Saippuapalakommunikointia

Edellisessä postauksessani viittaamani Arman Alizadin ohjelmassa oli kohta, jossa henkilö valitti, kuinka keskusteluyritykset uskonyhteisönsä jäsenten kanssa yhteisön opin ongelmakohdista ovat kuin yrittäisi saada liukkaasta saippuapalasta otetta.

Tiedän tunteen. Minä kutsun sitä käärmeenhännän heilutukseksi.
Omat yritykseni keskustella oman herätysliikkeeni (josta olen jo käytännössä irtautunut) ihmisten kanssa sen tavasta tulkita tiettyjä raamatunpaikkoja, ovat tuntuneet kuin yrittäisi tarttua kiemurtelevaan käärmeeseen. Joka kerta kun yrittää saada otetta, se ovelasti luikertaa sivuun.
Tällainen keskustelu ei koskaan etene mihinkään, logiikka on hämäräperäistä ja hämmentävää, argumentointi manipuloivaa, epäkunnioittavaa ja epärehellistä. Näennäisen ystävällisyyden peitosta ammutaan tyrmääviä loukkauksia. Jäljelle jää olo kuin olisi likalätäkössä uinut.

Lohduttavaa on, ettei itse Jeesuskaan paremmin pärjännyt fariseusten kanssa väitellessään. Vaikka oli ylivertainen älyltään, raamatuntuntemukseltaan ja Jumalan ja tämän tahdon tuntemisessa, yhtäkään väittelyä fariseusten kanssa hän ei silti voittanut.
Meistä, jotka Raamatusta luemme näistä yhteenotoista ja tiedämme, että Jeesus oli oikeassa ja fariseukset väärässä, vain tuntuu että nokkelilla vastuksillansa hän sai työnnettyä vastapuolelle luun kurkkuun ja jauhot suuhun. Mutta oikeasti, milloinkaan hänkään ei saanut fariseuksia muuttamaan mielipiteitänsä yhdessäkään asiassa.

Eräs herätysliikkeensä hyvin tunteva helluntaipastori selitti minulle, mistä kykenemättömyys todelliseen keskusteluun joistakin asioista johtuu.
Näennäisen varmuuden takana näiden ihmisten usko on sen verran heiveröistä, ettei se kestä mitään suunnantarkistuksia eikä omaksuttujen käsitysten oikomista. Jos heille saisi todistettua, että jokin yksittäinen opinkappale onkin väärin ymmärrettyä raamatuntulkintaa tai ihmisperäistä perinnäissääntöä eikä Jumalan erehtymätöntä ilmoitusta, se dominoefektin tavalla romahduttaisi kerralla koko heidän uskonsa.
Eikä tässä nyt puhuta sellaisista perusasioista kuin että nousiko Jeesus kuolleista tai onko koko Jumalaa olemassakaan, vaan vaikkapa että saako kylpypäivänä ottaa saunakaljan, saavatko naiset jakaa ehtoollista tai menettääkö taivaspaikkansa jos tykkää kuunnella Nightwishin musiikkia.

Siksi seurakunnan on oltava tavattoman varovainen ja hidasliikkeinen, kun aletaan aikaisemmin varmoiksi totuuksiksi julistettuja asioita korjailemaan, silloinkin, kun tiedetään niiden pohjautuvan väärinymmärryksiin. Julistuksen on enemmänkin oltava jo olemassaolevien uskomusten, asenteiden ja mielipiteiden vahvistamista kuin uusien synnyttämistä. Sen mielikuvan säilyttämistä, että ollaan jo päästy niin suureen viisauteen ja lopulliseen totuuteen, ettei mitään korjausliikkeitä tarvitse tehdä.

Eri asia tietysti on, mitä vääryyksiä kannattaa ylläpitää vain jotta joidenkin jääräpäiden lopullisen ja erehtymättömän totuuden omaamisen kuplaa ei tarvitsisi puhkaista. Kun tahtoo käydä niin, että kun yhteen suuntaan kumartaa niin toiseen pyllistää. Ehkä muutama muutoskyvytön saadaan pidettyä seurakunnassa ja uskossa, mutta kuinka monta karkoteaan tai estetään ottamasta evankeliumia vastaan, jos samassa kaupassa joutuisi nielemään jonkin ilmiselvän älyttömyyden.

Onneksi en ole minkään seurakunnan pastori että tarvitsee moisia valintoja tehdä. Vapaalla nettikirjoittelijalla tuskin niin suurta auktoriteettia on, että se kenenkään uskoa voisi vaarantaa.



-Ulla Rautiainen-