Kuin Matrix

Mikä on totuus?

Maailmastamme, jonka tunnemme,

jossa asumme,

jonka luulemme todeksi?

Luulemme? Eikö?

Olenko näkemässä unta että olen hereillä

vai hereillä uskoen että olen unessa?

Kumpi on totuus, siellä vai täällä?

Pääni sisällä vai ulkona?

Onko todellisuudeksi luulemani vain aivojeni tulkitsemaa sähkösignaalia?

Eiväthän väritkään ole muuta kuin valon aaltopituuksia jotka aivomme tulkitsevat väreiksi.

Ja mitä se tarkoittaa aivojen ulkoiselle todellisuudelle 

– että maailmassa ei oikeasti värejä olekaan.

Tai eihän ääntäkään ”oikeasti” ole olemassa sellaisena kuin se ääniaaltoina aistiemme kautta aivoihimme muodostuu.

Kun puu kaatuu metsässä,

jossa ei ketään korvallista ole kuulemassa… ...

Värillinen, äänekäs todellisuus

on vain aivojemme tuottamaa harhaa… ...

Todellisuudessa ympäröivä maailmamme on hiljainen ja väritön.

Mikä shokki ymmärtää se.

Lisäksi elämme menneisyydessä.

Koko ajan.

Kaikki tieto ympäröivästä todellisuudesta

prosessoituu aivojemme kautta viiveellä.

Kaikki ”nyt” luulemamme onkin jo mennyttä.

Aivokellomme ei ole synkronoitu reaaliaikaan

emmekä edes tiedä sitä.

Mikä siis on totuus?

Ihmisaisteihin sidottuna mahdoton tietää.

Onko siis maailma vain jotain,

joka on vedetty silmillemme peittämään totuutta?

Luola, jonka peräseinään heijastuvia varjoja luulemme ainoaksi todeksi?

Ja totuus on että olet syntyneenä vankilaan jota et voi havaita 

– mielesi vankilaan, joka ei totuutta kykene välittämään.

Jotenkin vain aavistaen että maailmassa on jotain vikaa.

Mutta jos ihminen on enemmänkin kuin ruumis.

Enemmän kuin niitä aivojen fysiologisia ja kemiallisia ominaisuuksia 

jotka ovat sidottuja tähän maailmaan.

Jos on sielun aisteja joilla pudota kaninkoloon... ...

Ja jokainen sielu saamassa hetkensä valita

jatkanko untani luullen olevani hereillä

vai heräänkö johonkin jossa näen kaiken tutuksi luulemani olleen unta

ja miten syvälle kaninkoloon haluan/suostun menemään

miten pitkälle sinne Toiseen Todellisuuteen

tapaamaan kasvoista kasvoihin sitä

Persoonaa

Joka tässä elokuvateollisuutta Isommassa Tarinassa on myös se

The One

joka sieltä Toisesta Todellisuudesta

tätä epätodeksi havaittua koko ajan ohjelmoi olevaksi.

Luulitko, että tietokonevirtuaalimaailmat olivat ihmiskunnan keksintö?

-Ulla Rautiainen-

Se Sananlaskujen tyhmä nainen

Sananlaskut 9:13: ”Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä.” (33/38 käännös)

Siis voi kauhistus! Jos Raamattu todella on Jumalan kirjaimellista sanaa, niin tämäkö on Kaikkivaltiaan suhtautuminen naisiin? Onko Jumala misogyyni, naisvihaaja, joka tuomitsee tyhmyyden nimenomaan naiselliseksi ominaisuudeksi ja naiseuden tyhmyydeksi?

Miksi, miksi oi, Jumalani olet moisen lausuman Kirjaasi laittanut? Pitäisikö minunkin naisena pitää pääni kiinni ja lakata blogiinikaan laittamasta Raamattu-aiheisia postauksia, kun en kerran mistään kuitenkaan mitään tiedä?

Ja kuinka voin luottamuksellista sydänyhteyttä kehittää Jumalaan ja rakastaa kaikesta sydämestäni, sielustani ja mielestäni kun rakkauden kohde dissaa minua syntyperäiseksi idiootiksi ja sijoittaa sukupuoleni ihmiskunnan hölmömmäksi puoliskoksi? Kyllä noin armoton loukkaus suhdetta hiertää ja pahasti.

Välillä sitä aina kateellisena miettii miten paljon helpompaa miesväen on uskossa olla, kun ei tarvitse painia jumalasuhteessaan tällaisten identiteettikriisien kanssa.

No, eihän Jumala sitä noin Raamattuun olekaan laittanut, se on suomentajan tekosia.
Jos et osaa hepreaa lukea, katso edes miten tuo kohta ja koko luku on englantilaiseen Raamattuun käännetty.

Sananlaskujen 9 luku on nimittäin peilimäiseksi rakennettu kokonaisuus, joka valitettavasti ei suomalaisesta Raamatusta käy ilmi, koska alkuosa on käännetty sukupuolineutraaliksi, mitä se ei hepreassa eikä englannissakaan ole.

Luvun alku ja loppu peilaavat siis vastakohtaisesti toisiaan, käyttäen samoja ilmauksia, mutta kääntäen asian päinvastoin. Paljon käytetty kerronnantapa Raamatussa, sama, kuin esim. ”Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten”.

Luku alkaa esitellen mitä kaikkea viisaus on tehnyt. ”Viisaus” on feminiinisana ja kaikki verbit eli viisauden tekemiset feminiinimuodossa eli tämä ”viisaus” on tässä personoitunut naiseksi.
Luvun keskikohdassa on yleisiä viisauteen liittyviä ohjeita.
Sen jälkeen tarinaan ilmaantuu viisaan naisen vastakohdaksi tyhmä nainen. Huom! siis tyhmä nainen – ei että ”nainen” ylipäänsä esitettäisi synonyymiksi tyhmyydelle!!!

Tämä raamatunluku siis vertailee viisauden ja tyhmyyden eroa tarinankerronnallisista syistä personoiden kummankin substantiivin naiseksi.
Samaan tapaan kuin Matteuksen 7 luvussa, jossa verrataan ymmärtäväistä ja tyhmää miestä, toisen rakentaessa taloa kalliolle ja toisen hiekalle.

Sananlaskujen viisas nainen on aikaansaava ja tehnyt paljon, tyhmä nainen vain istuksii paikoillaan. Molempien tapaa kutsua vieraita kuvataan samoilla sanoilla: "Joka yksinkertainen on, poiketkoon tänne". Ja sille, joka on mieltä vailla, hän sanoo:...”

Sitten näkyy ero. Viisas nainen kutsuu vieraitaan kauempaakin, kattaa pöydälleen itse leipomaansa leipää ja itse sekoittamaansa viiniä ja ohjeistaa vieraitaan: ” Hyljätkää yksinkertaisuus, niin saatte elää, ja astukaa ymmärryksen tielle.”
Tyhmä nainen ei kutsuja viitsi vartavasten lähetellä, vaan huutelee satunnaisille ohikulkijoille oveltansa ja tarjoilee vain vettä ja sekin on varastettua ja leipäkin ilmeisesti hämäräperäisesti hankittua kun pitää salaa syödä. Ja jos viisauden pippaloissa sai ohjeita elämää varten, tyhmän talossa ollaan suistumassa tuonelaan.

No joo, oikeesti, en ole miehille kateellinen, vaikka kauhistelenkin, mitenhän moni nainen on evankeliumin torjunut kun tällaisia asiayhteydestä irrotettuja ja huonosti käännettyjä lauseita on Jumalan nimissä käytetty lyömäseina naisten halventamiseen.

Sillä henkilökohtaisesti, nämä vaikeat raamatunkohdat ovat haastaneet tarkempaan tutkimukseen ja tarkempi tutkimus tuonut syvempää ymmärrystä Jumalasta, joka taas on lähentänyt suhdettani Jumalaan sellaiseksi minä ja Jumala yhdessä contra mundum.

Ja ehkä Jumalakin arvostaa, etten ole heittänyt Raamattuani jorpakkoon heti ensimmäiseen naisvihamieliseen lauseeseen törmättyäni, vaan sittenkin, silti, kaikesta huolimatta olen halunnut tietää tästä Jumalasta enemmän.

Moniko mies saa edes tilaisuutta niin ehdottomasti todistaa Jumalalleen rakkauttaan?

-Ulla Rautiainen_

Valitusvirsien rakenteesta

Valitsen nyt tämän VT:n kirjan tarkastelun tulokulmaksi rakenteellisuuden, jota ei suomalaisessa käännöksessä näy.

Kirjoittajaksi veikataan Jeremiaa ja tekstiä runolliseksi loppuvedoksi pitemmälle profeettakirjalleen, joten kantsisi ensin lukea se Jeremia, niin tietää mistä puhutaan.

Valitusvirret on heprealaisessa Raamatussa nimeltään איכה Eikah, sana, joka on 1, 2 ja 4 lukujen ensimmäisenä sanana. Se on se sama sana, jolla heprealaisessa Raamatussa Jumala huutelee hedelmävarkauden jäljiltä puitten taakse piiloutuneita Aatamia ja Eevaa, ja joka suomalaiseen Raamattuun on siinä kohdin käännetty ”Missä olet?”.
Valitusvirret voi siis ajatella samantapaiseksi Jumalan kutsuksi.

Kirjan 1, 2, 4 ja 5 luvuissa on 22 jaetta. Syystä: heprealaisessa aakkostossa on 22 kirjainta ja luvut 1, 2 ja 4 ovat alfabeettisiä niin että ensimmäisen jakeen ensimmäinen sana alkaa aakkoston ensimmäisellä kirjaimella, toisen jakeen eka sana toisella kirjaimella, kolmas kolmannella ja jne koko aakkosto järjestyksessä läpi.

Kolmannessa luvussa on 66 jaetta ja alfabeettisesti rakentuu sekin, mutta niin että kaikkia kirjaimia on aina 3 peräkkäin; ensimmäisten kolmen jakeen ekat sanat alkavat aakkosten ensimmäisellä kirjaimella, 4,5,6 jakeen ekat sanat alkavat aakkosten toisella kirjaimella, 7,8,9 aakkosten kolmannella jne… taas aakkosto loppuun.

Tämä kolmikertaisuus kolmannessa herättää kiinnostusta.

Sen lisäksi, että kuten noissa muissakin alfabeettisissä luvuissa, eka kirjain on alef ja viimeinen tav - heprealaiset vastineet sille, mitä Ilmestyskirjassa kreikaksi on A ja O, alfa ja omega - tämän kolmannen luvun ensimmäinen sana on ”Ani” eli ”Minä” ja viimeinen sana ”JHVH” eli Jumala.

Voisko siis kuvitella, että jos alku- ja loppu- sekä kirjaimet että sanat yhdistää, olisi se vihje keheen niiden välissä oleva teksti viittaa?

Että vaikka kaksi edellistä lukua kuvaisikin Jeremian aikaisen temppelin tuhoa, niin kolmannessa hypätäänkin profetaalisiin leveleihin näkemään tulevaa: synniksi tehdyn ihmiskuntaan inkarnoituneen Jumalan tuskaa kun hänen ruumiinsa temppeli tuhotaan ristillä?

Neljäs luku antaako jo selvempää osviittaa: 20 jakeessa ”elämänhenkemme” on heprealaisessa ”henki sieraimissamme”, joka viittaako luomistapahtumaan kun Jumala puhalsi ihmisen sieraimiin elämän hengen ja ”Herran voideltu” on heprealaisessa selväsanaisesti Messias JHVH.

Viides, viimeinen luku ei enää mene aakkoston mukaan, vaikka jakeita edelleen on aakkoston verran. Miksei? Siksikö että vielä äsken järjestyksessä olevat kirjaimet ovat nyt sikinsokin visualisoiden tuhoutuneen temppelin levälleen kaadettujen kivien raunioitunutta sekasortoa?

Viides luku on muutenkin erilainen: ei enää pohdintaa, ei selityksiä, ei päätelmiä eikä runollisen pitkiä lauseita vaan nopeatempoista, staccatotahtista tiivistettyä kuvausta kurjuudesta johon on jouduttu. Vain yksi lause keskellä surkeutta loistaa positiivisuutta kuin majakka pimeässä. Jae 19: ”Sinä, Herra, hallitset iankaikkisesti, sinun valtaistuimesi pysyy suvusta sukuun”.

Tuosta linkistä voi itse katsoa miten hepreassa tämä on: https://www.mechon-mamre.org/p/pt/pt3203.htm?fbclid=IwAR3bPPj1YTATrlqzygrJxB9iWFck6-aKOY8j94-uyZzzqJPY8bt9tskxX4A

-Ulla Rautiainen-

Kal v´chomer - mikä on?

Jeesuksen repliikkien muodosta: 

Jo äkkiä etsien Matt.6:25, Matt.6:30, Matt.7:11, Matt.10:25, Matt.10:28, Luuk.11:13, Luuk.12:23, Luuk.12:28, Luuk.16:10, Luuk. 16:17 ovat ajanlaskumme alun molemmin puolin vaikuttaneen rabbi Hillelinkin kirjaaman Kal v'chomer – ”kuinka paljon enemmän” - periaatteen mukaisia.

Joka tarkoittaa loogista päättelyä, jossa siirrytään kevyemmästä painavampaan, yksinkertaisesta monimutkaiseen. Jos jokin pätee vähempiarvoiseen asiaan, vielä varmemmin se pätee suurempiarvoiseen asiaan.

Näyttää Jeesuksen opetuspuheiden tälläkin osin olevan muodoltaan autenttisen tyylipuhtaasti sen ajan rabbiinista kaavaa.

Josta voisi päätellä että kirjattu lähellä tapahtuma-aikaa hyvin aikansa juutalaiset tavat ja puheenparret tuntien eikä pitkien aikojen päästä epämääräisen perimätiedon pohjalta hellenistisen kulttuurin piirissä kuten Raamattua mitätöivät yrittävät väittää.

Ja ettei Jeesus höpissyt miten sattuu vaan muotoili sanottavansa tarkasti ja tyylikkäästi.

-Ulla Rautiainen-

Synkronisoitua läsnäoloa

Evankeliumeista – eikä kirkollisesta perinteestä – kun tekee päähenkilön luonneprofilointia, niin (aineskiin minua) ihastuttaa se villi hurjuus, pitelemätön friikkiys ja omaperäinen riehakkuus elämäntapanansa.

Joka kuitenkin joka tilanteessa on täysin hallittua, pikkutarkan suunnitelmallista, aina oikeaan osuvan koreografioitua ilman pienimpiäkään virheitä.

Se, miten nämä näennäisesti vastakkaiset kvaliteetit onnistui synkronoimaan yhteen ilman sisäistä kitkaa on se taitotemppu; monikin osaa riehua päättömästi ja vielä monempi olla neuroottisen kontrolloitu, vaan että samassa paketissa ja vielä täydessä sisäisessä rauhassa ja selväjärkisyydessä…

Salaisuus lienee multiversaalisessa todellisuudenkokemuksessa. Että rinnakkaisesti ja samanaikaisesti eli kahta kansalaisuutta: tämän maailman todellisuudessa olemisen ja taivaallisen alkuperänsä. Ei toista ilman toista eikä kumpaakaan todellisuuspakoisesti huomiostaan poissulkien.
Mutta näiden kahden tärkeys- ja arvojärjestys selkeästi ja johdonmukaisesti jokaisessa teossa huomioituna.

Taivas antoi Hänelle vapauden ravistaa päältänsä ne tämän maailman vaatimukset, jotka eivät yhteen käyneet taivastodellisuuden ja taivaan lakien kanssa. Tekemään suoranaista pilkkaa maallisista vaatimuksista, vetämään hilpeän överiksi milloin niitä oli pakko noudattaa (veroraha kalan suusta, anna ihokkaasi lisäksi vaippasikin jne…) ja niin välttäen alistumasta pokkuroimaan älyttömyyksiä.

Ja sekös pelkästään tätä maailmaa ymmärtävien silmissä sai Hänet näyttämään järkiheitolta outolinnulta, päästään vinksahtaneelta ellei peräti riivatulta.

Eikä läheinen taivaskosketuksensa erakoittanut eikä transsittanut Häntä muihin maailmoihin haihattuneeksi hajamieleksi, vaan oli koko ajan täydessä läsnäolossa ja tarkasti kartalla ympärillään tapahtuvasta. Arvostelukykynsä, oikeudentajunsa ja ymmärryksensä mitä milloinkin oli meneillään kristallinkirkaana.

Näkikö Hänet hulluna vai nerona riippui mistä suunnasta katsoi; tämän maailman rajoittuneisuudesta vai Taivaan taholta.

-Ulla Rautiainen-

Memra ja Miltha

Joh 1:1: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.”
Eteenpäin luettaessa käy selväksi että tämä Sana on Jeesus.

Siitä mennäänkin arameaan:
Arameassa on kaksi vaihtoehtoa korvaamaan kreikan ”sanaa” eli logosta: 

Memra מימרא ja Miltha מלתא .

Koska molemmissa viimeisenä kirjaimena on alef  א tarkoittaa että sana on määräisessä muodossa, Vastaa englannin "the" eli eräs tietty sana. 

Arameankielinen Targum – siis se raamatunkäännös ja -selitysteos, jota aloitettiin kirjoittaa Nehemian aikana ja jota Jeesuksen ajan synagogissa luettiin ja jota evankeliumeissakin paikka paikoin siteerataan – siis esikristillistä juutalaisuutta - on tulvillaan Memraa.
Esim. 1Moos 3:8 Targumissa: ”He kuulivat Memran kävelevän Puutarhassa.”

Memra tulee heprean sanasta אמר ”amar”, joka on se puhumista kuvaava sana, jota Genesiksen alussa käytetään kun Jumala sanallaan tekee luomista.

Jeesuksen ajan juutalaisille oli itsestäänselvää, että ”Sana” oli nimenomaan persoonallinen Jumala.

Koska:
Memra sanaa käytetään Targumissa lukuisissa kohdissa Jumalallisen voiman fyysisenä ilmentymänä, Jumalan lähettiläänä tai itse Jumalana. Myös ymmärtäen se maailmaan tulevan Messiaan yhdeksi nimeksi: ”Memra -- on -- maailman tunkeutuva voima, todellisuus aineen tai mielen maailmassa, läsnäoleva muoto Elohimista, peittäen läsnäolollaan kaiken kaikkialla."

Kiinnostavaa, että Memrasta käytettiin myös hellittelynimeä ”Poika”.

Kiinnostavaa on myös, että ”Memra” pelaa Raamatulle tyypillistä sanapeliä ” אמרה imra, karitsa” sanan kanssa ollen ääntämykseltään miltei yhteneviä.

Sitten vielä se Miltha. Arameankielinen Johanneksen evankeliumi alkaa enkkukieleksi käännettynä ”In the beginning there was The Miltha {The Word}, and He, The Miltha {The Word}, was with Alaha {God}. And Alaha {God} Himself was The Miltha {The Word}.

Miltha sisältää puhutun sanan lisäksi fyysisen, aineellistuneen ilmentymän ja on niin syvällinen sana, ettei sitä voida sanoa riittävästi länsikielillä ja siksi sitä ei ole tuossa käännetty vaan annettu olla sellaisenaan.

Arameankielen puhuja ja tutkija Paul Younan toteaa ettei Milthalla ole suoraa englanninkielistä vastinetta. Se voi tarkoittaa mm. ‘Word’, ‘Manifestation’, ‘Instance’, tai ‘Substance’, eli aineellistunutta ilmentymää ja että tässä yhteydessä se olisi parempi jättää kääntämättä.
Toinen arameankielinen puhuja, Victor Alexander, kääntää Milthan usein manifestaatioksi.

Kaikki nämä määritelmät mätsäävät hyvin siihen, mitä Johannes kertoi meille.

Hän ei ole vai luomisessa vaikuttanut puhe, vaan Hän on myös sanotun sanan näkyvä olemus uloshenkäistynä, ollen myös se teko, joka saattoi puhutun sanan olemassaolevaksi fyysiseksi todellisuudeksi.

Kuvassa arameankielinen Joh 1:1, jossa ympyröityinä näkyy se מלתא Miltha -sana.

Valon salaisuudesta

 

”Jehi Or” – ”Tulkoon valo” Jumalan ensimmäinen repliikki Raamatussa luomisen ensimmäisenä päivänä.

Mikä siis on tämä ensimmäisen päivän ”valo” kun aurinko, kuu ja tähdet luotiin vasta neljäntenä päivänä?

Tähän olisi hyvä osata jotain vastata, jos käy keskustelua raamatusta muidenkin kuin jo valmiiksi uskovien kanssa, koska tämä ”ristiriita” monesti nostetaan esiin osoittamaan Raamatun muka-älyttömyyttä.

Vastaus: on valoja ja on The Valo. Neljännen päivän luomukset, auringon, kuun ja tähtien valot vain kuvana originaalista, personoituneesta ja ikuisesta Alkuvalosta, joka esitellään juuri luodulle maailmalle Jumalan ensimmäisessä maailman tietoon saatetussa repliikissä.

Mikä-Kuka?

Valo, jonka näemme vain valossa? (Psalmi 36:10)
Valo, joka asuu Jumalan luona? (Daniel 2:22)
Valo, jolla on Isä? (Jaakob 1:17)
Jne… Valo (valkeus-muodossa 33/38 suom. käännöksessä) sana on lukemattomia kertoja Raamatussa yhteyksissä, joissa sen voi linkittää tiettyyn juttuun.

Vanhan ajan rabbit kyllä tiesivät valo-sanan aramealaisen muodon - Nehora - yhdeksi Messiaan salaisista nimistä. Asia ilmenee monissa vanhoissa rabbiinisissa teksteissä.

Pesikhta Rabbah – juutalainen raamatunselitysteos - kysyy: "Kenen valo tämä on, joka lankeaa Herran seurakunnan päälle? " ja vastaa: "Se on Messiaan valo".
Myös Yalqut Shimoni – juutalainen kokoelma vanhempia raamatuntulkintoja ja -selityksiä - lisää tämän ajatuksen jakeen esitykseen: "Tämä on Messiaan valo, kuten on kirjoitettu Psalmissa 36: 10.
Midrash – muinaisia juutalaisia raamatunselityksiä - ymmärtää Danielin 2:22 sanat messiaanisesti: "Ja Nehora asuu hänen luonaan." Tämä on Messias-Kuningas, sillä on kirjoitettu: "Nouse, loista, sillä sinun valosi on tullut" "(Jes.60: 1).

Että sinä ensimmäisenä luomisen päivänä ja Jumalan ensimmäisessä ihmiskunnan tietoon annetussa repliikissä lyötiin lukkoon suunnitelma Messiaan roolista maailman valona ja lunastajana.
Että se valkeuden erottaminen pimeydestä tarkoitti sitä.

Hänhän itsekin sanoi itsestään: ”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.” (Joh. 12:46)

Ja Hänhän puhui arameaa, joten kun niin sanoi, asiayhteys sen ajan Kirjoitukset lukeneille oli kyllä ilmeinen.
Koska se Danielin 2:22 jossa valo (Nehora) asuu Jumalan luona on kirjoitettu arameaksi.
Ja siinä sanan viimeinen kirjain on א joten sana on määräisessä muodossa, ei siis mikä tahansa valo, vaan The Valo.

Näin luomisen ensimmäisen päivän Valon ymmärtäminen Messiaaksi kiertyy yhteen Ilmestyskirjan 21:23-24 kanssa: ”Eikä kaupunki (taivaallinen Jerusalem) tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valossa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.”

Palataan siis takaisin siihen luomisen ensimmäisten päivien alkutilaan, jossa ennen auringon luomista oltiin ja jossa maailman valona on Or-Nehora, The Valo, Jeshua Messias.

Tähän ei siis tarkoita, että Jeesus itse olisi luotu siinä luomisen ekana päivänä, vaan Jeesuksen messiaaninen tehtävä. Että se oli se asia, josta kaikki aloitettiin ja maailma ja kaikki siinä oleva luotiin oikeastaan Messiasta ja Hänen lunastustehtäväänsä varten. Että suunnitelma oli olemassa jo ennen syntiinlankeemusta.

Näyttää Raamatun tässäkin asiassa eheäksi kokonaisuudeksi.
Kokonaistarinan rakenne peilaa alun ja lopun samankaltaiseksi;
Alussa on valo ilman aurinkoa ja samoin myös lopussa.

Kuvassa Daniel 2:22 jossa on se ”Nehora”.

-Ulla Rautiainen-

Ihmisen Poika

Evankeliumeissa Jeesus käyttää tiuhaan itsestään titteliä ”Ihmisen Poika”. Ilmausta, joka esiintyy yli sata kertaa VT:ssa tarkoittaen yleisesti ihmistä – Adamin jälkeläistä. Esiintyy moneen kertaan esim. Hesekielissä. (Suomalaisessa VT:ssa se on järestään käännetty ihmislapseksi.)

Tarkoittiko Jeesus siis tittelillään identifioitua ihmiskuntaan?

Ehkä – mutta ehkä enemmänkin.

Hepreaksi ihmisen poika on בן אדם ”ben adam” ja sillä tavalla se VT:n miltei kaikissa yli sadassa kohdassa onkin. Mutta aramean kielellä, jota Jeesus puhui, se on ”bar enash” ja bar enash muodossa ilmaus esiintyy tasan yhden kerran VT:ssa; 

Daniel 7:13 ”…taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan ( בר אנש ) kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.”

Että harmittomalta kuulostanut titteli olikin viittaus siihen Raamatun kohtaan, jossa se termi ainoana koko Kirjoituksissa on juuri siinä samassa muodossa ja jossa se puhuu siitä nimenomaisesta ihmisen pojasta, joka taivaan pilvissä saapuu Vanhaikäisen tykö ja joka taatusti on enemmän kuin pelkkä tavis ihminen.

Kaifaan edessä kuulusteltavana ollessa Jeesus itse vielä vahvistaa olevansa juuri se Daniel 7:13 Ihmisen Poika:

"… oletko sinä Kristus, Jumalan Poika?", Kaifas kysyy ja Jeesus vastaa:  

”…saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.” (Matt.26:63-64)

Se ratkaisee; Kaifas julistaa jumalanpilkkatuomion ja seuraa passitus ristille.

Selittäisi, miksi Danielin kirja on kirjoitettu osaksi hepreaksi ja osaksi arameaksi. Seuraavassa 8 luvussahan palataan jälleen hepreaan ja siellä 17 jakeen ihmisen poika (ihmislapsi) jolla tarkoitetaan Danielia itseään taas onkin heprealaisittain ben adam. Antaa näin mahdollisuuden tälläkin sanalla pelata sitä nerokasta kielipeliä, jota Raamattu on täynnänsä.

-Ulla Rautiainen-

Bereshit

 

Missä kohdassa Raamattua eka kertaa kerrotaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta?
Miettikääpä
Vastaus: Raamatun ensimmäisessä sanassa. 

Genesis alkaa sanalla ”alussa”, hepreaksi bereshit,  בְּרֵאשִׁית
Siinä se kerrotaan.

Näin: vanhimmassa muinaishepreassa jokaisella kirjaimella on äänteellisen merkityksen lisäksi kuvallinen merkitys. Kirjaimet ovat siis kuvia, jotka ovat symboleita määritellyille asioille.
Huom. Hepreaa luetaan oikealta vasemmalle.

Eka kirjain on beit, tarkoittaa huonetta, telttaa, majaa.
Toka kirjain on resh, kuva on ihmisen pää ja tarkoittaa korkea-arvoista henkilöä.
Tähän asti: juuri tässä luotavassa huoneessa eli maailmassa majailee korkea-arvoinen henkilö.

Kuka tämä henkilö on?
Yhdistetään nämä kaksi kirjainta omaksi sanaksi – saadaan בְּרֵ ”bar”, poika.

Kenen poika?
Kolmas kirjain on alef, joka esittää härän päätä ja symboloi vahvinta johtajaa ja myös Jumalaa.
Nyt on siis saatu Jumalan Poika.

Mistäs Jumalasta on kysymys?
Neljäs kirjain on shin, joka nykymuodossa esittää kolmeliekkistä tulta ja on Jumalan symboli, koska aloittaa Shaddai-sanan, joka on yksi Jumalan nimistä.
Siis se Jumala, joka esiintyy palavassa pensaassa, johtaa erämaavaellusta tulenpatsaassa ja antaa lakeja tulena palavalla vuorella. Ja on kolme persoonaa yhdessä.

Mitäs tälle Jumalan Pojalle tapahtuu?
Pysytään vielä shin -kirjaimessa. Muinaishepreassa se esittää hampaita ja tarkoittaa puremista, murtamista ja tuhoamista.
Sitten viides kirjain joka on jud. Se on käsi, työ ja tehtävä.
Kuudes on tav, joka on risti, tarkoittaa merkkiä ja liittoa.

Luetaanko vaikka näin: Luodussa huoneessa eli maailmassa majailee kolmiyhteisen Jumalan Poika joka ensin näyttäytyy tulen keskellä, mutta sitten murretaan/tuhotaan ja se teko tehdään ristillä ja on merkki liitosta.

Tämä siis kerrotaan Raamatun ensimmäisessä sanassa: bereshit, alussa.

Katso kuva:

-Ulla Rautiainen_

Ajan arvoituksesta

Raamatun hepreassa se mikä näyttää futuurilta nykyhepreassa, onkin imperfekti ja toisinpäinkin: profetiat ovat menneessä imperfekti aikamuodossa, vaikka näyttävät tulevaan.

Vielä: verbi "olla" on olemassa vain menneisyydessä ja tulevaisuudessa, mutta ei nykyhetken preesens muodossa

Vain yksin Jumala voi sanoa "Minä olen se, joka olen".

Ehkä koska kaikki olemassaoleva on olemassa vain Jumalassa – Jumalan itsensä olevan olemassaolon määritelmänä – preesens aikamuoto olemisessa on varattu vain Jumalan käyttöön. Ja vihjeenä että jokaisessa olemassaolevassa hetkessä seisomme Jumalan edessä ja varassa ja jokaisen olemassaolevan hetken voimme kokea vain Jumalan kautta.

Profetioiden imperfektisuus taas havainnollistaa tekstin sisällöntuottajan olevan ajan ulkopuolelta katsova. Puhuu tulevaisista jo tapahtuneina ja kertoo jo tapahtuneita viittaamassa tuleviin, koska ajasta riippumattomana näkee ja liikkuu, ei lineaarisesti vaan yhtäaikaisesti kaikkiin aikoihin ja kaikissa ajoissa.

Kuinka ajan ulkopuolella voisi olla olemista?

Eikö tässä jo mennä scifin puolelle?

Itse asiassa tieteen puolelle ainakin.

Arkiajattelussa aika ymmärretään vakionopeutisena käsitteenä, mutta mitä enemmän aikaa tieteessä tutkitaan, sitä epäselvemmäksi, jopa mielikuvituksellisemmaksi käsite ajasta käy.

Einsteinin suppean suhteellisuusteorian mukaan liike ja painovoima vaikuttavat ajan kulumiseen. Kappaleen liikkuessa lähellä valon nopeutta aika kulkee yhä hitaammin. Valonnopeutta lähestyttäessä kappaleen kokema aika suhteessa ympäristöönsä hidastuu. Valonnopeudessa liikuttaessa aika olisi jo täysin pysähtynyt ja ylivalonnopeudessa syyt ja seuraukset vaihtaisivat paikkojaan.

Nopeasti kiitävässä avaruusaluksessa aika kuluisi siis hitaammin kuin meidän aikamme. Esimerkiksi jos avaruusaluksen nopeus on 99,9999999996 prosenttia valonnopeudesta ja alus viipyy avaruudessa päivän, on sen palatessa Maassa kulunut tuhat vuotta paikallista aikaa.

Ilmiö on myös mitattu sekä hyvin tarkoilla atomikelloilla, joita on lennätetty satelliiteissa (kellojen käyntinopeus todellakin muuttui), että mittaamalla hiukkaskiihdyttimissä liikkuvien myonien hajoamisnopeuksien kestoa (elinkaarien pituuksiin tuli muutoksia).

Myöskin suuressa painovoimakentässä suhteellisuusteorian mukaan aika kuluu hitaammin kuin pienessä painovoimakentässä. Korkean vuoren huipulla aika kulkee nopeammin kuin maanalaisessa syvänteessä. Tutkijat ovat onnistuneet mittaamaan ajan kulun nopeutumisen jopa 33 centtimetrin korkeuserossa.

Syy, miksi emme jokapäiväisessä elämässämme (vaikkapa hissillä noustessamme) havaitse aikavääristymiä, on että aivot ja havainnot toimivat samalla aikaan sidotulla nopeudella. Tietyllä tavalla aivomme siis aika-asiassa valehtelevat meille.

Tämän mietinnön jälkeen Raamatun heprean vuorovaikutteisten aikamuotojen antama vaikutelma Kaikkivaltiaan suhteesta aikaan ja ajattomuuteen ei kuulostakaan niin taruperäiseltä. Ennemminkin että ajan ulkopuolella tosiaan on Joku, joka Ajan Herrana siirtelee kosmoksen kelloja.

-Ulla Rautiainen-

Se Ihminen

”…ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee" (5Moos.8:3).

Lause on rakenteeltaan kiinnostavampi kuin äkkiä luulisikaan. Sitä ovat viisaat rabbitkin pähkäilleet ja luoneet selityksiä miksi se on sellainen kuin on.

En ole viisas enkä rabbi, mutta heitänpä minäkin sekaan omaa villiä pähkäilyäni.

Hepreaksi siinä nimittäin ”ihminen” ha´adam on kahteen kertaan, lauseen keskellä ja uudelleen viimeisenä sanana, vaikkei välttämätöntä olisi. Aivan kuin haluttaisi oikein hoxhox osoittaa huomiota tähän sanaan.

Lisäksi sanassa molemmilla kerroilla on ”ha” etuliite, joka on samantapainen kuin englannin ”the” eli määräinen muoto. Että ei kuka tahansa ihminen tai ihmiset yleensä vaan ”se ihminen” eräs tietty määritelty ihminen.

Kuka???

Lauseen tapaamme uudestaan UT:n puolella kun eräs tietty ihminen on erämaassa 40 päivää paastoamassa. Paikalle änkeää seuraksi toinenkin hahmo yllyttämään: ”Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi”. Siihen tämä tietty ihminen vastaa tällä Kirjoituksen lauseella.

Ja vielä toisen kerran Sykarin kaivolla lauseen muotoa hieman soveltaen, mutta idean pysyessä samana: "Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa”.

Eli sanooko tässä että minä olen se ha´adam, joka en elä pelkästään leivästä, vaan Herran suusta lähtevillä sanoilla ja tekemällä Herran tahdon?

Kokonaisuudessaan VT:n virke puhuu siitä kun mannaa satoi erämaavaelluksen aikana: "Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee."

Argumenttihan on tavallaan ristiriitainen; ilman mannaahan riuduttiin jo nälässä ja olisi pian kuoltu, joten todistettavasti ei pelkillä Herran sanoilla pitkälle olisi pötkitty.

Olisiko virke luettavakin kaksiosaisena ja jonkinlaisena peilirakenteena? Alku kertomassa erämaassa haahuileville tapahtuneesta ihmeestä, jonka ”Hän” aikaansai, mutta kohdan ”opettaaksensa sinut ymmärtämään” toimiessa saranana, jossa lauseen merkitys käännähtääkin profetaaliselle levelille puhumaan tulevasta ”siitä ihmisestä” joka ei eläkään täysin samojen lainalaisuuksien alaisuudessa kuin mannalla ruokitut, vaan jonka varsinainen elämänlähde on jossain muualla.

Ja vielä; peilaavatko alun ”hän” ja jälkiosan ”se ihminen” toisiaan vastaten kysymykseen kenestä on kysymys?

Samasta henkilöstä?

Siksikö Jeesus ei vastannut kiusaajalle koko virkkeellä vaan vain sen jälkiosalla? Osoittaakseen että nyt oli se hetki, johon se osa viittasi ja hän nyt esiintymässä ”se ihminen” -hahmossa?

Että ei hänen tässä nyt tarvinnut todistaa jumaluuttaan taikomalla leipiä kivistä, vaan nimenomaan ettei tehnyt sitä, todisti sen.

Kyllähän Jeesus leipäihmeitä myöhemmin vielä teki, mutta ne tunnusteot oli tarkoitettu sen aikakauden ihmisten ihmeteltäviksi. Kiusaaja sen sijaan oli mannaihmeen aikanakin ollut olemassa ja varmaan nähnytkin tapauksen, joten jos tälle olisi vielä käynyt uutta vastaavaa ihmettä tekemään, niin tavallaan olisi mitätöinyt edellisen todistusvoiman.

Siten ajatellen kiusaus oli todella kiero. Kysymys ei siis ollut pelkästä houkutuksesta käyttää supervoimiaan itsekkääseen tarkoitukseen, vaan kysymys oli, oliko tämä ihminen ”se ihminen”, se sama, joka oli mannaihmeen tehnyt.

No jos tähän sanoo, ettei ihmislihaan pukeutunut Jeesuskaan loputtomiin olisi ruuatta selvinnyt, niin silloin pitää katsoa siihen hautakammioon, jossa kolme päivää sitten ristiinnaulittu makaa niin kuolleena ettei siihen mikään määrä leipää enää elämää antaisi.

Mutta juuri silloin tapahtuu profetian täyttyminen: ei leivän, vaan Herran sanan voimalla ”se ihminen” nousee haudastaan ylös elävämpänä kuin yksikään leipää syövä elävä.

-Ulla Rautiainen_

Herodes Agrippan kahdesti dokumentoitu kuolema

Apostolien tekojen 12:21-23 tapahtuu kummallinen episodi: ” Niin Herodes määrättynä päivänä pukeutui kuninkaalliseen pukuun, istui istuimelleen ja piti heille puheen; siihen kansa huusi: "Jumalan ääni, eikä ihmisen!" Mutta heti löi häntä Herran enkeli, sentähden ettei hän antanut kunniaa Jumalalle; ja madot söivät hänet, ja hän heitti henkensä.”

Mitä ihmettä tuossa tapahtui? Ja miksi mainitaan erityisesti kuninkaallinen puku? Eikös ylimyksellä aina komeaa vaatetusta ole? Olikos tässä asusteessa jotain erityistä?

Tämä huomautus puvusta ja Herodeksen kurjasta lopusta ei turhaan Raamatussa ole. Tämäkin yksityiskohta on yksi niitä tekstin sekaan ripoteltuja tärppejä, jotka antavat näyttöä Raamatun uskottavuudesta. Tapahtuma nimittäin on dokumentoitu toisessakin aikalaishistoriikissa.

Tämä Herodes ei ole se Betlehemin lastenmurhaaja Herodes Suuri eikä Johannes Kastajan mestaaja Herodes Antipas vaan Herodes Suuren pojanpoika Herodes Agrippa, jonka isän Aristobuloksen Herodes Suuri teloitti ja joka Roomassa oleskellessaan pääsi keisari Galigulan suosioon ja sai siitä hyvästä kuninkuuden ja joka vainosi ja kidutti kristittyjä, mestautti Jaakobin ja vangitsi Pietarin. Hänen poikansa Agrippa II esiintyy Apostoelien tekojen 26 luvussa kuulustelemassa Paavalia.
Herodes Agrippan mystisestä kuolemasta kertoo UT:n lisäksi myös Flavius Josefuksen Antiquities. Kumpikin mainitsevat tapahtumapaikaksi Kesarean.

”Toisena päivänä meni Agrippa jo varhain teatteriin puvussa, joka oli valmistettu ihmeellisellä taidolla hopeasta. Täällä hopea, johon nousevan auringon ensisäteet osuivat, loisti häikäisevällä loistolla ja sokaisi silmiä siinä määrin, että ihmisten täytyi kääntyä kauhistellen poispäin. Pian huusivat hänen imartelijansa kaikkialta ja nimittivät häntä jumalaksi ja sanoivat: `Ole meille armollinen! Jos olemme sinua tähän asti pitäneet vain ihmisenä, niin tahdomme tulevaisuudessa kunnioittaa sinua ylimaallisena olentona.´
Kuningas ei moittinut heitä lainkaan tämän vuoksi eikä torjunut heidän jumalaapilkkaavia imartelujaan. Mutta kun hän kohta sen jälkeen käänsi päänsä ylös, näki hän päänsä yläpuolella köyden päällä istumassa pöllön … Lintu ilmoitti hänelle … lähellä olevan kuolemansa. Pian alkoivatkin voimakkaat tuskat hänen ruumiissaan, jotka kiduttivat häntä heti sairauden alusta lähtien ennen kuulumattoman ankarasti.”

Josefuksen mukaan Agrippa kuoli viisi päivää sairastettuaan.

Entäs ne madot?

Vaikkei Josefus madoista mitään puhukaan Agrippan yhteydessä, jotain vihjettä silti on: Herodes Suuren kuolemassa mainitsee matojen syöneen tämän sukuelimet.

Oliko ehkä kyse jostain perinnöllisestä sairaudesta? Samankaltaisista elintavoista? Sukupuolitauti? Ruuasta tulevat loiset? Eivätkö  olleet niin tarkkoja juutalaisten ruokalakien noudattamisesta ja senaikaisista sioista tuli helposti loismatotartuntaa. Tai lämpimässä ilmastossa tulehduksiin pesiytyi äkkiä kärpäsen toukkia? Vai olivatko madot joku kummallinen hoitokeino? Vai jumalallisen koston merkki?

Ja ovatko UT:n enkeli ja Josefuksen pöllö sama? Enkeli ilmestynyt pöllön hahmossa kuten Pyhä Henkikin kyyhkysenä Jeesuksen kasteen yhteydessä?

Jokatapauksessa tämäkin lisää kiinnostusta Raamatun yksityiskohtiin. Niinkin sähketyylillä kirjoitettussa tarinassa jokainen yksityiskohta merkitsee jotain. Kun vaikka mainitaan puku, ei se ole mikä tahansa kolttu vaan jotain jonka muutkin historioitsijat huomioivat.

-Ulla Rautiainen-

Armoistuimen arvoitus

 

Se esine, HaKapporeth joka tehtiin Mooseksen aikana 2.Moos. 25:19 Herran ohjeen mukaan: ”Tee toinen kerubi toiseen päähän ja toinen kerubi toiseen päähän. Tehkää kerubit armoistuimesta kohoaviksi, sen kumpaankin päähän.”

Esine sijoitettiin Liitonarkin päälle joka sijoitettiin ensin Ilmestysmajan ja sitten Salomon Temppelin Kaikkein pyhimpään, Kodesh HaKodashimiin, huoneeseen, jossa ei ollut ikkunoita eikä lamppuja valoa antamassa ja johon ylipappi sai kerran vuodessa tulla Suurena Sovituspäivänä, Jom HaKippurim pirskottamaan syntiuhrin verta armoistumelle kansan sovitukseksi ja jossa paikassa kerubien välissä Herra ilmestyi.

Mitäs tämän oli tarkoitus esittää?

Arvoitus syvenee vielä kun koko Liitonarkki Armoistuimineen katosi ennen kuin babylonialaiset ehtivät ryöstämään Salomonin Temppeliä – Jeremian kirjan viimeisessä luvussa on lista Temppelistä ryöstetyistä tavaroista ja siinä nämä esineet loistavat poissaolollaan – joten todennäköisesti papit ehtivät piilottaa ne jonnekin josta eivät ole koskaan esille tulleet.

Toisessa Temppelissä, siinä Jeesuksen aikaisessa Sovituspäivän seremonia eteni ulkonaisesti kuten ennenkin, vain Kaikkein Pyhimpään menevä ylipappi näki kammottavan totuuden, saman jonka traditio kertoo roomalaisen Tituksen nähneen juutalaissodassa vallatussa Temppelissä: että itse Temppelin sydän, Kaikkein Pyhin, Herran ilmestymisen paikka olikin typötyhjä.

Mitäs tämän on tarkoitus kertoa?

Siirrytään kohtaukseen josta Joh.20:12 kertoo: ”Kun hän (Maria Magdalena) näin itki, kurkisti hän hautaan ja näki kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istuvan, toisen pääpuolessa ja toisen jalkapuolessa, siinä, missä Jeesuksen ruumis oli maannut."

Voisiko ajatella:

* Kaikkein Pyhin pimeä huone = hautakammio

* Armoistuin jossa toinen kerubi toisessa päässä ja toinen kerubi toisessa päässä ja joiden väliin uhriveri pirskotettiin = hautapenkki, jossa kaksi enkeliä istuu sen molemmissa päissä välissään veriset käärinliinat

* Paikka jossa Herra ilmestyy = siinä käärinliinojen sisällä oli vielä äsken ruumis

* Ylipappi = Jeesus

* Kaikkein Pyhimmän huoneen sisältä salaperäisesti kadonnut esine = Jeesuksen ylösnoussut ruumis jonka jälkeen hauta oli tyhjä

* Poisvierinyt hautakivi = Temppelin revennyt esirippu

* Maria Magdalena = esiripun revettyä Kaikkein Pyhimpään oli näkyvyys niilläkin, joilla ei ollut ennen lupaa sitä nähdä – ei kellään naisella koko Temppelien historian aikana – ja siksi hän on juuri se, joka haudassa näkee Armoistuinta esittävän kuvaelman - tai sen mitä Armoistuin kuvasi.

-Ulla Rautiainen-

Galilealaisten puheenparresta

"Minulla on hidas puhe ja kankea kieli", sanoo Mooses 2.Moos.4:10.

Miksi Mooseksella oli kankea kieli? Oliko fyysinen puhevika vaiko ensin faraon hovissa ja sitten midianilaisten parissa eläneenä israelilaisten orjien – joiden luo Herra nyt Moosesta oli lähettämässä – kieli ei oikein sujuvasti sujunut ja oliko 40 poissaolovuoden aikana faraon hovikielikin alkanut jo rapistua?

Ainakin tuo kieltä tarkoittava sana ”lashon” aika monessa muussa raamatunkohdassa selvästi tarkoittaa language- kieltä eikä suussa olevaa elintä – kukin kansa puhuu omaa kieltänsä jne…
Sitten 5.Moos.18:15 ”Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.” 

Yleisesti kristityt ajattelevat tämän ”Mooseksen kaltaisen” olevan Jeesus. Mutta mites puhumisen suhteen?
Miltä Jeesus kuulosti kun aukaisi suunsa ja puhkesi puhumaan? Kirjoitetusta tekstistä näemme viisauksia kun ihania helmiä putoilevan eteemme, mutta mitä aikalaiset kuulivat?

Jeesus oli galilealainen ja eiköhän myös puhunut kuin pesunkestävä galilealainen.
Galilealaiset puhuivat eri tavalla kuin muut juutalaiset, niin kuin Pietarillekin sanotaan Matt. 26:73 "kielimurteesikin ilmaisee sinut".

On olemassa muitakin aikalaistekstejä, joissa kuvataan Galilean murretta.
Eikä arvostavasti.
Vaan pilkaten ja halveksien huolimatonta, löysää ääntämystä jossa jotkut vokaalit ja konsonantit eivät artikuloidu selkeästi, niellään kokonaan pois ja jotkut sanat lausutaan eri tavalla.
Jopa esitetään etteivät galilealaiset saisi puhua temppelissä, koska väärin lausuessaan loukkaavat Jumalaa.

Jota vasten evankeliumeiden lukuisat maininnat Jeesuksesta opettamassa temppelissä saavat radikaalimpaa vivahdetta. Eipä antanut senkään paheksunnan hiljentää itseään.

Saattoihan sanataitava kaiken kielellisyyden luoja tietenkin vaihtaa ulosantinsa muotoa läänistä toiseen liikkuessaan, mutta toisaalta tällä ylenkatsottujen ystävällä oli kyllä tapana muissakin asioissa samaistua halveksittujen joukkoihin, joten olisiko vaihtanut vallan kieleen vain valtaapitäviä miellyttääkseen?

Jos näin oli, selittääkö osiltaan hienostunutta jerusalemilaista aksenttia artikuloivan pappis eliitin kyvyttömyyttä ottaa vastaan tätä pahamaineisesta Galileasta putkahtanutta miestä, joka väänsi sitä korviasärkevän löperöä takamaan murretta, joka teki kaiken sanottavan kuulostamaan vitsiltä?
Eikö galilealaisen puhuma sanoma kuulostanut uskottavalta paikallismurteeseen kohdistuvien ennakkoluulojen takia? Oliko kömpelö maalaisaksentti yksi niistä ansoista, johon itseään parempina pitävät lankesivat?

Mitäs tästä voi oppia?

Ainakin että olisi hyvä kuunnella enemmän sanoman sisältöä kuin tapaa jolla se esitetään.

Meilläkin kun uskovaispiireihin on vakiintunut tietynlainen ilmaisutapaa, saarnanuottia, sanastoa, fraaseja ja kliseitä jolla hengellisistä asioista puhutaan, kirjoitetaan ja opetetaan.
Mutta entä jos joku puhuu/kirjoittaa eri nuotilla ja toisenlaisilla sanoilla, ymmärretäänkö edes asiaa jos se ilmaistaan totutusta poikkeavalla tavalla vai torjutaanko suorilta käsiltä ”kun kuulostaa jotenkin väärältä”?

Tai toisinpäin; meneekö vääräkin oikeasta jos vain oikeilla fraaseilla ja fontilla esitetään?
Hitlerinkin esittämä sanoma upposi moniin kristittyihin uskoviinkin kuin häkä päähän kun käytti hartaussaarnoista ja rukouksista tuttua sanastoa ja paatosta ja sillä keinoin laukaisi kuulijoissa ylevältä ja turvalliselta tuntuvan tunnereaktion.

Niin että Jeesuksessa kaikki näyttää haastavan ennakkoluulojen ja kapeakatseisten tottumusten boksista ulos ja tarkastamaan asioita todellisen sisällön eikä ulkoisen muodon mukaan.

Jos oikein kiinnostaa galilean puheenparsi, niin tuolla voi perehtyä:  https://www.aramaic.rocks/2021/06/what-is-galilean-aramaic.html?fbclid=IwAR2_zcbZ_0H8T-IGIJz92YxO3y13CzUlJRon2Oz5UTFE6mc4vhY5nlI6QJA

-Ulla Rautiainen-

Galilealaisuudesta

Joh.7:41 "Ei suinkaan Kristus tule Galileasta?”
Joh. 7:52 "Oletko sinäkin Galileasta? Tutki ja näe, ettei Galileasta nouse profeettaa."

Miksei Kristus voisi olla galilealainen ja miksei sieltä voisi nousta profeettaa – olihan se kalan nielaisema Joona Amittain poikakin Gat-Heferistä joka oli Galileaa, Nasaretin naapuria sanoo 2.Kun. 14:25.
Ja ”Oletko sinäkin Galileasta?” kuulostaa tuossa yhteydessä ivailulta.
Mistä on kysymys?

Koska tuossa vaiheessa Galilealla oli synkänpaha maine; se oli kaikenkarvaisten rosvojen ja kapinaliikehdintöjen keskuspesäke. Itse asiassa sanaa ”galilealainen” käytettiin synonyyminä kapinoitseville rosvoryökäleille.

Joita velloi laumoittain Galilean rotkojen ja luolien piilopaikoista hyökkäilemässä. Roomalaiset kutsuivat heitä nimellä ”lestes” rosvo. Sama sana kuin ristinryövärit - jotka todennäköisesti olivatkin sen yhden kapinajohtaja Barabbaksen joukkoja.
Itse kutsuivat itseään Jumalan tuomion edustajiksi ja jotkut johtajiaan messiaiksi.

Galilealaiset ylipäänsä olivat siis maineeltaan rosvoihin rinnastettavia takapajuisia jääräjäkkäröitä, jotka eivät taipuneet vallalla olevaan järjestykseen ja josta vähän väliä sikisi kaikenkarvaisia levottomuuksia lietsovia omatekoisia messiaita ja kuninkaaksijulistautujia.

Juudean kaupunkilaiseliitti puhui ivallisesti galilealaisista ”maan rahvaana” Am HaArez tarkoittaen oppimatonta, jumalatonta väkeä, joka ei noudata tunnollisesti lakia (vertaa Joh. 7:49 ”Mutta tuo kansa, joka ei lakia tunne, on kirottu"). Galilealaiset jopa koettiin vähän eri kansaksi. Mishna väittääkin, että galilealaisilla oli eri säännöt ja tavat kuin muilla juutalaisilla.

Edes Hashmonitkaan – makkabealaissodasta roomalaismiehitykseen asti hallinneet pappiskuninkaat - eivät onnistuneet tekemään galilealaisista Juudeaan luomansa temppelivaltion täysiä alamaisia, saati sitten roomalaispakanat.
Mikä tietenkin johti valtaapitävien vastaiskuihin galilealaisten kurissa pitämiseksi. Josefus sanookin galilealaisten olevan ”sotaan tottuneita jo lapsuudesta lähtien”.

Herodes Suurikin (se Betlehemin lastensurmaaja) pääsi valtaan puhdistamalla Rooman hyväksi Galileaa tulella ja verellä rosvojoukoista ja tappamalla messiaaksi julistautuneen rosvopäällikkö Hiskian - jonka Sepforiksen kaupungin asevarastoon murtautunut pojanpoika Juudas Galilealainen mainitaan Raamatussakin.
Ap. teot 5:37 ”Hänen jälkeensä nousi Juudas, galilealainen, verollepanon päivinä ja vietteli kansaa luopumaan puolellensa; hänkin hukkui, ja kaikki, jotka olivat suostuneet häneen, hajotettiin.”

Näillä kapinallisilla oli tapana käyttää temppelijuhlien väentungoksia salamurhiin ja yrityksiin käynnistää kansannousuja Roomaa tai pappisvaltaa tai molempia vastaan. Ne yritykset yleensä päättyivät verilöylyyn, jossa syyllisiä ja syyttömiä ei eroteltu, kuten Luuk. 13:1 eräästä sellaisesta on mainintaa: ”kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.”
Tähän taustaan voi miettiä tarkoittiko Jeesus Luuk.19:46 syytöksellään: "'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan" - ei vain pappien harjoittamaa kaupankäyntiä, vaan kapinallisten joukkojen tapaa käyttää temppeliä omiin tarkoituksiinsa? Tässähän ”ryövärit” on juuri tuo ”lestes” sana.

Roomalaismiehityksen lisäksi galilealaiset siis vastustivat myös temppelipapistoa. Sen ajan kirjallisuudesta löytyy galilealaisia halveksumassa pappien tuhlailevaa elämäntapaa, köyhien riistämistä ja häpeällistä yhteistoimintaa roomalaisten kanssa ja toisaalta juudealaisten valituksia galilealaisten laiskuudesta temppelimaksujen, kymmenyksten ja uhrien suorittamisesta ajallaan, välinpitämättömyydestä temppelin rituaaleja kohtaa ja haluttomuudesta edes käymään temppelissä.

Tätä taustaa tuntevalle Luukas 2:41 ”Ja hänen (Jeesuksen) vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille” on tarkoituksellinen huomautus.
Että nämä eivät olleet niitä galilealaisia joilla säännöllinen osallistuminen temppelijuhliin oli leväperäisempää.

Tällainen oli siis se toimintaympäristö, jossa Jeesus pääosin vaikutti ja joka leimasi hänen persoonaansa kun hänestä arviota tehtiin.

Kertoo mitä? Ettei Jumalalta saadun kutsumuksen toteuttamiseen tarvitse hankkiutua maailman keskuspaikkoihin eikä hyvämaineisiin ja kunnioitettuihin piireihin.
Jeesus tuskin – juutalaisten piirissä pysyessään - olisi voinut pahempaa miljöötä ja epäilyttävämpiä lähtökohtia valita, mutta ajatelkaahan minkä vaikutuksen silti onnistui tekemään!

-Ulla Rautiainen-

Miksi teokratiat eivät koskaan toimi?

Margaret Atwood: Testamentit.



Koska olen Raamattuni lukenut niin esittelenpä kirjan sen kautta nähtynä.
Mikä tuskin huono tulokulma on, koska kirjan dystooppinen yhteiskunta nimenomaan perustuu eräänlaiseen raamatuntulkintamalliin. Eli jotain Raamatusta olisi hyvä tietää, ennen kuin tätä ja edeltävää Orjattaresi-tarinaa voi ihan ymmärtää.

Testamenteissa annetaan näyttöä kuinka vinksahtaneesti Gileadin teokratiassa Raamattua selitetään esimerkkinä käyttäen Tuomarien kirjan palasiksi pilkottua sivuvaimo -tapauksen tulkintaa. Raamattunsa tuntevalla on ilo hoksata ihan itse jo aikaisemmassa vaiheessa sekin vinksahdus eikä tarvitse odottaa kunnes se rautalangasta lukijalle lopulta väännetään.

Toisaalta, juuri ne, joille Raamattu suuri tuntemattomuus on, pääsevät kokemaan itse samat tunteet kuin gileadilaiset ensin tultuaan syötetyksi uskoon että Raamatussa on noin älyttömiä juttuja ja sitten ällistyneenä yllättyä että eipäs olekaan. Raamatun tunteville yllätysefekti jää toteutumatta.

Orjatar-systeemin vinksahdusta ei muistaakseni kirjailija samalla lailla kummassakaan kirjassa käy lukijalle selittämään, vaan luottaa lukijan omaan ymmärrykseen – tai jättää olemaan ymmärtämättä - että vaikka gileadilainen teologia väittääkin sitä Jumalalta tulleeksi käskyksi, ei sellaista käskyä missään raamatunkohdassa ole, vaan maininnat synnytyskoneiksi alistetuista orjattarista ovat ennemminkin varoitukseksi tarkoitettua kuvausta (sen verran paljon ongelmia kun siitä aina kehkeytyy) aikansa käytänteestä.

Mutta jos lukija ei Gileadin lainsäädännön pohjana olevan Pyhän Kirjan sisältöä tunne, putoaa hän samaan ansaan kuin gileadilaisetkin kuvittelemaan joko kauhistellen tai ihannoiden että siinä Kirjassa muka yllytettäisiin tai suorastaan käskettäisiin moista - tai muita gileadilaisen teologian erikoisuuksia - toteuttamaan.

Ratkaisu on kirjailijalta nerokas: osa lukijoista näin itse sitä huomaamattaan imaistaan interaktiiviseksi osaksi tarinaa ja lukijakunta jakaantuu kuin kirjan maailmakin kahtia; gileadilaisiin ja ulkomaailmaan. Niihin, joiden tietämys perustuu Gileadin manipuloituun informaatioon ja niihin, jotka tietävät muuta.

Atwoodin dystopian idea sekä kirjoissa että The Handmaid's Tale TV-sarjassa on, että sinne ei ole kuvattu mitään, mitä ei todellisuudessa joskus ja jossain ihmiskunnan historiassa olisi tapahtunut.

Orjatar-sijaissynnyttäjäkäytäntö Raamatun lisäksi on dokumentoitu todella olemassaolleeksi myös Keski-Turkin alueelta löytyneessä 4000 vuotta vanhassa Assyrian valtakunnan aikaisessa savitaulussa, jossa kirjattu avioliittosopimus velvoittaa hedelmättömäksi osoittautuvan vaimon antamaan orjattarensa aviomiehensä maattavaksi lastentekemistä varten.

Atwoodin luoman tarinan yksi heräte onkin laittaa oivaltamaan kuinka menneiden aikojen tai vieraiden kulttuurien käytännöt saattavat näyttää siedettäviltä, jopa romanttisilta niin kauan kun ne tapahtuvat jossain muualla. Niiden brutaali luonne paljastunee vasta oman kaltaisiimme olosuhteisiin sijoitettuna.

Itse Gilead-nimikin antaa Raamattunsa tuntevalle lisämaustetta tarinaan. Atwood kun nimen tuskin sattumalta valitsi. Sana on Vanhassa Testamentissa useaan mainittu sekä henkilö, että paikannimenä. Esim. Hoosean kirjassa sanottuna: ”Jos Gilead on pelkkää petosta ollutkin, niin he pelkäksi turhuudeksi tulevatkin.”
Gilead, גלעד -sanan etymologiasta on useampia arveluita, mutta enimmäkseen äänestetään merkitsemään ”todistuksen kukkula” puolesta.

Tarina kertoo myös miksi teokratiat eivät koskaan toimi. Vaikka päämääränä olisi puhdasmoraalinen yhteiskunta, niin niin rajoittamaton valta ihmisen käytössä kuin mitä Jumalan puhetorvena tai peräti sijaisena oleminen antaa likaa äkkiä moraalin, oikeudentajun ja terveen järjenkin ja suistaa hallinnon kauas hyvästä.

Pedon merkistä näissä kirjoissa ei nimeltä mainiten puhuta mitään, mutta kyllä sekin siellä on. Gileadin yhteiskuntamalli on rakennettu sellaiseksi, jossa käytännössä kukaan ei voi tehdä mitään likaamatta käsiään ja enemmän tai vähemmän myymättä sieluaan pahan (Gileadin) palvelukseen.

Testamentit varsinkin kuvaa sitä ristiriitaa, jossa valtaa vastaan kapinoivat, tai jopa sen vallan alaisuudessa vain selviytymään pyrkivät ovat. Voiko hyvään tähdätä käyttämällä keinoja, joissa pahuus on läsnä? Voiko yhtä aikaa olla sekä järjestelmän ylläpitäjänä että sen hajottajana? Mihin kaikkeen edes itsesuojeluvaisto oikeuttaa? Saako sovituksen, jos Raamatun Simpsonin tavoin suostuu itse tuhoutumaan tuhoamansa instituution mukana?

Atwoodin nerokkuutta on myös se, ettei järjestelmän pohjimmaisiakaan uhreja kuvata sädekehää kantavina hyviksinä. Kun teloitustilaisuuksissa orjattarille annetaan mahdollisuus purkaa patoutunutta agressiotaan, muuttuvat nämä hirviöiksi. Kärsimys ei ole jalostanut, vaan koetut traumat kostetaan sinne, mihin järjestelmä antaa luvan – kysymättä edes onko kohde se mitä sen sanotaan olevan.

Pedon merkin pahuus on siis siinä, että sen hallitsema järjestelmä tekee alaisistaan, niin uhreista kuin valtiaista petoja.

- Ulla Rautiainen - 

Raportti Jerusalemista

 

… vuotena kun Pilatus on maaherrana ja Kaifas ylipappina.
No nyt meni kuppi nurin siltä nasaretilaiselta että vastustajiltaan.
Jo edellisenä päivänä aiheutti skandaalin, kun kansa intoutui juhlakulkueessa hoosiannaa Daavidin pojalle huutamaan ja kyllä kaikki tietävät mitä se titteli tarkoittaa; Israelin kuningasta olisivat tästä tekemässä.

Ja nyt se rabbi raivostui totaalisesti. Näki temppelissä jotain, joka kiehautti tempperamentin räjähtämään. Rukoushuoneesta on ryövärien luola tullut, pauhasi. Potkaisi veks kyyhkystenmyyjät ja rahanvaihtajat ja paiskoi mööpelit kumoon. Eikä sallinut kenenkään kantaa mitään astiaa pyhäkön kautta mikä käytännössä keskeytti uhraamistoimitukset eli otti haltuunsa temppelin.

Melkoinen temppu että siihen pystyi. Ei ihme, että pappisylimystö jo tosissaan pelkää, ainakin tympyyntyivät; nyt viimeistään tästä tuli arvovaltakysymys. Että tuo nasaretilainen noin vain, aivan kuin temppelin omistaisi rupesi ominluvin määräämään mitä siellä sai ja mitä ei tehdä. Niin pitelemätön miekkonen etteivät edes temppelivartijat saaneet hillittyä.

Ja kyllähän johtajisto asiaan aikoo puuttua; kohta on villitsijä ristillä, semmoista ylemmässä sisäpiirissä sujettujen ovien takaisissa kabineteissa kuulemma kaavaillaan.
Eikä pelkästään ovien takana; itse asiassa se nasaretilainen julistaa julkisestikin, että varta vasten kuolemaan hän tänä nimenomaisena pääsiäisenä Jerusalemiin tulikin. Mutta sitähän ei fanikuntansa ota kuuleviin korviinsa eikä todesta. Ihmeitä vain ihastelevat.

Mutta temppeliepisodi osoittaa että kuolla ei olisi pakko, jos se nyt siihen menee. Tuolla kansansuosiolla, noilla tilanteenhallintakyvyillä ja ihmeentekovoimillaan voisi oikeasti huudattaa itsensä kuninkaaksi tai ylipapiksi tai molemmiksi, tehdä nyt vallassa olevat papit virkaheitoiksi ja kaapata temppeli pysyvästi haltuunsa. Niin älykäskin on että varmaan osaisi diplomatisoida roomalaisetkin puolelleen.

Mutta kuin valtaa halveksien juuri kun tilanne sen parhaiten mahdollistaisi, ei tilanteeseen tartukaan, vaan kuin mielenosoituksena tallustelee ulos temppelistä ja koko kaupungista jonnein ulkopuolelle öitsemään.
Ihan kuin sillä ilkkuisi, että jos joskus hänet saatte pidätetyksi, niin se ei teidän valintanne ole vaan ihan hänen omansa.

Mutta nyt kun oikein Kirjoituksia tutkii, niin näyttää ettei rabbin näennäinen impulsiivisuus ehkä ollutkaan käsikirjoittamaton maltin menetys: ”Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut”, sanotaan Psalmissa joka kuulemma kuvailee hänen sisäisiä intohimojaan.
Ja onhan tuontapaiselle toiminnalle jonkinmoinen esikuvakin: heittihän Nehemiakin temppeliin majoittuneen Tobiaan huonekalut ulos ja esti sapatinrikkovia kaupustelijoita tulemasta porteista sisään.

Niin että jos kaveri on se, joksi useat jo hänet uskoo, niin mikään häneen liittyvä ei tapahdu sattumalta. Ja silloinhan oikeasti kaikki muut vallankäyttäjiksi itseään kuvittelevat ovat vain lavasteita ja rekvisiittaa hänen ympärillään tai pelinappuloita jossain niin isossa pelissä, että sen siirrot tehdään ihan jossain muualla kuin tässä ajassa ja paikassa.

Myöhempi lisäys niille, jotka eivät paikallistapoja tunne: Miksi teki temppelipuhdistuksen vasta silloin, eikä jo edellisenä päivänä, jolloinkinhan hän jo siellä oli meneillään olevaa menoa katselemassa?
Koska niin kuin Talmudissa mainitaan, kaupustelijat olivat temppelissä vain yhtenä päivänä kerran vuodessa ja juuri siinä ajankohdassa pääsiäisen alla kuin mihin evankeliumitkin tapauksen sijoittavat.


-Ulla Rautiainen-

Mooseksen ongelmia

 

Mooseksella ei ole auvoisaa olla; on tukalassa välikädessä; toisaalla Herra antaa ohjeita miten kansan olisi oltava, kansa ei ohjeita noudata, Herra vastaa sanktioilla joista kansa syyttää Moosesta ja raivoissaan yrittää jonkin kerran kivittää Mooseksen. Herra ei kuitenkaan hyväksy Mooseksen eroanomusta eräoppaan duunista eikä suostu valitsemaan ketään muuta olemaan itsensä ja kansan välissä.

Herra osoittaa olevansa työntekijästään hyvin huolehtiva boss.

Kiistatilanteissa on lojaalimpi enemmän Moosesta kuin kansaa kohtaan osoittaen liikuttavan suurimääräistä tukeaan ja luottamustaan Moosekselle. Jossain kohdin jo äärimmäisenä ratkaisuna Mooseksen ja kansan väliseen skismaan tarjoutuu tekemään niinkin radikaalin tempun kuin että jos ei kerran yhteistyö onnistu niin vaihdetaan sitten kansa. Mooseksen syrjäyttäminen ei Herran puolelta ole edes harkinnassa.

Mitä opimme tästä?
Että kun Herra kutsuu tehtävään ja sen kunnolla suorittaa niin Ylipäällikön tuki on järisyttävän varmaa.

Opimme myös miksi Mooses.

Koska Mooses ei itse ollut se, joka olisi päällikön virkaan missään vaiheessa hinkunut, päinvastoin, yritti päästä asemastaan eroon. Voimme päätellä että johtajaksi ei ole sopiva semmoinen päällepäsmäriluonne jolta tiimityö onnistuu vain ja ainoastaan niissä oloissa joissa itse on komentoketjun ylimmäisenä. Tai joka antaa vaikka koko seurakunnan tuhoutua ympärillään ennemmin kuin luopuu johtajuudestaan jos homma siihen menisi.

Siksi Herra saattoi niin järkkymättömästi luottaa Moosekseen että jopa antaa tälle valinnanmahdollisuuksia jotka olisivat tuhonneet kansan. Tiesi että Mooses tekisi kyllä oikean valinnan mutta siitä olisi Mooseksen helpompi jatkaa kun valinta olisi hänen omansa eikä pakottamalla pakotettu.

Kun Koorah, Daatan ja Abiram perhekuntineen putoavat elävältä tuonelaan niin miksi miehet eivät - kun Mooses koko seurakuntaa varoittaa: ”Siirtykää pois näiden jumalattomien miesten majoilta...” - siirrä varmuuden vuoksi perhekuntaansa itsestään kauemmaksi ottaakseen itse ja yksin mahdolliset sanktiot vastaan ilman koko perhekuntansa siihen mukaan vetämistä?

Vaimot ja lapset eivät ehkä perheenpäittensä vallan alla olleet vapaita valitsemaan eivätkä niin ollen voi seurata muun seurakunnan mukana ottamaan turvaväliä tuomittuihin miehiin. Koko episodi oli ehkä suppeampi demonstraatio siitä miten nämä miehet johtajuuttaan käyttävät ja miten koko kansalle heidän valtansa alla kävisi.

Päinvastoin kuin Mooses, joka ennemmin suojelee kansaa kuin itseään: ”Jospa nyt antaisit heidän rikoksensa anteeksi! Mutta jos et, niin pyyhi minut pois kirjastasi, johon kirjoitat." (2.Moos. 32:32).

Mooses ei myöskään halua rajata pelkästään itseänsä Herran valituksi vaan näkisi mieluusti koko kansan Herran profeettoina (4.Moos.11:29). Hän ei ole se, joka laittaa rajoituksia keitä Herra saa käyttää ja kutsua. Toisaalta Mooses osaa olla tiukkana ettei päästä vaikuttajapaikoille ketään joita Herra ei ole todella siihen tarkoittanut. Ei mitään kavereiden suosimista eikä myötäilyjä painostusten ja uhkaustenkaan edessä.

Tough guy.

Ei yritä pienentää toisia itseään isontaakseen eikä kerätä ympärilleen kannattajajoukkoa asemaansa pönkittääkseen.



-Ulla Rautiainen-

Se kahdesti laulava kukko

Jeesus sanoi Pietarille: "Totisesti minä sanon sinulle: tänään, tänä yönä, ennenkuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti minut kiellät". Mark. 14:30
Lause sisältää niin tarkkaa informaatiota että sen on täytynyt luoda henkilö, joka on ollut hyvin selvillä temppelin senaikaisista toimintatavoista.
Se kukko kun ei tainnut olla mikään kiekuva lintueläin...

Talmud sanoo, että kanoja ei saa kasvattaa Jerusalemissa puhtauden vuoksi (m.Baba Kama 7.7; s.Baba Kama 82b). Syy: menevät ja kakkaavat joka paikkaan, ehkä temppeliinkin ja ties vaikka sen Kaikkein Pyhimpäänkin saastuttaen pyhän alueen. Joten jos ei kanoja ollut, tuskin kukkojakaan.
Mikäs Pietarille sitten kiekui?

Aamun ensimmäiseen rukoushetkeen (n. viiden aikaan aamua meidän kellossa, joten siinä annetaan myös ajoitusta tapahtumien kulkuun) koollekutsujaa sanottiin kukoksi. Kajautti temppelistä shofarilla kansan herättävän töräyksen.
Sekä kreikkalainen että heprealainen ”kukko” voi tarkoittaa myös "mies" ja laulamista tarkoittava sanan voi kääntää myös kutsumiseksi, joten lause voisi yhtä hyvin olla: ”ennenkuin mies kahdesti kutsuu”.

Talmudissa kerrotaan sen kutsuäänen olleen kaksiosainen torvenräikyntäpuhallus “At cockcrow they blew a sustained, a quavering, and another sustained blast” (m.Sukkah 5.4), juuri niin kuin Jeesus sanoikin: ”ennenkuin kukko kahdesti laulaa”.

Tästä saadaan selitys miksi Pietarille kävi niin kuin kävi: "Joka lähtee matkalle ennen kukonlaulua - tulkoon hänen verensä hänen oman päänsä päälle" sanoo Talmud, (m.Yoma 21a). Jolla tarkoitetaan että "jos lähdet osallistumatta aamurukoukseen, niin olet itse vastuussa jos kehnosti käy”.

Eli Pietarin heikkouden syynä saattoi olla rukoilemattomuus. Johon evankeliumit antavatkin vastinetta kun Getsemanen tapahtumissa opetuslapset vetelevät sikeitä sen sijaan että pitäisi olla rukoilemassa.
Jeesus tiesi että sinä yönä tapahtumat etenisivät sillä vauhdilla että aamurukoukseen mennessä olisi liian myöhäistä. Olisi pitänyt ne rukoukset rukoilla jo aikaisemmin yöllä.

Eli siinä kun Jeesus etukäteen varoittaa Pietaria että ennen kukonlaulua tapahtuu sitä ja sitä niin se oli sen aikakauden slangilla sanottuna että älä hyvä mies tänä yönä jätä rukoilua tavanomaiseen aamunaikaan vaan muuten joudut ikävään tilanteeseen valmistautumattomana. Että olisi kantsinut Getsemanessa pysyä hereillä ja rukoilla niin maan perusteellisesti.

Kukonlaulun aikaan siivottiin temppelissä myös alttarin alta tuhkat pois, sanoo Talmud (m.Tamid 1.2; m.Yoma 1.8; m.Sukkah 5.4), joten siihen voi linkittää yhteen, että samaan aikaan kun Pietari seisoi hiilivalkean äärellä kieltämässä Jeesusta, temppelipalvelijat olivat yön jäljiltä hiillokselle palaneen alttarin tulen äärellä siivoamassa tuhkaa ja lisäämässä puita alttarilla palavaan tuleen.
Alttarin tulihan ei saanut yön aikana sammua vaan ”Tuli palakoon aina alttarilla älköönkä koskaan sammuko” 3Moos 6:13.

Joten siinä hiilivalkealla oli sinä yönä Pietarille se alttari, jossa hänen itsevarmuutensa paloi tuhkaksi, ja kuten temppelistäkin tuhkat vietiin ulkopuolelle, Pietarikin meni sieltä ulos itkemään katkerasti.

-Ulla Rautiainen-

Qumranilaisista

Timo Eskolan Qumran käy oppikirjana lahkoutumisen mekanismeista ja teologisten oppiriitojen mielekkyydestä.

Ajanlaskun alussa toiminut uskonyhteisö sai alkunsa tyypillisesti kuten valtavirrasta irrottautuvat yhteisöt useinkin johtajuusriidoista.
Makkabealaissodan voitonhuumassa temppeliin yleni ylipapeiksi sotasankaruusansioilla hashmonealaisia.

Mikä ei kaikkien toorantulkintaan sopinut.
Lukivat Tooraa niin että pappien olisi pitänyt olla sadokilaissukulinjasta.
Oli se vaan niin suuri eksytys että oli erottava koko temppelistä.

Ja oli siellä muutakin vikaa.
Käyttivät väärää kalenteriakin ja juhlivat juhlansa väärinä päivinä.

Eristäydyttiin Kuolleenmeren erämaahan omaksi suljetuksi yhteisöksi.
Ja koska oltiin parempia kuin ne kurjat temppeliläiset, vedettiin lait vielä kireämmälle.
Mooseksen lain pelkästään pappeja koskevat vaatimukset yletettiin koskemaan joka iikkaa.

Mikä teki elämän niin hankalaksi että väkisinkin ajauduttiin yhä enemmän eroon muusta yhteiskunnasta ja sulkeutuminen taas aiheutti yhä vähemmän mahdollisuutta sekä vaikuttaa ympäröivään todellisuuteen että ympäröivän todellisuuden vaikuttaa virheitä korjaavasti omaan yhteisöön.

Maailma jakautui kahtia; meihin hyviin ja muihin pahoihin. Pelastus oli pelkästään tämän yhteisön sisällä ja sen johtajien käsissä. Vainoharhaisuus ulkomaailmaa ja vihollisiksi miellettyjä kohtaan äityi apokalyptisiin mittoihin.

Jeesuksen kanta qumranilaiset vastaan temppeliläiset skismaan?
Evankeliumit eivät siitä mitään suoraan sano, mutta rivien väleistä voi lukea yhtä ja toista.
Näyttäisi että Jeesuksen asenne oli sama kuin Joosuan kirjassa Herran sotajoukkojen päämiehellä kysymykseen oletko meikäläisiä vai vihollisia.
Että ei kumpaakaan.

Jeesus koskettaa useammassakin kohdassa - jotka nykylukijasta voivat tuntua epämääräisen yleispäteviltä, mutta osuivat ja upposivat tarkasti aikansa teologisiin kiistakohtiin – kumoten tasapuolisesti sekä temppeliläisten että qumranilaisten käsityksiä.

Esim. varoittaa etsimästä Voideltuja niin erämaasta – mistä kyllä aikalaisille varmasti tuli juuri nämä erämaaveljet mieleen - kuin kammioista, jonka voisi ymmärtää temppeli- tai synagogarakennusten huoneinakin.

Että puolia ei tarvitse valita vaan pysyä Jumalassa.
Että jokaiselle jumalasuhde on henkilökohtainen ja suoraan Taivasta tavoittava eikä sitä suoriteta jonkun yhteisön tai instituution kautta ja sen auktoriteettien kontrolloimana kuten Qumranissa.

Muttei temppeliinkä kannattaisi odotuksia ladata koska se tullaan pian tuhoamaan ettei kiveä kiven päälle jää.
Ettei mitkään ihmisten ylläpitämät ryhmät, yhteisöt, oppirakennelmat, lahkot tai lohkot itsessään kelvollisia ole ja toisaalta huonoimmissakin voi yksittäisissä jäsenissään olla aitoa vilpittömyyttä.

Temppeliläisten kunniaksi voi sanoa, että Jeesus oleskeli paljonkin temppelissä ja osallistui sen juhlallisuuksiin ja hänen olemassaolonsa noteerattiin siellä, vaikkakin reaktion lopputulos ei kunniakas ollut.

Erämaahan erottautunut joukko sensijaan taisi olla niin itseensäsulkeutunutta ja omaan pyhyyteensä keskittynyttä ettei edes joutanut Jeesuksen kanssa riitelemään. Kun eihän sinne niin vain edes tultu eikä toimintaan osallistuttu. Hyväksymisen mahdollisuus on aika poissuljettu; jos ei nasaretilainen farisealaistenkaan vaatimuksia täyttänyt niin vielä vähemmän qumranilaisten.

Kumpi siis lienee pahempaa; avoin vihanpito vai niin jäätävä ylenkatse ettei edes katsota arvoiseksi reagoida?

Joka tapauksessa molemmat tahot, niin temppeli kuin Qumranin yhteisö tuhoutuivat samassa juutalaissodan melskeessä.
Silti, jos voittajaa haluaa heidän kiistaansa löytää, tavallan voittajia ovat molemmat. Temppeliväkeä pääsi sodasta pakenemaan ja nykyjuutalaisuus on sen farisealaisen perinnön suoraa jatketta.

Qumranilaisilla ei yhteisönä jatkoa ollut - viimeiset kuolivat ilmeisesti Masadassa – mutta heidän kirjoituksiaan säilyi Kuolleenmeren luoliin säilöttyinä ja ovat nyt korvaamattoman arvokasta materiaalia sen ajan hengellisyyteen ja Raamattuun siinä muodossa kuin se silloin oli.

Johannes Kastajan arvellaan olleen jossain vaiheessa näitä qumranilaisia – vaikuttihan samalla alueella ja UT:n maininta heinäsirkoista ja metsähunajasta voisi olla aikalaisten hyvin ymmärtämä kiertoilmaus että oli qumranilaisista poispotkittu koska ei enää osallistunut yhteisön yhteisaterioihin vaan oli elettävä luonnonantimilla.
Ja vastaahan Jeesus epäilyksiin vaipuneelle Kastajalle Messiaan merkit yhtäpitävästi qumranilaisen opin mukaisesti. Puhuiko siis kuolemaa kohti käyvälle ystävälleen tämän oman taustayhteisön tutulla kielellä?


-Ulla Rautiainen-

Kultakutrin arvoitus

 

Paul Davies: Kultakutrin arvoitus. Kirjoittaja on professori Arizona State Universityssä, teoreettinen fyysikko ja kosmologi ja kirja suomeksi Ursan julkaisema.

Kirja esittää rutkasti kysymyksiä:

Kuinka onnistuimme kaikkien aikojen suurimmissa arpajaisissa kerran toisensa jälkeen voittamaan jättipotin? Vertaa: heitä lanttia 400 kertaa peräkkäin ja toista koe useampaan kertaan; saatko joka heitolla ja joka sarjassa ilman yhtään poikkeusta kruunan?

Entä mistä luonnonlait tulevat?

Tai aika?

Miksi näyttää kuin maailmankaikkeudella olisi käsikirjoitus ja syvällinen, elegantti matemaattinen juoni? Eihän ole mitään loogista syytä miksi maailmalla ylipäänsä pitäisi olla matemaattinen taustajuoni. Ja vaikka olisikin, ei ole mitään syytä miksi ihmisen pitäisi ymmärtää sitä.

Jos maailmankaikkeus rakentuu matematiikalla, mikä puhalsi tulen yhtälöihin?

Kuinka järjetön maailmakaikkeus jäljittelee niin vakuuttavasti merkityksellistä maailmankaikkeutta?

Miksi maailmankaikkeus vaikuttaa sopupeliltä, jopa huiputukselta, jossa joku superäly on pelleillyt fysiikan lakien kanssa?

Miksi maailmankaikkeudella ei ole keskipistettä? Onko maailmankaikkeuden alkusytyke ja kosminen koodi lähtenyt sen sisältä vai ulkoa?

Miksi maailma on niin bioystävällinen että kaikki viittaa älykkääseen suunnitteluun?

Ja kun mennän älykkääseen suunnitteluun, onko maailmankaikkeutemme väärennös, virtuaalitodellisuutta, simulaatio, jota joku ohjelmoi?

Älykästä Suunnitelijaa ei kosmologia eikä biologia hyväksy teoreemoihinsa, siispä Jumalatekijä eliminoitiin varta vasten multiversumiteorialla. Mutta juuri se avasikin Pandoran lippaan jossa Jumala ei ollutkaan väisteltävissä; Älykkään Suunnittelijan eliminointi kumoutuu sisäisesti ristiriitaiseen silmukkaan, jossa kaikki mahdollisuudet ovat olemassaolevia, myös Jumala.

Ennenkuin luomisuskovat innostuvat, Davies ei suinkaan liputa biblikaanisen luomisopin puolesta.

Mutta tarjoaa työkaluja omiin ajatusrientoihin ja päätelmiin, joissa voi ainakin mystikkomielisempi mennä kirjan osoittaman polun loppuun asti niihin päätelmiin, joihin ilmeisesti tiedeyhteisöissä paikkansa säilyttämään haluava kirjoittaja ei voi mennä.

Mutta yhteen luomiskysymykseen kirja antaa vastauksen: siihen mistä Terry Pratchett sai idean Kiekkomaailmaan.

-Ulla Rautiainen-

Viikunapuun alla

 

Joh 1:45-51 Jeesus ilmoittaa Natanaelille nähneensä tämän viikunapuun alla. Siitä vaikuttuneena Natanael intoutuu: ”Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas”.

Tarkoitusko kertoa Jeesuksen selvänäköisyyskyvyistä? 

Mutta saa tästäkin episodista enemmänkin irti jos taustatietoja viitsii esiin kaivaa.

Jos on uskomista, että Talmudin kirjoittajat tiesivät aikansa ja paikkansa tavoista enemmän kuin me nykyihmiset, niin voimme sieltä oppia, että viikunapuun alla oli tapana opiskella Tooraa ja rukoilla.

Oli myös sanonta: ”se, joka rukoilee, eikä rukoile Messiaan tulemisen puolesta, ei ole ollenkaan rukoillut”.

Joten todennäköisesti Natanael oli siellä puun alla rukoilemassa Messiaan tulemusta ja tutkimassa kirjoituksista tämän tulemuksen merkkejä.

Sitä taustaa vasten Jeesuksen ensimmäinen repliikki Natanaelille: "Katso, oikea israelilainen” käy ymmärrettävämmäksi; "oikea israelilaisuus" kun miellettiin noina päivinä Messiaan odotuksena.

Jeesus siis ei vain ilmoittanut tietävänsä Natanaelin olinpaikkaa vaan vielä tämän messiasodotuksistakin. 

Ja sekö oli se, mikä teki Natanaeliin vaikutuksen: kuka muu kuin Messias itse olisi voinut tietää hänen yksityisistä Messiaalle kohdistetuista rukouksistaan?

 Jeesus sanoi Natanaelista vielä: ”jossa ei vilppiä ole!”

Natanaelin vilpittömyyttä oli, että hän oli valmis korjaamaan ennakkoasenteitaan – kuten nasaretilaisuuteen kohdistuvia epäilyksiään – ja sovittamaan Kirjoituksista oppimansa Jeesukseen. Hän halusi oikeasti tuntea totuuden, ei vain jästipäisesti pitää kiinni päähänpinttymistään.

Mikä ei kaikilta kirjanoppineilta onnistunut.

Siitä mennäänkin toiseen viikunapuu-tarinaan.

 Matt. 21:19-20 Jeesus kiroaa hedelmättömän viikunapuun, joka kuivettuu äkisti siihen paikkaan.

Mitäs sillä yritti sanoa?

Ehkä tätä: koska viikunapuiden alla oli tapana opiskella Kirjoituksia, oli viikunapuu symboli kirjanoppineisuudesta.

Joka siinä uskonnollisessa tapahtumamiljöössä liian paljon oli jästipäisten päähänpinttymien, vääristyneiden tulkintojen ja ihmistekoisten perinnäissääntöjen kuivettamaa, niin etteivät kyenneet odottamaansa Messiasta tunnistamaan, kun tämä heidän eteensä ilmielävänä ilmaantui.

 Mutta mennäänpä vielä varhemman viikunapuun alle 1Moos 3:7, jossa viikunapuun lehtiä sidotaan alastomuutta peittämään.

Mitä se hyvä ja paha tieto oli ja miksi se puu edes oli siellä? Ihanko vain että Jumala pääsisi katsomaan että mitenkähän kauan malttavat olla kiellettyyn koskematta?

 Ehkä se puu ja hedelmä olivat vähän kuin Raamattu myöhemmässä maailmassa? Jotain, joka antaa tedon, mutta jota ei kuitenkaan voi oikein omaksua eikä käyttää muuten kuin Jumalan itsensä avaamana.

Ehkä jossain vaiheessa hedelmä ja sen tieto olisikin annettu Jumalan omasta kädestä ja Hänen kontrolloimanaan? Ehkä se virhe oli mennä omin päin ja varsinkin käärmeen ohjeistamana sitä ottamaan?

Ja oliko sekin omatekoinen lehtivaatetus samantapaista yritystä, kuin myöhempien yritys tulkita raamatunkirjoituksia oman päänsä mukaan ilman Jumalan ohjausta.

Epäonnistunut hanke, jossa mentiin pahasti pieleen.

 Mutta turha syyttää Jeesuksen ajan kirjanoppineita tai Paratiisin hedelmävarkaita kun nykykristillisyydessäkin on paljon vääristynyttä raamatuntulkintaa.

Kirjanoppineisuus itsessäänhän ei ole paha asia. Jeesus ilmaisi hyväksyntänsä Natanaelin vilpittömään pyrkimykseen oppia kirjoitettua ilmoitusta Jumalasta ja Jeesus itse tunsi kirjoitukset paremmin kuin kukaan ikinä.

Ongelma tulee, jos kirjoituksista ei ole tarkoitustakaan etsiä aitoa totuutta, vaan käyttää tarkoitushakuisen valikoivalla tavalla omia päähänpinttymiään tukemaan.

Vielä viikunapuu esiintyy Raamatussa aikojen täyttymisen merkkinä esim Luuk. 21:29: "Katsokaa viikunapuuta…”. Perinteisesti tämä on ymmärretty Israelin valtion kartalle ilmaantumisena, mutta voisi sen ajatella sellaiseksi raamattuherätykseksikin, jossa todella vilpittömästi, innolla ja Pyhän Hengen ohjaamana – niin kuin Natanael - etsitään Raamatusta Jumalan alkuperäistä ja todellista ilmoitusta.

-Ulla Rautiainen-