Sanamagiaa

 

”Emme kuulleet minkäänlaisia huhuja emmekä myöskään vihollisen radiolähetyksiä. Ei ollut muita asenteita, ei minkäänlaista oppositiota. Oli vain yksi mielipide ja yksi vakaumus ja joskus minusta jopa tuntui siltä, että kaikki ihmiset käyttivät samoja sanoja ja ilmauksia. Minun täytyi kokea katkera loppu ja palata normaaliin elämään ennen kuin tajusin tuon kaiken näin selkeästi. Tuohon aikaan kärsin vain epämääräisestä tyytymättömyyden tunteesta, ahdistuksesta, jolle ei löytynyt nimeä, koska päivittäinen kanssakäyminen Hitlerin kanssa ei antanut moisille ajatuksille jalansijaa.”

Traude Junge, Viimeiseen saakka; Hitlerin sihteerin muistelmat

Kliseillä puhuminen on erinomainen suoja toisten sanoja, läsnäoloa ja todellisuutta vastaan. Pahimmillaan se on kyvyttömyyttä tuottaa normaalia puhetta. Keskusteluyritys fraasilingon kanssa on hämmentävä ja turhauttava kokemus.

On kuin keskustelisi koneen kanssa, joka tuottaa vain ohjelmoituja lauseita ilman että juurikaan reagoisi keskustelukumppaniinsa mitenkään – tai ymmärtäisi itsekään suoltamiensa kliseiden sisältöä.

Suljetuissa uskonnollisissa yhteisöissä, niin kuin missä tahansa suljetussa ryhmässä kehittyy helposti oma sisäinen slanginsa, oma sanastonsa ja puheenpartensa, jolla asiat ilmaistaan. Tarpeeksi pitkälle mentyään omasta jargonista tulee este kommunikoida ulkopuolisten kanssa.

Joskus se on tarkoituskin. Pidetään sisäpiiri suljettuna. Oma kieli toimii shibbolet-testinä, jolla kätevästi tunnistetaan omat vieraista ja pidetään vieraat loitolla.
Pahemmassa käytössä omasta kielestä tulee keino valehdella. Sanoille kehitetään toisia merkityksiä, kuin mitä niillä normaalikielessä on ja niin tätä sisäpiirikieltä taitamattomat ulkopuoliset tulevat harhautetuiksi.

Natsit käyttivät tätä kehittäessään ns. kielisäännöstön, (Sprachregelund). Asiat, joita ei haluttu tulevan julki, nimettiin toisella sanalla. Normaalikielessä se olisi tarkoittanut valehtelua.
Tunnetumpi esimerkki on Orwellin 1984 kirjan uuskieli, jota käytetään todellisuuden naamiointina.
Naamionti ei ollut uuskielen ainoa tehtävä.
Tarkoituksena oli myös tehdä toisinajattelu ja poliittinen kapinallisuus mahdottomaksi viemällä kansalaisilta käsitteet, joilla ilmaista poliittisesti vääräoppisia mielipiteitä.

Autoritaarisissa uskonyhteisöissä, joissa on jotain ulkopuolisilta salattavaa nämä lienevät myös tavoitteina. Kun ihminen saadaan muutettua kliseeautomaatiksi, ei hän enää ajattele omaehtoisesti eikä niin ollen keikuta venettä. Ja jos joku ulkopuolinen tulee kyselemään vinossa olevista asioista, voidaan hänelle hyvällä omallatunnolla valehdella.

Kliseeautomaatiksi alistuminen toki on palkitsevaakin. Saa tuntea itsensä viisaaksi kun vastaukset ovat aina valmiina kysyttiinpä mitä hyvänsä. (Se ei tätä automaattia häiritse, että vastaukset eivät välttämättä liity kysymykseen.) Kliseeeautomaatti myös yleensä voittaa väittelyt saamalla viimeisen sanan, kas kukaan kun ei yleensä pitkään jaksa jankata konemaisen järjettömästi argumentoivan kanssa.

Kristilliset somepalstat ovat täynnä esimerkkejä pelkillä raamatunlauseilla (jotka eivät aina edes liity asiaan) keskustelijoista. Kun pyytää tarkennusta, mitä hän tällä jakeella tarkoittaa, saa vastaukseksi toisen jakeen. Kun huomauttaa, että raamatunlauseella on useampikin tulkintamahdollisuus, saa ryöpyn uusia raamatunlauseita.

Kolikon toinen puoli on epäluuloisuus omasta kommunikointitavasta eroavaa ilmaisua kohtaan. Auta armias, jos siinä seurassa erehtyy sanomaan asiansa väärillä sanoilla. Näyttää siltä, että näissä piireissä uskotaan (vaikkei sitä ikinä ääneen tunnustetakaan) pakana-aikaiseen sanamagiaan. Oppiin, että sanat itsessään sisältävät väkeä, voimaa jolla on itsenäistä mahtia muuttaa todellisuutta.

Siksikin väärinsanoja koetaan vaarallisena.
Ja vaarallinen hän tietysti onkin. Eri tavalla sanoitettuna tutustakin asiasta saattaa aueta uutta oivallusta.
Joka on vaarallista yhteisössä, joka kieltää minkä tahansa muutoksen.


-Ulla Rautiainen-