Lohdutuksen Jumalasta

”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.”
(2. Kor. 1:3-4)

Tulkintoja (minun omiani, ei auktorisoituja):
Että Jumalalta lohdutusta saa jos ei keltään muulta.
Ja takaperin funtsittuna, että hankala on kenkään ketään toista lohduttaa, jos ei itse ole ensin omissa ongelmissaan lohdutusta saanut.
Ja vielä: joskus vaikeuksiin joutumisen tarkoitus voi olla, että kokemusperäistä oppia ahdistuksessa olemisesta saatuaan on pätevämpi antamaan vertaistukea toisille samoissa ongelmissa rypeville.
Ja että se on huono toisia lohduttamaan, joka ei itse miltään taholta ole jelppausta saanut.

Silloin voi käydä, että ylivoimaiseksi käyneissä ahdistuksissa puolustusmekanismiksi muodostuu itsensä kovettaminen.
Ja kun on itsensä kovettanut, ei paljoa empatiakykyä riitä muidenkaan ahdistuksiin. Tulee sokeaksi näkemään muiden hätää. Omatunto halvaantuu toimimattomaksi niin että rauhallisin mielin ja asiaan puuttumatta voi katsoa vierestä kun lähimmäiselle vääryyttä tehdään.
Voi jopa kostonhimo kasvaa semmoiseksi, että jos minä olen vaivaa joutunut sietämään, niin kyllä muidenkin pitää. Sama rääkki vain kaikille, ei toiset saa helpommalla päästä.

Katkeruus ei siis ole sitä, että pitää meteliä kokemistaan vääryyksistä tarkoituksessa, jotta niitä korjattaisiin eikä muiden tarvitsisi enää niitä kärsiä. Katkeruus on sitä, että vasiten kieltäytyy korjaamasta vääryyksiä tarkoituksessa että joutavatpa toisetkin kärsimään.
Ihmiselle, joka on jäänyt vaille lohdutusta, saattaa käydä niin.
Pahuus ihmisessä yleensä kumpuaa jonkinlaisesta sielunmurtumasta. Jostain on jääty vaille ja menetystä yritetään kompensoida kieroutuneilla keinoilla.

Loppukaneetti:
Ihmisiltä saatu apu tässä pahassa maailmassa on usein epävarmaa. Siksi olisi hyvä oppia ottamaan lohdutusta vastaan Jumalalta. Se taho ei milloinkaan petä.


-Ulla Rautiainen-