perjantai 27. huhtikuuta 2018

Rujo runo


Runot jyrisevät päässäni.
Ei mitään hempeitä säkeitä
tuulesta, auringosta tai kukkien tuoksusta.
Näissä runoissa
aurinko on tulinen pätsi,
tuuli metsiä kaatava myrsky
ja kukkakedot kasvavat vasta myrskyn raivaamille aukeille.

Näitä runoja kirjoittaessani
kynäni karjuu
ja muste polttaa paperia rikki.
Kuka haluaa niitä lukea?
Kuka tohtii kuulla?
Eivät ne ole 
mieltä hellivää viihdettä,
ei niitä lukemalla mieli rauhoitu.

Kuka sanoo 
että runojen on kerrottava vain kauneudesta?
Vuori puhuu kallion kieltä,
kivivyöryjen jyminää,
jään halkomien paasien pauketta,
tuulen jyminää vuorten kupeissa.
 Rajuja runoja rajuista aiheista.
Vastenmielisiä niille
jotka haluavat pysyä kesänkauniilla kukkaniityillä.

Nämä runot ovat niille
jotka menevät talvimyrskyisiin erämaihin,
autioille vuorille
ja leviathanien asuttamille merenselille.
Nämä runot ovat
kotka syöksymässä saaliin kimppuun.
Repii siitä lihat luista
ja halkaisee luutkin ja juo ydinmehut.
Nämä runot ovat jäniksen kirkaisu
kotkan kynsien tarttuessa
sen avuttomaan lihaan
ja repiessä elämän ulos.
Nämä runot ovat 
pesään kuolevat jäniksenpoikaset
kun emon veri on levinneenä kotkan sulissa.
Nämä runot ovat 
kotkanpoikasten elämä
kun ne pitkän nälän jälkeen saavat ruokaa pesäänsä.

Minkä osan näistä runoista haluat kuulla? 


-Ulla Rautiainen-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti