perjantai 31. maaliskuuta 2017

Paatuneen faaraon ongelma


Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kun tulet takaisin Egyptiin, niin katso, että teet faaraon edessä kaikki ne ihmeet, jotka minä olen pannut sinun käteesi. Mutta minä paadutan hänen sydämensä, niin että hän ei päästä kansaa.”
(2Moos 4:21)

Näin sitten tapahtuu. Mooses veljensä Aaronin kanssa käyvät kerta toisensa jälkeen faaraon edessä vaatimassa hebrealaista orjakansaa vapauteen. Faarao kieltäytyy, kierros kierrokselta pahenevat vitsaukset vyöryvät egyptiläisiä kauhistuttamaan. Faarao ei anna periksi, esitys päättyy vasta faaraon sotajoukon tuhoutumiseen kahtia jakautuneen meren vesimassojen syöksyessä takaisin paikoilleen.

Mikäs järki tässä nyt on? Ensin Jumala paaduttaa faaraon sydämen ja sitten rankaisee syytöntä kansaa kun paatunut faarao ei päästä orjiaan menemään???
On siinä järkeä enemmän kuin ensikuulemalta uskoisi. ehkä ongelma onkin että tarinaa on tavattu katsoa väärästä suunnasta ja se on tehnyt episodista järjettömän tuntuisen.

Kokeillaanpa toista katsontasuuntaa:

Ehkä Jumala paadutti faaraon, koska ei ollutkaan tarkoitus, että faarao tekisi päätöstä orjien vapauttamisesta. Se, mitä faaraon valtaistuimen edessä lausuttiin, ehkä ei oikeasti oltukaan suunnattu faaraolle. Ehkä tässä tarinassa Faarao oli vain kulissi, jonka edessä keskustelut käytiin Jumalan katsoessa ihan toiseen suuntaan, kun hän vastausta odotti, vaikka kysymys näennäisesti valtaistuimen edessä esitettiinkin.

Sillä mikä faarao oikeastaan oli? Hän ei ollut maan keulakuva samassa mielessä kuin vaikkapa Sauli Niinistö Suomelle.
Faarao oli jumalista syntynyt jumalien poika, kaikkien Egyptissä palvottujen jumalien ylipappi, joka johti kaikkea jumalien palvontaa ja joka toimi välittäjänä jumalten ja kansan välillä. Hän sai auringon nousemaan ja Niilin tulvimaan. Häntä kutsuttiin nimellä netjer (jumala) tai nefer netjer (hyvä jumala) tai aa netjer (suuri jumala). Faarao oli maan päällä elävä jumala.

Eikä se asiantila käynyt Moosekselle ilmestyneen Minä Olen Jumalan pirtaan.
Laki oli kiveen kaivertamista vaille valmis: Älä pidä muita jumalia...

Ehkä siinä oli syy, miksi Jumala paadutti faaraon sydämen. Minä Olen Jumalalla ei ollut tarkoitus käydä neuvottelua tämän jumalaksi korotetun ihmisen kanssa. Minä Olen oli tullut käymään ottelua, tyrmäämään valejumalan ja osoittamaan Egyptin kansalle ettei tämä heidän jumalansa mikään jumala ollut.

Minä Olen Jumala ja faarao jumala olivat kuin kaksi nyrkkeilijää, jotka nousevat kehään ja alkavat otella mestaruudesta. Kerta toisensa jälkeen Minä Olen tyrmää faaraon ja odottaa, että tuomari kumauttaisi gongia erän päättymiseksi ja julistaisi voittajan.

Sillä eiväthän ottelijat voittajasta päätä. Ei siksi faaraonkaan sitä pitänyt tehdä. Päätöksen ottelun jatkumisesta ja voittajasta pitää tehdä niiden, jotka ottelua seuraavat. Tuomari ei ole se, jolla on hanskat kourassa. Paaduttamalla faaraon päätöksentekokyvyttömäksi Jumala heitti pisteenlaskutehtävän niille, joita faarao hallitsi. Näiden oli päätettävä mitä uskoa ja kenen antaa hallita itseään.

Faaraon palatsissa oli varmasti paljonkin väkeä seuraamassa Mooseksen ja Aaronin audienssia.
Jo ensimmäisestä varsin harmittomasta tunnusteosta, kun Aaronin käärmeeksi muuttunut sauva nielee egyptiläisten tietäjien esiin loihtimat matelijat olisi katsojien pitänyt käsittää, kumpi on vahvempi jumala. Sääskipaisumuksen kohdalla tietäjät jo myöntävätkin, että tämä on Jumalan sormi. Kun karjaa alkaa kuolla, luulisi jo jokaisen tajuavan että nyt on tosi kyseessä eikä tätä ottelua kannata päästää pidemmälle.

Käytännössä hallitsija on vain niin vahva, kuin mitä häntä tukeva armeija on. Armeijan ylin johto oli varmasti palatsissa faaraon lähettyvillä näkemässä tapahtumat. Kenraalit olisivat voineet vain lakata tottelemasta faaraota ja valita paremman hallitsijan joka ei kuvittele itseään jumalaksi.

Uskonnolliset vaikuttajat tietäjien hahmossa siellä ainakin olivat. Tietäjien olisi tarvinnut vain ilmoittaa kansalle, että entiset jumalat olivat osoittautuneet mitättömiksi ja pyytää Moosesta ja Aaronia ennen lähtöään opettamaan tästä vahvemmasta Jumalasta, niin että egyptiläisetkin olisivat voineet alkaa palvoa tätä ja luopua kehnoiksi osoittautuneista epäjumalista.

Olisi ollut aika kansan nousta kapinaan, aloittaa kansannousu ja keikauttaa valejumalaksi osoittautunut faarao valtaistuimeltansa alas. Olihan ilmiselvää, että tilanne oli karannut faaraon lapasesta eikä tällä ollut mitään valtaa pysäyttää yhä pahemmaksi äityvää vitsausten sarjaa.

Ehkä se olisi ollut Jumalan ykkössuunnitelma. Olihan jo aikaisemminkin, Joosefin aikana egyptiläisille tarjottu tilaisuus tutustua hebrealaisten Jumalaan. Tämä oli jo toinen kutsu.

Siksi faarao ei saanut olla se, joka sai vitsaukset päättymään. Jokainen vitsaus, jota faarao ei pysty estämään on isku hänen väitettyä jumaluuttaan vastaan. Tämä auringon ja Niilin nostattaja ei kykenekään hoitamaan tehtäväänsä vaan luonnonvoimat riehuvat hänestä piittaamatta. Jos vitsaukset olisivat lakanneet faaraon päätöksellä, se olisi vain ollut tunnustus hänen jumalallisesta asemastaan ja käsky kansan olla ajattelematta itse ja jättää ajatteleminen hallitsijalle olipa tämä millainen kahjo tahansa.

Jumala vapautti hebrealaiset orjuudesta, mutta samalla usutti myös egyptiläisiä ottamaan vastuuta omasta valtakunnastaan, vapauttamaan itsensä huonosta hallitsijasta ja turhiksi osoittautuneista epäjumalista. Kansalla oli valinnan paikka: antaisivatko he yhden suuruudenhullun miehen jääräpäisyyden todellakin syöstä koko valtakunnan tuhoon. Ottelua seuraavien ei olisi pitänyt antaa kerran toisensa jälkeen tyrmätyn faaraon nousta jatkamaan kilpailua vaan keskeyttää ajoissa vaarallisen epätasaiseksi käynyt matsi.
Ehkä vapautuksen olisi kuulunut olla laajempi kuin miksi se sitten jäi.

Valitettavasti jostain syystä kansa ei osannut ottaa onkeensa tilanteesta. Kansannousua ei tapahtunut, epäjumalista ei luovuttu ja armeija totteli yhä faaraota, vaikka Jumala asetti näiden eteen viimeiseksi varoitukseksi pilvenpatsaan ja tulenpatsaan. Silti sotaväki syöksyy faaraon paatumuksen tarttuttamana kahtia jakautuneeseen mereen.
Siitä ei kyllä voi enää syyttää muita kuin itseään kun vesimassat päälle putoavat.


-Ulla Rautiainen-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti