Lucifer-efekti

Lucifer-efektiksi kutsutaan ilmiötä, jossa toisia syrjivä tai jopa tappava käytös lähtee lähes kenessä tahansa liikkeelle, kunhan tilanne on otollinen.
Niin kävi Natsi-Saksassa. Niin kävi Ruandassa. Niin on käynyt monessa paikassa maailmanhistorian aikana.

Vuonna 1971 toteutettu Stanfordin vankilakoe oli psykologinen koe, jossa tutkittiin ihmisen reagointia valtasuhteisiin vankilanomaisessa ympäristössä. Siinä laitettiin vapaaehtoisia kokeeseenosallistujia kahteen joukkoon: toiset vangeiksi ja toiset vartijoiksi. Vartijat alkoivat käyttäytyä sadistisesti vankeja kohtaan ja vangit alistuivat eivätkä tajunneet, että olisivat voineet lopettaa osallistumisensa ja lähteä pois.

Hälyttävintä oli kuitenkin, ettei kokeen järjestäjä ja johtajakaan, joka kokeessa esitti vankilanjohtajan roolia tunnistanut, milloin vartijat menivät ylitse rajojen ja lopettanut koetta. Tilanne vei mennessään hänetkin. Piti tulla ulkopuolinen taho keskeyttämään koe.
Kokeen opetus oli, että tuiki tavallinenkin ihminen valtaa saatuaan muuttuu kusipääksi ja että mielivaltaisen vallankäytön kohteeksi joutuminen murtaa ja lamauttaa nopeasti tasapainoisenkin ihmisen.

Sitä sietää miettiä, jos kuuluu mihin tahansa yhteisöön, järjestöön tai järjestelmään, jossa osaa jäsenistä sorretaan, alistetaan tai kohdellaan huonosti millä tahansa tavalla.
Kummalla puolella olen ja jos olen, niin miksi olen?
Onko minun pakko käyttäytyä määrätyn roolini mukaisesti?
Vai peräti haluanko käyttäytyä roolini mukaisesti?
Ettei vain olisi kivaa olla kusipää, kun siihen kerran on tilaisuus ja lupa annettu?
Tai luulenko että ansaitsen alistamisen ja huonon kohtelun, kun kerran sen kohteeksi joudun?

Ja sietää miettiä, onko tämä koko maailma yksi iso vankilakoe, joka odottaa vain ulkopuolisen tahon saapumista viheltämään peli poikki ja sanomaan että hei, ei tätä enää jatketa?
Messiasodotusta.
Kävihän täällä 2000 vuotta sitten se yksi tyyppi sanomassa, että hei, ei tarvitse olla kusipää eikä tehdä toisille sitä mitä et soisi itsellesi tehtävän ja eikä edes olla uhri, vaan jonka Poika vapauttaa niin se on sitten vapaa.
Että sisäistäkääpä nämä ohjeet ja tulen sitten jonkin ajan päästä katsomaan miten menee ja pistämään oikeasti pelin poikki.


-Ulla Rautiainen-

Pahasta puhumista

”Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua (Jeesus) se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat.” (Joh.7:7)

Miksi ihmeessä pitää todistaa pahasta? Eikö hyvä kristitty ole aina kaikkeen positiivisesti suhtautuva, kaikessa hyvää näkevä, lempeä ja hyväntuulinen ihminen, joka ei syytä eikä loukkaa ketään ja joka osaa hienotunteisesti sivuuttaa kiusalliset ja epämiellyttävät asiat piiloon niin että kaikilla on hänen seurassaan aina pelkästään mukavaa?

Ongelma on vain siinä, että sillä asenteella todellisuudentaju alkaa heittää. Ellei sitten ole niitä onnekkaita, joiden elämä on pumpuliin suojattua eikä mitään, ainakaan pahempaa ikävää ole konsanaan koettu.
Mutta silloin alkaa empatiakyky rapautua. Jos aina ajattelee, että koska minulla on ihan mukavaa, niin täytyyhän muillakin olla ja jos väittävät ettei ole, niin ovat turhasta valittajia ellei peräti valehtelijoita.

Sellainen ihminen on lempeiden kasvojensa ja kauniin hymynsä takana oikeasti ikävä ihminen, kova ja armoton ainakin hätää kärsiville. Kykenemätön auttamaan pahan uhreja, sillä miten voi auttaa, jos ei edes tunnusta pahaa todelliseksi?
Sellainen on kuin se laupiaan samarialaisen tarinassa ohi kiiruhtavat pappi ja leeviläinen, jotka käänsivät katseensa sivuun tienposkessa rötköttävästä ryöstetystä eivätkä lianneet käsiään toisen onnettomuuteen.
Saati että olisivat lähteneet jahtaamaan niitä rosvoja, tappelemaan niiden kanssa ja toimittamaan vankilaan niin etteivät pääsisi ryöstämään enää ketään.

Kyllä pahasta on puhuttava ja varoitettava ja paljastettava näkyviin siellä, missä sitä ei muuten tunnisteta. Että paha voitaisiin poistaa, vääryydet korjata ja uhreille antaa todellista apua. Siinä tietysti helposti saa rettelöitsijän maineen, mutta niin sai Jeesuskin.


-Ulla Rautiainen-

Good business

”It´s just... good business”, lausuu lordi Cutler Beckett poissaolevasti fantastisessa Pirates of the Caribbean Maailman laidalla elokuvassa hänen laivansa hajotessa merirosvojen tulituksessa.
”Orders, sir?” pyytävät hänen alaisensa yrittäen saada komentajaansa reagoimaan, mutta hänen persoonansa ei ole enää mukana tilanteessa.
Ennen taistelun alkua hän on lausunut ”It's nothing personal Jack, it´s just good business.”

Jack on kapteeni Jack Sparrow, järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytynyt piraatti, joka vapaudenkaipuussaan taistelee sen aikakauden ehkä pahinta orjuuttajaa, Itä-Intian Kauppakomppaniaa vastaan.
Jonka komentaja lordi Cutler Beckett on. Hän on siis tarinan pahis, jonka pahuus saa palkkansa ja katsoja riemuitsee piraattien voittaessa vapautensa. Nykytiedon valossa katsottuna.
Siihen aikaan ainakin Euroopasta katsottuna olisi tarinan hyvikset ja pahikset nähty toisinpäin.

Itä-Intian kauppakomppania oli 1600-1800 luvuilla poliittisin ja sotilaallisin keinoin kaupankäyntiä (mm. huumekauppaa) Aasian siirtomaissa hallitseva valtioiden suojelema järjestö, joka päällisin puolin näytti kunnialliselta, lailliselta ja hyödylliseltä. Nykykatsomuksen mukaan se oli yksi historian pahimmista rikollisliigoista aiheuttaen suunnatonta kurjuutta ja tuhoa siirtomaiden alkuperäisväestölle.

Se oli bisnestä, jonka käyttämistä keinoista ja vaikutuksesta siirtomaiden oloihin Euroopan päässä tiedettiin vähän. Tai jos tiedettiiin, ei välitetty. Nehän olivat vain sivistymättömiä alkuasukkaita, joiden olemassaolon tarkoitukseksi Jumala oli säätänyt ”sivistyneen” Euroopan hyödyttämisen.

Se oli bisnestä, ostamista, myymistä ja kaupankäyntiä.
Jota Itä-Intian kauppakomppania hallitsi, määräsi säännöt ja valvoi niin ettei kukaan, jolla ei sen merkkiä ollut, voinut ostaa eikä myydä sen isännöimillä alueilla.
Ei mitään henkilökohtaista, vain kauppaa ja täysin laillista.

"Abandon ship!" tekevät elokuvassa merimiehet johtopäätöksensä toimintakykynsä menettäneestä komentajastaan. Beckett jää yksin yhä rikkeettömän eleganttina herrasmiehenä astelemaan laivankappaleiden sinkoillessa ympärillään kuin toisessa todellisuudessa minkään koskettamatta hänen ruumistaan, sieluaan ja persoonaansa (niin kuin elämänsäkin on elänyt) kunnes tulipallo nielaisee laivan ja hänet.

Vain hyvän kaupankäynnin takia.
Pahan merkin valtuuttamana.
Jonka hän ei ollut koskaan ajatellut olevan henkilökohtaista.
Hänen persoonaton ruumiinsa päätyy mereen Kauppakomppanian merkeillä varustetun lipun päällä uppoamaan.

Eeppinen kohtaus on nähtävillä tässä :

Lisää ”hyvästä bisneksestä” natsivaltakunnan harjoittamana (keskitysleirien rakentamiseen ja varustamiseen osallistui vuosien mittaan 500 saksalaista yritystä) löytyy erittäin kiinnostava blogi tästä linkistä:
http://hirvasnoro.blogspot.fi/2006/04/auschwitz-oli-monille-hyv-bisnes.html


-Ulla Rautiainen-

Se jännä 666

"Ja se saa kaikki ... panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi." (Ilm. 13:16-18)

Sitä sitten ihmettelemään, mikä tämä pahamaineinen merkki tarkalleen ottaen on. Tatuonti? Sosiaaliturvatunnus? Viivakoodi maitopaketin kyljessä? Mikrosiru, jota ilman ei kaupan kassalla pääse asioimaan?

Henkilökohtaisesti minä en usko, että 666 tunnistaminen olisi noin ilmiselvää, vaikka arvostetutkin teologit ovat noita vaihtoehtoja esittäneet.
Enkä, että apokalypsin viimeisen 7 vuoden pahin vitsaus Ennen Suurta Loppurysähdystä olisi, ettei rikkaan länsimaailman asukas pääse markettiin shoppailemaan.
Kun maailmansivu aina on ollut ihmisiä, joilla ei varallisuutta elintärkeiden hyödykkeiden ostamiseen ole muutoinkaan ollut.
Olisi liian helppoa. Luulen, että kyseessä on jotain ovelampaa.
Jotain, joka ”näyttää paremmalta ja tuntuu pahemmalta” kuten Frodo Reppuli Pomppivan Ponin majatalossa vihollisen palvelijoista Aragornille sanoi.

Ennemminkin mikä tahansa jumalanvastainen yhteiskunnallinen, poliittinen, uskonnollinen, aatteellinen, tieteellinen tai moraalinen järjestelmä, joka sitoo ihmiset itseensä ja edellyttää noudattamaan pahan ideologiaansa joko aktiivisten tai passiivisten sanktioiden uhalla.
Sellaiseen lipeää helposti ja huomaamatta mukaan.
Onhan noita esimerkkejä.

Ajatellaanpa vaikka Amerikan etelävaltioita orjuuden aikana.
Olihan siellä muutamia idealisteja, jotka yrittivät plantaasin pitoa ilman orjatyövoimaa. Ei se kiellettyä ollut, mutta käytännössä mahdotonta. Halvalla orjavoimalla toimivat plantaasit polkivat hintoja niin, etteivät palkkaväkeä käyttävät voineet kilpailla siinä mitenkään. Kun vastakkain oli oma elinkeino ja ihmisoikeudet, siinä periaatteellisia orjuuden vastustajiakin luisui orjanomistajiksi.

Tai ajatellaan Natsi-Saksaa.
Hannah Arendtin mukaan jos ei halunnut käyttäytyä natsien tavoin, ainoa mahdollisuus elää kolmannessa valtakunnassa oli pysytellä näkymättömissä, vetäytyä osallistumasta julkiseen elämään, elää hylkiönä oman kansansa keskuudessa sokeasti uskovien massojen keskellä.
Sodan aikana ainakaan ei ollut yhtään organisaatioita tai julkista instituutiota, joka ei olisi ollut osallinen natsien tekoihin.

Jotka eivät osallistuneet, lakkasivat yksinkertaisesti olemasta. Jos halusi missään olla mukana, oli suostuttava jollain tavalla toimimaan petokoneiston osasena mahdollistamassa sen olemassaoloa. Vaati suunnatonta valveutuneisuutta, moraalista selkärankaa ja riskinottoa irrottautua kaikesta, mikä liitti normaaliin yhteiskuntaan.

Harva niin epämukavaan asemaan itsensä ehdoin tahdoin ajaa. Lauman mukana meneminen ja silmien sulkeminen vääryyksiltä niin kauan kuin paha ei kohdistu suoraan itseen on uskomattoman helppoa.
Tätä näkemättömyyden helppoutta kuvaa erinomainen elokuva Good – Natsi vastoin tahtoaan (pääosassa Viggo (LOTR:n Aragorn) Mortensen). Siinä ”hyvä” ihminen kohoaa natsihierarkiassa tajuamatta ollenkaan, missä on mukana.

Niin kävi monelle oikeastikin. Mein Kampfissa kerrottiin kaikki, Hitlerin puheissa kerrottiin kaikki, juutalaisnaapurien katoamista ei voinut olla huomaamatta, tuhoamisleirien lihankäryinen katku levisi laajalle...
Mutta kun oma elämä oli täynnä omiakin ongelmia, kuka sitä jaksoi enää kiinnittää huomiotaan sellaiseen, joka ei suoraan omaa itseään koskenut?
Ja kun vaakalaudalla oli koulupaikka, työpaikka, sosiaaliset suhteet, jäsenyys jossain hyödyllisessä yhteisössä, kirkossa, kerhossa, seurassa. Välttämättömiä asioita.
Sitäpaitsi demokraattisessa maailmassa on opetettu uskomaan, että enemmistö on oikeassa ja vaaleilla valittu johtaja kunnollinen.
Kun näki ne natsitervehdykseen nousseet käsien meret... Olisivatko he kaikki voineet olla väärässä?

Omantunnon voi hiljentää monin tavoin. Monet – ainakin sodan jälkeen – selittelivät olleensa mukana vain korjatakseen asioita sisältä päin, ”lievittääkseen” vääryyksiä ja estääkseen ”todellisten natsien” pääsyn heidän paikalleen.

Sopii kyllä kysyä, kumpi vaikutus yleensä "sisältä päin vaikuttamisessa" todellisuudessa on suurempi; korjaavako vai ylläpitääkö ja vahvistaako mukana olo pahan järjestelmää, ainakin kun kyse on normaalin ylittävästä pahasta?
Ja että onko todellinen motiivi todellakin halu ”korjata sisältäpäin” vai ehkä sittenkin pitää kiinni niistä etuuksista, joita järjestelmään kuuluminen tarjoaa. Palkallinen työ, arvostettu asema, ystävien hyväksyntä, turvattu olo epävarmoina aikoina. Kuinka moni on oikeasti valmis luopumaan vain ideologisista syistä yhdestäkään noista?

Minä luulen, että pedon merkki ei ole jokin näkyvä fyysinen juttu, leima otsassa tai siru kädessä, vaan pahan rienaava vastaveto Pyhän Hengen ohjaukselle ihmisessä tästä Raamatun paikasta:

”Painakaa siis nämä minun (Jumalan) sanani sydämeenne ja mieleenne ja sitokaa ne merkiksi käteenne, ja ne olkoot muistolauseena otsallanne.” (5Moos. 11:18)

Eli se henkinen asennoituminen ja moraalinen ymmärrys, jolla valintoja hyvän ja pahan välillä tehdään.
Otsa merkitsemässä ajatuksia ja käsi tekoja.
”Oikea käsi” vastakohtana ”vasemman käden polulle”.
Turmelus vääristämään pahan työkaluksi sen, mikä normaalioloissa olisi hyvää, moraalista ja oikeaa. Petos, jonka lävitse on vaikeampi nähdä, kuin jos se ilmestyisi suoraan saatanalliset kasvonsa paljastaen.

Että koska pedon luku on sama kuin ihmisen luku, tarkoittaa se että paha ilmestyy ihmistä käsikassaranaan käyttäen. Tavallisia, tavallisen näköisiä ihmisiä tavallisessa ihmisten elämässä ja tavallisissa ihmisten muodostamissa järjestelmissä.

Silloin kysytään onko kykyä tunnistaa paha ja moraalista selkärankaa ja uhrimieltä olla lähtemättä siihen mukaan vaikka menettäisi kaiken. Ettei, kuten 2Kun.17:17 sanotaan, myisi itseään tekemään sitä, mikä on pahaa Herran silmissä.

Ei myisi sieluaan, tahtoaan ja moraaliaan pahaa tekevälle järjestelmälle hintana omalle menestykselle, pärjäämiselle ja selviytymiselle.
Että sitä se ostaminen ja myyminen siinä tarkoittaisi.


-Ulla Rautiainen-

Nälkävuoden profeetta

1 Kor.13:9 sanoo että profetoimisemme on vajavaista. Joskus voi kyllä käydä niinkin, että profetoiminen osuu kohdalleen, mutta tulkinta onkin se, mikä on vajavaista.

Mirkka Lappalaisen tietokirja Jumalan vihan ruoska, joka kertoo 1600-luvun nälänhädästä Suomessa sisältää mielenkiintoisen ja tästä esimerkiksi kelpaavan yksityiskohdan sen ajan tapahtumista.

Yksi vaikuttavimmista toteutuneista profetioista tapahtui Tukholmassa 1697. Se oli suurien nälkävuosien aikaa, ilmasto oli sekaisin ja useampi hallainen kesä hävitti viljan ja muunkin syötävän. Tuhoa lisäsi huono hallinto, joka esti kunnollisten avustusten jakamisen ja yläluokan ahneus, joka hamusi vähäiset avustukset itselleen niin ettei oikeasti tarvitseville jäänyt mitään. Kerrotaan, että nälkävuosienkin aikana papisto kasvatti ihraa poskiinsa ja aateli vietti juhlia samaan aikaan kun rahvasta kuoli kuin kärpäsiä.

Sinä vuonna kuoli myös valtakunnan kuningas, Kaarle XI. Kohtalonomaisesti ylellisyyden keskellä elänyt ylimys menehtyi vatsasyövän aiheuttamaan nälkäkuolemaan.
Siinä oli jo kosmista koston makua. Mutta ei siinä kaikki.

Pian kuninkaan kuoleman jälkeen Tukholmaan ilmestyi mies, joka alkoi levittää profetiaa, että Jumala on vihastunut ja merkiksi että tämä oli Jumalan sanaa, kuninkaan linna palaisi kuninkaan ruumiin vielä ollessa siellä.

Ja yllätys, yllätys, vain muutamia päiviä tämän julistuksen jälkeen syttyi tulipalo ja kuninkaan linna todellakin paloi. Hautausta odottava kuninkaan ruumis sentään viime hetkellä saatiin pelastettua liekkien keskeltä.

Näin tarkkaan osuneesta ennustuksesta tuli koko kaupungin puheenaihe ja profeetta haettiin valtakunnan ylimpien kuulusteltavaksi. Tämä ilmoitti Jumalan vihan syynä olevan, että köyhiä ja rahvasta kohtaan tehtiin vääryyttä.

Se ei kuitenkaan sopinut valtaapitävän aateliston ja papiston etuihin, että Jumala pitäisi sorretun kansan puolta. Olihan senaikaisen teologian mukaan säätyjako, jossa ylimystö eli ylellisyydessä ja alemmat luokat köyhyydessä Jumalan määräämä järjestys.
Niinpä kiireesti profeetta julistettiin mielipuoleksi ja papit kirkoissa saarnasivat koko sanoman päinvastoin: kuninkaan kuolema ja linnan palo olikin Jumalan lähettämä merkki, ei kurjien sortamisesta vaan alemman rahvaan synnillisyydestä.

Periaate että profetioiden oikeellisuus tarkistetaan Raamatun sanalla kuulostaa kyllä hyvältä. Siinä on kuitenkin osattava tehdä ero Raamatun sanan ja sanan tulkinnan välillä. Ne kun eivät aina ole yksi ja sama asia. Ettei käy niin kuin Tukholmassa.


-Ulla Rautiainen-

En minä mutta ne muut...

Maailma ei ole unohtanut:
ristiretkiä, miekkalähetystä, noitavainoja, juutalaisvainoja, säätyjakoa, orjuutta, naissukupuolen alistamista...
..kaikkia näitä asioita, joita on tehty (viimeksi mainittua tehdään yhä) Jumalan nimissä ja Raamattuun vedoten.

Kun tulee puheeksi joku kristittyjen tekemä vääryys, singahtaa usein esille kuin automaatista vastaus, että nepä eivät olleetkaan oikeita, uudestisyntyneitä uskovia. Vastaus on kätevä; se ensinnäkin vapauttaa meidät (jotka olemme oikeita, uudestisyntyneitä uskovia) siitä vastuusta, mitä tunnustamamme uskon nimissä on tehty ja toiseksi käänteisesti ilmoittaa, että me emme mitään noin kamalaa tekisi (paitsi tuota viimeksimainittua).

Emmekö?
Suojaako se, että on oikea uudestisyntynyt uskova harhaoppeihin sortumiselta, väärältä raamatuntulkinnalta ja kauheuksien tekemiseltä?
Ja kuka määrittelee sen, kuka on oikea uskova?
Minä itse?
Oma seurakuntayhteisöni?
Naapurikirkkokunta?
Yleensä jokainen uskova ajattelee itse olevansa se oikein ja ehdottomasti Pyhän Hengen ohjauksessa oleva kristitty. Ja kun jokainen ajattelee niin, niin kukaan ei tunnista itseään siksi väärällä tavalla uskovaksi. Eikä niinollen tekojaan vääriksi.

Ristiretkeläisetkin uskoivat itse olevansa oikeita uskovia.
Noitienmetsästäjät uskoivat olevansa oikeita uskovia.
Alempia säätyjä sortavat aateliset uskoivat olevansa oikeita uskovia.
Orjanomistajat uskoivat olevansa oikeita uskovia.
Natseissakin oli niitä, jotka uskoivat olevansa oikeita uskovia.
Naisilta alamaisuutta vaativat seurakunnanjohtajat...

Onko niin, että kun olen oikea uskova, ei ole mahdollista, että tulkitsisin Raamattua ja Jumalan tahtoa väärin, että tekisin asioita väärin, että tekisin jopa todella kauheita tekoja?

Aika suuruudenhullu ajatus. Sehän on kuin sanoisi, että olen jo tullut täydelliseksi, eikä minussa ole mitään vajavuutta, että minulla on kaikki tieto hallussa ja että olen synnitön. Kuka näin suorin sanoin ilkeäisi sanoa moista? Kiertoteitse näin kuitenkin usein sanotaan.

Että pahojaan tekee vain ne, jotka eivät oikeita uskovia ole. Eli että oikeat uskovat eivät tee pahoja. Eikä silloin tarvitse tarkistaa, mitä lajia omat tekoni ovat.
Olenhan sentään oikea, uudestisyntynyt uskova.
Toisin kuin ne muut.

Tästä linkistä Ville Hoikkalan kirjoitus siitä, miten natsi-Saksassa aikoinaan "oikeat uskovat" erehtyivät perusteellisesti: http://villehoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/148953-saksan-vapaakirkot-ja-adolf-hitler?fbclid=IwAR2dgsTHxOTaCLjWSB3hdRbXWO5ccnflcahaqMogdjguF8ZTYDo_v-yivPg


-Ulla Rautiainen-

Korruptoituneita pelejä

Opin tänään tyttäreltäni jotain ennentietämätöntä.
Että yksi viihteellisimmistä asioista (jolle tyttäreni hekottaa kuin heikkopäinen), jos pitää creepy-huumorista (kuten hän näyttää pitävän) on korruptoituneet videopelit.

Niitä syntyy, kun videopeli levyyn tulee naarmu. Naarmu pilaa koko levyn sisällön, pelin todellisuus hajoaa, muuttuu houruisen arvaamattomaksi surrealistiseksi helvetiksi, jossa maisemat ja hahmot muuttavat muotoaan, venyvät ja paukkuvat, vajoavat maan sisään, leijuvat ilmassa, kuolleiden armeijat saattavat käydä seuraamaan, tapahtumat ovat kuin painajaisunessa tai huumetripissä.

Youtubesta löytyy runsaasti näytteitä korruptoituneiden pelien outouksista. Esimerkiksi tässä on lapsille tarkoitettu peli, joissa hahmot vääristyvät aavemaisiksi kauhistuksiksi: https://www.youtube.com/watch?v=EzQiQ1pVlN8

Tässä tapauksessa kammottava hahmo ui ilmassa paikalle, lausuu ”The gods know what you've done” ja leijuu pois.
That'd be enough to turn even the most hardcore atheist into a believer, sanoo joku kommenttiosuudessa.
https://www.youtube.com/watch?v=inkj4yop5P8 

Voi korruptoitunutta peliä silti pelata, mutta siinä onkin omat haasteensa.
Joidenkin mielestä ne ovat jopa kiinnostavampia kuin kunnossa olevat pelit.

Siitä herää kysymys, olemmeko itse tällaisessa pelissä.
Senverran omituiseksi maailmamme joskus käy.
Ehkä todellisuutemme onkin suuri videopeli, johon syntiinlankeemus-tapahtuma raapaisi naarmun, vääristi alkuperäissuunnitelman ja korruptoi helvetillisen omituiseksi.
Siksi maailmassamme tapahtuu outoja asioita.
Yritä siinä sitten selviytyä järkevästi.


-Ulla Rautiainen-

PS. Tähän liittyvä runo löytyy tuosta linkistä:
 http://linnunratakirkkonikattona.blogspot.fi/2017/03/turmeltu.html