyhteisöstä. Eikä seurakunnasta erottaminen ollut mikään vähäpätöinen sanktio maailmassa, jossa sosiaalinen elämä keskittyi synagogaan.
Boikotoidun saarnamiehen oli ominluvin siirryttävä pitämään ulkoilmatilaisuuksia missä milloinkin sattui olemaan.
Jerusalemin temppeli oli niin iso laitos ettei sinne käytännön syistä saanut porttikieltoa laitettua, mutta eräänkin kerran oli kivitysuhan alta sielläkin piiloon lymyttävä ja karkuun karattava.
Ja mites koko tarinassa lopulta kävi?
Ei kerrota, kuinka Jeesus aikaisempina vuosina kotiseurakunnassaan pärjäili. Tuskin kuitenkaan mikään hylkiö oli, koska päästettiin puheenvuoroa pitämään. Näyttäisi siltä, että vaikeudet alkoivat vasta, kun Pyhä Henki lehahti päälle ja aloitti todellisen kutsumuksensa toteuttamisen.
Tämä kirjoitus nyt ei ole kielto hengailla seurakunnassa jos sellaisen hyväksi kokee.
Mutta ajatuksenaihetta ymmärtämään niitä jotka eivät niin hyväksi koe.
Ja lohdutukseksi niille, joille organisoitu hengellisyys ei oikein luonnistu.
Ja aika antisemitististä on ajatella että vain juutalaisilla oli huonoa jumalantunnistuskykyä. Että ei meillä kristillisissä seurakunnissa moista tapahtuisi.
Eikö?
-Ulla Rautiainen-
keskiviikko 5. helmikuuta 2020
...mato enkä ihminen...
Tiedäthän sen Psalmi 22 joka alkaa sillä sydäntäsärkevällä huudolla: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Ne sanat, jotka kuoleva Jeesus lausui ristillä. Koko tämä Psalmihan on kuvausta Golgatan tapahtumista.
Sanatarkasti.
Siinä on myös se "Mutta minä olen mato enkä ihminen...”.
Tätä olen kuullut selitettävän että ristillä riippuva kiemurtelee siinä kuin mato henkeä saadakseen.
Valitettavasti tämä selitys ei ihan hepreankielisen tekstin mukaan osu. Sellainen kiemurteleva mato olisi ”rimmah”. Se Psalmi 22 mato on Heprealaisessa Raamatussa ”tola”.
Mutta älkää olko pahoillanne, sillä tämä ”tola” on jotain vielä osuvampaa.
Ei Psalmin kirjoittaja erehtynyt.
Tämä ”tola” on tieteelliseltä nimeltään coccus ilicis. Eikä se oikeastaan ole mato vaan kirva. Sitä kutsutaan madoksi, koska naaraspuolinen otus menettää lopussa jalkansa. Se elää Välimeren alueella, quercus ilex -tammen lehdillä ja siitä saadaan karmosiininpunaista väriä. Suomeksi se on kermeskirva.
Roomalaiset värjäsivät sillä kenraalien viittoja ja juutalaiset ilmestysmajan kankaita ja ylipappien vaatteita ja sana esiintyy Raamatussa niissä yhteyksissä.
Ja tämän otuksen naaraspuolisen elämä natsaa hyvin Jeesukseen.
Siksi se sana Psalmiin onkin תולעת eli feminiinimuotoisena.
Kerran elämässään se tuottaa jälkeläisiä. Silloin se nousee puuhun ja kiinnittää ruumiinsa pitävästi puun pintaan ja tekee helakanpunaisen kuoren ympärilleen, jonka alla se munii munansa. Kun toukat kuoriutuvat, ne pysyvät suojassa emon kuoren alla, saavat ravintonsa syömällä äitinsä elävältä ja värjäytyvät myös pysyvästi punaisiksi emosta vuotavasta väriaineesta. Myös puu värjäytyy siitä kohdasta pysyvästi punaiseksi. Kun poikaset alkavat pärjätä itsekseen, emo kuolee. Kolmen päivän kuluttua kuolemastaan se kuivuu ja muuttuu valkoiseksi kuin lumi.
Symboliikkaa:
Nousee vapaaehtoisesti puuhun.
Puuhun kiinnitetty (naulattu), joka vuotaa punaista nestettä (verta).
Hänen lapsensa (me uskovat) olemme suojassa hänessä ja saamme ravintomme Hänestä (Joh. 6:53 ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.”)
Hänen verensä on pysyvästi meissä sovituksen liiton merkkinä.
Hän uhraa itsensä kuolemaan antaakseen lapsilleen elämän.
Kolmen päivän kuluttua Hänen ruumiinsa muuttui ylösnousemuksessa ja näyttäytyi loistavan valkoisena. (Ilm.1:14 ”Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi...”)
Tola esiintyy myös Jesaja 1:18 ”Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset tulevat ne villanvalkoisiksi.” Tässä purppuranpunainen on כתולע ”niin kuin tola”.
Ja sitten vielä ”tola” sanassa on t -kirjain alussa ja Psalmi 22:ssa myös lopussa. Vanhimmassa hepreassa t eli tav kirjain oli ristin muotoinen merkki. Niin että sekin on siinä vielä nähtävänä, jos vanhimmalla kirjoitustavalla lukee.
Niin että kyllä psalminkirjoittaja osasi yhteen sanaan sisällyttää koko pelastuskertomuksen.
Sattumaako? Tuskin.
-Ulla Rautiainen-
Historiallisesta lestadiolaisuudesta
Pohjoisen Suomen kristillistyminen ja minkälaiseen maaperään sitä aluksi oli istutettava on kiinnostava aihe.
Olen suurella mielenkiinnolla lukenut kirjoja Lars Levi Laestadiuksesta.
Lappalaisten mytologian katkelmia on Laestadiuksen itsensä kirjoittama teos. Juha Pentikäisen ja Risto Pulkkisen Saamelaisten mytologia taas on helppolukuinen kokoomateos sille joka ei viitsi kaikkea aiheesta kirjoitettua lukuisia kirjoja kahlata lävitse. Käsittelee pakana-aikaisen lappilaismytologian lisäksi lestadiolaisliikkeen alkuavaiheitakin.
Kerronpa nyt siitä:
Nykyään nimeään kantava herätysliike tunnetaan paremmin kuin itse liikkeen alullepanija.
Lars Levi oli muutakin kuin pappi ja herätyssaarnaaja. Kunnostautui kasvitieteilijänä niin että oli aikansa asiantuntevin tunturikasvien tuntija. Sen lisäksi hän kirjoitti tämän loistavan kirjan lappalaisten mytologiasta, joka on varmaan paras sen aihealueen tietoteos.
Koska tunsi aiheen. Lars Levi oli itse puolisaamelainen (saamelainen äiti), puhui saamenkieltä ja asui suurimman osan elämästään saamelaisalueella. Ja eli ajassa (1800-1861) jossa entiskansan tavat vielä olivat elävää elämää.
Nykypäivän lestadiolaisliike tunnetaan ikävästä suhtautumisesta naisiin. Vaimoisten ihmisten roolina on lähinnä synnyttää niin paljon lapsia kuin mitä ehkäisemättömälle sikiää. Johtopaikoille tai puhujiksi ei mitään asiaa ole. Raamatunselitys ja opetusoikeus on kirjaimellisen totaalisesti pelkästään miehenpuolilla.
Siinä sen näkee miten asiat muuttuvat kun vanhoista hyvistä ajoista edetään moderniin. Itse Lars Levi Laestadius kun ei niin naisvastainen ollut kuin nimeään kantavan herätysliikkeen myöhemmät vaikuttajat. Itse asiassa nykytermein voisi jopa sanoa että oli feministiteologi. (Mistä asiasta kyseinen herätysliike visusti vaikenee.)
Lars Levi ei estänyt naisia saarnaamasta. Päinvastoin herätyksen alkuaikoina oli naisia puhujina, kuten esim. Laestadiuksen oma tytärkin.
Vaikutti varmaan se että Laestadiuksen oma hengellinen herääminen tapahtui oppimattoman Lapin Mariaksi kutsutun saamelaisnaisen vaikutuksesta.
Laestadiuksen jumalakäsityskään ei ollut yksioikoisen macho-maskuliininen. Hän ei koskaan kutsunut Jumalaa Taivaan Isäksi, vaan korvasi sen Taivaan Vanhin -ilmaisulla.
(Laestadiuksen haluttomuus verrata Jumalaa isään saattaa selittyä hänen omalla väkivaltaisella ja juopolla isällään joka tärveli häneltä koko isä-käsitteen Jumalaan sopimattomaksi.)
Jumalaa hän kuvasi saarnoissaan synnyttämässä, hoivaamassa ja imettämässä rinnoillaan lapsiaan. Kuolinvuoteellaan kerrotaan Kristuksen ilmestyneen hänelle äidillisessä hahmossa. (Sitä kuvausta ei myöhemmistä teoksista sellaisena löydy vaan sensuuri on iskenyt ja muuttanut ukkoteologialle kiusallisia kohtia olennaisesti.)
Laestadiuksen sytyttämä herätysliike oli hänen luotsaamanaan muutenkin varsin erilainen kuin mitä se nykyajan mallissaan on.
Liikkeessä esiintyi runsaasti hurmoksellisia elementtejä ns. armonmerkkeinä koettuja liikutuksia. Niiden kuvauksista voi päätellä että hengellisyys yleensä tahtoo ottaa sitä ilmenemismuotoa jossa psykologisessa maisemassa ja kulttuurissa se esiintyy. (Jonka takia Raamattuakin pitäisi tulkita ja selittää sen kirjoittamiskulttuurin mukaisesti eikä omasta viitekehyksestään käsin.)
Nämä ”liikutukset” kun epäilyttävän paljon muistuttavat ns. arktista hysteriaa (pohjoisen kansalla entisaikaan ilmennyt erikoislaatuinen yleistä ahdistusta purkava sielullinen ilmiö) ellei peräti samaanien loveen lankeamisia. Skeptisesti voisi kuvitella että kyse on samasta psykologisesta ilmiöstä vain kristillisyyteen puettuna.
Jos ei niin umpiepäileväinen ole niin voisi miettiä että ehkä Jumalalla on tapana ilmestyä ja puhutella ihmisiä näiden oman tutun mentaliteettinsa puitteissa. Ettei Jumala ensitöikseen käy murtamaan ihmisen normaalia psykologista olotilaa joksikin toiseksi vaan antaa astiankin maistua että sisälle saa edes jotain kaadettua.
Että Jumalan kohtaaminen tapahtuu ensin ja siinä sielullisessa olotilassa, jossa kukin sattuu olemaan - ja ilmiasu on sitten sen mukaista – ja vasta sen kohtaamisen seurauksena alkaa kellä nopeammin, kellä hitaammin muutosta tapahtua.
Kiinnostavaa on Laestadiuksen oma uskomusmaailma. Kuinka paljon siihen oli sekoittuneena (pakanallistakin) maailmankuvaa kansanuskomuksista? Saarnoissaan hän puhuu maahisista ja muusta sen kaltaisista kuin todellisina asioina.
Nykylukijasta kumman tuntuista mutta toisaalta pistää miettimään kuinka paljon omaan kristillisyyteemme mukana samoin kulkee sekoittuneena ulkoraamatullisia elementtejä, joita emme vain oudoiksi huomaa kun ovat liian oman kulttuurimme tutuiksi tekemiä.
Laestadiuksen herätysliike oli alussa leimallisesti saamelainen, sitten leviten Ruijaan kveenien keskuuteen. Saamelaiskehitys taantui ns. Kautokeinon kapinassa 1852, jossa Kautokeinon hengellinen herätys yhdistyi 1700-luvulla ilmaantuneeseen maailmanloppua julistaneeseen Čuorvvut-liikkeeseen ja vinksahti epäterveille raiteille (yksikin piti itseään Neitsyt Mariana) ja ryöpsähti kansallistunteiksi nostattamaan saamelaisten kansannousun jossa protestoitiin porojen luontaiset jutamisreitit sulkenutta rajaa vastaan.
Kapina äityi väkivaltaiseksi mellakaksi, kaksi ihmistä kuoli ja lukuisia pahoinpideltiin. Kapina kukistettiin, pääjehuja pantiin vankilaan ja kaksi teloitettiin.
Näiden tapahtumien seurauksena herätysliike alkoi siirtyä suomalaisten haltuun ja naisten vaikutusmahdollisuuksia kavennettiin. Kas, kun kapinan kärjessä miesten rinnalla oli muutama nainenkin joista joittenkin mielissä saatiin kätevästi syntipukit koko katastrofiin.
-Ulla Rautiainen-
Haggain hakkaamaa vihjettä
”Katso, mies kantaa pyhää lihaa vaatteensa liepeessä ja koskettaa liepeellänsä leipää tai keittoa, viiniä, öljyä tai muuta ruokaa, mitä hyvänsä; tuleeko se siitä pyhäksi?" Niin papit vastasivat ja sanoivat: "Ei". Ja Haggai sanoi: "Jos joku, joka on kuolleesta saastunut, koskettaa jotakin näistä, tuleeko se saastaiseksi?" Niin papit vastasivat: "Tulee saastaiseksi". (Haggai 2:12-13)Herran Sebaotin Haggain kautta tekemän kysymyksen tarkoitus on diagnosoida ihmiskunnan tilaa: "Sellaista on tämä väki, sellaista tämä kansa minun edessäni, sanoo Herra.”
Että saastuttamaan kyllä pystytään mutta pyhäksi tekemään ei.
Sitten aika kului ja eräs nasaretilainen alkoi tehdä asioita, joista Mooseksen lain mukaisesti olisi pitänyt saastaiseksi infektoitua. Koskettaa sairaita, esim. pitalisia ja verenjuoksua potevia ja vieläpä kuolleitakin.
Nykylukija monesti ei huomaa että nämä sairaat tai kuolleet eivät siinä kulttuurissa olleet vain sairaita tai kuolleita vaan saastaisia kohteita joihin koskeminen tai joiden koskettamaksi joutuminen tartutti saastaisuutta. Kosketuksiin joutunut joutui suorittamaan Mooseksen laissa ohjeistettuja monimutkaisia ja aikaa vieviä rituaaleja ennen kuin saattoi taas normaalielämään palata.
Eivätkä säännöt olleet suuntaa antavia vaan jotka eivät kyseisiä seremonioita noudata käsketään hävittämään Israelista.
(Tosin niinkin väkivaltaisena aikana mitä historialliset lähteet (kuten Josefus) sitä kuvaavat pistää kyllä epäilemään kuinka tarkasti noitakaan sääntöjä edes kyettiin käytännössä oikeasti noudattamaan.)
Tämän nasaretilaisen ei kuitenkaan tarvinnut mihinkään puhdistautumistoimenpiteisiin ruveta koska Hänen kosketuksessaan tapahtui semmoista kummaa että ne saastaiset (= sairaat tai kuolleet) lakkasivat olemasta saastaisia (= sairaita tai kuolleita).
Näyttäisi siis siltä että kaikki nämä kuolleistaherättämiset ja sairaidenparantamiset olivat muutakin kuin pelkkiä ystävällisiä tekoja niiden kohteille tai osoituksia Hänen supervoimistaan.
Että niiden tarkoitus oli myös viitata Haggain kysymykseen. Ilmoittaa että tässä nyt on semmoinen joka ei ole näitä joita Haggai kuvaa vaan Jeesus onkin jotain jossa puhtauden ja saastaisuuden kulkusuunta kääntyy toisinpäin kuin tavan ihmisillä.
Että Hän itse on se puhtauden lähde, johon lain rituaalit viittaavat.
Jota ei mikään ulkopuolinen edes voi saastuttaa.
Eli että hän on jotain muuta kuin tavalliset ihmiset.
Ihmiskunnan ulkopuolelta.
Vihje, josta Haggain lukeneet olisivat voineet vihjeen napata ja ymmärtää jotain.
Vihje nykylukijalle, että Vanha Testamenttikin kantsii tarkoin lukea niin saapi syvyyttä ja horisonttia Uuteen Testamenttiin.
-Ulla Rautiainen-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
