Ei siitä montaa aikaa ole, kun istuin suomalaisessa helluntaiseurakunnassa kuulemassa, kun saarnaspöntöstä vanhimmistoveljenäkin (seurakunnan korkein johto, johon ei naisia huolita) toiminut mies mainitsi, että yksiavioisuus on vain länsimaisen nykykulttuurin vaatimus, ja että moniavioisuus (miesten harjoittamana, ei tietenkään naisten) on Jumalan mielestä ihan OK, koska kuningas Daavid, Salomo ja muutkin patriarkat olivat moniavioisia.
Tämä älynväläys oli tietenkin vain yhden ihmisen mielipide eikä edusta (toivottavasti) koko herätysliikkeen kantaa.
Mutta kertoo, että vaikka sitä ei äänen yleensä iljetä sanomaankaan, jossain takaraivon uumenissa monilla uskovilla miehillä tikittää ajatus, että jospa monivaimoisuus ei nyt niin paha asia kuitenkaan olisi, ehkä Jumalakaan ei sitä kovin pahasti katsoisi.
Kun kerran se Daavidkin, Jumalan mieleiseksi mieheksi sanottu...
Jos vain yhteiskunta antaisi mahdollisuuden....
Tässä järkeilyssä on yksi iso ongelma: mistä kaikille useita vaimoja riittäisi, kun tyttöjä ja poikia syntyy suunnilleen sama määrä?
Eikä niitä ennenkään riittänyt. Geenitestien mukaan suurin osa historian miehistä on ollut lapsettomia ja aikana, jolloin ehkäisyä ei ollut, tarkoittaa myös, että ilman ainakaan vakituisempia sukupuolisia kokemuksia.
Niinhän siinä käy, kun yksi ottaa enemmän, toisille jää vähemmän.
Jäi joukoittain miehiä, joille ei piisannut naisia ensinkään. Niistä olikin sitten hyvä koota armeijoita. Sodankäynnissä poikamiehet ovat parempia; ei ole kiirus kotiin ja sotimista motivoi lupaus päästä raiskaamaan vangeiksi otettuja naisia ja saada viimeinkin seksiä.
Totta, ettei Raamatussa Jumala suoraan kiellä moniavioisuutta paitsi 5.Moos.17:17, jossa kuningasta kielletään ottamasta montaa vaimoa (jota käskyä kaikki kuninkaat rikkoivat) ja 1.Tim.3:2 jossa seurakunnan kaitsijan edellytetään olevan yhden vaimon mies (tämä käsky oli suunnattu miehille, koska naisilla ei muutoinkaan olisi ollut lupaa monimiehisyyteen.)
Miten sitten se Daavid? Ja muut pyhät patriarkat Salomosta tuhannen vaimon haaremeineen puhumattakaan?
Jos lukee heidän tarinanansa sillä mielellä, minkälaisia seuraamuksia naislauman ahnehtimisesta omaan käyttöön oli, saa aika selvää vastausta. Raamattu on älykäs kirja. Kaikkia vastauksia ei ratakiskosta alleviivaten väännetä kuin vähä-älyisille, vaan asioita pitää oivaltaa kertomuksien sisällöistä. Tunnistaa puita hedelmistään eli katsoa seurauksia, mitä kuvattu toiminta tuottaa.
Paratiisissa oli Aatami ja Eeva, ei Aatamia ja haaremia. Nooalla ja hänen pojillaan oli arkissa kullakin yksi vaimo ja Lootilla Sodomasta paetessaan yksi vaimo, joka tosin jäi suolapatsaana tielle, mutta oleellista on, että kaikissa uusissa aluissa on miehellä vain yksi nainen. Se voisi antaa jotain vihjettä, miten on tarkoitus oleman.
Mutta sitten iski miehille ahneus, eikä yksi riittänyt.
Mutta kaaosta siinä järjestyksessä kyllä riitti.
Vaimot riitelivät raivopäinä keskenään kilpaillessaan miehen suosiosta, isät kohtelivat lapsiaan katkeroittavan eriarvoisesti, lapset tappoivat ja raiskasivat toisiaan ja joskus äitipuoliaankin. Meno oli varsinaista perheidyllin irvikuvaa jokaisella monivaimoiseksi kuvatulla miehellä. Yhtään positiivista esimerkkiä ei Raamatusta löydy moniavioisuuden puolustamiseksi.
Vaimojen kilpailussa miehen suosiosta ei välttämättä motiivina ollut rakkaus, vaikka haaremifantasioissaan miehet niin tapaavat kuvitella. Enemmänkin hengissäselviäminen.
Aabraham päävaimonsa Saaran yllyttämänä ajaa riesaksi käyneet jalkavaimo Haagarin ja tämän pojan Ismaelin erämaahan varmaan kuolemaan, jossa nämä pelastuvat vain enkelin antamalla ihmeenomaisella avulla (1Moos.21:9-20).
Jaakobin tullessa joukkoineen vihamieliseksi pelättyä Eesauta vastaan, ryhmittää Jaakob vaimonsa ja lapsensa jonoon siinä järjestyksessä, että arvokkaammat vaimot lapsineen ovat kauempana. Huonosti käydessä Eesaun hyökätessä tuhoamaan koko joukkoa saattaisivat takana olevat ehtiä paeta ja vähemmän tärkeät jalkavaimot lapsineen jäisivät etummaiseksi puskuriksi (1Moos.33:1-2).
Eriarvoinen kohtelu tekee lapsista vihollisia keskenään. Lempivaimon pojat saavat lellilapsen aseman; isän suojelun, perinnöt ja paremmat olot.
Siitä suivaantuneena Jaakobin pojat myyvät lelliveli Joosefin orjakauppiaille. Daavidin pojat osoittautuvat vielä kamalammiksi: yksi sisar raiskataan, pojat tappavat toisiaan (2Sam.13, 1Kun.2:24-25), Absalom raiskaa kymmenen isänsä jalkavaimoa (2.Kun.16:21-22) ja nostattaa sodan isäänsä vastaan koska kaaottisessa perheessä kruununperimysjärjestys jää epäselväksi.
Mikä ei uutta ollut, Jaakobin vanhin poika Rubenkin makasi isänsä jalkavaimon kanssa (1Moos.35:22) ja menetti siitä hyvästä esikoisoikeutensa. Mikä ei ollut mitätön menetys, siinä hupeni perintö ja mahdollisuus päästä suvun päämieheksi.
Puhutaanpa enemmän Daavidista. Daavid oli itse ehkä aviottomana syntynyt, ehkä isänsä Iisain jalkavaimosta tai orjattaresta. Isänsä ei kutsu Daavidia paikalle kun profeetta Samuel pyytää nähtäväksi tämän kaikki pojat. Ihan kuin isä ei laskisi Daavidia oikeitten poikiensa joukkoon. Daavid haetaan paikalle vasta Samuelin erikseen sitä vaatiessa lammaspaimenesta, vaarallisesta työstä jossa pitää tapella leijonien, karhujen ja karjavarkaitten kanssa (1Sam.16:10-12).
Daavid itse oli seksuaalisesti täysin hillitön. Hän kokosi ison haaremin ottamalla vaimoikseen käytännössä kaikki naiset, joihin mieltyi. Monesti raamatunselittäjät takertuvat ainoastaan Batseban tapaukseen Jumalaa vihastuttavana syntinä, jossa Daavid sotapäällikkönsä Uurian vaimon raskaaksi tehtyään tapattaa aviomiehen tieltä pois saadakseen naisen kokonaan itselleen (2Sam.11).
Olikohan Jumalan suuttumisessa kyse pelkästään Batsebasta? Eikö ennemminkin jo pitkään jatkuneen kehityksen tuloksesta, johon Jumala sanoi: ”Nyt riittää.”
Batseba kun ei ollut ensimmäinen tapaus, jonka Daavid otti sillä tavalla. Paljon aikaisemmin ennen kuninkaaksi tuloaan Daavidin joukkoineen keräsi mafiatyyliin suojelurahaa vallassaan pitämillä alueillaan ja aiheutti, vaikkei suoraan niin välillisesti Naabal-nimisen miehen kuoleman, jonka vaimon Abigailin hän sitten välittömästi otti itselleen (1Sam.25:2-42).
Jumala ei siis suinkaan näytä hyväksyneen Daavidin monivaimoisuutta, vaan vain ihmeen kärsivällisesti sieti isältään ja ympäröivältä yhteiskunnalta huonon esimerkin saaneen miehen rietasteluja, mutta lopulta katsoi sitä jatkuneen liian pitkälle ja puuttui asiaan.
Daavidin poika Salomo pani isäänsäkin pahemmaksi. Tuhannen vaimon haaremi on pelkkä status symboli. Kuinka niiden kaikkien kanssa oikeasti ehti olemaan? Suurinta osaa vaimoistaan hän tuskin tapasi lainkaan. Joihinkin ulkomailta tuotuihin hän kuitenkin ehti tutustua sen verran, että kiinnostui näitten uskonnoista ja alkoi itsekin harjoittaa epäjumalanpalvelusta ja sai siitä Jumalan vihat päälleen, joka sitten johti hänen poikansa Rehabeamin hallituskaudella maan jakautumiseen (1.Kun 11:9-13).
Joten täytyy aika outoa lukemisenymmärtämistä olla, jos pitää tällä tavalla kuvattua avioliittojärjestelmää enemmän siihen kehoittavana kuin siitä varoittavana.
-Ulla Rautiainen-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti