sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Vallan kolmijakoa


Vallan keskittyminen yksiin käsiin ei ihmiskunnassa koskaan ole hyväksi havaitusti onnistunut. Yksinvaltaisista diktaturioista ei hyviä esimerkkejä löydy ei pienemmän eikä suuremman mittakaavan hallinnoista.
Vallalla on tapana käyttäjänsä turmella, ehdottomalla vallalla ehdottomasti.

Turvallisempi vaihtoehto väärinkäytöksiltä on Montesquieunin (1700-luvulla vaikuttanut filosofi ja kirjailija) mukainen vallan kolmijako-oppi, jossa lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettu olemaan eri käsissä (esitelty Montesquieun pääteoksessa Lakien henki).

Suomessa kolmijako-oppia toteutetaan niin että lainsäädäntövalta on eduskunnalla (suunnittelee lait), toimeenpanovalta hallituksella (saattaa lait voimassaoleviksi) ja tuomiovalta oikeuslaitoksella (valvoo lakien noudattamista).

Näyttäisi siltä, että vallan kolmijako ei ole Montesquieunin keksintöä, vaan esittäytyy ensimmäisenä jumaluuden kolminaisuudessa.

Isä on se luova voima, alkuunpanija, joka suunnittelee, kuinka asioiden on tapahduttava. Pyhä Henki on se, joka toteuttaa Isän suunnitelmat. Poika on taivaallinen oikeuslaitos, joka huolehtii että suunnitelmassa pysytään (hankki armahduksen suunnitelmasta lipsuneelle ihmiskunnalle ja lopuksi suorittaa viimeisen tuomion).
Jotenkin näin, työnjako saattaa tosin olla joustava ja vaihdella tilannetajuisesti.

Tosin hierarkisuutta ihannoivassa teologiassa kolminaisuutta tahdotaan mieluummin kuvata pyramidimalliksi, jossa Isä Jumala on ylimpänä yksinvaltiaana, Jeesus askelta alempana lapsekkaana isävaltaan alistujana ja Pyhä Henki alennettuna äänettömäksi yhtiömieheksi tai jumalperheen palveluskunnaksi vailla omaa tahtoa ja mieltä.
Tämä malli muistuttaa vanhanajan feodaaliyhteiskuntaa, jota tukemaan se ajatus niinä aikoina lienee kehitettykin.

Raamattu antaa erimoisen vaikutelman asiasta:
Isä on antanut kaiken vallan Pojalle (Matt. 28:18).
Poika toteuttaa kaikessa Isän tahtoa (Joh. 5:19).
Isän ja Pojan tahto ainakin maanpäällä tällä hetkellä toteutuu vain Pyhän Hengen kautta ja toimeenpanemana (sillä edes Jeesuskaan ei tehnyt ihmeitänsä ilman Pyhän Hengen voimaa ja voitelua). Jos Pyhä Henki tekisi lakon ja lakkaisi toteuttamasta kahden muun tahtoa, niin näiden suunnitelmat jäisivät pelkäksi tyhjäksi haihatteluksi ilman, että mikään johtaisi käytännössä mihinkään.
Lisäksi Pyhälle Hengelle on annettu sellainen koskemattomuus, että jos joku häntä röyhkeytyy pilkkaamaan, niin siitä ei pilkkaajalle hyvä heilahda, ei tässä eikä tulevassa maailmassa (Matt.12:32). Isästä ja Pojasta ei niin sanota, joten sikäli Pyhä Henki on nostettu jopa näitä arvokkaammaksi. Ehkäpä vaikka siksi, ettei kukaan erehtyisi käytännön työntekijää pitämään vähempiarvoisena – niin kuin ihmisten maailman työpaikoilla yleensä tapahtuu.

Eli käytännössä kokonaisvalta ei jumalallisessa hallinnossa ole kenenkään näiden kolmen käsissä, vaan valtaa pallotellaan kaikkien kolmen välillä niin ettei se missään tilanteessa jää kenellekään yksistään.
Jumalallisen vallankäytön pääpainona kolminaisuuden sisällä on siis vallan antaminen eikä ottaminen.
Malli täydellisesti onnistuneesta demokratiasta, arvostuksen ja kunnioituksen kulttuurista.

Kukaan ei ylitä eikä ohita ketään. Kelleen ei valta kihahda päähän niin että se pääsisi turmelemaan, niin kuin päsmäröinnin makuun pääsy yleensä tekee. Kukaan ei koe joutuneensa syrjäytetyksi ja yliajetuksi eikä siksi tympäänny eikä katkeroidu toisiin.
Ei kilpailua siitä, kuka on suurin.
Vaan arvonantoa ja toinen toisensa kunnioituksessa kilpailemista.
Vaatii täydellistä luottamusta ja luotettavuutta. Yksikin lenkki ketjussa jos kääntyisi itsekkääksi ja päättäisi ollakin enemmän vallan ottajana kuin antajana, niin kuvio rikkoutuisi.

Olisiko jonkinlainen esimerkki, miten ihannetilaisessa ihmiskunnassakin voitaisi asioita hallita?


-Ulla Rautiainen-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti