tiistai 4. huhtikuuta 2017

Jumalan profilointia


Vanhan Testamentin Jumala on lyhytpinnainen ja arvaamaton äkäpää, joka kiivaudenvimmassaan paiskoo vihaansa ja tuomioitaan viattomia ihmisraukkoja kurittamaan. Hän on laatinut pitkän ja ankaran listan järjettömiä lakeja, joiden ainoana tarkoituksena on ankeuttaa ihmisten elämä hankalaksi.

Uuden Testamentin Jumalan Poika taas on vihaisen isänsä vastakohta. Lempeyttä huokuva kaikkia rakastava ja kaikkea suvaitseva maailmansyleilijä ei tuomitse mitään eikä ketään eikä ole kovin kiinnostunut ihmisten elämän yksityiskohdista. Kaikki on sallittua, jos vain itsestä hyvältä tuntuu, jokainen valitkoon vapaasti elämäntyylinsä. Oikeaa ja väärää ei oikeastaan edes olekaan, ja jos on, niin anteeksi saa jokatapauksessa joten sama, miten asiansa hoitaa. Kuin kaikenvaranvakuutus, joka ei sisällä omavastuuta eikä ehtoja.

Tulipahan todistetuksi, ettei ainakaan Raamatun Jumalaa voi olla olemassa, sillä eihän oikeasti mikään jumala voisi olla kummankaan näistä kaltainen. Kukapa nyt haluaisi jumalallensa psykopaatin persoonallisuuden ja jälkimmäinen skenaario taas miellyttäisi vain siihen asti, kun se rajoittuisi pelkästään minuun kohdistumaan. Ei olisi ollenkaan hyvä, jos vihamiehenikin saisi osakseen rajatonta hyväksyntää ilman rangaistuksen uhan rajoittavaa vaikutusta juuri kun hän on pieksemässä, ryöstämässä, raiskaamassa ja murhaamassa minua.
Eläköön siis ateismi!

Näinkö??????????

Aloitetaanpa alusta.

Väittelyterminä olkiukko on vastapuolen näkemyksestä luotu yksinkertaistettu, yksipuolistettu, liioiteltu tai virheellinen versio. Alkuperäisen väitteen sijaan hyökätään tätä vääristeltyä karikatyyriä vastaan, todistetaan se helposti älyttömäksi ja kas, vastapuoli näyttää naurettavalta, typerältä ellei peräti vastenmieliseltä.

Nämä kaksi kuvausta Jumalasta ovat juuri tällaisia olkiukkoja. Raamatun kanssa niillä ei paljonkaan ole tekemistä.
Millaista näyttöä Raamattu oikeasti antaa Jumalan luonteesta?
Jeesus sanoo: Joka on nähnyt minut, on nähnyt isän (Joh.14:9). Joten Isän ja Pojan luonneprofiilin ei pitäisi erota radikaalisti toisistaan.

Itse asiassa VT:a lukiessa päinvastoin ihmetyttää Jumalan kärsivällisyys ja pitkämielisyys, jolla hän ihmiskunnan toilailua sietää. Ei hän suinkaan hyökkää varoittamatta kansansa kimppuun, vaan vetoaa kerta toisensa jälkeen, monesti useammankin sukupolven ajan tekemään parannusta pahoista teoista ennen kuin alkaa toimia.
Aika ajoin lopulta Jumala kyllä kiivastuu kun paatumuksen syventyessä sukupolvi sukupolvelta pahanteko vain pahenee ja lähettää lopullisia ratkaisuja katumattomuuteen röyhkeytyneiden synnintekijöiden päälle. Mutta aika harvakseltaan kuitenkin verraten siihen millaista meno oli.

Siis mitkä ne asiat olivat, joista Jumala VT:ssa menetti malttinsa?
Eivät todellakaan mitään pikkurikkeitä.
Näiden asioiden takia Jumala vihastui:

Maa oli täynnä väkivaltaa: petosta, ryöstöjä, raiskauksia, murhia.
Rikkaat ahnehtivat lisää rikkauksia riistämällä ja hyväksikäyttämällä köyhiä. Riistetyt sortuivat kurjuuteen, jossa kaikki elämänehdot menetettiin.
Lakeja vääristeltiin ja väkivaltaa tehtiin lain varjolla. Tuomarit olivat korruptoituneita. Oikeudenjako oli oikeuden irvikuva, jossa ratkaisut ostettiin lahjuksilla.
Harjoitettiin yleisesti epäjumalanpalvelusta, jossa lapsia uhrattiin polttamalla elävältä.

Olisiko Jumala ollut oikeamielinen ja hyvä, jos olisi ollut näihin puuttumatta?

Entä oletettu Jeesuksen suurpiirteisyys?
Nöyrästi vaikeneva alistuja, jonka pääharrastuksena on käännellä loputtomasti poskiaan läimittäväksi ja joka koveutuu korkeintaan silloin, kun komentaa jo valmiiksi sorrettuja alistumaan vielä pahempaan sortoon? Kas, kun pahalle ei saa tehdä vastarintaa.

VT:n käskyt ovat aika suuntaa antavia verrattuna siihen täsmätykitykseen, jolla Jeesus lakia lukee. Uusi Testamentti vaati enemmän kuin vanha laki. Ennen riitti ulkonaisesti siivo käytös, Jeesus laajensi vaatimukset ajatuksiin asti.

Sitäpaitsi mielikuva lempeästi kaikelle hymistelevästä Jeesuksesta on potaskaa. Jeesus oli aika raju tyyppi, joka pää punaisena huusi solvauksia vääryyksiä laillistaville Isoille Kihoille. Hellävaraisen lempeä ja loukkaamaton hän oli sorrettuja, alaspainettuja ja heikkoja kohtaan, mutta varsinkin tekopyhät ja väärämieliset vallankäyttäjät saivat elämänsä pahimman läksytyksen tältä galilealaiselta maallikkosaarnaajalta.

Jumala ei siis ole jakomielinen jekyll-hyde, joka vaihtaa persoonallisuuttaan VT:n ja UT:n taitteessa. Kiivaus pahantekijöiden suuntaan ja lempeys rikosten uhreja kohtaan eivät ole toistensa vastakohtia tai toisiansa mitätöiviä asioita vaan kokonaisuuden ja syiden ja seurausten ymmärtämistä.


-Ulla Rautiainen-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti