Raamattua lukemaan

Alussa sanottakoot, että Raamattu on intohimoni. Ei se suurin, innostunein rakkauteni kohde on Jumala. Raamattu on ikkuna, jonka lävitse näen Jumalan: mikä, millainen Hän on ja mitä tahtoo.

Helpoin ja luotettavin tapa tutustua Häneen.

Raamattu on kirja, joka herättää intohimoja puolesta ja vastaan. Toisille näyttäytyy huikaisevan kauniina ja älykkäänä rakkauskirjeenä itseltään Yliylhäiseltä Jumalalta, toisille alkeellisten beduiinien nuotiosaduista koottuna mielipuolisena houreiden ja väkivallan vyörytyksenä josta ei mitään tolkkua ota.

Siinä kirja on samantapainen kuin Seitsemän veljestä tai Kalevala että kaikki sen olemassaolon tietävät tuntien yksittäisiä kohtauksia sisällöstä - oikein tai virheellisesti - mutta harvat sen ovat kokonansa lukeneet.

Erona on – kuten joidenkin foorumeiden nettikeskusteluissa näkee - että nekin, joilla ilmiselvästi ei huhupuheita enempää Kirjan sisällöllistä tuntemusta ole, ei mitään estoja ole suurella itsevarmuudella heittää mitä olkiukkomaisen randomimpia väitteitä kirjan oletetusta sisällöstä.

Selitys lienee, että näinkin kristinuskon kyllästämässä kulttuurissa jokainen on joutunut niin paljon tavalla tai toisella kosketuksiin kirjan esittämän aatemaailman kanssa, että se harhauttaa luomaan käsitystä asiantuntevuudesta ilman syvällisempää asiaan perehtymistä.

Samasta syystä lähtenevät voimakkaat sekä negaatiot että positiot. Jokaisella on omakohtaista kokemusta Raamattuun uskovaisista ihmisistä ja kokemuksen laatu helposti määrittelee suhtautumisen sen perustana olevaan kirjaan.

Eksoottisempiin maailmankatsomuksiin, joiden vaatimukset tai annit eivät ole suoraan omaan elämään vaikuttaneet ja joiden edustajista ei henk.koht. kokemusta ole, on helpompi suhtautua vähemmällä tunnevaltaisuudella.

Koska olen lukenut Raamatun parisenkymmentä kertaa erilaisina käännöksinä läpi ja tutustunut alkukielisiinkin teksteihin katson, että olisi jonkintasoista edellytystä tästä opuksesta jotain sanoa.

Kielestä ja kerrontatekniikasta:

Raamattu on alkuaan kirjoitettu heprean, aramean ja kreikan kielellä. Vanha Testamentti enimmäkseen hepreaksi, mutta osin myös arameaksi. Uuden Testamentin puoleen on eriäviä mielipiteitä onko ensimmäinen versio ollut arameaa vai kreikkaa. Länsimaissa yleensä kannatus on kreikan puolella, Lähi-idän alueilla taas äänestetään arameaa.

Arameaa puoltaisi, että se oli Jeesuksen ja apostolien äidinkieli. Meidänkin suomalainen Raamatun kaikki kääntämättä jätetyt Jeesuksen repliikit ovat arameankielisiä. Lisäksi muista sen alueen ja aikakauden kirjallisuudessa on näyttöä, että oli tapana kirjottaa samat kirjat ensin arameaksi ja sitten toisen kerran kreikaksi.

Koska nämä kielet, varsinkin heprea ja aramea eroavat niin paljon rakenteeltaan eurooppalaisista kielistä, täysin sanatarkkaa käännöstä on mahdotonta tehdä. Käännös on aina ”suudelma hunnun läpi” menettänyt osan alkuperästään.

Alkuperäinen teksti sisältää niin akrobaattista verbaalitaidetta, että sen tuomista suomalaiseen tekstiin ei ole edes yritetty. Sanataiteelliselta kannalta suomalainen Raamattu on pelkkä luuranko heprean ja aramean lyyriseen iloitteluun verrattuna. Esim. joittenkin Psalmien akrostikonisesta eli alfabeettisesta mitasta, jossa ensimmäinen virke alkaa aakkosten ensimmäisellä kirjaimella ja seuraavat virkkeet johdonmukaisesti aakkosten seuraavalla kirjaimella, käyden läpi kaikki aakkoset ei näy jälkeäkään.

Yleisesti käytettyä on myös ns. inclusio, samansisältöiset jakeet tai tekstipätkät esiintyvät teoksen alussa ja lopussa. Kerronnallisina tekniikoina on myös metaforaa, ironiaa, metonymiaa, vertausta, synekdokeeta, onomatopoeesia ja assonanssia ja ns. qinah eli 3+2 mittaa.

Ylipäänsä teksti pelaa raisua kielipeliä, jossa jokaiseen sanaan on ladattu liuta merkityksiä, leikitään heprean- ja aramean sanajuurilla, kirjainen lukuarvoilla, äänteellisellä samankaltaisuudella ja jopa visuaalisilla muodoilla, viitataan ja linkitetään muihin Raamatun kohtiin tavalla, jossa pidetään itsestään selvänä lukijan tunnistavan asiayhteydet, syyt ja seuraukset.

Alkukieliset tekstit käyttävät myös huomattavasti rajumpia ja reteämpiä sanoja ja sanontoja kuin mitä suomalaiseen käännökseen on rohjettu ottaa.

Lukijan on myös huomioitava, että kerronta on tyypillistä vanhan maailman itämaista tyyliä. Kertomus tuntuu äkkiseltään ristiriitaiselta ja sekavalta, jos ei osaa tunnistaa kielikuvia, kiertoilmaisuja, vertauksia, sanontoja, hyberbolia, spiraalimaisesti kiertyvää kerrontamuotoa, yleensäkin sen aikakauden ja kielialueen toisaalta rempseän suorasukaisen rehevää ja toisaalta häveliään kiertelevää tapaa ilmaista asioita.

Jos ei alkukieliä osaa, niin mitä käännöstä kannattaisi lukea? Oma teknikkani on, että useampia kompensoidakseen toistensa virheitä. Esim. vaikka kokonaisuutena -94 käännös on epätarkempi kuin 33/38 on siinä yksittäisiä parannuksia, esim. Bileam ei enää lankea loveen niin kuin ei heprealaisessakaan tee ja Jesaja mainitsee Galilean niin kuin hepreaksikin.

Narratiivista:

Yleensä suuri yleisö tuntee Raamatun kertomukset enemmänkin siisteiksi editoituina lasten pyhäkoulu-versioina, joista varsinkin päähenkilöiden tekemiset on leikelty ja selitetty esimerkkikelpoisiksi malleiksi seurata.

Raamattu on kuitenkin aikuisten kirja ja pääasiallisesti kertomus syntiinlangenneen ihmiskunnan rappiotilasta. Henkilögalleria on kirjava kokoelma varsinaisia hirvityksiä, enemmän varoittaviksi kuin ihannoitaviksi tarkoitettuja. Kirkollisissa kertomuksissa pyhiksi silotellut jumalanmiehet pettävät, ryöstävät, raiskaavat, huoraavat ja murhaavat estoitta. Toista niin paljon väkivaltaa sisältävää kirjaa ei montaa olekaan.

Kertomuksen tarkoituksena on nostaa siitä yksi henkilö erottumaan kuin ruusu nokkosista tai timantti roskaläjästä ja joka on ainut jonka elämä kelpaa sellaisenaan esimerkiksi. Mutta koska ristinpuulle tämä päätyi, lienee siinä juonenkäänteessä jonkinlaista ironiaa ihmiskunnan kyvystä arvioida hyvyyttä ja pahuutta.

Sekavaa käsitystä tästä kirjasta on myös lietsonut se, että suuri yleisö useasti sekoittaa varsinaisen Raamatun ja ulkoraamatulliset legendat toisiinsa. Kristinoppiin on aikojen kuluessa vakiintunut käsityksiä, joilla ei mitään tekemistä Raamatun kanssa ole, mutta silti niistä syytetään Raamattua.

Esim. Raamattu ei sano Paratiisin kielletyn hedelmän olleen omena, eikä Jeesuksen syntyneen joulukuussa eikä talliin, ei kerro itämaan tietäjiä olleen kolmea kappaletta eikä Maria Magdalenan olleen seksityöläinen.

Ja kerrotaanpa tässä vielä nekin joillekin yllätyksenä tulevat kohupaljastukset, että Nooan arkkiin meni eläimiä enemmänkin kuin vain yksi pari kutakin lajia ja että Aatamilla ja Eevalla oli muitakin lapsia kuin Kain ja Aabel.

Jos tämä analyysi nyt sai aikaan reaktion että onpas ylivoimaisen vaikea kirja, niin ei hätää. Raamattu on siitäkin nerokas, että perussanoman ymmärtää vähemmälläkin perehtymisellä. Mutta jos kiinnostusta ja kapasiteettia riittää, niin aarrearkkuna niin loputon runsaudensarvi, että asiasta innostuneelle ei koskaan pohja tule vastaan.

Tämän hypetyksen tarkoitus on innostaa raamatunlukuun ja antaa näyttöä Raamatun jumalallisesta alkuperästä. Niin älykäs kirja, ettei pelkällä ihmisälyllä ole tehty.

Amen.

-Ulla Rautiainen