perjantai 4. toukokuuta 2018

Betaniasta kuuluvaa


Betanialainen Maria oli nainen, joka aiheutti skandaaleja, kohua, hälyä ja hälinää. Eikä yksin. Kohukäyttäytymisen sytyttimenä oli Galileasta tullut kiertelevä rabbi. Aina kun nämä kaksi kohtasivat, alkoi tapahtua asioita, joista totisesti puhuttiin ja pitkään.
Sillä rabbilla oli sellainen vaikutus, moniin muihinkin. Repäisi irti tavallisesta ja sinkosi epätavalliseen.

Mutta puhutaan nyt betanialaisesta Mariasta. Koska se rabbi antoi oikein sellaisen ohjeenkin, että tästä naisesta (eikä hän kenestäkään muusta niin sanonut) on sitten puhuttava missä ikinä kaikessa maailmassa tätä evankeliumia saarnataan (Matt. 26:13).
Eli kaikkialla.
Niin että puhutaan nyt sitten.

Ensin oli se emansipoitunut tunkeutuminen miesten alueelle, joka jäi historiaan Martta ja Maria-tapauksena ja josta kerron vähemmän esilleotettuja taustoja aikaisemmassa kirjoituksessani Betanialainen skandaali, löytyy tuolta: http://linnunratakirkkonikattona.blogspot.fi/2016/08/betanialainen-skandaali.html

Sitten oli se Lasarus-tapaus (Joh.11:1-44). Marian veli sairastui ja Maria sisarensa kanssa keksi kutsua rabbin hätiin. Sattui vain niin, että veli kuoli ennen kuin apu ehätti paikalle. Mikä ei sille rabbille probleema ollut; ei muuta kuin kutsumaan kuollut haudasta ulos.

Neljättä päivää kuolleena olleen kalmistosta ulos kävelyttäminen se vasta sensaatio olikin. Kohu-uutinen kantautui laajalle ja aina ylipapeille asti.
Jotka eivät ilahtuneet.
Ylipappien mielestä kuolleistaherääminen oli niin paha juttu, että päättivät tappaa Lasaruksen. Kuolleitten ei kuulunut kuleksia elävien keskuudessa, varsinkaan:
  1.  koska ylipapit saddukeuksina eivät uskoneet kuolleistaheräämisiin.
  2.  jos kunnia siitä koitui sille galilealaiselle maanvaivalle, joka ennemmin olisi pitänyt saada hiljennettyä.
Raamattu ei kerro, miten Lasarukselle lopulta kävi. Perimätiedot väittävät hänen paenneen Kyprokselle pappien tappouhkauksia pakoon.

Kolmannen kerran Maria oli silmätikkuna kun se rabbi oli taas kylässä käymässä (Matt.26:6-16, Mark14:3-11, Joh.12:1-8). Hän oli juuri rikkonut alabasteripullon ja kaatanut sen sisältämän huimankalliin nardusöljyn vierailevan rabbin päähän.
”Mitä haaskausta”, pauhasivat rabbin opetuslapset, eräs Juudas ilmeisesti etunenässä. Naisraiska oli tyhmyyksissään tehnyt väärin, holannut hyvän rahanlähteen hukkaan. Miksei myynyt arvoainetta ja antanut rahoja parempaan käyttöön? Maria ja hänen hyvä tarkoituksensa häväistiin miesvoimin koko vierasjoukon edessä.
Tästä päästäänkin sitten tämän blogijutun asiaan. Mitä kunnon uskovainen tekee kun näkee toista loukattavan?

Aikaisemmassa kirjoituksessani Hengellistä väkivaltaa http://linnunratakirkkonikattona.blogspot.fi/2018/04/hengellista-vakivaltaa.html mainitsin vakavaksi hälytysmerkiksi uskonnollisessa yhteisössä sellaisen lojaalisuuden puutteen, jossa kukaan ei nouse puolustamaan loukattua, seisomaan näkyvästi rinnalla ja korottamaan ääntänsä väärintekoa vastaan. Puuttumattomuus kun tekee käytännössä väkivallasta hyväksyttyä.
Yleinen ilmiö maailmassa.
Levinnyt maailmasta hengellisiin yhteisöihinkin.

Kuitenkin, ”...kaiken, jonka jätitte tekemättä...” (Matt. 25:45)
Synti ei ole vain sitä mitä tehdään, vaan myös mitä jätetään tekemättä.

Joissain tilanteissa ei riitojen ja rettelöiden vältteleminen ole rauhanomaisuutta vaan vääryyden mahdollistamista. Joskus vanhurskautta on olla se ikävä ihminen, joka rohkenee uhmata vääryydentekijää, menee väliin ja ottaa iskut vastaan heikomman puolesta.

Mitä se galilealainen teki, kun näki Mariaa loukattavan? Oliko varovaisen hiljaa ettei tilanne äityisi vielä pahemmaksi? Yrittikö kääntää huomiota johonkin muuhun, että ikävä välikohtaus unohtuisi? Olla kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunutkaan, niin ehkä muutkin lakkaisivat vaahtoamasta? Hätistää onnettomasti huomion kohteeksi itsensä ängennyt nainen näkymättömiin, ehkäpä riidanaiheen poistuttua tilanne rauhoittuisi?

Ehei, ei tämä rabbi.
Tällä rabbilla oli Mielipiteitä.
Ja pokkaa lykätä lisää vettä myllyyn.
Olihan hän sanonut joskus: ”Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan...” (Luuk.11.23). Kun kerran vaati sillä tavalla itseensä suhtauduttavan, niin toki hän itsekin samaa ehdottomuutta muihin toteutti.

Ei korottanut ja eristänyt itseään tilanteiden koskemattomuuteen ja tapahtumien yläpuolelle, vaan oli tehoisan läsnäolevana ympärillään toraaville ihmisille.
Hän saneli ytimekkäästi ja terävin sanoin kenen puolella oli ja mitä arvosti. Että Mariaa toruvat olivat pahasti väärässä, että Marialla oli muista opetuslapsista poiketen älliä ymmärtää mitä tulossa oli ja vieläpä käski oikein puhumaan Marian teosta aina kun evankeliumia missä tahansa julistaisivat.
Laittoi pystyyn oikein koko maailmanajan kestävän KehuMariaa-kampanjan.

Loukatun puolustamisen vaarana on, että loukkaajien raivo kääntyykin puolustajaa kohtaan.
Niin siinä tässäkin kävi. Puolustuspuheen vaikutus näyttää olleen, että ”siitä hetkestä hän (Juudas Iskariot) etsi sopivaa tilaisuutta kavaltaakseen hänet (Jeesuksen)”. Jonkinlainen kulminaatiopiste Juudakselle, viimeinen pisara, ehkä pitkään kahden vaiheilla keikkuneen päätöksen lopullinen kypsyminen.

Mutta Betanian Maria ei olisi voinut suuremman huomion kohteeksi päätyä. Maailman vaatiessa naiseläjiltä näkymättömyyttä ja kuulumattomuutta tästä koko kylän puheenaiheesta tuli koko kristikunnan puheenaihe.


-Ulla Rautiainen-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti