"Ja se saa kaikki ... panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi." (Ilm. 13:16-18)
Sitä sitten ihmettelemään, mikä tämä pahamaineinen merkki tarkalleen ottaen on. Tatuonti? Sosiaaliturvatunnus? Viivakoodi maitopaketin kyljessä? Mikrosiru, jota ilman ei kaupan kassalla pääse asioimaan?
Henkilökohtaisesti minä en usko, että 666 tunnistaminen olisi noin ilmiselvää, vaikka arvostetutkin teologit ovat noita vaihtoehtoja esittäneet.
Enkä, että apokalypsin viimeisen 7 vuoden pahin vitsaus Ennen Suurta Loppurysähdystä olisi, ettei rikkaan länsimaailman asukas pääse markettiin shoppailemaan.
Kun maailmansivu aina on ollut ihmisiä, joilla ei varallisuutta elintärkeiden hyödykkeiden ostamiseen ole muutoinkaan ollut.
Olisi liian helppoa. Luulen, että kyseessä on jotain ovelampaa.
Jotain, joka ”näyttää paremmalta ja tuntuu pahemmalta” kuten Frodo Reppuli Pomppivan Ponin majatalossa vihollisen palvelijoista Aragornille sanoi.
Ennemminkin mikä tahansa jumalanvastainen yhteiskunnallinen, poliittinen, uskonnollinen, aatteellinen, tieteellinen tai moraalinen järjestelmä, joka sitoo ihmiset itseensä ja edellyttää noudattamaan pahan ideologiaansa joko aktiivisten tai passiivisten sanktioiden uhalla.
Sellaiseen lipeää helposti ja huomaamatta mukaan.
Onhan noita esimerkkejä.
Ajatellaanpa vaikka Amerikan etelävaltioita orjuuden aikana.
Olihan siellä muutamia idealisteja, jotka yrittivät plantaasin pitoa ilman orjatyövoimaa. Ei se kiellettyä ollut, mutta käytännössä mahdotonta. Halvalla orjavoimalla toimivat plantaasit polkivat hintoja niin, etteivät palkkaväkeä käyttävät voineet kilpailla siinä mitenkään. Kun vastakkain oli oma elinkeino ja ihmisoikeudet, siinä periaatteellisia orjuuden vastustajiakin luisui orjanomistajiksi.
Tai ajatellaan Natsi-Saksaa.
Hannah Arendtin mukaan jos ei halunnut käyttäytyä natsien tavoin, ainoa mahdollisuus elää kolmannessa valtakunnassa oli pysytellä näkymättömissä, vetäytyä osallistumasta julkiseen elämään, elää hylkiönä oman kansansa keskuudessa sokeasti uskovien massojen keskellä.
Sodan aikana ainakaan ei ollut yhtään organisaatioita tai julkista instituutiota, joka ei olisi ollut osallinen natsien tekoihin.
Jotka eivät osallistuneet, lakkasivat yksinkertaisesti olemasta. Jos halusi missään olla mukana, oli suostuttava jollain tavalla toimimaan petokoneiston osasena mahdollistamassa sen olemassaoloa. Vaati suunnatonta valveutuneisuutta, moraalista selkärankaa ja riskinottoa irrottautua kaikesta, mikä liitti normaaliin yhteiskuntaan.
Harva niin epämukavaan asemaan itsensä ehdoin tahdoin ajaa. Lauman mukana meneminen ja silmien sulkeminen vääryyksiltä niin kauan kuin paha ei kohdistu suoraan itseen on uskomattoman helppoa.
Tätä näkemättömyyden helppoutta kuvaa erinomainen elokuva
Good – Natsi vastoin tahtoaan (pääosassa Viggo (LOTR:n Aragorn) Mortensen). Siinä ”hyvä” ihminen kohoaa natsihierarkiassa tajuamatta ollenkaan, missä on mukana.
Niin kävi monelle oikeastikin. Mein Kampfissa kerrottiin kaikki, Hitlerin puheissa kerrottiin kaikki, juutalaisnaapurien katoamista ei voinut olla huomaamatta, tuhoamisleirien lihankäryinen katku levisi laajalle...
Mutta kun oma elämä oli täynnä omiakin ongelmia, kuka sitä jaksoi enää kiinnittää huomiotaan sellaiseen, joka ei suoraan omaa itseään koskenut?
Ja kun vaakalaudalla oli koulupaikka, työpaikka, sosiaaliset suhteet, jäsenyys jossain hyödyllisessä yhteisössä, kirkossa, kerhossa, seurassa. Välttämättömiä asioita.
Sitäpaitsi demokraattisessa maailmassa on opetettu uskomaan, että enemmistö on oikeassa ja vaaleilla valittu johtaja kunnollinen.
Kun näki ne natsitervehdykseen nousseet käsien meret... Olisivatko he kaikki voineet olla väärässä?
Omantunnon voi hiljentää monin tavoin. Monet – ainakin sodan jälkeen – selittelivät olleensa mukana vain korjatakseen asioita sisältä päin, ”lievittääkseen” vääryyksiä ja estääkseen ”todellisten natsien” pääsyn heidän paikalleen.
Sopii kyllä kysyä, kumpi vaikutus yleensä "sisältä päin vaikuttamisessa" todellisuudessa on suurempi; korjaavako vai ylläpitääkö ja vahvistaako mukana olo pahan järjestelmää, ainakin kun kyse on normaalin ylittävästä pahasta?
Ja että onko todellinen motiivi todellakin halu ”korjata sisältäpäin” vai ehkä sittenkin pitää kiinni niistä etuuksista, joita järjestelmään kuuluminen tarjoaa. Palkallinen työ, arvostettu asema, ystävien hyväksyntä, turvattu olo epävarmoina aikoina. Kuinka moni on oikeasti valmis luopumaan vain ideologisista syistä yhdestäkään noista?
Minä luulen, että pedon merkki ei ole jokin näkyvä fyysinen juttu, leima otsassa tai siru kädessä, vaan pahan rienaava vastaveto Pyhän Hengen ohjaukselle ihmisessä tästä Raamatun paikasta:
”Painakaa siis nämä minun (Jumalan) sanani sydämeenne ja mieleenne ja sitokaa ne merkiksi käteenne, ja ne olkoot muistolauseena otsallanne.” (5Moos. 11:18)
Eli se henkinen asennoituminen ja moraalinen ymmärrys, jolla valintoja hyvän ja pahan välillä tehdään.
Otsa merkitsemässä ajatuksia ja käsi tekoja.
”Oikea käsi” vastakohtana ”vasemman käden polulle”.
Turmelus vääristämään pahan työkaluksi sen, mikä normaalioloissa olisi hyvää, moraalista ja oikeaa. Petos, jonka lävitse on vaikeampi nähdä, kuin jos se ilmestyisi suoraan saatanalliset kasvonsa paljastaen.
Että koska pedon luku on sama kuin ihmisen luku, tarkoittaa se että paha ilmestyy ihmistä käsikassaranaan käyttäen. Tavallisia, tavallisen näköisiä ihmisiä tavallisessa ihmisten elämässä ja tavallisissa ihmisten muodostamissa järjestelmissä.
Silloin kysytään onko kykyä tunnistaa paha ja moraalista selkärankaa ja uhrimieltä olla lähtemättä siihen mukaan vaikka menettäisi kaiken. Ettei, kuten 2Kun.17:17 sanotaan, myisi itseään tekemään sitä, mikä on pahaa Herran silmissä.
Ei myisi sieluaan, tahtoaan ja moraaliaan pahaa tekevälle järjestelmälle hintana omalle menestykselle, pärjäämiselle ja selviytymiselle.
Että sitä se ostaminen ja myyminen siinä tarkoittaisi.
-Ulla Rautiainen-
