Mitä helvettiä!

”… peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin” (Matt.10:28).

 "Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin..." (Matt.13:41-42)

Käsitys rakastavasta Taivaan Isästä grillaamassa ihmissieluja kadotuksen tulipätsissä on monelle helvetillinen kompastuskivi kristillisessä teologiassa. Tai edes ajatus, että Jumalaa pitäisi peljätä. Eikös Yläkerran Isäntä ole se hupsu ukkeli pilven päällä istumassa, semmoinen kuin cocacolajoulupukki, joka leikillisesti kyselee onko täällä kilttejä lapsia, mutta jakelee yhtälailla lahjapaketteja niille tuhmillekin?

Nykypäivän länsimainen mentaliteetti kallistuu yhä enemmän suhtautumiseen, että rikollisia pitäisi enemmän terapioida kuin rangaista.
Vanhemman ajan väkivaltaa suosivammassa maailmassa taas ajatus Kaikkivaltiaasta, jolla ei olisi kanttia panna pahantekijöitä kunnolla kärsimään, olisi ollut epäuskottava. Keskiajan kirkkojen seinät oli kuvitettu eloisilla näkymillä tuonelan tuskista ja syntisiä motivoitiin parannuksentekoon tulikivenkatkuisilla uhkauksilla ikuisesta piinasta.

Herää kysymys, miksi kiinnostuksen kohde on siirtynyt rangaistuksesta armoon?

Tietysti helvetin pelote toimi kirkolle erinomaisena vallankäytön työkaluna, mutta miksi tavallinen rahvaskin lähti niin innolla trendiin mukaan?

Uhrit yleensä toivovat oikeutta, pahantekijät taas armoa.
Olisiko siis niin, että menneessä maailmassa suurempi osa ihmisistä koki itsensä kaltoinkohdelluiksi uhreiksi, joita ajatus, että heidän kiusaajilleen ja sortajilleen tuonpuoleisessa kostettaisiin auttoi kestämään tämän maailman epäoikeudenmukaisuutta? Ehkä se oli hyvinkin terapeuttinen elementti  sortoyhteiskunnan alistamalle ihmiskurjalle.
Nykyajan länsimaisessa hyvinvointi- ja oikeusvaltiossa elävälle taas saattaa mieleen juolahtaa, että me olemmekin niitä sortajia ja pahantekijöitä, ainakin jos vertaa itseään vaikkapa kehitysmaiden ihmispoloihin, joita länsimaat sumeilematta riistävät. Silloin toivoo, että Viimeisessä Tilintasauksessa armo kävisi oikeudesta.

Helvettiä ei kuitenkaan vielä ole maltettu kokonaan hylätä. Jos kirkot sitä vähemmän enää pitävät esillä, kunnostautuu kauhuviihde niin kirjallisuuden, musiikin, pelien kuin elokuvankin alalla sitäkin paremmin pitämään infernon ideaa ihmiskunnan tietoisuudessa.
Ehkä on käynyt niin, että kun uskovat vaikenevat, niin kivet huutavat.
Sillä Jeesus kyllä useassa paikassa Raamattua puhuu helvetistä, joten sen asian, niin ikävä kuin se onkin poispyyhkiminen vaatii melkoista karsintaa Pyhän Kirjan tekstistä.

Sitten kysymys kuuluu, mitä tarkalleen ottaen helvetillä tarkoitetaan?
Mikä ja millainen paikka se on?
Onko ikuisesti polttava tuli oikeata tulta ja todella ikuista?
Miten ruumista irtireväisty sielu minkäänlaisen tulen kokee?

Jeesus puhui helvetistä nimellä Ge Hinnom, 'Hinnomin laakso'. Se oli todellinen ja pahamaineisena tunnettu paikka: Jerusalemin eteläpuolella sijaitseva rotko. Vanhan Testamentin aikaan siellä toimitettiin epäjumalanpalvelusta polttamalla lapsia uhreina Molokille (2. Aikak 28:3; 33:6, Jer 7:31-32).
Jeesuksen aikana se oli jätteiden hävityspaikka, jonne vietiin myös itsestään kuolleiden eläinten ja rikollisten ruumiit poltettavaksi. (Jonne ilman Joosef Arimatialaisen väliintuloa luultavasti Jeesuksen ruumiskin olisi ristiltä paiskattu palamaan.) Ge Hinnomista eli Gehennasta tuli siten synonyymi merkitsemään tuomittujen kuolemanjälkeistä rangaistuspaikkaa.

Jeesuksella oli kyllä tapana elävöittää opetuksiaan tutuilla esimerkeillä kuvaillessaan oudompia asioita, joten ihan ei rajantakaista Gehennaa voi kuitata ajanlaskun alun kaatopaikaksi. Enemmänkin näytteeksi, että jos tuokin jätehävittämö noin kaamea on, niin kait maailmankaikkeuden vastaava on sitä kaikkea useampaan potenssiin korotettuna.

Silti herää kysymyksiä. Onko tulisen järven tuomio ikuisine kärsimyksineen juuri niin kamala paikka, joksi keskiaikainen teologia sen kuvaa vai voiko ajatella, että Jeesuksen puheet tässäkin asiassa olivat vain samanlaisia tarinaa mielenkiintoisemmaksi tekeviä hyperbolia (liioittelevia ilmaisuja) kuin vaikkapa kameli neulansilmästä tai malkahirsi silmässä?
Entä onko ”ikuinen” kärsimys todella ikuista, vai ennemminkin ”lopullista”, tarkoituksena pahojen sielujen tuhoaminen?
Onko rangaistus kaikille sama tulimeri, vai onko eritasoisille synneille eritasoisia rangaistuksia?
Mikä rangaistuksen idea edes on? Onko se varoitus taivaan asukeille ettei siellä syntyisi kapinaliikkeitä, vai onko rangaistavien tarkoitus oppia jotain ja jos niin, mitä ja missä tarkoituksessa? Onko mahdollista, että jossain Ilmestyskirjan jälkeisissä tapahtumissa helvetti kuitenkin vielä tyhjennettäisiin ja äärimmäisessä koulussa jumalanpelkoa oppineille annettaisiin uusi mahdollisuus?

Jokatapauksessa, oli miten oli, Jeesus puhui helvetistä aina senverran varoittavaan sävyyn, että siitä voi ymmärtää kadotuksen olevan niin ikävä miljöö, ettei sinne kannata itseään vasiten tällätä.
Ja jos sieltä jokin poispääsyn mahdollisuus olisikin, sitä ei ole Raamatussa kerrottu, vaan kaikki siihen viittaava pohdiskelu on pelkkää toiveikasta arvailua, jonka varaan ei kannata mennä onneaan kokeilemaan.


-Ulla Rautiainen-

Viimeisen rajan arvoitus

Sitten kun olen kuollut, laittakaa muistokirjoitukseksi: ”Palautetaan lähettäjälle”.
Henki sille, joka sen on antanut.
Sielu sille, joka sen on luonut.
Ruumiista ei ole väliä. Sehän on vain sulatusastia, jossa sieluani valetaan ikuisuutta vastaanottamaan.

Kuolema on arvoitus, josta ei paljoa tietoa ole.
Kertomuksia kyllä enemmän.
Kaikki uskonnot yrittävät antaa siihen jonkinlaista vastausta. Suurin osa sanoo, että jotakin viimeisen rajan takana vielä on. Ettei se tähän lopu. Ettei se kaikki vielä tässä ollut.
Ja että jonkinlainen tilintarkastus päätepysäkillä on. Viimeinen Tuomio, jossa hyvät erotellaan pahoista ja rangaistukset ja palkinnot eletyn elämän teoista jaetaan. Käsitys taivaasta ja helvetistä, hyvästä ja pahasta osastosta eri lailla ilmaistuina kuuluvat useampiin uskontoihin kuin vain kristinuskoon.

Vaikka on sellaistakin uskoa, joissa kaikki, maailmanhistorian pahimmatkin Hitleriä ja Idi Aminia myöten saavat yhtäläisen pääsylipun autuuden asuntoihin lekottelemaan – ja sitten sellaistakin, jossa kaikki päätyvät sinne pahempaan paikkaan.

Joillakin on vielä kolmaskin vaihtoehto, kuten katolisilla kiirastuli tai hindulaisilla jälleensyntymän kierto, josta on mahdollisuus aikansa kärsittyään tai hyvää karmaa kerättyään (mikä muuten takaa, että hyvää karmaa kertyy enemmän kuin pahaa? Että seuraavassa elämässä eläisin niin paljon paremmin, että se puhdistaisi aikaisempaa eikä kävisikään juuri päinvastoin?) siirtyä parempaan olotilaan. Ja neljäntenä vaihtoehtona on kaiken tietoisuuden sammuminen ikuiseen olemattomuuteen – joka joidenkin mukaan on se palkinto ja toisten mielestä taas rangaistus.

Tyhjiin raukeamisesta ei paljoa sanottavaa ole. Muista vaihtoehdoista sitäkin enemmän.
Yleinen oikeustaju toivoo jonkinlaista tilintasausta, jossa maallisen oikeuden välttäneet pahantekijät joutuisivat vastaamaan ilkitöistään ja uhrit saisivat ansaitsemaansa hyvitystä.
Se olisi hyvä uutinen, jos sattuu olemaan se uhri eikä pahantekijä. Uhrit yleensä toivovat oikeutta, pahantekijät taas armoa.

Kristinusko lupaa molempia. Pahantekijälle ilosanoma on, että sovitus on jo suoritettu, verivelat ristillä lunastettu ja katuvalle syntiselle riittää anteeksipyyntö Jeesuksen nimessä taivaan porttien avaamiseksi.
Elämässään kärsineille uhreille taas lohdutus lienee, etteivät heidän kiduttajansa ihan kuin koira veräjästä luikahda, vaan kyllä Taivaan Isän helmaan armahdetuiltakin kaikki maanpäällinen tekeminen sittenkin tarkastellaan ja punnitaan ja kyllä siitäkin jonkinlainen, vaikkakin vielä määrittelemätön tilintasaus tulee sen mukaan mitä hyvää tai pahaa on tullut tehtyä.

Mutta entä jos ei ole kristinuskosta ikinä kuullutkaan? Jos ei Jumalan Karitsan puhdistavasta uhriverestä mitään tiedä? Lankeaako helvetintuomio tietämättömän pakanan päälle, jos kristityt noudattivat lähetyskäskyä huonosti?
Tai entä jos tarkoituksella taktikoi niin, että ensin rellestää elämänsä pahanteossa ja kuolivuoteella suorittaa muodollisen anteeksipyyntöseremonian ja sillä on sitten kaikki kuitattu? Onnistuuko niin syömään ja säästämään kakun yhtä aikaa?

Voi vain sanoa, ettei Jumala ole hölmö eikä huijattavissa. Kyllä Kaikkiviisaalla Ylituomarilla joku oikeudenmukainen systeemi näitten tapausten varalle on valmiina, vaikkei sitä meille ole kertonutkaan. Ei Raamatussa kaikkea kerrota, Jumalallakin on omat salaisuutensa.

Ihmisille on vain kerrottu se, mikä tarvitseekin tietää: että kannattaa laittaa ajoissa välit kuntoon Yläkerran Isännän kanssa ennen sen viimeisen rajan ylitse astumista.


-Ulla Rautiainen-

Ajasta ikuisuuteen

Edellisessä kirjoituksessa pohdittiin Jeesuksen kuolemanjälkeisiä toimia ja sitä, missä ajassa niitä tehtiin. Oltiinko paratiisissa ”tänä päivänä” vai vasta 40 vuorokautta Jeesuksen haudastaheräämisestä? Mikä tämä paratiisi edes on, samako kuin taivaaksi nimitetty, jossa Jumala ja enkelit ovat vai eri paikka?

Kuolemanjälkeinen olotila ja olinpaikat ovat senverran mystisiä juttuja, ettei niistä edes hyvästikään Raamattunsa tuntevan kannata liian itsevarmasti täydellisen tarkkoja tietoja luulla omistavansa.
Pohdiskella aina voi ja on hyödyllistäkin, mutta ylen vuorenvarmoja väitteitä julistettaessa olisi viisautta jättää johtopäätöksiinsä edes jonkinlainen virhemarginaalin vara.
Myöntää, ettei kaikkea voi tietää.
Ettei kaikkea ole tarkoitettukaan tiedettäväksi.
Antaa mysteerien säilyä mysteereinä.

Muttei silti luopua pohdiskelusta, koska mysteereitä pohdiskellessa yleensä nousee esiin lisää mysteereitä, jotka puolestaan saavat Jumalan vaikuttamaan entistä kiinnostavammalta.

Edellisen kirjoitukseni teemaa mieheni kanssa pohdiskellessamme nousi esiin vielä yksi mahdollinen vastaus ”tämän päivän” ja 40 vuorokauden probleemaan.
Kysymys siitä, kuinka rajantakaisessa henkien maailmassa aika kulkee. Mitä siellä ”tänä päivänä” ylipäänsä tarkoittaa? Paikassa, jossa ei tämän maailman päivä paista eikä kuu kumota ehkä päiviä lasketaan toisin kuin maapallon pyörimisliikkeen mukaan.
Ja onko ajan kulku siellä samassa suhteessa tämänpuoliseen todellisuuteen vai onko ikuisuudessa, niin kuin haudantakaista tavataan yleisesti kutsua aika hidastunut, ehkä jopa pysähtynyt, jähmettynyt paikoilleen kuten virtaava vesi jäätyessään vai eikö aikaa edes ole? Mitä ”ikuisuus” tarkalleen ottaen on?

Ilmestyskirjassa on mielenkiintoinen kohta, jossa enkeli julistaa "aikaa (kronos (eli lineaarinen aika)) ei enää ole" (Ilm 10:6).
Kuinka aikaa ei voisi olla?
Eikö tässä jo mennä scifin puolelle?
Itse asiassa tieteen puolelle ainakin.

Arkiajattelussa aika ymmärretään vakionopeutisena käsitteenä, mutta mitä enemmän aikaa tieteessä tutkitaan, sitä epäselvemmäksi, jopa mielikuvituksellisemmaksi käsite ajasta käy.

Einsteinin suppean suhteellisuusteorian mukaan liike ja painovoima vaikuttavat ajan kulumiseen. Kappaleen liikkuessa lähellä valon nopeutta aika kulkee yhä hitaammin. Valonnopeutta lähestyttäessä kappaleen kokema aika suhteessa ympäristöönsä hidastuu. Valonnopeudessa liikuttaessa aika olisi jo täysin pysähtynyt ja ylivalonnopeudessa syyt ja seuraukset vaihtaisivat paikkojaan.
Nopeasti kiitävässä avaruusaluksessa aika kuluisi siis hitaammin kuin meidän aikamme. Esimerkiksi jos avaruusaluksen nopeus on 99,9999999996 prosenttia valonnopeudesta ja alus viipyy avaruudessa päivän, on sen palatessa Maassa kulunut tuhat vuotta paikallista aikaa.
Ilmiö on myös mitattu sekä hyvin tarkoilla atomikelloilla, joita on lennätetty satelliiteissa (kellojen käyntinopeus todellakin muuttui), että mittaamalla hiukkaskiihdyttimissä liikkuvien myonien hajoamisnopeuksien kestoa (elinkaarien pituuksiin tuli muutoksia).
Myöskin suuressa painovoimakentässä suhteellisuusteorian mukaan aika kuluu hitaammin kuin pienessä painovoimakentässä. Korkean vuoren huipulla aika kulkee nopeammin kuin maanalaisessa syvänteessä. Tutkijat ovat onnistuneet mittaamaan ajan kulun nopeutumisen jopa 33 centtimetrin korkeuserossa.

Syy, miksi emme jokapäiväisessä elämässämme (vaikkapa hissillä noustessamme) havaitse aikavääristymiä, on että aivot ja havainnot toimivat samalla aikaan sidotulla nopeudella. Tietyllä tavalla aivomme siis aika-asiassa valehtelevat meille.

Tämän mietinnön jälkeen enkelin julistus "aikaa ei enää ole" ei kuulostakaan niin taruperäiseltä. Jos tässä aineellisessa kosmoksessakin aika käyttäytyy näin arvaamattomasti, ties mitä se tekee henkimaailmoissa.

Siksi, kun kysellään kuolemanjälkeisen olotilan aikamääreitä, sana ”tänä päivänä” voi ajan rajan takaisessa maailmassa olla ihan jotain muuta kuin tällä puolella ymmärrettynä. Siksi on loputon suo rämmittäväksi kiistellä siitä, tapasivatko Jeesus ja ristin ryöväri paratiisissa tämän maailman kellojen mukaisesti samana pitkänperjantain päivänä vai vasta 40 vuorokautta kuolleistaheräämisen jälkeen. Olotilassa, jossa ajankulku saattaa venyä ja paukkua meille täysin tuntemattomalla tavalla voi mikä tahansa olla mahdollista.


-Ulla Rautiainen-

Manan majoilla

Edellinen kirjoitukseni saattoi herättää kysymyksen siitä, kuinka Jeesuksen taivaaseenastumisen sanotaan tapahtuneen vasta 40 päivän päästä, kun hän ristillä lupasi sille toiselle ryövärille, että jo ”tänä päivänä” hengailtaisiin paratiisissa (Luuk 23:43).

Kuoleman jälkeiset tapahtumat ovat kyllä aika arvoituksellisia. Raamatussakin niistä on raportoitu enemmän viitteenomaisesti, joka on johtanut useammanlaisiin tulkintoihin, joista sitten, niin kun teologisista kysymyksistä tapana on, on verissäpäin riidelty ja harhaoppisen leimoja erimielisiin lyöty.

Jeesuksen tapauksessa on kiehtovia mainintoja mm. Nooan aikaisille hengille saarnaamisesta (1Piet 3:18-20), maan alimpiin paikkoihin astumisesta ja vankien saaliiksi ottamisesta (Efes 4:8-9) ja tuonelan avaimien hallussapidosta (Ilm 1:18).
Joka viittaa siihen, että ainakin Jeesuksella olisi rajan takaisessa ollut jonkinlaista äksöniä meneillään.

Tapahtumajana meni ilmeisesti jotenkin näin:
Ristille kuoltuaan Jeesuksen ja ryövärien ruumiista irronneet henkiolemukset menivät samantien jonnekin henkimaailmanpuoleiseen vainajalaan, jonka parempaa puolta, sitä jonne hyvikset sijoitetaan, kutsutaan paratiisiksi.
Näyttää siltä, että Jeesus kävi myös siellä pahisten puolella – mitä tekemässä, siitä ollaan sitten montaa mieltä – ehkä ilmoittamassa voitostaan, ehkä riistämässä Hornan Hallitsijalta sen avaimet haltuunsa, ehkä ottamassa sieltä vankejakin mukaansa...
Ja oliko itsensä hirttänyt Juudas Iskariotkin jo siellä? Tapasivatko he toisensa? Mitä ihmettä sanoivat toisilleen?
Tämä siis sillä aikaa, kun Jeesuksen ruumis vielä pötkötti elottomana hautakammiossa.

Sitten tapahtui maailmanaikakaudet mullistanut kuolleistaherääminen; hautakivi ryskyi pois paikaltaan, enkelit ilmestyivät, sotilaat kaatuivat maahan ja Jeesuksen henkisielu sujahti takaisin ruumiin sisälle ja herätti luusta ja lihasta tehdyn sielunlinnan eloon ...
... jonka kanssa hän astui ulos haudastaan viettämään ne arvoitukselliset 40 päivää ilmeisesti tässä maailmanpiirissä oleskellen ennen kuin Öljymäeltä opetuslastensa silmien edessä kirkastetun ylösnousemusruumiinsa kanssa astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.


-Ulla Rautiainen-

Helatorstaina

 
Tänään on Mauno Koiviston hautajaispäivä. Tänään on myös helatorstai, juhlapyhistä yksi epäselvimpiä. Harvalla on tiedossa, mitä siinä on tarkoitus juhlistaa.

Sana helatorstai on saatu muinaisruotsin sanasta helghathorsdagh, pyhä torstai ja pyhyyden aiheena on Jeesuksen taivaaseenastuminen 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Tapauksesta kerrotaan Markuksen ja Luukkaan evankeliumien lopussa ja Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa.

Monille tulee yllätyksenä, että itse haudastanousun ja taivaaseenmenon välillä meni niinkin pitkä aika. Mitä kuolleistaherännyt Jeesus teki ne 40 päivää? Raamatussa kerrotaan kovin niukasti näinkin mielenkiintoisesta arvoituksesta. Enemmän kysymyksiä herättävästi kuin vastauksia antavasti.

Oliko tällä viiveellä joku konkreettisempikin tarkoitus, kuin olla jatkona aikaisemmille Raamatun tapahtumille, joissa numero 40 esiintyy? Joka lista on niin pitkä, etten sitä laita tähän, kun se on jo niin hyvin esitetty tämän linkin takana: http://tapsantahtiin.blogspot.fi/2011/09/numero-40-koettelemuksen-luku.html

Mitä Jeesus tänä aikana teki, missä oleskeli ja missä olemismuodossaan, silloin kun ei ollut opetuslasten silmien edessä? Oliko hän vielä ajan piirissä vai ajan ulkopuolella? Kuinka suuren muutoksen kuolleistanousu oli häneen aiheuttanut?
Ainakin näytti, ettei hänen ruumiinsa toiminut enää kuten vähän aikaa aikaisemmin; hän pulpahtelee yllättäen esille siellä täällä vain kadotakseen yhtä yllättäen taas näkyvistä, kulkee seinien lävitse lukittuun huoneeseen ja muuttaa muotoaan tunnistamattomaksi. Toisaalta on entisenlainen, kosketeltavissa olevaa lihaa ja luuta, syö tavallista ruokaa, grillaa kalaa (mistä hän sen sai, kävikö ongella vai kalapuodissa vai taikoiko jotenkin tyhjästä esiin?) ja halutessaan näyttää entisenlaiselta, niin että hänet voi tunnistaa.

Ja sitten helatorstaina nousee pilvikyydillä taivaaseen.
Sekin herättää kysymyksiä.
Nousee minne? Missä tämä taivas tarkalleen ottaen on? Heti taivaankannen yläpuolellako, kuten keskiajalla uskottiin? Vai jossakin avaruudenlaitojen ulkopuolella tai ehkä vaihtoehtoisesti maailmankaikkeuden keskustähdellä? Vai jossakin multiversumin toisessa ulottuvuudessa? Olemassaolon toisenlaisessa olotilassa, rinnakkaistodellisuudessa henkimaailman puolella?

Käsitys taivaan sijainnista Israelin kohdalta katsottuna suoraan ylhäällä tuottaa kirjaimellisesti otettuna ongelmia. Entä jos Jeesus olisikin suorittanut ylösnousunsa maapallon toisella puolella? Silloin tältä puolelta ylös olisikin ollut sillä puolella alas. Olisivatko opetuslapset nähneet Jeesuksen vajoavan maan sisään pilviin kohoamisen sijaan? Millaista teologiaa se olisi tuottanut?

Ainoaksi tiedoksi jää, että Jeesus meni taivaaseen olipa se sitten missä tahansa.
Poika tuli kotiin!

Muistatteko vielä tämän riemun 2011 kun kansa sekosi juhlimaan: https://www.youtube.com/watch?v=-fxs7Cxvr44

Tämä laulu saa minut näkemään jotain muuta. Toisen juhlan, vielä isomman, vielä riemukkaamman, vielä enemmän kaikkea mitä iloksi kutsutaan.
Silloinkin Poika tuli kotiin.
Voittajana.
Millainenhan vastaanotto Isän kotona Pojalle oli?
Varmasti kaikkien aikojen ja kaikkien maailmojen isoimmat juhlat.
Koko taivaan väki vastassa – kun taivas varjele, mikä sieltä tulee – Meidän Poika on tullut kotiin! – Kohta Poikaa he syleillä saavat. Nyt Isä käsilleen nostaa, halaa, suutelee omaa lastaan.
Ihanaa, Juudan Leijona, ihanaa!

Tänään on valtakunnalliset hautajaiset. Jeesuksen ylösnousemuksen takia on olemassa lupaus, että hautaan ei jäädä. Se on vain väliaikainen sijoituspaikka.


-Ulla Rautiainen-

Taivaan tähtien Isä

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi. (Jaak.1:17 1992 käännös)

1938 käännöksessä tähtien sijaan puhutaan valkeuksista ja Novumissa valoista. Alkukirjoituksen kreikankielinen ilmaus on ton foton, valkeata, valoa ja tulta tarkoittava sana.
No, tulta ja valoahan tähdetkin ovat.

Minun lempitähteni taivaalla on Pohjantähti, Stella Polaris, Pohjoisen napatähti, Taivaannaula.
Pohjantähti löytyy Pienen karhun (Ursa Minor) tähdistön hännänpäästä. Se on pohjoisen taivaan liikkumaton keskustähti, jonka ympärillä kaikki muut tähdet kiertävät.
Kuin Jumala enkeliensä keskellä.
Tämän mielikuvan takia se on lempitähteni.
Lisäksi sitä ympäröi Timanttikaulakoruksi nimetty tähtirykelmä.
Kuin Jumalan valtaistuinta ympäröivä serafien joukko.
Pohjantähti ei oikeastaan ole yksi tähti, vaan kolmen lähekkäisen tähden järjestelmä, jotka ovat sijoittuneet niin, että ne täältä katsoen näyttävät yhdeltä.
Siinä on Jumalan kolminaisuuskin kuvattuna.
Se on suunnannäyttäjä vaeltajille ennen kompasseja, koska sijaitsee lähimpänä pohjoista taivaannapaa eikä liiku eksyttävästi.
Kertomassa, että Viimeiseen Kotiin pääsee perille pitämällä suunnan kohti Jumalaa.


-Ulla Rautiainen-

Perinnäissäännöistä

"Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.” (Matt 15:13)

Se oli Jeesuksen mielipide perinnäissääntöihin. Niin äkkijyrkkä suhtautuminen ajoi tietysti mojoviin rettelöihin sääntöjen noudattamista valvovan uskonnollisen johtajiston kanssa.

Voipi tietysti kysyä, olisiko ollut niin tarpeellista vasiten rakentaa riitoja? Ei kai se suuri vaiva olisi ollut pestä ne kädet ja jättää tähkäpäät pellolta katkomatta? Olisi kai sairaat joutanut parantamaan arkipäivisinkin, ettei olisi sapattisääntöä rikkonut? Eikö sanota, että viisas osaa antaa periksi että rauha ja sopu säilyisi?

Ei, Jeesuksen kanta oli, että Jumalaa on palveltava Jumalan haluamalla tavalla, eikä omakeksimillä säännöillä. Jumalan haluama tapa oli ilmoitettu Mooseksen laissa, mutta sen 613 käskyä eivät uskonoppineille riittäneet, vaan he keksivät joukoittain lisäsääntöjä.

Näistä perinnäissäännöistä tuli suuri ongelma tavalliselle kansalle. Niitä oli niin ylettömän paljon ettei niitä kukaan voinut täysin noudattaa. Mikä asiantila oli temppelille tuottoisaa; jatkuvan syyllisyyden kalvamat sääntöjenrikkojat joutuivat tuomaan runsaasti uhrilahjoja, mikä taas johti pappien rikastumiseen.

Jeesus suhtautui perinnäissääntöihin jyrkästi, koska ihmistekoiset Raamatun ulkopuoliset säännöt eivät ole harmittomia. Ei silloin eikä nykypäivänäkään, sillä kyllä nykykristillisyyteenkin on pesiytynyt Jumalan laiksi naamioituja vaatimuksia, joilla ei tosiasiassa ole mitään tekemistä Raamatun kanssa.

Ihmistekoisten sääntöjen haitta on että ne:

• Tekevät elämän hankalaksi ja ankeaksi
• Saavat Jumalan näyttämään ankealta, typerältä ja epämiellyttävältä
• Hämärtävät käsitystä siitä, mitä Raamattu oikeasti sisältää
• Johtavat ulkokultaisuuteen, jossa käyttäytymissääntöjen noudattamisesta tulee tärkeämpää kuin sielun sisäisestä tilasta
• Vievät huomion pois oikeista synneistä, kuten vaikkapa ahneudesta, pahansuopuudesta, ilkeydestä, vallanhimosta, ylimielisyydestä ja toisten ihmisten vähättelystä ja alistamisesta
• Antaa rajattoman vallan niille, jotka näitä sääntöjä tehtailevat
• Pahimmillaan kumoavat oikeat Jumalan lait kuten Matt 15:3-6 kohdassa tapahtuu

Siksi Jeesus katsoi tarpeelliseksi ottaa matsia kukistaakseen perinnäissääntöjen vaatimukset ja vapauttaakseen ihmiset oikeaan jumalanpalvelukseen.


-Ulla Rautiainen-