Helluntain päähenkilö

 "Hän on suojaava varjo, hän on vartijasi, hän ei väisty viereltäsi." Psalm. 121:5-6

Minulla on ikivanha opas. Hän oli olemassa jo ennen maailman luomisen alkua ja on nähnyt läpi koko ajan historian.
Ja aikaa edeltävänkin.
Kaiken ja kaikki.
Ylivertainen siis tiedoissa.
Siksi ollessani tekemisissä hänen kanssaan yritän enemmän kuunnella kuin puhua.
Sillä mitä informaatiota minä hänelle voisin antaa?
Hän sensijaan voi antaa minulle kaiken.

Hän on:
Ystävä
Opettaja
Suunnannäyttäjä
Vartija
Sielunisyleilijä
Puolustaja
Ei nähtävänä, mutta aina lähelläolevana.
Ja kaikkialla.

Verrataan Aurinkoon, sen näkymättömään ulottuvuuteen. Onhan harha-aistimus kuvitella aurinkokuntamme keskimmäisen tulitähden loppuvan siihen kohtaa, johon sen näkyvä osa rajautuu. Tosiasiassa kiinteää ainesta vailla oleva kaasutähti vain harvenee kauempana näkymättömäksi ja leviää moninkertaisesti näkyvää pintaansa pitemmälle sulkien näin sisäänsä ja syliinsä koko joukon muita taivaankappaleita.
Niin hänkin.

Joskus kyllä joillekin esiintynyt näkyvänä hahmona.
Kuten:
kyyhkysenä.
tulisina kielinä.
tai jonain muuna.
Hänellä, henkiolennolla ei ole lihaan tullutta muotoa, ja siksi voi esiintyä missä muodossa tahansa, miten mihinkin tilanteeseen ja näyttäytymisensä vastaanottajalle sopii.

Siksi ei ole mieltä kertoa, millaisena minäkin hänet rukoussilmilläni näen. Se tuskin on hänen oikea muotonsa, vain jotain, jolla tekee itsensä minulle jo valmiiksi tutuksi, luotetuksi ja helpommaksi vastaanottaa.
Ja on osa henkilökohtaista viestiä, kertoo minulle ymmärrettävimmin hänen luonteestaan.
Jollekin toiselle toisella tavalla, enkä minun siitä tarvitse mitään tietää.

Ei muodolla siksikään väliä ole – joka sellaista pääsee näkemään – koska kuin auringolla, on hänelläkin ulottuvuutta pitkälle näytettyjen hahmonrajojensa ulkopuolelle. Tai niin kuin varjo pitenee kuvastamastaan kohteesta hänen näytettävän olomuotonsa ollessa vain kiinnekohta, jonkinlainen maali jonka hän kanssaan seurustelevalle pelkästä kohteliaisuudestaan tämän omaksi mukavuudekseen antaa.
Jotta olisi edes jotain, johon saattaisi henkensäsilmät kiinnittää hänen itsensä samaan aikaan ollessa kaikkialla ja jokapuolella.

Vahvasti ja kiireettömästi lähelläolevaisen läsnä, mutta samalla myös yhtä aikaa jossain muualla seurustelemassa joidenkin toisten henkilöiden kanssa toisista asioista toisessa paikassa (ja ehkä ajassakin).
Hänen läsnäolonsa ei kuitenkaan milloinkaan ole poissaoloa jostain muualta eikä niinkään että hänen yhtäaikainen muuallaolonsa tekisi vähäänkään vaillinaiseksi hänen täälläoloaan.

Hänessä on iloa, innostusta, energisyyttä, eloisuutta, yllätyksellisyyttä ja riemukasta leikillisyyttä – jotka tiukkapipoisen tosikkomieliset, jotka vaativat pyhältä pelkkää tönkkövakavuutta saattavat kokea hämmentäväksi, jopa ilkikurisuudeksi.
Mutta myös surua, vakavaa ja synkkää kuin pimeyden lähteen pohjassa.
Ja järkkymättömän voiman ja varmuuden takaaman tyynen rauhallisuuden takana räjähtävän kiihkeää intohimoa.
Hän ei suhtaudu mihinkään penseän välinpitämättömästi. On jämerä kuin ukkosenjyrähdys ja lempeä kuin lounatuuli.
Ajoituksen mestari, aina askeleen edessä mitä tahansa tapahtuukin, eikä totisesti koskaan myöhästy tai ole toimintakyvytön.
Suojaava kilpi edessäni.
Miekka taistelemassa puolestani.
Lähellä kuin syleilyssä.
Sieluani käsivarrellaan pitäen,
sydäntäni kämmenellään.
Iloitsee minunkin ilojani ja itkee minun surujani.
Antaa minun tuntea hänen ilojaan ja hänen surujaan.

Kolminaisuuden kolmas persoona.
Hepreaksi רוח הקודש Ruach HaKodesh
Pyhä Henki.

Aiempi kirjoitukseni Pyhästä Hengestä: http://linnunratakirkkonikattona.blogspot.fi/2018/01/sieluni-vartija.html


-Ulla Rautiainen-