Silentium

Joskus ajoittain
Jumalan hiljaisuus ihmissielun sisällä
ei ole:
Sielun pimeää yötä.
Hukkumista vedettömään autiuteen suuntansa hukanneena.
Ei ilmoituksen puuttumista unettomissa unissa.
Ei sammuneiden tähtien unohdusta avaruuden äärissä.
Ei Jumalansa hylkäämäksi tullutta luotua
oman mielensä kaatuvassa kaaoksessa.

Ei niin.
Vaan joskus ajoittain
Jumalan hiljaisuus ihmissielun sisällä on:
Sielun asettamista rukousasentoon.
Valmistumista taivaista tulevaan leimahdukseen.
Korvan teroittamista lähestyvään ääneen.
Se on se hetki:
Juuri ennen palavan pensaan syttymistä.
Kun enkelit nostavat trumpetit huulilleen.
Salaman välähdyksen ja ukkosenjyrähdyksen välinen aika
kun Henki on jo lähtenyt vetten päälle liikkumaan.

Ei siis hylättynä olemista,
vaan hengen tyhjentymistä vieraista hengistä,
niin että tie on auki
Pyhän astua sisään ja täyttää sielun estradi itsellään.
Saada Jumalasta maljansa ylitsevuotavaksi.

 

 

-Ulla Rautiainen-