keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Inkarnaation ihme



Taivaasta tullut ihminen,
toinen siemen toisesta paikasta
meidän keskellämme.
Liian vieras, jotta olisimme häntä ymmärtäneet.
Liian tuttu, jotta olisimme häntä kunnioittaneet.


                      
Hengellisissä piireissä aika ajoin kiistaksi asti äityy kysymys siitä, kuinka paljon Jeesuksessa maanpäällisen elämänsä aikana oli jumaluutta ja kuinka paljon ihmisyyttä. Oliko hän ihmisruumiin sisällä oleva Jumala kaikkine jumalallisine ominaisuuksineen vai Jumala, joka oli vähentynyt ihmiseksi vähän niin kuin se pieni kilpikonna Terry Pratchettin kirjassa Pienet Jumalat?

Tekikö hän ihmetekonsa omalla tahdollaan ja voimallaan vai oliko hän vain tavallista toimivampi kanava Pyhän Hengen käyttää?

Useimmiten riitelyn vaikuttimena ei ole niinkään kiinnostus tutustua lihaksi tulleen Jumalan päänsisäiseen elämään, vaan siihen, voisiko meilläkin Jumalan Hengen sopivasti koskettamina olla mahdollista tehdä samankaltaisia ihmetekoja, joita Jeesuskin teki – tai vielä mieluummin jonkun omaa reviiriä uhkaavan sananjulistajan osoittaminen harhaoppiseksi.

Raamattu antaa vain viittauksenomaisia vastauksia Jumalan Pojan sielunliikkeisiin. Pääasiassa Herramme persoonan profilointi kulminoituu Fil 2:6-7 jakeeseen ”Joka, vaikka Hänellä oli Jumalan muoto, ei katsonut saaliikseensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, hamaan ristinkuolemaan saakka” ja siihen, mitä tästä jakeesta tulisi ymmärtää.

Kysymys on kyllä kiehtova. Minkälainen kokemus ikiaikaisella, kaikkiviisaalla, kaikkivoimaisella ajan ulkopuolelta tulleella hengellä oli lihasta ja luusta rakennetun sielunlinnan rajoittuneisuudessa? Missä vaiheessa vartuttuaan hän alkoi ymmärtää todellista alkuperäänsä? Hänhän ei astunut alas taivaasta aikuisena miehenä vaan aloitti ihmiselämän hedelmöittyneenä munasoluna niin kuin muutkin ihmiset ilman aikuisen järkeä ja älyä.

Luuk.2:49 antaa ymmärtää hänen kaksitoistavuotiaana jo tienneen, kuka hänen todellinen isänsä oli. Lopullinen vakuutus tuli kolmikymmenvuotiaana kasteelta noustuaan: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt”, Matt. 3:17.

Kuinka paljon hänellä oli muistoja aikaisemmasta taivaallisesta elämästään vai oliko tiedosto pyyhitty tyhjäksi? Kuinka selvästi hän näki henkien maailmaan? Olivatko ihmeteot hänelle normaalia toimintaa vai yllättyikö hän itsekin? Kuinka varmasti hän tiesi kuolemaan mennessään heräävänsä vielä henkiin vai oliko hänen vain uskottava niin kuin meidän kaikkien muidenkin ilman sen suurempaa varmuutta?

Asian spekulointi on kiinnostavaa, mutta riitely järjetöntä.

Onko ihmismielen edes mahdollista käsittää jotain niin merkillistä kuin tämän ylhäiskorkean laskeutumista tomun tasalle ja valoruumiisen henkensä sekoittamista kuolevaan lihaan? Onko mikään määrä teologiaa riittävää selittää hänet, joka ajan alkaessa oli Luomisen Ääni, joka laski maan peruspilarit, levitti taivaanavaruuden ja laittoi tähdet syttymään ja sammumaan, ja jonka ikuisuuden nähnyt katseensa katsoi nyt maailmaa ihmisruumiin silmien kautta?

Onko kaikkea pakko edes tietää? Emmekö ennemminkin voisi hiljentyä mysteerin edessä ja tunnustaa kykenemättömyyttämme käsittää kaikkein korkeampia salaisuuksia? Sanoa vain: Hän on se mikä on. Tarpeeksi ihminen, tarpeeksi Jumala, jotta voimme häntä riittävästi ymmärtää ja kunnioittaa.

-Ulla Rautiainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti