Sanctum

Joskus
sielun pimeässä yössä
rukoukset ovat huutoa tyhjyyteen
vastassa Jumalan hiljaisuus.


Joskus
rukoukset ovat sielun sulkevien muurien takomista.
Sanoja, jotka eivät synny eivätkä kasva
tomuruumiini vankeudesta ulos.



Sanctum


Joskus
sielun hiljaisuudessa
sanattomassa olemisessa
tuntea Jumalan paino sieluni sisällä.

Silloin olla kuin puu, jonka oksiston lävitse tuuli käy
kuin seisoa lentävän linnun siipien päällä
tomuruumiini pyhään tuleen pukeutuneena.

Lausuen sitä rukousta,
jossa Kolminaisuus keskustelee keskenään
ja olla
sivustakuulijana kokemassa ihmettä
kun Jumala virtaa lävitseni.

-Ulla Rautiainen-

Galilealainen arvoitus

2000 vuoden takaisessa Galileassa riideltiin. Oli epäselvyyttä tuosta omavaltaisesta nasaretilaisesta saarnaajasta. Mikä hän oikein miehiään oli? Mielipiteet jakautuivat ääripäihin; osa piti häntä Jumalan lähettämänä messiaana, osa demonien riivaamana sekopäänä.

”Tutki ja näe, ettei Galileasta nouse profeettaa." joku kirjanoppineista ratkaisi kiistan (Joh 7:52). Uskonnolliset johtomiehet olivat tyytyväisiä, asia oli saatu selväksi.

Päättelyketjussa vain useampikin kohta meni vikaan:

1. Se että jotain ei ole tapahtunut aikaisemmin, ei takaa ettei sitä voisi tapahtua myöhemmin.  
2. Itse asiassa olikin tapahtunut. Kirjanoppinut ei ollutkaan niin kirjoituksia tunteva kuin mitä luuli  olevansa. Galileasta oli ennenkin noussut profeetta. Se kuuluisa kalan nielaisema Joona Amittain poika oli kotoisin Gat-Heferin kylästä, vain nelisen kilometrin päästä Nasaretista. (2. Kun. 14:25) 
3. Väitteen esittäjällä ei ollut kaikkea tietoa nasaretilaiseksi sanotun miehen syntypaikasta. Asiantuntevat olivat ilmeisesti visusti salanneen Betlehemin osuuden tapahtumaan. Mikä viisasta olikin, Betlehemin lastenmurhan määränneen kuninkaan poika oli vallassa ja olisi saattanut saada ikävän idean jos olisi kuullut isänsä järjestämän verilöylyn varsinaisen kohteen olevan edelleen elossa ja hyvinvoivana.

Tässä tarinassa opetus on, että luulo ei ole tiedon väärti eikä kannata luulla tietävänsä asiasta, ennen kuin todella tietää asiasta.


-Ulla Rautiainen-

Profeetan palkasta

Luuliko joku että profeetaksi kannattaa hakea, että saisi arvokkaan, ehkä jopa palkatun aseman ja viran seurakunnassa, että saisi vaikuttaa asioihin, saada jotain tärkeää aikaan, tulla suosituksi ja saada paljon kavereita?

Ei kannata.
Kysy vaikka Aamokselta, siltä joka viljeli metsäviikunapuita, jolla oli lammaslaumoja Tekoassa ja joka näki näkynsä kaksi vuotta ennen maanjäristystä.

Aamokselle kävi näin: ”Amasja, Beetelin pappi, lähetti Jerobeamille, Israelin kuninkaalle, tämän sanan: "Aamos on tehnyt salaliiton sinua vastaan Israelin heimon keskuudessa. Ei maa kestä kaikkea, mitä hän puhuu. … Ja Amasja sanoi Aamokselle: "Sinä näkijä, mene matkaasi ja pakene Juudan maahan, syö leipäsi siellä ja ennusta siellä. Mutta Beetelissä älä ennusta enää, sillä se on kuninkaan pyhäkkö ja valtakunnan temppeli." (Aam.7:10,12-13)
Aamos vaiennettiin seurakunnassa, karkotettiin maasta ja lähetettiin henkipattona pakenemaan kuninkaan vihaa.
Niin siinä kävi.
Oli vallassa semmoinen mentaliteetti että ”... ymmärtäväinen vaikenee tänä aikana, sillä se on paha aika.” (Aam. 5:13)
Että parempi viisaan pitää päänsä kiinni jos ei halunnut vaikeuksia.
Ja Aamoksenkin sanoa "En minä ole profeetta...”, vaikka olikin profeetta. (Aam.7:14) Olosuhteet kun oli semmoiset, ettei siinä profetiuttaan kannattanut hirveästi mainostaa.

Eivät muutkaan profeetat Raamatussa juhlineet.

Ei Jesajankaan arvokkuutta parantanut kun Jumala komensi profeettansa riisumaan vaatteensa ja esittämään havainnollistavaa performanssia nöyryytetyistä sotavangeista joita kuljetetaan alasti takapuolet paljaina. Eikä se ollut mikään lyhyt viuhahdus vaan näytelmää piti ylläpitää kolme vuotta. (Jes. 20:2-4)
Mikähän nykyseurakunta nyt toteutettuna tunnistaisi moisessa touhussa Pyhän Hengen ohjauksen?
Eivät tietenkään tunnistaneet silloinkaan.
Se ero on profeetassa ja muissa. Profeetta tunnistaa Jumalan vaikutuksen vaikka se kuinka arvaamattoman erikoislaatuista olisi.
Ja yleensä joutuu sen seurauksena vaikeuksiin niiden muiden taholta.
Kuningas Hiskia sentään uskoi Jesajaa vaikka tämä toikin ikävän sanoman.
Vaatii uhkarohkeutta mennä sanomaan kuninkaalle: ”Sinä kuolet.” (Jes. 38:1)
Semmoisesta saattoi sanomantuojakin kuolla.

Muillekin ”Herran koskettamille” kasaantui ongelmia.

Muutamia esimerkkejä:
Miikaa Sidkia, Kenaanan poika löi ja kuningas laittoi vankilaan. (1.Kun. 22:24, 27)
Jeremian vastoinkäymiset ovat jo niin pitkä luettelo, ettei tähän kannata laittaa.
Johannes Kastajalta lyötiin pää poikki.
Ja se Raamatun suurin profeetta lyötiin ristinpuulle.

Enimmäkseen profeetat saivat palautteeksi henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja sanomansa vähättelyä.

Mutta tämä kaikkihan on Vanhan Liiton aikaa. Kyllä nykyseurakunnissa oikeat profeetat tunnistetaan ja annetaan arvo.

Höh. Noinkohan?
Ei jumalallisen kipinän tunnistaminen niin itsestään selvää nykyuskonyhteisöissäkään ole.

Profeetan palkka ja motivaattori onkin jotain muuta kuin maanpäällisiä etuisuuksia. Herran koskettamalle Herran kosketus on riittävä ja jopa ylenmääräinen palkka. Sen takia ottaa vastaan vaikka minkälaisia hankaluuksia.

Joten kyllä profetaalisuutta kannattaa tavoitella.



-Ulla Rautiainen-

Hylätty

Tuntuu kuin olisin saanut turpiini.
Ovet suljettiin edessäni,
ihmiset hylkäsivät.

Ja silti
näen Sinun nauravan rohkaisevasti,
levittävän käsivartesi kutsuvasti
sylisi avoimena.

Ja tunnen itseni vapaaksi
kuin häkistä lentoon päässyt lintu.

Nyt kun minulla on vain Sinut.

-Ulla Rautiainen-

Joelin kirja

Mistä ihmeestä Petuelin poika oikein puhuu ja kuka hän edes on? Alkuesittelyssä ei kerrota muuta kuin oma nimi ja isän nimi.
Joelin nimi ( יואל‎ ) tarkoittaa ”Herra on Jumala”. ‎ Ehkä se onkin ainoa tarpeellinen tieto profeetasta: keskittykää sanomaan, älkää sanomantuojaan.

Joten heti toisesta jakeesta lähteekin profetiavyörytystä liikkeelle johdantona ensin kohderyhmän määrittely (eikä liian vaatimattomasti): kaikki maan asukkaat ja tulevat sukupolvet, jatkuen siitä jouhevasti sirkkaeläinten syömätapojen esittelyyn.

Höh????

Vanhan testamentin kolmelukuinen Joelin profeettakirja on yksi hankalammin tulkittavista raamatunpaikoista. Teksti on verbaalista ilotulitusta, lyyrisiä metaforia, sanaleikittelyä ja vauhdikasta kerrontaa kuten profeettakirjoissa yleensäkin. Olisipa elämys osata lukea sitä alkukielisenä. Mikä tahansa käännös on aina ”suudelma hunnun läpi”, kauhtunut versio originaalista. Sanaleikkejä kun on aika mahdotonta muille kielille kääntää.

Mutta mistä siinä puhutaan?

Yksi mahdollinen selitys on, että se olisi eräänlainen hengästyttävävauhtinen pikakelaus koko Raamatusta. Huipputiiviisti pakattu referaatti, kooste, lyhennelmä, synopsis.

Ensimmäinen luku kertoisi siitä kehnosta tilanteesta, johon ihmiskunta on suhteessa Jumalaan joutunut. Hengellinen elämä on kuihtunut surkeaksi, jumalanpalveluksia ei toimiteta asianmukaisesti ja kansa harhailee kuin tuhoutuneilla laitumilla nälkiintyvät karjalaumat.

Toisessa luvussa Kaikkivaltias saa tarpeekseen jumalattomasta menosta. Rangaistus rynnistää hyökkäävien armeijoiden muodossa, sitten perikadon keskellä ollaankin jo Herran päivässä, jossa ”maa vapisee ... aurinko ja kuu kävyvät mustiksi” (onko siinä pysäytyskuva yhdestä hetkestä Golgatan kivikummulta?) , jonka jälkeen tarjotaan mahdollisuutta katumukseen, parannuksentekoon, armoon, anteeksiantoon ja siunauksiin. Sitten siirrytäänkin jo Hengenvuodatukseen (jonka Pietari Apt: 2:16-21 linkittää heidän aikaansa, joten siitä ainakin saadaan yksi kiinnekohta).

Kolmas luku sisältää paljon samankaltaisuutta Ilmestyskirjan kanssa, joten ilmeisesti ollaan jo loppulaskennassa. Viimeiset jakeet ovatkin enää autuuden kuvausta Herran asuessa Siionissa.

Eli jos ei viitsi koko Isoa Kirjaa läpikahlata, niin siinä on pääkohdat tarjolla vähemmällä luennalla.
Tai ehkä se on perpektiivi historiasta siltä jolle ” yksi päivä on niinkuin tuhat vuotta".


-Ulla Rautiainen-

Tapaus Jeanne d'Arc

Matti Norri & Jukka Kekkonen & Jyrki Knuutilalta on ilmestynyt kirja Polttoroviolta pyhimykseksi Jeanne d'Arcin oikeusmurha. Kirja sisältää suomeksi käännetyt oikeudenkäyntipöytäkirjat. Ne ovat kiinnostavaa luettavaa. Kertovat 1400-luvun oikeudenkäyntikuvioista ja erityisesti millainen oli tämä nuori maalaistyttö, joka äkillisesti kohosi sekä sotasankaripyhimykseksi että polttoroviolle.

Mikä oli tämä erikoinen ihminen?

Jeanne väitti näkevänsä Jumalalta saatuja näkyjä, jotka ohjasivat hänen toimiaan.
On aika hankala kohta ruveta kenen tahansa arvioimaan ”Jumalalta saatuja näkyjä”. Lopullista vastausta ei kirja anna. Näkikö Jeanne mitään ja jos näki, niin mitä ja mistä näyt tulivat?
On useampi vaihtoehto, mistä oli kysymys:

- Ilmestykset olivat aitoja ja Jumalalta tulleita ja Jeanne koki marttyyrikuoleman toteuttaessaan Jumalan tahtoa.
- Ilmestykset olivat aitoja ja Jumalalta tulleita, mutta Jeanne ymmärsi ja tulkitsi niiden sisällön ja tarkoituksen väärin.
- Mieleltään tasapainoton tyttö erehtyi pitämään vinksahtaneiden aivojensa houreita Jumalalta tulleina ilmestyksinä.
- Hän oli huijari, joka tietoisesti petti seuraajiaan.
- Hän oli pahojen henkien riivaama, näyt olivat demonien aikaansaamia.

Jeanne ei oikeudenkäynnissäkään suostunut kertomaan kaikkea näkyjensä sisällöstä. Siitä, mitä hän kertoo, on kyllä nykyprotestantille hieman ongelmallisia kohtia. Ongelmallisia kohtia oli kyllä sen ajan katolisillekin.

Näkyjen näkijöitä oli siihen maailmanaikaan muitakin. Se ei ollut ongelma niin kauan kun nämä alistivat ilmestyksensä kirkon kontrollin alaisuuteen.
Jeanne ei tehnyt niin. Hän toimi omavaltaisesti. ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”, oli Jeannen mielipide.
Oppimattomalle maalaistytölle kirkko ja Jumala kuuluivat kuitenkin olla käytännössä sama asia, oli kirkonmiesten mielipide.

Tuomio oli ilmiselvän poliittinen. Oppimaton maalaistyttö olisi luultavasti saanut hourailla rauhassa, jos ei olisi käynyt johtamaan armeijaa.
Paitsi että oppimaton maalaistyttö oli niin hyvä vastaamaan syytöksiin, ettei tuomiota sen enempää kerettiläisyydestä, noituudesta kuin poliittisistakaan syistä saatu aikaan.
Mutta oli sentään jotain, johon tarttua.
Jeanne käytti miehen pukua.
Se oli synti.

Lieventäväksi asianhaaraksi ei kelvannut se ilmeinen tosiasia, että nuoren naisen oli turvatonta oleskella ensin sotilaiden joukossa ja sitten vankilan miesvartijoiden armoilla helposti helmat nostettavassa hameessa. Jeannen käyttämä miesten sotilaspuku oli hankalasti riisuttava suojus raiskausta vastaan.

Sen käytöstä hänet tuomittiin roviolle.

Tapauksen opetus: miehet suhtautuvat fanaattisella kiihkolla vaatetusasioihin. Siksi naisten on oltava tarkkoina mitä päällensä vetävät.
Tapauksen toinen opetus: metoo-kampanjalle on tarvetta.


-Ulla Rautiainen-

Runo muutoksesta

Yksinäisyys, hiljaisuus, tyhjyys
koko elämäni kokoisena palana.
Maailma, jossa asuin
mutta josta kukaan muu ei tiennyt mitään,
jossa kukaan muu ei ollut koskaan ollut.
En tavannut siellä ketään
eikä kukaan tavannut siellä minua.

Pääni päällä tyhjätaivainen avaruus,
jalkojeni alla maan syvyys.
Maailma, jossa on pohjattomia kuiluja
joissa putoaminen ei pysähdy
ja joista kaiku ei palaa
ja jossa on merkityksetöntä minnepäin astuu,
koska mikään ei johda minnekään eikä missään ole mitään.

Mutta sitten Sinä tulit tähän tyhjään maailmaani.
Askelistasi versoi reheväkasvuista kasvillisuutta
joka kovaa vauhtia levisi kaikkialle maankamaraa peittämään.
Silmiesi säihkeestä syttyi
taivaanavaruuksien täyttävä loistava tähtienvyöry.
Huusit kuiluihin
ja äänesi kaikuna
tulvi sieltä ilotäyteistä juhlamusiikkia esiin.
Rakensit teitä
joilla kaikilla oli selkeänä määränpäänä
jokin arvokas kohde.
Ja tehtyäsi kaiken tämän
ja vielä paljon muutakin
jäit odottamaan minun kiittävän sinua kaikesta tästä,
jolla olit täyttänyt tyhjän maailmani.

Mutta ei ollutkaan helppoa antaa kiitosta.
Olin jo tottunut tyhjään maailmaani.
Sen autioon mitäänsanomattomuuteen ja yksinäisyyteen
jossa millään teolla ei ollut mitään merkitystä
eikä mikään johtanut mihinkään
eikä niinollen ollut valinnanpainetta eikä vastuuta mistään.

Mutta tässä asioita täyteen luomassasi maailmassa
kaikella oli niin paljon merkitystä,
syitä, seurauksia ja muuttuvia tekijöitä
joita oli otettava huomioon.
Enkä ollut tottunut sellaiseen asioiden määrään.

Kestäisi aikansa ennenkuin oppisin
elämään tässä täyteyden runsaudessa.
Ja niin suu mykkänä seisoin vain jalkojeni sijoilla
paikoilleni jähmettyneenä
uskaltautumatta ottamaan askeltakaan mihinkään suuntaan.

Sinä kävit opastamaan minua.
Vedit, työnsit, siirtelit jalkojani ja talutit.
Puhuit korvani täyteen sanoja siitä
miten tässä luomassasi maailmassa eletään
mutta kovin jähmeästi minä liikuin ja ymmärsin.

Mutta Sinä et antanut periksi
- ethän Sinä koskaan anna periksi missään.
Ja vähän kerrallaan minä liikuin eteenpäin ja opin olemaan.
Ja viimein jo sain sanottua kiitoksenikin
niin että tarkoitinkin sitä.
Mutta yhä kaiken tekeminen oli työtä,
ei siinä iloa ollut.

Sinä tarjoilit minulle maljoja
jotka vuotivat ylitse
enkä saanut ikinä kaikkea juoduksi.
Vedit minua tansseihin, joissa oli niin paljon askeleita
etten kyennyt pysymään niissä mukana.
Kerroit minulle monisanaisia tarinoita
jotka olivat niin ällistyttäviä
etten kyennyt uskomaan niihin. 

 Ja halusit saada minut kävelemään kanssasi veden päällä
mutta upposin joka yrityksellä
ja Sinun oli aina vedettävä minut
vettäpärskivänä ja hukkumiskammoisena ylös uppeluksista.

Sinussa oli raikuvanauruista iloa
ja riehakkaanmelskeistä elämäninnostusta
niin runsasmääräisen paljon
että se pulppusi hyökyvinä virtoina Sinusta ulos
enkä minä osannut edes hymyillä.

Minua pelotti, oliko tässä uudessa maailmassa vaaroja.
Mitä olivat nuo vettä jättiläisaaltoihin kuohuttavat
olennot veden alla?
Entä nuo liekehtiväsiipiset lohikäärmeentapaiset
jotka kiisivät taivaalla pilviä pitkin?
Väijyvätkö ne minua?
Hyökkäisivätkö kimppuuni?
Olin koko ajan kovin varuillani ja huolissani
eikä siinä joutanut ilakoimaan
vaikka Sinä tanssit niin että taivas heilui
ja nauroit iloasi esille niin että kalliot järisivät.
Mutta minulla ei ollut aikaa sellaiselle holtittomuudelle
kun oli vahdittava noita vedessä uivia ja ilmassa lentäviä uhkatekijöitä.

Sinä et katsonut hyvällä pelkäämistäni
koska se esti minua olemasta kanssasi.
Ja sitten Sinä veit minut kukkia kuohuviin laaksoihin,
kristallinkirkkaita vesiä valuvien rinteiden alle
jossa vuoria verhonnut sumu oli morsiuspuvunvalkeaa vaahtoa,
ja jäinen laki niinkuin pitsiksi kudottua.
Me vietimme häitämme,
ja meillä oli tuoksuvia ja medestä raskaita
kukkaseppeleitä häävaatteinamme.
Sinä olit minun prinssini ja kuninkaani
ja minä olin sinun prinsessasi ja kuningattaresi
ja suudelmasi painoi sinettisi minuun.

Sinä tulit minuun ja minä tulin Sinuun
ja kaikki oli pelkkää lempeä ja rakkautta
ja tulisen ilon kuohuntaa
eikä ollut enää pelkoa eikä varuillaanoloa.
Ja ne liekehtiväsiipiset ja laineita kuohuttavat oliot
olivatkin Sinun hallinnassasi olevia kunniaratsujasi
joilla veit minut katsomaan vielä uusia maailmoja
jotka myöskin olit luonut
ja joissa aloit taas opettamaan minulle
vielä odottamattomampia ihmeitä.

-Ulla Rautiainen-