Jeesuksen kadonneet vuodet

Raamatussa kerrotaan Jeesuksen aloittaneen julkisen toimintansa noin kolmikymmenvuotiaana. Siitä eteenpäin selostetaan suhteellisen tarkasti, aikaisemmat vaiheet taas katoavat salaperäisyyden verhon taakse. Raamattu ei anna juurikaan vihjeitä, mitä ihmiseksi syntyneen Jumalan pojan varhaisempiin vuosiin kuului. On vain yksi yksittäinen välähdys kaksitoistavuotiaan temppelissäkäynnistä. Sen jälkeen ei taas mitään. Suorastaan ärsyttävän uteliaisuutta herättävää. Ei hyvään tarinaan saisi jättää näin huutavia juoniaukkoja.

Luonnonlaki on, että tyhjiöillä on taipumusta täyttyä. Niinpä puuttuviin vuosiin on aikojen kuluessa ilmaantunut mitä erilaisimpia tarinoita. Joissakin tarinoissa nuori Jeesus tekee huomiotaherättäviä ihmeitä jo pikkunappulasta lähtien, joissakin reissailee huolettomana nuorenamiehenä pitkin ja poikin maailmaa aina Intiaa ja Britteinsaaria myöten, joissakin kätkeytyy erämaan hurskaiden joukkoon viisautta oppimaan ja opettamaan.

Jotenkin näistä tarinoista tulee mielikuva, että ne kertovat enemmänkin niistä haaveista, millaiseksi Jumalan johdatuksessa olevan elämän toivottaisiin omallakin kohdalla kehkeytyvän. Silmiinpistävän yhteistä näille tarinoille on, että Jeesus on niissä välttänyt taviselämän raskaat ja tylsät arkielämän ongelmat ja velvollisuudet. Vapaana maailmaa kiertelevää tai erämaafilosofien joukossa syntyjä syviä pohdiskelevaa poikamiestä ei perhehuolet rasita ja pieni ihmeidentekijä häpäisee vastustajat ja saa haluamansa sormia napsauttamalla. Eikö jokainen ainakin salaa toivo elämäänsä ainakin jotain tämänkaltaisia elementtejä?

Mutta mitä ovat faktat?

Argeologit arvioivat Nasaretin olleen rutiköyhä mitätön kyläpahanen, jonne ei johtanut kunnollista tietäkään. Yhden huoneen savitaloihin ahtautuneet asukkaat sinnittelivät haalien elatustaan mistä kykenivät tehden tilapäistöitä lähialueilla ja eläen omavaraistaloudessa. Jokaisella oli pieni peltotilkku ja muutamia eläimiä. Nasaretin vähäpätöisyydestä kertoo, ettei siitä ole mitään Uuden Testamentin ulkopuolista mainintaa ennen kuin Jeesuksen oleskelu teki paikasta kuuluisan.

Huono maine Nasaretilla aikalaisten mielissä näyttää olleen. Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää, letkauttaa Natanael ilmeisesti yleisesti käytetyn lentävän lauseen kun Jeesus esitellään hänelle (Joh. 1:46). Sivistyken ulottumattomissa kyyristelevien takapajuloiden kurjalaisilla on kaikkialla maailmassa taipumusta käyttää selviämiseensä senkaltaisia luovia ratkaisuja, jotka eivät kunniallista mainetta kasvata.

Perhe, jossa Jeesus kasvoi, ei ollut mikään pieni. Neljä veljeä mainitaan nimeltä ja sisaret monikossa, joten heitäkin oli vähintään kaksi (Mark.6:3). Jeesuksella oli siis ainakin kuusi sisarusta, todennäköisesti enemmänkin. Protestanttisen raamatuntulkinnan mukaan Jeesus oli heistä vanhin. Katolisen tulkinnan mukaan Marian ikuisen neitsyyden selitykseksi mainittujen veljien ja sisarten sanotaan olleen peräisin Joosefin aikaisemmasta avioliitosta, ja näin ollen nuorimmalle veljelle mahdollistetaan vastuista vapaat nuoruusvuodet.

Kuvitellaanpa tässä kuitenkin protestanttisen tulkinnan mukaisia olosuhteita.

Joosefista, Jeesuksen kasvatusisästä on viimeinen maininta kun Jeesus on kaksitoistavuotias (Luuk. 2: 42-51), sen jälkeen hän katoaa kerronnasta. Ristillä ollessaan Jeesus luovuttaa äitinsä opetuslapsensa huolehdittavaksi (Joh.19: 26-27), joka viimeistään kielii, ettei Marian aviomies enää ole mukana kuvioissa. Joosef siis on kuollut jossain Jeesuksen kahdentoista ja kolmenkymmenen ikävuoden välillä.

Se on ollut katastrofi Marialle; jäädä leskeksi ison lapsilauman kanssa. Kuka nyt hankkisi elantoa, suojelisi perhettä, tekisi kaikki miesten työt? Kysymys ei ollut pelkästään elannon tienaamisesta, vaikka sekin oli jo järisyttävän iso asia aikana, jossa vaimo oli sidottu kotiin lasten luo ilman suurempia mahdollisuuksia tienata koko perheelle riittävää tilipussia. Kyse oli myös siitä, että syvästi patriarkaalisessa maailmassa, jossa miesten ja naisten roolit on jyrkästi eroteltu toisistaan, on monia käytännön asioita, joita nainen ei yksinkertaisesti voi hoitaa.

Tähän asiantilaan saattaa viitata Jeesuksen kertoma vertaus väärämielisestä tuomarista (Luuk. 18: 2-8); ehkä tuomarin nihkeys ottaa leskivaimon asiaa hoitaakseen johtui siitä, että nainen yritti suoraan asioida tuomarin kanssa sen sijaan, että olisi lähettänyt jonkun miespuolisen edustamaan itseään ja puhumaan puolestaan niinkuin tapa olisi ollut. Sattuuhan nykyäänkin maissa, joissa naisten asema on heikko että naisen yrittäessä tehdä poliisiasemalla rikosilmoitusta päätyykin pilkanteon kohteeksi eikä hänen ilmoitustaan kukaan ota vastaan. Tällaisissa kulttuureissa asioiden toimittaminen ilman miestä käy hyvin hankalaksi.

Ei ihme, että Jeesus monessa opetuksessaan puhui leskien ja orpojen ahdingosta: hän oli itse elänyt perheessä joka koostui leskestä ja orvoista ja tiesi omakohtaisesti ahdingon, johon perheenisän kuolema varsinkin jo ennestään köyhän perheen syöksee.

Isän kuoleman jälkeen vanhimman pojan odotettiin astuvan isän saappaisiin ja ottavan sen vastuun, mikä perheen päälle kuului. Jos tähän asti Joosefin kanssa työskentely oli enemmänkin ollut tämän ammatin opettelemista, nyt sitä oli tehtävä tosissaan. Jos sisarusten kanssa oleminen oli ollut enemmänkin leikkimistä näiden kanssa, nyt oli oltava heille isän korvikkeena. Oli poika kahdentoista tai kolmenkymmenen, oli hänen otettava aikuisen miehen vastuu ja työt hoidettavakseen.

Raamattu ei kerro, mitä tapahtui. Jää kuvitelmien varaan, mitä Jeesus nämä vuodet teki. Minä kuvittelen sen näin.

Kuvittelen, ettei Jeesus edes yrittänyt väistää vastuutaan. Minun kuvitelmissa Jeesus eli oikein ja hyvin niin kuin sen ajan yhteiskunnassa vastuunsa tuntevan ihmisen tuli elää. Ei hän paennut maailmanmatkaajaksi jättäen perheensä oman onnensa nojaan eikä sulkeutunut minkään uskonnollisen kuplan sisään ”elämään taivaallisissa” tavalla, johon eivät arkielämän vastuut ja velvollisuudet mahtuneet.

Osaan sensijaan kuvitella, kuinka Nasaretin nuorimies hiki päässä ja jalat savessa kuokki peltoa, hakkasi halkoja, lypsi vuohia, juoksenteli pitkin vuorenrinteitä etsimässä karanneita lampaita ja lapioi tyhjäksi pihan perällä olevan huussinkuopan silloin kun ei ollut rakentajan töitä tekemässä. Organisoi perheen toimintaa, opetti ja kasvatti sisaruksiaan, pyyhki räkäneniä, suojeli siskojaan naapurin poikien kiusanteolta, meni väliin veljien tappeluihin ja sai välillä itsekin turpiin näiden kyllästyttyä isoveljen kurinpitoon.

Ja varmasti auttoi äitiään tekemällä sellaistakin, mitä ei miesten töiksi laskettukaan. Senverran reippaasti hän jäykkiä sukupuolirooleja myöhemminkin rikkoi, että voi kuvitella hänen nähneen naisen ylenmäärin taakoitetun osan ja jo kotonaan yrittäneen äitinsä kohdalla helpottaa sitä.

Tekemistä siis riitti, vaikka ahersi aamuvarhaisesta iltamyöhään perhettään palvellen. Ei ihmekään, että julkisen toimintansa aikanakin hänellä vielä oli tapana herätä ennen auringonnousua rukoilemaan. Ehkä hänellä ei näinä vuosina ollut mahdollisuutta ottaa omaa aikaa muulloin kuin aamuyön tunteina kaikkien muiden vielä nukkuessa.

Joskus on ihmetelty, miksi Jeesus odotti niinkin myöhään julkisen toimintansa aloittamista. Ehkä juuri siksi, että hänen oli odotettava, kunnes sai hommattua sellaiset työpaikat veljilleen että pärjäävät omillaan ja neuvoteltua turvalliset avioliitot sisarilleen – ja tuskin heitä ennenaikojaan lapsimorsiamiksi työnsi omaa vapautumistaan jouduttaakseen, vaikka se siinä kulttuurissa olisikin ollut mahdollista. Perheen päähuoltajana hän ei voinut lähteä kotoaan, ennen kuin nuorimmankin sisaruksen asiat olivat kunnossa.

Ja tämä tilanne myös selittää, miksei Raamatussa kukaan ihmettele että Jeesus on poikamies vielä kolmekymppisenä. Sidottuna ison perheen huoltajaksi ei hän ilmankaan tietoisuutta jumalallisesta kohtalostaan olisi voinut avioitua ja omaa perhettä perustaa ennen kuin pääsi sisaruksiensa huoltovastuusta. Kuinka köyhällä miehellä olisi ollut varaa kahden perheen elättämiseen?

Näyttää siltä, että Jeesus huolehti perheestään liiankin hyvin. Raamatussa on kohtaus, jossa Jeesuksen äiti ja veljet tulevat noutamaan aikuista poikaa takaisin kotiin (Mark. 3: 21, 31-35). Tulee mieleen, oliko kotiinpalautuksen motiivina pelkästään huoli isoveljen mielenjärkkymisestä hänen yhtäkillisesti heittäydyttyä mitä omituisempaan toimintaan, vaan myös itsekäs toive että isoveli edelleenkin jatkaisi vanhenevasta äidistään huolehtimista kotona, eikä muiden sisarusten tarvitsisi vaivautua siinä asiassa. Että kun oli ennenkin tehnyt sitä, niin joutaisi jatkamaan samaan malliin. Naimaton veli olisi erittäin hyödyllinen koko suvun ilmainen palvelija.

Tämä näkökulma selittäisi Jeesuksen oudon vastauksen,että kaikki hänen seuraajansa ovat hänen äitejään, veljiään ja sisariaan. Hän siis sanoo, ettei häntä voi omia pelkän yhden suvun hyödynnettäväksi, vaan hän on laajentanut palvelustehtävänsä koko ihmiskuntaan ja aikoo nyt huolehtia kaikista seuraajistaan niin kuin aikoinaan huolehti äidistään ja sisaruksistaan.

Tähän viittaa myös se, mitä ristillä tapahtuu. Kuolemaa tekevä Jeesus luovuttaa äidistään huolehtimisvastuun opetuslapselleen sensijaan – niinkuin luonnollisempaa olisi – jollekin veljistään. Veljet eivät ilmeisesti ole hirveän halukkaita sitoutumaan vanhenevan äitinsä turvaksi.

Jeesus hoiti perhevastuunsa silloin kun sen aika oli, mutta nyt hänen tehtävänsä oli siirtyä eteenpäin.

Joka on vähässä uskollinen, pannaan paljon haltijaksi. Ensin oli perhe huollettavana ja opetettavana, sitten jo kohta parhaimmillaan monituhatpäinen ihmisjoukko ympärillään, joka sekin piti kyetä huoltamaan ja pitämään järjestyksessä ettei se villiintyisi ympäristöä häiriköiväksi ja ryöstäväksi bandiittilaumaksi. Kyllä kai hän maailman luojana ryhmänhallintaa osasi, mutta hänen periaatteenaan oli itsekin suostua kaikkeen siihen, mitä seuraajiltaan edellytti. Ei hän olisi opettanut lähimmäisistä huolehtimista, ellei olisi itse tehnyt sitä.

Jaakobin ja Juudaan kirjeistä välittyy mielikuva, kuin kuulisi suoraan Jeesuksen opetusta, niin samankaltaista se on Jeesuksen puheisiin evankeliumeissa. Nämä Jeesuksen kaksi veljeä eivät kuitenkaan olleet hänen opetuslastensa joukossa. Ilmiselvää kuitenkin on, että Jeesuksen sisarukset kuulivat kaikki samat opetukset paljon ennen hänen varsinaisia opetuslapsiaan omassa kodissaan isoveljen pitäessä heille opetus- ja hartaushetkiä. Kun he Jeesuksen kuolleista nousemisen jälkeen havahtuivat älyämään kuka oikeastaan oli tämä heidän kotoisa isoveljensä, jonka kanssa oli leikitty ja työtä tehty, itketty ja naurettu, joka oli opettanut heidät lukemaan ja kirjoittamaan, Tooraa tuntemaan ja rukoilemaan, oli heillä kaikki sama minkä apostolitkin tiesivät hyvässä muistissa ja ehkä enemmänkin. He olivat eläneet pitempään ja läheisemmin hänen kanssaan.

Tämän kirjoitelman tarkoituksena on tasapainottaa mielikuvaa Jeesuksen maallisen elämänsä aikana suorittamasta palvelutyöstä. Liian helposti näemme vain julkisen toiminnan ja saamme mielikuvan, että oikea hengellinen työ on sitä, mitä tapahtuu seurakuntien estradeilla yleisön edessä.

Suurimman osan elämästään Jeesus kuitenkin käytti samassa arkisessa aherruksessa kuin kaikki köyhät suurperheelliset. Joka tahtoo suurin olla, olkoot kaikkien palvelija toteutui hänen elämässään kirjaimellisesti. Olihan hän varsin ikävässä asemassa. Naimattomana hän ei saanut seksuaalisia iloja eikä perheenisännälle kuuluvaa arvostusta yhteisössä, joka piti miestä oikeastaan aikuisena vasta kun tämä oli avioitunut, mutta perheen vanhimpana miespuolisena kaikki vastuu perheestä kuitenkin kaatui hänen päällensä.

Olkoon tämä kirjoitus myös lohdutuksena kaikille arkiaherruksen väsyttämille ihmisille, joista tuntuu että elämä ”vain” kotoisia velvollisuuksia suorittaen valuu hukkaan. Älkää huoliko, olette tekemässä juuri samaa, mihin Jeesuskin isoimman osan maallisesta elämästään käytti. Vaikkei jumalallisessa johdatuksessa oleva elämä kehkeytyisikään seurakunnan edessä palavasti saarnaavaksi lavaleijona-evankelistaksi tai kaukomailla seikkailevaksi lähetystyöntekijäksi, olette silti tekemässä ihan oikeaa ja jumalallista Herran palvelutyötä.

-Ulla Rautiainen