perjantai 3. heinäkuuta 2020

Silence


Leffavinkki astetta kinkkisempien teologisten kysymysten pohdintaan. Scorsesen spektaakkelimainen Silence elokuva on 1600-luvulle sijoittuva tarina Euroopasta tulleista jesuiittapapeista Japanissa.
Kirkon institutionaalisen valta-aseman luoman omahyväisen itsevarmuuden ja naivin mustavalkoisen teologisen kuplan suojasta altavastaajan asemaan rantautuneille todellisuus rysähtää pohjia pudottavana kaaoksena vastaan.

Sisältää raskaamman sarjan ideologisten ja moraalifilosofisten probleemien pohdintaa.
Esim. perinteisen marttyyrin kruunun saa uhraamalla itsensä uskonsa puolesta. Mutta entä jos uskonsa puolesta joutuukin uhraaman muita? Onko oikein puolustaa uskoansa jos kärsijöinä onkin muut vai olisiko uhrattava uskonsa pelastaakseen muut? Millaisia valintoja on oikeus tehdä jos seuraamukset sälyttyvätkin toisten kärsittäviksi?

Leffa ryskyttää myös historiallis-yhteiskunnallista näkökulmaa lähetystyöhön ja siihen liittyvistä oheisilmiöistä. Minkälaisella asialla Euroopasta tulevat kristinuskon tuojat japanilaisten puolelta katsottuna näyttivät olevan? Kohdistuiko vastustus todella varsinaisesti itse uskoon vaiko lähetystyön siivellä kristitystä maailmasta suuntautuviin kolonialistisiin pyrkimyksiin?
Olisiko lähetystyö onnistunut paremmin, jos sen taustalla ei olisi ollut uhkaamassa niin vahvoja maalliseenkin politiikkaan kietoutuneita kirkollisia valtarakenteita?

Elokuvan nimi Silence – hiljaisuus – viittaa siihen epätoivoon, mikä syntyy kun mahdottomien valintojen painaessa päälle ei Jumalakaan anna selviä vastauksia.
Siinä voi uskova katsoja panna pohtimaan miksei anna.
Elokuvassa siihen ei selvyyttä tule, mutta tarkoitus ilmeisesti onkin laittaa katsoja itse ajattelemaan.

Jos minulta kysytään, niin se olisi myös Jumalan tarkoitus. Elokuvan pappien usko on kirkollisten auktoriteettien hallussa ja muovaamaa eikä niinkään henkilökohtaista eikä omasyntyistä. Jos Jumala jatkaisi samalla linjalla antamalla valmiit vastaukset ilman oman ajattelun vaivaa eivät nämä ihmisinä kasvaisi siinä mihinkään.
Ehkä tarkoitus oli, että he alkaisivat itse käyttää aivojaan ja järkeilemään tilanne tilanteelta ja siihen liittyvät kaikki seikat huomioonottaen mikä on oikein ja väärin. Eikä vain olemaan auktoriteettien ulkoaohjaamina ymmärtämättä itse mistään mitään.


-Ulla Rautiainen-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti