Puun tarina

Se puu
oli ensin siemen ja toiveikas pieni taimi.
Halusi kasvaa metsässä puuksi,
juuret hukkumaan syvälle maahan
lehtevä latvus aurinkoa syleilemään,
tuntemaan laajalti maa ja taivas
tukevasti tuulien huojuttamana seistä
elää vanhaksi ja tiukkasyiseksi
mehuisaa hedelmää oksiinsa tehden
levittää lapsiansa laajalle
ilman lahoamista kesken puuvuotten.

Ei ehtinyt kunnon puuikään
kun tulivat miehet ja kirveet,
hakkasivat poikki rungon,
karsivat oksista
veistivät hirsiksi.
Löivät hirret kallion päälle,
toisen pylvääksi pystyyn
toisen poikkipalkiksi vaakaan.
Sen puun nesteet
rikotusta puupinnasta
ulos valuivat
kun kuivattava tuuli sitä hitaasti kuoletti.

Se puu
itsekin hakattu ja haavoitettu
otti syleilyynsä ihmisen
hakatun ja haavoitetun
joka rikotusta lihastansa
käsivarret levitettyinä kuin oksat
päässänsä piikkiokaista punottu latvus
naulattiin roikkumaan varassansa
maan ja taivaan väliin
kuin hedelmä oksasta
kituvan vääntelehtimisensä
huojuttaessa puuta.

Samat naulat
repivät sekä puuta että sen ihmisen lihaa
ja ihmisen veri
sekoittui puusta tihkuviin nesteisiin
puuta pitkin valumaan,
hukkumaan syntiseen maahan
kun kuivuva ruumis hitaasti kuolettui.

He kuolivat yhdessä
toisiansa syleillen
puu ihmistä ja ihminen puuta.

Ja tulivat muistetuksi yhdessä,
sillä kaikkialla missä se ihminen mainitaan
- ja hänet tunnetaan laajalti niin taivaassa kuin maan päällä -
myös se puu aina sen miehen yhteydessä mainitaan ja näytetään.
Siitä puusta tuli hänen tunnuksensa,
kaikkein tunnetuin merkki.
Hänen kunniamerkkinsä,
jonka luo hän rakkaitaan kutsuu
tulemaan hänen syleilyynsä.

-Ulla Rautiainen-