tiistai 6. kesäkuuta 2017

Viimeisen rajan arvoitus


Sitten kun olen kuollut, laittakaa muistokirjoitukseksi: ”Palautetaan lähettäjälle”.
Henki sille, joka sen on antanut.
Sielu sille, joka sen on luonut.
Ruumiista ei ole väliä. Sehän on vain sulatusastia, jossa sieluani valetaan ikuisuutta vastaanottamaan.

Kuolema on arvoitus, josta ei paljoa tietoa ole.
Kertomuksia kyllä enemmän.
Kaikki uskonnot yrittävät antaa siihen jonkinlaista vastausta. Suurin osa sanoo, että jotakin viimeisen rajan takana vielä on. Ettei se tähän lopu. Ettei se kaikki vielä tässä ollut.
Ja että jonkinlainen tilintarkastus päätepysäkillä on. Viimeinen Tuomio, jossa hyvät erotellaan pahoista ja rangaistukset ja palkinnot eletyn elämän teoista jaetaan. Käsitys taivaasta ja helvetistä, hyvästä ja pahasta osastosta eri lailla ilmaistuina kuuluvat useampiin uskontoihin kuin vain kristinuskoon.

Vaikka on sellaistakin uskoa, joissa kaikki, maailmanhistorian pahimmatkin Hitleriä ja Idi Aminia myöten saavat yhtäläisen pääsylipun autuuden asuntoihin lekottelemaan – ja sitten sellaistakin, jossa kaikki päätyvät sinne pahempaan paikkaan.

Joillakin on vielä kolmaskin vaihtoehto, kuten katolisilla kiirastuli tai hindulaisilla jälleensyntymän kierto, josta on mahdollisuus aikansa kärsittyään tai hyvää karmaa kerättyään (mikä muuten takaa, että hyvää karmaa kertyy enemmän kuin pahaa? Että seuraavassa elämässä eläisin niin paljon paremmin, että se puhdistaisi aikaisempaa eikä kävisikään juuri päinvastoin?) siirtyä parempaan olotilaan. Ja neljäntenä vaihtoehtona on kaiken tietoisuuden sammuminen ikuiseen olemattomuuteen – joka joidenkin mukaan on se palkinto ja toisten mielestä taas rangaistus.

Tyhjiin raukeamisesta ei paljoa sanottavaa ole. Muista vaihtoehdoista sitäkin enemmän.
Yleinen oikeustaju toivoo jonkinlaista tilintasausta, jossa maallisen oikeuden välttäneet pahantekijät joutuisivat vastaamaan ilkitöistään ja uhrit saisivat ansaitsemaansa hyvitystä.
Se olisi hyvä uutinen, jos sattuu olemaan se uhri eikä pahantekijä. Uhrit yleensä toivovat oikeutta, pahantekijät taas armoa.

Kristinusko lupaa molempia. Pahantekijälle ilosanoma on, että sovitus on jo suoritettu, verivelat ristillä lunastettu ja katuvalle syntiselle riittää anteeksipyyntö Jeesuksen nimessä taivaan porttien avaamiseksi.
Elämässään kärsineille uhreille taas lohdutus lienee, etteivät heidän kiduttajansa ihan kuin koira veräjästä luikahda, vaan kyllä Taivaan Isän helmaan armahdetuiltakin kaikki maanpäällinen tekeminen sittenkin tarkastellaan ja punnitaan ja kyllä siitäkin jonkinlainen, vaikkakin vielä määrittelemätön tilintasaus tulee sen mukaan mitä hyvää tai pahaa on tullut tehtyä.

Mutta entä jos ei ole kristinuskosta ikinä kuullutkaan? Jos ei Jumalan Karitsan puhdistavasta uhriverestä mitään tiedä? Lankeaako helvetintuomio tietämättömän pakanan päälle, jos kristityt noudattivat lähetyskäskyä huonosti?
Tai entä jos tarkoituksella taktikoi niin, että ensin rellestää elämänsä pahanteossa ja kuolivuoteella suorittaa muodollisen anteeksipyyntöseremonian ja sillä on sitten kaikki kuitattu? Onnistuuko niin syömään ja säästämään kakun yhtä aikaa?

Voi vain sanoa, ettei Jumala ole hölmö eikä huijattavissa. Kyllä Kaikkiviisaalla Ylituomarilla joku oikeudenmukainen systeemi näitten tapausten varalle on valmiina, vaikkei sitä meille ole kertonutkaan. Ei Raamatussa kaikkea kerrota, Jumalallakin on omat salaisuutensa.

Ihmisille on vain kerrottu se, mikä tarvitseekin tietää: että kannattaa laittaa ajoissa välit kuntoon Yläkerran Isännän kanssa ennen sen viimeisen rajan ylitse astumista.


-Ulla Rautiainen-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti