"Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon.” Matt 13:44
Näin unta.
Unia näkevät kaikki, siinä ei erikoista ole.
Minäkin näen paljon unia, siinäkään ei erikoista ole.
Mutta jotkut unet ovat toisenlaisia kuin toiset.
Niitä toisenlaisia kutsun Jumala-uniksi.
Koska Jumala esiintyy niissä unissa.
Ne unet ovat erityisiä. Niillä on toisenlainen luonne, toisenlainen atmosfääri, toisenlainen tuntuma. Eivätkä ne tavallisten unien tapaan hupene muistoista, vaan yksityiskohdat säilyvät kirkkaina vielä vuosienkin jälkeen.
Näen niitä silloin tällöin.
Nyt näin taas.
Tässä unessa oli Jeesus. Muistan hänen ilmeensä tarkasti kun hän katsoi minuun. Intensiivinen katse, vahvaluonteiset kasvot, räiskyvä ilo silmissä ja huulilla hymy, joka on kotiinkutsu.
”Se peltoon kätketty aarre on minun sydämeni, Taivasten Valtakunnan sisin”, hän sanoi. ”Ja sydämeni on minun luonteeni, minun tunteeni, minun tahtoni ja minun tapani nähdä asiat. Suuri aarre ihmiselle on, että hän oppii tuntemaan minkälainen minä olen. Vasta sitten hän voi olla läheisessä suhteessa minuun ja oikeasti palvella minua minun tahtomallani tavalla.”
Ja sitten hän näytti pellon. Se oli kauttaaltaan teräväsärmäisten isojen kivenlouhien peittämä. Kivien, joihin kolhiutui helposti ja joilla saattoi kolhia toisia helposti. Ihanteellisen käyttökelpoisia kivityskiviksi.
Täytyisi raataa valtaisa työ ennen kuin kiviä saisi raivattua niin paljon, että mitään aarteita sieltä voisi edes alkaa kaivelemaan viljelystä puhumattakaan.
Kivet ovat kaikenlaisia ihmistekoisia perinnäissääntöjä, harhaoppeja, Raamatun väärintulkintoja, valheprofetioita, puolitotuuksia, vääriä käytänteitä, toimintatapoja, rajoituksia ja vaatimuksia, jotka eivät koskaan olleet Jumalasta lähtöisin.
Kaikkea sitä, mikä peittää Jeesuksen sydämen näkyvistä, vääristävät käsityksen Jumalasta niin vinoon ja väärään että se on monelle esteenä jopa evankeliumin vastaanottamiselle saati Jumalan tuntemiselle.
Niin ymmärsin sitä kivipeltoa katsellessani.
Ja että niinollen Jeesuksen sydän on salaisuus, kätketty mysteeri, jonka takia voi joutua ”myymään kaiken minkä omistaa”.
Ainakin luopumaan niistä ihmistekoisista perinnäissäännöistä, harhaopeista, Raamatun väärintulkinnoista, puolitotuuksista, valheprofetioista, vääristä käytänteistä, toimintatavoista, rajoituksista ja vaatimuksista, jotka eivät ole Jumalasta lähtöisin.
Joillekin ne saattavat olla Jumalaa rakkaampia. Ainakin mukavampia ja hallittavampia kuin arvaamattoman Jumalan läheisyys.
Jos kiviä ei raivaa pois, ei aarre tule esiin. Jos takertuu ihmisoppeihin, ei Jeesusta pääse todella tuntemaan.
Voi olla uskovainen, mutta se ei vielä tarkoita Jumalan sydämen tuntemista. (Paholainenkin uskoo Jumalaan, uskoo enemmän kuin kukaan ihminen – tai itseasiassa sen ei tarvitse uskoa, se tietää Jumalan olevan olemassa, onhan se seissyt Jumalan kasvojen edessä ja puhunut tämän kanssa.)
Sellaisen kivipellon raivaaminen on kovaa työtä.
Niin kovaa, että voi käydä ettei siinä sitten paljon muuta jouda tekemäänkään.
Ja on vielä vaarana, että jotkut oikein sokeutuneet pitävät niitä kiviä hengen hedelminä ja alkavat paiskoa niitä päälleni.
Sen takia pelto kannattaa ostaa omaksi, etteivät vihulaiset pääse tontilleni sabotoimaan aarteen haltuunottoani.
Eli niinkö, että pidän jumalasuhteeni omana asianani, enkä luovuta sieluani kenenkään ihmisen hallittavaksi?
-Ulla Rautiainen-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti