Temppelihetkessä

Se Kirja
ei ole kuin muut kirjat
- ainakaan minulle.
Minulle Raamatun avaaminen
tuntuu, näyttää ja on kokemuksessani
kuin astuisi sisään temppeliin,
Pyhälle paikalle
jossa kynnyskivetkin vapisevat serafien laulun ääntä
ja jossa kirkkauden sakraalisavu valkeana pilvenä huonetta täyttää.

Sellaisia näkyjä silmissäni on kun ajattelenkin Raamattua.
Näen temppelirakennuksen sisältäpäin,
sen seinät, laipiot, lattiat, kantavat pilarit, koristelut ja kalusteet,
arkkitehtoonisen virheettömyyden,
rakennustaiteen kauneuden kulminaation.
Rakennuksen, jonka sisällä ihmisen on tarkoitus kohdata Jumalansa.

Näin siis pelkästään kun ajattelen Raamattua.
Sitten on lukeminen:
Se on
löytää temppelin sisältä katettu pöytä,
aterioida kasvokkain
Ylimmäisen Papin kanssa
kun Hän omalla kädellään tarjoilee
täysinäisistä ruokakulhoista ja yliläikkyvistä juomamaljoista
aina lisää ja lisää.

Valkeaa leipää valkeimmiksi seulotuista jauhoista,
hunajakakkuja, niin makeita että mesi noroina valuu,
tuoksuvia yrttejä ja kypsyyttään halkeilevia hedelmiä,
jotka ovat kermaa sisältä ja sokeria päältä.
Koko Kirja kädessäni on elävää maitovirtaa johon silmiä myöten upota
ja jokainen sana, jopa kirjain
on viinimalja ja leipäpala Ylipappini kädestä.
Tunnen suussani paksun kerman ja sakean viinin
(ihan oikeasti – synesteetikon etuoikeuksia)
ja näen vuolaina ylitseni tulvivia maitokuohuja ja vesiryöppyjä,
kaikki kirkkaalla valolla sekoitettua.

Siltä minusta tuntuu Raamatun lukeminen
joten älkää ihmetelkö että luen sitä enemmänkin.
Se ei ole minulle vain kirja.
Se on Elämys, Temppelihetki.
Läpinäkyvä kuultokuva,
jonka lävitse
Jumalan kasvot kohti katsovat.

 

-Ulla Rautiainen-