Luotoruno

Olen yksinäisen luodon lapsi,
jota tuulet tuivertavat
ja viimat viskelevät.
Meri luotoni ympärillä kuohuu
suurina aaltovuorina ja vesirotkoina
pitäen valtaisaa pauhua ja jyminää
kun se ylpeät tyrskynsä paiskaa
päin meren silittämää kallioseinää
joka merimuurina sulkee minut luotoni sisään
keskelle tätä kivistä linnoitusta.


Täällä minulla ei ole muuta
kuin toivo Sinusta.
Hiljaiseen sydämeeni istutettu usko
että jonain päivänä
vettä pitkin kävelevä hahmosi
astuu myrskyn halki
ja hakee minut luoksesi.
Eikä kukaan koskaan ole tietävä
missä minä olin ja minne minä lähdin
kun lennämme kuin kaksi lokkia
ylös tähtiavaruuteen.
Tarpeeksi vahvasiipisinä
jottemme takerru tuulivirtojen vietäviksi
vaan otamme itse suuntamme.
Kyllä, minä uskon että jonain hetkenä
Sinä vielä tulet.

-Ulla Rautiainen-