Haggain hakkaamaa vihjettä

”Katso, mies kantaa pyhää lihaa vaatteensa liepeessä ja koskettaa liepeellänsä leipää tai keittoa, viiniä, öljyä tai muuta ruokaa, mitä hyvänsä; tuleeko se siitä pyhäksi?" Niin papit vastasivat ja sanoivat: "Ei". Ja Haggai sanoi: "Jos joku, joka on kuolleesta saastunut, koskettaa jotakin näistä, tuleeko se saastaiseksi?" Niin papit vastasivat: "Tulee saastaiseksi". (Haggai 2:12-13)

Herran Sebaotin Haggain kautta tekemän kysymyksen tarkoitus on diagnosoida ihmiskunnan tilaa: "Sellaista on tämä väki, sellaista tämä kansa minun edessäni, sanoo Herra.”
Että saastuttamaan kyllä pystytään mutta pyhäksi tekemään ei.

Sitten aika kului ja eräs nasaretilainen alkoi tehdä asioita, joista Mooseksen lain mukaisesti olisi pitänyt saastaiseksi infektoitua. Koskettaa sairaita, esim. pitalisia ja verenjuoksua potevia ja vieläpä kuolleitakin.

Nykylukija monesti ei huomaa että nämä sairaat tai kuolleet eivät siinä kulttuurissa olleet vain sairaita tai kuolleita vaan saastaisia kohteita joihin koskeminen tai joiden koskettamaksi joutuminen tartutti saastaisuutta. Kosketuksiin joutunut joutui suorittamaan Mooseksen laissa ohjeistettuja monimutkaisia ja aikaa vieviä rituaaleja ennen kuin saattoi taas normaalielämään palata.
Eivätkä säännöt olleet suuntaa antavia vaan jotka eivät kyseisiä seremonioita noudata käsketään hävittämään Israelista.
(Tosin niinkin väkivaltaisena aikana mitä historialliset lähteet (kuten Josefus) sitä kuvaavat pistää kyllä epäilemään kuinka tarkasti noitakaan sääntöjä edes kyettiin käytännössä oikeasti noudattamaan.)

Tämän nasaretilaisen ei kuitenkaan tarvinnut mihinkään puhdistautumistoimenpiteisiin ruveta koska Hänen kosketuksessaan tapahtui semmoista kummaa että ne saastaiset (= sairaat tai kuolleet) lakkasivat olemasta saastaisia (= sairaita tai kuolleita).

Näyttäisi siis siltä että kaikki nämä kuolleistaherättämiset ja sairaidenparantamiset olivat muutakin kuin pelkkiä ystävällisiä tekoja niiden kohteille tai osoituksia Hänen supervoimistaan.

Että niiden tarkoitus oli myös viitata Haggain kysymykseen. Ilmoittaa että tässä nyt on semmoinen joka ei ole näitä joita Haggai kuvaa vaan Jeesus onkin jotain jossa puhtauden ja saastaisuuden kulkusuunta kääntyy toisinpäin kuin tavan ihmisillä.
Että Hän itse on se puhtauden lähde, johon lain rituaalit viittaavat.
Jota ei mikään ulkopuolinen edes voi saastuttaa.
Eli että hän on jotain muuta kuin tavalliset ihmiset.
Ihmiskunnan ulkopuolelta.
Vihje, josta Haggain lukeneet olisivat voineet vihjeen napata ja ymmärtää jotain.

Vihje nykylukijalle, että Vanha Testamenttikin kantsii tarkoin lukea niin saapi syvyyttä ja horisonttia Uuteen Testamenttiin.


-Ulla Rautiainen-

Puulaulu

Monesti rukoukseni ovat kuin vaivaisenvarpuja tuulisissa tuntureissa: matalina maata pitkin suikertavia hiirenkorvan kokoisin lehdin kun karu maa ei kasvunvoimaa enempään anna ja pohjoisen hyiset viimat kaiken korkeamman alas repivät.
Mutta kyllä Jumala, kaiken kasvattaja nekin näkee ja ottaa huomioonsa.
Siksihän Hän yöttömän kesävalon tuntureille ja sen kasvustolle elämänvoimaksi antoi.
Niin minunkin pienimmät rukoukseni elävät Hänen kasvojensa valossa ja tulevat Hänelle tunnetuiksi.

Mutta eivät rukoukseni aina vaivaisenvarpuja ole.
Tämän aamun rukoukseni oli korkealatvainen ja maailmantuulien yläpuolelle nouseva.
Koska Taivas ei ole kuuro eikä Pyhä Henki kaukana.
Annas kun kerron.

Tässä aamussa ensin rukoukseni oli vain osaamattomuutta rukoilla. Olematon ajatus ja sanaton säe mielenmyrskyssä joka painoi korkeamman kaipauksen äänettömäksi.
Sanoa vain: Pyhä Henki, anna Sinä niitä Sinun rukouksiasi. Niitä jotka nousevat taivaankattojen päälle ja syleilevät Jumalaa.

Ja sitten alkoi tapahtumaan.

(Hengen antamat rukoukset ovat minulle usein visuaalisia elämyksiä. Kuvitettuja tarinoita joita mieleni sisään striimataan ja joita suljetuin silmin katson kuin elokuvaa. Niin nytkin.)

Kuva oli tämä:
Oli puu.
Se kasvoi rukoukseni tahdissa.
Sen juurina oli Pyhä Henki kasvunvoimana.
Oksat työntyivät rungosta esiin, vihreys räjähti verhoamaan, purskahti kerkkiä, käpykukkia ja siemeniä. Kultaista pihkaa kaarnan alta puroina juoksi ja juurien nostattamat nesteet kohisten virtasivat ryöpyten puusuonissa koko puu väkevää elämää kuohuten.
Yleni voimalla ja nopeasti maan ilman lävitse, ohitse avaruuden ja Jumalan Taivaaseen.

Se puu oli arktisen maanalan havupuu. Kuusi, joka lehtiään ei pohjoisimman kylmimmissäkään pudota vaan runkosydän jäätyneenäkin ja lumikuormaa kantaessaan viheriöi talvikuiden pimeässä.
Siis minulle sopiva puu.
Rukoussanat tulvivat kuin ryöppyävä virta ja puu kasvoi kuin sata vuotta silmänräpäyttämässä.

Tartuin sen oksiin ja helposti kuin tikapuilla ja kerkeästi kuin virkeä orava kiipesin riemukkaasti puuta ylös tuuheiden oksien kohistessa rukouslaulua suuhuni ja mennessäni keräsin hedelmät oksilta viedäkseni ne lahjaksi ilahduttamaan Taivaallista Taattoani, joka puun latvasta kiinnipitäen ohjasi puutani kasvamaan Häntä kohti ja minun lähestyessäni ojensi kätensä, tarttui käteeni ja vetäisi viimeisen askeleen Hänen Taivaansa lattialle ja Hänen syliinsä ja olin kotona.

Ja sen Puun salaisuus, mikä, siis Kuka se oli on kirjattuna tuohon Raamatunkohtaan: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.”

Tosin koska viinipuut eivät minun elämäni sääoloissa voisi olla, joten Hän nyt minulle näyttäytyi tällä kertaa supisuomalaisena ja kotoisana havupuuna.
Ja korvauksena siitä vajauksesta kun ei näin pieneen asuntoon voi joulukuusia sisälle mahduttaa niin sanoi että Hänessä on minulle ympärivuotisesti paljon parempaa kuusta tarjolla jos sellaisella haluan kotiani koristaa.
Ettei ole elämässäni mitään menetyksiä, joita Hän ei voisi omalla itsellään vielä paremmaksi korvata.
Amen.


-Ulla Rautiainen-

Musiikkiin pakattuja lahjoja

On se lahja!
Kun yllättäen Pyhä Henki ohjaa löytämään kätketyn aarteen, uutta ymmärrystä Jumalaan. Jotain mitä ei olisi osannut odottaa.
Toissailtana selailin netistä kaikenlaista sekalaista ja löysin tämän.
Miten Sefanja 3:17 englantilaisessa Raamatussa menee.
Suomalaisessa käännöksessähän se on eri tavalla siitä lopun yksityiskohdasta.

Olen aina ollut sitä mieltä että kaikkiin karismaattisiin ilmiöihin pitäisi löytyä vastaavuus Raamatusta. (Hyvä syy miksi vahvemmin karismaattisuuteen suuntautuneiden olisi hyvä opetella tuntemaan Raamattunsa kunnolla. Ovathan ilmestykset, näyt sun muut Hengen manifestaatiot kivoja ja paljon antavia, mutta niissä on se ongelma, että koskaan ei voi ihan sata varma olla kuinka paljon ne ovat oman mielen kepposia tai onko niihin sekoittunut kuinka paljon oman alitajuntani nostattamia elementtejä. Kyllähän Hengelle herkällä tietynlainen tuntuma on tunnistaa Jumala muista aivoriehaantumisista, mutta silti tällä alueella terve varovaisuus ei ole pahitteeksi.)

Olisi aina hyvä olla joku itsensä ulkopuolinen todiste.
Ja niistä ulkopuolisista Raamattu on se luotettavin todistekappale. Pitävä ankkuri, joka estää ajelehtimasta väärille vesille.
Joten ihan vakavaksi ohjeeksi, joka haluaa karismaattisuutta, kannattaa ihan oikeasti aloittaa opettelemalla tuntemaan ihan oikeasti Raamattu kunnolla.

Minulla on vuosia ollut ongelma.
Jumala on ilmaissut itseään minulle hyvin aktiivisesti (myös) eräällä tietyllä tavalla.
En vaan ole löytänyt siihen Raamatusta mitään tukea, vaikka juttu on elämässäni niin voimallisesti läsnäolevana, ettei sitä kieltääkään ole voinut.
Nyt eilisiltana löysin siihen Raamatusta selvän vahvistuksen.
JA NYT OLEN NIIN ILOINEN JA INNOISSANI!!!

Mennään siis asiaan:
Joskus musiikkia kuunnellessani käy niin että musiikki ikään kuin ”hyppää” toiseen ulottuvuuteen, aivan kuin se yhtäkkiä kytkettäisiin toiseen virtalähteeseen, isompaan, enemmän tehoa antavaan tai kuin miksauspöydästä käännettäisiin jotain nappuloita eri leveleille. Elämys, joka resonoi sielussani ja hengessäni tavalla jota on mahdoton selittää ellei ole itse kokenut.
Pyhä myrsky, joka pyyhkäisee sieluni lävitse.
Pääni sisällä alkaa vilistämään kuvia kuin elokuvaa katsoisi (hyvin tarkkoja ja yksityiskohtaisia) tai jotain ideaa striimaa mieleeni syötettynä semmoisena kaiken kielellisyyden ohittavana ymmärryksenä, jonkinlaisena tiivispakattuna informaationa (vertaa esim. miten tietokoneessa dataa siirretään), jossa on semmoinen Shekina-Läsnäolon tuntu - Jumalan paino sieluni sisällä - jota on ihan mahdoton selittää semmoiselle joka ei vastaavaa ole kokenut.

Hyvin usein toistuva teema näissä elämyksissä on että musiikkia laulava artisti häviää taka-alalle ja katoaa mielestäni ja tilalle tulee Jumala (milloin Isän, milloin Jeesuksen, milloin Pyhän Hengen persoonassa) itse laulamaan kyseistä esitystä. (Laulut ovat tietenkin sellaisia jotka eivät riitele jumalallisia arvoja vastaan, ei siis mitään riettaita renkutuksia). Saattaa sanoja muutella joskus jos niin tarpeen on.

Joskus laulusta tulee eräänlaista duettoa, jossa Hän laulaa osan ja minä (joko pelkästään itseni tai ihmiskunnan yleisenä edustajana) osan niin että tarinasta tulee vuoropuhelua.

Tämä on Hänen luovuuttaan, Luoja-persoonansa toimintaa. Että Hän muuttaa jonkun ihan tavallisen (samoin kuin Hän otti maan tomua ja teki siitä ihmisen) ja nostaa sen korkeampaan sfääriin tehden maallisesta hengellistä (osoittaen että Hänellä tosiaan on kaikki valta maailmassa ja että se valta ei ole tuhoavaa vaan uuttaluovaa).
Lisäksi että Hän käyttää näihin laulusessioihin ihmisten tekemää musiikkia (Taivaassa saamme sitten kuulla Hänen tekemää musiikkiaan ja se se vasta jotain sitten on) on viesti Häneltä halusta osallistua ihmisten elämään ja kaikkiin tekemisiin mitä teemmekin (kunhan se ei ole jotain epäsopivaa ja pahaa).

Ymmärrämme monesti väärin itsensä kuolettamisen idean; että Jumala ei olisi kiinnostunut ja haluaisi jopa mitätöidä kaiken ihmiselämässä olevan inhimillisen. Päinvastoin Hän haluaa aktiivisesti osallistua elämämme kaikkiin alueisiin ja olla mukana kaikessa missä mekin. (Kuin isä tai äiti joka osallistuu lapsen leikkeihin ihan yhdessätekemisen ilosta.)

Raamatusta en kuitenkaan löytänyt muuta mainintaa Jumalasta laulamassa kuin että viimeisen ehtoollisen päätteeksi veisasivat kiitosvirren ja kait siinä Jeesuskin muitten mukana lauloi. (Jos nyt joku suom. Raamatusta muita mainintoja löytää, niin ilmoittakoot asiasta minulle.)

John Burke: Taivaan rajalla -kirjasta luin kyllä että joku olisi kuolemanrajakokemuksessa ja taivasvierailussaan kuullut Jumalan laulavan rakkauslauluja ihmisille. Kaunis ajatus, ja olin jo siitäkin innoissani, mutta kirja ei ollut Raamattu, joten ei täysin todistusvoimainen.

Nyt toissailtana nettiä selaillessani asia selkisi. Se Sefanja 3:17 kohta joka suom. Raamatussa on”...hän (Jumala) sinusta riemulla riemuitsee." onkin englantilaisessa Raamatussa ”...he will joy over thee with singing.” eli ”...hän iloitsee sinusta laulamalla.”

Etsin sitten heprea-englanti interlineaarisesta miten alkulähteessä, Heprealaisessa Raamatussa tuo lause on: בְּשִׂמְחָ֗ה יַחֲרִישׁ֙ בְּאַ֣הֲבָתֹ֔ו יָגִ֥יל עָלַ֖יִךְ בְּרִנָּֽה׃ ja sille näyttäisi olevan useampia käännösvaihtoehtoja, jonkinlaista äänekästä riemuitsemista ylipäänsä, yhtenä vaihtoehtona tuo laulaminen.

Jokatapauksessa olihan kiva löytää ideaa Jumalasta laulamassa ihmisilleen. Että eivät ne minun pääni näyt ihan tyhjästä ole nyhjäytyneet.

Ja se Sefanjan kohta Heprealaisesta Raamatusta löytyy tuolta:
https://biblehub.com/interlinear/zephaniah/3-17.htm 

-Ulla Rautiainen-

Laodikealaisuudesta

Se oli se Ilmestyskirjan ( Ilm. 3:14-22) seurakunta, joka sai Jeesukselta laatan lentämään.
Mikäs niin pahaa oli? Oliko siellä ylettömän synkeitä syntejä?
Ei päällepäin katsoen ja se olikin juuri se ongelma.
Oltiin niin kunniallisen sisäsiistejä että alettiin todella uskoa että ollaan siistejä.
Silti se oli se ainut seurakunta, josta Jeesuksella ei ollut mitään hyvää sanottavaa ja vaan halusi päästä eroon mokomata yökötyksestä. Aika paha jos saa Jumalankin jo oksentamaan.

Laodikealaisista Jeesus sanoi :
- et ole kylmä etkä palava vaan penseä/haalea.
- että kuvittelevat etteivät mitään tarvitse.
- jättivät Jeesuksen oven taakse kolkuttelemaan.

Yletön kylmyys ja kuumuus saavat tekemään muutoksia olosuhteisiin. Siltä väliltä on ihan liian mukava lillua vastustamassa kaikkea mikä ei ole tuttua ja totuttua ja jossa pitäisi liikahtaa johonkin suuntaan. Kaikkihan on jo parhaimmillaan ja kaikki muutokset pahempaan päin.

Ja kun kuvittelee ettei mitään tarvitse, se on sitä että luulee päässeensä jo Lopulliseen Totuuteen ja Täydelliseen Tietoon. Että kenenkään ei tarvitse enää tulla mitään opettamaan. Hyväksytään vain umpitutuista fraaseista ja kliseistä koostuvat saarnat, joissa pelkästään vahvistetaan jo olemassaolevia uskomuksia, asenteita ja luulemuksia. Mitään korjausliikkeitä ei tarvitse tehdä, tutkia, oppia eikä tarkistaa eikä kyseenalaistaa mitään.
Liotaan vain omassa pöhöttyneessä erinomaisuudessaan itseään ihastelemassa ja kaikki viat ja paha ulkoistetaan oman porukan ulkopuolelle.

Semmoisessa yhteisössä niinkin radikaalihenkinen henkilö kuin mitä Jeesus on ei katsota korrektiksi saamaan suunvuoroa vaan jätetään ulos ovea paukuttamaan.
Eikä edes huomata että jotain oleellista tästä jumalanpalveluksesta nyt puuttuu.


-Ulla Rautiainen-

Targumista

Luen Targumin suomennosta. Targum = arameankielinen selitysteos heprealaisesta Raamatusta.

"Targumin historia alkaa Nehemiasta, joka sääti, että (Raamatun) teksti on opetettava niin, että kansa ymmärtää. (Aramea oli sivuuttanut heprean kansankielenä ja heprean ymmärtäminen alkoi rapistua.) Jeesuksen aikana targumin teksti puhuttiin synagogassa ääneen sen jälkeen, kun raamatusta oli ensin luettu hebrean kielinen teksti.
Jeesus viittaa usein targumiin ja sen kuulemiseen. Esimerkiksi, Mark.4:24, ”Ja hän sanoi heille: Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan”. Tämä on lainaus Jesaja 27:8, targum Joonatan. Suomenkielisessä käännöksessä ei ole mitään sinne päinkään, mutta latinan kielinen Vulgata menee suunnilleen targumin mukaan. Samoin KJV puhuu jotain mittaamisesta. Luuk. 11:27, ”Eräs nainen kansanjoukosta korotti äänensä ja sanoi hänelle: "Autuas on se kohtu, joka on kantanut sinut, ja ne rinnat, joita olet imenyt".” Tämä on sanatarkasti targum Neofiti 1, 1Moos.49:25, Joosefin siunauksesta. Jeesus vastaakin, ”Niin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat”. Molemmissa tapauksissa Jeesus viittaa puhuttuun ja kuultuun tekstiin, ja evankeliumit lainaavat targumeja. Näitä kohtia on enemmänkin."
(Sulkeissa olevaa lukuunottamatta lainaus Tuomas Leväseltä.)

Targum on tarkkuudeltaan kuin mikä tahansa käännös, enemmän tai vähemmän alkuperäisen mukaan menevää, paitsi huomattava että joidenkin kirjojen sisältö on paremminkin selitystä ja kommentaaria. Niitä selittäviä ja kommentoivia jos verrataan esim. Novumiin tai Kommentaariraamattuun, jossa ensin on varsinainen Raamatunteksti ja alla kommentit siitä tekstistä niin on niin kuin ne kommentit. Paljon Raamatun ulkopuolista järkeilyä ja selitystä.

Miksi lukea?
Koska Jeesuskin lainasi Targumia, sopii kait minunkin sitä lukea.
Antaa kuvaa siitä miten Raamatuntekstejä ymmärrettiin Jeesuksen aikana ja antaa siis taustaa UT:n teksteihin (minkälaisiin kysymyksiin, järkeilyyn ja uskomuksiin Jeesuksen ja apostolien opetukset vastasivat).
Targumissa tulee selitetyiksi varsinaisessa Raamatussa esiintyviä kielikuvia. Joten siltä osin se auttaa oikean Raamatun ymmärtämistä kun yksittäiset ilmaisut tulevat sitä kautta ymmärretyiksi.

Varoitus: ei missään tapauksessa korvaa kanonisoitua Raamattua, sen verran outoja juttuja paikoin sieltä löytyy ettei pidä sanatarkkana Jumalan ilmoituksena ottaa, kuten ei varmaan ole tarkoitettukaan (kuten ei Kommentaariraamatun kommenttejakaan). Olisi ehdottoman tarpeellista ensin tutustua kunnolla varsinaiseen Raamattuun ennen tätä että osaisi erotella jyviä akanoista.

Targumin Saarnaajan kirjasta huomioita:

Helvetti -käsite oli olemassa jo ennen UT:ta toisin kuin joskus väitetään. Miksi helvetillä ei kuitenkaan varsinaisessa Vanhassa Testamentissa uhkailla – ehkä koska Jumala katsoi että koska sovitusta ei ollut vielä tapahtunut olisi helvetillä uhkaileminen ollut epäsopivaa vielä siinä vaiheessa. Kanonisoidussa Raamatussahan vasta Jeesus ottaa ensi kertaa infernon lieskat puheeksi. Mutta tästä näkee, että jostain se tieto oli rabbeille kuitenkin jo sitä ennen tullut.

Jeesus teki paljon ihmetekoja. Miten kerrottavaksi valittiin ne tapaukset jotka evankeliumeihin päätyivät? Ehkä sillä että ne olivat niitä, joita tulevan messiaan odotettiinkin tekevän, messiaan merkkejä.

Esim. 7.13 kiinnostava lause:
”...kuka on niin viisas, että pystyy suoristamaan yhdenkään heistä (kumaraselkäisistä), ellei se maailmankaikkeuden Herra, joka on hänen selkänsä kumaraan taivuttanut?”
Vertaa Luuk. 13: 11-13 jossa Jeesus parantaa naisen joka on koukistunut ja kykenemätön oikaisemaan itseänsä. Kyse ei siis ollut vain sairaan paranemisesta, vaan Jeesus teki jotain, jolla hän todisti jumaluutensa. Ei siis ihme, että vastustajat siitä niin suuttuivat ja yrittivät kääntää huomion sapattirauhan rikkomiseen.

7.26 ”Minä löysin jotain, joka on miehelle katkerampaa kuin kuolinpäivän katkeruus; naisen, joka aiheuttaa aviomiehelleen monia murheita ja jonka sydän on verkkoa ja ansaa. Hänen kätensä ovat niin sidotut, ettei hän voi niillä palvella. Herran edessä on oikein, että mies eroaa hänestä erokirjalla ja pakenee häntä, mutta sellainen on syyllinen Herran edessä, joka nai hänet ja sekaantuu hänen haureuteensa.”
Vastaavuus Matt. 5:32 kohtaan jossa Jeesus sanoo: ”...joka nai hyljätyn, tekee huorin.” Jeesuksen kova sana tässä tulee selitetyksi. Kyse ei siis ole syyttömästi hyljätystä, vaan pettäjästä, joka ensin omalla huoraamisellaan on rikkonut avionsa. Syyllistä ei siis tule palkita uudella avioliitolla ja joka niin tekee syyllistyy sen asenteen levittämiseen että aviollinen uskottomuus on ihan ok-juttu eikä siitä tarvitse niin tarkkana olla.
Selitetyksi tulee myös ne Saarnaajan kirjan naisvastaiset kohdat. Kyse ei siis ole yleisestä naissukupuolen mustamaalaamisesta vaan että siinä puhutaan haureellisesti avionsarikkovista naisista.

12:11 antaa vihjeen siitä mikä on se tutkain, jota vastaan Apt. 26:14 Paavalin on työläs potkia: ”Kirjanoppineiden sanoja voi verrata tutkaimeen ja nauloihin, jotka kiinnittyvät viisauden opettamiseen niille, jotka ovat tietoa vailla, aivan niin kuin tutkain ohjaa lehmää..”

Paavali oli siis ilmeisesti tietoinen (olihan hän korkeasti koulutettu kirjanoppinut) kirjoituksissa esiintyvistä yksityiskohdista, joista Jeesus olisi pitänyt tunnistaa messiaaksi, mutta yhtä tietoisesti kieltäytyi niitä huomioimasta. Sillä tavalla hän siis ”potki tutkainta” (kirjoitettua sanaa) vastaan ja työlästähän se varmasti oli kirjoituksia rakastavalle ihmiselle. Jeesuksen ilmestyminen oli siis melkoinen vapautus sisäisestä ristiriidasta.

Mikä selittänee sitäkin, miksi Jeesus ilmestyi juuri Paavalille eikä muille. Paavalilla taisi olla jo jonkinlainen sisäinen prosessi aluillaan asian suhteen. Mikä psykologisesti selittää raivoisan vihan kristittyjä kohtaan – asia oli niin mielessä ettei siihen voinut suhtautua passiivisesti vaan mieltä kaihertava epäilys oli suunnattava toiminnaksi, jolla yritti pitää itsensä vanhassa vaikka uusi jo kiusaavasti kutsuikin.

Targumin suomennoksia löytyy tuosta linkistä:  http://www.apokryfikirjat.com/?fbclid=IwAR1ZgsykQL_dueRvXd5elNn-S92QNg2f9gFAZOhx_WSv27lhdOscH94fCKo


-Ulla Rautiainen-

Kanoottiruno

Päästä sinne ylös, pyysin,
missä Sinun valtavat vetesi loiskuavat,
mistä elämän virta saa alkunsa.
Ja näin, ettei se olekaan mikään pieni puronen hiljaa lipumassa,
jossa tuskin kengänpohjat saa kasteltua yli harpatessa.
Vaan valtava hyökyvesi,
joka jyrisevinä koskina,
huimaavan korkeina putouksina
ja mahtavana tulvavuoksena
syöksyy leveänä ja syvävetisenä maan halki,
ja jonka rannat ovat tiheänä viidakkona,
kosteuden kasvattamia runsashedelmäisiä puita.

Ja siihen virtaan Sinä käskit minun kanoottini työntää.
Niin, lupasit sentään tulla mukaan veneeni perälle ohjaamaan,
mutta uskaliasta se silti olisi.

Mutta kun Sinä haluat jotain,
niin sehän kyllä tehdään!

Istuit jo mela kädessä tukevasti perälaudalla
ja jotenkin sait minut siirtymään rannalta
vedessä kelluvaan kanoottiin.

Ja sitten jo työnsitkin alusta
irti rannasta keskelle uomaa.
Ja kehoitit minua ottamaan airon käteeni
ja melomaan niin kovaa
kuin käsistä voimaa lähtisi.

Voi hirvitys,
tiedätkö Sinä ihan varmasti aina
mitä olet tekemässä,
ja panet vielä minutkin tekemään?
Katso nyt tätä virran vauhtia,
miten kovaa se kanoottiamme vie!
Noita korkeiksi pärskähteleviä kuohuja
ja syviä pyörteitä
vedestä kohoavien kivien välissä!

Olinhan aina hylännyt kaiken,
jota en voinut hallita.
Mutta Sinä olet villimpi ja hurjempi
kuin tahtoisinkaan.
Eikä kiittämätön tuntoni
ymmärrä vapautuksesi määrää
kun en millään uskaltaisi astua häkkini ahtaudesta
salisi suurenmoiseen avaruuteen.

 

-Ulla Rautiainen-

Muutoskykyisyydestä

Olen sitä mieltä, että kristillisyys, joka on menettänyt dynaamisen muutoskykyisyytensä ei ole Pyhän Hengen ohjauksessa vaan on vajonnut kulttuurikristillisyydeksi, jolla ei päämääränä enää ole evankeliumin eteenpäin vieminen (vaikka näennäisesti siitä puhuisikin) saati Jumalaan lähentyminen vaan motiivina on pitää uskonilmenemismuoto omalla mukavuusalueella ja sementoida siihen kulttuurinmuotoon johon oma tottumus on jämähtänyt.

Muutoksella en tarkoita, että Raamatun perustotuuksia pitäisi muutella. Tarkoitan että erotetaan mikä oikeasti on Raamatun ja Pyhän Hengen ohjauksen kautta Jumalan antamaa ohjeistusta ja mikä kulttuuriinsopeutumista.
Esim. seurakunnissa käytettävä musiikki on aina kulttuuriinmukautunutta. Eihän missään ainakaan suomalaisessa seurakunnassa soiteta musiikkia semmoisena kuin mitä se raamatunaikana oli.

Pyhän Hengen ohjauksessa oleminen päinvastoin on ultramuutoskykyistä. Koska ei ole tarvetta jumittaa missään tottumuksissa eikä tämän maailman kulttuurissa vaan liidellään ennemminkin taivaallisessa.
Ja se taivaallinen jokatapauksessa ihan varmasti on jotain joka tässä maailmassa on vierasta.
Raamatun tarinoista jos jotain oppii, niin ainakin sen, että Jumalan kelkassa oleminen vaatii melkoista muutoskykyisyyttä. Sen verran yllätyksellisiä ja erikoislaatuisia juonenkäänteitä biblikaanisille henkilöille vähän väliä tapahtuu.
Ja vielä vanhoilla päivilläänkin.
Joten ikääntyminenkään ei ole tekosyy änkyröityä tottumuksiinsa.
Päinvastoin.
Mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä elastisempi olisi syytä olla isoihin muutoksiin. Koska se The Iso Muutos eli Rajan Takaiseen siirtyminen lähestyy. Ja onhan aika ilmeistä että se mitä Taivaassa tapaamme, ei taatusti ole sitä mihin täällä maaelämässämme olemme tottuneet.

Joten vanheneminen on fressiyttävä juttu uskovalle. Antaa hyvän syyn viskata selkänsä taakse nuoruudenpäivien kaavat ja mallit ja heittäytyä vauhdikasliikkeisen originaaliksi.

Joten, kuten tässä Happoradion biisissä sanotaan: ”...Emmekä näihin tyveniin - Jumitu ruosteiseen ankkuriin - Vaan vielä saamme kurssin muuttumaan - Poteroistamme liikekannalle...”

-Ulla Rautiainen-