Valitusvirsien rakenteesta

Valitsen nyt tämän VT:n kirjan tarkastelun tulokulmaksi rakenteellisuuden, jota ei suomalaisessa käännöksessä näy.

Kirjoittajaksi veikataan Jeremiaa ja tekstiä runolliseksi loppuvedoksi pitemmälle profeettakirjalleen, joten kantsisi ensin lukea se Jeremia, niin tietää mistä puhutaan.

Valitusvirret on heprealaisessa Raamatussa nimeltään איכה Eikah, sana, joka on 1, 2 ja 4 lukujen ensimmäisenä sanana. Se on se sama sana, jolla heprealaisessa Raamatussa Jumala huutelee hedelmävarkauden jäljiltä puitten taakse piiloutuneita Aatamia ja Eevaa, ja joka suomalaiseen Raamattuun on siinä kohdin käännetty ”Missä olet?”.
Valitusvirret voi siis ajatella samantapaiseksi Jumalan kutsuksi.

Kirjan 1, 2, 4 ja 5 luvuissa on 22 jaetta. Syystä: heprealaisessa aakkostossa on 22 kirjainta ja luvut 1, 2 ja 4 ovat alfabeettisiä niin että ensimmäisen jakeen ensimmäinen sana alkaa aakkoston ensimmäisellä kirjaimella, toisen jakeen eka sana toisella kirjaimella, kolmas kolmannella ja jne koko aakkosto järjestyksessä läpi.

Kolmannessa luvussa on 66 jaetta ja alfabeettisesti rakentuu sekin, mutta niin että kaikkia kirjaimia on aina 3 peräkkäin; ensimmäisten kolmen jakeen ekat sanat alkavat aakkosten ensimmäisellä kirjaimella, 4,5,6 jakeen ekat sanat alkavat aakkosten toisella kirjaimella, 7,8,9 aakkosten kolmannella jne… taas aakkosto loppuun.

Tämä kolmikertaisuus kolmannessa herättää kiinnostusta.

Sen lisäksi, että kuten noissa muissakin alfabeettisissä luvuissa, eka kirjain on alef ja viimeinen tav - heprealaiset vastineet sille, mitä Ilmestyskirjassa kreikaksi on A ja O, alfa ja omega - tämän kolmannen luvun ensimmäinen sana on ”Ani” eli ”Minä” ja viimeinen sana ”JHVH” eli Jumala.

Voisko siis kuvitella, että jos alku- ja loppu- sekä kirjaimet että sanat yhdistää, olisi se vihje keheen niiden välissä oleva teksti viittaa?

Että vaikka kaksi edellistä lukua kuvaisikin Jeremian aikaisen temppelin tuhoa, niin kolmannessa hypätäänkin profetaalisiin leveleihin näkemään tulevaa: synniksi tehdyn ihmiskuntaan inkarnoituneen Jumalan tuskaa kun hänen ruumiinsa temppeli tuhotaan ristillä?

Neljäs luku antaako jo selvempää osviittaa: 20 jakeessa ”elämänhenkemme” on heprealaisessa ”henki sieraimissamme”, joka viittaako luomistapahtumaan kun Jumala puhalsi ihmisen sieraimiin elämän hengen ja ”Herran voideltu” on heprealaisessa selväsanaisesti Messias JHVH.

Viides, viimeinen luku ei enää mene aakkoston mukaan, vaikka jakeita edelleen on aakkoston verran. Miksei? Siksikö että vielä äsken järjestyksessä olevat kirjaimet ovat nyt sikinsokin visualisoiden tuhoutuneen temppelin levälleen kaadettujen kivien raunioitunutta sekasortoa?

Viides luku on muutenkin erilainen: ei enää pohdintaa, ei selityksiä, ei päätelmiä eikä runollisen pitkiä lauseita vaan nopeatempoista, staccatotahtista tiivistettyä kuvausta kurjuudesta johon on jouduttu. Vain yksi lause keskellä surkeutta loistaa positiivisuutta kuin majakka pimeässä. Jae 19: ”Sinä, Herra, hallitset iankaikkisesti, sinun valtaistuimesi pysyy suvusta sukuun”.

Tuosta linkistä voi itse katsoa miten hepreassa tämä on: https://www.mechon-mamre.org/p/pt/pt3203.htm?fbclid=IwAR3bPPj1YTATrlqzygrJxB9iWFck6-aKOY8j94-uyZzzqJPY8bt9tskxX4A

-Ulla Rautiainen-